Ladies and gentlemen, I just ate space

”What I want to convey are the sort of feelings that I think everyone’s felt in their life, where there is no redemption, that this is an endless thing which is never gonna go. That line which goes ’I’ve been told it will end, but I don’t believe it’ — writing that made me extremely happy. But that’s how everybody pictures me, as being this tortured genius tearing these bits out of my soul.”

Jason Pierce, 1997

Opiaatit ovat pirullista kamaa jota lähellekään kaikki eivät ole onneksi kokeneet. Ensikäyttäjien kuvaukset siitä, kuinka kaikki on niin hyvin kuin ikinä voisi olla lienevät kuvaavaa siitä kuinka kokonaisvaltaisesti todellisuus muuttuu lyhyeksi aikaa. Jason Pierce lienee kokenut tuhansia tällaisia – suonensisäisten huumeiden ylistystä löytyi jo kymmenen vuotta aiemmin The Perfect Prescriptionilta.

”We’ll put some love deep in our veins.”

Spacemen 3, ”Things Will Never Be the Same”, 1987

Ladies and Gentlemen We Are Floating in Space on kaikin puolin uniikki levy, painottomassa tilassa reuhtova jäisten valssien ja tulivuorenpurkausten kokoelma. Kaikki sen helpotukset ovat hetkellisiä: Electricity saa hirveän potkun veitsen terällä elämisestä ja Cool Waves kaipaa vaan hetken lepoa hymyilläkseen.

Räiskyvän Come Togetherin ja rotkoihin putoilevan All of My Thoughtsin välistä löytyy I Think I’m in Love – paljon monimutkaisempi ja hankalampi ylistys huumeille. Farmakologian puolelta voimmekin tarkistaa seuraavan kysymyksen: heroiinin puolittumisaika? Alle 10 minuuttia.

Taivas pienessä neulanpistossa kohtaa täällä musiikillisen Edenin. Kaikki epäilykset unohtuvat eikä Jeesustakaan muisteta kaivata taivaallisen droneloopin keskellä. Nuori uho on kesyyntynyt ja nyt todellakin päästään lähelle sitä mitä yritetäänkin kuvata. Siinä kiteytyy (heh) yksi koko levyn onnistumisen syistä – mitkä ikinä ne kokemukset sitten ovatkaan näiden laulujen taustalla, ne tuodaan kuulijan pöytään samaistuttavassa muodossa.

Loputon, yksittäinen urkunuotti, hiljalleen ylös ja alas kitaran kaulaa liukuvat otteet ja koko biisin yhdistävä, nalkuttava basso tuudittavat ensimmäiset kaksi minuuttia huoletonta laissez-faire-narkkaria kohti yksityistaivastaan. Lusikassa sihisee kevyesti nesteytyvä avain onnen hetkeen. Sairaudet, epätoivo tai oma exänsä ja bändikaverinsa (eli 1990-luvun brittiläisen rockin Troijan Helena, Richard Ashcroftin kanssa salaa alttarille vuonna 1995 astellut Kate Radley) eivät vaivaa enää kauaa. Mutta lopulta yksinäinen ääni tarvitsee vielä hieman enemmän. Muutakaan ei ilmeisesti ole elämässä.

And I’ve got nothing..

Huomatkaa muuten sellainen yksityiskohta, että sama bassokuvio kulkee All of My Thoughtsissa täysin samoilla nuoteilla päinvastaiseen suuntaan. Täällä se kannattelee loputonta, loisteliasta gospel-groovea, joka hautaa kaikki äänet edes joksikin aikaa. Ja sitten, tarkalleen puolivälissä kappaletta alkaa taistelu järjen ja illuusion välillä. Heroiini lausuu kymmeniä ylistyksiä, joita hiljalleen palautuva järki torppaa kerta kerran jälkeen. Lopputuloksena syntyvä dialogi näyttäytyy sellaisena kuin kertoja olisi lyöty kahtia.

I think I’m in love.. ..probably just fallin

Ja lähempänä aineen vaikutuksen puoliväliä, jyrkässä alamäessä huipulta onkin tultu monta askelmaa alas.

I think that I could be your man.. ..well, probably just think you can.

Tämä kauemmaksi elämän ongelmia ei siis päästy, vaikka yritys siihen on rockin historian aatelia.

