Häirikkökarhu viihtyy myös indiediskon tanssilattialla – mutta toisaalta kukapa meistä ei heikkona hetkenään leppeänä kesäyönä siideripäissään viihtyisi.

Häirikkökarhu piinasi indiebändejä läpi koko 00-luvun, eikä kukaan tehnyt asialle mitään. Me selvitimme karhun rötökset vuodesta 2001 lähtien, ja katso mitä siitä lopulta seurasi.

Jokainen meistä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä elänyt ja popmusiikkia seurannut on mitä luultavimmin nähnyt joskus erään tietyn karhun piinaamassa indiebändejä sen enempää asiaan huomiota kiinnittämättä.

Koska 00-luvun musiikkivideoista 91 % sisältää ihmisen jonkinlaisessa eläinpuvussa “toikkaroimassa”, Karhu pysyi unnoticed vuosikausia elättäen itsensä lukitsemattomista roskiksista landfill-indietä dyykkaamalla.

Vaikka pihapiiriin eksyneiden karhujen aiheuttamat hyökkäykset jäävät meillä 4–6 tapaukseen vuodessa, on vastaavia kohtaamisia maailmalla saattanut landfill-indien kultakaudella sattua sadoista tuhansiin, satoihintuhansiin ellei jopa tuhansiin satoihin miljardeihin tuhansiin vuodessa, arvioidaan Karhun käytöstä Etelä-Uudenmaan riistanhoitoyhdistyksessä.

2001: Nuhjuinen alku

Karhu häiriköi ensimmäisen kerran liftareita vuonna 2001 New Orderin musiikkivideolla. Karhu harhautti tässä vaiheessa vielä riistanhoitoa pukeutumalla ihmiseksi, joka pukeutuu karhuksi. Vielä vuosia myöhemminkin Karhun asua ja olemusta on kritisoitu niin nuhjuiseksi ja “epäuskottavaksi”, ettei moni edes usko sen olevan karhu, vaan ainoastaan indiebändien lapsellinen ja halpamaisesti ihmisyyttä vieroksuva päähänpisto.

Video ei ole enää saatavilla

2002: Liftaten Liverpooliin

Liftausretkiensä myötä karhu ajautui ilmeisesti liian lähelle asutusta ja vuonna 2002 se ärhenteli Merseysiden rannoilla The Coral -yhtyeelle, koska heillä oli kalapuikkovoileipiä taskuissaan. Kalapuikot olivat tärkeä elinkeino Merseysiden väestölle, sillä he olivat syöneet niitä vuonna 1958 – kolme vuotta kalapuikon keksimisen jälkeen – puhjenneesta ensimmäisestä turskasodasta lähtien. Karhu kuitenkin halusi osansa. Seurauksena oli vakava välirikko.

Video ei ole enää saatavilla

2005: Rapakon toiselle puolelle

Sen jälkeen Karhu tiettävästi muutti Yhdysvaltoihin, koska oli kuullut siellä olevan paljon kansallispuistoja, joissa matkailijat ruokkivat karhuja suklaapatukoilla, vaahtokarkkitäytteisillä uunijamsseilla, dobergekakuilla sekä katkarapugumbolla. Kusetusta. Kansallispuiston sijaan karhu päätyi Los Angelesiin: siellä se jahtasi We Are Scientists -yhtyettä raivostuneena yhtyeen nimestä, kuten vuodelta 2005 oleva kuvamateriaali osoittaa.

Video ei ole enää saatavilla

2007: Huumehelvetti

Los Angelesin roskiksista syöminen johti pitkään, sekavaan ja huumehelvetilliseen vaiheeseen karhun elämässä. Seuraava havainto karhusta on vasta vuodelta 2007 Of Montrealin videolla Heimdalsgate Like a Promethean Curse, jossa päihdeongelmainen karhu nähtiin tanssimassa sekavana kalliissa puvussa.

