Sun Rooms

81 Synteettisesti sykkivää ja pakahduttavan kaunista falsettilaulantaa maalailevilla levyillään aiemmin tarjonnut Active Child jatkaa muutoin tutuilla linjoilla, mutta kappaleissa on heitetty turha hienostelu ja orkestraalisuus pois. Rapor on puhdasta poppia, vaikka alkaakin instrumentaalituokiokuvalla. Avausraidan jälkeen kuullaan tämän vuoden tyylipuhtain pop-suora. Kiimaisen suoraviivainen Subtle, jumalaisen kauniinhaikea Feeling Is Gone ja Ellie Gouldingin vierailulla höystetty Silhouette ovat kaikki kappaleita, joille on vaikea keksiä vertailukohtaa. Ne ovat äärimmäisen tunnistettavia ja tarttuvia hittejä, mutta laulusuoritusten eteerisyys ja musiikin kiillotettu synteettisyys saavat ne soimaan listapoppia omaleimaisemmin. Aivan samoihin mestaruusluokan suorituksiin EP:n kaksi viimeistä kappaletta eivät yllä, mutta ylitarjonnasta kärsivän indie-elektrokentän valtaosaan verrattuna nekin ovat onnistumisia. Miksi Pat Grossi ei malttanut kynäillä vielä muutamaa helmeä lisää? Kyllä näitä kuuntelisi kokonaisen albumin verran. (Juuso Janhunen)

Video ei ole enää saatavilla

Dismemberment Plan – Uncanney Valley

Partisan

59 Ei sen näin pitänyt mennä. Dismemberment Planin ilmoittaessa uudesta levystään olisi voinut tuottaa vedonlyönnissäkin pieniä kertoimia: tässä on bändi, joka saattaisi oikein mainiosti läimäyttää todella hyvän paluulevyn. Kukaan ei vain vaivautunut tarkistamaan laulaja Travis Morrisonin näkemystä – tai oikeastaan edes vahtimaan mitä ihmettä hän edes aikoisi sanoa. Ehkä tilanne on hänellekin viime vuosikymmenen kanonisoinnin varjossa painostava, mutta Uncanney Valley on täynnä yliyrittämistä. Pahaksi onneksi sokeista pisteitä ennen inspiroitunut laulaja ei ole tunnistanut ideoita, jotka olisivat joutaneet jo demovaiheessa romukoppaan. Kerrottavaa on taas paljon, kuten kaikilla Planin levyillä, mutta se on yksinkertaisesti kamalaa. Sitaatteja tuskin tarvitaan, tai jos sellaista toivotte, totean että Daddy Was a Real Cool Dancer on valitettavasti sanoitusten tasoa ennakoiva kappaleen nimi. Bändin esityksissä ei ole moitittavaa – se on yhä kulmikasta groovea nopeasti tunnistettavilla melodiakuluilla, mutta laulajan ja bändin välissä on pieni kuilu. Kun Morrison jakaa valokeilan muiden kanssa tasaisesti, voi yhä syntyä pieniä ihmeitä – Waitin’, Invisible ja Lookin’ ovat tästä esimerkkejä – mutta ilman miehen turhauttavaa yliyrittämistä Uncanney Valley voisi olla jotain paljon parempaa. (Antti Piirainen)

Video ei ole enää saatavilla

James Ferraro – NYC, Hell 3:00AM

Hippos in Tanks

68 Leikkisiä, sekoilevia, välillä yksinkertaisen junnaavia ja toisinaan internet-ajan äänimaisemista sampleja lainaavia maailailujaan jatkava Ferraro on parhaimmillaan äärimmäisen huvittavaa ja innostavaa musiikkia tuottava visionääri. Pahimmillaan hän taas on samaa ideaa tolkuttoman kauan kierrättävä jumittaja. Kaiken tekemisensä keskiössä Ferrarolla tuntuu olevan ajan hengessä kiinni oleminen ja tietty ympäröivän median ja laitekakofonian uudelleenrakentaminen soljuviksi sävelteoksiksi. Mutta siinä missä Kanye West, Lady Gaga tai Drake rakentavat ultratuotettua, kaiken tällä hetkellä käytettävissä olevan teknologisen ja musiikillisen osaamisen symbioosiksi kutovaa pop-musiikkia, Ferraron kotikutoiset kollaasit punovat toimistojen ja virtuaalimaailmojen äänimaisemat katkonaisiin koukkuihin ja viittausten ryppäisiin. Ferraron oivaltavaa, mutta ajoittain ylimitoitettua äänimattoa kuunnellessa odottaa aina seuraavaa yllätystä, joita tällä kertaa on levyllä vähän. Lyhyehköistä kappaleista olisi ollut varaa karsia enemmänkin, niin hiomattomia timantteja levy on pullollaan. (Juuso Janhunen)

Video ei ole enää saatavilla

Iro Haarla Sextet – Kolibri

Tum Records

79 Kotimaisen jazzin veteraanirouvan Iro Haarlan viime vuoden seikkailuista muistettaneen suurenmoinen sovitustyö Matti Johannes Koivun Toisen maailman nimi -albumilla. Jos levyn avara äänikuva miellytti, löytää jonkinlaista kodikkuutta myös Haarlan johtaman kuusikon maisemasta. Trumpetisti Verneri ”Pekan poika” Pohjolan ja pasunisti Jari Hongiston kaltaisia luottomiehiä sisältävä sekstetti on pysynyt Kolibri-debyyttilevyllään Haarlan signatuurisoundille uskollisena. Nämä balladinomaiset sävellykset lipuvat eteenpäin kuin purjevene tyvenen yli, antaen äänten leijailla laakeassa tilassa höyhenten lailla. Sillä lintujahan täällä ollaan bongailemassa: avausraita Nightjar (eli yökehrääjä) on kuvaillun kaltaista, oppikirjamaista Haarlaa. Piano helisee jäisesti ja saksofoni hönkii viimaa. En ihmettelisi, jos Talk Talkin kaksi viimeistä levyä olisivat Haarlalle tuttuja. Kvintettinä toteutetun edellislevy Vespersin talvisesta minimalismista Kolibri on kuitenkin lehahdus eteenpäin. Nimiteos sekä John Coltrane -henkistä teemaa kuljettava Legend of Cranes yltyvät varsin arvaamattomaksi freeksi. Jälkimmäisen improtörmäilyssä äänten pöheikön syövereistä nousevat saksofonisti Kari Heinilän kurki-imitaatiot. 12-minuuttinen Procession etenee varsin raskaalla poljennolla, ja myös Spirit Bear löntystää kuin, noh, unelias karhu. Sen torvisatsissa kuulee Sketches of Spain-ajan Gil Evansia. Kolibrin riehakkaimpia hetkiä latistaa hienoinen pidättyväisyys, mutta lyyrinen meditaatio ja jännitteiden rakentaminen ovat Haarlalla edelleen hallussa. Siksi Kolibri soveltuu edeltäjänsä tapaan erinomaiseksi syystalven sohvallaretkotusmusiikiksi. (Mikael Mattila)