Olen minäkin kokeillut vähän kaikenlaista lyhyen elämäni aikana – en keksi montaa kappaletta jotka antavat huumeiden kaltaisen tunteen ilman että joutuisin kiduttamaan kehoani niillä. Tässä siis kierkegaardilainen hyppy unikkopellolle ilman sairaalavisiittiä tai korvaushoidon tarvetta: jos Jason Pierce lupaa, että olet ihan paras tässä mielentilassa niin uskokaa pois. Toisin kuin ne keinot joita ei voi suositella, I Think I’m in Love tuo samat sävärit kerta kerran jälkeen ilman sivuvaikutuksia.

”Spiritualized is used to treat the heart and soul”
Ladies and Gentlemen We Are Floating in Spacen kansilehti.

Video ei ole enää saatavilla

BONUS!

I Think I’m in Love saa rajusti lisäpotkua live-esityksissä.

Video ei ole enää saatavilla

BONUS II!

I Think I’m in Love oli oma suosikki levyltä aina vuoteen 2009 asti kun se löysi vertaisensa. Nimikkokappale Ladies and Gentlemen We Are Floating in Spacen alkuperäinen, julkaisematta jätetty versio sisälsi liikaa lainailua Elvis Presleyn Can’t Help Falling in Lovesta, ja sen tilalle laitettiin vuoden 1997 painokselle nyt täysin rampautuneen kuuloinen tekele, jota en ole enää vuosiin pystynyt edes kuuntelemaan – erot versioiden välillä ovat niin rajusti alkuperäisen julkaisematta jätetyn teoksen puolella. Uudelleenjulkaisu salli päivänvalon myös yhdelle upeimmista levynavausbiiseistä. Kohdasta 2:26 eteenpäin kuultuna Piercen visio täydellistyy.

Video ei ole enää saatavilla

Jason Pierce saa räntäsateen näyttämään galaksien rakastelulta.

Nuorgamin levyjoulukalenterissa kirjoittajat suosittelevat kolmea vuoden 2012 albumia ja halutessaan yhtä ep:tä, kokoelmaa tai reissueta. Vuorossa Kari Koivistoinen.

The Shins – Port of Morrow

Valittaessa bändiä, joka tekee täydellistä musiikkia, The Shins huopaa kärkikahinoihin vaivattoman oloisesti. James Mercerin iloisen diktatuurin alla on syntynyt jo neljä erinomaista albumia, jotka saavat halaamaan tyynyä. Port of Morrow ei ole edes bändin paras, mutta se hypnotisoi kyynisen punkkarinkin juoksentelemaan kedolla päivänkakkarat hampaissaan. Levy on epätodellisen koskettava ja tällä kertaa jopa yllättävän lähestyttävä, vaikka jälkimmäinen tosiasia saattaakin joitain puristeja skreboista hangata. Ihan sama. The Shinsin arvostelu on kuin väittäisi taivasta liian siniseksi.

Video ei ole enää saatavilla

Spiritualized – Sweet Heart Sweet Light

Suuruudenhulluus on aina riski. Se saa artistin näyttämään joko säälittävältä kylähullulta, suhteellisuudentajunsa menettäneeltä miljonääriltä tai rohkealta visionääriltä. Kun tämän asenteen sulattaa levymuotoon, saattaa itsekritiikin täysin menettänyt artisti rakastua omaan kakkapökäleeseensä ja tuloksena puristuu The 2nd Law. Tai sitten pompöösit jouset, ylipitkät kappaleet, typerät sanoitukset ja oman persoonan (pippelin) tutkistelut voivat toimia maailmanpyöränä, joka saa sydämen puristumaan kasaan ja räntäsateen näyttämään galaksien rakastelulta, jota halkoo yksisarvisella ratsastava Jeesus. Huh?

