”Do I train in vain”, kysyy Joe Strummer itseltään, kun läpimurtoa The 101’ersin keulakuvana ei näy eikä kuulu.

The 101’ers –> The Clash

Joe Strummer oli oikealta nimeltään John Mellor, ja kun hän vuonna 1974 päätti perustaa bändin, jonka nimeksi vakiintui lopulta The 101’ers, tunnettiin hänet nimellä ”Woody”. Woody ei ollut vielä punkrockista kuullutkaan vaan rakensi musiikillisen pohjansa rakkaudesta Beach Boysiin, Captain Beefheartiin ja – tietenkin – Woody Guthrieen. Energiseen ja alkuvoimaiseen pub rock -liikkeeseen yhdistetty The 101’ers soitti alkuaikoinaan enimmäkseen lainabiisejä, enimmäkseen amerikkalaista rhythm’n’bluesia, mutta hiljalleen myös omia biisejä. Niistä yksi, Strummerin silloisen tyttöystävän eli Slits-rumpali Paloma ”Palmolive” Romeron inspiroima Keys to Your Heart, jäi yhtyeen ainoaksi singleksi – ja sekin julkaistiin vasta sen jälkeen, kun Strummer oli Sex Pistols -lämmittelykeikan seurauksena havahtunut The 101’ersinkeskinkertaisuuteen ja päättänyt aloittaa puhtaalta pöydältä uuden bändin kanssa. Päätös oli oikea, koska The Clash.

Video ei ole enää saatavilla

The Golliwogs –> Creedence Clearwater Revival

John Fogerty oli vain 14, kun hän perusti ystäviensä Dough Cliffordin ja Stu Cookin kanssa instrumentaaliyhtyeen Blue Velvets. Hieman myöhemmin Johnia neljä vuotta vanhempi veli Tom liittyi yhtyeen laulajaksi. Levyttämään Blue Velvets pääsi pienelle Orchestra-levymerkille jo 1961, silloin nimellä Tommy Fogerty & The Blue Velvets. Vuonna 1964 yhtye kiinnitettiin Fantasylle, joka vaihtoi yhtyeen nimen ensin The Visioniksi ja sittemmin The Golliwogiksi. Nimivalintaa voi pitää outona vitivalkoisten poikasten yhtyeelle, sillä se viittaa mustaa miestä esittävään GolliWogg-nukkeen. The Golliwogs julkaisi vuosina 1964—1967 seitsemän singleä ilman mainittavaa menestystä. Vuonna 1966 John Fogerty värvättiin ja hän palveli vuoden verran reserviläistukikohdissa. Seuraavana vuonna hän palasi yhtyeeseensä muuttuneena miehenä, otti sen tiukasti komentoonsa, ja 1960-luvun paras yhdysvaltalainen rockyhtye käynnisti varsinaisen uransa. Vain yksi ei muuttunut: olutmainoksesta ja Tom Fogertyn ystävästä inspiraation saanut Creedence Clearwater Revival oli yhtä käsittämättömän tyhmä nimi kuin The Golliwogskin.

Video ei ole enää saatavilla

The Karelia –> Franz Ferdinand

Franz Ferdinandin nykymenoon pettyneet indierockfanit voisivat ryhtyä kieli poskessa vaatimaan ”Karjalaa takaisin”. Puoli vuosikymmentä vuotta ennen Franz Ferdinandin perustamista Alex Kapranos (tuolloin sukunimeltään Huntley) nimittäin soitti jazzahtavaa lofi-rockia The Karelia -yhtyeessä, joka ei juuri hetkauttanut Glasgow’n ulkopuolista maailmaa, vaikka yhden albumin (Divorce at High Noon, 1997) julkaisikin. The Karelian hajottua muutama sata myytyä levyä rikkaampana vuonna 1998 Kapranos loikkasi The Fall -vaikutteiseen Peel-suosikkiin The Yummy Furiin, mutta sitäkään riemua ei vuotta kauempaa kestänyt. Vuonna 2004 vihdoin tärppäsi: Take Me Out -jättihitti siivitti Franz Ferdinandin nimettömän esikoisalbumin lähes platinamyyntiin niin Britanniassa, Yhdysvalloissa kuin Australiassakin.

Video ei ole enää saatavilla

Bobby Durst

Parva –> Kaiser Chiefs

Kaiser Chiefsin juuret ulottuvat kauas vuoden 2004 ja läpimurtosinglejen Oh My Godin ja I Predict a Riotin taakse. Laulaja Ricky Wilson, kitaristi Andrew White ja leedsiläisyhtyeen viime vuoden joulukuussa jättänyt rumpali Nick Hodgson löivät hynttyyt yhteen jo vuonna 1996, jolloin trio perusti Runston Parva -nimisen yhtyeen. Basisti Simon Rixin ja kosketinsoittaja Nick Bainesin palattua kotiseuduilleen yliopistoympyröistä bändi lyhensi nimensä Parvaksi ja sai lopulta solmittua levytyssopimuksen Mantra Recordsin kanssa. Parva ehti julkaista vain yhden albumin, maailman olankohautuksella vastaanottaman 22:n (2003) ennen kuin levy-yhtiö lopetti toimintansa ja jätti yhtyeen oman onnensa nojaan. Se oli onni onnettomuudessa: Parvan raunioille perustetun Kaiser Chiefsin esikoisalbumia Employmentia (2005) myytiin pelkästään Britanniassa yli 2 miljoonaa kappaletta.

Video ei ole enää saatavilla

The Nazz –> Todd Rundgren

Vuonna 1967 Todd Rundgen, 19, jätti ensimmäisen yhtyeensä Woodys Truck Stopin yhdessä basisti Carl Van Ostenin kanssa ja perusti Thom Mooneyn ja Robert Antonin kanssa uuden yhtyeen, jonka nimen he nappasivat The Yardbirdsin kappaleesta The Nazz Are Blue. Yhtyemuodosta huolimatta The Nazz oli pitkälti Rungrenin projekti – laulaja-kitaristilla on kirjoittajakrediitti yhtyeen kolmen levyn kaikissa originaaleissa kolmea kappaletta lukuun ottamatta ja useimmat niistä hän teki itse. Valta-asemastaan huolimatta Rundgren kyllästyi nopeasti yhtyeen managereihin, jotka yrittivät markkinoida The Nazzia teinipoppareina ja typistivät yhtyeen kakkoslevyn tuplalevystä tavalliseksi. Niinpä Rundgren lähti yhtyeestä jo vuonna 1969. Muut jatkoivat vielä hetken, mutta yhtye pani pillit pussiin vuonna 1971. Suurimman suosionsa The Nazz sai vasta lopettamisensa jälkeen vuonna 1972, kun kappale Open My Eyes valittiin suositulle Nuggets –kokoelmalle. Samana vuonna Rundgren sai uransa suurimman hitin uudelleenlevytyksellä The Nazzin kappaleesta Hello It’s Me.

