Hugo Simberg: Kuolema kuuntelee (1897).

Kuolema on vakavampi asia kuin koskaan. Ihminen on läpi historiansa rauhoittunut vääjäämättömän edessä uskomalla, että kuolema on päätepisteen sijaan pelkkä siirtymä tuonpuoleiseen. Nykyään on toisin.

Viime vuoden lopulla evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuului 76,4 prosenttia suomalaisista. Tilastokeskuksen väestörakennetaulukko osoittaa, että lukema on pienin sataan vuoteen, ja määrä laskee edelleen. Kun muiden uskontokuntien kannatus ei kasva samassa suhteessa, voi olettaa, että yhä useammat lakkaavat uskomasta mihinkään.

Jos menettää uskonsa tuonpuoleiseen, on kuolemakin pelottava asia. Siitä tulee musta aukko, joka nielaisee yhtä lailla hyvät ja pahat, vahvat ja heikot. Eletystä elämästä ei seuraa palkintoa tai rangaistusta, ainoastaan olemattomuus.

Siksi on ihailtavaa, että maallistuneessa maailmassakin osataan laulaa kuolemasta muutenkin kuin kauhulla. Artisti voi löytää kaiken katoavaisuudesta lohtua, iloa tai jopa huumoria. Tässä muutama esimerkki.

#1 Samae Koskinen: Kaiken pitää aina jatkua (2009)

”Kuolema on joskus kohtuuton, epäreilukin / silloin kun se vie jonkun jonka tie vast’ äsken aukesi”, laulaa Samae Koskinen Elossa-levyn päätöskappaleella. Kaiken pitää aina jatkua näyttää, että pahimmastakin asiasta – lapsen kuolemasta – voi laulaa vapauttavasti.

Kenties tällainen mahdottomuus on onnistunut siksi, että laulu on kirjoitettu ulkopuolisin silmin, näytelmän lailla. Elossa on Koskisen ja Kauko Röyhkän ideloima juonellinen teemalevy, ja Koskinen kertoo, ettei hän ollut tuolloin itse kokenut menetyksiä.

”Biisi oli silti itsellekin koskettava. Kuuntelin tuohon aikaan aika paljon George Harrisonin All Things Must Passia, ja se kuuluu sovituksesta läpi”, sosiaalisen median välityksellä tavoitettu Koskinen kertoo.

”Levyversiota kuuntelee artistina kuin piru lukisi Raamattua. Mutta tämä on tärkeä biisi repertuaarissani. Konserteissa yleisö saattaa reagoida lauluun voimakkaastikin.”

Yleisön reaktiot ymmärtää, sillä Koskisen rauhallisesti tulkitsema kappale tarjoaa lohdutusta. Teemalevykontekstistaan irroitettuna se tehoaa kuin olalle laskeutuva käsi, joka antaa luvan nousta ja jatkaa eteenpäin.

”Tuntuu pahalta, kun on pakko luopua, jostain rakkaasta
Mut kaiken pitää silti jatkua, mennä eteenpäin
Muistan hymysi, muistan sanasi
koko ikäni”

Viesti voisi tuntua väärin esitettynä raivostuttavalta hoputtamiselta. Koskinen kuitenkin esittää asiansa niin, että laulusta saa voimaa: hei, se on ihan okei, voit päästää irti.

Kuuntele: Samae Koskinen – Kaiken pitää aina jatkua

#2 Minä ja Ville Ahonen: Musta virta (2010)

Ville Ahosella on tapana laulaa elämästä rumasti, mutta kuolemasta hän löytää kauneutta. Artistin nimettömän esikoislevyn päätöskappaleeseen on mestarillisesti vangittu erityinen tilanne, kun rajan taakse kadonnut läheinen palaa unessa silmien eteen.

Kappaleessa unettomuudesta kärsivä, mahdollisesti mielenterveysongelmainen kertoja katsoo ikkunasta öistä maisemaa. Kun hänen silmänsä alkavat vihdoin painua kiinni, laulajan mieleen tulee edesmennyt tuttava – puoliso, ystävä, sukulainen, koulukaveri? – joka ohikiitävän hetken ajan näkyy pimeällä tiellä.

”Ja minä rakastan sinua, yli mustan virran / Ja minä rakastan sinua, vain hetken verran”, Ahonen laulaa pilkahduksesta unen ja valveen rajamailla.

Sekuntia vaille yhdeksänminuuttinen kappale on sovitettu taiten. Unettomasta yöstä kertovissa alkusäkeistöissä voi melkein kuulla seinäkellon sekuntiviisarin raksahdukset. Biisin huipentuma on sijoitettu sen keskelle, ja kun kaunis tilanne menee ohi ja kertoja vaipuu syvään uneen, musiikki muuttuu tajunnanvirtamaiseksi junnaukseksi.

Musta virta kiteyttää popkappaleeksi hetken, jollaisen pohjustamiseen ja kertomiseen moni tarvitsisi kokonaisen kirjan. Vastaavaan saavutukseen on kyennyt vain harva.

Kuuntele: Minä ja Ville Ahonen – Musta virta

#3 The Pogues: The Body of an American (1986)

Irlantilaiset tuntevat kuoleman. Vihreä saaren historia on niin täynnä sortoa, nälänhätää, sotaa ja kurjuutta, ettei ole ihme, että kuolema on yksi Irlannin kansansävelmien suosikkiteemoista.

Mutta irlantilaiset osaavat myös katsoa kuolemaa silmiin hymyssä suin. Paikallisten muusikoiden repertuaarissa on tusinoittain edesmenneille osoitettuja lauluja, joissa ymmärretään hyvästien lopullisuus mutta samalla iloitaan yhteisistä hetkistä ja vinkataan silmää, että kenties vielä tavataan.

Poguetry in Motion -ep:llä alun perin julkaistu, irlantilaissyntyisen Shane McGowanin kirjoittama The Body of an American on osa tätä jäähyväislaulujen jatkumoa. Amerikanirlantilaiseen kontekstiin sijoitettu biisi vei yhtyeen esittämään sitä muun muassa Saturday Night Liveen.

Vanha kappale tuotiin 2000-luvulle The Wire -sarjassa, jossa se oli Baltimoren poliisilaitoksen ruumiinvalvojaisten vakionumero. Tuohon yhteyteen se sopiikin erinomaisesti, vaikka ”I’m a free born man in the USA” -kertosäe lienee tarkoitettu yhteiskunnallisesti kantaaottavassa sarjassa sarkasmiksi.

Murheellisen hitaasti käynnistyvä biisi kertoo ”Big” Jim Dwyerin muistojuhlasta, jossa heti ensimmäisen säkeistön jälkeen päästään viskin kimppuun ja tempo kasvaa irkkupunk-kierroksille. Lasien kilistelyn lomassa käydään läpi kuolleen elämä ja teot, eikä murheelle ole juhlissa sijaa. Dwyer kuoli vapaana miehenä, ja sitä sopii mieluummin juhlia kuin surra.

Samoja teemoja kierrätetään etnopunkissa tämän tästä. Esimerkkinä mainittakoon Dropkick Murphysin vuonna 2011 julkaiseman Going Out in Style -albumin nimikappale.

Kuuntele: The Pogues – The Body Of An American

#4 Johnny Cash: Where We’ll Never Grow Old (2004)

Johnny Cash kuoli 12. syyskuuta 2003. Kahta kuukautta myöhemmin julkaistiin Unearthed-boksi, jonka yksi osanen oli My Mother’s Hymn Book -albumi. Cash oli tallentanut levylle äidiltään lapsena oppimiaan uskonnollisia lauluja. My Mother’s Hymn Book ilmestyi seuraavana vuonna myös itsenäisenä julkaisuna.

Levyn avauskappale on James C. Mooren 1900-luvun alussa säveltämä Where We’ll Never Grow Old, jonka teksti saa tässä yhteydessä liikuttumaan: seitsemänkymppinen Cash laulaa kaiholla paikasta, jossa ei tarvitsisi tulla vanhaksi.

Yhdysvaltain uskonnollisten laulujen perinne herättää kateutta. Suomessa ala tarkoittaa joko pienen ihmisen kelvottomuutta murehtivia virsiä tai rippikoululeirien kiusaannuttavia höpögospeleita. Amerikan hengellisissä lauluissa sen sijaan riittää puhuttelevia ja ennen kaikkea voimaa antavia kappaleita.