Video ei ole enää saatavilla

Django Django – s/t

On harvoin hyvä merkki, jos joutuu miettimään, kuinka tosissaan bändi on tekemisiensä suhteen. Django Django on yrittänyt parhaansa ollakseen helppo maali. Kyseessä on kasa ärsyttäviä taidekoulurunkkareita, jotka käyttävät kookospähkinöitä soittimina, pukeutuvat livenä mm. safari- ja lentäjä-asuihin ja koristelevat lavaa palmunlehdillä. Mutta minkäs teet, kun ryhmän debyytti on hysteerinen, tarttuva hyvänolon trippi maailmaan, jossa musiikkigenret on julistettu tarpeettomaksi. Se laskeutuu preerialle auringonlaskun aikaan kuin diskovaloihin kietaistu, pillastunut marakatti. Tämä ei ole ihmisen synnyttämää musiikkia. Täysin hoopo Wor pakottaa tanssilattialle ja kiertoradalla pörisevää Hail Boppia on pakko rakastaa. Onko tämä kultti ja jos on, miten siihen pääsee mukaan?

Video ei ole enää saatavilla

Jason Pierce.

Sweet Heart Sweet Light kuulostaa miellyttävän maanläheiseltä ja paatoksesta riisutulta, vaikka viimeistä tuomiota enteilevän tunnelmoinnin keskellä vaakakupit kallistelevat välillä vaarallisesti.

Jason Pierce ja Pete Kember ovat viimeiset 20 vuotta tehneet omilla tahoillaan musiikkia, joka on pysynyt hyvin uskollisena sille minimalistisen sinfoniselle ilmaisulle, jonka Spacemen 3 jätti perinnökseen. Samalla he ovat myös toteuttaneet psykedeelistä missiotaan spektrin vastakkaisissa päissä seisten: Kember kokeellisessa marginaalissa tai tuottajan roolissa piilottelevana kulttiartistina, Pierce Spiritualized-yhtyeineen taas rockdraamaa elävänä tähtenä isoilla lavoilla.

Viimeistään Spiritualizedin Songs in A&E -kiertueen esiintymisiä katsellessa en voinut välttyä tunteelta, että yhtye oli tukehtumassa omaan suureellisuuteensa, hukkumassa kirkkaisiin valoihin. Ehkä tuo vaikutelma olikin ryhmänsä kokovalkoisiin pukeneen Jason Piercen tarkoituksena. Kun ottaa huomioon uskonnollisen kuvaston vahvan läsnäolon miehen tuotannossa, alkaa moinen lavastus tuntua hieman mauttomalta tempulta – sellaiselta, jota voisi odottaa pöhöttyneen rockylimystön pahimmilta uppomunilta (ks. Bono).

Tätä taustaa vasten Sweet Heart Sweet Light kuulostaa miellyttävän maanläheiseltä ja paatoksesta riisutulta. Kun Hey Jane avaa albumin, ollaan perusasioiden äärellä: vaikka lähes kymmeneen minuuttiin venyvä raita onkin suureellinen rakennelma, se toteutetaan hillitysti. Motorisesti hölkkäävä ralli etenee rentona ja vailla turhaa kikkailua, mutta reboottaa yllättäen lopussa ja uudelleenrakentuu albumin nimikappaleeksi.

Mitään tavattoman radikaaleja tyylillisiä irtiottoja Sweet Heart Sweet Light ei sisällä. Kappaleet muotoutuvat usein selväpiirteisiksi tyyliharjoitelmiksi. Heading for the Topin rutisevat kitarat kuulostavat aiemmasta tuotannosta tutuilta ja utuinen Get What You Want sopisi päätösmeditaatioksi vanhalle Chemical Brothersin albumille. Life Is a Problem taas yhdistää popkoukun negrospirituaalimaiseen tekstiin:

“Jesus please be my automobile
Won’t get to heaven ’less God’s at the wheel
Send me your chauffeur and I will get in
Jesus please drive me away from my sin”

Samassa kappalleessa Pierce myös toteaa: “Jesus please be my bullet and gun / Shoot all the sinners down, every one”. Hän käsittelee tuotannolleen ominaisia teemoja vastaavalla lakonisuudella läpi albumin: kuolemasta, jumalasta ja uskonnollisen tai kemiallisen elämyksen kautta saavutetusta transfiguraatiosta puhutaan kaiken nähneen keski-ikäistyjän itsetietoisuudella, mutta mukana on myös hartaampia ja omistautuneempia sävyjä. Eikä Pierce ei olisi Pierce, ellei tämä jeesustelu keikkuisi aina välillä korniuden rajamailla.

