Tähan vapaavalintainen sanaleikki, asiasanoina Jonathan Davis ja korni.

Olen monesti miettinyt, miksi juuri nu metali aiheuttaa niin voimakkaita reaktioita. Paskat sanoitukset? Haara-asennossa poseeravien kitarasankarien puuttuminen? Verkkarit? Räppi? Linkin Park?

Sitten se iski. Kyseessä oli potku konservatiivisen macho-kulttuurin nivusiin. Liehuletit reagoivat genreen kuin Luther-säätiö naispappeuteen. Lökäpöksyt kehtasivat uudistaa jotain, joka oli niin tarkkaan määriteltyä ja pyhää.

Vaikka räppimetallilla oli historiaa jo ennen vuotta 1994, juuri tuona vuonna se löysi identiteettinsä. Valokeilaan laahusti Kornin huonoryhtinen laulaja, joka pukeutui hameeseen, käsitteli lauluissaan homoiluaan ja koulukiusatuksi joutumista. Kitinää pursuavan debyytin lopetti insestistä kertova biisi, jonka neljä viimeistä minuuttia ovat laulajan itkuntuherrusta ja kiukuttelua. Huonostihan tällainen esiintulo istuu samalle hyllylle niiden levyjen kanssa, joissa lihaksikkaat, rasvatut miehet poseeraavat miekat tanassa naisten ympäröiminä. Voitokkaiden sankaritarinoiden sijaan keskiössä olivat kuolukiusatut luuserit.

Kovin montaa hyvää plattaa genre ei kuitenkaan pystynyt synnyttämään ennen kuin homma lähti täysin lapasesta. Tätä nykyä pomppumetalli on jo henkitoreissaan ja syy on selvä. Hämmästyttävää kyllä, genren parhaimmat levyt ovat lähes kaikki yhden miehen tuotantoa. Tehtävään tarvittiin mies, joka osasi ottaa bändeistä irti genrelle tyypillisen itkupotkuraivari-meiningin. Ross Robinson pisti laulajat paitsi emotionaalisesti, myös fyysisesti niin koville, että monen nenä alkoi studiossa paahdetun huutomaratonin jälkeen vuotaa verta.

Näistä sessiosta syntyi läjä hienoja pomppumetalli-levyjä. Tässä niistä viisi parasta.

#1 Korn – s/t (1994)

Kornin debyytti on Nirvanan Nevermindin jälkeen 1990-luvun kovin levy. Vaikka Ross Robinson oli tässä vaiheessa vielä keltanokka tuottajahommissa, loi hän kaaoksesta jotain, joka nosti sekä hänet itsensä että bändin valokeilaan. Kornin iskuryhmä oli tuohon aikaan Adidas-verkkareineen, säkkipilleineen ja alavireisine kitaroineen joukko todellisia kummajaisia. Levy käytännössä loi koko nu metal -genren ja on helposti parasta, mitä pomppumetallilla on tarjota.

Itse kuuntelin tätä levyä julkaisuvuonna puoli vuotta putkeen joka päivä: junassa, syödessä, bilettäessä, naidessa. Se oli kuin filtteri, jonka kautta hengitin elämääni. Enkä ollut yksin diggailuni kanssa. Levy inspiroi lukuisia bändejä, ja pian listoilla alkoi rampata ties minkälaista lökäpöksyä.

Video ei ole enää saatavilla

#2 Limp Bizkit – Three Dollar Bill, Yall$ (1997)

Sen, minkä Korn loi, Limp Bizkit paisutti ja lopulta tuhosi lähes täydellisesti. Ironista tietysti on, että Korn itse kylvi tuhon siemenet. Bändin basisti suostutteli Robinsonin kuuntelemaan Limp Bizkitin demon – ja loppu on historiaa.

Limp Bizkitistä tykkääminen on kuin hengaaminen luokan epäsuosituimman kaverin kanssa. Se on sosiaalinen riski. Haastan kuitenkin kuuntelemaan bändin ensimmäisen levyn. Siitä on aikamoinen matka Behind Blue Eyes -raiskaukseen.

Limp Bizkit ei ole koskaan ollut cooli eikä tule olemaan. Se on kuin känniuhonsa kukkuloilla räyhäävä teini, joka kusee oksennuksensa päälle. Three Dollar Bill, Yall$ on yhtä pahan olon ja ulkopuolisuuden katkeroittamaa huutoa, jossa on myös myöhemmistä levyistä puuttuvaa särmää.

