Makuukammarin pojat Daniel ja Darren katselevat ympärilleen tositarkoituksella.

Sängyn toiselta puolelta silmiin tuijottaa raukeasti samaan aikaan sydämenlyöntejä ja triphoppia matkiva juustofondueen upotettu konerumpukomppi. Koskettimista putoilee maj-sointuja kuin ruotsinlaivan hyttiradiosta neljältä yöllä.

”When the stars are shining brightly in the velvet sky
I’ll make a wish, send it to heaven then make you want to cry
The tears of joy for all the pleasure and the certainty
that we’re surrounded by the comfort and protection of
the highest power
in lonely hours
The tears devour you”

The tears devour you? Älä nyt hei, ei nyt.

”I wanna stand with you on a mountain
I wanna bathe with you in the sea
I wanna live like this forever
Until the sky falls down me”

No tämän kerran.

Savage Gardenin näkyvän puoliskon Darren Hayesin hauras mutta luja ääni on kuin lasikuitua: ohuista säikeiden verkosta tehtyä kulumatonta ja lahoamatonta tunne-eristettä, jolle voi ulkoistaa omat tunneongelmansa. Toisaalta jos yksikin pieni kuidunpätkä joutuu ihon alle, se syyhyää ja riivaa siellä ikuisesti.

Kuuntelin Savage Gardenin mustavalkokantista ensilevyä kolmetoistavuotiaana uudelleen ja uudelleen. Luin vihkoa kannesta kanteen. Muut kuuntelivat Wu-Tangia tai Metallicaa. En tiennyt vielä mitään 1980-luvun brittipopista – Erasuresta, Tears For Fearsista tai Duran Duranista – jolta tämä australialainen duo varasti ja labrassaan jalosti kaikkensa. Vuonna 1997 romantiikka kuulosti minulle yhtä todelta, hullulta ja diipiltä kuin australialainen Savage Garden.

Ilman Truly Madly Deeplyn kaltaisia kappaleita minä ja muut orastavat kotonaan nyhjöttävät teinit kyynistyisivät rakkauteen ja elämään aivan liian varhain. Ilman niitä emme toisaalta havahtuisi ajoissa siihen, että on olemassa muitakin tyylilajeja kuin omista kyyneleistään liikuttuminen.

Olisin halunnut kuunnella tätä popklassikkoa varten tolkuttomia miljoonia kaltaisilleni myyneen Savage Garden -cd:n uudelleen viidentoista vuoden tauon jälkeen kansivihko kädessä. En löytänyt sitä mistään. Soitin jopa äidilleni ja kysyin, onko se jäänyt kotiin. Ei ollut. Niin vissiin.

Video ei ole enää saatavilla

Makkarakin on parhaimmillaan duettona.

Hall & Oates, Simon & Garfunkel, Tears for Fears, Wham!, Pet Shop Boys, Erasure, Eurythmics, Milli Vanilli, Shampoo, 2 Unlimited… Duo on ollut popmusiikin standardikokoonpano, mutta tullut syystä tai toisesta harvinaisemmaksi viime vuosina. Nuorgam esittelee kaikki tällä vuosituhannella Iso-Britannian tai USA:n singlelistan kärkeen yltäneet parivaljakot.

Savage Garden

Meilläkin platinarajoja paukutellut australialaiskaksikko julkaisi vain kaksi albumia, eikä saavuttanut yhtään brittilistan ykköstä, mutta juhli Hot 100 -laskennan huipulla kahteen otteeseen kappaleilla Truly Madly Deeply (1998) ja I Knew I Loved You (2000). Darren Hayesin soolouralla suhdanteet kääntyivät siten, että hän ei enää saanut isoa jenkkihittiä, mutta peräti seitsemän Britannian top 20 -sinkkua, muun muassa Insatiablen (2002). Ja kuten duoissa aina, myös Savage Gardenissa oli toinenkin jäsen, Daniel Jones. Hän toimii nykyisin tuottajana.