Little Girl esimerkiksi muistelee lämmöllä 1990-luvun brittipopin äänivalleja ja melodraamaa annostellaan vielä sopivasti, mutta samaa ei ehkä voi sanoa Too Laten siirappimaisesti tihkuvasta dreampopista. Piercen tulkinta kuulostaa pikkupojalta, jonka sinisilmät ovat samentuneet matkan varrella ja sentimentaalisuuden antaisi mielellään anteeksi, mutta turhan usein albumin vaeltelevien itsetutkailujen purkamiseen huomaa toivovansa tiukempaa suodinta.

Yhdeksi levyn huippukohdista nousee Mary, joka on täynnä vieroitusoireista ahdistusta, aamun ankeaa kohtalovaloa ja nousevan vesirajan hiipivää tuhoa. Arkaaiselta bluesilta kalskahtava karu naturalismi tuntuu sekin jo kertaalleen käytetyltä tyylikeinolta, mutta kouraisevuudessaan lopputulos kuuluu albumin syväluotaavimpiin hetkiin ja tuntuu luontevimmalta kerronnan tyyliltä pohjamutia huolella kyntäneen kirjoittajansa suuhun.

Songs in A&E:n passion jälkeen Sweet Heart Sweet Light on sopivasti yksinkertaistettu tuotos, mutta se ei myöskään tavoita Pure Phasen hallittua primitiivisyyttä tai Lazer Guided Melodiesin ylimaallista shoegaze-minimalismia. Se on kokoelma popin ehdoilla toteutettuja poplauluja, joiden eduksi on sanottava, ettei niitä ole väritetty liian ylitsevuotavalla metafysiikalla sen enempää kuin Spiritualized-levyltä on odotettavissa.

79 Vielä pari vuotta sitten oli helppo kuvitella, että Spiritualizedin seuraavalla kiertueella nähtäisiin lavalla satapäinen enkelilapsikuoro, alumiinifoliosta tehty avaruusalus, massiivinen neonsädekehä ja mekaaninen jumalan käsi, jolla Jason Pierce laskeutuu lavalle. Sweet Heart Sweet Light viestii, että tulossa on jotain muuta.

Video ei ole enää saatavilla

Spiritualized / Jason Pierce 06.11.2008 Tavastia, Helsinki.

Tuore Spiritualized-levy ”Sweet Heart Sweet Light” ilmestyy juuri, levyostoksille siitä!

Quakers on Portisheadin Geoff Barrow’n hiphop-projekti, jonka 27. maaliskuuta julkaistavalla esikoisalbumilla kuullaan peräti 41 kappaletta. Muun muassa tämä.

Video ei ole enää saatavilla

Ane Brun – Worship (feat. José González)

Ane Brunin viime syksynä ilmestynyt It All Starts With One -albumin nousi listaykköseksi niin Ruotsissa kuin laulajan kotimaassa Norjassa. Radio Helsingin tämän hetken soitetuimmalla kappaleella vierailee ruotsalainen folksuuruus José González. Videon on ohjannut Magnus Renfors.

Video ei ole enää saatavilla

Toot Toot – Mr. B

”Uusi voimaduo TOOT TOOT yhdistää klassisen laulunkirjoittamisen moderniin sähköiseen rockiin.”, kertoo Sonyn tiedote. Kerro sinä meille miten he siinä onnistuvat! Tässä Mr B. -kappaleesta liveversio.

[toottootvideo]

Cats on Fire – A Few Empty Waves

Helsingissä, Porvoossa, Turussa, Tukholmassa, Malmössä ja Göteborgissa äänitetty All Blackshirts to Me on Suomen indiepopylpeyden Cats on Firen kolmas studioalbumi. Levyn on äänittänyt ja miksannut Nick Triani, jonka Soliti-levy-yhtiö myös julkaisee albumin. Aalbumi julkaistaan 28. maaliskuuta.

Video ei ole enää saatavilla

Spiritualized – Hey Jane

Yli 20 vuotta avaruusrockin, lääkekaapin ja sydänsurujen pyhää kolminaisuutta musiikiksi muuttanut brittiyhtye julkaisee seitsemännen albuminsa Sweet Heart Sweet Lightin 16. huhtikuuta. 1960-luku on täällä taas.