Ihmeellisiä heijastumia.

Monet suomalaiset kuuntelijat ovat uskoakseni löytäneet The Amazingin Dungenin kautta. Mitkä ovat tärkeimpiä tuttuja elementtejä, joita he voivat tunnistaa musiikistanne?

Reine: ”Musiikillisesti yhtäläisyyksiä on loppujen lopuksi aika vähän. Dungen on käytännössä yhden miehen projekti, jossa The Amazingiakin tahdittanut rumpali Johan Holmgard ja minä soitamme. Myös The Amazing on huomattavissa määrin nokkamiehensä yhtye, sillä Christoffer kirjoittaa kaikki laulut, mutta lauluja äänitettäessä me muutkin vaikutamme sovituksiin. The Amazing on varsin avoin ja vapaa, mutta joskus myös aika tiukkarajainen kuvaelma Christofferin mausta ja ideoista.

Christoffer: ”Ainoa asia, joka yhdistää The Amazingia ja Dungenia on Reine Fisken ja Johan Holmegardin soitto. Nämä ovat kaksi aivan eri bändiä. The Amazing soittaa minun laulujani, ja soittajakaartissa sattuu olemaan kaksi kaveria, jotka soittavat monen muun bändin ohella Dungenissa.”

Ärsyttävätkö haastattelut, jotka alkavat kysymyksellä Dungenista?

Reine: ”Ehkä hieman, sillä kuten totesin, The Amazingilla ei ole musiikillisesti mitään tekemistä Dungenin kanssa. Olen saanut Dungenin myötä ylleni hieman sädekehää ja iloitsen siitä, että The Amazingkin saa siitä nyt osansa. Mutta se voi myös johtaa huomion vääriin asioihin. Se, että soitan Dungenissa, ei tee musiikistamme samanlaista. Joskus tunnelma voi olla samankaltainen, mutta yhtyeet kuvaavat silti eri maisemia, ulottuvuuksia, tunnelmia ja sen sellaisia.”

Christoffer: ”Oikeastaan en juuri välitä asiasta. Toivottavasti kuulette, että tämä on jotakin erilaista. The Amazing ei ole sivuprojekti, vaan yhdessä soittavien ihmisten summa, jonka osa Reine on.”

Americanasta ja folkista ammentava musiikki tuntuu olevan Ruotsissa varsin suosittua tällä hetkellä. Miksi?

Christoffer: ”Minulla ei ole aavistustakaan. En kuuntele sen kaltaista musiikkia. En ainakaan usko kuuntelevani. Luulenpa, että jokainen tyyli palaa takaisin ja muuttuu muodikkaaksi tämän tästä. Mutta samapa tuo. Soundimme on ennen kaikkea tulosta siitä, miltä kuulostamme soittaessamme yhdessä.”

Reine: ”En tunne kovinkaan monta yhtyettä, mutta luulen että folk-rockista on tullut jonkinlainen maailmanlaajuinen ”palataan juurille” -trendi. Itse odotan edelleen, että pehmorock palaa takaisin…”

Mistä ja milloin tiedätte, että jostakin lauluaihiosta on tulossa käyttökelpoinen kappale The Amazingille?

Christoffer: ”Luulen, että jokainen tuo soitollaan oman panoksensa musiikkiin. Siksi se kuulostaakin hyvältä. Minulla on kyllä käsitys siitä, miltä haluan kappaleiden kuulostavan, ja koetan metsästää tuota visiota samalla kun laulut kehittyvät. Yleensä en yritä selittää muille mitään, annan heidän vain soittaa. Sen jälkeen tehtäväni on saada laulut valmiiksi ja mahdollisesti prosessoida joitakin soundeja. Oletkin varmaan huomannut, että emme pelkää efektejä, kuten nauhakaikuja.”

Reine: ”Se riippuu laulusta, jonka Christoffer esittelee. Yleensä niistä kuulee aika helposti, mitä kaikkea ne kestävät. Kyse on tietenkin myös inspiraatiosta. Jos onnistumme inspiroimaan toisiamme ja vaihtamaan näkemyksiämme, lauluista tulee usein aika hyviä. Joskus myös alkoholijuomien nauttiminen auttaa.”

