Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 233 Veto – Fell Into Place

Elektronisen indiepopin kultakaudella tanskalainen Veto on jostain syystä jäänyt ilman massasuosiota, vaikka on tehnyt genren kovimpia levyjä. Kolmannella albumilla julkaistun Fell Into Placen maagisen synkkä jumitus imee sisäänsä, Troelsin hauras ilmaisu saa kananlihalle ja viimeistään lopun nostatus todistaa, että tässähän on vuoden pohjoismaista parhaimmistoa. (Niina Virtanen)

Veto piipahti Suomessa viimeksi joulukuussa.

Fell Into Placen voit kuunnella Spotifyn kautta tästä.

# 232 The-Dream – Body Work / Fuck My Brains Out

The-Dream yhdisti sujuvasti kaksi biisiä yhdeksi kokonaisuudeksi, jonka läpeensä röyhkeää kasarisoundia ei voi olla arvostamatta. Princemäistä funkia läiskitään ensin hitaammin Body Workin aikana ja kiihkeämmin järisyttävän upean Fuck My Brains Outin syöpyessä ihon alle. Harva yhdeksän ja puoli minuuttia pitkä musiikkiesitys säilyttää intensiteettinsä näin hyvin. (Markus Hilden)

Terius Youngdell Nashin viivästynyt The Love, IV (Diary of a Mad Man) ilmestyy tänä vuonna, jos hyvin käy.

Kuuntele Body Work / Fuck My Brains Out tästä.

# 231 TV on the Radio – Will Do

Nykymaailman hysteriaa alku-urallaan onnistuneesti kanavoinut brooklyniläisyhtye nappasi uusimmalla levyllään kourallisen rauhoittavia. Singlekappale Will Do on kuin Nine Types of Light -albumi pienoiskoossa – ei sanoituksessa mainittu ”lovesick lullaby” vaan lämmin musiikillinen kylpy, jonka pinnalla kelluvat yhtyeen loistavien laulajien maagiset lauluharmoniat. (Ville Aalto)

Video ei ole enää saatavilla

# 230 Carter Tanton – Murderous Joy

Kurt Vile on kaikkien huulilla, Carter Tantonia ei tunne kukaan. Se on epäreilua, sillä nuorukaisen pakottomasti rullaava shoegaze-americana hurmaa jokaisen, jota ajatus priimakauden Ryan Adamsista hurahtaneena Slowdiven velloviin kitaroihin ja Disintegration-ajan The Cureen värisyttää. Freeclouds-esikoisalbumin avausraita Murderous Joy on Tantonia raikkaimmillaan. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

# 229 Stateless – Assassinations

Stateless on niitä bändejä, joita kuunnellessa ihmettelee miksi muut bändit eivät yhdistä musiikkiinsa erikoista elektronista äänimaailmaa, itämaisia perkussiorytmejä, eri taajuuksilla kilkattavia melodiakulkuja ja shamanistista taustalaulua. Onks hei vähän tylsää käyttää aina vain jotain kitaraa ja rumpuja? Liikaa kaikkea oikein annosteltuna on juuri tarpeeksi. (Niina Virtanen)

Video ei ole enää saatavilla

# 228 Visions of Trees – Sometimes It Kills

Vokalisti Sara Atalar ja moni-instrumentalisti Joni Juden ilmoittavat vaikutteikseen kaivot ja metsät. Jotain öistä ja maanalaista tässä kyllä manataankin esiin. Pahaenteistä sähkömagneettista pörinää ja harrasta laulua, modernia taajamabiittiä ja arkaaista tunnelmaa. Suuntaviittoja? Ehkä Massive Attack ja Bushin täti, mutta VoT pysyy tolpillaan ihan omin voimin. (Harri Palomäki)

Video ei ole enää saatavilla

# 227 Buddy Miller & Majestic Silver Strings – Dang Me

Buddy Miller kumppaneineen kaivaa Roger Millerin kahden minuutin renkutuksesta esiin sen synkän sydämen. Tämä on epätoivoisen, itsemurhan partaalla tasapainoilevan paskiaisen tilitys, ihmisen, joka tietää, ettei ansaitse armoa. Paras mitä voi toivoa on, että kärsivä, kaltoin kohdeltu vaimo jaksaa itkeä miehen kuoltua. Lapsi ei osaa. Hän on vain kuukauden ikäinen. (Arttu Tolonen)

Buddy Miller viettää syyskuussa 60-vuotissyntymäpäivään.

