Stevie Nicks, eeppistä sen olla pitää.

Stevie Nicksin koko sooloura perustuu siihen, että asiat paisutetaan eeppisiin mittasuhteisiin. 1970–80-luvun Fleetwood Macin kykenevyyttä grandiositeettiin lainkaan väheksymättä, Nicksin soololevyillä kaikki sävellyksistä elämää suurempiin laulumaneereihin, kitarasoundeihin ja Stevien tukkaan on niin massiivista, että Taj Mahal tuntee niiden rinnalla alemmuuskompleksia.

Edge of Seventeen on oivallinen esimerkki tästä. Kappaleessa on vain kolme sointua, mutta Nicks onnistuu kasvattamaan niistä sinfonian.

Soinnut esitellään jo introssa, Waddy Wachtelin soittamassa tavaramerkki-kitaranakutuksessa, jonka Destiny’s Child sämpläsi Bootylicious-hittiinsä vuonna 2001. Sen päälle Nicks alkaa laulaa kertosäettä.

”Just like the white winged dove
Sings a song, sounds like she’s singing
Ooo, ooo, ooo”

Sävellyksellisessä ei tapahdu tuon alun jälkeen oikeastaan yhtään mitään, jopa säkeistöt ja kertosäe noudattavat samaa kaavaa läpi laulun. Dramatiikka rakennetaan turboahtamalla lisää intensiteettiä jokaiseen uuteen osaan ja laskemalla sitä parissa osassa. Vajaan viiden ja puolen minuutin jälkeen ääni feidataan väkivaltaisesti pois ja kaikki on ohi. Kappaleen loppuessa toivoo, että se olisi jatkunut vielä vähintään toiset viisi minuuttia.

”Well, I went today
Maybe I will go again tomorrow
Yea yea, well, the music there
Well, it was hauntingly familiar”

Nicksin oman väitteen mukaan Edge of Seventeenin lyriikka on seurausta yhdestä surullisesta viikosta joulukuussa 1980, jolloin hänen setänsä kuoli syöpään ja John Lennon murhattiin. Sanoma on kuitenkin upotettu keskelle sanahelinän, pseudo-mystiikan ja symboliikan syvää suota. Kuulijalle jää käteen lähinnä se, että laulajaa riivaa joku asia – ja vahvasti.

Nicksin ystävän, Tom Pettyn silloisen vaimon Jane Benyon lausahduksesta keksitty kappaleen nimi – jonka Nicks kuuli väärin tämän sanoista ”age of seventeen” – mainitaan vain yhden kerran, toisen säkeistön lopussa.

Kertosäkeen muistettavin pätkä on ”just like the white winged dove” -hokema, joka on singlepainoksessa myös lisätty ajalleen tyypillisesti kappaleen nimen perään sulkeisiin. Se viittaa Nicksin kertoman mukaan siihen, kun henki irtaantuu ruumiista ihmisen kuollessa.

”The clouds, never expect it
When it rains
But the sea changes color
But the sea does not change”

Irrallisen oloisia merisäähän, ikääntymiseen tai yölinnun kutsuun liittyviä vertauksia ei ole kenties yhtä helppoa koodata auki, mutta niillä on tuskin edes niin väliä. Edge of Seventeenin teksti, kuten valtaosa Nicksin sanoituksista, on puutaheinää, mutta kuulostaa Jumalan lähettämältä rakkauskirjeeltä, kun Nicks sen laulaa.

Video ei ole enää saatavilla

”Now here you go again / You say you want your freedom /
Well who am I to keep you down”

Fleetwood Macin Rumours, yksi maailman eniten myydyimmistä albumeista, oli kovien synnytystuskien takana. Ennen albumin tekemistä yhtyeen kaksi paria, John ja Christine McVie sekä juuri yhtyeeseen liittyneet laulaja-lauluntekijät Stevie Nicks ja Lindsey Buckinham erosivat. Hyvin ei mennyt rumpali ja perustajajäsen Mick Fleetwoodillakaan, joka sai selville vaimonsa pettäneen häntä parhaan ystävänsä kanssa.

Äänityssessiot tapahtuivat siis varsin herkissä tunnelmissa ja pitkittyivät. Oman lisäjännitteensä tilanteeseen toi bändin käsistä riistäytynyt juhliminen. Tunteelliset ääriolosuhteet takasivat, että Rumoursista tuli kaikkien aikojen erolevy, jonka valovoimaisin single Dreams on. Stevie Nicksin kynäilemän kappaleen surumielinen teksti käsittelee partnerin, mitä ilmeisimmin Buckinghamin, kaipuuta vapauteen: tämän epäaitoihin tunteisiin perustuvat irtosuhteet eivät tule kestämään kauan ja jättävät jälkeensä vain yksinäisyyden. Hillitysti, mutta varmasti eteenpäin kulkeva country-backbeat ja hunajaiset slidekitarat luovat juuri oikeat puitteet Nicksin latautuneelle ilmaisulle. Kokonaisuuden kruunaa kertosäe herkkine lauluharmonioineen:

Thunder only happens when it’s raining /
players only love you when they’re playing”

Video ei ole enää saatavilla

”Loving you isn’t the right thing to do /
how can I ever change things that I feel?”

Joulukuussa 1976 julkaistu Go Your Own Way enteili Fleetwood Macin lopullista läpimurtoa rockdinosaurusten raskaaseen sarjaan. Singlen julkaisua seurasi helmikuussa 1977 albumi Rumours, jota on myyty tähän päivään mennessä reippaasti yli 40 miljoonaa kappaletta. Petollisen hyväntuulinen Go Your Own Way käsittelee kappaleen kirjoittajalle Lindsey Buckinghamille kipeää ja henkilökohtaista aihetta: hänen juuri päättynyttä suhdettaan yhtyetoveriinsa Stevie Nicksiin. Fleetwood Macin tarinaan tutustuminen on ehdottoman suositeltavaa kaikille saippuaooperan ystäville; kähmintää ja käänteitä riittää kuin Kauniissa ja rohkeissa – kokaiinia mahdollisesti jopa enemmän.

Video ei ole enää saatavilla