Midlake – Antiphon

Bella Union

68 Partaansa mumisemista taiteenlajin tehnyt Tim Smith jätti Midlaken viime syksynä. Teksasilaisyhtye päätti aloittaa puhtaalta pöydältä: laulajan kanssa viime vuodet työstetyt biisiaihiot saivat mennä roskikseen, minkä jälkeen joukon jatkoksi pestattiin kaksi uutta soittajaa. Ilmeisesti Tim Smith oli jonkinasteinen diktaattori – niin erilaiselta Midlake nyt neljännellä albumillaan kuulostaa. Midlake soi aiempaa demokraattisemmin ja tasapainoisemmin, mikä on rokkihommissa vain harvoin hyvä asia. Jos bändi parhaalla albumillaan The Trials of Van Occupantherilla (2006) todella ”soittaa”, niin nyt se ”soittelee”. Ei uusi Midlake kuitenkaan huono ole. Se on hiukan entistä progressiivisempi, tosin aika turvallisella tavalla; mitään suuria irtiottoja Antiphonilla ei kuulla. Rumpali McKenzie Smith soittaa aiempaa polveilevammin, ehkä hieman jazzahtavammin, laulumelodiat ja -stemmat ovat kitaristi Eric Pulidon johdolla sitä vastoin aiempaa selkeämpiä ja linjakkaampia. Occupanterin puuroisesti pörisevään softrock-americanaan verrattuna Midlake kuulostaa nyt kirkkaammalta ja kuulaammalta, jos nyt ei miltään Porcupine Treeltä kuitenkaan. Monelle Midlake-fanille Antiphon jääneekin etäiseksi, mutta progressiivisen brittirockin (Genesis, Pink Floyd, myös Radiohead) ystävät voivat saada yhtyeestä itselleen uuden suosikin. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Nickelback – The Best of Nickelback Volume 1

Roadrunner

15 Nickelbackin uusi kokoelmalevy sisältää seuraavat kappaleet: 1) Biisi jonka Mother’s Union yritti kieltää ennen kuin Chad Kroeger veti niitä kaikkia turpaan. 2) Biisi jonka tahdissa exäsi halusi aina tehdä sitä. 3) Biisi joka on Rockstar Energy Drink Mayhem Festivalin virallinen tunnuskappale tänäkin vuonna. 4) Biisi joka sävellettiin Alabaman kansallislauluksi kunnes Kroegerille selvisi, ettei se ole maa. 5) Tiedättekö yhtään muuta bändiä jolla riittäisi hittimateriaalia kahdelle cd:lle? 6) Biisi joka nousi ykköseksi Home Depotin sinkku- ja t-paita-kampanjan avulla. 7) Kansivihkoon esseen kirjoittanut roudari ”Bubba” kertoo, että tämä biisi saa hänet aina itkemään, koska bändi on saanut niin hiton paljon enemmän pesää kuin hän voi koskaan edes kuvitella. 8) Yläasteella oli sellainen vähän kouluampujan oloinen tyyppi jolla oli tämä soittoäänenä. 9) Biisi jonka myötä Nickelback lopulta saavutti kriitikoiden yksimielisen suosion Etelämantereella. 10) Tätä sinkkua myyneet levykaupat ovat nykyään USA:n liittovaltion Superfund-ohjelman alla. 11) Biisi jonka L’Osservatore Romano äänesti ykköseksi Helvetissä soivien kappaleiden listalla. 12) Kuningatar perui tämän biisin kuultuaan Nickelbackin jäsenten Kanadan kansalaisuuden ja otti Big Lurchin vaihdossa tilalle. 13) Björkin ja Nickelbackin duetto. 14) Biisi joka teki Nickelbackista kotitalousnimen Guantanamon vankien keskuudessa. 15) 18 vuotta on uskomattoman pitkä aika bändille olla kasassa. Siis oikeasti pitkä. 16) Biisi joka sai tajuamaan että maailmassa ei ole tarpeeksi vahvoja huumeita. 17) Biisi jonka takia Nickelback ei voi enää keikkailla Saksassa, Israelissa eikä Puolassa. 18) Biisi jonka Candlebox veti oikeuteen plagiaattina. 19) Something In Your Mouth. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

Of Montreal – Lousy With Sylvianbriar

Polyvinyl

72 Kevin Barnes lienee tajunnut, että yhä harvempi kuulija jaksaa viime vuosien Of Montreal -levyjä. Paralytic Stalksin päämäärättömän maksimalismin jälkeen on onneksi tullut aika karsia soundia moottorisahalla, ja Lousy With Sylvianbriar on jokaisella tavalla riman nosto ja huomattavasti armollisempaa kuultavaa. Vaikutteita poimitaan nyt myös Laurel Canyonin äänimaailmasta – kutsuttakoon Lousy With Sylvianbriaria suuntaa-antavasti Of Montrealin soft-rock-levyksi. Tuotannon vähäeleisin se ainakin on. Fugitive Air, Belle Glade Missionaries, Colossus ja Amphibian Days laiskottelevat auringossa yksinkertaisina, melodisina ja miellyttävinä – kaikki termejä, joita tähän bändiin ei ole muutaman levyn ajan voinut liittää. Ensiluokkaiset melodiat puuttuvat nytkin, mutta ärsytyskynnys jää kokonaan ylittämättä. Kiitos tästä: ehkä Of Montrealilla on sittenkin vielä tarjottavaa muuhunkin kuin alhaisen verenpaineen nostamiseen. (Antti Piirainen)