Cashin levytykset näyttävät, kuinka uskonnotonkin voi löytää lohtua kristillisistä biiseistä. Paha sanoa, johtuuko tämä kappaleisiin sisällytetystä tunnelatauksesta vai siitä, että ne ovat yksinkertaisesti hyviä ja tarttuvia sävelmiä.

Kuuntele: Johnny Cash – Where We’ll Never Grow Old

#5 Jere & The Universe: Metrolla Tokioon (2005)

Itsemurhastakin voi laulaa rauhoittavasti. Näin todistaa Jere Ijäs, jolle kävi urallaan jokseenkin vanhanaikaisesti: Jere & The Universen taustamuusikot pääsivät omilla tahoillaan pidemmälle kuin keskushenkilö itse.

Metrolla Tokioon -albumilla soittaneet Mikko Virta ja Juho Vehmanen saavuttivat menestystä PMMP:n keikkabändissä. Jaska Lukkarisesta puolestaan muodostui suomijazz-piirien luottomies, joka toimii nykyään muun muassa Ricky-Tick Big Bandin rumpalina. Ijäs itse lähti Jere & The Universen jälkeen soolouralle, mutta artistin edellisestä levystä on kulunut jo neljä vuotta. Sen jälkeen hän on julkaissut vähälle huomiolle jääneitä singlejä ja irtokappaleita.

Ijäksen levyt eivät ole unohtumattomia kokonaisuuksia, mutta ajoittain hän onnistuu hienosti. Kuten tällä kappaleella, jonka voi tulkita joko krapulaisen itsesääliseksi voivotteluksi tai tosissaan lähtöön valmistautuvan miehen huokaukseksi.

”Joskus tahtoisin kadota, kadota kokonaan / Lähteä aamulla, kaikessa rauhassa / Mennä metrolla Tokioon / Sukeltaa pimeään”, Ijäs laulaa eleettömästi.

Kappaleen viehätys kumpuaa sanoitusten draamattomasta toteavuudesta ja sen raukeanpehmeästä sovituksesta. Don Huonot -basistin Jukka Puurulan äänittämä laulu on toteutettu vanhan liiton konstein, ilman suurempia studiokikkailuja. Ratkaisu tuo soittoon ilmavuutta. Musiikki leijailee kuin savukiehkura kohti kattoa.

Ijäksen tulkinta on uskottavaa. Metrolla Tokioon todella kuulostaa siltä, että sen esittää mies, joka ei enää haluaisi välittää ”yli kaikkien suositusten” painavista haaveista. ”Ehkä siellä mainostaulut loistais kirkkaammin / enkä olisi niin kyllästynyt kaikkeen mitä teen”, kertoja laulaa kuin pitkän harkinnan tuloksena.

Itsemurhasta on kirjoitettu paljon hienoja ensimmäisessä persoonassa kulkevia lauluja. Rankkaa aihetta on kuitenkin vaikea käsitellä muuten kuin synkein äänenpainoin. Esimerkiksi Vic Chesnuttin kolmea kuukautta ennen kuolemaansa julkaisema Flirted with You All My Life on upea kappale, mutta sen kuunteleminen ahdistaa. Metrolla Tokioon on sen sijaan rauhoittava kokemus.

Se saa uskomaan, että mikä määränpää laulajalla onkin, siellä on parempi kuin täällä.

Kuuntele: Jere & The Universe – Metrolla Tokioon

Oliko se siinä, uumoilee Kim Cesarion.

Jo lähes perinteinen Nuorgamin kesähittiranking on edennyt kolmanteen vuosiluokkaansa. Palasimme järjestyksen määrittämisessä kahden vuoden takaiseen formaattiin, sillä kesähitti on parhaimmillaan silloin, kun se jää esittäjänsä ainoaksi tai ainakin selvästi suurimmaksi hitiksi. Lisäsimme kuitenkin mukaan jokaisesta kappaleesta tärkeimmän eli sanoituksen koukun.

Tänä vuonna haaviin jäi kovien kotimaisten lisäksi ruotsalaista, norjalaista, ranskalaista, yhdysvaltalaista, brittiläistä sekä kerrassaan valtioiden rajat rikkovaa osaamista. Sekä tietenkin muutama maininnan arvoinen bonus, vaikka ne eivät listahiteiksi vielä ole nousseetkaan.

#1 Adelén – Bombo

Kuka: Norjan euroviisukarsinnoissa kakkoseksi sijoittunut nuori laulajatar.

Miksi: Vuonomaan viisukarsinnoissa oli tänä vuonna kova taso, sillä näinkin mahtava eurohumppa jäi kakkoseksi Margaret Bergerin I Feed You My Loven takana. Vanha temppu on parempi kuin pussillinen uusia: tässä on ihan kaikki perinteisen kesähitin ainekset videon hiekkarannalla juoksentelusta iänikuiseen haitari-imitaatioon. Lisäpisteitä espanjan kielen miltei hienovaraisesta sovittamisesta kappaleeseen.

Koukku: ”Bailar al son del bom-bom-bom-bom-bom-bo”

Hittistatus: Salakavalasti hittiasemille ja Spotify-soittolistoille pom-pom-pomppinut bilebiisi.

Oliko se siinä: Tietenkin.

Video ei ole enää saatavilla

#2 Kim Cesarion – Undressed

Kuka: Ruotsalainen, jolla on kreikkalaisia ja guadaloupelaisia sukujuuria sekä levytyssopimus. Paratiisisaaren eksotiikkaa, uuh ja aah!

Miksi: Kukaan muu – edes Flo Rida – ei tänä vuonna viitsinyt yrittää näin keskinkertaisella poplaululla, joten Kim tyrmistyttävine falsetteineen pääsi iskemään takavasemmalta. Hittiasemilla ja Seurahuoneilla on aina kolme minuuttia Undressedin kaltaiselle lihaksikkaalle jöötille.

Koukku: ”So let’s get undressed ’cause you look a little lonely”

Hittistatus: Top ten -singlehitti sekä myynti- että Spotify-listoilla.

Oliko se siinä: Samat sanat kuin Adelénin kohdalla. Pienin varauksin tosin, sillä ruotsalainen popvienti Suomeen on joskus tuottanut rasittavan pitkäikäisiä pään seinään hakkaamisia.

Video ei ole enää saatavilla

#3 Tuomas Kauhanen feat. Väinöväinö – Enkeli

Ketkä: 2000-luvun alusta erinäisillä nimillä erinäisissä kokoonpanoissa esiintynyt hiphop-artisti sekä viime vuonna kesähittibarometriä keikuttaneen Kuningasidean laulaja. Duoo > sooloo.

Miksi: Letkeällä suomalaisella luomurallattelulla saa varmimmin kesähitin. Naiset tykkäävät siitä, että heitä kutsutaan enkeleiksi, sillä enkeli on kaunis sana. Ei kai Sininen enkeli syyttä ollut aikoinaan nuorten naisten suosikkijuoma? Auringonlaskussa heinä tuoksuu ja ruoho kahisee – ah tätä onnea.

Koukku: ”Sit mä törmäsin enkeliin. Ounou!”

Hittistatus: Singlelistan kakkonen, iso radiomenestys ja The Voicen valitsema virallinen kesähitti vuosimallia 2013.

Oliko se siinä: Sano vaan Tuomas -albumi kävi albumilistalla, mutta en keksi, millä ilveellä herra Kauhanen saisi aikaan esimerkiksi Kuningasideaa pitkäjänteisemmän uran popin polttopisteessä.

Video ei ole enää saatavilla

#4 Samae Koskinen – Hyvä päivä

Kuka: Jo pitkään valveutuneempia musiikinkuuntelijoita ihastuttanut ja heidän hermojaankin koetellut oman tiensä kulkija.

Miksi: Ei kai maailmassa ole liikaa positiivisuutta? Hyvä päivä on lässyhkö, mutta juuri ja juuri niin uskottava kappale, että sen voi soittaa kavereille, kun oikeasti haluaisi soittaa Mumford and Sonsia. Sopivan jiikarjalaista eikä banjosta tietoakaan.

Koukku: ”Tänään on hyvä päivä”

Hittistatus: Radio Helsingin ja heidän kuuntelijoidensa mielestä vuoden paras kesähitti.

Oliko se siinä: Hankala ennustaa. Samaesta tuskin koskaan tulee isoa tähteä, mutta yllättäviä radiosuosikkeja (kuten Spoon River alkuvuodesta) saattaa irrota.

Video ei ole enää saatavilla

#5 Robin Thicke feat. T.I. & Pharrell – Blurred Lines

Ketkä: Jo viime vuosikymmenellä hetken r&b-maailmaa sykähdyttänyt lipevähkö herra ja hänen meritoituneet kaverinsa.

