King Krule, tervetuloa!

Syksyllä 2011 äänestimme Nuorgamissa järjestykseen olennaisinta 100 artistia ja yhtyettä, jotka eivät olleet käyneet Suomessa. Mikä on tilanne kuusi ja puoli vuotta myöhemmin?

#40 Coldplay (–17)

Mikä: Yksi 2000-luvun suosituimmista yhtyeistä, jota tuskin tarvitsee sen suuremmin esitellä.

Kauan odotettu: Koko 2000-luvun ajan.

Tuleeko: Ehkä kesällä 2020, kun Helsingin Olympiastadion on saatu remontoiduksi. Mikään muu paikka Suomessa ei ole yhtyeelle tarpeeksi iso. Tarinan mukaan Coldplay oli muutama vuosi sitten tulossa Hartwall Areenaan, mutta viikonloppu oli jo varattu monsteriautoille.

Video ei ole enää saatavilla

#39 Sun Kil Moon (+29)

Mikä: Entisen slowcore-mestarin ja nykyisen tajunnanvirtaänkyrän ja Vaikean Ihmisen Mark Kozelekin folk-akti, joka samaan aikaan on ja ei ole synonyymi kaikille Kozelekin nykytekemisille.

Kauan odotettu: Vuodesta 2001, jolloin Kozelekin edellinen yhtye Red House Painters käytännössä vaihtoi nimensä ja jatkoi toimintaa korealaisen höyhensarjan nyrkkeilijän Sung-Kil Moonin mukaan nimettynä Sun Kil Moonina.

Tuleeko: Periaatteessa on jo tulossa: Sun Kil Moon on yhtä kuin Kozelek, joka esiintyy soolona Savoy-teatterissa lokakuussa, mutta soittaa Sun Kil Moonin musiikkia. Vuoden 2014 konsertti jäi yritykseksi Kozelekin suivaannuttua ääniteknikkoihin soundcheckissä. Kozelekin uusin levy ilmestyi toukokuussa ja on julkaistu hänen omalla nimellään, vaikka se on tyyliltään identtinen parin edellisen Sun Kil Moon -levyn kanssa. Että päätä siinä sitten.

Video ei ole enää saatavilla

#38 Sampha (uusi)

Mikä: Draken, Kanye Westin ja Solangen levyillä laulanut ja The xx:ää ja Chairliftiä remiksannut lontoolainen soul-laulaja ja tuottaja, jonka musiikissa on TV on the Radiota ja tunnetta.

Kauan odotettu: Hype ehti kiehua vuodesta 2013 asti, kunnes yksikään indiefani ei päässyt saati halunnut päästä pakoon Process-levyn singlejä Blood on Me ja (No One Knows Me) Like the Piano. Lopullisena sinettinä levy voitti vuosi sitten Mercury-palkinnon.

Tuleeko: Kaikki oli jo valmiina, kunnes Suuri Flow-myrsky tuli ja pilasi. Paikkaava keikka lienee lähitulevaisuudessa itsestäänselvyys.

Video ei ole enää saatavilla

#37 Panda Bear (uusi)

Mikä: Lissabonissa asuva Noah Lennox, Animal Collectiven merkittävintä soolouraa tehnyt neljännes.

Kauan odotettu: Vuoden 2007 Person Pitch -levy valmisteli indieyleisön korvia Animal Collectiven Merriweather Post Pavilionia varten ja osoitti, ettei Lennoxin oma materiaali kalpene lainkaan pääbändin tekeleiden rinnalla.

Tuleeko: Lennoxin houkutteleminen Portugalista Pohjois-Eurooppaan on ollut yllättävän vaikea tehtävä. Edesmenneen H2Ö:n ympärillä pyöri huhuja tai ainakin toiveita, mutta Lennox on käynyt edes Ruotsissa viimeksi vuonna 2010. Sopivia keikkapaikkoja kyllä piisaisi: Panda Bear on soittanut viime vuosina niin Berliinin Berghainissa kuin New Yorkin MoMassa ja Music Hall of Williamsburgissa.

Video ei ole enää saatavilla

#36 Spoon (+9)

Mikä: Neljännesvuosisata sitten Texasin Austinissa perustettu bändi, joka yhdistelee melodista kitararockia kokeelliseen ilmaisuun. Kuulostaa siltä mitä onkin: power pop -yhtyeeltä, joka on ottanut nimensä Canin kappaleesta.

Kauan odotettu: Viitisentoista vuotta. Vuoden 2007 Ga Ga Ga Ga Ga -albumi taisi haravoida täydet pisteet niin Rumbasta, Soundista kuin SUE-lehdestäkin.

Tuleeko: Vaikeaa, muttei mahdotonta. Bändi on ollut kotimaassaan reilut kymmenen vuotta top 20 -kamaa, mutta on löytänyt aikaa maailman kiertämiselle – Australiaa ja Etelä-Amerikkaa myöten. Viime vuonna bändi soitti Euroopassa yli 30 keikkaa, lähimmät Norjassa ja Tanskassa.

Video ei ole enää saatavilla

#35 Johnny Jewel (uusi)

Mikä: 43-vuotias John Michael Padgett, Italians Do It Better -levy-yhtiön perustaja, mestarmieli Chromaticsin, Glass Candyn ja Desiren takana ja viime vuosina myös soolomuusikko ja soundtrackintekijä.

Kauan odotettu: Bändiensä kanssa Jewelin on saattanut jo nähdä Suomessa, mutta soolokeikka on alkanut kiinnostaa hänen tehtyään musiikkia viime kesänä Twin Peaks: The Returniin. Tänä talvena ilmestyi soololevy Digital Rain.