Video ei ole enää saatavilla

Sin Cos Tan – Afterlife

Solina

85 Sin Cos Tanin Limbo on suomalaisen musiikin historian hienoin kappale elektronisen popmusiikin tyylilajissa, etten paremmin sanoisi. Nuorgamin asteikolla kappale ansaitsee helposti sata pistettä sadasta, kenties muutaman enemmänkin. Limbossa on kaikki, mitä tyylipuhtaassa popklassikossa tuleekin olla: mielenkiinnon vangitseva säkeistö, lähes huomaamaton mutta täysin välttämätön väliosa ja ihan oikea kertosäe, jossa tekijöillä on ollut kristallinkirkas ajatus niin melodian, sanoituksen (”Hallelujah, here I come now / life has passed by somehow”) kuin toteutuksenkin (hienovarainen dynamiikan muutos kolmannen ja neljännen kierron välillä, josta kuulija ei selviä kananlihatta) suhteen. Simppeliä puuhaa siis, periaatteessa. Limbo on niin hyvä kappale, että Jori Hulkkonen ja Juho Paalosmaa olisivat aivan hyvin voineet tehdä sen äänitettyään ”nuorgamit” ja lopettaa huipulla, mutta niin vain kaksikko on mennyt ja väsännyt kakkosalbumilleen kymmeneen muutakin kappaletta – niin turhaa kuin se onkin. Afterlife ansaitsee kokonaisuudessaankin aplodit, vaikka pelaakin valttikorttinsa heti ensimmäisenä. Heatilla Hulkkonen rytmittelee Turun Timbalandina, Destroyer on yhtä nostatusta, Heart on a Plate a-luokan Pet Shop Boys -melankoliaa ja jopa levyn kököin esitys, pöhkönkankea Television, onnistuu herättämään mukavia muistikuvia Boys of Scandinaviasta. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Son Lux – Lanterns

Joyful Noise

77 Ryan Lott on äärimmäisen lahjakas taiteilija, joka jo toisella albumillaan saavuttaa suvereeniuden tason, josta yhdeksänkymmentäyhdeksän maallista tomumajaa sadasta voi vain haaveilla. Son Lux -nimeä käyttävä amerikkalainen jää kuitenkin muutaman hengenvedon päähän ilmeisimmistä esikuvistaan, orkestraalista poppia ja elektronista minimalismia yhtä lailla ilmiömäisesti yhdistelevistä Sufjan Stevensistä ja Owen Pallettista. Makuasioitahan nämä, mutta siinä missä edellä mainitut raastavat sydämen kuulijan rinnasta fantastisilla sinfonioillaan, soi Son Luxin musiikki vielä tässä maailmassa. Äly toistaiseksi päihittää tunteen. Vaikka Lott laulaa asiaankuuluvasti ääni väristen ja tippa linssissa, jää hän musiikkinsa varjoon – ja melkoisen varjon se heittääkin, tuomiopäivän pasuunoineen, heinäsirkkojen lailla sirittävine jousineen, pöyhkeine Pink Floyd -kitaroineen, katedraalin kokoisine kirkkourkuineen ja rohisten ryskyvine hiphop-rytmeineen. Herkkyden ja maksimalismin välinen liitto tulee aina olemaan vaikea, mutta Son Lux on yksi harvoista artisteista, jotka sen pystyvät onnistuessaan siunaamaan. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Vatican Shadow – Remember Your Black Day

Hospital Productions

80 Luin taannoin GQ-lehden artikkelia, jossa amerikkalainen lennokkisodankäyntiin erikoistunut pilotti kertoi kokemuksistaan. Hän oli Yhdysvaltojen ilmavoimia palvellessaan ollut mukana tehtävissä, joiden tuottamien kuolonuhrien määrä oli 1 626 ihmistä. Ruumiiden joukossa oli niin taleban-sotureita kuin hänen oman arvionsa mukaan täysin sivullisia naisia ja lapsia. Juttu oli puistattavaa luettavaa niin modernin sodankäynnin kuvauksena kuin sotaan osallistuvien henkisen romahduksen kertomuksena. Vatican Shadow tekee musiikkia, joka on ainakin kappaleiden nimissä temaattisesti sidottu sotilastiedustelun, teknologisesti edistyneiden tappokoneiden ja moraalisen rappion ytimeen. Sitä luulisi, että lauluttoman, väkivaltaisen koneellisesti soivan musiikin ja näin suurien teemojen välinen yhteys jäisi helposti pinnalliseksi, mutta uusimmallaan artisti osoittaa jälleen, että musiikkinsa toimii kuin hyytävä muistijälki YouTube-videosta, jossa ohjus osuu kohteeseensa. Puistattavaa, mutta tarpeellista musiikkia. (Juuso Janhunen)

Video ei ole enää saatavilla

Tuottaja-dj Jori Hulkkonen kuuluu maailmalla menestyneimpiin, muttei näkyvimpiin suomalaisiin artisteihin. Elektronisen musiikin moniosaaja on onnistunut piiloutumaan lukemattomien eri labeleiden ja aliaksien taakse. Päämajaansa Hulkkonen pitää alppIVhouz-studioillaan Suomen Turussa, mistä keikkailee myös kansainvälisesti. Yhteistyötä hän on tehnyt muun muassa John Foxxin, Tigan, José Gonzálezin ja Pet Shop Boysin Chris Lowen kanssa.

Oli kyse sitten tuottamisesta, remiksauksista tai oman materiaalin säveltämisestä, tuntuu Hulkkosella riittävän aikaa mitä moninaisimmille projekteille. Kahta ääripäätä edustavat Juho Paalosmaan kanssa muodostettu bändi Sin Cos Tan, joka on lähempänä nostalgista radiopoppia kuin miehen tekemiset koskaan aiemmin, sekä Acid Symphony Orchestra, jossa kymmenen miestä kurittaa syntetisaattoreita antaen malliesimerkin välillä äärimmäisiin esitysratkaisuihin turvautuvan tuottajan luovasta hulluudesta.

Sin Cos Tan

Video ei ole enää saatavilla

Mikä se on?

