Näin paljon puuttuvat 47 sekuntia harmittavat Swansin Michael Giraa.

Viime vuoden kehutuimpiin levyihin kuuluneesta Swansin The Seeristä on vaikea löytää arviota, jossa ei kiinnitettäisi huomiota levyn poikkeukselliseen kestoon – The Seerin kuuntelu ei suju tuokiossa, vaan siihen täytyy varata noin kaksi tuntia.

Keston korostamiseen on syynsä. Kaksi tuntia on huomattava pituus poplevylle. LP-aikana se olisi ollut lähes ennenkuulematona: jopa kuuluisat triplalevyt jäävät selvästi lyhyemmiksi. Esimerkiksi George Harrisonin All Things Must Pass ja Nitty Gritty Dirt Bandin Will the Circle Be Unbroken ovat molemmat 106 minuutin mittaisia.

Tästä huolimatta on olemassa joukko erinomaisia levyjä, joiden tolkuttomalta tuntuva pituus on täysin perusteltua. Nuorgam esittelee niistä seitsemän.

Joukkoon ei kelpuutettu livelevyjä, kokoelmia eikä ”harvinaisuuksilla” tai vaihtoehtoisilla otoilla lihotettuja deluxe-painoksia. Myöskään klassisen musiikin merkkiteokset tai enemmän käsitetaidetta kuin popmusiikkia muistuttavat äänikudelmat jätettiin odottamaan omaa juttuaan.

#1 Ella Fitzgerald – Sings the George and Ira Gershwin Songbook (197 min)

Ella Fitzgeraldin suurin yksittäinen levytystyö oli hänen ensimmäisensä sovittaja Nelson Riddlen kanssa. Jo projektin koko on huima: viisi lp-levyä ja alkusoiton sisältävä ep. Massiivisuus olisi haudannut heikommat alleen, mutta Ella ja Riddle selviävät urakastaan mestarillisesti: suuret sovitukset tuovat Gershwinien lauluihin eloa ja ideoita, ja Ellan laulu svengaa paremmin kuin koskaan aiemmin tai levyn tekemisen jälkeen.

Video ei ole enää saatavilla

#2 The Clash – Sandinista! (144 min)

Mitä tehdä, jos on ensin levyttänyt kaikkien aikojen punktuplan? Kaikkien aikojen punktripla tietysti! Jälkiviisaasti voi tietysti huomauttaa, ettei Sandinista! ihan yllä London Callingin tasolle, mutta jo materiaalin monipuolisuus hätkähdyttää: mukana on niin reggaeta, calypsoa, rappia, rockabillya kuin punkiakin. Punkhengessä yhtye tinki rojalteistaan, jotta levy saatiin kauppoihin tuplalevyn hinnalla.

Video ei ole enää saatavilla

#3 The Smashing Pumpkins – Mellon Collie & the Infinite Sadness (122 min)

Billy Corgania voi syyttää monesta asiasta, mutta laiskuus ei niihin kuulu. Smashing Pumpkinsin kolmas levy oli häkellyttävä osoitus hänen luomisvoimastaan: kaksi cd:ta tai kolme lp:ta täynnä uutta materiaalia, minkä lisäksi levyn kuudelle singlelle riitti vielä hämmentävä määrä b-puolia. Parhaiten levyltä muistetaan sille melko epätyypillinen 1979, mutta tarkemmin sen enemmän-on-enemmän-estetiikan tavoittaa kolmantena singlenä julkaistu Tonight Tonight.

Video ei ole enää saatavilla

#4 Prince – Emancipation (180 min)

Prince on aina ollut tuottelias muusikko, mutta vuosi 1996 oli hänellekin poikkeuksellinen. Ensin tuli viimeinen Warner-levy Chaos & Disorder ja sen jälkeen soundtrack Spike Leen elokuvaan Girl Number 6. Kaiken kruunasi ”kaikkien aikojen ensimmäinen studiomateriaalista koottu R&B-triplalevy”. Jam of the year, totta tosiaan.

Video ei ole enää saatavilla

#5 The Magnetic Fields – 69 Lovesongs (173 min)

Stephin Merrittin magnum opuksen piti alun perin olla ”100 rakkauslaulua”, mutta jopa Merritt itse tajusi, ettei levystä voi tehdä niin pitkää. Niinpä Merritt tyytyi kolmanneksen pienempään määrään. Laulujen toteutustapa on hetkittäin demomainen, muttei vie pois niiden taidokkuutta. 69 Lovesongs on uuden amerikkalaisen rakkauslaulun aarreaitta, josta osaavat opportunistit löytävät versioitavaa vielä vuosikymmenien päästä.

Video ei ole enää saatavilla

#6 OutKast – Speakerboxx / The Love Below (135 min)

On tavallaan kyseenlaista, pitäisikö OutKastin viidennen albumin olla listalla lainkaan. Itse asiassa Speakerboxx / The Love Below on kaksi erillistä soololevyä, jotka vain pakattiin yhteen ja myytiin OutKastin nimellä. Andre 3000:n jatsahtavan leikkisä The Love Below keräsi tuplan julkaisuaikana enimmän huomion, mutta Big Boin perinteisempi Speakerboxx ei ole huono sekään.

Video ei ole enää saatavilla

#7 Joanna Newsom – Have One on Me (124 min)

Jos tekee popmusiikkia soittimenaan harppu, voi sitten saman tien tehdä melkein mitä tahansa. Ja niin Joanna Newsom tekikin kolmannella levyllään, joka on parikymmentä minuuttia pidempi kuin kaksi edeltäjäänsä yhteensä. Levyn kappaleet pulppuavat niin arvaamattoman luontevasti, ettei ole ihme, että albumi julistettiin klassikoksi heti ilmestyttyään.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Ja pakkohan se on myöntää: koko listan inspiraationa toiminut Swansin The Seer ei loppujen lopuksi edes kuulu mukaan. Levy jää kahden tunnin kestosta kriittiset 47 sekuntia. The Seer on kuitenkin niin järkälemäinen, että sen kuuntelemisen yhdeltä istumalta voi sanoa olevan hengästyttävä elämys. Ja jos The Seerissä ei ole tarpeeksi, niin aina voi etsiä käsiinsä Swansin Soundtracks for the Blind -levyn (1996), jolla on mittaa peräti 142 minuuttia.