Video ei ole enää saatavilla

Buckingham/Nicks –> Fleetwood Mac

Alastonkuva kannessa eli tyypillistä köyhien muusikoiden huorausta? Ei sentään. Lindsey Buckinghamin ja Stevie Nicksin ainoa duolevy on ansainnut maineensa albumina, joka on heti saatettava digimuotoon. Vaan sitä ei tapahtunut tänäkään vuonna, jolloin julkaisusta tuli täyteen 40 vuotta. Levyltä löytyvät jo monet Fleetwood Macin menestyksekkään Kalifornia-popin piirteet: eri iskutaajuuksille hiotut kielisoittimet, värisyttävät lauluharmoniat ja mahtibiisit, joista Don’t Let Me Down Again ja Crystal kelpasivat Macinkin äänitettäviksi. Buckingham kierrätti myös tuhmasti paria albuminriffiä uudestaan. Esimerkiksi Stephanie-instrumentaali toimi Mirage-albumin Eyes of the Worldin pohjana. Buckingham Nicksillä oli kuitenkin Sixto Rodriguezin tapaista rajattua suosiota Alabaman osavaltiossa, jossa duo sai vielä soittaa loppuunmyydyn ison keikan vähän Fleetwood Maciin liittymisensä jälkeen.

Video ei ole enää saatavilla

Näin paljon puuttuvat 47 sekuntia harmittavat Swansin Michael Giraa.

Viime vuoden kehutuimpiin levyihin kuuluneesta Swansin The Seeristä on vaikea löytää arviota, jossa ei kiinnitettäisi huomiota levyn poikkeukselliseen kestoon – The Seerin kuuntelu ei suju tuokiossa, vaan siihen täytyy varata noin kaksi tuntia.

Keston korostamiseen on syynsä. Kaksi tuntia on huomattava pituus poplevylle. LP-aikana se olisi ollut lähes ennenkuulematona: jopa kuuluisat triplalevyt jäävät selvästi lyhyemmiksi. Esimerkiksi George Harrisonin All Things Must Pass ja Nitty Gritty Dirt Bandin Will the Circle Be Unbroken ovat molemmat 106 minuutin mittaisia.

Tästä huolimatta on olemassa joukko erinomaisia levyjä, joiden tolkuttomalta tuntuva pituus on täysin perusteltua. Nuorgam esittelee niistä seitsemän.

Joukkoon ei kelpuutettu livelevyjä, kokoelmia eikä ”harvinaisuuksilla” tai vaihtoehtoisilla otoilla lihotettuja deluxe-painoksia. Myöskään klassisen musiikin merkkiteokset tai enemmän käsitetaidetta kuin popmusiikkia muistuttavat äänikudelmat jätettiin odottamaan omaa juttuaan.

#1 Ella Fitzgerald – Sings the George and Ira Gershwin Songbook (197 min)

Ella Fitzgeraldin suurin yksittäinen levytystyö oli hänen ensimmäisensä sovittaja Nelson Riddlen kanssa. Jo projektin koko on huima: viisi lp-levyä ja alkusoiton sisältävä ep. Massiivisuus olisi haudannut heikommat alleen, mutta Ella ja Riddle selviävät urakastaan mestarillisesti: suuret sovitukset tuovat Gershwinien lauluihin eloa ja ideoita, ja Ellan laulu svengaa paremmin kuin koskaan aiemmin tai levyn tekemisen jälkeen.

Video ei ole enää saatavilla

#2 The Clash – Sandinista! (144 min)

Mitä tehdä, jos on ensin levyttänyt kaikkien aikojen punktuplan? Kaikkien aikojen punktripla tietysti! Jälkiviisaasti voi tietysti huomauttaa, ettei Sandinista! ihan yllä London Callingin tasolle, mutta jo materiaalin monipuolisuus hätkähdyttää: mukana on niin reggaeta, calypsoa, rappia, rockabillya kuin punkiakin. Punkhengessä yhtye tinki rojalteistaan, jotta levy saatiin kauppoihin tuplalevyn hinnalla.

Video ei ole enää saatavilla

#3 The Smashing Pumpkins – Mellon Collie & the Infinite Sadness (122 min)

Billy Corgania voi syyttää monesta asiasta, mutta laiskuus ei niihin kuulu. Smashing Pumpkinsin kolmas levy oli häkellyttävä osoitus hänen luomisvoimastaan: kaksi cd:ta tai kolme lp:ta täynnä uutta materiaalia, minkä lisäksi levyn kuudelle singlelle riitti vielä hämmentävä määrä b-puolia. Parhaiten levyltä muistetaan sille melko epätyypillinen 1979, mutta tarkemmin sen enemmän-on-enemmän-estetiikan tavoittaa kolmantena singlenä julkaistu Tonight Tonight.

Video ei ole enää saatavilla

#4 Prince – Emancipation (180 min)

Prince on aina ollut tuottelias muusikko, mutta vuosi 1996 oli hänellekin poikkeuksellinen. Ensin tuli viimeinen Warner-levy Chaos & Disorder ja sen jälkeen soundtrack Spike Leen elokuvaan Girl Number 6. Kaiken kruunasi ”kaikkien aikojen ensimmäinen studiomateriaalista koottu R&B-triplalevy”. Jam of the year, totta tosiaan.

Video ei ole enää saatavilla

#5 The Magnetic Fields – 69 Lovesongs (173 min)

Stephin Merrittin magnum opuksen piti alun perin olla ”100 rakkauslaulua”, mutta jopa Merritt itse tajusi, ettei levystä voi tehdä niin pitkää. Niinpä Merritt tyytyi kolmanneksen pienempään määrään. Laulujen toteutustapa on hetkittäin demomainen, muttei vie pois niiden taidokkuutta. 69 Lovesongs on uuden amerikkalaisen rakkauslaulun aarreaitta, josta osaavat opportunistit löytävät versioitavaa vielä vuosikymmenien päästä.