Jori Hulkkonen ja Juho Paalosmaa löysivät yhteisen äänen työskennellessään Paalosmaan Villa Nah -yhtyeen Origin-albumin (Keys of Life, 2010) parissa. Nyt Paalosmaa ja Hulkkonen tekevät musiikkia myös duona Sin Cos Tan -nimen alla. Kaksikkoa yhdistää kiinnostus 1980-luvun elektroniseen popmusiikkiin ja Sin Cos Tan välineenään parivaljakko haluaa toteuttaa visioitaan tummemmasta, jyrkemmästä äänimaailmasta. Ripeästi työstetty debyyttilevy menestyi loistavasti suomalaisten lehtien vuosilistoilla ja materiaalia uutta albumia varten on jo kasassa.

Miksi se kiinnostaa?

Sin Cos Tan on saanut sekä 1980-luvun gootahtavan syntikkapopin kokeneet että nuoren polven coolit yöeläjät valtoihinsa. Se on helppoa, koska bändin musiikki toimii kuin paraskin loitsu – siinä on kuvattuna melankoliaa, onnenhetkiä ja magiaa. 1980-luku oli romantiikan aikaa: Sin Cos Tan nostaa tuon eskapismin takaisin ulottuvillemme ja päivittää sen nykyhetkeen luoden aikaan ja paikkaan kytkeytymätöntä musiikkia, joka jää leijumaan kirkkaana ja aineettomana kuin projektorinvalo elokuvateatterin pimeydessä.

Kokoonpano:

Juho Paalosmaa (laulu)
Jori Hulkkonen (taustat)

Julkaisut:

Sin Cos Tan (Solina / Sugarcane, 2012)
Not Over / Sooner Than Now 12” (omakustanne, 2012)

Jos bändiä pitäisi kuvailla kolmella adjektiivilla, ne olisivat…
…yöllinen, ylellinen, kohtalokas.

Yhtyeen jäsenet ovat todennäköisesti kuunnelleet elämässään eniten…
…Depeche Modea epäonnisten treffien jälkeen.

Jos yhtye saisi hyvältä haltijalta yhden toiveen, se olisi todennäköisesti…
…aikamatka 1980-luvun alun Lontooseen ja sisäänpääsy Blitz-klubille Steve Strangen siunauksella.

Jos bändi pitäisi lähettää maailmankiertueella lämmittelemään tähtiesiintyjää…
…se olisi yhdysvaltalainen Chromatics, Sin Cos Tanin hengenheimolainen, jonka haikeaa elektropoppia varten duon tummasävyinen avaus virittäisi juuri oikealla tavalla herkistyneen tunnelman.

Kahden vuoden päästä…
…Sin Cos Tanin teräksisen viileää laatua tilataan kuultavaksi niin eurooppalaisille klubeille kuin festivaaleillekin. Hulkkosen Turun-telakalla työstetään debyyttilevylle seuraaja, joka tulee lipumaan listakärkiin elegantisti kuin loistoristeilijä.

Acid Symphony Orchestra

http://vimeo.com/5857637
Diamonds of the Night (ohj. Jori Hulkkonen & Jani Lehto)

Mikä se on?

Acid Symphony Orchestra syntyi Jori Hulkkosen rakkaudesta Rolandin legendaarista bassosyntetisaattoria kohtaan. Turun UMF-festivaaleilla vuonna 2007 sai ensiesityksensä teos So Run The Tears Like Wine kymmenelle TB-303-syntetisaattorille Hulkkosen johtamana. Sen jälkeen Acid Symphony Orchestra on esiintynyt muun muassa Berliinissä, Amsterdamissa, Ateenassa ja Istanbulissa vaihtelevilla kokoonpanoilla. Varmaa on vain, että lavalla on aina paljon rautaa.

Miksi se kiinnostaa?

Koska se on konemusiikin ilosanomaa parhaimmillaan. Acid Symphony Orchestra leikittelee näppärästi taidemusiikin muotokielellä, mutta sen soitto on silti vapaata ja usein improvisatorista. Kun kymmenen monofonista klassikkosyntetisaattoria pulputtaa päällekkäin, kasvaa minimalistisista osasista jotain mahtipontista. Jos acid housen pioneerit saivat hypnoosin aikaan yhdellä laitteella, on Acid Symphony Orchestra massasuggestion väline.

Kokoonpano:

Juha Matinmäki, Aku ”Huoratron” Raski, Kalle Karvanen, Jussi-Pekka ”Monoder” Parikka, Janne ”Burdock” Puurunen, Tatu ”Mr Velcro Fastener” Peltonen, Kimmo ”Acid Kings” Oksanen, Pete ”Sintetik” Salonen, Tuomas Toivonen, Johannes ”TinMan” Auvinen (Roland TB-303)
Jori Hulkkonen (Roland TR-808, TR-707)

Jos bändiä pitäisi kuvailla kolmella adjektiivilla, ne olisivat…
…iso, koliseva, kaheli.

Yhtyeen jäsenet ovat todennäköisesti kuunnelleet elämässään eniten…
…Phuturen Acid Tracks -maksia, kunnes neula on kuluttanut levyn puhki.

Jos yhtye saisi hyvältä haltijalta yhden toiveen, se olisi todennäköisesti…
…leluja, leluja ja paljon lisää kalliita leluja.

Jos bändi pitäisi lähettää maailmankiertueella lämmittelemään tähtiesiintyjää…
…Acid Symphony Orchestra voisi järjestää yhteiskiertueen klassisilla instrumenteilla teknopastisseja soittavan Brandt Brauer Frick -ensemblen kanssa taustallaan state of the art -tason multimediashow.

Kahden vuoden päästä…
…Acid Symphony Orchestra vierailee New Yorkissa soittamassa PS1-keikan MoMA:ssa. Samalla he toimivat suomalaisen teknologiaosaamisen suurlähettiläinä.

Eurosonic järjestetään Hollannin Groningenissa 9.–12.2013. Mukana on 19 suomalaisyhtyettä ja -artistia.

Linssiluteet Juho ja Jori.

Jori Hulkkonen ja Juho Paalosmaa vastaavat viimeisimmästä hypemittarit punaiselle täräyttäneestä synapop-levystä. Mutta onko sillä sielua?