Video ei ole enää saatavilla

#3 Tura Satana / Manhole – All Is Not Well (1996)

Ensimmäisen levyn jälkeen Tura Satanaksi muuttuneen Manholen debyytti on myös yhtä pahan olon purkamista. Mutta siinä missä Limp Bizkit on ”kukaan ei tykkää musta” -ruikuttamista, tämä on puhdasta vihaa, katkeruudesta hengittävää raivoa ja kostonhalua. Levyn kappaleet pyörivät kepoisten aiheiden (raiskaus, jengiväkivalta, seksismi, miesystävän tappaminen) ympärillä.

Tairre B on yksi rock-historian pelottavimmista naisista, Hän ei pelkää puhua tai toimia oikeiksi mieltämiensä asioiden puolesta. Bändi lensi ulos Fear Factoryn rundilta, kun Tairre hyökkäsi järkkärin kimppuun kesken keikan puolustamaan nuorta faniaan. Hän on sanonut, että on mieluummin pelätty kuin rakastettu, sillä viha on rakkautta pysyvämpää. Aikamoista vaimoainesta.

Video ei ole enää saatavilla

#4 Slipknot – s/t (1999)

Moni pomppumetalli-vihaaja kuuntelee ihan tyytyväisenä Slipknotia, vaikka bändin nimikkoalbumi kuulostaa ajottain niin kovasti Kornin debyytiltä, että sitä voisi pitää tribuuttialbumina. Esimerkiksi Scissorsissa Corey Taylor kiukuttelee kuin Jonathan Davis parhaina päivinään.

Toki tässä nu metal -sopassa on vaikutteita monista metallin genreistä aina industrialista lähtien. Lisäksi tuplabasari kiihdyttää kierroslukumittarin ihan omille leveleilleen. Yhtä kaikki, hieno levy ja toimii niin kuin esikuvansakin eli ensiluokkaisena suolihuuhteluna kaiken sisäisen paskan kanavointiin.

Video ei ole enää saatavilla

#5 Sepultura – Roots (1996)

Kornin debyytti inspiroi monia metallibändejä, ja sen vaikutus myös Sepulturan kuudenteen albumiin on ilmeinen. Mukana levyn teossa olivatkin Kornin Jonathan Davis ja David Silveria. Lisäksi levyn tekoon oli kaivettu räppimetalli-pioneeri Mike Patton ja Limp Bizkitin DJ Lethal.

Sanomattakin on selvää, ettei tällainen kokoonpano miellyttänyt kaikkia yhtyeen groove metal/thrash metal -tyyliin kiintyneitä faneja. Ainutlaatuiseksi Sepulturan paketin tekee Brasilian rytmien ja politiikan sulauttaminen samaan keitokseen. Vaikea olisi kuvitella jonkun jenkkibändin vetävän sellaisia kappaleita kuin Ratamahatta tai Itsari (juu, luit aivan oikein, Itsari).

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Terry Daten tuottama Deftonesin debyytti on myös nu metal -levyjen eliittiä – ja tottahan tässäkin sopassa oli Robinsonilla osansa. Hän tuotti sekä levylle päätyneen Nosebleedin demoversion että debyytin päättävän Fist-kappaleen.

Video ei ole enää saatavilla

Tussaa tämä penaalisi kylkeen.

Brasilialaisten katupoikien Belo Horizonten kaupungissa perustama Sepultura-yhtye täytti vuodenvaihteessa 26 vuotta, jos syntymäksi lasketaan ensimmäisen ep:nsä, Bestial Devastationin, julkaisu joulukuussa 1985.

Tästä homma etenee. Bestial Devastation -ep:n nimiraita:

Video ei ole enää saatavilla

1. KUOLEMANMUSTAT KASVOT

Varhainen Sepultura flirttaili niin thrashin kuin death- ja black metalinkin kanssa. Bändin myötävaikutus molempien genrejen kehitykseen on myös ilmeinen. Vuonna 1985 äärimetalli musiikkityylinä kulki vielä vauvan potkuhousuissa: Slayerin thrashin uudelleen määritellyt Reign in Blood -albumi ja Metallican miljoonamyyntiin yltänyt Master of Puppets eivät olleet vielä ilmestyneet, underground-metallissa kohistiin lähinnä Venomin, Possessedin ja Bathoryn kaltaisista pioneereista.