Video ei ole enää saatavilla

Oxide & Neutrino

Tänä päivänä suomalaiskriitikotkin intoilevat dubstepista ja drum & bassista, mutta vuosituhannen vaihteen brittigarage-buumi ei täällä oikein sytyttänyt. Aina kannattaa antaa uusi mahdollisuus – ja kas, Oxide & Neutrinon Bound 4 Da Reload (Casualty) vuodelta 2000 kuulostaakin nykyisin varsin raikkaalta. Biisissä käytettiin Casualty-tv-sarjan (Sairaalaelämää) tunnaria. Kaksikko on osa So Solid Crew -kollektiivia, joka on nähty niin ikään brittilistan kärjessä.

Video ei ole enää saatavilla

Madison Avenue

Voiko yhtye, joka nimeää albuminsa The Polyester Embassyksi, olla muuta kuin läpeensä muovinen? Australialaiskaksikko Madison Avenue vastasi yhdestä vuosituhannen alun tarttuvimmasta kertakäyttöpoprallista Don’t Call Me Baby. Se oli heidän itsensäkin mielestä niin hyvä, että seuraaja Who the Hell Are You kuulosti aivan samalta.

Video ei ole enää saatavilla

Modjo

Ranskasta on tullut muutamia merkittäviä tanssikaksikkoja, kuten esimerkiksi Daft Punk. Se ei kuitenkaan ole koskaan yltänyt brittilistan kärkeen toisin kuin Modjo, jonka läpimurtohitti Lady (Hear Me Tonight) nousi ykköseksi syksyllä 2000. Kukapa pystyi vastustamaan Yann Destalin upean housebiitin ja Chicin Soup for Onesta napatun bassokuvion päälle kiekaisemaa soidinkutsua!

Video ei ole enää saatavilla

t.A.T.u.

Juliaa ja Lenaa käytetään nykyisin mediassa esimerkkinä seksuaalisuudella ratsastamisesta. Moni vaikuttaa unohtaneen, ettei All the Things She Saidistä (2003) tullut isoa hittiä videolla nähtyjen tyttöjen välisten hellyydenosoitusten ansiosta vaan koska se on aivan mahtava popsingle. Kappale on myös ainoa venäläinen brittiykkönen.

Video ei ole enää saatavilla

OutKast

Big Boin ja André 3000:n eklektinen näkemys mustasta musiikista nosti heidät kansainvälisiksi supertähdiksi 2000-luvun alkupuolella. Suosionsa huipulla OutKast tajusi, ettei kannata enää yrittää tuupata kahta visionääriä samalle albumille vaan ehjemmän lopputuloksen saa koostamalla kahdesta erillisestä albumista kunnianhimoisen tuplan. Hot 100 -listan ykkösiä atlantalaisille kertyi kolme: Ms. Jackson, Hey Ya sekä The Way You Move.

Video ei ole enää saatavilla

Sam & Mark

Ketkä? Se, ettette tunne Samia ja Markia, ei tarkoita, että olisitte seitsemän vuotta sitten pudonneet päivän pintapopin pikajunan kyydistä. Sen sijaan Iso-Britannian Idolsissa erikseen kilpailleet Sam Nixon ja Mark Rhodes putosivat – laulettuaan ensin The Beatlesin With a Little Help from My Friendsin brittilistan ykköseksi. Toinen single floppasi ja albumia ei ikinä julkaistu, joten parivaljakko tuppautui televisioon.

Video ei ole enää saatavilla

Shapeshifters

Moni vuosituhannen vaihteen jälkeen hittejä saanut duo puuhaa tanssimusiikin parissa. Niin myös brittiläinen Shapeshifters, joka nimesi househittinsä kaksikon toisen osapuolen Simon Marlinin Lola-vaimon mukaan. Lola’s Theme (2004) kuuluu sarjaan ”biisi, jonka tunnistaa vasta, kun se alkaa soida”. USA:ssa Shapeshifters käyttää nimeä Shape:UK.