Miksi: Madonnaa mahtaa harmittaa, sillä hän oli vain noin viisi vuotta etuajassa tyrkyttäessään meille Pharrellin tuottamaa Give It 2 Metä. Blurred Lines on käytännössä sama kappale, mutta sen luoma mielikuva täysin erilainen: väkisin blingblingiä vääntävä viisikymppinen rouva on vaihtunut coolisti mitään tekemättömiin pukumiehiin. Tanakka jumppa on höllentynyt letkeydeksi.

Koukku: ”I hate these blurred lines/I know you want it”

Hittistatus: Eräs historian suurimmista hiteistä Yhdysvalloissa ja meilläkin takuuvarma etko-, nytkö- ja jatkosuosikki.

Oliko se siinä: Joo ja ei. Ei artisti voi saada toista näin isoa hittiä enää koskaan. Mutta ping Pori Jazz!

Video ei ole enää saatavilla

#6 Aste – Spaceman

Kuka: Kesähittikonkari, joka on nimennyt musiikkinsa crime-popiksi.

Miksi: Aste säästää täsmäiskut kesähittisesonkiin. Poikkeus sääntöön villitsi kansaa vuonna 2009 sekä Normipäivä vuotta myöhemmin. Hänen edellisen albuminsa Sekopää-singlellä vieraili Pete Parkkonen, mikä haiskahtaa varmimmalta mahdolliselta tavalta olla herättämättä huomiota. Siihen nähden Spacemanissa on ytyä avaruussukkulan lailla. Tällä kertaa paukut suunnattiin järjettömyydessään ihanaan kertosäkeeseen. Ei tämä sentään Babylon Zoolle pärjää, vaikka yritys on kova.

Koukku: ”Kato mä lennän taas meen läpi seinän/Mä lähen tänään sehän nähää mä oon spaceman!”

Hittistatus: Kesän höpsöimmällä riimillä on tienattu sijoitus maamme ladatuimpien ja kuunnelluimpien biisien kastissa alkukesästä lähtien.

Oliko se siinä: Aste palaa toukokuussa 2016 entistä ehompana eli kappaleella, jolla vierailee Väinöväinö tai PistePiste.

Video ei ole enää saatavilla

#7 Studio Killers – Jenny

Mikä: Monikansallinen animaatioyhtye, jonka keulahahmona valloittaa turkulaisittain englantia ääntävä Chubby Cherry.

Miksi: Studio Killers pohjusti h-hetkeään useammalla mainiolla singlellä ja tadaa, kesäksi 2013 säästetty Jenny onkin juuri oikeanlainen kappale. Soundeiltaan se sopisi aivan hyvin tuubitoppinsa riekaleiksi repineen mallinurallaan epäonnistuneen moldovalaisen laulajalupauksen ainoaksi kreikkalaiselle klubille soittoon kelpuutetuksi singleksi, mutta sanoitus on normaalia adonis-diskoa raadollisempi ja syvällisempi. Hienoa!

Koukku: ”I wanna ruin our friendship/We should be lovers instead”

Hittistatus: Loppukesän kuunnelluimpia sekä Spotifyssa että radiosta.

Oliko se siinä: Jenny on Studio Killersin ensimmäinen oikea ja iso hitti, mutta vahvalta esikoisalbumilta irronnee vielä muitakin.

Video ei ole enää saatavilla

#8 Macklemore & Ryan Lewis feat. Ray Dalton – Can’t Hold Us

Mikä: Tee-se-itse-filosofialla megamenestykseen purjehtinut räppäri ja tuottaja sekä heidän nevahööd-vierailijansa.

Miksi: Macklemoren ja Ryan Lewisin musiikki on oivaltava sekoitus funkia, soulia, räppiä ja tarttuvia popmelodioita. Can’t Hold Us starttaa mahtavalla rumpukompilla eikä meno hyydy biisin edetessä lainkaan. Kertosäkeen nostatus pistää katot pomppimaan.

Koukku: ”We put our hands up like the ceiling can’t hold us!”

Hittistatus: Hitaasti mutta varmasti lähes Thrift Shopin kaltaiseksi universaaliksi anthemiksi kehittynyt hitti.

Oliko se siinä: Vaikea uskoa, että näin näkemyksellinen pari jäisi muutaman hitin mittaiseksi tähdenlennoksi.

Video ei ole enää saatavilla

#9 Redrama feat. AJ McLean – Clouds

Ketkä: Suomen suosituin suomenruotsalainen rap-artisti ja viidesosa Bäkkäreistä tietenkin. Tähtiduetto to the max!

Miksi: Redrama on hiljalleen kasvattanut fanikantaansa, joten olisi aivan liian lyhytnäköistä väittää, että tyylikkään ja toiveikkaan Cloudsin menestys johtuisi pelkästään AJ McLeanin läsnäolosta. Toki AJ vetää homman niin sanotusti himaan varmasti paljon paremmalla rutiinilla kuin kukaan Lassen täkäläisistä hengailukavereista.

Koukku: ”Don’t worry just let me blow all of your grey clouds away/I promise I’ll never leave you alone in the rain”

Hittistatus: Keski- ja loppukesän suosikkeja radio- ja singlelistalla.

Oliko se siinä: Ei todellakaan, onhan Redrama tehnyt hittejä jo toistakymmentä vuotta. Sen sijaan Backstreet Boysin tuleva menestys piilee raskaamman kiven alla.

Video ei ole enää saatavilla

#10 Sini Sabotage feat. Villegalle – Levikset repee

Ketkä: Jo ensimmäisen singlensä jälkeen Idols-tuomariksi kelpuutettu (joutunut?) nousukas ja parin viime vuoden suurimmilla kesähiteillä äännellyt riimittelijä.

Miksi: Levikset repee on populaarikulttuurin näkökulmasta vuoden tärkeimpiä ja mieleenjäävimpiä biisejä, vaikka muistaisi sen olevan härmäläiseen makuun sovitettu Azealia Banksin 212 tai vaikka sen sanoitusta pitäisi typeränä tai vaikka vihaisi Sini Sabotagea jo valmiiksi ihan vain hänen taiteilijanimensä vuoksi. Aina, kun vanhemmat sanovat, etteivät ymmärrä nykynuorison musiikkimakua, on maailmassa kaikki hyvin.

Koukku: ”Ainaku sä puhut sitä etelää/Se saa mun levikset repeemään”

Hittistatus: Jättihitti kaikilla mittareilla, lukuun ottamatta fossiilien pyörittämien radioasemien nihkeää suhtautumista kappaleeseen.

Oliko se siinä: Toivottavasti ei!

Video ei ole enää saatavilla

#11 Avicii – Wake Me Up

Kuka: Ruotsin tunnetuin dj-kansallissankari ja samalla eräs planeetan suosituimmista tanssittajista juuri nyt.

Miksi: Mumford and Sons meets Swedish House Mafia yksinkertaisesti on kaikessa älyttömyydessään voittajaresepti! Aloe Blaccin sielukas laulu lakaisee pahimman junttiuden jaloista eli mikään ei kuulosta Rednexiltä. Hieno biisi, jota kelpaa luukuttaa Södermalmilta Sörnäisiin.

Koukku: ”So wake me up when it’s all over/When I’m wiser and I’m older”

Hittistatus: Myyntimenestys ympäri maailmaa ja viikkoja Spotifyn kuunnelluin kappale Suomessa.

Oliko se siinä: Ei todellakaan, sillä Avicii pärjäsi hienosti jo ennen Wake Me Upia. Eikä tällä pelisilmällä voi jäädä edes kolmen hitin ihmeeksi.

Video ei ole enää saatavilla

#12 Daft Punk feat. Pharrell Williams – Get Lucky

Mikä: Robottikaksikko suoraan 1970- eiku 1990-luvulta.

Miksi: Musiikkimedia eritti hunajaa, kun kuuli Nile Rodgersin yhtyvän Daft Punkiin. Se naapuritalosta kuulunut kolke johtui siitä, että paikallislehden kriitikko alkoi rakentaa omaa robottikypäräänsä. Satunnainen Radio Novan kuuntelija tuumasi, että tässäpä ehkä historian täydellisin poplaulu. Tänä iltana ei tuu pakkeja.

Koukku: ”We’re up all night to get lucky”

Hittistatus: Epäilemättä vuoden soitetuin ja tanssituin biisi maailmassa. Britit julistivat kesän päättyneeksi, kun Get Lucky putosi ulos sikäläisen sinkkulistan top tenistä.