Tuleeko: Vaikea sanoa. Ainakaan tähän mennessä Jewel ei ole tehnyt keikkoja soolomateriaalinsa tiimoilta.

Video ei ole enää saatavilla

#34 Alvvays (uusi)

Mikä: Perinteensä läpikotaisin tunteva torontolainen indiepop-bändi.

Kauan odotettu: Viime syksynä ilmestynyt kakkoslevy Antisocialites ja sen huippukappaleiden nippu lunastivat nimettömän debyytin (2014) luomat odotukset.

Tuleeko: Miksei. Ainakin Alvvays olisi erittäin hyvää viihtymismusiikkia maamme indiefestivaaleille.

Video ei ole enää saatavilla

#33 Adele (+58)

Mikä: Aikamme suurin popdiiva.

Kauan odotettu: Ensilevystä 19 alkaen, eli jo kymmenen vuotta.

Tuleeko: Ei varmaan pitkään aikaan, mutta mahdollisesti joskus. Adele kärsii pahasta ramppikuumeesta, minkä lisäksi hänellä on ollut ongelmia äänensä kanssa. Mutta toisaalta Adele on vasta 30-vuotias ja voi hyvin jatkaa uraansa melkein puoli vuosisataa. Ehkä siis ehtii joskus tännekin.

Video ei ole enää saatavilla

#32 The Strokes (–7)

Mikä: Vuosituhannen vaihteessa kitararockin ”pelastanut” ja New Yorkin pelastanut kvartetti.

Kauan odotettu: Keväästä 2001 alkaen, jolloin bändin esikois-ep The Modern Age hullaannutti niin diskohileet kuin kriitikotkin.

Tuleeko: The Strokesin edellisestä levystä on jo viisi vuotta aikaa, seuraavaan liittyy epämääräisyyttä, eikä bändi ole kiertänyt viime vuosina kovinkaan ahkerasti. Kyseessä on silti sen luokan mahatapaus, että eiköhän jokin Suomen suurista festivaaleista – ehkä todennäköisimmin niistä rock-mielisin eli Provinssirock – vielä jonain vuonna pulita itsensä kipeäksi.

Video ei ole enää saatavilla

#31 Sleater-Kinney (uusi)

Mikä: 1990-luvun Riot grrrl -liikehdinnän bändeistä viimeisiä ja suurimpia. Oli tauolla vuodet 2006–2014 ja palasi levytyskantaan vuonna 2015 hukkaamatta mitään vanhoista vahvuuksistaan. Tällä välin bändin laulaja-kitaristi Carrie Brownsteinista oli ehtinyt tulla Portlandia-tv-sarjan tähtikäsikirjoittaja.

Kauan odotettu: 1990-luvun puolivälistä.

Tuleeko: Vaikeaa vaan ei mahdotonta. Paluunsa jälkeen bändi on tehnyt Euroopassa tasan yhden festivaalikeikan (Primavera 2015) ja pienen nipun klubikeikkoja (mm. Lontoo, Berliini, Amsterdam). Brownstein on lupaillut uutta levyä ensi vuoden alkuun. Jos sitä seuraa jäntevämpi Euroopan-kiertue, ainakin Sideways-toimistossa toivottaneen kalenterivoittoja ja tehtäneen tarjouksia sormet syyhyten.

Video ei ole enää saatavilla

#30 Taylor Swift (uusi)

Mikä: Kantrin ihmelapsesta popin megatähdeksi vuosien varrella kasvanut laulaja-laulunkirjoittaja.

Kauan odotettu: Kuranttien kantritähtien koukkailut Eurooppaan ovat ylipäätään aika harvinaisia, joten realistisesti Swiftiä on odotettu tänne noin kahdeksan vuotta, Speak Now -albumista lähtien.

Tuleeko: Swift on tuoreimmilla kiertueillaan esiintynyt Euroopassa vain suurimmissa kaupungeissa ja suurimmilla stadioneilla. Juuri Yhdysvalloista käynnistynyt Reputation-kiertue käsittää surkeat kuusi keikkaa Euroopassa, kaikki Brittein saarilla. Eli ei tule.

Video ei ole enää saatavilla

#29 Mitski (uusi)

Mikä: Brooklyniin päätynyt japanilais-amerikkalainen rock-muusikko, jonka soitossa ysärin collegerock kuuluu vahvasti.

Kauan odotettu: Viimeistään vuodesta 2016, jolloin läpimurtolevy Puberty 2 ilmestyi.

Tuleeko: Ennen pitkää. Mitski on kiertänyt Eurooppaa taajaan, ja Sidewaysin tai Flow’n luulisi buukkaavan artistin lähivuosina. Klubikeikkakaan ei ole poissuljettu, sillä kokoonpano on pieni.

Video ei ole enää saatavilla

#28 Jim O’Rourke (uusi)

Mikä: Chicagolaislähtöinen, useita vuosituhannen taitteen amerikkalaisia indieklassikoita (Wilco, Smog, Joanna Newsom) äänittänyt ja tuottanut erikoismies, joka on soolourallaan touhunnut yhtä sun toista noisesta Burt Bacharach -covereihin. Soolotuotannosta tunnetaan parhaiten Drag Cityn julkaisemat viisi poplevyä, joista vuoden 2001 Insignificancea pidetään yleisesti indieklassikkona.

Kauan odotettu: Jim O’Rourke on kyllä käynyt Suomessa, mutta vain Sonic Youthin rivijäsenenä Ilosaarirockissa 2003. Suomessa hänen suosionsa indie-nörttien keskuudessa lieneekin karttunut juuri Sonic Youth -yhteistyön kautta.