Tähän hedelmälliseen – tai no, karrelle palaneeseen – maaperään Sepultura iski. Vaikka he matkivat ep:llään Venomin ja Celtic Frostin kaltaisia bändejä ja käännättivät sanoituksena ystävillään portugalista englanniksi (kukaan bändistä ei puhunut sanaakaan englantia), heidän vihassaan oli aitoa köyhyyden ja näköalattomuuden aikaansaamaa epätoivoa. Cavaleran veljekset Max (kitara & laulu) ja Igor (rummut) elivät ennen bänditoimintansa käynnistymistä keskiluokkaista elämää, mutta heidän isänsä yllättävä kuolema suisti perheen taloudelliseen kurimukseen. Sepultura tiesi soittajilleen ulospääsyä kotikaupunkinsa katuväkivallasta ja köyhyydestä.

Joku latasi koko Morbid Visions -esikoisalbumin (1986) YouTubeen.

Video ei ole enää saatavilla

Sepulturan neljä ensimmäistä levyä, Morbid Visions (1986), Schizophrenia (1987), Beneath the Remains (1989) ja Arise (1991) kulkevat yhden musiikillisen kaaren alusta päätepisteeseen. Levyille ovat tyypillisiä nopeat thrash metal -rumpu- ja kitararytmit, synkkiä fantasiamaailmoja, kuolemaa ja hävitystä (kömpelösti) käsittelevät sanoitukset ja tuhnuiset tuotantoarvot. Kitaristi Andreas Kisser totesi vuonna 1993 haastattelussa, että kaikki edellä mainitut levyt kuulostavat siltä ”kuin ne olisi nauhoitettu peltipurkin sisällä”.

Sepultura keikalla 1990-luvun vaihteessa: ”Mass Hippie Noses”.

Video ei ole enää saatavilla

Sepultura solmi kansainvälisen levytyssopimuksen Roadrunner Records -levy-yhtiön kanssa Beneath the Remains -albumin julkaisun yhteydessä. He nousivat yhtiöltä saamansa promootiotuen ja ankaran keikkailun siivittäminä äärimetallin tunnetuimpien yhtyeiden joukkoon,  heti maailmanmaineessa paistatelleen Slayerin kannoille. Kun Arise-levyn promotoimiseksi tehty, 220 keikkaa ja kaksi vuotta kestänyt maailmankiertue oli vuodenvaihteessa 1993 lopuillaan, oli aika pestä kasvot.

Thrash metal –Sepulturan päätepiste: Arise, 1991.

Video ei ole enää saatavilla

2. KOLMANNEN MAAILMAN KASVOT

Syyskuussa 1993 ilmestynyt Chaos A.D. -albumi oli jotain aivan uutta. Poissa olivat tuulennopeat thrash-kaahaukset ja yksiulotteiset sanoitukset: 1990-luvun Sepultura oli ajankohtaista, kantaa ottavaa ja raja-aitoja rikkovaa. Bändi yhdisti metallijuuriinsa hard coren energiaa ja sanomaa, kotimaansa kansanmusiikkia ja pop-elementtejä akustisten kitaroiden, kertosäehokemien, grooven ja tarttuvien rytmien muodossa. Sepultura tuli vahingossa keksineeksi nu metalin, vaikka genren läpimurtoon oli vielä hyvä tovi aikaa.

Sepultura: Territory (1993):

Video ei ole enää saatavilla

Chaos A.D. on 20 vuotta ilmestymisenä jälkeen yhtä ajankohtainen ja poliittinen kuin koskaan. Max Cavaleran sanoitukset kertovat diasporaan ajetuista kulkureista, maansa menettäneistä kansoista, rasismin ja apartheidin uhreista, hallituksen painostuksen alla järkkymättömistä kapinallisista ja niistä, joita taloudellinen ja poliittinen eliitti jatkuvasti sortaa. Cavaleran tuohtuneisuus suodattuu pitelemättömänä hänen lauluunsa. Tästä aikakaudesta alkoi hänen muodonmuutoksensa metalheadista kohti sitä hullua poppamiestä, jollaisena hänet nykyään tunnetaan.