Video ei ole enää saatavilla

2008: Vuosikymmenen krapula

Myös tweepopkolmikko Vivian Girlsillä oli kestämistä karhussa. Vuoden 2008 Tell the World -videon on myöhemmin tulkittu painajaisnäkymäisine kuvastoineen kertovan millaista oli työskennellä huumekoukussa olevan Karhun kanssa ja miten tämän rooli bändin esikoislevyn tuottajana oli lähes olematon. Jos Karhu krapulaltaan edes ilmaantui studioon, toi se mukanaan sekavan joukon hännystelijöitä ja historiallisten hahmojen impersonaattoreita juhlimaan ja kuvitteli edelleen bailaavansa Of Montrealin kanssa.

Video ei ole enää saatavilla

2018: Missä ”hän” on nyt?

Vivian Girls sai kuitenkin kusipääkarhun vakuutettua siitä, että tämän tähtihetket olivat jo ohi ja se oli itse pilannut maineensa. Bändi ravisteli karhua hartioista ja suostutteli sen hakeutumaan Mayo Clinicille majoneesihoitoon. Siellä karhu söi kuusisataa purkkia majoneesia ja tiettävästi rasvakerroksen turvin vaipui hibernoimaan, sillä havainnot karhun vaiheista päättyvät tähän.

Paitsi että eivät pääty: juttumme julkaisun jälkeen saimme paljon palautetta ja havaintoja Karhun whereaboutseista. Yleisövihjeiden perusteella poliisi saikin vihdoin huhtikuussa 2018 karhun kiinni Lohjalta ja käski sen mennä vankilaan. Saimme kuvamateriaalia Karhusta karhuvankilassa: Karhu katuu tekojaan ja on oppinut tavoille.

via GIPHY

The Coral, tuhat vuotta ennen läpimurtoaan.

The Coral ei ehkä ole nykyään yhtä kiitetty ja suosittu kuin vuonna 2002, jolloin loistokkaan riehakas popklassikko Dreaming of You julkaistiin. Kaukana tulevaisuudessa asiat ovat kuitenkin toisin…

”What’s up with my heart when it skips a beat
Can’t feel no pavement right under my feet”

Aika-avaruusagentti Lavender, tervetuloa takaisin 31. vuosisadalle. Muistisi koherenssin tarkistamiseksi ole hyvä ja ilmoita ensin tehtäväsi.

Kiitos, Valvoja. Tehtävänäni oli palata ajassa 21. vuosisadalle ja selvittää aikakautemme palvotuimman, suurimman ja tärkeimmän yhtyeen The Coralin vaiheita. 2000-lukuhan oli aikaa, jolloin yhtye julkaisi tärkeimmät teoksensa. Löytöni olivat sekä kiehtovia että järkyttäviä.

Ennen kuin menemme tehtäväsi tuloksiin, kerro vielä perustietosi The Coralista.

Outo pyyntö, valvoja – ovathan The Coralin uran yksityiskohdat jokaisen 31. vuosisadan kansalaisen tiedossa. Ellei tarkoituksenasi sitten ole varmistaa, ettei tilalleni ole vaihdettu Mekokrokodylian liskomiesten vakoojaa.

Mutta hyvä on. Kaikkihan tietävät, että yhtye perustettiin vuonna 1996 Hoylaken merenrantakaupungissa Englannissa, ja nimettömän debyyttialbuminsa se julkaisi vuonna 2002. Yhtye ei niittänyt levyllään pelkästään kansansuosiota, vaan se myös voitti tuona aikakautena kovasti arvostetun Mercury Music Prize -palkinnon, ja NME-lehti valitsi levyn vuoden parhaaksi. Entistä vaikuttavamman saavutuksesta teki, että The Coralin jäsenet olivat tuolloin hädin tuskin täysikäisiä.

Ensilevystään lähtien yhtye vakuutti railakkaan ennakkoluulottomalla kitarapopillaan. Albumi ilmestyi aikana, jolloin toitotettiin paluuta rockin perusarvoihin, mutta The Coral yhdisteli häpeilemättä psykedeeliseen kitarapoppiinsa kaikkea dubista 1920-luvun jazziin ja vanhoihin merimieslauluihin.