Video ei ole enää saatavilla

The Swans Tavastialla Helsingissä 12.3.2013. Lämmittelijänä Mirel Wagner. Ovet aukeavat kello 20. Liput ovelta 30 €. Lisätietoja Tavastiaklubin sivuilta. http://www.tavastiaklubi.fi/tapahtuma/24458

Voittaja on julistettu! Nuorgamin totuus on, että vuoden 2012 paras albumi maailmassa on ”käsittämätön sisältä ja ulkoa, mutta silti itseään eteenpäin vievä ja kekseliäs”.

Äänestykseen osallistui yli 30 Nuorgamin kirjoittajaa. Sadan listalle ylsi 25 kotimaista ja 75 ulkomaista artistia. Jokaisen levyn yhteyteen on liitetty sitaatti ja pistemäärä Nuorgamissa julkaistusta arviosta, mikäli sellainen on kirjoitettu – ja yleensä, sillä sadasta listalle päässeestä albumista olemme antaneet pistemäärän 91:lle.

Jokaisen levyn yhteyteen on lisäksi lisätty Spotify-linkki, jota klikkaamalla pääset kuuntelemaan ko. albumin. Ja jos tämäkään ei sinulle riitä, tätä linkkiä klikkaamalla pääset kuuntelemaan 1029 biisin soittolistan, jolle on kerätty kokonaisuudessaan kaikki sijoilta 1–100 löytyvät albumit, jotka Spotifystä löytyvät.

Mikä oli sinun mielestäsi vuoden 2012 paras levy? Mitä listaltamme puuttuu? Mikä sille ei missään nimessä kuuluisi? Sana on vapaa – kommenttisi ovat enemmän kuin tervetulleita.

#50 Eevil Stöö x Koksu Koo – Fuck Vivaldi

“Järjettömät mittasuhteet saava monotoninen toisto hypnotisoi kuulijan. Levyn puolivälin jälkeen alkaa olla aika lailla sama, vaikkei itse olisi luonnontuotteisiin koskenutkaan. Huumetesti piiputtaisi punaista siltikin.”
72/100 (Niko Peltonen, 25.7.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#49 Dirty Projectors – Swing Lo Magellan

“Dirty Projectorsin musiikillinen historiantunti tuntuu tapahtuvan hetkessä ilman radikaaleja muutoksia kappaleen muotokielessä, joka tuntuu jo valmiiksi sisältävän kaikki tarvittavat arkistonäytteet. Vanhan latteuden mukaisesti tulos vaikuttaa akateemiselta olematta kuitenkaan kuiva.”
81/100 (Joni Kling, 20.7.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#48 Miguel – Kaleidoscope Dream

“Kaleidoscope Dream on sen luokan mestariteos, että se saa hihkumaan – kenties ennenaikaisesti, mutta ainakin innostuneesti – oman sukupolvensa Princen tai Marvin Gayen löytymisestä.”
91/100 (Antti Lähde, 17.12.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#47 Japandroids – Celebration Rock

“Kanadalaisduo on kakkosalbumillaan debyyttinsä tavoin kiihkeä, äänekäs ja vereslihalla. Joillekin se voi olla liikaa.”
82/100 (Tuomo Yrttiaho, 14.6.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#46 Mount Eerie – Ocean Roar

“Ocean Roar on Mount Eerien tähän asti metallisin ja hankalin albumi, joka on oikeissa olosuhteissa kuunneltuna vaikuttava tutkielma ihmisen pienuudesta ja tarpeettomuudesta. Jos menet vielä tänä syksynä mökille, ei liene epäselvää, mikä levy sinun on otettava mukaasi.”
80/100 (Oskari Onninen, 10.10.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#45 Kendrick Lamar – Good Kid, m.A.A.d City

“Olemattoman elokuvan soundtrack, jonka ansiot rap-albumina ovat kiistämättömät, mutta joka jää harmillisesti junnaamaan paikoilleen, kun seuraavan näytöksen pitäisi jo alkaa.”
75/100 (Markus Hilden, 1.11.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#44 Killer Mike – R.A.P. Music

“Michael Render tuuppaa riimiä ilmoille taidolla ja raivolla, huomiosi kaapaten. Tämä musiikki ei vaeltele ujosti taustalla, vaan nappaa rinnuksista kiinni ja pakottaa kuuntelemaan.”
84/100 (Kari Koivistoinen, 4.7.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#43 Ty Segall Band – Slaughterhouse

“Ylituotteliaan Segallin nerous kristalloituu viimein koukukkuuden ja murhaavuuden yhdistäväksi jyystöksi. Levy, jolta turpaan saaminen naurattaa räkäisesti sekä lyöjää että lyötävää.”
88/100 (Oskari Onninen, 4.7.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#42 Pariisin Kevät – Kaikki on satua

“Kaikki on satua sisältää hieman epäonnistuneita kokeiluja, outoja sanoituspoliittisia valintoja ja paljon muottiin ahdettua tuotantoa, mutta myös suuren annoksen kristallinkirkasta lantraamatonta hyvänolontunnetta ja suoranaista hurmioitumispotentiaalia.”
75/100 (Niko Peltonen, 22.2.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#41 Dean Blunt & Inga Copeland – Black Is Beautiful

“Black Is Beautiful on vieraannuttava sekoitus aamuyössä viistäviä poliisiautoja, digitaalista mainosroskaa, kehnosti paistettua glittersuolaa ja särisevää kuvaa valvontakamerassa.”
84/100 (Iida Sofia Hirvonen, 4.6.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#40 Delay Trees – Doze

“Laajoista kuvaelmistaan huolimatta Delay Trees on sittenkin vain pienen maan pienestä kaupungista ponnistava yhtye, jolle vähäinenkin musiikki on elämää suurempaa.”
78/100 (Hannu Linkola, 10.12.)