Vieraus ja vieraannuttaminen, etäisyys ja etäännyttäminen. 1980-luvun alusta on aikaa, Sheffieldiin ja Manchesteriin on matkaa. Näiden reunaehtojen vallitessa nykypäivän synapoppia tehdään. Enää se ei ole valtavirtaa; se on alakulttuuri ja retrogenre, joskin jotenkin pysyvän trendikkääksi muodostunut sellainen. Retrogenret taas ovat aina larppausta. Vaikka Villa Nahista tutun Juho Paalosmaan laulussa tällä levyllä olisi kuinka paljon tukahdettujen kyynelten soundia, kyyninen kuulija kuvittelee hänelle roolin.

Sin Cos Tanin esikuvilla oli 32 vuotta sitten liian kiire tulevaisuuteen pysähtyäkseen miettimään tyylikysymyksiä. Ikoniset soundi- ja imagoratkaisut syntyivät sattuman, vaiston ja ajan hengen ohjaamina. Paalosmaan ja multiansioituneen Jori Hulkkosen yhteisprojektissa taas ei ole mitään sattumanvaraista. Kannessa on harmaasävytettyä erämaata: vieraantuneen ihmisen sielunmaisemaa. Tuo vieraantunut ihminen on Kraftwerkin klassikkolevyjen sisäistekijän tapainen retromodernisti, ajastaan eksynyt eksistentialisti, joka tosin kokee myös popmusiikin välttämättömäksi ainesosaksi miellettyä lemmentuskaa.

Kuulaat synamelodiat putoilevat tasaisesti putputtavien rytmien päälle. Koska Hulkkonen on todella lahjakas elektronisen musiikin tekijä, sen enempää melodiat kuin rytmitkään eivät toista itseään. Aina löytyy jokin variaatio perusaiheesta tai uusi tulokulma siihen. Ensimmäiset neljä–viisi kertaa levyn kuunteleminen on kovinkin palkitsevaa. Paalosmaan asianmukaisen överisti kaiutettu, sisäsyntyisen melankolinen ja vahva laulu kantaa biisejä, joiden äänimaisemassa on huikeasti tilaa, mutta silti loputtoman paljon nyansseja. Vain todella kovia kertosäkeitä jää kaipaamaan, mutta ehkä sellaisia ei olla tavoiteltukaan.

Niin. Tämän tajutessaan on saavuttanut sen pisteen, jonka jälkeen osa Sin Cos Tanin lumovoimasta alkaa vähitellen karista.

On nimittäin niin, että loistavien kertosäkeiden viljeleminen saattaisi olla tälle levylle liian banaalia.

Sopii kyseenalaistaa, onko Sin Cos Tan – tai monet muutkaan väljästi siltä kuulostavat retroelektronisen popmusiikin tekijät – oikeastaan vilpitöntä poppia vai enemmänkin tyylilajiharjoitelmaa? Kokija ei voi tietää tekijän motiiveja, joten niiden kyseleminen on toisarvoista. Pitää siis vain kuunnella levyä, etsiä vihjeitä siitä. Tätä kolmisen viikkoa tehtyäni päädyn esittämään subjektiivisena kantanani, ettei Sin Cos Tan ole varsinainen poplevy, vaikka sen ilmeisimmät esikuvat – Human Leaguen varhaisin tuotanto, alkupään OMD-albumit ja ehkä kaikkein selvimmin ja vähän yllättäen Depeche Moden levyt Construction Time Againista Music For The Massesiin – sitä ovatkin, briljantisti ja mitä suurimmassa määrin.

Nuo kun olivat levyjä asioista, tämä taas on levy levyistä ja levyihin liitetyistä mielikuvista. Ja jos pop on kansan musiikkia, tällaiset levyt ovat segmenttien musiikkia.

Sin Cos Tanin kuunteleminen on hiljaisen, melankolista rauhaa huokuvan talvi-illan tarkkailua yksiön ikkunan läpi. Täällä, lämpimään sisätilaan eristäytyneenä, sitä voi tarkkailla joutumatta osalliseksi siitä. Välissä on lasi. Havainnoitsija seisoo ikkunan edessä ja antaa havaitsemalleen merkityksiä. Vieraus, etäisyys. Välimatka ja suojamuurit. Tosiasiassa ulkona on kylmää, mutta siellä voi myös tehdä lumienkeleitä. Nämä ovat kokemuksia, jotka pakottavat osallisiksi maailmaan ja antavat vastineeksi jotain syvää ja elintärkeää.

Huonoja biisejä Sin Cos Tanin debyytillä ei ole, mutta joitakin kohokohtia voidaan mainita. Kohtalokas avausraita Sooner Than Love saa heti kuuntelemaan korvat höröllään. Paalosmaan laulumelodia siinä on loistava. Eniten Deppareiden pseudo-industrialvaiheen kolinoista ammentava Played Out toimii paljon paremmin kuin sopisi odottaa. Hieman vauhdikkaampi After All on tarttuvimmasta päästä ja monien ylistämä päätösraita Trust lopulta, helpottavasti jo aika lähellä sitä, mitä koko ajan olen toivonut: oikean, elävän viiman tuntua kasvoilla tammikuisena keskiyönä.

77 Muotopuhdas, viimeisen päälle toteutettu retrolevy, josta tulet varmasti nauttimaan sydämesi pohjasta, mikäli pidät valtaosaa yllä lukevasta naurettavana mussutuksena.

Video ei ole enää saatavilla

Men in Black, osa 32.

Tänään sarjamme totelkoot nimeä Kaikki huomisen superbändit, kun framilla on kokeneen ja vielä kokeneemman konemuusikon uusin yhtye. Kirkasta tulevaisuutta myös sille voi toki odottaa.

Jäsenet:
Jori Hulkkonen, Juho Paalosmaa.

Juho: ”Tutustuin Joriin Villa Nahin kautta muutama vuosi sitten, kun teimme Origin-levyä. Sittemmin olin Jorin levyllä vierailijana. Vuosi sitten heräsi keskustelu, että kokeillaan yhteistyötä. Yhteistyö toimi tosi hyvin. Ollaan aika sen tyyppisiä ihmisiä, ettei löydy toista kaveria, joka on samalla aaltopituudella.  Tuli huomattua jo Originia tehdessä, muttei tuossa mittakaavassa. Saamme Jorin kanssa tehtyä biisejä hirvittävän nopeasti. Villa Nahin kanssa se on paljon hitaampaa.”