Kuinka paljon muuntelette kappaleitanne lavalla?

Christoffer: ”Emme ole oikeastaan soittaneet kovinkaan paljon livenä, mutta haluaisin livesoittomme olevan vapaampaa kuin nykyisin. Nyt soitamme kappaleita aikalailla sellaisina kuin ne ovat, vaikka versiot ovat toki pidempiä ja improvisoimme hieman enemmän. Äänittäessä saamme kappaleet kohdilleen nimenomaan improvisoimalla. Se on aika vapaa ja avomielinen prosessi.”

Reine: ”Jotkut kappaleet vaativat tiettyjä instrumentteja tiettyjä soundeja varten, ja niitä voi olla vaikea toteuttaa keikkatilanteessa. Myös jotkut laulusovitukset ovat käsittääkseni aika vaikeita. Ei ole kuitenkaan mitään järkeä yrittää toteuttaa jotakin laulua tai levyä lavalla sellaisena kuin se on nauhoitettu. Keikka on keikka. Joskus jotkut kappaleet puhkeavat jamitteluksi, mutta sekin voi olla pidemmän päälle tylsää.”

Miltä Gentle Stream kuulostaa nyt, muutamaa kuukautta ilmestymisensä jälkeen?

Christoffer: ”Mielestäni se kuulostaa edelleen hyvältä. Yleensä kyllästyn levyihini sen jälkeen kun ne on julkaistu, enkä ole kuunnellut Gentle Streamiakaan vähään aikaan. Käytän aikaani jo uuden levyn tekemiseen.”

Reine: ”Saapa nähdä, minne seuraava kappalerypäs vie meidät… Pidän todella tuosta levystä. Olisimme tietenkin voineet tehdä pieniä asioita toisin ja työstää joitakin lauluja hieman lisää, mutta olen tyytyväinen siihen että levy saatiin ulos. Varsinkin kun ihmiset tuntuvat pitävän tekemisistämme.”

Millainen yhtye antaa laululleen nimen International Hair?

Reine: ”Ehkäpä joku ”ei-niin-ihmeellinen-yhtye”. Kysy Christofferilta. Tuo nimi taitaa tulla jostakin kirjasta, jota hän luki.”

Christoffer: ”Minulla ei ole harmaintakaan aavistusta. Mutta se on hieno nimi. Ja me kaikki seisomme sen takana. On mielestäni todella epäkiinnostavaa kirjoittaa itsestäänselvää lyriikkaa tai antaa lauluille yksiselitteisiä nimiä.”

Video ei ole enää saatavilla

Hiusten kieli on kansainvälinen.

Voidaanko musiikkinne tulkita kaipaukseksi toiseen aikaan tai paikkaan?

Christoffer: ”Voit halutessasi tulkita niin. En koskaan ajattele tuota.”

Reine: ”Musiikki on minulle eskapismin väline. Poimin vaikutteita ja annan niiden virrata lävitseni. Se muovaa minua ihmisenä ja muusikkona. Soitossani ei ole niinkään kyse siitä, että yrittäisin tehdä jotakin ennenkuulumatonta, vaan siitä että yritän tehdä omia versioitani. Kuuntelen sitä mikä on ympärilläni ja olen samalla erilläni siitä mitä juuri nyt tapahtuu.”

Minkä laulun saa sinut tuntemaan olosi nostalgiseksi?

Reine: ”Niitä on aika monta, joten minun on vaikea valita yhtä.”

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

Christoffer: ”Tänään vastaukseni voisi olla The Curen Plainsong. Fantastinen ja mahtipontinen laulu.”

Reine: ”Ehkäpä jotakin Talk Talkin Spirit of Edeniltä tai Laughing Stockilta. Tuo musiikki vaikutti minuun aikoinaan hyvin erityisellä tavalla. Se edusti kaikkea sitä tuhoa ja pimeyttä, joka ympäröi minut noihin aikoihin, mutta samalla siinä oli vähintään yhtä paljon valoa.”

Video ei ole enää saatavilla

Tämä musiikki puhuttelee puhuttelee Reine Fiskea.

Mitkä ovat suosikkisäkeesi popmusiikissa?