Tuleeko: Epätodennäköiseltä näyttää. O’Rourke on lentopelosta kärsivä erakkoluonne, joka on asunut jo liki 20 vuotta Japanissa. Hän viihtyy parhaiten tokiolaisessa Steamroom-studiossaan tai paikalliskiertueilla uudessa kotimaassaan. Viime syksynä suomalaiset O’Rourke-fanit hieraisivat tosin silmiään, kun ruotsalaisen Extravagans-festivaalin esiintyjälistasta löytyi myös O’Rourken nimi. Kävi kuitenkin ilmi, että tapahtumassa vain esitettiin hänen sävellyksensä.

Video ei ole enää saatavilla

#27 Guided by Voices (–11)

Mikä: Kaikkien janoisten sankari Robert Pollard sekoittaa varhaista R.E.M.:iä, The Whota ja miljoonaa unohdettua voimapopbändiä ja julkaisee levyjä useammin kuin sinä vaihdat sukkia.

Kauan odotettu: Ainakin 1990-luvulta lähtien. Vaikka taso vaihtelee, Pollard (ja keitä bändissä nyt sillä viikolla sattuu olemaankin) on yksi suurimpia jenkki-indien sankareita.

Tuleeko: Vaikeaksi menee: kuluvalla vuosikymmenellä bändi on hajoillut ja kasautunut uudelleen ja tehnyt vain yhden keikan Yhdysvaltojen ulkopuolella. Jostain syystä se nähtiin vuoden 2011 Øya-festivaalilla Oslossa. Sitä edeltävänä kahdeksana vuonna se ylitti Kanadan rajan vain kahdesti. Edellisestä Euroopan-kiertueesta on 15 vuotta.

Video ei ole enää saatavilla

#26 Weyes Blood (uusi)

Mikä: Natalie Mering, ihan juuri kolmekymppinen pehmopsykedelikko ja kevytprogeilija Santa Monicasta.

Kauan odotettu: Kiinnostus roihahti vuoden 2016 Front Row Seat to Earth -levystä ja erityisesti sen Do You Need My Love? -huippulaulusta ja on sittemmin ottanut lisäkierroksia Ariel Pinkin kanssa tehdystä ep:stä ja keikkasettiin ilmaantuneista Moonlight Shadow’sta ja Vitamin C:stä.

Tuleeko: Viimeistään seuraavan levyn aikaan Suomen-keikalle ei pitäisi olla esteitä tai hidasteita.

Video ei ole enää saatavilla

#25 Grandaddy (uusi)

Mikä: Indierockyhtye Modestosta Kaliforniasta.

Kauan odotettu: Suomesta löytyy naivistisen indiepsykedelian pikkuklassikosta The Sophtware Slumpista (2000) hullaantunut kiihkomielinen Grandaddy-seuraajakunta, joka on pitänyt käsiään ristissä vuoden 2012 comebackistä lähtien.

Tuleeko: Hetken näytti paremmalta, nyt taas heikommalta. Yhtyeen basisti Kevin Garcia kuoli vuosi sitten vappuna, minkä jälkeen Grandaddy perui tulevat keikkansa, eikä ole antanut ennustetta tulevaisuudestaan.

Video ei ole enää saatavilla

#24 Chance the Rapper (uusi)

Mikä: Chicagolainen hyvästä ja voimauttavasta meiningistään tunnettu räppäri Chancellor Bennett (s. 1993), joka sai aikoinaan urahaaveilleen tsemppiä itseltään Barack Obamalta (Bennettin isä työskenteli tämän avustajana senaatissa). Sittemmin Bennett on kirjoittanut kappaleita muun muassa Kanye Westin Life of Pablo -albumille.

Kauan odotettu: Enemmistö vuoden 2013 Acid Rap -mixtapesta ja loput vuoden 2016 The Colouring Book -debyyttialbumista lukien. The Colouring Book oli ensimmäinen vain striimauspalveluissa julkaistu albumi, joka nousi Billboardin top 10:een ja voitti Grammyn.

Tuleeko: Chance on tyypillinen amerikkalainen räppitähti, jonka saaminen Eurooppaan on kiven takana ja vaivannäöstä kiitos on usein peruminen – kuten Øya ja Way Out West huomasivat vuosi sitten. Flow ei ollut Chancea buukannut ja välttyi perumiselta. Todennäköisin syy on artistin täkäläisen vetovoiman ja keikkapalkkion välinen epäsuhta. Se lienee merkittävä hidaste Suomen-keikoille myös jatkossa.

Video ei ole enää saatavilla

#23 Dead Can Dance (+72)

Mikä: Brendan Perryn ja Lisa Gerrardin yrmystä keskiaikagotiikasta etnisiä ulapoita kohti seilannut taiderockyhtye.

Kauan odotettu: Mustahuulisimmat varmaan jo vuoden 1984 debyytistä saakka, esoteerisempi yleisö kenties 1990-luvulta, jolloin kaksikon ilmaisu karisti viimeisetkin yhteytensä klassiseen rockilmaisuun.

Tuleeko: Voipa hyvinkin tulla! Maailma on pienentynyt siinä missä Dead Can Dancen ilmaisu on laventunut, joten ilmeisesti tänä syksynä uuden albumin julkaiseva yhtye voisi hyvin tulla Suomeenkin. Musiikkinsa puolesta sopisi monen hyvinkin erilaisen festivaalin ohjelmistoon, tosin Kalajoen Juhannuksen tuskin kannattaa tarjouspyyntöä jättää.