Oliko se siinä: Uusi single Lose Yourself to Dance lienee suhteellinen floppi, mutta ennustan, että Daft Punk palaa listaykköseksi viimeistään vuonna 2020 maskottinaan Justin Timberlake.

Video ei ole enää saatavilla

#13 Calvin Harris feat. Ellie Goulding – I Need Your Love

Ketkä: EDM-huuman menestynein tuottaja sekä ahkerasti lenkkeilevä brittilaulajatar.

Miksi: Valloittavasti suoraan asiaan menevä kappale: ensin kuullaan tyylipuhtaaksi eurodance-kertosäkeeksi osoittautuva Ellie Gouldingin herttainen julistus hänen tarpeestaan saada rakkautta juuri siltä maailman ihanimmalta kundilta ja perään Harris lataa bodypump-valikoimastaan sen kaikkein helpoimman jumputuksen.

Koukku: ”I feel so high/I come alive/I need to be free with you tonight/I need your love”

Hittistatus: Tietojen mukaan kappaleelta ei ole voinut välttyä Tampereella, Helsingissä eikä New Yorkissa.

Oliko se siinä: Ei, kummankaan osalta. Harrisin Suomessakin Spotify-listoja asuttaneelta 18 Months -albumilta lohkaistiin kaikkiaan ennätykselliset kahdeksan top ten -brittihittiä, joten ei ole mahdollista, etteikö jatkoa seuraisi.

Video ei ole enää saatavilla

#14 Erin – Ei taida tietää tyttö

Kuka: Kansansuosiksi äitinyt entinen purkkapoppari.

Miksi: Ei taida tietää tyttö on tämän kesän crossover-hiteistä iskelmällisin ja sovinnaisin, mutta myös yksi tarttuvimmista. Sävellys vetää vertoja monille ikivihreille. Etenkin kertosäe on todella taidokkaasti rakennettu. Annan anteeksi jopa tuikiturhan banjon.

Koukku: ”Ei taida tyttö ettei/Mun mies oo vapaa vapaa vielä”

Hittistatus: Ehkä laajimman joukon suomalaisia kesän aikana tavoittanut kappale.

Oliko se siinä: Ei, sillä Erin tekee hittejä ja ennen kaikkea myy levyjä vielä vuosia.

Video ei ole enää saatavilla

#15 Cheek feat. Jukka Poika – Jossu

Ketkä: Taikapeiliin katsovat Vain elämää -sarjan supertähdet.

Miksi: Naisetkin ovat sikoja.”Kaikki paitsi jatkuva paneminen on turhaa” -henkinen 2010-luku kohtaa salaa pimeässä huoneessa luetuilla Myrkyillä ja korvalappustereoissa vanhemmilta piilossa kuunnellulla E-Roticilla sävytetyn ysärin. Jo näillä meriiteillä ehdottomasti siedettävin Jukka Pojan esittämä kappale koskaan.

Koukku: ”Oot ehkä sokee, mut mä nään, mikä tää biatch on/Se ei oo viaton, sen laji on triathlon”

Hittistatus: Spotifyn ylivoimaisesti kuunnelluin kappale kesällä yhdessä Levikset repeen kanssa.

Oliko se siinä: Ei, sillä Timantit on ikuisia.

Video ei ole enää saatavilla

BONUKSET!

Charles Ramsey – Dead Giveaway!

Tässä katsauksessa on ollut jokaisena vuonna tilaa nettisuosikeille ja meemeille. Viime vuonna mainittiin muun muassa Gangnam Style, josta tuli lopulta ihan oikea megahitti. Charles Ramseyn Dead Giveawaystä ei sellaiseksi ole, vaikka kyseessä on The Gregory Brothersin vallan riemukas Songify-neronleimaus, joka perustuu Clevelandissä kidnapatut naiset pelastaneen Ramseyn televisiohaastatteluun.

Video ei ole enää saatavilla

Lieminen feat. Edu ja Davo – Tääl on Lieminen

”Party time, excellent!” Ansiokas hassutteluvideohitti on niitä hämmentäviä tapauksia, joista irtoaa lentäviä lausahduksia some-aktiivien käyttöön noin puoleksi vuodeksi.

Video ei ole enää saatavilla

Mies ja Elämä – Vaimon faija

Elokuun puolivälissä Jori Hulkkosen Soundcloud-tilille ilmaantui kaunis ja pysäyttävä synapopcover Bruce Springsteenin I’m on Firestä, jota on vaikea mieltää kesähitiksi sanan perinteisessä merkityksessä, mutta kyllä tätä kelpaa kuunnella alkusyksyn auringonlaskussa.

Hyvä päivä julkaistiin maaliskuun lopussa. Miksi arvioimme sen vasta nyt? Älä kysy! (Kuva: Tomi Palsa)

Hyvä päivä -levy esittelee Samae Koskisen tasokkaimmillaan laulunkirjoittajana.

Minulla on ristiriitainen suhde Samae Koskisen albumeihin. Levyillä on ollut upeita kappaleita, mutta kokonaisuuksina ne ovat olleet aina hyvin raskaita. Tekstipainotteiset ja musiikillisilta ansioiltaan vaatimattomat kappaleet ovat horjuttaneet pitkäsoittoja.

Ennen keväällä julkaistua Hyvä päivä -albumia Koskinen on onnistunut parhaiten 2009 julkaistulla Elossa-pitkäsoitolla. Elossa on mielenkiintoinen ja otteessaan pitävä kokonaisuus. Albumia ei kylläkään tule kuunneltua kovinkaan usein. Teemalevyn traaginen tarina vie suurten kysymysten äärelle, joita mukavuudenhaluisena en halua turhan usein pohdiskella.

Samae Koskinen mainitsi jossain Elossa-levyn tiimoilta tehdyssä haastattelussa, että levyn esikuvana on ollut Edgar Lee Mastersin kirja Spoon River antologia. Koskisella lienee läheinen suhde tuohon teokseen, sillä levyn yksi avainraidoista on Spoon River. Mastersin kirja on kuitenkin tässä ihastumisesta kertovassa kappaleessa vain sivuroolissa. Spoon River on vahva näyttö siitä, että Koskinen on kehittynyt laulunkirjoittajana. Kappale soi nostalgisena, mutta tunnelmassa ei ole häivähdystäkään ummehtunutta ullakon tuoksua. Teksti on yksi levyn vahvimpia.

”Mä kuuntelen kun kerrot miten kaikkeen ihastut
Sun äänes nousee kun innostut
Sä puhut musiikista ja sun lempikirjoista
Yks on Spoon River antologia
En ollu lukenu sitä, en lue paljo muutenkaan
Mut oot niin upee etten kehtaa tunnustaa”

Yksi syy Spoon Riverin tekstin vahvuudelle on kuitenkin se, että tekstittäjänä Koskinen on hiukan jämähtänyt. Edellisellä Kuuluuko, kuuntelen -albumilla mies löysi suosikkiaiheensa. Vilpittömyys ja arjen pienet ilot ovat läpitunkeva teema myös uudella levyllä. Koskisen pakahduttava rehellisyys ja vilpittömyys on suomalaisen rockin viitekehyksessä todella omalaatuista ja ilahduttavaa. Elämän ihanuuden lapioiminen korvaan käy kuitenkin raskaaksi ja kiusalliseksi. Levyn nimikappaleen kaltaiset otteet onnellisuuspäiväkirjasta tuntuvat turvallisilta ja löysiltä valinnoilta, koska näitä teemoja Koskinen on jo aiemminkin käsitellyt.

Vaikka levyn tekstit käyvät ärsyttämään, täytyy sanoa, että musiikillisesti Samae Koskinen on uudella levyllä tasokkaimmillaan. Tyylillinen kirjo on sekavanlainen soppa, mutta aivan hyvin toimiva sellainen.

Ensi kuuntelulla levyn aloituskappaleen Konsertin vuorenhuipulla liitävä proge sai suuni vääntymään erittäin leveään hymyyn hoeskellessani samaan aikaan riemuissani sanaparia “ei vittu”. Hiukan hitaammin aukeava tyylikokeilu on levyn keskivaiheille sijoitettu syntetisoijatunnelmointi Olit kaikki. Aivan ensi kerroilla biisi jätti todella kylmäksi, mutta myöhemmin kappale on osoittautunut todella mielenkiintoiseksi kappaleeksi. Useamman kuuntelukerran jälkeen etäiseltä kuulostanut konesointi on alkanut hohkaamaan lumoavaa lämpöä.