Video ei ole enää saatavilla

#6 OutKast – Speakerboxx / The Love Below (135 min)

On tavallaan kyseenlaista, pitäisikö OutKastin viidennen albumin olla listalla lainkaan. Itse asiassa Speakerboxx / The Love Below on kaksi erillistä soololevyä, jotka vain pakattiin yhteen ja myytiin OutKastin nimellä. Andre 3000:n jatsahtavan leikkisä The Love Below keräsi tuplan julkaisuaikana enimmän huomion, mutta Big Boin perinteisempi Speakerboxx ei ole huono sekään.

Video ei ole enää saatavilla

#7 Joanna Newsom – Have One on Me (124 min)

Jos tekee popmusiikkia soittimenaan harppu, voi sitten saman tien tehdä melkein mitä tahansa. Ja niin Joanna Newsom tekikin kolmannella levyllään, joka on parikymmentä minuuttia pidempi kuin kaksi edeltäjäänsä yhteensä. Levyn kappaleet pulppuavat niin arvaamattoman luontevasti, ettei ole ihme, että albumi julistettiin klassikoksi heti ilmestyttyään.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Ja pakkohan se on myöntää: koko listan inspiraationa toiminut Swansin The Seer ei loppujen lopuksi edes kuulu mukaan. Levy jää kahden tunnin kestosta kriittiset 47 sekuntia. The Seer on kuitenkin niin järkälemäinen, että sen kuuntelemisen yhdeltä istumalta voi sanoa olevan hengästyttävä elämys. Ja jos The Seerissä ei ole tarpeeksi, niin aina voi etsiä käsiinsä Swansin Soundtracks for the Blind -levyn (1996), jolla on mittaa peräti 142 minuuttia.

Video ei ole enää saatavilla

The Swans Tavastialla Helsingissä 12.3.2013. Lämmittelijänä Mirel Wagner. Ovet aukeavat kello 20. Liput ovelta 30 €. Lisätietoja Tavastiaklubin sivuilta. http://www.tavastiaklubi.fi/tapahtuma/24458

Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Myös ralliautoilun maailmanmestari Hannu Mikkola.

Muistatko vielä ajan, kun Suomen maininta jossain elokuvassa, televisiosarjassa tai muunmaalaisbändin biisissä tuntui pieneltä mediatapaukselta? Eipä valehdella; siltä se saattaa tuntua vieläkin. Kansallinen itsetuntomme on kyllä parantunut tai tullut vähemmän tärkeäksi, mutta olemme silti vain 5,4 miljoonan ihmisen maa, joka on englanninkielisissä komediasarjoissa se paikka, jossa aurinko ei koskaan paista. Terveisiä vaan Communityn käsikirjoittajille.

Yksi Nuorgamin tehtävistä on kollektiivinen musiikkiterapia. Siksi kaivoimme tällä kertaa esiin 16 (okei, oikeasti 15) ulkomaalaisten tekemää kappaletta, jossa Suomi tai suomalaiset mainitaan. Jos näkemys maastamme on negatiivinen, niin sellaisellekin on välillä hyvä tirskua. Joskus Suomeen viittaus jää vain turhan maininnan tasolle ja herää kysymys, miksei sanoittaja olisi voinut käyttää jotain muuta maata. Sanoitussitaattia seuraa Nuorgamin kirjoittajan tulkinta tapauksesta.

Helsinki tuli vääjäämättä etsintätyössämme esiin jonkin verran. Kelpuutimme tähän juttuun lopulta kuusi pääkaupunkimme mainitsevaa laulua. Yritimme rajata ulkopuolelle spesifit suomalaiset julkkikset, mutta pari livahti salavihkaa mukaan. Myös lähinaapurimaiden suomiretostelut jätimme pois, niitä nimittäin piisaa.

Nyt ei kun Amerikan legendaarista Finglish-muusikkoa Bobby Aroa siteeraten: ”We have a time that’s gay when the nurkka rekoord-masiin starts to play!”

Laurie Anderson – Finnish Farmers (1984)

”During WWII, the Russians were testing their parachutes. Sometimes they didn’t open at all and a lot of troops were lost this way. During the invasion of Finland, hundreds of troops were dropped during the middle of winter. As usual, some of the chutes didn’t open and the troops fell straight down into the deep snow, drilling holes fifteen feet deep. The Finnish farmers would then get out their shotguns, walk out into their fields, find the holes, and fire down them.”

Laurie Andersonin tunnetuin albumi Big Science on koostettu monta vuotta tekeillä olleesta, normityöpäivän mittaisesta United States I–IV -järkäleteoksesta. Koko teoksen ensi-ilta oli helmikuussa 1983. Esitykset äänitettiin ja julkaistiin 4½-tuntisena boksina United States Live, jonka kakkososan päättää Finnish Farmers. Sotatarina ei ole pelkkää legendaa. Rintamalinjan taakse pudotettujen desanttien laskuvarjojen pakkolaukaisimet eivät aina toimineet. Lumikerrokset lienevät teoriassa vaimentaneet syöksykiitoa niin, että jotkut desantit saattoivat jäädä vakavasti loukkaantuneina henkiin. Maatiloilleen jääneiden eläkeikäisten taipumusta ammuskella näitä kaloja tynnyreissä on varmaankin liioiteltu.

Biisissään Anderson vertaa tätä maavuokriin, joita amerikkalaiset maanviljelijät tarjosivat valtiolle kuivuuden aikana. Tälle keskilännen maalle rakennetut ohjussiilot naamioitiin normaaleiksi viljasiiloiksi, jotka yhdistettiin maanalaisella rautatiellä. Kylmän sodan kontekstissa aivan normaalia paranoiaa. United States alkaa uskonnollisen kultin teorialla siitä, kuinka Nooan arkin lähtösatama oli New Yorkin osavaltiossa. Vietetäänpä hetki 30 vuoden takaisessa mielialassa, jolloin vainoharhateorioita saatettiin sovitella yhteen jälkimainittujen huuhaateorioiden kanssa. Miltä vaikuttaa ajatus Pohjanmaan lakeuksista lähitaisteluohjusten sijoituspaikkana? (Gaius Turunen)

Kuuntele Finnish Farmers Spotifysta.