Video ei ole enää saatavilla

#22 Eminem (+47)

Mikä: Eminem.

Kauan odotettu: Parikymmentä vuotta.

Tuleeko: Eminemin kesän keikat Skandinaviassa ovat ensimmäiset 17 vuoteen. Seuraava, edes spekulatiivinen mahdollisuus saada Eminem Suomeen lienee siis noin vuonna 2035.

Video ei ole enää saatavilla

#21 King Krule (uusi)

Mikä: Archie Marshall, 23 vuotta, mölinälaulaja, pisamanaama ja ihmelapsi Etelä-Lontoosta.

Kauan odotettu: Pikkuklubeille vuoden 2011 nimettömästä esikois-ep:stä lähtien, isommille areenoille vuoden 2013 esikoisalbumista 6 Feet Beneath the Moon.

Tuleeko: Todennäköisesti ennen pitkää. Etelä-Suomen Krule-fanit rukoilevat Flow’n tai Sidewaysin – tai esimerkiksi Tavastian – ehtivän ennen Ilosaarirockia, jonka monipuoliseen linjaan brittinuorukainen sopisi paremmin kuin hyvin.

Video ei ole enää saatavilla

Bronze Rat

71 Joe Gideon (kitara) ja Viva ”The Shark” (rummut) antavat itsestään ensimmäisiä elonmerkkejä liki neljä vuotta sitten ilmestyneen Harum Scarum -esikoisalbumin jälkeen. Lontoolaissisarukset eivät kenties tee muodikkainta musiikkia vuodelle 2013, mutta siitä tuskin on haittaa; ehkäpä Freakish onnistuu herättämään jopa enemmän huomiota näin jälkijunassa, kun postpunk-vaikutteinen autotallirock on tuupattu takaisin marginaaliin, jonne se kuuluukin. Freakish on nimetty harvinaisen osuvasti, sillä se sisältää täsmälleen ”melko” kummallista musiikkia. Joe ja Viva lainailevat vapaamielisesti vastakulttuurirockin merkkipaaluilta, kuten Birthday Partylta (I’m Ruinedin rämeblues), The Fallilta ja Happy Mondaysilta (The Insignificantin krautpop) sekä tietenkin The Velvet Undergroundilta (levyn eeppinen tähtihetki Higher Power/Where Have All The Good Times Gone). Mainion levyn kompastuskiviksi muodostuvat Vivan laulamat kappaleet, joista Poor Born on leväperäistä vocoder-disco-indierockia ja päätösraita Friday 13 Altered Imagesin suuntaan huokaileva new wave -turhake. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Sean Lennon – Alter Egos OST

Chimera

72 Sean Lennon ei ole oikein koskaan yrittänyt olla oikea rocktähti, ja vaikea häntä olisi sellaiseksi kuvitellakaan. Mies tuntuu viihtyvän popin vapaaherrana, joka tekaisee soololevyn silloin, kun siltä tuntuu (viimeksi tuntui vuonna 2006 ja sitä ennen 1998), vierailee silloin tällöin viileiden ystäviensä albumeilla (Albert Hammond, Jr., Deltron 3030) ja raapaisee toisinaan biisin tai kaksi hauskan oloisille tribuutti- ja teema-albumeille (Marc Bolan, At Home With Groovebox). 2000-luvulla Lennon on kääntänyt katseensa yhä tiukemmin elokuvan suuntaan. Alter Egos on käsikirjoittajana ja näyttelijänäkin siipiään kokeilleen Lennonin toinen täysipainoinen yritys soundtrack-säveltäjänä. Ensimmäinen oli vuoden 2009 vampyyrikomedia Rosencrantz and Guildenstern Are Undead, joka oli Alter Egosin tapaan Jordan Gallandin ohjaama. Ja kas, ehkä Lennonista olisikin seuraamaan Mark Mothersbaugh’n (Devo) ja Clint Mansellin (Pop Will Eat Itself) jalanjälkiä indiepiireistä Hollywoodiin – niin vaivattomasti hän Alter Egosilla seikkailee tyylilajien ja tunnelmien välillä. Albumi sisältää kaikkea 1950-luvun teiniballadeista (My Hero) spagettiwestern-tunnelmiin (The Killer), painajaismaisunien jazzrockiin (The Dance Pt. 1), Intia-eksotiikkaan (The Capture), homostelevaan NY-discoon (Fridge Walks) ja sadcore-melankoliaan (The Shrink). Lennonin näkemyksen puolesta todistaa, ettei sillisalatti ala missään vaiheessa tökkiä kuulijan makuhermoja. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Sun Kil Moon – Among the Leaves

Caldo Verde

84 ”Was backstage in Moscow late one night / we shared a cigarette and a kiss goodbye”. Avausrivit heittävät syvälle levyn uumeniin. Niistä välittyy vaimea, alakuloinen pohjavire, jossa mennyt aikamuoto muistuttaa kaiken väistämättömästä katoavaisuudesta. Mark Kozelek on siis tutussa elementissään. Hänen Sun Kil Moon -projektinsa viides kokopitkä etenee rauhallisissa tunnelmissa, hartaasti muistellen. Kozelek tukee ainutlaatuista laulantaansa pienin elementein; akustisen kitaran helmeilyllä, venyttelevillä jousilla ja veltoilla rummunlyönneillä. Among the Leaves ei ole kuitenkaan pelkkää apeaa unissakävelyä. Se on myös sävykästä tajunnanvirtaa, joka vie keskelle Kozelekin arkea – tien päälle, sattumanvaraisiin kohtaamisiin, hiljaiseen havainnointiin, edesmenneiden muisteluun. Kozelekin ote on avoin, sensuroimaton, usein humoristinenkin. Niinpä hänen kerrontansa tempaa mukaansa jokaisen, joka hyväksyy sen verkkaisen rytmin. Levyn kutomasta ihmisten, paikkojen ja tunteiden verkosta löytyy Suomikin: ”Finland Finland, so many trees John Denver would be pleased / Finland Finland, cold as ice but the waitress she was nice”. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