Kuuntele Delay Treesiä Soundcloudista.

#39 Twin Shadow – Confess

“Menneisyyden dinosaurusten ei tarvitse enää tehdä kömpelöitä comebackejä, sillä nuoremmissa on samanaikaisesti simplemindsia, thepolicea ja talktalkia enemmän kuin näissä bändeissä itsessään.”
84/100 (Oskari Onninen, 23.7.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#38 Godspeed You! Black Emperor – Allelujah! Don’t Bend! Ascend!

“Suureellinen julistaminen ei ole vuosien aikana kadonnut minnekään, ja suuret kaaret herättävät yhä suuria tunteita. Näyttää, että Musta keisari on palannut jäädäkseen.”
80/100 (Mikael Mattila, 17.10.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#37 Actress – R.I.P.

“Reivaamiseen väsynyt dj silpoo korvienvälikirjastoaan ja tekee täyteäänistä groovea. Jos olisin algoritmi, tanssisin itseni solmuun.”
88/100 (Tapio Reinekoski, 4.7.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#36 Lee Ranaldo – Between the Times & the Tides

“Between the Times & the Tides on laadukas ja vähintään yhtä charmantti kuin Ranaldo albuminsa kansikuvassa. Sonic Youthin perinnön ylläpitämisen tunne on kuitenkin kovin vahvasti läsnä.”
79/100 (Joonas Kuisma, 2.4.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#35 Karri Koira – K.O.I.R.A.

”Karri Koiran levyä saatiin odottaa vuosia. Toisin kuin yleensä, odotus kantoi runsaasti hedelmää: K.O.I.R.A. on kunnianhimoisin, nautittavin ja yksinkertaisesti paras kotimainen moderni R&B-albumi koskaan ja eräs vuoden levyistä.”
93/100 (Santtu Reinikainen, 21.12.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#34 The Killers – Battle Born

“The Killersin tapa tähdätä kohti poptäydellisyyttä ja kaahata samalla päin autiomaan kolmimetrisiä kaktuksia kulminoituu Battle Borniin – tuloksena eräs ansiokkaimmista popalbumeista vuosiin.”
88/100 (Markus Hilden, 18.9.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#33 Laurel Halo – Quarantine

“Digiajan popmusiikki käpertyy Quarantinella omien bileidensä katveisimpaan nurkkaan ja yrittää viimeiseen asti olla oksentamatta ulos juuri omasta käpyrauhasestaan tiristämäänsä pipetillistä.”
81/100 (Tapio Reinekoski, 13.6.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#32 Father John Misty – Fear Fun

“Välillä unohtuu, miten hyvältä näinkin amerikkalainen kantrirock-soundi voi kuulostaa. Fleet Foxesin ex-rumpalin kahdeksannella levyllä kuuluu kyseisen bändin kaiku, mutta klangi on rouheampi.”
77/100 (Mikael Mattila, 4.7.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#31 El-P – Cancer 4 Cure

“Cancer 4 Cure kuulostaa tuoreelta vielä vuosienkin päästä – kaiken keskellä El-P huutaa varoituksia ja synkkiä tarinoita pahuudesta kuin lihaksi tullut Cassandra-myytti.”
88/100 (Antti Piirainen, 3.8.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#30 Särkyneet – Kaupungin kutsu

“Kollaa kestää ja Kumma Heppu nousevat mieleen, mutta ennen kaikkea nahkatakit, 1980-luvun nakkikioskit ja talvipakkasilla minihameissa värjöttelevät sifonkihuiviset Dingo-tytöt.”
86/100 (Antti Lähde, 10.12.)

Kuuntele Särkyneitä Soundcloudista.

#29 Death Grips – The Money Store

“Death Grips on industrial rockin teollisuuskuvaston ihannointia nykypäivään siirrettynä – heidän valuuttansa vain on hiphop, heidän likainen teknologiansa internet.”
87/100 (Joni Kling, 23.4.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#28 Saint Etienne – Words and Music by Saint Etienne

“Words and Music on 18 vuoteen ensimmäinen Saint Etienne -levy, joka välittää tietoa siitä samasta fantasiamaailmasta, jonka takia yhtyeeseen aikoinaan ihastui.”
90/100 (Niko Peltonen, 25.5.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#27 the xx – Coexist

“The xx luottaa läpi Coexistin tarkkaan hiottuun nimikkotyyliinsä, joka kuitenkin on läpipääsemätön ja uusien vaikutteiden mukaan tuomiselle yhtä ahdas kuin mustilla verhoilla vuorattu studio, jossa se äänitettiin.”
65/100 (Joni Kling, 27.11.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#26 Barry Andrewsin Disko – Kuka siellä?

“Kuka siellä? tuntuu luonnosmaiselta, mutta musiikin estetiikkaan ja yksittäisiin hetkiin rakastuu helposti. Ja kuten Fonalin levyjen kohdalla yleensäkin, analyyttinen kuuntelu on varmin tapa joutua pahasti eksyksiin.”
76/100 (Hannu Linkola, 29.5.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#25 Neil Young & Crazy Horse – Psychedelic Pill

Ei arvioitu. “Young ja luottoyhtye Crazy Horse ovat löytäneet loistavan soittovireen ja erityisesti Ramada Innin ja Walk Like a Giantin kohdalla kuusi-seitsenkymppisten soittoniekkojen jameja kuuntelee hypnotisoituneena.”
(Niko Vartiainen Nuorgamin joulukalenterissa, 13.12.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#24 Ariel Pink’s Haunted Graffiti – Mature Themes

“Pinkin alitajuntaisena purskahteleva ja omalaatuisena väreilevä soundimaailma on kääntynyt lo-fi-musiikin normiksi. Kun estetiikan avulla on aiempaa hankalampi erottua, Pink nousee muiden olohuonepoppareiden yläpuolelle huippuunsa viritetyllä melodiakorvallaan.”
85/100 (Oskari Onninen, 17.12.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#23 Olavi Uusivirta – Elvis istuu oikealla