Video ei ole enää saatavilla

Nizlopi

Loppuvuodesta 2005 brittilistan kärkipaikoille ilmaantui JCB Song, esittäjänään täysin tuntematon folkpop-kaksikko nimeltä Nizlopi. Selittämättömät ilmiöt tuppaavat jäämään lyhytikäisiksi: toinen single Girls sekä albumi Half These Songs Are About You eivät yltäneet listoille. Parivaljakon tiet erkanivat viime vuonna.

Video ei ole enää saatavilla

Gnarls Barkley

Cee Lo Greenin tinkimätön tie tähteyteen alkoi jo 1990-luvulla, ensin Goodie Mobin riveissä ja myöhemmin soolona, mutta vasta tuottajaguru Danger Mousen kanssa tehty Crazy (2006) räjäytti pankin. Vaivattoman kuuloinen biisi ei mitenkään voinut jäädä huomiotta – tuloksena brittiykkönen ja jenkkikakkonen. Greenistä tuli oikea poptähti, Danger Mouse jatkoi puhelinmuistionsa pläräämistä ja tehnee yhteistyötä kanssasi, kunhan vain kehtaat kysyä.

Video ei ole enää saatavilla

The Ting Tings

Kolme vuotta sitten kaikki näytti niin ruusuiselta: That’s Not My Name -single ja We Started Nothing -albumi keikkuivat brittilistojen kärjessä, ja myös USA tykkäsi, todisteena Grammy-ehdokkuus. Sitten Jules De Martino ja Katie White tekivät suurimman mahdollisen virheen: he odottivat liian kauan eivätkä muuttuneet tarpeeksi. Viimesyksyinen Hands oli ihan hyvä, muttei yhtä hyvä kuin That’s Not My Name, joten se ei kiinnostanut enää ketään. Tuleva kakkosalbumi on kaupallinen floppi jo ennen ilmestymistään. Miljoonamyynti vaihtuu karuun arkeen, johon ovat tutustuneet hiljattain niin ikään hetken kiihkeällä liekillä palaneet The Feeling ja The Hoosiers.

Video ei ole enää saatavilla

La Roux

The Ting Tingsin tavoin BBC:n The Sound Of -listoilla mellastanutta La Roux’ta odottaa mahdollisesti saman kohtalo kuin kollegoitaan. He eivät ole kuitenkaan vielä ehtineet toisen albuminsa maistiaiseen asti, joten jotain lienee tehtävissä. Kaikki ennusteet ovat kuitenkin heitä vastaan – vai voiko joku väittää, että Elly Jacksonissa ja siinä toisessa on ensin mainitun korskeaa kuontaloa lukuun ottamatta jotain, mitä sadoissa muissa poptyrkyissä vuonna 2011 ei ole? Brittiykkönen Bulletproof tuskin saa seuraajia.

Video ei ole enää saatavilla

Yolanda Be Cool

Australia, tuo duojen luvattu maa. Yoland Be Cool ei puhu amerikkaa, mutta vastasi yhdestä viime vuosien rasittavimmista hittisinkuista. We No Speak Americanon merkittävin saavutus on se, että se vei italian kielen ensimmäistä kertaa brittilistan kärkeen. Kenties se myös inspiroi Lady Gagaa levyttämään Americano-nimisen kappaleen. Tarjoan kaikille kahvit Ivalon torilla, jos Yolanda Be Cool saa joskus toisen top ten -brittisinglen.

Video ei ole enää saatavilla

LMFAO

Lopuksi syy siihen, miksi tämä juttu tehtiin. Motown-guru Berry Gordyn lapsi ja lapsenlapsi Stefan ja Skylar Gordy ovat valloittaneet Party Rock Anthemilla sekä britti- että jenkkilistat – saavutus, johon duoista ylsi viimeksi Pet Shop Boys vuonna 1986. LMFAO nauroi tiensä jenkkikärkeen ensimmäisenä duona sitten OutKastin. He tarvitsivat tosin Paradiso Girlsistä tutun (?) brittilaulajattaren Lauren Bennettin ja tuottaja Goonrockin apua, mikä ei tietenkään himmennä saavutusta pätkän vertaa.

Video ei ole enää saatavilla