Villagers – Awayland

Domino

77 Villagersia voisi kuvailla Irlannin Bright Eyesiksi – eikä vain siksi, että molempia yhtyeitä sattuu johtamaan mies nimeltä Conor. Tämän dublinilaisen O’Brienin kappaleet tuntuvat kumpuavan samanlaisesta sisäänpäinkääntyneisyydestä ja joskus tarkoitushakuisesta kummallisuudesta kuin amerikkalaiskaimansa Oberstin. Ja niin kuin Bright Eyes, on Villagers yhtye vain nimellisesti; nämä kyläläiset ovat kasvottomia, olemassa vain karismaattista johtajaansa palvellakseen. Villagersin esikoisalbumi Becoming a Jackal (2010) oli pienimuotoinen hitti, ja sen nimikappale toi O’Brienille arvostetun Ivor Novello -laulunkirjoittajapalkinnon. Awayland todistaa, ettei menestys ollut onnenkantamoinen. Levyn ykkössingle – ja sen paras kappale – Nothing Arrived osoittaa O’Brienin olevan pirullisen taitava säveltäjä. Leppoisasti mutta rivakasti etenevä folkrock-helmi onnistuu yksinkertaisessa mutta harvoin onnistuvassa tempussa: säkeistön vaihtuessa kertosäkeeksi melodia pysyy samana ja vain sointukulku muuttuu. Kokonaisuutena Awayland on tyylikäs yhdistelmä aikuispoppia, maanläheistä indiefolksoundia ja hienovaraisia taiderock-mausteita. Kuin neljääkymmentä lähestyville popkriitikoille täsmätuotettu teos herättää muistumia sellaisista möhömahasuosikeista kuin Tindersticks, dEUS ja The Police, ja kutittelee varmasti myös Radioheadin, Arcade Firen ja Coldplayn kaltaisten indierockjättiläisten fanien makuhermoja. Hetkittäin, kuten myrskyisästi valssaavan Grateful Songin tai päätösraita Rhythm Composerin aikana, Awayland tuntuu vähän liian läpimietityltä ja liiankin monilla herkuilla höystetyltä; rosoisuutta ja spontaaniutta löytyy lähinnä O’Brienin sanoituksista, jotka ovat kryptisyydessään niin kaukana Mumford-maailmasta kuin mahdollista. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Vaadimme Suomeen muun muassa Portisheadin ja Beth Gibbonsin.

Olkaa hyvä, yhtä vaille sata yhtyettä ja artistia, joiden ensimmäisestä Suomen-keikasta Nuorgamin torilla on tähän päivään asti saatu vain haaveilla.

Kymmenosaiseen artikkeliimme perustuvalta soittolistalta puuttuu ainoastaan Bill Callahan, jonka musiikkia ei Spotifystä löydy.

Tartu siis lähipromoottoriasi kraivelista ja vaadi häntä hankkimaan paikalliseen kuppilaasi joku alla olevista artisteista, niin Nuorgam kiittää!

Heitä me odotamme Top 100 (okei, 99):