“Kaikkea leimaa aito kiihko ja siihen 28-vuotiaalla väistämättä sekoittuva hiipivä epätoivo. Elvis istuu oikealla on manausyritys, itselle illalla kirjoitettu muistilappu, että elämän tajuaisi jatkuvan seuraavana aamunakin.”
69/100 (Niko Peltonen, 12.3.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#22 Shearwater – Animal Joy

“Animal Joy soi häpeilemättömän eeppistä indierockia, jonka pelastaa pompöösiydeltä kaikesta huokuva rosoinen inhimillisyys, joka muistuttaa The Nationalin läpimurtoalbumista Alligatorista.”
91/100 (Antti Lähde, 5.3.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#21 Black Twig – Paper Trees

“Black Twigin materiaalilla on kansainvälistäkin relevanssia, mutta ennen Euroopan-lämmittelykiertueita kiinnostaa, miten se sijoittuu Suomen indiekartalle. Vastaus on yksinkertainen: se raivaa oman tilansa.”
88/100 (Joonas Kuisma, 11.1.)

Kuuntele Black Twigin musiikkia Spotifystä.

#20 Chromatics – Kill for Love

“Chromatics haistattaa pitkät popmusiikin kaavoille sukeltamalla kunnianhimoisesti oman näkemyksensä perässä, mutta ei mene aivan loppuun asti.”
77/100 (Tuomo Yrttiaho, 4.4.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#19 PMMP – Rakkaudesta

“PMMP ei ainakaan jää paikoilleen. Heidän asemassaan olevalta yhtyeeltä se on suuren kiitoksen aihe.”
76/100 (Niko Peltonen, 15.6.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#18 Tiiu Helinä – Veli

“Tämä on tuoretta, vanhaa ja uutta niin lumoavasti yhdistelevää musiikkia, että siihen täytyy totutella tovi. Ja kun niin tekee, tulee huomanneeksi, että Veli on yksi tämän vuoden kotimaisista mestariteoksista.”
84/100 (Juuso Janhunen, 10.12.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#17 Death Hawks – Death & Decay

“Death Hawks kirjoituttaa mielikuvituksella kertomuksia, piirrättää kädellä kuvia ja projisoi ne tuosta ikkunastani näkyvien Kinaporin kattojen ylle irvistelemään, hihittelemään ja karjumaan käsittämättömiä lauseita. Eihän tätä auditiivista koiruohoa voi olla rakastamatta.”
87/100 (Niko Peltonen, 20.2.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#16 Sin Cos Tan – s/t

“Koska Hulkkonen on todella lahjakas elektronisen musiikin tekijä, sen enempää melodiat kuin rytmitkään eivät toista itseään. Aina löytyy jokin variaatio perusaiheesta tai uusi tulokulma siihen.”
77/100 (Niko Peltonen, 19.12.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#15 Perfume Genius – Put Your Back N 2 It

“Put Your Back N 2 It on kuin lasinsirpaleista verisin sormin rakennettu korttitalo: kristallimaisen hauras, raadollisella tavalla kaunis ja ilmestyksenä itkettävän lohdullinen. Sen edessä on pakko rauhoittua, sillä pieninkin puhallus tai hipaisu riittää kaatamaan mestariteoksen.”
90/100 (Oskari Onninen, 21.2.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#14 Cloud Nothings – Attack on Memory

“Cloud Nothings on kasvanut oikean yhtyeen mittoihin ja löytää itsestään aivan uuden puolen, joka on paljon uhkaavampi, meluisampi ja helvetin paljon kovaäänisempi kuin bändin aiempi tuotanto olisi ikinä voinut antaa olettaa.”
89/100 (Antti Piirainen, 25.1.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#13 Ruger Hauer – Erectus

“Syksyn odotetuimman suomihop-julkaisun tinkimättömän elektroninen tuotantopuoli on todella komeaa ja itse asiassa monin paikoin hukuttaa sanataiteilun alleen.”
75/100 (Niko Peltonen, 5.11.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#12 Tame Impala – Lonerism

“Kevin Parker potkaisee kuulijan perspektiivin vinoon, repii kartat ja tarjoutuu sen jälkeen oppaaksi. Kun Lonerism virtaa sähkönä ruumiin läpi, ei tarjousta tahdo kyseenalaistaa.”
88/100 (Hannu Linkola, 15.10.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#11 Burning Hearts – Extinctions

“Extinctions on kuin ravintolapäivä – joka pisteellä ei tarvitse käydä vaan aina voi napsia sopivat päältä, ja vaikka ei osallistuisi ollenkaan, on jotenkin mukava tietää, että se on olemassa.”
80/100 (Jarkko Immonen, 13.2.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#10 Grimes – Visions

“Claire Boucher on pelkkää viitteillä vuorattua pintaa: samanaikaisesti sukupuoleton pop-kyborgi ja ultrafeminiininen Tumblr-barbie, jonka musiikki kurottelee tietoisesti niin 1980-luvun taidepopin, 1990-luvun muovi-R&B:n kuin 2010-luvun K-popinkin välillä.”
74/100 (Oskari Onninen, 16.4.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#9 Jessie Ware – Devotion

“Devotion huokuu nimensä mukaisesti omistautumista ja rakkautta popmusiikkia kohtaan.”
82/100 (Markus Hilden, 23.8.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#8 Leonard Cohen – Old Ideas

“Leonard Cohen on aarre ja hänet pitäisi nimetä Unescon maailmanperintökohteiden listalle.”
89/100 (Niko Peltonen, 1.2.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#7 Grizzly Bear – Shields

“Jos Shields olisi puisto, se olisi maaginen paikka, jonka luulee tuntevansa, mutta jonka runsaina rehottavien ruusupuskien ja köynnösten takaa paljastuisi jo unohdettujen suuruuksien patsaita ja myyttisiin mittoihin kasvaneita kasveja, joiden oksilla vuorottelisi surffikitaroilta ja vuoripurojen solinalta kuulostavien lintuparvien kuoroja.”
87/100 (Juuso Janhunen, 24.9.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#6 Bat for Lashes – The Haunted Man

“The Haunted Man on ehjä ja mielikuvitusta kutkuttava teos, joka lujittaa entuudestaan tekijänsä asemaa tämän hetken mielenkiintoisimpien pop-laulunkirjoittajien joukossa.”
86/100 (Juuso Janhunen, 8.11.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#5 Pää Kii – s/t

”Syyskauden tapaus, joka on mitä terapeuttisinta viihdettä kilpailukyky-liturgian ja masennuslääkkeiden uuvuttamassa Suomessa.”
90/100 (Pauli Komonen, 27.12.)