Toisen levynsä Magic and Medicine The Coral julkaisi seuraavana vuonna, ja 2004 ilmestyi minialbumi Nightfreak and the Sons of Becker. Tästä eteenpäin tiedot Yliaivon tietopankeissa ovat epämääräisemmät: tiedämme, että The Coral julkaisi kaksi levyä, The Invisible Invasionin (2005) ja Roots & Echoesin (2007), ennen kuin kitaristi Bill Ryder-Jones erosi yhtyeestä. Vuonna 2010 ilmestyi vielä Butterfly House -levy, mutta 2012 yhtye jäi tauolle. Tämän jälkeen tiedot The Coralin vaiheista ovat toistaiseksi kadoksissa, pitkälti vuonna 2975 tapahtuneen Zorf-viruksen Yliaivon tietopankkeihin kohdistuneen hyökkäyksen takia.

Sanoit, että löytösi olivat kiehtovia ja järkyttäviä. Mitä tarkoitit?

Kuten kaikki tietävät, The Coral on yksi maailmankaikkeuden suosituimmista yhtyeistä, jonka musiikki on tavoittanut kuulijoita kaukaa maapallon ja oman galaksimme rajojen ulkopuolelta. Sen lauluja laulavat kaikki Saturnuksen rengassurffareista Diivoin älyllisiin abstraktioihin. Väitetäänpä jopa, että The Coralin kappaleet olisivat saaneet erään Grgken kivikansan vuosituhansia paikallaan maanneen edustajan nousseen tanssimaan. Myönnetään, että liikehdintä oli vain hyvin laveasti tulkittavissa tanssiksi, mutta…

Takaisin asiaan, Lavender.

Aivan. Palasin vuoteen 2013 ja järkytyksekseni sain huomata, että The Coral ei ollut paitsi tauolla, vaan että sen maine ei ollut lähellekään niin suuri kuin olemme aikaisemmin luulleet. Puhumattakaan siitä universaalista arvostuksesta, jota se nauttii nykyään. Törmäsin sattumalta Nuorgam-nimisen nettisivun 2000-luvun pophelmiä esittelevään juttusarjaan ja voitko uskoa, että The Coralin hienoin kappale, galaktinen megahitti ja ikivihreä Dreaming of You oli 111 kappaleen listalla sijalla 86?

Uskomatonta!

Itse kirjoitus sisälsi vaivaannuttavan määrän mukanokkelaa horinaa, mutta oli siinä asiaakin. Jutun kirjoittaja, tuntematon suuruus nimeltä Kimmo Vanhatalo, kirjoitti Dreaming of Yousta näin:

Kappale on kerrassaan vastustamaton. Törähtelevät torvet ja ujeltavat urut johdattavat sen hillitöntä poljentoa, jonka pataan on heitetty ennakkoluuloton mausteseos 1960-luvun kitarapoppia, psykedeliaa, folkrockia, Madness-tyylistä ska-poppia, soulia ja vanhaa jazzia. Kappaleen vetovoiman kruunaa laulaja James Skelleyn raspikurkkuisen intohimoinen ja iloluontoinen tulkinta.

Tämä riemukas yhdistelmä onnistuu puhaltamaan uutta henkeä jopa sanoituksiin, jotka kertovat yhtä rockin vanhimmista tarinoista: kappaleen kertojaa repii tuhoisa rakkaus, jolle hän yrittää laittaa epätoivoisesti lopun, mutta unelmat eivät jätä häntä rauhaan:

”Up in my lonely room
When I’m dreaming of you
Oh, what can I do?
I still need you
But I don’t want you now”

Näistä ylisanoista huolimatta kappale ei ole lähelläkään listan sijaa 1.

Kiitos raportistasi, Lavender. Saamasi tiedot ovat vähintäänkin hämmästyttäviä. Kyseessä täytyy olla jonkinlainen historiavääristymä, enkä ihmettelisi, jos ne kirotut liskomiehet olisivat sen takana. Näen tähän ongelmaan vain yhden ratkaisun – tilanteen välittömän korjaamisen. Saat vapaat kädet tämän tehtävän suorittamiseen, sen on onnistuttava hinnalla millä hyvänsä. Tehtäväsi ensimmäinen vaihe on saattaa Dreaming of You tuon Nuorgamin listan ensimmäiselle sijalle. Onnea tehtävääsi, Lavender, olkoon se onnistunut. Meidän kaikkien tähden.

Kiitos, valvoja. Teen parhaani!

Käynnistäkää aika-avaruusportti!

ZZZZZRTTTTFTFTFTFZGGGG!