1. Portishead – Machine Gun
2. Pixies – Where Is My Mind?
3. My Bloody Valentine – Only Shallow
4. OutKast – Ms. Jackson
5. Sufjan Stevens – For the Widows in Paradise, for the Fatherless in Ypsilanti
6. The Knife – We Share Our Mother’s Health
7. Beck – Gamma Ray
8. Bon Iver – Skinny Love
9. Daft Punk – One More Time
10. PJ Harvey – Let England Shake
11. Kate Bush – Flower of the Mountain
12. Justin Timberlake – LoveStoned/I Think She Knows
13. Arctic Monkeys – Piledriver Waltz
14. Feist – 1234
15. Guided by Voices – Everywhere With Helicopter
16. Yo La Tengo – You Can Have It All
17. The Divine Comedy – Absent Friends
18. Gorillaz – On Melancholy Hill
19. The Magnetic Fields – The Book of Love
20. Mission of Burma – Academy Fight Song
21. Neu! – Neuschnee
22. Coldplay – Clocks
23. Beyoncé – Best Thing I Never Had
24. The Strokes – You Only Live Once
25. Stereolab – Cybele’s Reverie
26. The Fall – Totally Wired
27. Mariah Carey – Fantasy
28. My Morning Jacket – Victory Dance
29. Kasabian – Fire
30. The Blue Nile – Tinseltown in the Rain
31. Yeah Yeah Yeahs – Heads Will Roll
32. Hot Chip – One Life Stand
33. Magazine – Definitive Gaze
34. Aretha Franklin – (You Make Me Feel Like) A Natural Woman
35. Gary Numan – Are ’Friends’ Electric?
36. Basement Jaxx – Raindrops
37. Death Cab for Cutie – I Will Follow You into the Dark
38. Wire – Adapt
39. Beirut – Santa Fe
40. Wild Beasts – We Still Got the Taste Dancin’ on Our Tongues
41. Doves – Winter Hill
42. Devendra Banhart – Baby
43. Built to Spill – Liar
44. Spoon – You Got Yr. Cherry Bomb
45. Gang Gang Dance – MindKilla
46. Dolly Parton – Jolene
47. The Avalanches – Frontier Psychiatrist
48. The Decemberists – O Valencia!
49. Joni Mitchell – Coyote
50. Camera Obscura – Lloyd, I’m Ready to Be Heartbroken
51. The Hold Steady – Your Little Hoodrat Friend
52. The Shins – Phantom Limb
53. Ennio Morricone – L’Estasi Dell’oro
54. St. Vincent – Cruel
55. Happy Mondays – Kinky Afro
56. Stars Of The Lid – Dungtitled (In A Major)
57. Orchestral Manoeuvres in the Dark – Messages
58. Bat for Lashes – Daniel
59. Grizzly Bear – Two Weeks
60. British Sea Power – Waving Flags
61. Mount Eerie – Between Two Mysteries
62. Okkervil River – The Valley
63. Noel Gallagher’s High Flying Birds – If I Had a Gun…
64. Sunset Rubdown – You Go On Ahead
65. Guillemots – Walk the River
66. Rob Zombie – Dragula
67. Sun Kil Moon – Carry Me Ohio
68. Eminem – Lose Yourself
69. The Walkmen – The Rat
70. Archie Bronson Outfit – Dart for My Sweetheart
71. The Rapture – How Deep Is Your Love?
72. Cat Power – The Greatest
73. The Black Keys – Tighten Up
74. Marc Almond – Tears Run Rings
75. Tyler, the Creator – Yonkers
76. The The – Uncertain Smile
77. Boards of Canada – Music Is Math
78. Beady Eye – The Roller
79. A Sunny Day in Glasgow – Close Chorus
80. Conor Oberst – Cape Cañaveral
81. Charlotte Gainsbourg – IRM
82. Drive-By Truckers – Used to Be a Cop
83. Explosions in the Sky – Your Hand in Mine
84. Luke Haines – Love Letter to London
85. Christina Aguilera – Beautiful
86. Metronomy – The Look
87. Richard Hawley – Tonight the Streets Are Ours
88. Steve Mason – Boys Outside
89. White Denim – Let’s Talk About It
90. Adele – Rolling in the Deep
91. The Get Up Kids – Holiday
92. Nelly Furtado – I’m Like a Bird
93. Clinic – Walking With Thee
94. Dead Can Dance – The Host of Seraphim
95. Death In Vegas – Your Loft My Acid
96. Aimee Mann – Save Me
97. Daniel Johnston – Life in Vain
98. The Besnard Lakes – Albatross
99. Silversun Pickups – Lazy Eye

Pääset soittolistaan tästä.

#70 The Walkmen

Mikä? 2000-luvun alun garagerock-buumin aikana esiin noussut yhtye luo tunnelmaa maailmasta, jossa aika on pysähtynyt kello kolmeen uudenvuodenyönä.

Odotettu? Laajempaan tietoisuuteen yhtyeen nosti vuoden 2004 The Rat -hitti, joka on ollut rokkidiskojen vakiokamaa siitä lähtien.

Tuleeko? Viime vuosina yhtye on julkaissut uuden levyn tasaisesti kahden vuoden välein, joten ehkä ensi vuonna on taas aika.

Video ei ole enää saatavilla

#69 Eminem

Kuka? Hiphopin suuri valkoinen toivo ja kaikkien aikojen myydyin räppäri.

Odotettu? Sitten 1990-luvun lopun.

Tuleeko? Mahdollista, mutta Eminem on nykyään perheellinen mies, joka kiertää harvakseltaan.

Video ei ole enää saatavilla

#68 Sun Kil Moon

Mikä? Surumielisen americanan mestari Mark Kozelek kokosi yhtyeen 1990-luvulla ihastuttaneen Red House Paintersin raunioille tehdäkseen lisää surumielistä americanaa.

Odotettu? Red House Paintersin hajoaminen jätti monien sydämiin syvän haavan, jonka epätodennäköinen paraneminen alkoi heti Sun Kil Moonin Ghosts of The Great Highway -debyytin (2003) ilmestyessä.

Tuleeko? Tuskin. 2000-luvulla Kozelek on vieraillut Suomessa kahdesti, viimeeksi elokuussa. Nykyisin mies esiintyy lähinnä soolona, joten varsinaista Sun Kil Moonia tuskin nähdään lähivuosina, jos koskaan.

Video ei ole enää saatavilla

#67 Rob Zombie

Mikä? Roskakauhuun erikoistunut elokuvaohjaaja, joka hankki musiikillista mainetta sarjakuvamaisesti tylyä vaihtoehtometallia juntanneen White Zombien ydinhahmona.

Odotettu? 1990-luvun loppupuolelta, kun herra Zombie ryhtyi menestyksekkäästi soolouralle ja White Zombie saatettiin virallisesti haudan lepoon.

Tuleeko? Tuskin, sillä uusimman albumin julkaisemisesta on jo kosolti aikaa, eikä Euroopan-kiertäminen tunnu muutenkaan kiinnostavan. Viime kesän keikka Sonisphere-festivaaleilla peruuntui viime tingassa.

Video ei ole enää saatavilla

#66 Guillemots

Mikä? Fyfe Dangerfieldin johtama brittikvartetti, joka on kolmella albumillaan sekoitellut kaikkea kasarijytkeestä lattarirytmeihin ja sinfoniapoppiin.

Odotettu? Vuodesta 2006 saakka, jolloin toismaailmallinen esikoisalbumi Through the Windowpane kaatoi kriitikkoja kuin keiloja.