Voit kuunnella Dang Men Soundcloudista.

# 226 Munamies – Pomppufiilis

Televisiosarjasta tuttu hahmo teki vuoden hyväntuulisimman kappaleen. Tämä kertoo suomalaisesta musiikkimaailmasta vuonna 2011 – hyvää. Kyynikot vihaavat, koska vihaavat kaikkea puhdasta ja vilpitöntä. Tee temppu suomea ymmärtämättömälle ulkomaalaiselle. Sano, että tämä on Suomen Pumped Up Kids. Hän uskoo kyllä, sillä mieli on puhdas. Sitten näytä esittäjän kuva. (Matti Markkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 225 Dominique Young Unique – Glamorous Touch

2011 oli vuosi, jolloin uudenlaiset nuoret ja itsenäiset naisräppärit astuivat parrasvaloihin. Eräs heistä oli jo edellisvuoden sarjatulittavalla War Talk -biisillään pulsseja nostanut 19-vuotias floridalainen Dominique Young Unique. Glamorous Touch on toisen Young Uniquen vuoden aikana julkaiseman mixtapen nimibiisi ja edustaa hänen musiikkinsa pehmeintä laitaa. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 224 Kari Peitsamo – Kaikki miksaajat pitäisi ampua

Kaikkia meitä vituttaa joskus. Yhtä tökkii jumittava tietokone, toista innokas parkkipirkko, kolmatta kelvoton lavamiksaaja. Mutta vain harvat osaavat kääntää vihansa hyväksi mieleksi ympäristöönsä. Vuoden parhaalla raidallaan Kari Peitsamo pystyy tähän. Kappaleensa yleensä kertaotoilla levyttävä Peitsamo on myös tuottaa kappaleensa sen ansaitsemalla tavalla. (Juha Merimaa)

Kaikki miksaajat pitäisi ampua käynnistää elokuussa julkaistun Se on vain rokkia -tuplakokoelman.

# 223 Factory Floor – R E A L L O V E (Optimo Remix)

Toinen toistaan tiukemmilla kaksitoistatuumaisilla kunnostautunut Factory Floor yhdistelee R E A L L O V E -kappaleessaan jäyhän monotonista konesäksätystä, industrialia ja ylikierroksilla käyvää minimalismia. Lopputuloksena on tanssilattialle jämähdyttävää katatonisuutta, josta Skotlannin Glasgowsta tuleva ihmeduo Optimo väänsi entistä hypnoottisemman remixin. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

# 222 The Horrible Crowes – Behold the Hurricane

Usko Gaslight Anthemiin meni tylsän American Slang -albumin myötä. Onneksi solisti Brian Fallonin Horrible Crowes -sivuprojekti tarjoaa kaikkea sitä, mitä floppilevyltä puuttui. Behold the Hurricanella soivat samat myyttisen amerikkalaisrockin sävelet, jotka Springsteen löysi 70-luvulla, ja joista tätä nykyä ammentavat Brandon Flowers, Greg Dulli ja Frank Turner. (Ville Aalto)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.