Chaos A.D.:n aloittama crossover-vaihe Sepulturan musiikissa sai täyttymyksensä vuonna 1996, kun Roots-albumi julkaistiin. Kirskuvan alavireiset kitarat (joihin bändi myönsi ottaneensa Deftonesilta ja Kornilta vaikutteita), kilisevät brasilialaiset perkussiot, samplet, koskettimet ja ääniefektit punovat monimutkaista ja yhtä aikaa täydellisen mainstreamia rock-kudosta. Sepultura oli murtautunut lopullisesti undergroundista laajemman rockyleisön yhtyeeksi, ja yhtyeen jäsenet olivat itse muuttuneet metallimuusikoista sukupolvensa ja edustamansa kolmannen maailman ihmisten äänitorveksi.

Bändin suurin hitti Roots Bloody Roots.

Video ei ole enää saatavilla

Olikin kuvaavaa, että kasvojenpesun aika oli jälleen ovella, tällä kertaa pakon sanelemana. Menestyksekkään albumijulkaisun ja sitä seuranneen kiertueen kesken Max Cavalera erosi yhtyeestä.

Aikansa hienoin metallibändi? Hollannin tv:ssä esitetty studiolive vuodelta 1996: Ratamahatta/Kaiowas -medley.

Video ei ole enää saatavilla

3. UUDESTISYNTYNEEN LEGENDAN KASVOT

Tapahtumat, jotka johtivat laulaja-kitaristin eroon, eivät ole vieläkään aivan selviä. Muu yhtye ei halunnut käyttää optiovuottaan managerisopimukseen Maxin vaimon Gloria Cavaleran kanssa,  ja he ilmoittivat asian kirjallisesti, kuten oli sovittu. Tämä tulkittiin Cavalerojen perheessä tunteettomaksi toimintatavaksi.

Kolmiodraaman yhtenä kärkenä oli Glorian pojan Dana Wellsin kuolema, joka kosketti syvältä solistia. Hautajaisjärjestelyistä oli myös epäselvyyksiä bändin jäsenten kesken, ja vuonna 2010 antamassaan haastattelussa Cavalera syytti Kisserin vaimoa hautajaisten peukalointiyrityksestä.

Max Cavalera kertoo vaimonsa pojan hautajaiskähminnästä. Haastattelu on vuodelta 2010:

Video ei ole enää saatavilla

Oli totuus mikä tahansa, vuodenvaihteessa 1997 Max oli ulkona bändistä, ja uransa huipulla ollut Sepultura liikkeellä ilman solistia.

Bändi ei jäänyt neuvottomaksi, vaan nauhoitti uuden biisin ilman lauluraitoja. He laittoivat kappaleen levitykseen, ja potentiaaliset laulajaehdokkaat saattoivat nauhoittaa oman näkemyksensä biisistä taustojen päälle.

Tältä pohjalta uudeksi Sepultura-solistiksi valittiin ohiolaissyntyinen Derrick Green, monien NYC:n alueen underground-bändien veteraani. Hänen ensimmäinen Sepultura-levytyksensä Against (1998) putosi kauas Rootsin myyntiluvuista, ja fanitkin karsastivat uutta keulamiestä. Näistä ennakkoasenteista Green ei ole 2010-luvullakaan päässyt irti, vaikka Sepultura on nauhoittanut Greenin kanssa jo kuusi studioalbumia, yhtä monta kuin Maxin kanssa. Ja kun rumpali Igor Cavalera jätti yhtyeen vuonna 2006, ainoa Bestial Devastationin aikainen jäsen ryhmässä on basisti Paolo Jr.

Derrick Green ja Sepultura vuonna 2009: We’ve lost You

Video ei ole enää saatavilla

Henkilövaihdoksista ja kadonneesta kaupallisesta suosiosta huolimatta myös 2000-luvun Sepultura kuulostaa ajankohtaiselta ja suurisydämiseltä bändiltä. Yhtye on ollut mukana synnyttämässä niin death metalin, thrashin kuin asennemetallinkin genrejäkin. Legendan kasvot ovat eletystä elämästä kurttuiset, mutta silmät loistavat vuonna 2012 kirkkaina.

Sepultura esiintyy Helsingin Virgin Oilissa torstaina 22.3.