Tuleeko? Keikkailevat ahkerasti ja käväisivät syyskuun lopussa Tukholmassakin, joten miksipä ei jonakin kauniina päivänä.

Video ei ole enää saatavilla

#65 Sunset Rubdown

Mikä? Alun perin Spencer Krugin sooloprojekti, joka on paisunut viisihenkiseksi indiejyräksi.

Odotettu? Siitä asti, kun Wolf Parade ja Handsome Furs alkoivat ravata Suomessa.

Tuleeko? Kun asiaa kysyttiin Krugilta syyskuussa Helsingissä, mies näytti erittäin vaivaantuneelta.

Video ei ole enää saatavilla

#64 Noel Gallagher’s High Flying Birds

Mikä? Oasiksen karvapääveljeksistä fiksumpi ja lahjakkaampi uuden bändinsä kera.

Odotettu? Niin kauan kuin Oasis on ollut olemassa. Bändin ainoalla Suomen-keikalla Ruisrockissa Noelia ei nähty, koska veljekset olivat riidoissa.

Tuleeko? Se olisi sen verran laiha lohtu, että ihan varmasti.

Video ei ole enää saatavilla

#63 Okkervil River

Mikä? Yli kymmenen vuoden ajan tunteellista folkrockia esittänyt yhtye Teksasin Austinista.

Odotettu? Kolmosalbumi Black Sheep Boy (2005) loi Okkervil Riverille nostetta myös Euroopassa, ja sen jälkeen kiertueet vanhalla mantereella ovat olleet yleisempiä.

Tuleeko? Ehkä vielä joskus, mutta ainakaan uuden I Am Very Far -levyn tiimoilta järjestettävä Euroopan-kiertue ei tänne ulotukaan. Orkesterin ex-jäsen Jonathan Meiburg kävi hiljattain Suomessa Shearwater-yhtyeensä kanssa.

Video ei ole enää saatavilla

#62 Mount Eerie

Mikä? Erakkofolkkari Phil Elverumin tuorein, black-metallin ja friikkifolkin sisäänpäinkääntyneitä tunnelmia yhdistelevä projekti.

Odotettu? 1990-luvun lopusta asti, jolloin Mount Eerietä edeltänyt The Microphones perustettiin.

Tuleeko? Kiertää enimmäkseen Yhdysvalloissa, joten näillä näkymin epätodennäköistä.

Video ei ole enää saatavilla

#61 British Sea Power

Mikä? Englantilainen eksentrikkosakki, jonka suurieleinen kitaravetoinen taidepop vilisee historiallisia ja luonnontieteellisiä viitteitä.

Odotettu? Jo kehutun esikoislevyn The Decline of British Sea Powerin (2003) aikaan huhuttiin kummallisesta yhtyeestä, jolla oli tapana esiintyä lavalla lehvästöjen ja täytettyjen eläimien seassa.

Tuleeko? Herätys promoottorit! Erikoisia ja mieluiten ulkoilmassa tapahtuvia konsertteja rakastava yhtye tulee varmasti, jos heille buukkaa keikan vaikkapa Suomenlinnaan tai Seurasaareen.

Video ei ole enää saatavilla

Niiden, jotka toivovat coverin jollain tavoin muistuttavan originaalia, kannattaa jatkaa matkaa tässä vaiheessa, sillä Kozelek ei ole mikään risteilytrubaduuri. Melkein säännöstään mies hidastaa nopeiden kappaleiden tempoja, muuntelee niiden melodioita ja saa ne kuulostamaan lähes poikkeuksetta itseltään.

Kozelek on myös riemastuttavan epäkonventionaalinen biisivalinnoissaan. 1970-luvun juustoinen stadionrock, siirappiset lauluntekijät ja pompöösi proge tuntuvat olevan hyvin kaukana Kozelekin omasta musiikista, mikä lisää niiden mielenkiintoisuutta cover-valintoina. Bändit, kuten Styx, Yes, Wings ja The Cars, eivät tule heti mieleen Kozelekin yhteydessä, mutta haastatteluissa hän on myöntänyt kuunnellessan niitä teini-iässään, “koska keskilännessä kaikki teinit kuuntelivat classic rockia”. Kozelek coveroi kappaleita puhtaasti rakkaudesta, vailla ironian häivää.

V Wings – Silly Love Songs (Red House Painters)

Video ei ole enää saatavilla

Songs for a Blue Guitar (1997) oli levy, joka hajotti Red House Paintersin. Kozelekin levyt siihen asti julkaisseen 4AD:n Ivo Watts-Russellin kerrotaan kysyneen Kozelekilta, “kuka on se egomaaninen runkkari, jonka tämä oli palkannut pilaamaan levyn loputtomilla kitarasooloillaan”. Asia vaivasi Ivoa niin paljon, että hän kieltäytyi julkaisemasta levyä.

Kozelek otti nokkaansa, koska “se egomaaninen runkkari” oli hän itse. Songs for a Blue Guitar julkaistiin Islandin lyhytkestoisella Supreme-alamerkillä, ja sen jälkeen äänitetty Old Ramon jäi kokonaan julkaisematta, kunnes Sub Pop laittoi sen markkinoille postuumisti vuonna 2001.

Songs for a Blue Guitarin hitaasti pyörivä kolossaalinen rockmusiikki poikkeaa Red House Paintersin aiemmista levyistä, mutta ei välttämättä huonolla tavalla. Sooloilla Kozelek kanavoi ihailtavalla tavalla Neil Youngia ja on jatkanut tätä tyyliä Sun Kil Moonin levyillä (vrt. Tonight the Sky).