Kuuntele Pää Kiitä Soundcloudista.

#4 Julia Holter – Ekstasis

“Ekstasisin kappaleiden kuvailu olisi samaa ilonpilaamista kuin selittäisi keskiaikaiselle kemistille, miksi hänen rautansa ei muutu kullaksi.”
94/100 (Tapio Reinekoski, 16.3.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#3 Mac Demarco – 2

“Demarcon kappaleet noudattavat yhtä ja samaa kaavaa. Basso ja rummut synnyttävät vaivatonta, tuhnuisesti sykkivää svengiä, jonka päälle kanadalainen valuttaa epävireisiä triolilirkutuksiaan ja puolihorteisia muminoitaan. Toimii joka kerta.”
84/100 (Antti Lähde, 12.11.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#2 Frank Ocean – Channel Orange

“Odd Futuren mielenkiintoisimman jäsenen ensimmäinen varsinainen albumi on modernin R&B:n mestariteos, jolla ei ole hitustakaan itsekorostusta, uhoa tai oman tähtikultin pyörittelyä.”
95/100 (Anton Vanha-Majamaa, 24.7.)

Kuuntele levy Spotifystä.

#1 Swans – The Seer

“The Seerin kulku on kuin Beckettin taskuissaan kiviä kierrättävän ja niitä imeskelevän Molloyn: käsittämätön sisältä ja ulkoa, mutta silti itseään eteenpäin vievä ja kekseliäs.”
96/100 (Tapio Reinekoski, 12.9.)

Kuuntele levy Spotifystä.

1 029 biisiä!

Ole hyvä, Spotify-soittolista, jolle on koottu kokonaisuudessaan kaikki sijoilta 1–100 löytyvät albumit. Antoisia kuunteluhetkiä!

Anna Von Hausswolff, hautajaismusiikin ammattilainen.

Nuorgamin joulukalenterissa kirjoittajat suosittelevat päivittäin kolmea vuoden 2012 albumia sekä halutessaan yhtä ep:tä, reissueta tai kokoelmaa. Kalenterin viimeisen luukun avaa Oskari Onninen.

Andy Stott: Luxury Problems

Toiset syyttivät, että brittimuusikko Andy Stott kosiskeli Luxury Problemsilla turhaan aiempaa suurempaa yleisöä. Sinänsä totta, sillä albumi soi paljon mutaisen mekaanista edeltäjäkaksikkoaan Passed Me By / We Stay Together selkeämmin. Samoin kaiken alleen upottavaa mustaa tyhjyyttä Luxury Problemsissa on vähemmän kuin aiemmin, mutta silti albumin soundissa on läsnä pelkkiä kaikkiin harmaan sävyihin verhottuja teollisuushalleja, joita valaistaan Alison Skidmoren kuulaalla äänellä. Luxury Problemsilla on kaikki mahdollisuudet tehdä teknolle sama kuin Burialin Untrue teki dubstepille: siinä tapauksessa ensi vuonna teknobileissä tanssiminen on mahdotonta, ja tilalle jää vain vähäeleinen ja hidastettu liikehdintä.

Video ei ole enää saatavilla

Swans: The Seer

The Seer on amalgaami kaikesta, mitä Swans on tehnyt. Siinä sivussa se pelasti ja keksi uudelleen koko saattohoitotilaan ajautuneen post-rockin. Enää kuulijaa ei vavisuteta crescendoilla, vaan ruhjotaan niin kauan, että jokainen kitarasta lyöty sointu syventää transsia ja alkaa tuntua yhtä euforiselta kuin Sigur Rósin tai Mogwain kauneimmat kliimaksit. Ja mikä internetin silpoman keskittymiskyvyn ajassa tärkeintä, Seerin laittaminen soittimeen sisältää hiljaisen käskyn: nyt et tee mitään muuta kuin istut hiljaa, koet yliannostuksen desibelejä ja hukut järkälemäisen äänimassan alle. The Seer on eeppisintä, äärimmäisintä ja ylivoimaisesti merkittävintä, mitä pop-musiikilla on vuonna 2012 ollut tarjota.

Video ei ole enää saatavilla

Anna von Hausswolff: Ceremony

Joko minusta vain tuntui tai sitten ”taiteellisesti kunnianhimoisisia naisartisteja” oli menneenä vuonna enemmän pinnassa kuin koskaan. Heistä kaksi oli aliarvioituja ja ylitse muiden: Susanne Sundfør ja Anna von Hausswolff. Göteborgilaisen Hausswolffin (s.1986) urkujen varaan rakennettu Ceremony on goottilaisen katedraalin holveissa kaikuvia valtavia suruvirsiä, jotka kertovat niin tekijänsä loputtomasta kunnianhimosta kuin järjettömästä sävellyslahjakkuudesta. Albumi on täynnä kylmää ilmaa ja kuulasta surumielisyyttä, jonka sekaan Mountains Crave -sinkkubiisi tuo muutaman lasinmaalausten läpi suodattuneen valonsäteen. Hausswolff teki levyn, joka on kuin Bat for Lashes soittamassa musertavaa fuugaa taustamusiikiksi hänen oman lapsensa arkunkannolle. Ja siinä piilee hänen rohkeutensa: Natasha Khanista tai monesta muustakaan ei ole ikinä kuulostamaan näin ehdottomalta.

Video ei ole enää saatavilla

Sarja päättyy.

Michael Gira, ylevien ja alhaisten tunteiden tulkki.