Jori: ”Oltiin tunnettu useampi vuosi ja tiedettiin, että studioyhteistyö sujuu, mikä on ensiarvoisen tärkeää. Yhteistyössä on tärkeintä, ettei se ole kompromissi, vaan enemmän kuin yksin voisi tehdä. Kun vuosi sitten kokeilimme Juhon kanssa, mitä tästä tulisi, yhden viikonlopun aikana kävi selväksi, että on yhteinen musalinja. Ekat sessiot olivat tammikuun puolivälissä, ja levy valmistui toukokuussa, mikä kuvastaa yhteistyön saumattomuutta ja tehokkuutta. Ollaan hämmästelty sitä, että harvoin saa mitään aikaan näin nopeasti. Noiden neljän kuukauden pohjalta meillä olisi materiaalia jo toiseenkin albumiin.”

Julkaisut:
Not Over / Sooner than Now 12″ ilmestyi alkusyksystä.
Debyyttilevy Sin Cos Tan julkaistaan 22.11 Euroopassa Solina Recordsin kautta ja maailmalla Sugarkane-labelin läpi.

Todennäköisimmin Sin Cos Tan…
…saa kriitikot kaivamaan Villa Nah -arvionsa kovalevyjen syövereistä ja kopypeistailemaan niistä runollisia adjektiivipurskahduksia musiikin ajattomuudesta ja ylevää kaunopuhetta synteettisen ja tunteikkuuden taitavasta yhdistelemisestä.

Epätodennäköisimmin Sin Cos Tan…
…jää tähtimäärissä Hulkkosen muita yhtyeitä tai Villa Nahia jälkeen.

Levyhyllyssä Sin Cos Tan sijoittuu…
…luokkaan  78.8916, Dance, Tekno.
Asiasanat: elektroninen populaarimusiikki.

Miksi Sin Cos Tan on hyvä?
Sin Cos Tan tekee ”hyvää” ja Suomessa aliedustettua musiikkia hyvin. Jos sinulle riittää virheettömästi, tasaisella varmuudella ja pettämättömällä tyylitajulla tehty syntikkapop, bändin debyytti on pakkohankinta. Jos haluat jotain vielä enemmän, kannattaa tarttua bändin Trust– ja Bittersweet-kappaleisiin.

Kuvaile Sin Cos Tanin musiikkia kolmella sanalla?
Juho: ”Tummaa, kypsempää, poppia.”

Jori: ”Ajaton, ajankohtainen ja sielukas.”

Mitä levyä olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?
Juho: ”Hirveän vaikea sanoa. Ehkä Bowien Station to Stationia, mutta sitäkin kuuntelin yhdessä vaiheessa hirveästi, mutten enää niin paljoa. Tai sitten kuuntelin parikymppisenä Daft Punkin Discoverya todella paljon.”

Jori: ”Pet Shop Boysin neljä ensimmäistä levyä, mutta vaikea sanoa mitä oikeasti eniten, mutta varmasti enemmän kuin mitään muuta bändiä.”

Video ei ole enää saatavilla

Millä levyllä on mielestäsi parhaat soundit?
Juho: ”Discovery oli silloin sellainen, että se kuulosti käsittämättömän hienolta. Nykyään se ei ehkä kuulosta niin spesiaalilta, koska se soundi on käytetty äärimmilleen. Aikoinaan siinä yhdistyi niin paljon diskosampleja ynnä muuta, ja tuotanto oli hengästyttävää suhteessa tapahtuvien asioiden määrään. En osaa kyllä tällä hetkellä sanoa mitään levyä. Niin moni kuulostaa niin hyvältä.”

Jori: ”On yksi levy, jonka äänimaisemaa tai iskevyyttä ei muista löydy. Scott Walkerin Tilt pelaa dynamiikalla ja hiljaisuudella. Sen soundimaailma kolahtaa kerta toisensa jälkeen. Se on yksi omia kaikkien aikojen suosikkialbumeitani.”

Video ei ole enää saatavilla

Suosikkisäkeesi popmusiikissa?
Juho: ”Osoittaa tikapuuajattelua, että mietin nyt Station to Stationia, sen avausbiisissä on kohta…”

”It’s not the side-effects of the cocaine
I’m thinking that it must be love”

Jori: ”Sekin tulee varmaan Smithsiltä tai Pet Shop Boysilta. En oo ikinä ollut lyriikkakeskeinen. Kestää hyvin pitkään, ennen kuin kuuntelen lyriikoita. Jos kuuntelen kappaleen pari tai kolme kertaa, keskityn enemmän kokonaisuuteen, soundiin, tuotantoon ja melodioihin. Sanoitus on toissijainen juttu. Siksi vaatii todella paljon kuuntelukertoja, että sanoma tulee biisistä läpi. Mulle tulee myös usein omia ja omituisia tulkintoja, kun ne kuuntelukerrat vääristää sitä musaa. Ehkä vastaan Pet Shop Boysin Do I Have To. Monesti vaan tuntuu, että pään sisällä lukisi…”

”It’s a fatal mistake
and you know it
that you’re dying to make
You’ll pay for it.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä musiikkia todennäköisimmin suosittelisit kiinnostavalle tuttavuudelle?
Juho: ”Jaakko Eino Kalevia. Kaikki, joille oon suositellut, on tykänneet siitä.”

Jori: ”Omaani.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta todennäkösiimmin toivot dj:ltä, kun olet hyvin hyvin humalassa?
Juho: ”Toivon, etten ikinä toivo humalassa mitään. Mutta Dazz Bandin Let It Whip. Sitä mä pyytäsin. Lukitsen tämän vastauksen.”

Jori: ”Koitan olla toivomatta, koska dj:nä en pidä toivojista ja toivomisesta, koska se sotii dj:n toimintaa vastaan. Dj:n pitää taistella musiikkitulvaa vastaan ja soittaa asioita, joita ihmiset eivät ole kuulleet tai tajunneet kuunnella. En ole ikinä tajunnut, että baariin tai klubille mennään kuuntelemaan samaa musaa, mitä kuunnellaan etkoilla tai jatkoilla.”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen haluaisit laulavan albumillanne?
Juho: ”Katsoisin biisikohtaisesti. Mieslaulajana haluaisin duoon naisosapuolen. Chairliftin Carolina Polachek olisi aika kova. Se olisi vielä elossa ja aktiivinen. Muut vaihtoehdot menevät kuolleisiin tai uransa lopettaneisiin.”