On ilmiselvää, että Koskinen on halunnut tehdä helposti lähestyttävän pop-levyn. Sen huomaa myös siinä, että aiempia levyjä vaivanneet tylsänpulskeuden puuskat ovat kaikonneet ja niiden paikan ovat ottaneet muotovaliot popkappaleet. Avauskappaletta lukuunottamatta kaikilla levyn kappaleilla on erittäin vahva hyräilypotentiaali.

Hyvä päivä on ihan yhtä ristiriitainen levy kuin Samae Koskisen aiemmatkin tuotokset. Kappaleet ovat aivan hyviä ja levyllä on potentiaalisia hittiviisuja yllin kyllin, mutta siltikään en oikein osaa käydä suuriin riemunkiljahduksiin. Olisin odottanut viime vuonna ilmestyneen Läski mulkku -singlen perusteella suurempia irtiottoja. Levy tuntuu vain terien teroittamiselta ja välityöltä sävellysten kulkiessa popmaiseen suuntaan ja tekstitysten löntystellessä jo tutuilla urilla.

70  Samae Koskinen on kirjoittanut uudelle levylleen uransa tarttuvimmat kappaleet ja laiskimmat tekstit. Suurin osa kappaleista osuu maaliinsa varsin vaivatta, mutta kokonaisuus jättää siltikin kylmäksi.

Video ei ole enää saatavilla

Kuvaa parrakkaamman Samae Koskisen neljäs soololevy Hyvä päivä ilmestyi maaliskuun lopussa. (Kuva: Tomi Palsa)

”Sain tehtäväksi tehdä soittolistan pikkukaupungeista kertovista kappaleista. Mä oon kotoisin Riihimäeltä, ja toki sillä on pienen kaupungin status. Halusin jotenkin lähteä lähestymään tätä asiaa mielentilajuttuna, omina kokemuksinani. Mä en osais ees nimetä kymmentä aiheesta kertovaa biisiä, mutta tunnelmasta tiedän sitäkin enemmän.”

1: BRONSKI BEAT – SMALLTOWN BOY

”Ekana mulle tuli tietysti mieleen tää. Tietty ulkopuolisuuden tunne johon löydetään ratkaisu ison kaupungin suvaitsevasta ilmapiiristä. Vietin ensimmäistä kertaa iltaa ulkopaikkakunnalla Tampereen Mixeissä puku päällä ja kajalit silmillä.”

Video ei ole enää saatavilla

2: THE SMITHS – THIS CHARMING MAN

”Riihimäellä ei ollut paljoa syytä laittautua ulos mennessään. Erikoisen näköset tyypit napattiin tähtäimeen. Kun kerran pidin semmoisia isompia rengaskorviksia niin sain naiselta turpaani. Hänen suosikkilauseensa oli lyhyen kohtaamisemme aikana ’vitun kuvottava homo’.”

Video ei ole enää saatavilla

3: THE BLUETONES – SLIGHT RETURN

”Mulle pienessä kaupungissa asumiseen kuului tietty unelmointi, ehkä pois pääsystä tai jostain kauniimmasta. Tämä kappale loi itselleni soundtrackin haavekuville ja lupauksen jostain muunlaisesta maailmasta.”

Video ei ole enää saatavilla

4: PET SHOP BOYS – RENT

”Suurten kaupunkien ilmapiiri näyttäytyi mulle aina jännittävänä maailmana täynnä mahdollisuuksia, että jokainen ilta voisi olla jonkun uuden alku. Musiikki ja elokuvat ruokkivat tätä visiota aika lailla.”

Video ei ole enää saatavilla

5: SUEDE – ANIMAL NITRATE

”Samoin kuin päihteet: amyylinitraatti ja heroiini kiinnostivat hiukkasen enemmän kuin keskiolut. Kumpaakaan en päässyt koittamaan.”

Video ei ole enää saatavilla

6: SISTER FLO – HYVINKÄÄ

”Elän sen verran kuplassa uuden levyni kanssa  tällä hetkellä, että oman biisin ujuttaminen joukkoon ei tunnu lainkaan perverssiltä. Yhtyeeni Sister Flo teki biisin nimeltä Hyvinkää, joka mielletään usein kitinäksi kyseisen kaupungin ilmapiiristä. Sain kerran känniseltä hyvinkääläiseltä toimittajalta vihapostia aiheen tiimoilta, kun video oli hänen mielestään väkivaltainen ja laulu kaupunkiaan dissaava. Vaan ei, se kertoo tunteesta, jonka tahtoo unohtaa. Pyyhkiä ikuisiksi ajoiksi pois. Voihan se olla kipeä muisto jostain paikasta mutta ei sitä mitenkään alleviivata.”

Video ei ole enää saatavilla

7: THE KINKS – VILLAGE GREEN PRESERVATION SOCIETY

”Kun muutin Riihimäeltä veks, niin kaikista eniten olen nauttinut siitä, että ympärilläni on kulttuuria ja samanhenkisiä ihmisiä. Mutta aina takapajuisuus ja konservatismi eivät ole paheita, kuten The Kinks tällä ihanalla laulullaan meille osoittaa.”

Video ei ole enää saatavilla

8: UNBORN SF  – RIXU

”…mutta joskus taas ovat.”

Video ei ole enää saatavilla

9: PAUL MCCARTNEY – HEART OF THE COUNTRY

”Hiffaan myös sen, että kaikelle on aikansa. Suhtauduin pikkukaupunkielämään pitkään suurella angstilla, mutta ymmärrän hyvin, että monet ikäiseni ovat valuneet sinne takaisin halvemman asumisen ja ehkä tietyn turvallisuudentunteen takia, varsinkin lasten kanssa.”

Video ei ole enää saatavilla

10: THIN LIZZY – BOYS ARE BACK IN TOWN

”Nykyään useimminkin unohdan kaiken kitinän ja suhtaudun vanhoihin paikkoihin nostalgisesti. Mulla on kova säkä siinä, että muistan paremmin hyvät asiat kuin huonot. Vaikkei tästä listasta sitä heti uskoisikaan.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on sinun ultimaattinen pikkukaupunkikappaleesi? Kerro se meille kommenttikentässä. Kolme parasta perustelua palkitaan avec-sisäänpääsyllä Samae Koskisen ja Korvalääkkeen lauantaiselle levynjulkaisukeikalle Korjaamon Vaunusalissa Helsingissä. Osallistumisaikaa on perjantaihin 12. huhtikuuta kello 20:00 asti.

Kuuntele soittolista tästä.

Samae Koskisen Korvalääke 29.03.2013 Klubi, Turku.

Samae Koskinen soittaa esikoisalbumillaan kaikki soittimet. Tässä hän soittaa vain kitaraa. (Kuva: Tomi Palsa)

Samae Koskisen esikoissinglellä Kauko Röyhkän wajdamainen tarina kohtaa Sister Flon huumavan ja ihmetystä täynnä oleva popin.

“Hän ei tule mua vastaan
Nämä talorivit jatkuu sfääreihin”

Puolalaisella ohjaajamestari Andrejz Wajdalla oli kerran kuulemani tarinan mukaan synopsis, josta tämä piti kovasti, muttei ollut jostain syystä ohjannut elokuvaksi asti. Siinä mies tapaa elämänsä rakkauden ravintolassa, viettää tämän kanssa ihanan illan, päätyy tämän kotiin uudelle lähiöalueelle yöksi, josta lähtee aamulla onnesta soikeana hakemaan aamiaistarpeita.

Palatessaan hän kuitenkin huomaa, että uuden asuinalueen talot muistuttavat kaikki toisiaan, eikä hän ole onnen huumassaan pannut mieleen rapun tai talon numeroa. Hän ei yrityksistään huolimatta koskaan löydä takaisin, ja nainen ei vaivaudu häntä etsimään luullen miehen luikkineen aamun turvin pakoon.

Samae Koskisen ensimmäisen soololevyn ensimmäisellä singlellä Hän asuu näillä kulmilla on jotain samaa tunnelmaa. Ensimmäisen säkeistön wajdamainen tunnelma antaa tilaa röyhkämäiselle ulkopuolisuudelle, jossa yksinäinen boheemisusi vaeltaa esikaupunkialueella kuin vieraalla planeetalla hämmästellen vieraita elämänmuotoja ja niiden banaalia käyttäytymistä ja elämää.