Asia – Countdown to Zero (1985)

”Do you realize what’s happening in Western Europe?
Norway, Finland, Scotland, England
We’ll be the first to go
Don’t do it”

Ja tässä ydintuho on juuri toteutumassa. Geoff Downesin, John Wettonin ja Carl Palmerin superbändin kolmas albumi on niin päihtynyt isosta soundistaan, että Laurie Andersonin jäätävä pahaenteisyys unohtuu saman tien. Suomi on räiskinnän keskellä vain jätemaata muiden joukossa ja tämä puhesitaatti väliosassa voisi tulla kenen tahansa mitättömän pikkuvaltion päämiehen suusta. Vaihda valtioiden nimiä ja ketään ei kiinnosta. Suuren tuotantokoneiston leffaa koko biisi, alkaahan se vielä alkuperäänsä alleviivaten THX:n ”deep notella”. (Gaius Turunen)

Video ei ole enää saatavilla

Bee Gees – Odessa (City on the Black Sea) (1969)

”I just can’t understand why you just moved to Finland
You love that vicar more than words can say
Ask him to pray that I won’t melt away
And I’ll see your face again”

Kovatasoinen aloitus Bee Geesin arvostetuimmalle alkupään albumille: seitsemän minuuttia kamaripopsoutua ja kuorolaulua, kunhan olet avannut allergisoivan vanuvinyylikannen. Nimibiisissä toistetaan merenkulkumyyttejä ja uskaltaudutaan Itämerelle rakastetun perään, vaikka peräti Suomeen asti pitäisi jäävuorella ajelehtia. Päähenkilömme on selvästi houreissaan, kun puhuu sanoituksessa välillä Mustanmeren satamakaupungille Itämeren sijaan. Ja miksikö rakkaudenkohde muutti Suomeen? Ehkä Scott Walkerin perään, hänelläkin kun oli 1960-luvulla vahva halu muuttaa Fennoskandiaan. (Gaius Turunen)

Video ei ole enää saatavilla

The Clash – London Calling -albumin kansiteksti (1979)

”Howard McNee is living in Finland”

Vaikka The Clash oli lyriikoissaan kiinnostuneempi Casbahista kuin Kajaanista, on yhtyeen monumentaalisen London Calling -tuplan kansiteksteistä löytyvä julistus ihmetyttänyt pieniä punkkareita vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Kuka Howard McNee? Ja mitä teki Suomessa?

Opetti englantia, kuuluu vastaus. The Clash törmäsi opettaja-maanmieheensä vuoden 1979 Ruisrockissa. McNee pyysi tulla mainituksi tulevan levyn kansissa ja kohtelias yhtye toteutti toiveen. Joskus 1990-luvulla muistan lukeneeni The Clash -artikkelin, joka päättyi toteamukseen: Howard McNee is still living in Finland. Ilmeisesti tilanne on kuitenkin muuttunut, sillä ainakaan numerotiedustelu ei tunne Suomesta ainoatakaan McNee-nimistä henkilöä. (Juha Merimaa)

Video ei ole enää saatavilla

CSS – Left Behind (2008)

“Baby you’ve got me thinking
’Bout things I left behind
A suitcase in Helsinki
Full of things I wanna set on fire“

Cansei de Ser Sexy eli ytimekkäämmin CSS lämmitteli lokakuussa 2007 Hartwall Areenalla Gwen Stefania. Keikan jälkeen brasilialaisyhtye järjesti Bar Nollassa jatkobileet, joiden aikana ihmiskunta riemastui ja tanssi muun muassa pöydillä Scatman Johnin tahtiin. Tapahtuman pääkohdat olisivatkin olleet jotakuinkin siinä, jollei kohtalon sormi olisi puuttunut peliin tuona muuten ei-niin-kohtalokkaana lokakuun yönä. Kävi nimittäin niin, että Suomesta jo poistuttuaan eräs CSS-henkilö havaitsi unohtaneensa maamme kamaralle yhden matkalaukuistaan. CSS-henkilön epäonni oli valitettavaa, mutta koitui lopulta maailman kaikkien klubimusiikin ystävien iloksi: matkalaukun unohtuminen muodostaa lyyrisen selkärangan (ja melko köykäisen metaforan menneisyyden painolastista, jonka yksilö voi jättää taakseen) yhtyeen kakkosalbumin ensimmäisellä singlellä Left Behindillä. Singlestä ei ollut hitiksi, kuten ei siitä seuranneesta Donkey-albumistakaan – paitsi Helsinki-maininnasta vauhkoontuneessa Suomessa, jossa CSS nettosi listasijat #18 (single) ja #22 (albumi). (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Damon & Naomi – Helsinki (2011)

”A private time we find
In moments lost all kind
Watching birds that fly
Through unknown skies
On these streets too cold to be called a paradise

And no one knows
This time we share
All the thoughts we have
But never dare

Tell them nothing
Just you and me feeling free
In the leaves of grass”

Galaxie 500:n rytmisektiona tunnettu, pari vuosikymmentä duouralla ollut pariskunta käväisi ensimmäisellä Suomen-keikallaan toukokuussa 2010. Tutut Keski-Euroopan ja Iso-Britannian mestat olivat jo takana. Ennen Bostoniin paluuta oli enää jäljellä matka kauas itään pelkkää Kuudennen Linjan keikkaa varten. Kuulijoille tarjoiltiin erinomaisten soolobiisien ohella vanhan bändin Blue Thunder ja tämä vuotta myöhemmin False Beats and True Hearts -albumilla julkaistu lämmittävä äänikirje. Siinä ei kuulla stadiontähdille ennen Helsingin-keikkaa yleisön kosiskelemiseksi opetettavaa suomea, eikä siinä mainita Helsingin maamerkkejä. Sen sijaan tiedämme nyt, että määränpäässään Damon ja Naomi saivat kokea jotain niin yhteistä ja kaunista, ettei siitä voi kertoa kuin sen, että se tapahtui. Sydämellisempää tapaa kiittää helsinkiläisiä ei liene montaa. (Gaius Turunen)

Kuuntele Helsinki Spotifysta.