Jori: ”Olen täyttänyt jo melkein kaikki nämä unelmat. Pet Shop Boysin ja John Foxxin on tehty jo musaa, ja Foxxin kanssa oli pidempi yhteistyöpätkä. He ovat olleet itselle tärkeitä nimiä. Eli ei ole laulajaunelmia, tai jos on ollut, ne on koittanut saada tapahtumaan. Ja ovat tapahtuneetkin.”

Video ei ole enää saatavilla

Oliko sinulla idoleita teini-iässä?
Juho: ”Olin 1990-luvulla kova Blur-fani. Tykkäsin brittipopista silloin. Sitten just Bowie, kun tuli ikää lisää. Oon tykännyt aina toismaailmallisista artisteista kuten Bowie ja Prince. Niillä on niin hyvin rakentunut imago ja stoorit siihen ympärille, mikä tekee niistä jollain tavalla yliluonnollisia. Muuten kun näkee bändejä, niin lapsuuden illuusio muusikoista ja esiintymisestä on särkynyt. Näiden kahden kanssa miettii silti yhä, että miten tuo kaikki on mahdollista.”

Jori: ”Varmaan ollut nimenomaan Pet Shop Boys ja erityisesti 1985-1990-ajan imago, keikkailemattomuus ja erikoinen julkisuudenvälttely. Kaikki siinä, miten he tekivät asioita, viehätti mua todella paljon. Se on ollut hyvin tärkeä vaikuttaja.”

Video ei ole enää saatavilla

Minkä levyn ostit viimeksi? Mitä pidit siitä?
Juho: ”Oliskohan ollut The xx:n uusin. En oo kuunnellut sitä niin paljoa, mutta bändi kuulostaa aika paljon itseltään. Vaikuttivat jatkavan samalla soundilla, mutta riisutummassa muodossa.”

Jori: ”Taisin viimeksi ostaa Grizzly Bearin ja xx:n uudet levyt. Tykkäsin molemmista tosi paljon. Grizzlystä tykkäsin enemmän kuin luulin. Olin diggaillut niitä aiemmin, mutta uusi on edeltäjiään mielenkiintoisempi. Xx teki kakkoslevyn, joka ei pettänyt, vaikka kaikki merkit oli ilmassa, ettei se innostaisi. Ne onnistuivat uusintamaan ekan levyn juttuja siten, että se ei toista itseään.”

Video ei ole enää saatavilla

Kuka tai mikä on ehdottoman yliarvostettua?
Juho: ”Christopher Nolanin Batman-leffat. Ei paskoja, mutta yliarvostettuja. Siinä on suuri ero.”

Jori: ”Yleisradio, tv, viihde ja urheilu. Yliarvostettuja erikseen omina puhtaina olomuotoinaan, mutta pahimmillaan erilaisina yhdistelminä.”

Kuinka hyvin teiltä taittuu trigonometria?
Juho ”Mä ehdotin sitä nimeä, mutta oon ihan sairaan huono matikassa. Sen takia nää kyseiset termit ovat niin mystisiä, että voin suhtautua niihin sopivan etäisesti, eivätkä ne ahdista. Jori on ymmärtääkseni ollut koulussa hyvä matikassa. Mulla on teoria siitä, millaiset ihmiset on hyviä matikassa. Laskisin Jorin sellaiseksi.”

Jori: ”En varmaan enää ole, mutta koulussa olin kohtalaisen taitava matemaatikko. Mietin nuorempana jopa koviin tieteisiin lähtemisestä, lukemaan matematiikkaa tai fysiikkaa. Nimi oli Juhon idea. Musiikkia oli syntynyt julkaisupisteeseen asti, ja oli muutama kuukausi aikaa keksiä nimi. Sitten käytiin läpi satoja nimiä sisältänyt tekstari-sähköposti-rumba ennen kuin Juho heitti tuon. Siitä tulee hauskoja mielleyhtymiä eri suunnilta. Hyvä ja yksinkertainen, helppo muistaa ja uskomattominta kyllä, sen nimistä bändiä ei ollut olemassa. Varattiin tuo sitten heti.”

Mitä pidät Eppu Normaalista?
Juho: ”Ei mulla ole mitään Eppu Normaalia vastaan. Se kuvaa mun musiikillisia tuntemuksia hyvin vähän, mutta ei vituta tai aiheuta angstia. En oo kuullut sitä lapsuudessani niin paljoa, että se liittyisi mihinkään nostalgiaankaan.”

Jori: ”Mun isoveli tykkäsi niistä aikoinaan. En tiedä, oliko se fani, mutta osti se kaikki ne levyt. Se oli sitä aikaa, kun mun ja mun veljen tiet alkoi erkanemaan musiikillisesti. Olin kallellaan synteettiseen poppiin ja kiinnostuin teknosta ja housesta ynnä muusta. Veli kuunteli enemmän eppuja ja mainstreamimpää amerikkalaista pop-musiikkia. Suhtautuminen Eppuihin on sellainen, että se kuvastaa mulle jotain oman musiikillisen identieteetin löytämistä joskus nuorena. Musiikillisesti se ei oo koskaan merkinnyt juuri mitään.”

Sin Cos Tanin debyyttilevy ilmestyy 22.11.

Sin Cos Tan keikalla:

24.11.2012 New York, tbc
29.11.2012 The Lexington, London
30.11.2012 London, tba
01.12.2012 Adams, Helsinki
11.1.2013 Eurosonic 2013, Groningen

Washington D.C.:n rastafari-hardcorepioneerit iskevät jälleen! Viiden vuoden levytystauon jälkeen Bad Brains palaa alkuperäisellä kokoonpanollaan (H.R., Dr Know, Darryl Jenifer ja Earl Hudson) ja yhdeksännellä albumillaan, joka on bändin mukaan Bad Brainsia puhtaimmillaan. Bändin itsensä tuottama Into The Future sisältää remixin kappaleesta Peace Be Unto Thee, joka on omistettu bändin fanille, ystävälle ja Build A Nation -albumin tuottaneelle Adam Yauchille.