Subliminal Sounds

84 Tukholmalainen The Amazing on tehnyt albumin, jollaista Fleet Foxesilta aiemmin keväällä odoteltiin. Siinä missä amerikkalaisyhtyeen kakkosalbumi Helplessness Blues eksyi polveilevaan seikkailunhaluun, joka ei johtanutkaan minnekään, Gentle Stream lipuu eteenpäin – nimensä mukaisesti – rauhallisena ja vääjäämättömänä kuin hengästyttävien maisemien keskelle reittinsä löytänyt joki. Lauluntekijä Christoffer Gunrupin sekä Dungenista tuttujen kitaristi Reine Fisken ja rumpali Johan Holmegardin yhtye soittaa länsirannikon leijuvassa kevytpsykedeliassa uitettua lavealinjaista folkrockia, joka muistuttaa Midlaken ja Crosby, Stills, Nash & Youngin vaivattomasta täyteläisyydestä. Tunnistettavin elementti yhtyeen musiikissa on laulaja Gunrupin ääni, joka muistuttaa erehdyttävästi The Czarsin John Grantin kuulasta herkistelyä. Tuotannoltaan levy on yllättävän sliipattu, mutta rosollekin on paikkansa; nimibiisin aseman albumin huippuhetkenä haastaa Crazy Horsen hengessä särörockaava Gone. Vuodenaikasidonnaisesti musiikkiin suhtautuvat tuskin löytävät lämmikkeekseen parempaa myöhäissyksyn levyä. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Fatty Gets a Stylist – Liberty Bell

Hello Cleveland!

68 Klassisesta sopraanosta vaihtoehtoiseksi poplaulajaksi muuntautunut australialainen Kate Miller-Heidke yllättää tällä kertaa aviomiehensä Keir Nuttallin kanssa parin sivuprojektilla Fatty Gets a Stylist. Maasta riippuen joko Miller-Heidken tai bändin nimellä myytävä kokeellinen elektro-indiealbumi on erityisesti Miller-Heidkelta uskalias hyppäys kauas pois siitä mistä hänet normaalisti tunnetaan. Liberty Bellillä ei revitellä lainkaan Katen uskomattomalla ääniskaalalla tai kuulla mahtipontisia pop-eepoksia. Ainoastaan The Plane Went Downissa on yksi Katen ominaisimpia tunnusmerkkejä – yli 20 sekunnin yhtäjaksoinen, hengästyttävän pitkä ääni. Eikä sitä ole koneella tehty. Miller-Heidke on kertonut, että alunperin Fatty oli puoliksi vitsiprojekti, jossa hän yritti laulaa itselleen huomattavasti alemmasta oktaavista. Liberty Bell onkin hassuttelevaa, arcade-peleille, The Ting Tingsille ja kasarin yksinkertaisille synamelodioille kumartelevaa lapsenomaista biletysmusiikkia. Toimii, mutta ei niin hyvin kuin Katen omat levyt. Seuraavaa sooloa odotellessa. (Niina Virtanen)

Video ei ole enää saatavilla

Gauntlet Hair – s/t

Dead Oceans

50 Gauntlet Hair upottaa laulunsa kaikuun ja räiskäyttää innostuessaan kuulijan naamalle efektipedaalillisen ilotulitteita. Rytmikästä ja meluisaa, Yeasayerin ja Animal Collectiven hengessä kuplivaa kitarapoppia tekevän amerikkalaisduon musiikissa on innostavaa rohkeutta ja raikkautta, mutta kuten niin kovin usein, eväät on hotkittu jo esikoisalbumia edeltävillä singlejulkaisuilla (I Was Thinking ja Out Don’t, joita ei kuulla). Yhdeksän biisin albumi on levoton ja rasittava kokonaisuus, joka paljastaa Andy R:n ja Craig Nicen armottoman mitäänsanomattomiksi lauluntekijöiksi. Muutamat kivat melodiakoukut ja tuotannolliset jipot eivät kanna juuri albumin puoliväliä pidemmälle. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

High Places – Original Colors

Thrill Jockey

64 High Places teki melko suuren vaikutuksen vuoden 2008 nimettömällä esikoisalbumillaan, mutta vaikuttaa pakittaneen kolmanteen albumiinsa tullessaan ajassa taaksepäin. Original Colors ei ole millään muodoin huono levy, mutta sen dubahtavan elektropopin yllä leijuu häiritsevän voimakas 1990-luvun katku. Original Colorsin parhaat kappaleet, kuten Year Off, Banksia tai Altos Lugares, yhdistelevät syviä bassoja, hypnoottisia rytmejä, haaveilevaa naislaulua ja rapeita perkussioita suorastaan esimerkillisellä tavalla, mutta assosiaatiot The Orbiin, Gus Gusiin ja Underworldiin saavat albumin tuntumaan tietyllä tavalla elähtäneeltä. Epäreilua? Kenties, mutta kuten tilannekomediassa, myös popmusiikissa on pitkälti kyse ajoituksesta. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Suvi Isotalo – P.S. Maj’lle

