Singles. Katso vain omalla vastuulla.

Flanellipaidat. Villapaidat. Doc Martensit. Converse All Starsit. Risaiset ja revityt farkut. Pojilla pitkät tukat ja orastavaa naamakarvoitusta, tytöillä suttuiset meikit ja värjätyt hiukset.

Grunge oli 1980- ja 1990-lukujen taitteessa Seattlessa, Yhdysvalloissa kehittynyt musiikki- ja pukeutumistyyli. Musiikillisesti grungessa kuului vaikutteita hard rockista ja heavy rockista, mutta myös punkista ja hardcoresta. Harmoniat ja melodiat toivat musiikkiin vaikutteita perinteisemmän popilmaisun puolelta, mutta grunge oli pitkään nimenomaan vaihtoehtokultuuria.

Grungen viisi suurta nimeä 1990-luvulla olivat Soundgarden, Nirvana, Alice in Chains, Pearl Jam ja Stone Temple Pilots. Nirvana kuoli Kurt Cobainin itsemurhan myötä vuonna 1994, mutta neljä muuta suurta nimeä ovat edelleen aktiivisia.
Nuorgam esittelee grungeaallon nuo viimeiset mohikaanit. Mitä he olivat ja mitä he tekivät grungen kultavuosina 1990-luvun alussa? Entä mitä he ovat ja mitä he tekevät tänä päivänä? Mikä on heidän jättämänsä grungejalanjäljen koko?

Stone Temple Pilots

1990-luku: Laulaja Scott Weilandin, kitaristi Dean DeLeon, basisti Robert DeLeon ja rumpali Eric Kretzin muodostama yhtye oli suosittu Yhdysvalloissa. Debyyttilevy Core (1992) ja kakkoslevy Purple (1994) olivat myyntimenestyksiä. Suurimmat hitit olivat Plush, Sex Type Thing, Vasoline ja Interstate Love Song.
Stone Temple Pilots näytti aikalaisistaan ehkä vähiten grungebändiltä. Weilandin päihdeongelmat veivät suurimman huomiota pois yhtyeen musiikista 1990-luvun puolivälissä.

Video ei ole enää saatavilla

Nykypäivä: Yhtye jäi tauolle vuonna 2002. Weiland sai pestin entisten Guns N’ Roses -jäsenten muodostamassa Velvet Revolverissa, joka toimi vuoteen 2008 asti. Samana vuonna Stone Temple Pilots palasi yhteen. Itsenimetty paluulevy julkaistiin 2010.
Kuluvan vuoden maaliskuussa Scott Weiland sai potkut bändistä ja hänen tilalleen palkattiin Linkin Parkin solisti Chester Bennington.

Grungejalanjäljen koko: 39.

Alice in Chains

1990-luku: Alice in Chains on suurista grungeyhtyeistä synkin sekä heavyvaikutteisin. Synkkyys kumpuaa pitkälti laulaja Layne Staleyn huumeongelmista, itsemurhista ja masennuksesta kertovista sanoituksista. Staleyn ja kitaristi Jerry Cantrellin lauluharmoniat muodostivat Alice in Chainsin musiikin ytimen.
Dirt (1992) oli menestys, ja siltä irrotetut singlet Would?, Down in a Hole, Them Bones ja Rooster hittejä. Bändi lopetti toimintansa vuonna 1996 julkaistuaan edellisenä vuonna kolmannen pitkäsoittonsa.

Video ei ole enää saatavilla

Nykypäivä: Layne Staley kuoli huumeiden yliannostukseen vuonna 2002. Alice in Chains palasi keikkalavoille vuonna 2005, esiintyen eri solistien kanssa. Uudeksi laulajaksi valikoitui William DuVall, jonka kanssa yhtye on julkaissut kaksi levyä.

Grungejalanjäljen koko: 40

Soundgarden

1990-luku: Laulaja Chris Cornellin ja kitaristi Kim Thayilin perustaman yhtyeen menestyneimmät levyt olivat Badmotorfinger (1991) ja Superunknown (1994). Ensin mainitulta löytyneet hitit Rusty Cage ja Outshined saivat paljon radiosoittoa, mutta Soundgardenin suuri läpimurto tapahtui Superunknownilta julkaistun singleballadi Black Hole Sunin myötä. Vuonna 1996 julkaistu Down on the Upside on yhtyeen paras pitkäsoitto, mutta se ei menestynyt edeltäjiensä lailla. Soundgarden hajosi vuonna 1997.

Video ei ole enää saatavilla

Nykypäivä: Chris Cornell julkaisi vaihtelevalla menestyksellä soololevyjä ja liittyi Rage Against the Machinen soittajien muodostamaan Audioslaveen. Rumpali Matt Cameron liittyi 1990-luvun lopulla Pearl Jamin riveihin. Vuonna 2010 Cornell ilmoitti Soundgardenin palaavan konserttilavoille ja julkaisevan kokoelmalevyn. Kokonaan uutta materiaalia sisältänyt King Animal julkaistiin syksyllä 2012.