Brian Eno – Seven Deadly Finns (1974)

”The first is a freak with a masochistic streak
And the second is a kitten up a tree
The third is a flirt with an awful print skirt
And the fourth is pretending to be me
The fifth wears a mac and never turns his back
And the sixth never shows his eyes
But the Seventh Deadly Finn is so tall and slim
He shouldanever been with those guys”

Brian Peter George St. John le Baptiste de la Salle Enon uran alkupään glam-outoiluihin kuuluu myös tämä singlehelmi, joka on uusintajulkaisun puutteessa jäänyt vähemmälle huomiolle. Eno seurusteli 1970-luvulla valokuvaaja Ritva Saarikon kanssa, ja tämän kuvat pääsivät klassikkoalbumien Another Green World ja Before and After Science kansiin. Voi myös olla, että seitsemän kuolemansyntiä vääntyivät suomalaisiksi juuri Saarikon myötävaikutuksesta. Tietäen Enon tuonaikaisen pornografiaharrastuksen ei meillä ole syytä epäillä tätä kuvausta suomalaisten seksuaalisesta kyltymättömyydestä Ranskassa. (Gaius Turunen)

Video ei ole enää saatavilla

Gene – From Georgia to Osaka (2001)

”From Georgia to Nevada
Helsinki to Ann Arbour
Bring me wonder
Bring me laughter
From Tooting to Osaka”

Musiikkimaailman mittakaavassa Gene-yhtyeen Libertine-levyn (2001) Yhdysvaltain-painos edustanee Hyrynsalmen kaltaista periferiaa. Kuitenkin, kuten syrjäseuduilta aina, albumin uumenista löytyy tarkoin piilotettu kaunokki, katkeransuloinen From Georgia to Osaka. Laulun syntiä janoavissa, mutta pikemminkin alistuneissa kuin alistavissa sanoituksissa kuljetaan ristiin rastiin anglosaksista maailmaa, kunnes matka vie odottamatta Osakaan ja Helsinkiin. Mutta miksi Helsinkiin? Mitä tekemistä kaupungilla on Watfordin, Cardiffin, Ann Arborin ja laulussa käsiteltyjen lääkärileikkien, lihanhimon ja rakkaudenkaipuun kanssa? Genen nokkamies Martin Rossiter vastaa kysymykseen kohteliaasti kierrellen: ”Nautin Helsingistä suunnattomasti niinä kahtena kertana, kun kaupungissa vierailin. Mutta syyt kaupungin mainitsemiseen saavat puolestani kadota ajan sumuun”. Olkoon tulkinnan rajana siis pelkkä mielikuvitus. (Hannu Linkola)

Kuuntele From Georgia to Osaka Spotifysta.

Half Man Half Biscuit – Architecture, Morality Ted and Alice (1986)

”The wonderful dexterity of Hannu Mikkola
Makes me want to shake hands with the whole of Finland
But the horrible sincerity of Miriam Stoppard
Makes me wanna go out and commit mass murder”

Merseysiden punk- ja folksurrealistit ovat noin 30 vuoden aikana sohineet sanoituksissaan moneen suuntaan. Suomen kohdalle käsi sattui bändin toisella EP:llä The Trumpton Riots. Joensuun rallisuuruuden mainitsemisen kohdalla teemme listassamme poikkeuksen, sillä sitä seuraava halu kätellä koko Suomea on jo jotain muuta. Hannu Mikkolan ralliura oli tuolloin jo jäähdyttelyvaiheessa vuoden 1983 maailmanmestaruuden jälkeen. Vaan kukapa ei mieluummin seuraisi hänen rattikättään kuin Tom Stoppardin tuolloisen vaimon terveysneuvoja. (Gaius Turunen)

Video ei ole enää saatavilla

JJ72 – October Swimmer (1999)

“The grey coats of the infantry
Victims looking for sympathy
The splash of October swimmers
The cheers of Helsinki winners”

JJ72 oli hetken ajan yksi vuosituhannenvaihteen suurimmista indierock-lupauksista. Dublinilaistrion resepti oli yhdistää Smashing Pumpkinsin surisevat kitarat Joy Divisionin kohtalokkuuteen, Sueden romanttisuuteen ja Jeff Buckleyn teatraalisuuteen. Se poiki kaksi top 20 -albumia ennen kuin yhtye hajosi vuonna 2006 ennen kolmannen ja lopulta julkaisematta jääneen albuminsa ilmestymistä. October Swimmer on yhtyeen esikoissingle ja todennäköisesti paras kappale. Sen mahdottoman teennäistä sanoitusta – avaussäe: “The dreams of dying mothers / I awoke my insides shuddered” – ei tarvitse kuin vilkaista tietääkseen, ettei sen kirjoittaja voi olla juuri yli kahdenkymmenen. Miksi Mark Greaney päätti sisällyttää tekstiin “Helsingin voittajien hurraa-huudot”, siitä tuskin hänellä itselläänkään on edes harmaata aavistusta. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Monty Python – Finland (1980)

”Finland, Finland, Finland
The country where I want to be
Pony trekking or camping
Or just watching TV
Finland, Finland, Finland
It’s the country for me”

Michael Palinin vaatimaton ylistyslaulu vaatimattomalle maalle nimeltä Suomi on yksi sympaattisimpia kädenojennuksia, joita ”mitä ne meistä ajattelee” -ahdistuksen parissa painiskelevalle kansallemme on osoitettu. Suomessa voi tehdä mitä vain: ratsastaa ponilla, katsella televisiota, haukata välipalaa tai ihailla esimerkiksi korkeita puunlatvuksia. Ja siitäkin huolimatta: lomakohteita vertailtaessa jäämme jopa Belgian varjoon. Kappaleen on säveltänyt André Jacquemin, brittiläinen tuottaja, jonka cv voisi olla hämmentävyydessään suoraan Monty Python -sketsistä: hänen palveluksistaan ovat saaneet nauttia niin Spandau Ballet -laulaja Tony Hadley, kristillisyyteen herännyt Classix Nouveux’n Sal Solo, espanjalainen death metal -yhtye Golgotha, skottilainen indiealisuorittaja BMX Bandits – sekä tietenkin Girlschool. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Mountain Goats – Million (1996)

”When I came back from Finland
the taxi took me down the street”
[…]
”And you had questions only a masochist would ask
written all over your big brown eyes”

Maininta John Darniellen johtaman bändin 1990-luvun lofi-tuotoksella ei paljoa suomalaisia lohduta, koska Millionin sisältävää Nothing for Juice -albumia edelsi kokonainen albumi nimeltään Sweden. Jälkimmäisellä Darnielle ei kuitenkaan suoraan käsittele Ruotsia itseään. Ehkä vedämmekin lyhyemmän korren, kun Millionin laulajahahmon läheinen ystävä haluaa välttämättä kuulla Suomesta. Meistä lottohäviäjistä kun ovat kiinnostuneet vain itsensä kiduttajat. Lopussa Darnielle paikkailee suhteitaan tänne päin kuitenkin mukavasti: ”And I brought you a blanket, hand woven, hand dyed” ei voi olla muuta kuin ylistys suomalaiselle käsityöläisyydelle. (Gaius Turunen)

Kuuntele Million Spotifysta.