Samae Koskisen kolmas soololevy Kuuluuko, kuuntelen ilmestyi viime vuonna. (Kuva: Tomi Palsa)

Se ei ole sattumaa, sillä teksti on Röyhkän. Koskinen ei tehnyt debyytilleen yhtään sanoitusta, vaan niistä vastasi liuta eturivin suomalaisia runoilijoita ja kirjailijoita (Saila Susiluoto, Inka Nousiainen, Tomi Kontio). Ja Röyhkä, tietenkin.

Yhteistyö Röyhkän kanssa jatkui seuraavalla levyllä Elossa (2009), ja myöhemmin Samae nähtiin Röyhkä/Mattila-bändin basistina. Sattumaa ei liene tämän valossa sekään, että debyytin Vol. 1 on tuottanut nimenomaan Riku Mattila.

Röyhkämäisen passiivisaggressiivisen kitararockin tilalla on tekstiä tukemassa kuitenkin Koskisen bändistä Sister Flosta tuttu huumava ja ihmetystä täynnä oleva pop. Kappale, ja varsinkin sen sfääreihin kurottava coda, voisi olla McCartneyn ja Brian Wilsonin yhteistyön tulos. Entistä vaikuttavampaa on, että Samae soittaa itse kaikki soittimet.

Todellinen soololevy, siis (jos ei laske parilla kappaleella huilussa vierailevaa Saara Markkosta). Ja ehdoton suomalainen popklassikko huikean lahjakkaalta säveltäjältä.

Video ei ole enää saatavilla

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

1. kesäkuuta 2006 − Eduskunta piti satavuotisjuhlaistuntonsa ja perusti uuden Ulkopoliittisen instituutin hyväksymällä sitä koskevan lain. Istunnossa herätti eniten huomiota Vihreän Liiton kansanedustajan Heidi Hautalan puheenvuoro, jossa hän arvosteli ankarasti demokratian tilaa Venäjällä. Puhemies Paavo Lipponen tuomitsi Hautalan puheen Venäjää loukkaavaksi ja sivistysvaltioon sopimattomaksi. Lipponen piti raskauttavana sitä, että Hautala oli esittänyt mielipiteensä venäläisten kutsuvieraiden läsnäollessa.

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 149 British Sea Power – Living Is So Easy

British Sea Power pystyy halutessaan mihin vaan. Vaikka sitten loihtimaan 90-luvun brittipopista muistuttavan täsmä-indiehitin, joka pui modernin elämän näennäistä helppoutta. Mikään oikea hitti se ei tietenkään ollut. Mielikuvituksen yliannostuksesta kärsivän yhtyeen tarjoamassa vaihtoehtotodellisuudessa se kuitenkin valittiin Euroopan uudeksi kansallislauluksi. (Ville Aalto)

Video ei ole enää saatavilla

# 148 Raphael Saadiq – Good Man

Mistä tunnistaa hienon soulkappaleen vuonna 2011? Siitä, että jää miettimään, miksei Otis Redding levyttänyt tätä, ennen kuin huomaa kappaleen syntyneen yli 40 vuotta Otisin kuoleman jälkeen. Stone Rollin’ -levyn huippuhetki on jo syntyessään standardi, joka vain odottaa päätymistään pikahittiä kalastelevan räppärin ”samplaamaksi” koko kertosäkeen leveydeltä. (Juha Merimaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 147 Timber Timbre – Bad Ritual

Folkia, bluesia, doowopia, taiderockia ja crooner-romantiikkaa yhdistelevä kanadalaisyhtye oli korvaamaton apu pimeneviin syysiltoihin. Montrealissa ja Torontossa majailevan kolmikon neljäs albumi Creep On Creepin’ On sai kananlihalle jo avausraidallaan Bad Ritual, joka on kuin David Lynchin käsitys kadoneen Dr. Dre -samplen päälle huokailevasta Gene Vincentistä. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

# 146 Red Hot Chili Peppers – Even You Brutus?

Kuulun niihin halveksittuihin harvinaisuuksiin, jotka eivät juuri pitäneet John Fruscianten kitarasoundista. Siksi Josh Klinghofferin kitaran svengaus hivelee korvia, erityisesti yhdistettynä jumalaisen Anthonyn julistavaan lauluun ja kertsissä upeasti funkittavan Flean bassoiluun. Tavallaan klassisen ennalta-arvattavaa, mutta hillittömän toimivaa rock-musiikkia. (Niina Virtanen)

Video ei ole enää saatavilla

# 145 Jarkko Martikainen – Huominen on kaukana

Heittäytyvään tulkintaan sekä mies ja kitara -meininkiin nojaava kappale saa Äänioikeus-yhtyeeltä jopa irlantilaisen kansanmusiikin sävyjä. Juomalauluksi muotoutuva biisi ei anna kuulijan mennä nukkumaan, vaan kehottaa unhoittamaan kaukaisen huomisen ja alkamaan viinin juomisen. Synkeän alkupuoliskon jälkeen elämänilo pursuaa Martikaisesta harvinaisella tavalla. (Sami Sankilampi)

Video ei ole enää saatavilla

# 144 The Valkyrians – Astro Zombies

Ska-bändin cover-levy kuulostaa aina lähtökohtaisesti paskalta idealta. Valkyriansin cover-levy sen sijaan kuulostaa aivan loistavalta, ja oli vuoden iloisimpia tapauksia kotimaassa. Levyn ehdoton helmi on tämä Misfits-laina, joka löytää aivan uuden kulman alkuperäisesitykseen, ja kääntää Danzigin apokalyptisen mökäämisen sielua silitteleväksi sauhuserenadiksi. (Jarkko Immonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 143 Foo Fighters – White Limo

Vaihtoehtorockin suuri ja kaunis vilauttaa punk-juuriaan riemastuttavasti. Sisäsiistiksi luultu yhtye räimii railakkaan suttuisesti mutta tiukan ammattimaisesti maukasta punk-rähinää. Riffissä on jytyä, ilkeyttä ja ilmakitara-abilityä vaikka muille jakaa. Kun vokaalit on karjuttu megafoniin, mukana on bassoleadi ja kitarasoolo on rock’n’roll, meininki on mahtava. (Kimmo K. Koskinen)

Video ei ole enää saatavilla

# 142 Thao + Mirah – Rubies & Rocks

Leikkisästi keinahteleva Rubies & Rocks on aiemmin omilla tahoillaan muusikonuraa luoneiden Thao Nguyenin ja Mirah Zeitlynin yhteistyön hedelmä. Suuri kiitos kuulunee kuitenkin naisten albumin tuottaneelle Merrill Garbusille eli Tune-Yardsille, jonka työpanos kuuluu Rubies & Rocksilla ennen kaikkea sen vastuttamattomissa, afrobeatiin kallellaan olevissa rytmeissä. (Tuomo Yrttiaho)

Video ei ole enää saatavilla

# 141 Paul Simon – Dazzling Blue

Maailmanmusiikin yhdistäminen popkappaleeseen on Paul Simonilta, 70, tuttu temppu – perustuihan 1980-luvun huippulevy Graceland juuri tälle idealle. Mutta tuskin kukaan muu tekee sitä yhtä hyvin. Intialaisten rytmien varassa hellästi keinuva Dazzling Blue ei olisi ainoastaan sopinut Gracelandille, vaan olisi ollut silläkin huippuhetki. Vanhassa on yhä virtaa. (Juha Merimaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 140 Booker T. Jones – Representing Memphis

Kaikki tiet vievät Memphisiin? Stax-legendan rinnalla tämän kotikaupunkia edustavat Philadelphian The Roots sekä New Yorkin Sharon Jones ja Matt Berninger. Odotuksista huolimatta Berningeristä ei kuoriudu kiihkeää soulsaarnaajaa, muttei tämän aina alakuloisesta mutinasta silti sielukkuutta puutu. Muut ovat sen sijaan omalla maaperällään, ja jälki on sen mukaista. (Tuomo Yrttiaho)

Video ei ole enää saatavilla

# 139 The Walkabouts – The Dustlands

Maisema on klassinen: on polttava aavikko jossain Meksikon rajaseudulla. Uhkaa väreilevässä ilmassa, pian jännite laukeaa. Tästä tunnetilasta, Chris Eckmanin kiihkeästä laulusta ja ylellisistä orkestraatioista on seattlelaisen veteraaniyhtyeen uutuuslevyn melkein-nimibiisi tehty. Cormac McCarthya ja Calexicoa dramaattisen musiikin ystäviin vetoavana keitoksena. (Niko Peltonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 138 Samae Koskinen – En anna periks

Mitä? Musiikkia vuodelta 2011, joka ei ole lainkaan kyynistä, rehvastelevaa, tärkeilevää, mukanokkelaa tai ironista? Näin pääsi käymään ainakin Samae Koskisen Kuuluuko, kuuntelen -levyn kohdalla. En anna periks -kappaleen sympaattisen osuvat sanoitukset, loistava melodia ja hieno vuosikertapopsoundi elähdyttivät erityisesti. Kuuntelen, kuuntelen ja odotan lisää! (Kimmo Vanhatalo)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.