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

The Coralilta ei äänestetty muita kappaleita, mutta unelmoimisesta lauloi myös Sunset Rubdown, jolta noteerattiin kappale Shut Up I Am Dreaming of Places Where Lovers Have Wings.

Polyvinyl

58 Emil Svänängen on lahjakas muusikko, jolla on Ääni, mutta rajallinen määrä tyylitajua. Kolmannella laajemmin julkaistulla Loney Dear -albumilla tämä falsetissa viihtyvä folkhipsuttelija tasapainottelee tuttuun tapaan vaikuttavuuden ja raivostuttavuuden raja-aidalla. Blues himmailee häikäilevästi slowcoren mestariyhtyeen Low’n hengessä ja on valmista kauraa mille tahansa soundtrackille. Massiivisen kirkkourun säestämä Largo ja Owen Pallettin ja Steve Reichin minimalismista ammentava Durmoll loksauttavat suun auki. Mutta: noin puolet Hall Musicista on yhtä laimeaa tavaraa kuin albumin nimikin. Esimerkiksi Calm Down on periaatteessa hieno ja hittipotentiaalia huokuva kappale, mutta jo kolmannella kuuntelukerralla se saa raivon partaalle hiirulaismaisessa nynnyilyssään. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Pushy Parents – Secret Secret EP

Elefant

74 Pushy Parents on ruotsalainen studioprojekti, johon kuuluu muun muassa Sally Shapirolle ja Anna Ternheimille kappaleita säveltäneitä tekijämiehiä. ”Bändi” kuulostaa esikois-ep:llään hyvin vahvasti vuodelta 2004, jolloin The Go! Team julkaisi sateenkaaren väreissä räiskyvän esikoisalbuminsa Thunder, Lightning, Striken ja Johnny Boy naittoi The Smithsin northern souliin vuoden hurmaavimmalla ja hengästyttävimmin nimetyllä singlellä You are the Generation That Bought More Shoes and You Get What You Deserve. Neljän biisin kattaus on vakuuttava näyte porukan biisintekotaidoista (nimikappaleen melankolisen tarttuva kertosäe ja Hold Me Tight Or Let Me Go kokonaisuudessaan), mutta soundiltaan EP on niin yksiulotteinen ja jo valmiiksi vanhentunut, että ajatus albumillisesta Pushy Parents -musiikkia lähinnä puistattaa. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Bill Ryder-Jones – If…

Domino

86 Kun olin lapsi, sanoin hillosipuleita “upiioiksi”. Vanhemmiltani vei hetken ennen kuin he ymmärsivät minua. Minulta vei sen sijaan vain noin nanosekunnin ennen kuin ymmärsin, mitä puolisoni tarkoitti pyytäessään, että laittaisin taas “sen mielikuvitusmusiikkilevyn soimaan”. Bill Ryder-Jones on The Coralin entinen kitaristi, joka jätti liverpoolilaisyhtyeen kolme vuotta sitten – vain 25-vuotiaana, mutta jo viisi brittilistan top 10 -albumia vyöllään. Soolourallaan Ryder-Jones on vaihtanut merseypopin instrumentaaliseen ilmaisuun. Kolmea soundtrack-projektia seuraa esikoisalbumi If, tuo edellä mainittu “mielikuvitusmusiikkilevy”, jonka tiedote kertoo olevan musiikillinen sovitus Italo Calvinon romaanista Jos talviyönä matkamies (Se una notte d’inverno un viaggiatore, 1979). Albumi on yksi evokatiivisimmista aikoihin; sen kamarimusiikilliset sävyt loihtivat kuulijan mieleen kuvia milloin Sherlock Holmesista Lontoon pimeimmillä kujilla, milloin erämään paahteessa piipputupakkaa jäystävistä lännenmiehistä. Ja mikä parasta, missään vaiheessa Ryder-Jones ei ota itseään liian vakavasti ja sorru monien score-säveltäjien helmasyntiin, vaivaannuttavaan mahtipontisuuteen. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Nyt kävi näin.

Mistä on suomalainen rock-festivaali tehty? Hyvästä meiningistä, koleista öistä, humalahakuisesta juomisesta, hassuista hatuista ja – viime hetken peruuntumisista.