Video ei ole enää saatavilla

Björk – Bastards

Bastards on remix-albumi, jolla Björkin vuosi sitten julkaistun Biophilia-albumin kappaleet pääsevät muun muassa Omar Souleymanin, Hudson Mohawken, Death Gripsin, These New Puritansin ja Matthew Herbertin käsittelyyn. Levyllä on 13 kappeltta, ja Björk-originaaleista kahdesti remix-myllyn läpi on ajettu Crystalline, Sacrifice, Mutual Core ja Thunderbolt.

Video ei ole enää saatavilla

Ghostface Killah – Twelve Reasons to Die

Wu-Tang Clan -räppärin kymmenes studioalbumi Twelve Reasons to Die on konseptilevy: se perustuu samannimiseen DC Comics -sarjakuvaan, jossa seikkailee Black Mask. Levyn kappaleet on säveltänyt ja tuottanut retrosoulguru Adrian Younge, joka on verrytellyt lihaksiaan muun muassa levyttämällä Delfonicsin William Hartin kanssa ja säveltämällä musiikin blaxploitaatioparodiaan Black Dynamite.

Video ei ole enää saatavilla

Tim Hecker & Daniel Lopatin – Instrumental Tourist

Kaksi kokeellisen elektronisen musiikin suuruutta lyö Instrumental Touristilla viisaat päänsä yhteen: Hecker tunnetaan omalla nimellään tekemistä ambient- ja drone-albumeista, Lopatin puolestaan parhaiten Oneohtrix Point Never -projektistaan, jota kuultiin kesän Flow Festivalillakin. Software Recordsin julkaisema albumi on yhdistelmä akustista ja digitaalista ja perustuu vahvasti improvisaatiolle.

Video ei ole enää saatavilla

Pitbull – Global Warming

Supersuosion kynnyksellä oleva amerikkalaisräppäri julkaisee seitsemännen albuminsa, latino-, pop- ja dancesävyillä leikittelevän Global Warmingin. Levyllä vierailevat muun muassa Shakira ja TJR. Levyn tuottajakaartin kuuluvat puolestaan muun muassa Men in Black 3 ja Sidney Samson.

Video ei ole enää saatavilla

Rihanna – Unapologetic

Ei marraskuuta ilman uutta Rihanna-albumia. Unapologetic on barbadosilaistähden neljäs perättäinen levy, joka ilmestyy lähes täsmälleen vuosi edeltäjänsä jälkeen. Yhteensä noin 12 miljoonaa kappaletta myyviä Rated R:ia (2009), Loudia (2010) ja Talk That Talkia (2011) seuraavan Unapologeticin ensimmäisenä singlenä julkaistun Diamondsin ovat tuottaneet Benny Blanco ja Stargate, joita kappaleen kirjoittamisessa on avustanut Sia Furler. Levyllä ovat olleet mukana myös Swedish House Mafia, David Guetta ja Ne-Yo, muiden muassa.

Video ei ole enää saatavilla

Sin Cos Tan – s/t

Sin Cos Tan on yhtä kuin Villa Nah -laulaja Juho Paalosmaa sekä Jori Hulkkonen, jo 1990-luvulla suomalaista soundia maailmalle vienyt konemusiikin veteraani, jonka luovuus ei osoita ehtymisen merkkejä. Sin Cos Tan ei ole ensimmäinen projekti, jonka yhteydessä kaksikko tekee yhteistyötä: Hulkkonen tuotti Villa Nahin Origin-esikoisalbumin ja Paalosmaa puolestaan vieraili Hulkkosen vuoden 2009 Man from Earth -albumilla.

Video ei ole enää saatavilla

Voimaryhmä – Rudistan

Viisitoista vuotta sitten perustettu tamperelainen ska-yhtye Voimaryhmä julkaisee kolmannen albuminsa Joku Roti Recordsin kautta. Tiedotteen mukaan Rudistan keskittyy ”maailmantuskassa rypemisen sijaan hauskanpitoon ympäröivän todellisuuden kustannuksella”.

Video ei ole enää saatavilla

Mitä muuta?

Uuden albumin julkaisevat muun muassa Alavala, Azita, Dakota Suite, Alina Devecerski, The Evens, Kid Rock, Kuolemanlaakso, Medieval Babes, Mogwai (remix), Nico Muhly, OneRepublic, Umberto ja Kaisa Vala.

Daphni on yhtä kuin Dan Snaith eli Flow Festivalillekin dj-keikalle saapuva Caribou. Muutaman pikkuvinyylin ja remixin pyöräyttäneen Daphnin esikoisalbumi Jiaolong ilmestyy 9. lokakuuta.

Video ei ole enää saatavilla

Laura Närhi – Tuhlari

Seuraaja Kemopetrol-laulajan platinaa myyneelle Suuri sydän -albumille (2010) ilmestyy vielä tämän syksyn aikana. Levyn ensimmäisen singlen ovat säveltäneet Matti Mikkola ja Street Kobra. Teksti on Närhen omaa käsialaa.

Video ei ole enää saatavilla

Crystal Castles – Plague

Kanadalaisen indie-elektrosuosikin kolmosalbumi kuuluu loppuvuoden odotetuimpiin levyihin. Sitä odotellessa bändi on julkaissut uuden kappaleen, Plaguen, joka löytyy uudelta albumilta – tai sitten ei.

Video ei ole enää saatavilla

Konev – The Final Cut

Tamperelainen koneellisen elevaattorimusiikin tuore pioneeri julkaisee toisen levynsä Dedicated to People Flow’n syyskuussa. Teollista, ambientia ja elektronista äänimaisemaa yhdistelevän bändin mukaan: ”All your media will be assimilated. Resistance is futile.”

Video ei ole enää saatavilla

Sin Cos Tan – Trust

Jori Hulkkosen ja Villa Nahin solistina tutuksi tulleen Juho Paalosmaan Sin Cos Tan -duo soitti viime viikolla ensimmäiset keikkansa. Nyt kaupoista löytyy 12-tuumainen sinkku ja Youtubesta kaksi lisäbiisiä. Debyyttitäyspitkää voi odotella loppusyksystä.

Video ei ole enää saatavilla