Samae Koskinen 10.09.2011 Klubi, Turku.

Tänään, perjantaina 02.12.2011 Samae Koskinen antaa soolokonsertin Tampereen Yo-talolla klo 21.00 alkaen. Illan toisen soolokonsertin antaa Jarkko Martikainen.

Rättö (kuvassa) ja Lehtisalo esiintyivät viidessä ensimmäisessä Monsters of Popissa, mutta eivät ole tällä kertaa mukana. Kuva: Jukka Tarvonen.

Kaikkien aikojen kuudes Monsters of Pop käynnistyy tänään Tampereen Klubilla ja Telakalla. Nuorgam sukelsi kolmipäiväisen klubifestivaalin historiaan ja muisteli menneitä festivaalin tuottajan Antti Hietalan kanssa. Kokosimme myös mykistävän soittolistan, jolla kuullaan seitsemääkymmentäkuutta MoPissa vuosien varrella esiintynyttä artistia!

Linkki soittolistaan tästä.

2006: Liekin kuumuudessa

Risto Ylihärsilä ja Joose Keskitalo, poikarakkautta. Kuva: Tomi Palsa.

Ensimmäinen Monsters of Pop järjestettiin elokuun alussa Kauppakadun Yo-talolla ja Pub Artturissa. Torstaina 10. elokuuta Jukka Salmisen Tapes-soolokeikka käynnisti festivaalin, jonka päätti lauantai-iltana Boys of Scandinavia. Ensimmäisen ”mopin” erikoisuus oli Risto Ylihärsilän ja Joose Keskitalon yhteiskeikka lauantaina Artturissa.

Antti Hietala: ”Eka kerta on aina eka kerta. Kaikilla oli ihanaa, kaikki oli helppoa. Yo-talon hevosenkengässä mitattiin Liekin keikan aikana lämpötilaksi 45 astetta.”

2007: Revi siitä!

Martin Rev, hämmentäjä aviaattoreissaan. Kuva: Tomi Palsa.

Toisena vuotenaan Monsters of Pop laajeni myös Ravintola Laternaan. Sinne esiintymään kiinnitetty Paavoharju peruutti viime hetkellä keikkansa, jolloin yhtyettä tuuraamaan hälytettiin ensimmäisessäkin Monsters of Popissa hurmannut Rättö ja Lehtisalo. Samalla käynnistyi perinne, joka katkeaa vasta tänä vuonna, kun Porin mahladuo ei ensimmäistä kertaa kuulu festivaalin ohjelmaan. Toinen seikka, josta vuoden 2007 MoP muistetaan, on newyorkilaisen Suicide-yhtyeen legendaarinen Martin Rev, jonka lauantainen keikka Yo-talolla niin sanotusti jakoi mielipiteet.

AH: ”Toisessa MOPissa nähtiin kaksi keikkaa, joita en tule unohtamaan ikinä: Studio oli täydellinen, Martin Rev taas, sanotaanko, ’haastava’. Revin performanssin ehdottomuus oli suurelle osalle yleisöä ehkä liian anarkistista, itse nautin kuitenkin suuresti. Studion MOP-keikka jää muuten historiankirjoihin yhtyeen toiseksi viimeisenä live-esiintymisenä.”

2008: Ruotsalainen sukellus

Venäläinen Everything Is Made in China ei ryssinyt vuoden 2008 MoP-esiintymistään. (Anteeksi.) Kuva: Antti Hietala.

Kolmantena vuotenaan Monsters of Pop muutti Tampereen länsipuolelta itään, kun Klubi ja Telakka ottivat Yo-talon, Artturin ja Laternan paikat festivaalin esiintymisareenoina. Ruotsalaisen Familjenin huipentamana viikonloppuna kuultiin Monsters of Popin ensimmäistä venäläistä esiintyjää, kun postrockyhtye Everything Is Made in China myrskysi torstaina Klubilla.

AH: ”Kolmantena vuotena kaikki meni mahtavasti, kiitos osittain vaihdon Tullikamarin ympäristöön. Mieleen jäi Familjenin nokkamiehen stagedaivaus. Valitettavaa oli, ettei kukaan uskaltanut ottaa kaksmetristä svedua kiinni. Jos tarkkaan katsoo, niin Klubin tanssilattialta löytyy edelleen se monttu, jonka Johanin kallo sai aikaan.”

2009: Viime hetken peruutus

Op:l Bastards ja eeppinen voitto. Kuva: Sakari Karipuro.

Neljännen Monsters of Popin pääesiintyjinä kuultiin keikkalavoille palannutta Op:l Bastardsia. The New Wine puolestaan laajensi festivaalin kansainvälistä tarjontaa Norjan suuntaan. Vuoden erikoisuus oli Ville Leinosen ja Pekko Käpin keikka, jonka ohjelmisto muodostui kuopatun Office Building -yhtyeen kappaleista.

AH: ”Tästä vuodesta on jäänyt päällimäisenä mieleen Those Dancing Daysin viime hetken peruutus ja sen aiheuttama harmitus. Samoin Name The Petin stokispintaliitäjien viinanhimo.”

2010: Svedu ei sylje lasiin

Ranskalainen Danger näyttää kreisibailauksen mallia. Kuva: Sakari Karipuro.

MoPin kansainvälistyminen jatkui, kun esiintyjien kotimaihin lisättiin Suomen, Ruotsin, Yhdysvaltojen, Venäjän ja Norjan seuraan Uusi-Seelanti (The Ruby Suns) ja Ranska (Danger). Festivaalin poikkitaiteellista tarjontaa edustivat Elokuvateatteri Niagarassa esitetty Sub Pop -levy-yhtiön musiikkivideoretrospektiivi ja Telakan kakkoskerroksessa järjestetty Poppimonsterit-lastentapahtuma.

AH: ”Itselle tärkeä vuosi siinä, että saatiin kaksi omaa suosikkia, Danger ja
Ikons, keikalle. Ikonsien viinanhimo oli myös omalla tasollaan. The Ruby Sunsin pojat tulivat keikkansa jälkeen kainosti kysymään että ’saisimmeko joitain alkoholijuomia takahuoneeseen’. Kävi ilmi, että svedupetterit olivat juoneet heidänkin raideriviinat.”

2011: The Rollstons lusii

Kolmannen kerran Monsters of Popissa esiintyvän The Rollstonsin tyylinäyte vuodelta 2007. Kuva: Ilkka Valpasvuo.

Ei Rättöä ja Lehtisaloa, mutta sentään Regina ja The Rollstons, joille Monsters of Pop on historian kolmas. Yhtyeistä jälkimmäinen vastaa toisesta festivaalin erikoisherkusta ja esittää kokonaisuudessaan myyttisen Doing Time -cd-r-albuminsa kymmenen vuoden takaa. Toinen spesiaalikeikka on kerran aikaisemminkin MoPissa nähdyn Jessen ja Jimi Tenorin yhteisesiintyminen. Kuudennessa Monsters of Popissa musisoivat myös muun muassa norjalainen kosmisen discon mestari Lindstrom, ruotsalaiset popsuosikit JJ ja Lo-Fi-Fnk sekä kotimaiset Siinai, Huoratron ja Big Wave Riders.