Kolmekymmentä vuotta sitten Swans rääkkäsi faninsakin ruumiillisen sietokyvyn rajoille, vuonna 2012 se soitti festivaalikeikan Nokian sponsoroimassa teltassa – ja tekee ehdottomampaa musiikkia kuin koskaan.

Swansin kehittämästä, suohon perheensä hukuttanutta bluesia, jumalienpelkoa ja sadomasokistista ihmis- ja itseinhoa sekä rikkinäistä kallioporaa yhdistelleestä barbarian-genrestä muodostui 1980-luvun myötä ankeuden standardi niille, joille Joy Division tai The Fall olivat liian kepeitä.

Käsittämättömillä sellofaanisilla haahugootti-harharetkillä 1990-lukua lähestynyt ja kerettiläisyyttään jopa naisen laulamaan päästänyt Swans eksyi etsimään kolhoutta sekvenssereillä, koskettimilla ja kynsilakalla. Vaikka Jarboen kolhitun kuorokorpin ääni hioi yhtyeen kärjen kiihottavan kieroon Swans-ikoneilla Greedillä (1986) ja Holy Moneylla (1987), ensilevyjen Filthin (1983) ja Copin (1984) krampissa hampaita narskuttanut ja irti nyppinyt purismi tuntui olevan tiessään.

Jos Swans oli vuonna 1984 no wave -kristallia – kaikesta irtisanoutumaan pyrkinyt, ääripäätään seinään hakannut raakalainen – ennen loppuaan vuonna 1997 se oli pehmentynyt tunnistamattomaksi: äkkisyvä raivo laantunut sulokkaaksi itsesääliksi. Suuruudestaan ylpeä mutta siihen tukehtunut. Yhtyeen viimeinen livealbumikolossi Soundtracks for the Blind (1996) kuulostaa edelleen soveliaalta joutsenlaululta (köh) kaanoniin lipsahtaneelle anarkistierakolle.

Kaksi vuotta sitten Swans nousi takaisin maailmaan. My Father Will Guide Me Up A Rope To The Sky leipoi muutoin samaa taikinajuurta kuin 1980-luvun alussa, sitä oli vain fyysisesti mahdollista ja jopa miellyttävää kuunnella uudelleen ja uudelleen. No Words/No Thoughts ja You Fucking People Make Me Sick tapailivat jo vapautta, jota Michael Gira ei yhtyeelleen ollut ennen suonut: hidasta äänien kehittelyä ja vihaa, joka ei suostu kiehumaan, olivat volyymi ja pauhu kuinka huipussaan tahansa.

Viime keväänä ensin fanien rahoittamana tuhannen cd:n painoksena ja myöhemmin klassisen kaupallisena versiona julkaistu, paluulevyä seurannutta kiertuetta dokumentoiva livealbumi We Rose From Your Bed With the Sun In Our Heads raastoi renessanssi-Swansista orvaskeden karrelle. My Father -paluulevyn vähäinen hienovara oli vaihtunut rutikuivaan voimaan. Mikä oli ennen ollut uljasta tai uhmaavaa, tulee 2010-luvun livetaltioinneissa kimppuun vaahto suupielessä.

Järkälemäisiksi riffien kiertämiksi muotoillut 1980-luvun klassikot Yr Property, Beautiful Child ja Sex, God, Sex – jonka taitteessa Giran karjuessa jumalaa takaisin alas, NYT, muistan ainoaa kertaa aidosti ja epämääräisesti pelänneeni musiikkia keikalla – antoivat kuvan pedanteista kivenhakkaajista, jotka siirtelevät valtavia lohkareita edestakaisin vain siirtelyn pakosta. I Crawled muistuttaa ohimennen Swansin umpisolmitusta huumorintajusta: ennen sorvin käynnistymistä maistellaan kuivinta rumpukapula-kop-kop-vitsiä ikinä.

Levyn uudet kappaleet – The Apostate, 93 Ave. B Blues ja The Seer – venyvät Swansille ennennäkemättömiin mittoihin ja paiskovat toistoaan ja hajoamistaan epätodellisella voimalla ja tarkkuudella. Ne harhailevat ja tallaavat samaa reittiä kuin autiomaahan eksyneinä; kurkkua korventavat kitaravallit estävät nielemästä, sydämenlyönneissä ei ole enää kumpua. Queensofthestoneagedien ruumiit on jo aikaa sitten kaluttu luita myöten. Vaikutelma jää silti auttamatta vajaaksi, kuten kaikilla Swans-livealbumeilla: ilman munuaisissa asti tuntuvien paineaaltojen syleilyä yhtye ei pääse kudokseen asti. Vaikka Michael Giran lietsoma väritön hiekkamyrsky saa korvat soimaan, se ei revi vaatteita päältä ja tunkeudu keuhkoihin.

We Rose From Your Bedin… välinpitämättömyyden ja kahden tuntoaistini tinnittämään saaneen keikan jälkeen odotinkin The Seer -albumista hävytöntä, väkivalloin kokoon paiskottua ja oksennukseen asti rinnallaan juoksuttavaa intervalliharjoitusta.

Toisin kävi. The Seerin kamppailut käydään käpyrauhasessa, kolmatta silmää hinkaten. Sokeana kuollut Swans on palannut henkiin oraakkelina: ”I’ve seen it all”, Gira hokee keskellä puolituntista, jokaisella kuuntelulla eksyttävää nimikappaletta.

The Seer ei raivoa, vaan kihisee, halveksii ja kantaa kaunaa kaikille, jotka ovat väärässä. Se ei alennu käymään käsiksi, tuijottaa vain tyhjää, kunnes toinen luopuu tahdostaan.

The Seer yhdistää laajan spektrin meluun, kokeiluun, toistoon ja voimaan vannovaa musiikkia kenkiintuijottelusta, pitkän keston dronesta ja kaikesta muusta paitsi soittajansa psykoottisesta kurista vapaaseen jazziin. Täystuho ei auttanut, itseensä käpertyminen ei auttanut. Nyt on vuorossa tuijotuskilpailu kaikkeuden kanssa.