Cole Porter – Let’s Do It, Let’s Fall in Love (1928)

”The Dutch in old Amsterdam do it
Not to mention the Finns
Folks in Siam do it
Think of Siamese twins”

Ties vaikka kenen levyttämä Cole Porterin legendaarinen luettelobiisi on varmaan tehty sormi karttapallossa Baltian maiden kohdalla, koska suomalaisten lisäksi myös liettualaiset ja latvialaiset harrastavat biisissä jotain vaakamambon tapaista. Suomi on säkeistössään kuitenkin kovassa seurassa Pervodamin ja Thaimaan kanssa. Alkuperäinen sensuroimaton sanoitus sisältää vielä aikanaan sallittua rasismia: ”Chinks do it, Japs do it, up in Lapland little Laps do it”. Kaukoitäläisten puolesta on kyllä pahastuttu, mutta kuka puolustaisi lyhytkasvuisiksi väitettyjä lappalaisia? (Gaius Turunen)

Video ei ole enää saatavilla

Sir Douglas Quintet – Meet Me in Stockholm (1983)

”Meet me in Stockholm, baby, we’ll mess around
Take a real slow boat to Helsinki town
When it’s over, now you wanna stay
Live your life with me the Scandinavian way”

Älkää kysykö miksi, mutta 1980-luvulla Teksasin anglofiilein lauluntekijä Doug Sahm päätyi levyttämään ruotsalaiselle Sonet-levymerkille.

Ensimmäinen Sahmin vanhan yhtyeen Sir Douglas Quintetin nimellä julkaistu levy Midnight Sun sisälsi Sahmin ylistyksen skandinaaviselle elämänmuodolle. Ihastus oli kokonaisvaltaista: Tukholman ja Helsingin lisäksi kappale mainitsee myös Oslon ja Kööpenhaminan. (Mahtoi reykjavikilaisia kismittää!)

Hyväntuulinen yleisönkosiskelu tuotti tulosta. Levy myi platinaa ja single oli hitti koko Skandinaviassa. Sittemmin kappaletta on pitänyt esillä Kari Peitsamo, joka soittaa sitä usein soolokeikoillaan. (Juha Merimaa)

Video ei ole enää saatavilla

Tricky – Christiansands (1996)

“I’ve met a christian in Christiansands
a devil in Helsinki
I’ve met a christian in Christiansands
a devil in Helsinki”

Yhden teorian mukaan Helsingissä lymyillyt paholainen oli tamperelainen toimittaja Jussi Niemi, joka onnistui käräyttämään jokusen virtapiirin Trickyn aivoissa haastatellessaan triphop-pioneeria Soundiin. Toisen teorian mukaan tarina kertoo Trickyn ja mitä ilmeisimmin norjalaisen (Tricky esiintyi Kristiansandissa järjestetyllä Quart-festivaalilla vuosi ennen kappaleen julkaisemista) naisen suhteesta ja suhteen hajoamisesta. Kolmannen teorian mukaan Trickyn laulajakaveri Martina Topley-Bird olisi jossain Suomen musiikkilehdessä paljastanut kyseessä olleen nimeltä mainitsemattoman täkäläisen naistoimittajan. Neljännen teorian mukaan kaikki mainitut teoriat pitävät paikkaansa ja viidennen teorian mukaan ei yksikään. Trickyllä olisi vuonna 1996 ollut varmasti muitakin hyviä teorioita, niin vainoharhaisin silmin artisti tuolloin maailmanmenoa katseli. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Warren Zevon – Hit Somebody! (The Hockey Song) (2002)

”The goalie committed; Buddy picked his spot
Twenty years of waiting went into that shot
The fans jumped up
The Finn jumped too
And cold-cocked Buddy on his follow-through

The big man crumbled
But he felt alright
‘Cause the last thing he saw was the flashing red light
He saw that heavenly light”

Lopuksi lätkä jää pystyyn. Warren Zevon ei vielä toiseksi viimeisen albuminsa My Ride’s Heren aikana tiennyt sairastavansa vatsasyöpää, mutta kuolema oli jo muotoutunut miehen biisien keskeiseksi teemaksi. Kiekkotaituriksi halunneen, mutta lätkähenkivartijan rooliin joutuneen kanadalaisen Buddyn tarina hykerryttää (”Take care of your teeth, that might work for you”) ja loppuu ambivalentisti, kun vastaan luistelee Jarkko Ruutu (suomalaisen henkivartijan eli goonin nimeä ei biisissä oikeasti mainita). Henkivartijoiden taistelu Buddyn viimeisessä pelissä menee draaman lakien mukaan viimeiselle minuutille, kun Ruutu vetäisee Buddylta tajun kankaalle. Syttyykö lopun taivaallinen valo Buddyn maalin, kuoleman vai molempien merkiksi? Sitä voi kysyä Zevonilta itseltään, jos pääsee hänen kanssaan joskus samaan taivaalliseen voileipäpöytään. (Gaius Turunen)

Video ei ole enää saatavilla

Rannalle ruikuttamaan (eli jutun aihepiiriin kuuluvat, mutta tällä kertaa sivuutetut) jäivät muun muassa Chris Shiflett, The Divine Comedy, Fiery Furnaces, Dizzy Gillespie, Gogol Bordello, Handsome Furs, Malajube, The Pogues, The Sisterhood, Sun Kil Moon, Xzibit ja myös suomalaiseen kulttuuriin ansiokkaasti paneutunut Nits. Ehkä palaamme heidän pariinsa vielä joskus!

ABC oli parhaimmillaan heti esikoisalbumillaan Lexicon of Love, joka poiki The Look of Loven lisäksi hitit Poison Arrow ja All of My Heart.

Nuorgamin päivittäin ilmestyvän Popklassikot-sarjan seitsemäs osa on valmis. Nauti, kuuntele ja kommentoi!

Spotify-rajoituksista johtuen soittolistalta puuttuu Joan Jett & the Blackheartsin kappale I Love Rock N Roll. Lisätäksemme karkeaa merisuolaa märkiviin haavoihinne, olemme sisällyttäneet soittolistalle kappaleesta The Rock Mastersin (älkää kysykö) perin hidiöösin version.

Soittolistalla on kaikkea muuta kuin definitiivinen versio kahdesta muustakin kappaleesta: Split Enzin Six Months Leaky Boatsista kuullaan Extravagenza-albumilla julkaistu live-versio vuodelta 1993, kun taas Bow Wow Wow’n I Want Candysta kuullaan myöhemmin uudelleen äänitetty versio.