Joka kesä joltain isolta festivaalilta peruu joku iso nimi. Jos se tapahtuu aivan viime tipassa, kuten Jónsi viime vuonna Flowssa, ei tilalle ehditä hankkia ketään, jolloin festivaali paikkaa puutosta aikataulumuutoksin.

Esimerkiksi, kun Pearl Jam perui Ruisrockin 1992, siirrettiin sen paikalle päälavalle kaikista maailman bändeistä Poverty Stinks. Se vitutti. Flowssa 2010 perunutta Jónsia paikkasi erinomaisen keikan heittänyt Caribou. Se ei niin vituttanut.

Pääsääntöisesti viime hetken peruuntumiset kuitenkin vituttavat aina. Erityisen paljon ne tekevät sitä, kun festivaalin tilalle järjestämä yhtye/artisti on aivan jotain muuta kuin se, jota on tullut paikalle katsomaan.

Nuorgam esittelee viisi karuinta Suomi-festareiden peruuntumista ja niiden korvaajaa.

5. The Coral –> Maj Karma (Provinssirock 2003)

Kaverikuvassa Maj Karma ja The Coral. Kuvaa manipuloitu. (Kuva: Denisse Islas)

Kesällä 2003 The Coral oli yksi englantilaisen kitararockin kuumimmista nimistä. Tieto siitä, että liverpoolilaisyhtye esiintyisi Törnävänsaaressa vain reilu kuukausi ennen odotetun kakkosalbuminsa Magic & Medicinen julkaisua, sai kaikkien vähänkään brittipoppia seuraavien mahlan juoksemaan, Antti Lähde muistelee ja muistelee lisää:

”Sama porukka odotti kieli pitkällä myös Junior Seniorin Suomen-ensi-iltaa. Tanskalaisen popkummajaisen Move Your Feet -single oli kuumaa kamaa indiediskoissa ja kuulosti etukäteen ajatellen vahvalta ehdokkaalta festivaalikesän Viralliseksi Teemabiisiksi.

Sitten väliin tulivat ”promootioesteet” (The Coral) ja ”logistiset ongelmat” (Junior Senior) – ja molempien bändien tiedotettiin peruuttaneen keikkansa. Ilmeisesti pettymyksen maksimoidakseen Provinssirock päätti hieroa karkeaa merisuolaa poppareiden vielä vuotaviin haavoihin ilmoittamalla yhtyeiden korvaaviksi esiintyjiksi kotimaisen indiepopskenen kaksi kärkinimeä: Maj Karman ja Peer Güntin.”

4. Neil Young –> Kolmas Nainen (Provinssirock 1997)

Neil Youngin Provinssi-peruutus on Suomen kaikkien aikojen kuuluisin viime hetken festariperuuntuminen. Tuhannet paikalle saapuneet Neil Young -fanit tulevat ikuisesti muistamaan syyn, jonka takia Neil Young perui. Niilo leikkasi sormeensa haavan tehdessään voileipää.

Youngin tilalle Provinssirock hankki pikavauhtia tuolloin jo lopettaneiden kirjoihin merkatun Kolmannen naisen. Se oli ihan ok paikkausyritys. Youngissa ja Kolmannessa naisessa on yhtä paljon samaa kuin ruutupaitoihin pukeutuvissa maajusseissa ja indienörteissä – eli jotain, mutta ei todellakaan riittävästi.

Neil Youngin seuraavaa Suomen-keikkaa saatiin odottaa neljä pitkää vuotta.

3. OutKast –> Ultra Bra (Provinssirock 2001)

Weezer, Tool, Manicsit, The Soundtrack of Our Lives… Vuonna 2001 Provinssirockin line-up oli erinomainen. Lähes täydellisen – sen ajan mittapuulla – siitä olisi tehnyt, jos perjantai-illan olisi päättänyt sinne buukattu esiintyjä, edellisenä vuonna loistavan Stankonian julkaissut, Erykah Badusta kertovalla Ms. Jackson -megahitillään listat valloittanut OutKast.

Mutta ei. OutKast perui. Syy: André 3000:n munuaisvaivat. Näinä Timo Jutilan nilkkatulehdusaikoina syy kuulostaa hyvin, hyvin epäluotettavalta.