Swansin meteliestetiikka on päinvastaista kuin esimerkiksi My Bloody Valentinella, joka soittaa päällekkäisten kitarakerrosten vääristymillä ja jälkiäänillä. Vuoden 2012 Swans toistaa ja pinoaa niin kauan, kunnes huomio ei kiinnity enää tasoihin vaan niitä yhdistäviin väleihin. Itsehillinnässään ja kärsivällisyydessään Swans on meditatiivisempi kuin Sigur Rós, Slowdive tai Dead Can Dance koskaan.

Ennen Swansille tärkeintä oli äärimmäinen fyysisyys, koska musiikissa ei juuri ollut mitään pelastusta. Nyt olennaista ovat kerrostamisesta nousevat erot ja nyanssit – joko minimaaliset, kuten Yeah Yeah Yeahsin Karen O:n (jep) äänen säröissä levyn levottomuutta lietsovassa suvannossa Song for the Warriorissa, tai massiiviset, kuten 93 Ave. B Bluesin romahduksessa tai nimikappaleen unholassa.

The Seerin eteneminen ei ole lineaarista, sen jännitteet eivät ole laukeamista tai vapautumista varten. Rock-kappaleena alkava Lunacy-alkumantra katoaa itseensä jo minuutin jälkeen. Seuraava Mother of the World ehtii aloittaa kolme eri kappaletta, joilla ei ole juuri tekemistä keskenään. Kaiken näkeminen johtaa skitson logiikkaan, The Seerin kulku on kuin Beckettin taskuissaan kiviä kierrättävän ja niitä imeskelevän Molloyn: käsittämätön sisältä ja ulkoa, mutta silti itseään eteenpäin vievä ja kekseliäs.

A Piece of the Sky kytee hitaasti, aloittaa riffikierron kuin tyhjästä ja lopettaa David Bowien ja Lou Reedin Gira-imitaatioon. The Apostate odottaa viimeistä myrskyä ensimmäiset 13 minuuttiaan, kunnes järki lähtee kiihtyvässä juoksussa. Albert Ayler soittaa death metallia; kaikki tuntuu irtoavan, koska kaikki pysyy niin huolellisesti koossa.

Swans tekee nyt sen, mitä post-rockille olisi pitänyt tehdä ennen kuin se ehti luulla itseään pop-sukupolven tulkiksi: lukita eristysselliin niin pitkäksi aikaa, että se ehtii kokea häpykarvoissaan asti, mitä ylevimmät, alhaisimmat ja sietämättömimmät inhimilliset tunteet ovat. Ja antaa sen vasta sitten etsiä ne omastaan ja kaverin kitarasta.

96 The Seerin jälkeen Swansin ei tarvitse tehdä enää ainuttakaan levyä. We Rose From Your Bed With the Sun In Our Heads (87/100) on puolestaan yhtyeen live-katalogin toistaiseksi anaalisin ja käpertynein resitaali.

Video ei ole enää saatavilla

Michael Gira

Maailman äänekkäimpänä ja äärimmäisimpänä yhtyeenä tunnettu Swans lopetti toimintansa vuonna 1997. Vuoden 2010 tammikuussa yhtyeen musiikillinen johtaja Michael Gira laittoi yhtyeen MySpace-sivuille kryptisen tekstin ”SWANS ARE NOT DEAD”, ja uusi albumi My Father Will Guide Me Up a Rope to the Sky seurasikin syyskuussa. Tällä viikolla yhtye saapuu kahdelle keikalle Suomeen, minkä kunniaksi Nuorgam soitti Giralle ja kyseli kuulumisia.

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

”Bob Dylanin Idiot Windiä. Se on niin runollinen ja tosi. Yhtäältä se on tuskaista kirkumista ihmiselle, jota on rakastanut niin paljon, sellaista syytösten litaniaa siitä miten hirvittävä se ihminen on, mutta hienointa siinä on, että lopussa Dylan kääntää vihan itseensä ja se muuttuu itseinhoksi.”

Mitä kappaletta toivot todennäköisimmin dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?

”Minä en käy sellaisissa paikoissa, joissa on dj. Paitsi töissä tietenkin, mutta esittämäsi skenaario ei ole muulla tavoin todennäköinen minun elämässäni. Mutta sanotaan nyt vaikka Prince Busterin Ten Commandments of Man.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä yhtye tai artisti tekee tällä hetkellä maailman tärkeintä musiikkia?

”En voi vastata tähän kysymykseen kuulostamatta uskomattoman itserakkaalta. Heh.”

Kuka on suosikkibeatlesi?

”Hmm, mielenkiintoista. Kaikki. He ovat kaikkia tärkeitä, jopa Ringo. Luin äskettäin sen äänitarkkailijan kirjoittaman kirjan (Geoff Emerick: Here, There and Everywhere – My Life Recording The Beatles), ja onhan se uskomatonta mitä ne neljä tyyppiä tekivät. Siis jos ajatellaan ihan äänitysteknisiä juttuja luovassa mielessä.”

Kenen muusikon kuolema on viimeksi koskettanut sinua syvästi?

”Johnny Cashin kuolema vaikutti minuun todella voimakkasti. Sekä aika ennen sitä, sen jälkeen, kun hänen vaimonsa kuoli. Hänen suunnaton yksinäisyytensä ja se arvokkuus, jolla hän sen kantoi.”

Video ei ole enää saatavilla

Minkä laulun kuullessasi tunnet aina olosi nostalgiseksi?

”Kuule, mitä vanhemmaksi tulee, sitä nostalgisemmaksi sitä muuttuu musiikin suhteen. Mutta vastataan nyt vaikka The Doorsin When the Music’s Over. Kasvoin Kaliforniassa psykedeelisen musiikin nousun aikaan. Tuotannollisesti tuo vain on jotenkin niin hieno kappale. Ja hieno esitys.”

Mitä mieltä olet Auto-Tunesta?

”Typeryyden huipentuma. Ei minulla ole muuta sanottavaa siitä aiheesta.”