Näiden kolmen kappaleen alkuperäiset versiot voit kuunnella Youtuben avulla tästä (Joan Jett), tästä (Split Enz) ja tästä (Bow Wow Wow).

Vuoden 1982 Top 30

1. ABC – The Look of Love
2. Michael Jackson – Billie Jean
3. Madness – Our House
4. Violent Femmes – Blister in the Sun
5. The Clash – Rock the Casbah
6. Yazoo – Don’t Go
7. Dexys Midnight Runners – Come On Eileen
8. Grandmaster Flash & The Furious Five – The Message
9. Prince – Little Red Corvette
10. Lords of the New Church – Russian Roulette
11. Roxy Music – More Than This
12. New Order – Temptation
13. Billy Idol – White Wedding
14. Tears for Fears – Mad World
15. Carly Simon – Why
16. Toto – Africa
17. Associates – Party Fears Two
18. Duran Duran – Hungry Like the Wolf
19. Simple Minds – New Gold Dream (81-82-83-84)
20. Prefab Sprout – Lions in My Own Garden (Exit Someone)
21. Blancmange – Living on the Ceiling
22. Orange Juice – Rip It Up
23. Patrice Rushen – Forget Me Nots
24. Split Enz – Six Months in a Leaky Boat
25. Bow Wow Wow – I Want Candy
26. The Rock Masters – I Love Rock N Roll (Joan Jett)
27. Malcolm McLaren – Buffalo Gals
28. The Pale Fountains – Thank You
29. Eurythmics – Love Is a Stranger
30. Kid Creole & The Coconuts – Stool Pigeon

Linkki soittolistaan tästä.

Joe Strummer, ei välttämättä aina otettu tavoista, jolla The Clashin suurinta singlehittiä tulkittiin.

The Clashin uran suurin single sattui sen uran ehtooseen. Rock the Casbah, single numero kolme albumilta numero viisi, oli maailmanlaajuinen hitti.

Vain vuosi sen julkaisusta The Clash oli enää varjo itsestään ja Joe Strummer yhtyeen ainoa alkuperäinen jäsen.

Rumpali Topper Headonin pianoriffin varaan rakentuvan kappaleen remix-versio Mustapha Dance oli myös kohtalaisen suosittu New Yorkin hiphop-ympyröissä, jotka olivat juuri samaan aikaan laajentamassa elinpiiriään Bronxin slummeista Manhattanin gallerioihin ja punk-klubeihin.

Lyyriseltä sisällöltään Strummerin pseudopoliittinen rock’n’roll-hölynpöly on sen verran epämääräistä, että laulua voi käyttää yhtä luontevasti niin katumielenosoituksissa kuin Bagdadia pommitettaessakin.

Yhdysvaltain armeijan radio aloitti Operation Desert Stormia koskevat uutislähetyksensä soittamalla Rock the Casbahia. Tämä oli Strummerille varmasti kova pala.

Ihan vain lyödäkseen lyötyä National Review lämäsi kappaleen harhaisen Rockin’ the Right: The 50 Greatest Conservative Rock Songs -listan sijalle 20. Tämä projisoinnin mestarinäyte on lukemisen arvoinen.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Algerialaisen rock-laulajan Rachid Tahan hieno versio Rock the Casbahista.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus II!

Remix-versio Mustapha Dance, jossa hip hopin ja Chicin vaikutuksen The Clashiin voi kuulla selvästi.

Video ei ole enää saatavilla

”Gimme Honda, gimme Sony
So cheap and real phony
Hong Kong dollars and Indian cents
English pounds and Eskimo pence”

Joe Strummer goes hiphop.

Magnificent Seven on tyylillisen sekametelisoppa-levyn Sandinistan kenties mielenkiintoisin osuma: rockyhtye esittää rap-laulun täynnä sosiaalista kommenttia ja tajunnanvirtaa.

Ensimmäinen englantilaisen rock-yhtyeen julkaisema rap-levytys? Jos, niin hyvin alkoi.

Soitto pysyy kasassa kuin ihmeen kaupalla. Siinä on samaa huteraa imua kuin The Rolling Stonesin 1970-luvun tanssimusa-levytyksissä. Sovitus on mielikuvituksellisen koukuttava taukoineen, riffeineen ja perkussiivisine kilinöineen.

Joe Strummerin rap on luontevaa ja esitys kaiken kaikkiaan spontaani. Strummerin kommentti laulun kestosta (”Fucking long, innit?”) antaa mukavan loppusilauksen.

Tekstin tematiikka on vain ajankohtaistunut viime vuosikymmenien maailmanlaajuisten taantumien, työelämän tiukentuneiden vaatimusten ja globalisaation puristuksessa.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

The Clash esittää kappaleen Tom Snyderin tv-ohjelmassa vuonna 1981. Yhtye hölkkää kappaleen riuskaan tahtiin. Singleversion rumpujen ja basson groove väistyy suoremman rock-esityksen tieltä.

Video ei ole enää saatavilla

The Clashin London Calling käynnistää kaikkien aikojen punktuplalevyn.

Jo intro lupaa, että luvassa on jotain erityistä. Ensin hyökkäävät yhteen tahtiin hakkaavat rummut ja kitara. Neljän tahdin päästä ilmestyy basso, joka alkaa kuljettaa melodiaa. Vielä kaksi tahtia ja lyhyt rumpukiihdytys ennen kuin Joe Strummer lunastaa odotukset huutamalla kutsunsa koko maailmalle:

”London calling to the far away towns /
Now that war is declared – and battle come down /
London calling to the underworld /
Come out of a closet boys and girls”

Joulukuussa 1979 kajahtaneen viestin voima ei jätä sijaa epäilyksille, mutta onko kyseessä kutsu vallankumoukseen vai hätähuuto kaupungista, jonka valtiattareksi Margaret Thatcher oli noussut vain yhdeksän kuukautta aiemmin?

Loppua kohti joka tapauksessa selvästi mennään: sanoituksessa vilahtavat niin ydinonnettomuus, kato, jääkausi, auringon lähestyminen ja moottorien toimintahäiriöt.
Pelastusta ei ole tulossa ainakaan punkliikkeen johtohahmoilta:

”London calling, now don’t look at us /
All that phoney beatlemania has bitten the dust”

Ja kuinka he voisivatkaan ketään pelastaa, kun ovat itse myrskyn silmässä:

”London is drowning and I – I live by the river!”