Reine: ”Vaikea sanoa, varsinkin kun kuuntelen yleensä enemmän musiikkia kuin pelkkiä sanoituksia. Yhdistelmä on tietenkin aina tärkeä, mutta se merkitsee aina eri asioita eri ihmisille. Englanninkielisessä folk-musiikissa on kyllä paljon todella koskettavia sanoituksia.”

Minkä kappaleen laulat todennäköisimmin karaokebaarissa?

Christoffer: ”Sellaista ei tule koskaan tapahtumaan.”

Reine: ”En ole totta puhuen koskaan laulanut karaokea. Olen vain katsonut muita. Luulen, että valintani riippuisi seurasta ja alkoholin määrästä. Ehkäpä laulaisin What’s Now Is Nown, jonka Jake Holmes kirjoitti Frank Sinatralle vuonna 1970.”

Video ei ole enää saatavilla

Hommatkaapa tämä laulu nopeasti Ruotsin-laivan karaokeen. Ehkä Reine hairahtaa jo paluumatkalla.

Mitä kappaletta toivot dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?

Christoffer: ”Varmaankin jotakin Riden tai My Bloody Valentinen tapaista.”

Reine: ”DJ:llä tuskin olisi kuitenkaan niitä lauluja, joita toivoisin.”

Video ei ole enää saatavilla

Musiikkia juhlatunnelmaan.

Kenen lauluääni saa selkäpiissäsi soimaan hyyn?

Reine: ”Hyvällä tavalla Sandy Dennyn ääni, huonolla tavalla kaikki huolellisesti auto-tunetettu.”

Kenen edesmenneen artistin tai hajonneen yhtyeen olisit halunnut nähdä livenä?

Reine: ”The Jimi Hendix Experiencen tai Terje Rypdal’s Odysseyn. Ja John Coltrane Quartetin.”

Mikä artisti tai yhtye tekee maailman tärkeintä musiikkia juuri nyt?

Reine: ”Vaikea kysymys. Olen suuri Fleet Foxesin musiikin ystävä. Ja Radioheadin.”

Kumpi on tärkeämpää: sävellys vai se, miten se on toteutettu?

Reine: ”Sekä että, tietenkin. Kyse on aina laulun tunnelmasta. Jos viesti on selkeä ja tunnelma oikea, mikä tahansa voi olla ällistyttävää. Henkilökohtaisesti olen innostunut soundeista ja siitä, miten niillä voi leikkiä, mutta jos laulun tunnelma ei ole oikea, soundikikkailu muuttuu aika tylsäksi. Joy Division osasi rakentaa lauluja vain soundin varaan. Tähän kysymykseen voisi vastata niin monesta näkökulmasta.”

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?

Reine: ”Jazzin kuunteleminen, lukeminen ja sisäisen rauhan kaipaaminen.”

Mistä yhtyeestä tai artistista kaikki ovat samaa mieltä kiertuebussissanne?

Reine: ”Varmaankin Black Sabbathista.”

Christoffer: ”Toivoisin, että emme olisi samaa mieltä. On paljon terveempää, että erimielisyyksiä löytyy.”

Video ei ole enää saatavilla

Ovatkohan he samaa mieltä tästäkin?

Mitä yhtyettä tai artistia todennäköisimmin suosittelet uudelle tuttavuudelle?

Reine: ”Joskus pudottelen paljonkin nimiä ihmisille, mutta kyse on yleensä vanhemmasta musiikista. Kaikkien pitäisi kuulla ruotsalaisia jazz-muusikoita, kuten Jan Johanssonia, Börje Fredrikssonia ja Staffan Abeleen Quintetia. Samoin varhaista bob bundia, Made In Swedenia, Novemberia, Lifea, Panta Reita, Sagaa, Arbete och Fritidia…”

Video ei ole enää saatavilla

Sivistykäämme.

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia?

Reine: ”Aika hyvin itse asiassa. Silti maailmalla on vielä paljon sellaista, mitä minun pitää saada käsiini. Minulla on aika laaja levykokoelma. Sen aarteina pidän esimerkiksi Haikaran levyjä, erityisesti kahta ensimmäistä. Olen kuunnellut paljon skandinavista psykeä ja progea teini-iästä alkaen. Yksi suosikkialbumini sillä saralla on Kalevalan People No Names. Minulla on hyväkuntoinen originaali. Charliesin Buttocks on myös tyrmäävä. Se pitäisi löytää jostakin.”