Grungejalanjäljen koko: 42

Pearl Jam

1990-luku: Kitaristi Stone Gossardin ja basisti Jeff Amentin perustaman Pearl Jamin kolme ensimmäistä levyä olivat sekä myynti- että arvostelumenestyksiä. Ten (1991), Vs. (1993) ja Vitalogy (1994) sisälsivät myös hittejä. Muun muassa Alive, Jeremy, Better Man ja Daughter soivat paljon niin vaihtoehtoisilla kuin valtavirtaisimmilla radioasemilla. Vuosituhannen lopulla myös Given to Fly ja Wishlist nousivat hiteiksi.

Video ei ole enää saatavilla

Nykypäivä: Pearl Jam on ainoa grungejättiläinen, joka on jatkanut toimintaansa tauotta tähän päivään asti. Yhtyeen kymmenes studioalbumi Lightning Bolt julkaistaan lokakuussa. Laulaja Eddie Vedder on julkaissut myös akustista soolomateriaalia. Pearl Jam keikkailee aktiivisesti, ja yhtyeen kiertueet ovat lähes poikkeuksetta loppuunmyytyjä.

Grungejalanjäljen koko: 45

Soundgarden konsertoi Helsingin Hartwall-areenalla keskiviikkona 4. syyskuuta.

Grunge tylsää? Ei toki.

Mighty Joe Young -nimellä aloittanut Stone Temple Pilots – jota Stephen Malkmus nimitti Pavementin Range Lifessä eleganteiksi poikamiehiksi – leimattiin alkuunsa grungen ensimmäiseksi perässähiihtäjäksi. Ja osittain oikeutetustikin: debyyttilevy Core sisälsi pintapuolisesti jokseenkin aliceinchainsiaanisia otteita, mutta myös aimo annoksen nolohkoa Nirvana-apinointia (osoituksena esimerkiksi Creep-singlen ankeat Cobain-värssyt ja -melodiat). Vaan mitenpä Kalifornian auringon alta olisikaan kirvonnut samaa angstia kuin sateisen Seattlen metsistä.

Toisella levyllään Purplella Stone Temple Pilots löysi itsensä. Se riisui pahimmat grungevetimet yltään ja sonnustautui eleganttien poikamiesten pukimiin, muuttuen samalla oikeasti kiinnostavaksi. Kun ylisuuret neuleet vaihtuivat hassukuosisiin kauluspaitoihin ja leukaparrat hävisivät siloposkien tieltä, soundikin muuttui perinteikkäämmäksi.

Grungesävyt jäivät kyllä taustalle kytemään, mutta mukaan tuli aimo kauhallinen vanhakantaista hard rockia. Kun sekaan annosteltiin MC5-pohjaista garagerockia sekä rehti ripaus psykedeelistä ilmaisua, peruspaletti oli valmis. Kuulaamman retrosoundin kautta myös ilmaisuun tuli huomattava määrä rullaavaa tyylikkyyttä.

Interstate Love Song hehkuukin angstin ja punkin ristisiitosta enemmän mietteliästä mutta sopivan suurieleistä hard rockia. Basisti Robert DeLeo, jonka kynästä kappale alun perin on peräisin, on kertonut biisin olleen alkujaan bossanova-tyylinen. Lopullisessa sovituksessa mojova, Led Zeppelinin perinnöstä ammentava poljento on erittäin hyvin hallinnassa ja nostaa biisin suurten vaihtoehtokappaleiden kategoriaan – se valittiin sijalle 58 VH1:n kaikkien aikojen hard rock -biisien listalla.

Kappaleen kostailematon rakenne on sulavalinjainen ja siten suurenkin yleisön helposti omaksuttavissa – toisin kuin levyn oudompi ensisingle Big Empty tai kulmikkaasti jankkaava kakkossinkku Vasoline. Interstate Love Song syrjäytti Vasolinen Mainstream Rock Chartin ykkössijalta ja pysytteli kärjessä 15 viikkoa. Kappaleen komea pääriffi ja surumielisen kutkuttava melodia takasi sille suuren suosion, joka siivitti koko Purple-levyn lopulta suurmenestykseen.

Oma tenhonsa erityisesti Amerikassa lienee myös kappaleen slidekitaran tuomilla country-mausteilla – ja huumeista sekä parisuhdeongelmista sanoituksiinsa inspiraation saaneen solisti Scott Weilandin videolla käyttämästä stetson-päähineestä.

Hyvän melodian, oivan riffin ja mainion poljennon lisäksi kappaleen pohjalla vellova monialainen sekalaisuus on sulautunut simppelin kiehtovaksi ilmiasuksi. Siinä kai sen perimmäinen salaisuus onkin: pintapuolisesti helpon biisin taustalla on meneillään tavanomaista enemmän – sitä jotakin.

Video ei ole enää saatavilla