Monsters of Pop 2006–2011

1. Tapes – Eightythree
2. Ville Leinonen & Valumo – Valumo [live]
3. Magenta Skycode – Go Outside
4. Samae Koskinen – Hän asuu näillä kulmilla
5. Liekki – Päijänne
6. Risto – Pupu Tupuna
7. Joose Keskitalo – Pimeydestä pimeyttä vastaan
8. Custom Drummer – Luxus
9. Tv-Resistori – Serkut rakastaa paremmin
10. Le Sport – Tell No One About Tonight
11. I Was a Teenage Satan Worshipper – Botox Zombies
12. Regina – Minua ollaan vastassa
13. Most Valuable Players – Stockholm Doesn’t Belong to Me
14. Boys of Scandinavia – Why Do You Love Me
15. Pintandwefall – John the Seahorse
16. Don’t Be a Stranger – Perfect Problem
17. Sister Flo – White Noise
18. The Rollstons – Notorious
19. Anssi 8000 – Squirrel Song
20. K-X-P – Mehu Moments
21. Plain Ride – One More Round
22. Studio – Self Service
23. The Micragirls – Queen of the Cavemen
24. Martin Rev – In Your Arms
25. Aksu – Ei sen niin oo väliä
26. Cats On Fire – Higher Grounds
27. Viola – Lovelights
28. Pluxus – Transient
29. Eleanoora Rosenholm – Kodinrakennusohjeet
30. Aavikko – Futer City
31. Islaja – Sydänten ahmija
32. Kastor – Melody I Hear in Your Heartbeat
33. Kiki Pau – Poses
34. Goodnight Monsters – First One on the Beach
35. Everything Is Made in China – Sleepwalking
36. Familjen – Det snurrar i min skalle
37. Puumaja – Kesä voi mennä pieleen
38. Office Building – Eyes on the Road
39. Kiila – Kevätlaulu
40. Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi – Käpytemppeli
41. Manna – Holy Dirty Game
42. Vuk – Rukous
43. Zebra & Snake – Big Bad Drummer
44. Nottee – Don’t Waste Your Light On Me
45. Name The Pet – Falling
46. The New Wine – Bridge
47. Op:l Bastards – Spraybeat [Eagle Mix]
48. Murmansk – Sweet Trio
49. Ikons – Imperiet
50. The Ruby Suns – Cranberry
51. Cosmobile – Curtain
52. Francis – Eternal Souls
53. Them Bird Things – Like a Fire
54. The Baddies – Battleships
55. Bye Bye Bicycle – Navigation
56. Burning Hearts – Into the Wilderness
57. Shine 2009 – New Rules
58. Jaakko Eino Kalevi – Flexible Heart
59. Ka So Re – Petite
60. Villa Nah – Running On
61. Danger – 11h30
62. On Volcano – The Explorer
63. NT´s White Trash – You & Me
64. JJ – Let Go
65. Delay Trees – Cold
66. Britta Persson – Toast to M
67. The Valkyrians – Disorder
68. Lo-Fi-Fnk – Boom
69. Siinai – Munich 1972
70. Nightsatan – Four Eyed Cyclops
71. Bright Shades – Sightseeing
72. Jesse – Odotin ihmettä
73. Jimi Tenor – Barcelona Sunrise
74. Lindstrøm – Where You Go I Go Too
75. Huoratron – $$ Troopers
76. Rico Tubbs – Hip Rave Anthem

Linkki soittolistaan tästä.

Monsters of Pop Tampereen Klubilla, Telakalla ja Ravintola 931:ssä 22.–24. elokuuta. Muista myös lauantaina 24.8. Klubilla klo 11–14 järjestettävä darrashoegaze-tapahtuma Aamiaisklubi <3 Monsters Of Pop <3 NRGM!, jossa ravitsevaa buffet-aamiaista säestävät mainiot Nuorgam-dj:t OO))) & Astro-Sofia! www.monstersofpop.net

Judas Priest on kuitenkin artisti, jonka Koskinen on löytänyt vasta varttuneellä iällä. Tässä jutussa hän tarjoaa askelmerkit niille muille, joille Rob Halfordin rykmentin nahkainen louhinta on vielä hieman vieras juttu.

Olen herännyt Judas Priestin musiikkiin myöhään. Toki yhtye on aina ollut tuttu, lähinnä teini-ikäisenä kuullusta Painkiller-albumista, mutta todellinen rakastuminen tapahtui vasta viime vuoden aikana. Olen 32-vuotias ja erittäin iloinen siitä, että elämä tarjoaa aika ajoin tämän magnituudin innostumisia.

Mulle Priestin viesti on yksinkertainen ja äärimmäisen positiivinen. Lyhyestä elämästä pitää nauttia ja ottaa siitä kaikki irti, muttei kuitenkaan kenenkään kustannuksella. Ja itseään saa arvostaa.

Unohtamatta tiettyä yhteisöllisyyttä, bändi oli ensimmäisiä, jotka ottivat heavy metalin uskonnon kaltaiseksi opiksi, jota levittää ympäriinsä.

5. Screaming For Vengeance

Soundeiltaan tiukka, mutta melko metallinen kokonaisuus. Lyriikoiltaan eniten perinteistä fantasiamörköosastoa näistä levyistä.

Mulle ehdoton kohokohta on hardrock-klassikko You’ve Got Another Thing Coming, joka on saanut syntynsä hätäisen studiojamin pohjalta. Mutta ei aloituskaksikkokaan huono ole:

Video ei ole enää saatavilla

4. Hell Bent For Leather / Killing Machine

Tässä on pari mahtavaa menobiisiä, Delivering the Goods ja Hell Bent for Leather, mutta toisaalta taas pari aivan superärsyttävää stadionrock-hakua. Evening Starin ja Take On to the Worldin kertosäkeet jäävät päähän, mutta eivät miellyttävällä tavalla. Loppupuolella ikävää tyhjäkäyntiä.

Ei vaan, mitä mä ny hölmöilen, kyllähän tääkin on ihan älyttömän hieno:

Video ei ole enää saatavilla

3. British Steel

Tällä levyllä ovat Priestin ehkä tunnetuimmat laulut, Breaking the Law ja Living After Midnight. Molemmat kappaleet ovat superkovia, mutta loppulevy ei mielestäni nouse sinkkujen tasolle. Bonusta Metal Godsin Kraftwerkille kumartavasta kertosäkeestä.

Oheinen BBC:llä esitetty playback-video kappaleesta United todistaa Rob Halfordin uskomatonta karismaa. Veikkaan, että paatuneinkin heteromies tuntee kihelmöintiä munissaan.

Video ei ole enää saatavilla

2. Sin After Sin

Ehkä yhtyeen tiukin kokonaisuus. Jännite jatkuu läpi levyn; alun Sinneristä ja Joan Baez -coverista lopun Dissident Aggressorin thrash-esiasteeseen.

Rummuissa on 19-vuotias, myöhemmin Totossakin (hetkinen!) vaikuttanut Simon Phillips. Jussi Lehtisalo on tainnut ottaa vaikutteen jos toisenkin Sinnerin riffistä:

Video ei ole enää saatavilla

1. Point of Entry

Erittäin mielenkiintoinen ja pehmeä levy. Kitaroiden särö on erittäin pieni, ja ehkä juuri sen takia biisien energia on tapissa. Ei yritetä liikaa. Tempot maltillisia mutta peräänantamattomia.

Levyn A-puoli on täyttä timanttia, klassista rockmusiikkia. Don’t Go on periaatteessa powerpoppia, Turning Circles –kappaleessa taas on todella tarttuva ja melodinen kertosäe, selkeästi bändin uran parhaimmistoa. Siitä jännä levy, että b-puoli on yllättävän mitäänsanomaton. Mutta silti selkeä ykkössija.

Video ei ole enää saatavilla

Tsekkaa samalla maailman parhaasta Off The Recordista Samaen hieno esiintyminen maailman parhaassa Indian Summer vintage storessa!

Myös Yonalta oli määrä ilmestyä uusi levy, mutta sen valmistuminen lykkääntyi laulajan sitkeän flunssan vuoksi.

Trubaduuriviikot täydentyvät muutaman päivän päästä, kun Jarkko Martikainen päättää Rakkaus– ja Toivo-albumien käynnistämän levytrilogiansa Uskoon.

Mikä parasta, artistien julkaisuiden taso on on ollut tasaisen kova: Matti Johannes Koivun Toisen maailman nimi on taidemusiikin suuntaan kurottelevaa hienopoppia. Samae Koskinen on puolestaan rohkaistunut kirjoittamaan itse tekstinsä, mikä tuo hänen Kuuluuko, kuuntelen -levylleen uudenlaista aitoutta.

Jarkko Martikainen on laajentanut tyyliään yhtyekokoonpanoon asti ja Putrokin uusiutunut ryhtymällä tekemään kesäiskelmää.

Enää pitää toivoa, että hienoja lauluntekijälevyjä riittää tässä maassa myös syksyksi.

Video ei ole enää saatavilla

Samuli Putro – Älä sammu aurinko

Video ei ole enää saatavilla

Samae Koskinen – En anna periks

Video ei ole enää saatavilla

Matti Johannes Koivu – 80-luvun lapset