Video ei ole enää saatavilla

Ostetaan: hyväkuntoinen originaali!

Jim Morrison – nero vai pölvästi?

Reine: ”Hätkähdin kun kuulin Doorsia. Olen edelleen sitä mieltä, että bändinä he olivat jotakin ihmeellistä. Paljon kauniita lauluja. Mutta Jim Morrison saa minut tuntemaan oloni hieman epämukavaksi – hänen olisi pitänyt huolehtia itsestään paremmin.”

Video ei ole enää saatavilla

The Amazing ja The Casbah Tavastialla 20.3.

Haluatko lipun keikalle? Kerro mikä on sinun mahtavin keikkamuistosi? Kommentoi alle! Nopeimmille vastaajille lippu + kaverille kans! KILPAILU OHI!

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 365 Sansa – Boys (Summertime Love)

Ei käy pientä ihmistä syyttäminen, jos ei aluksi tunnista, että Sansan Boys on cover italialaisen Sabrinan herutusrenkutuksesta. Sansa coveroi povipommia niin taitavasti, etteivät jäljet johda uima-altaaseen, jossa Sabrina vilautteli nännejään vuonna 1987. Vastakohtana alkuperäisversiolle Sansan tulkinta on utuinen ja koskettava. Näin niitä covereita pitää tehdä. (Auroora Vihervalli)

Video ei ole enää saatavilla

# 364 The Amazing – Gone

The Amazingin huokoisa sointi on mannaa jokaiselle, joka ihastui ammoin Dungenin Stadsvandringar-levyn aurinkoiseen olemukseen. Dungen-kitaristi Reine Fisken tähdittämä revohka tähyilee kuitenkin myös varjoihin. Niiden uumenissa lymyävät amerikkalaisen folkin kaihoisat sävyt, jotka paljastavat The Amazingin Ruotsin Midlakeksi ja Gonen yhtyeen ikiomaksi Roscoeksi. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 363 Pintandwefall – Candy

Ääni ja vimma, Vaskivuoren musiikkilukio, hällä väliä. Pintandwefall kasvoi kolmannella levyllään oikeaksi orkesteriksi, mutta ei onneksi aikuisiksi. Onko mitään ihanampaa kuin neljä nuorta tyttöä miettimässä millaista elo olisi, jos iho olisi suklaatia? No ei ole! Paitsi musiikkivideo, jossa he samalla jumppaavat kömpelösti pastellinsävyisissä aerobic-trikoissa. (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 362 Okkervil River – Wake and Be Fine

Will Sheff eksyi 2008 ilmestyneellä The Stand Ins -levyllä kummallisesti kevyen popin pariin. Se ei sopinut Okkervil Riverille, joka on elinvoimaisempi synkemmillä vesillä. Onkin ilahduttavaa, että I Am Very Far -albumi palautti teksasilaiset takaisin perusfolkrockin pariin. Wake and Be Fine kulkee melkein yhtä komeasti kuin Okkervilin paras levy Black Sheep Boy. (Auroora Vihervalli)

Video ei ole enää saatavilla

# 361 Haloo Helsinki! – Maailman toisella puolen

Täsmähitti 2010-luvun nuorille, joita halpalentoyhtiöt kuljettavat niin Prahaan kuin Pattayalle. Hakkaava rytmi, ilmava melodia ja Ellin äänessä kaikki kaksikymppisen kirkasotsaisuus, luottamus siihen, ettei mitään pahaa voi tapahtua, koskaan. Sitä haluaisi uskoa, että näiden ihmisten kasvettua aikuisiksi maailma on väkisinkin vähän avoimempi ja iloisempi paikka. (Niko Peltonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 360 Wolves in the Throne Room – Astral Blood

Celestial Lineage on tasainen, mutta hieman varovainen kokonaisuus. Vaikka bändin resepti on tuttu, syntyi sen avulla yksi vuoden hienoimmista black metal -biiseistä. Yksinkertaisen kauniit melodiat makaavat kitarameressä, meditatiivisten riffien syleilyssä. Yhtyeelle ominainen jylhä tunnelma kantaa yli biisin 10-minuuttisen keston. Hengähdystä tuo harppusuvanto. (Mikael Mattila)