Sound of Finland

57 Suvi Isotalon toisen levyn avaava Sitten tuli sade on hieno biisi: vakava, melankolinen ja kohtalokkaalla johdonmukaisuudella etenevä balladi, joka herättää mielikuvia ullakkohuoneista, sateisista öistä ja päiväkirjaan vuodatetuista sanoista. Mutta mitä pidemmälle P.S. Maj’lle etenee, sitä hämärämmäksi tämä kuva käy: tilalle tulee psykiatrin sohva. Levy pursuaa raastavaa itsetilitystä, säröjä mielenterveydessä ja lopulta, Vastarakastuneet-päätösraidalla, parisuhteen tila analysoidaan puhki elämäntaito-oppaista muistuttavin sanankääntein. Hieman samanlainen asetelmallisuus vaivaa Isotalon kosketinvoittoista musiikillista ilmaisuakin. Sävellykset ovat aivan hyviä ja sovitukset perin ammattimaista työtä, mutta kappaleet eivät hengitä. Lopputuloksena on klaustrofobinen tunnelma, joka voi hyvinkin olla sitä mitä haettiin, mutta tekee albumin rakastamisen mahdottomaksi. Kriitikko ahdistuu ja haluaa laittaa soittimeen mustalaismusiikkia tai ’77-punkkia. (Niko Peltonen)

Video ei ole enää saatavilla

Nneka – Soul Is Heavy

Yo Mama’s Recording

92 Nigerialais-saksalainen Nneka yhdistelee kolmannella pitkäsoitollaan vaivattoman tyylikkäästi reggaeta, soulia, hiphopia, poppia ja afrikkalaista äänimaailmaa. Ja mikä parasta, paikoittain trendikkäistä musagenrevalinnoistaan huolimatta samettiäänistä laulajatarta ei voi syyttää teennäisyydestä tai pinnallisuudesta; tällä levyllä todella on nimessä luvattua sielua, kylmät väreet saa kaupan päälle. Vaikka Soul Is Heavy on mitaltaan pitkänlainen, ainuttakaan mitäänsanomatonta täytebiisiä ei levyltä löydy. Esimerkiksi Ms. Dynamiten feattauksella varustettu Sleep ja raastavan upea Do You Love Me Now kuuluvat yksinkertaisesti parhaimpiin reggae-, hiphop-, tai soul-vaikutteisiin biiseihin mitä viime vuosina on kuultu. Kaikki se, mitä Rihanna yrittää vakavimmillaan jäljitellä, on Nnekalla veressä. Ei tarvitse feikata tai keikuttaa pyllyä MTV:llä, kun ääni, taito ja asenne tulevat syvältä sielusta. (Niina Virtanen)

Video ei ole enää saatavilla

Stateless – Matilda

Ninja Tune

90 Brittein saarilta ponnistava triphop-elektro-alternative-yhtye Stateless julkaisee odotetun kakkosalbuminsa lähes neljän vuoden tauon jälkeen. Kehutun esikoisen jälkeen paineet ovat todennäköisesti olleet kovat, mutta kypsyttely kannatti. Matilda on kokonaisuutena edeltäjäänsä eheämpi, vaikuttava ja voimakas, itämaisesta musiikista vaikutteita vetänyt triphop-eepos. Levyllä soivat upean taianomaisessa sulosoinnussa mahtipontiset torvet, jumittavat konesoundit, metelöivän mekaaninen äänimaailma ja Chris Jamesin pehmeä laulu. Balanescu Quartetin dramaattisilla jousilla varustettu Ballad of NGB ja My Brightest Diamondista tutun Shara Wordenin kanssa levytetty herkkä I’m on Fire ovat kuin suoraan puusta pihistettyjä tummanpunaisia kirsikoita jo täydelliseen kakkuun. (Niina Virtanen)

Video ei ole enää saatavilla