Mitä yhtyettä tai artistia kaikki kiertuebussissasi suostuvat kuuntelemaan?

”Me soitamme nykyään kaksi-ja-puoli-tuntisia keikkoja, joten olemme niin väsyneitä ja loppuunkuluneita päästessämme bussiin, ettemme yleensä kuuntele mitään musiikkia. Tai, odotas hetkinen… Norman! Mitä musiikkia me kaikki suostumme kuuntelemaan bussissa? Cania. Joo, Can. Laita siihen Can. (Norman Westberg lisää taustalta ’Iggy Pop’, mutta Gira ei reagoi tähän.)”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen laulajan ääni saa selkäpiissäsi soimaan hyyn?

”Nina Simone. Koko paketti, hänen äänensä väri ja skaala, hänen uskomaton musikaalisuutensa, kaikki hänessä. Upea ihminen.”

Mikä on suosikkisäkeesi popmusiikissa?

”Pitää vastata taas Idiot Wind…”

”We’re idiots, babe /
it’s a wonder we can even breathe”

Mitä klassista poplaulua et ole koskaan oikein ymmärtänyt?

”Koko Madonnan tuotanto.”

Ketkä soittaisivat unelmakvartetissasi? Kuka toimisi tuottajana?

”Minun nykyinen bändini, vaikka se on sekstetti. Yksinkertaisesti se vain on paras bändi, jonka kanssa olen koskaan soittanut. Paras versio Swansista, ehdottomasti.”

Mitä on ärsyttävän musiikistasi tehty tulkinta, johon olet törmännyt?

”Kaikki, mitä olen koskaan lukenut meidän musiikistamme, on roskaa. Vai tarkoitatko cover-versiota? No, myös ne kaikki ovat hirveitä. En ole koskaan kuullut yhtään millään tavalla onnistunutta versiota meidän musiikistamme.”

Jos löydät itsesi karaokebaarista, minkä kappaleen todennäköisimmin laulat?

”Sunshine Supermanin. Joo, olen valtava Donovan-fani, enkä millään tavoin peittele sitä. Kaikki yleensä nauravat, kun Dylan piikittelee Donovania siinä leffassa (D. A. Pennebaker: Don’t Look Back), mutta minua se kohta vaivaa. Tekee mieli huutaa: ’Jättäkää penska rauhaan!’ Mielestäni Donovan on itse asiassa paljon merkittävämpi muusikko kuin Dylan. Tai siis onhan Dylan parempi sanoittaja, mutta Donovanin 1960-luvun lopun ja 1970-luvun levyt ovat musiikillisesti paljon mielenkiintoisempia kuin Dylanin levyt.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on parasta metallimusiikkia ja miksi?

”En pidä metallista, se on mielestäni sarjakuvamaista kliseetä koko genre. Tai olin kyllä vaikuttunut Sunn O))):n esityksestä Roadburn-festivaaleilla, mutta sehän onkin enemmän performanssitaidetta kuin metallia, vaikka se metalliksi luokitellaan. Pidän myös Neurosis-yhtyeestä.”

Mitä yhtyettä tai artistia todennäköisimmin suosittelet uudelle tuttavuudelle?

”Nick Drake. Tai Nina Simone. Tai Fela Kuti.”

Vinyyli vai cd?

”Minä en itse asiassa ole näitä vinyyli-romantikkoja. Kun cd tuli, olin siitä innoissani. Se vei vähemmän tilaa kuin vinyyli. Kyllähän vinyyli varmaan paremmalta kuulostaa, mutta en minä cd-levyjä vihaa. Kaikkein hirvittävintä ovat mp3:set. Pakattua paskaa, todella ärsyttävää roskaa.”

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi coolimmalta kuin oletkaan?

”En. Minulla ei ole mitään tarvetta vaikuttaa coolilta.”

Mikä on ensimmäinen poplaulu, josta muistat pitäneesi?

”Mikäköhän se olisi? Ehkä Chubby Checkerin The Twist. Tai The Standellsin Dirty Water. Se oli ensimmäinen levy, jonka muistan ostaneeni.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on yleisin syy sille, ettet pidä jostain tietystä kappaleesta?

”Jos se vaikuttaa manipulatiiviselta, niin en pidä siitä.”

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia?

”En tunne juuri muuta kuin Pan Sonicin, jota rakastan. He olivat lämppärinä edellisellä Swans-kiertueella, ja pidin paljon kuulemastani. Tosin en pidä heidän myöhäisemmästä tuotannostaan, kun he alkoivat käyttää biittejä ja sellaista, se oli jotenkin pettymys. Se alkupään minimalistinen kama oli paljon kiinnostavaampaa. Niin pelkistettyä, kuin testiääniä tai siné-aaltoja.”

Mikä on paras kappale jonka olet kirjoittanut tai levyttänyt?

”Suhteeni omaan musiikkin on niin vaikea, etten oikein osaa vastata tuohon. En koskaan kuuntele omia levyjäni. Kun joku asia on äänitetty, niin haluan siirtyä eteenpäin.”

Sävellys vai se, miltä kappale kuulostaa?

”Joskus se, miltä kappale kuulostaa, on se sävellys. Angels of Light (Giran Swans-jälkeinen bändi) oli biisipohjainen yhtye, mutta yksi syy herättää Swans henkiin oli se, että minua alkoi kiinnostaa ääni enemmän kuin kappaleet.”

Mitä ajattelet “kielletyistä nautinnoista” musiikissa?

”En vastaa tähän.”

Jim Morrison – nero vai pölvästi?

”Sekä että. Toki hänen sanoituksensa saattavat olla vähän typeriä, mutta musiikillisesti ja tuotannollisesti The Doorsin kolme ensimmäistä levyä ovat kestäneet aikaa hyvin. Kuuntelen niitä yhä. Ja olihan hän yksi ensimmäisiä ja tärkeimpiä rockin keulakuvia.”

Swans Suomen-kiertueella:

10.5. Klubi, Tampere (+ James Blackshaw)
11.5. Tavastia, Helsinki (+ James Blackshaw)

Video ei ole enää saatavilla