Video ei ole enää saatavilla

# 359 Chase & Status (feat. Tinie Tempah) – Hitz

Drum & bass -kaksikko Chase & Status jäi Suomessa rikollisen vähälle huomiolle mainiolla No More Idols -albumillaan. The Harder They Come -leffasta napattu puhesample toimii, ja lahjakkaan Tinie Tempahin räpissä on munaa ja ideaa: ”The only thing that’s bigger, quicker, slicker, more black and more upper London is a taxi”. Parhaat hitit kumpuavat itsevarmuudesta. (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

# 358 The Besnard Lakes – The Corner

You Lived in the City -EP:llä on neljä tasaisen hienoa raitaa, mutta parhaiten tehoaa The Corner. Kuulija unohtuu tuijottamaan kuvitteelliseen horisonttiin, ja tästä horroksesta herättävät vain Olga Goreasin utuisuuden rikkovat särökitarat. Slowdiven jumalainen Souvlaki piilee The Cornerin syvämuistissa mutta siinä ollaan aivan muualla – Kanadan revontulten alla. (Gaius Turunen)

Video ei ole enää saatavilla

# 357 Emil Jensen – Växlande molnighet

Emil Jensen koskettaa harkiten, hipaisemalla. Herkkäsanainen runoilija rakentaa lähes häviävän hennoista havainnoista joukon riipaisevia tuokiokuvia, jotka huokuvat mustavalkoiseksi haalistuneen kesän tunnelmaa. Tarinan taustalla musiikki keinuu kuin rantaa kutittavat aallot. Jensenin hartaassa kerronnassa ”silloin” määrittää osuvasti niin aikaa kuin paikkaakin. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen studioversion voit kuunnella Spotifyn kautta tästä.

# 356 Big Troubles – She Smiles for Pictures

Big Troubles edustaa levy-yhtiölleen Slumberlandille tyypillisten, muodollisesti pätevien yhtyeiden kärkipäätä. Tarjolla ei ole mitään uutta ja mullistavaa, mutta yhtye soi lainavaatteissaan luontevasti ja tuoreen kuuloisesti. Romantic Comedy -levyn ykkösraita She Smiles for Pictures on heliseviä kitaroita ja hönkäilylaulua Teenage Fanclubin ja Popsiclen tyyliin. (Mikko Valo)

Video ei ole enää saatavilla

# 355 Tycho – Hours

On sopivaa, että Scott Hansen on lainannut taiteilijanimensä tanskalaiselta astronomilta. Kappaleiden äänimaailma on toteutettu Boards of Canadaankin verratulla pedanttiudella. Valmiista musiikista lainaamista vierastavan artistin materiaalia ovat mm. ulkoilmanauhoitukset, joita hän keräilee luonnontieteilijän systemaattisuudella rakentaessaan kosmisia kuvaelmia. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

# 354 Danger Mouse & Daniele Luppi (feat. Jack White) – Two Against One

Rome, tuottajavelho Danger Mousen ja italialaissäveltäjä Daniele Luppin rakkaudella tekemä kunnianosoitus klassisten spaghettiwesternien musiikille, sisälsi upeiden instrumentaalien lisäksi Jack Whiten ja Norah Jonesin laulamia kappaleita. Paras näistä on Whiten pahaenteisesti tulkitsema Two Against One, joka osuu maaliinsa kuin kuudestilaukeava oikeissa käsissä. (Kimmo Vanhatalo)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.