Tappajazombeja, pahennusta herättänyttä huumeviittausta ja lyhyttä kitarasooloa myöhemmin Strummer alkaa kuitenkin vetää mattoa julistuksensa alta

”London calling, teah I was there too /
and you know what they said /
Well, some of it was true”

Monien muiden The Clashin kappaleiden tapaan London Calling ei oikeastaan lopu vaan hajoaa, kuin levy jäisi jumiin. Onneksi jumi jää lyhytaikaiseksi ja kappaleen käynnistämä London Calling -albumi jatkuu Brand New Cadillacin myötä vielä tunnin verran.

Niin voimakas oli kaikkien aikojen punktuplan merkitys, että Rolling Stone julisti joulukuussa 1979 julkaistun levyn vuosikymmentä myöhemmin 1980-luvun parhaaksi pitkäsoitoksi.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

London Callingin viimeinen, kesken jäävä lause kuuluu kokonaisuudessaan ”I never felt so much a-like singin’ the blues”. Se on moneen kertaan levytetyn Singing the Blues – standardin avauslause. Alla Guy Mitchellin versio kappaleesta vuodelta 1956, taustalla Ray Conniff orkestereineen.

Video ei ole enää saatavilla

”White youth, black youth /
Better find another solution /
Why not phone up Robin Hood /
And ask him for some wealth distribution”

(White Man In) Hammersmith Palais oli The Clashin debyytin katupunkin jälkeen ensimmäinen kerta, kun bändin musiikissa saatiin kuulla sittemmin niin tutuksi käynyt ska-rytmi. Kuulijoiden alkuhämmennyksestä huolimatta juuri biisin avarakatseisuus lopulta sementoi The Clashin aseman punkin sydänverisintä lojaalisuutta synnyttävänä bändinä.

Kappale oli eräs Joe Strummerin suosikeista, ja se myös soitettiin hänen ennenaikaisissa hautajaisissaan. Jos Strummer olisi elänyt pidempään, vanha kotisosiologi olisi saattanut pitää osuvana, että vuodesta 1919 toiminut musiikkipyhättö, jonka uumenissa hän laulussa pettyy reggeaillan epäaitouteen (”Onstage they ain’t got no roots rock rebel”), purettiin vuonna 2007 toimisto- ja ravintolakompleksin tieltä.

(White Man In) Hammersmith Palais on nykyäänkin yksi The Clashin rakastetuimmista kappaleista. Eikä ihme: sen lisäksi, että kappaleen voi katsoa polkukäynnistäneen kokonaisen genren (ska-punk), siinä kiteytyy lähes kaikki olennainen bändin moniversoisesta, ylpeän poliittisesta ja aina viriilistä musiikista.

Video ei ole enää saatavilla

Toveri Korvela uskoo Lemmyn olevan olemassa.

www.kommarikorvela.blogspot.com

Mikä on soittolistasi nimi?

”Ytimekkäästi Top 10, eli 10 suosikkibiisiä vuosien varrelta, jotka ovat kulkeneet mukana vuodesta toiseen.”

Millä perusteella valitsit juuri nämä biisit soittolistaasi?

”Sellaisen 15 minuuttia kestäneen pohdinnan jälkeen mutu-tuntumalta.”

Keille ihmisille suosittelet soittolistaasi ja miksi?

”Kenelle tahansa, joka pitää rockista.”

Mikä on soittolistasi sinulle kaikkein tärkein kappale ja miksi?

”Se voisi olla Joy Divisionin Shadowplay, joka on yksinkertaisen kaunis ja pelottava kappale. Ian Curtisin hahmo vetoaa, mahtava taiteilija, traaginen kohtalo.”

Olisitko halunnut listallesi jonkun kappaleen, jota ei kuitenkaan Spotifyssa ollut?

”Mustan Paraatin Romanssi olisi ollut mahtava biisi saada mukaan, mutta ei löydy Spotifysta.”

Millainen musiikinkuuntelija olet?

”Kuuntelen paljon musiikkia, mutta niin, että pyrin keskittymään kuuntelemiseen. Töissä soi kylläkin taustalla radio. En kuuntele liikkuessani musiikkia. Pari tuntia päivässä, vähintään.”

Kuka artisti tai mikä bändi on kaikkien aikojen suosikkisi?

”Se voisi olla The Clash, jolla on hieno kirjo musiikkia aina räkäpunkista discoon ja dub-reggaeen asti. Innovatiivinen, ei liian helppo, mahtavat soittajat, ja aatetta löytyy myös. En koskaan kyllästy kuuntelemaan. Ostin Sandinista-levyn teini-iässä ja ihastuin kovasti.”

Minkä uuden artistin tai yhtyeen musiikin löysit viimeksi?

“A Place To Bury Strangers, shoegazing-rockia. Bongasin yhtyeen Open House -nimisestä kauhuelokuvasta, jossa päähenkilöt kuuntelevat yhtyeen hittiä.”

Ostatko vielä fyysisiä äänitteitä?

”Ostan etenkin käytettyjä lp- ja cd-levyjä, ja joskus uusiakin cd-levyjä. Pidän siitä, että on olemassa fyysinen levy, ja haluan tukea artisteja myös ostamalla levyjä.”

Spotify vai iTunes?

”Spotify, en ole koskaan käyttänyt iTunesia.”

Milloin viimeksi kävit kuuntelemassa livemusiikkia?

”Itse asiassa lauantaina 26.3. oli omankin yhtyeen keikka Helsingissä Ravintola Wäiskin Synapsi-goottiklubilla, mutta tuli tsekattua myös tamperelaisten tuttujen goottiorkesteri Murnau’s Playhouse, joka oli erittäin hyvä.”

Bonus: Jos Jumala ja Lemmy tappelisivat, kumpi voittaisi?

”Katsoin vastikään Lemmystä kertovan dokumentin, ja Lemmy voittaisi varmasti. Sitäpaitsi Lemmy on oikeasti olemassa, Jumala ei.”

Marko Korvelan soittolista

1. The Doors – Break on Through (to the Other Side)
2. The Velvet Underground – Venus in Furs
3. Pixies – River Euphrates
4. Mana Mana – Maria Magdalena
5. Joy Division – Shadowplay
6. The Clash – Ghetto Defendant
7. The Cure – Disintegration
8. Clan of Xymox – Back Door
9. Depeche Mode – Black Celebration
10. Big Country – Rememberance Day

Kuuntele Marko Korvelan soittolista.