Perjantain pääesiintyjäksi Provinssi pestasi pikavauhtia hiphop-kansan suosikkiyhtyeen Ultra Bran. Suuri festivaalikansa ei muutosta pistänyt pahakseen, sillä Ultra Bra oli tuolloin yksi Suomen suosituimpia esiintyjiä ja viimeisellä festarikesällään.

Mutta kumman haluaisit nyt sanoa nähneesi livenä, OutKastin vai Ultra Bran?

Kuten tästäkin jutusta voi huomata, niin kuin niin monta kertaa muulloinkin, vuosi oli Provinssille epäonninen. Samana vuonna perui myös Muse, jonka tilalle buukattiin My Vitriol, joka perui ja jota lopulta paikkasi Kemopetrol.

2. Amy Winehouse –> Sturm und Drang (Provinssirock 2007)

Sturm und Dranghouse. Kuvaa ei ole manipuloitu. Eikun, on sitä. (Kuva: Denisse Islas)

Ja taas Provinssirockia kohdannut vastoinkäyminen. Juha Merimaa raportoi:

”Vuoden 2007 piti olla naisten vuosi Provinssissa. Perjantaina esiintynyt Tori Amos jäi kuitenkin etäiseksi ja lauantain Patti Smith uhrasi liikaa keikastaan yhdentekevän Twelve-cover-levynsä materiaaliin.

Varsinainen pettymys odotti kuitenkin sunnuntaina, kun festariportteihin aamulla teipatut ilmoitukset kertoivat Amy Winehousen peruneen keikkansa.

Ihan puskista ilmoitus ei tullut. Winehouse oli tuolloin jatkuvasti otsikoissa sekoiluistaan ja tehnyt useamman no-shown jo aiemmin. Nyt oli kuitenkin vakuuteltu viimeiseen asti, että keikka todella tapahtuisi. Amyn kerrottiin saapuneen seurueineen Suomeen, mutta lopulta lääkäri oli kieltänyt laulamisen kurkkukivun vuoksi.

Uskokoon ken tahtoo. Ainakaan yhtään näköhavaintoa Amysta Suomessa ei koskaan päässyt lehdistöön asti. Myöhemmin asiaa muistellessaan myös Selmun edustaja arvioi, ettei soultähti päässyt Kööpenhaminaa lähemmäs Seinäjokea.

Kireällä aikataululla korvaajaksi haalittiin vaasalaisten heviteinien Sturm und Drang. En käynyt katsomassa. (Minä kävin. Sympatiat poitsuille, mutta kyllä lähinnä itketti. –vast. toim. huom.)

Illalla esiintyneen Scissor Sistersin keikalla veistä vielä kierrettiin haavassa. Laulaja Jake Shears ilmoitti yllätysesiintyjästä: neiti Amy Winehouse nousisi kohta heidän kanssaan lavalle.

Yleisön epäuskoista kohinaa seurasi kuitenkin punchline: ’Valitettavasti neiti Winehouse onkin kipeä. Olemme todella pahoillamme, mutta joudutte nyt tyytymään meihin’, Shears piruili.

Arvaa naurattiko.”

1. Dream Theater –> Suurlähettiläät
(Nummirock 1995)

No nyt on tuimaa äijää tarjolla! (Kuva: Denisse Islas)

Kuvittele, että olet suomussalmelainen progemetallin ystävä, joka on ajanut autossa seitsemän ja puoli tuntia, 530 kilometriä, päästäksesi juhannuksenviettoon keskelle Etelä-Pohjanmaata, keskelle ei-mitään, vain siksi, että siellä esiintyy suosikkiyhtyeesi Dream Theater.

Ja kun pääset paikalle, sinulle ilmoitetaan, että ei, James, John, John ja Mike eivät ole täällä, mutta meillä on JUSSU! Kyllä, näin on käynyt: kun Dream Theater on perunut, sitä paikkaamaan on tullut SUURLÄHETTILÄÄT.

Voi olla, että silloin päässäsi ovat soineet Suurlähettiläiden sen vuoden jättihitin Kuka pysäyttäisi kellot kertosäkeen sanat ”kuka voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää” ja olet toivonut, että olisit pysynyt kotona.