Subliminal Sounds

84 Tukholmalainen The Amazing on tehnyt albumin, jollaista Fleet Foxesilta aiemmin keväällä odoteltiin. Siinä missä amerikkalaisyhtyeen kakkosalbumi Helplessness Blues eksyi polveilevaan seikkailunhaluun, joka ei johtanutkaan minnekään, Gentle Stream lipuu eteenpäin – nimensä mukaisesti – rauhallisena ja vääjäämättömänä kuin hengästyttävien maisemien keskelle reittinsä löytänyt joki. Lauluntekijä Christoffer Gunrupin sekä Dungenista tuttujen kitaristi Reine Fisken ja rumpali Johan Holmegardin yhtye soittaa länsirannikon leijuvassa kevytpsykedeliassa uitettua lavealinjaista folkrockia, joka muistuttaa Midlaken ja Crosby, Stills, Nash & Youngin vaivattomasta täyteläisyydestä. Tunnistettavin elementti yhtyeen musiikissa on laulaja Gunrupin ääni, joka muistuttaa erehdyttävästi The Czarsin John Grantin kuulasta herkistelyä. Tuotannoltaan levy on yllättävän sliipattu, mutta rosollekin on paikkansa; nimibiisin aseman albumin huippuhetkenä haastaa Crazy Horsen hengessä särörockaava Gone. Vuodenaikasidonnaisesti musiikkiin suhtautuvat tuskin löytävät lämmikkeekseen parempaa myöhäissyksyn levyä. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Fatty Gets a Stylist – Liberty Bell

Hello Cleveland!

68 Klassisesta sopraanosta vaihtoehtoiseksi poplaulajaksi muuntautunut australialainen Kate Miller-Heidke yllättää tällä kertaa aviomiehensä Keir Nuttallin kanssa parin sivuprojektilla Fatty Gets a Stylist. Maasta riippuen joko Miller-Heidken tai bändin nimellä myytävä kokeellinen elektro-indiealbumi on erityisesti Miller-Heidkelta uskalias hyppäys kauas pois siitä mistä hänet normaalisti tunnetaan. Liberty Bellillä ei revitellä lainkaan Katen uskomattomalla ääniskaalalla tai kuulla mahtipontisia pop-eepoksia. Ainoastaan The Plane Went Downissa on yksi Katen ominaisimpia tunnusmerkkejä – yli 20 sekunnin yhtäjaksoinen, hengästyttävän pitkä ääni. Eikä sitä ole koneella tehty. Miller-Heidke on kertonut, että alunperin Fatty oli puoliksi vitsiprojekti, jossa hän yritti laulaa itselleen huomattavasti alemmasta oktaavista. Liberty Bell onkin hassuttelevaa, arcade-peleille, The Ting Tingsille ja kasarin yksinkertaisille synamelodioille kumartelevaa lapsenomaista biletysmusiikkia. Toimii, mutta ei niin hyvin kuin Katen omat levyt. Seuraavaa sooloa odotellessa. (Niina Virtanen)

Video ei ole enää saatavilla

Gauntlet Hair – s/t

Dead Oceans

50 Gauntlet Hair upottaa laulunsa kaikuun ja räiskäyttää innostuessaan kuulijan naamalle efektipedaalillisen ilotulitteita. Rytmikästä ja meluisaa, Yeasayerin ja Animal Collectiven hengessä kuplivaa kitarapoppia tekevän amerikkalaisduon musiikissa on innostavaa rohkeutta ja raikkautta, mutta kuten niin kovin usein, eväät on hotkittu jo esikoisalbumia edeltävillä singlejulkaisuilla (I Was Thinking ja Out Don’t, joita ei kuulla). Yhdeksän biisin albumi on levoton ja rasittava kokonaisuus, joka paljastaa Andy R:n ja Craig Nicen armottoman mitäänsanomattomiksi lauluntekijöiksi. Muutamat kivat melodiakoukut ja tuotannolliset jipot eivät kanna juuri albumin puoliväliä pidemmälle. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

High Places – Original Colors

Thrill Jockey

64 High Places teki melko suuren vaikutuksen vuoden 2008 nimettömällä esikoisalbumillaan, mutta vaikuttaa pakittaneen kolmanteen albumiinsa tullessaan ajassa taaksepäin. Original Colors ei ole millään muodoin huono levy, mutta sen dubahtavan elektropopin yllä leijuu häiritsevän voimakas 1990-luvun katku. Original Colorsin parhaat kappaleet, kuten Year Off, Banksia tai Altos Lugares, yhdistelevät syviä bassoja, hypnoottisia rytmejä, haaveilevaa naislaulua ja rapeita perkussioita suorastaan esimerkillisellä tavalla, mutta assosiaatiot The Orbiin, Gus Gusiin ja Underworldiin saavat albumin tuntumaan tietyllä tavalla elähtäneeltä. Epäreilua? Kenties, mutta kuten tilannekomediassa, myös popmusiikissa on pitkälti kyse ajoituksesta. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Suvi Isotalo – P.S. Maj’lle