Se, että Kozelek kaivaa McCartneyn kosteasta siirappimuffinsista sellaista epätoivoa kuin kappaleen kliimaksissa kuullaan, ansaitsee kaiken mahdollisen ihailun.

Mitä tämä kertoo Kozelekista?

Hän on ilmiömäinen soolokitaristi, joka ei pelkää venyttää biisin kestoja etsiessään äärimmäistä tunnetta.

IV Modest Mouse – Neverending Math Equation (Sun Kil Moon)

Video ei ole enää saatavilla

Kozelek sai paljon kylmää vettä niskaansa Modest Mouse -covereista koostuvasta Tiny Cities -albumistaan. Ehkä siksi, että Isaac Brockin yhtyeen laulut olivat kuulijoilla vielä liian tuoreessa muistissa. Jos kuulijalla ei ollut tätä painolastia, avautui Modest Mousen kappaleiden sisältä hauraita lumihiutaleita, jotka kuulostivat taas erehdyttävästä Kozelekilta itseltään.

Kun aikoinaan arvostelin Tiny Citiesin, tein huomion, että Kozelek ei oikeastaan coveroi kappaleita, vaan kummittelee niissä kuin hylätyissä taloissa; muuttaa niiden lämpötilaa, kunnes ne ovat hänen omaa lihaansa.

Mitä tämä kertoo Kozelekista?

Hän kuuntelee myös 1970-luvun jälkeen tehtyä musiikkia.

III AC/DC – Rock ‘N Roll Singer (Mark Kozelek)

Video ei ole enää saatavilla

Tempo hiljenee taas, ja AC/DC:n originaalin kiimainen vimma muuttuu elegiseksi majesteettisuudeksi. Hitaasti soljuvana kappale transformoituu antisosiaalisesta kirouksesta rukouksenomaiseksi uskontunnustukseksi. Kertosäkeiden sähkökitaroissa Koz päästää sisäisen Neil Younginsa irti.

Sama kappale sai riisutumman asun AC/DC-coverlevyllä What’s Next to the Moon (2001), mutta tämä vuotta aiemmin samannimisellä EP:llä ilmestynyt versio on kiinnostavampi.

Mitä tämä kertoo Kozelekista?

Hän on luultavasti soittanut pikkupoikana tennismailaa peilin edessä.

II Simon & Garfunkel – I Am a Rock (Red House Painters)

Video ei ole enää saatavilla

Kozelekin pitäisi saada mitali siitä, että hän saa Paul Simonin kuulostamaan The Curelta. Red House Paintersin kakkoslevyllä ilmestynyt cover oli ensimmäinen instanssi, jossa Kozelek väläytti taitojaan muiden materiaalin parissa. Erotuksena AC/DC:n kaksimielisiin pikkutuhmuuksiin, Simonin arka ja misantrooppinen teksti operoi pitkälti samoilla tasoilla kuin Kozelekin omatkin tekstit. Tästä syystä sekaan eksyy jopa hieman tahatonta komiikkaa. Tai mistä sitä tietää, vaikka se olisi tahallistakin.

Mitä tämä kertoo Kozelekista?

Hänellä on huumorintajua, ja hänen basistinsa pitää The Curesta.

I Kiss – Shock Me (Red House Painters)

Video ei ole enää saatavilla

Toisin kuin YouTubessa väitetään, Shock Me ei ilmestynyt Red House Paintersin toisella levyllä, vaan omalla EP:llään (1994). Kiss-laina on Rock ’N Roll Singerin ohella yksi Kozin hienoimmista cover-versioista. Taustalla pörisevä särövalli rakentaa häiritsevää jännitettä, jolle loppuosan kahden nuotin riffi toimii vastakappaleena. Oma hykerryttävä ulottuvuutensa tulee siitä, että Kozelek laulaa avoimen seksuaalisen sanoituksen lepratautisen nihkeällä intohimolla.

Mitä tämä kertoo Kozelekista?

Pojan voi viedä pois 1970-luvulta ja Keskilännestä, mutta Keskilänttä ja 1970-lukua ei voi ottaa pois pojasta.

Epilogi: Red House Painters – Golden

Video ei ole enää saatavilla

Yksi on kuitenkin ylitse muiden. Mark Kozelekin rakkaus John Denveriä kohtaan tuli selväksi Red House Paintersin postuumilla levyllä Old Ramon (2001), jolta löytyvä Golden on kaunis kuvaus intiimistä suhteesta, joka Kozelekilla on Denverin musiikkiin. Kozelek on myös julkaissut oman yhtiönsä Badman Recordsin kautta tribuuttilevyn Take Me Home: A Tribute to John Denver (2000), jolla Denveriä coveroivat sellaiset artistit kuin Bonnie “Prince” Billy, Innocence Mission, Tarnation, Low ja tietenkin Red House Painters. Denverin Around & Around kuuluu yhä Kozelekin livesettiin ja on julkaistu useilla live-levyillä.

Bubbling under: Retribution Gospel Choir – Breaker

Video ei ole enää saatavilla

Tämä ei varsinaisesti ole cover, mutta ansaitsee tulla mainituksi. Kozelek kuului alkuvaiheessa Low’n Alan Sparhawkin projektibändin Retribution Gospel Choirin livemiehitykseen, ja tämä versio Breakerista on intensiivisin kuulemani; paljon parempi kuin Low’n levytetty minimalistinen versio levyllä Drums & Guns, saati sitten Retribution Gospel Choirin debyytiltä löytyvä versio, jolla Kozelek ei enää soittanut.

Mark Kozelek Kuudennella Linjalla 3.8. Liput 15 euroa.