Sound of Finland

57 Suvi Isotalon toisen levyn avaava Sitten tuli sade on hieno biisi: vakava, melankolinen ja kohtalokkaalla johdonmukaisuudella etenevä balladi, joka herättää mielikuvia ullakkohuoneista, sateisista öistä ja päiväkirjaan vuodatetuista sanoista. Mutta mitä pidemmälle P.S. Maj’lle etenee, sitä hämärämmäksi tämä kuva käy: tilalle tulee psykiatrin sohva. Levy pursuaa raastavaa itsetilitystä, säröjä mielenterveydessä ja lopulta, Vastarakastuneet-päätösraidalla, parisuhteen tila analysoidaan puhki elämäntaito-oppaista muistuttavin sanankääntein. Hieman samanlainen asetelmallisuus vaivaa Isotalon kosketinvoittoista musiikillista ilmaisuakin. Sävellykset ovat aivan hyviä ja sovitukset perin ammattimaista työtä, mutta kappaleet eivät hengitä. Lopputuloksena on klaustrofobinen tunnelma, joka voi hyvinkin olla sitä mitä haettiin, mutta tekee albumin rakastamisen mahdottomaksi. Kriitikko ahdistuu ja haluaa laittaa soittimeen mustalaismusiikkia tai ’77-punkkia. (Niko Peltonen)

Video ei ole enää saatavilla

Nneka – Soul Is Heavy

Yo Mama’s Recording

92 Nigerialais-saksalainen Nneka yhdistelee kolmannella pitkäsoitollaan vaivattoman tyylikkäästi reggaeta, soulia, hiphopia, poppia ja afrikkalaista äänimaailmaa. Ja mikä parasta, paikoittain trendikkäistä musagenrevalinnoistaan huolimatta samettiäänistä laulajatarta ei voi syyttää teennäisyydestä tai pinnallisuudesta; tällä levyllä todella on nimessä luvattua sielua, kylmät väreet saa kaupan päälle. Vaikka Soul Is Heavy on mitaltaan pitkänlainen, ainuttakaan mitäänsanomatonta täytebiisiä ei levyltä löydy. Esimerkiksi Ms. Dynamiten feattauksella varustettu Sleep ja raastavan upea Do You Love Me Now kuuluvat yksinkertaisesti parhaimpiin reggae-, hiphop-, tai soul-vaikutteisiin biiseihin mitä viime vuosina on kuultu. Kaikki se, mitä Rihanna yrittää vakavimmillaan jäljitellä, on Nnekalla veressä. Ei tarvitse feikata tai keikuttaa pyllyä MTV:llä, kun ääni, taito ja asenne tulevat syvältä sielusta. (Niina Virtanen)

Video ei ole enää saatavilla

Stateless – Matilda

Ninja Tune

90 Brittein saarilta ponnistava triphop-elektro-alternative-yhtye Stateless julkaisee odotetun kakkosalbuminsa lähes neljän vuoden tauon jälkeen. Kehutun esikoisen jälkeen paineet ovat todennäköisesti olleet kovat, mutta kypsyttely kannatti. Matilda on kokonaisuutena edeltäjäänsä eheämpi, vaikuttava ja voimakas, itämaisesta musiikista vaikutteita vetänyt triphop-eepos. Levyllä soivat upean taianomaisessa sulosoinnussa mahtipontiset torvet, jumittavat konesoundit, metelöivän mekaaninen äänimaailma ja Chris Jamesin pehmeä laulu. Balanescu Quartetin dramaattisilla jousilla varustettu Ballad of NGB ja My Brightest Diamondista tutun Shara Wordenin kanssa levytetty herkkä I’m on Fire ovat kuin suoraan puusta pihistettyjä tummanpunaisia kirsikoita jo täydelliseen kakkuun. (Niina Virtanen)

Video ei ole enää saatavilla