”Hot diggity dog”, tuumaa Karri.

Miltä kuulostaa Koiran haukku soolona?

Tätä on odotettu.

Tätä on odotettu tietyissä piireissä aina Karri Koiran, Thono Slonon ja Ruudolfin Vähäiset äänet -bändin 2000-luvun alkuun sijoittuneista raikuliräpajoista alkaen.

Tätä ovat odottaneet vesi kielellä useimmat Ruudolfin soolotuotantoon vuosien varrella ihastuneet, sillä se on oikeasti ollut pikemminkin Ruudolfin ja Karri Koiran duotuotantoa.

Viimeisimpänä kaipaajien joukkoon ovat liittyneet ne nuorempien sukupolvien edustajat, jotka ovat kuulleet Karria ensi kerran vuoden 2011 megaturbokesähitillä Mammat riivaa tai vaikka Jaren & Villegallen ”bodya, sporttia ja tsemppistä” -henkisillä räplevyillä.

Toisin kuin useimmiten popmusiikissa (syyttävä katseeni osuu teihin, herrat Rose ja Dre), vuosien viivästyminen osoittautuu K.O.I.R.A.-albumilla hyveeksi. Aiemmin Karri ja joka ikisessä biisissä hääräävä heteroelämänkumppani Ruudolf tuskin olisivat olleet vielä valmiita tekemään näin kunnianhimoista albumia.

Ei ole suuri salaisuus, että K.O.I.R.A. on se levy, jonka Karri ja Ruudolf ovat aina halunneet tehdä, heidän musiikkinsa vaikutteissa väikkynyt intohimoprojekti – ihan aito moderni kotimainen loverman-r&b-albumi. Mikä on miesten lahjakkuudesta huolimatta vähän yllättävää on se, että he onnistuivat näin täydellisesti.

Vaikka albumilla kuullaan erilaista musiikkia kuin Ruudolfin tuotoksilla, se on suoraa jatkumoa Karrin ja Rudyn projektille kotimaisen musiikin vapauttamiseksi suomirockin perinnöstä – huumorintajuttomuuden, junttipatetian ja itseglorifioivan synkkyyden ikeestä.

Esimerkiksi Karrin Los Angelesin iltapäiväruuhkaa muistuttanut Flow-keikka ja tietysti tämän levyn menestys todistavat, että aika oli vihdoin kypsä kotimaisen r&b:n läpimurrolle. Vielä viisi vuotta sitten temppu tuskin olisi onnistunut.

Levy ei silti varmasti ole kaikkien makuun. Siitä pitääkseen on tykättävä r&b:n estetiikasta edes jonkin verran. Siis epäironisesta, epä-post-mistään mustasta estetiikasta, ei SXSW-festarikävijöiden tarpeisiin indiefioidusta ja valkopestystä r&b:stä – jota edustaa vaikkapa How To Dress Well.

Onkin aika hauskaa, että vuonna, jona niin kutsuttu hipsteri-r&b tosissaan murtautui läpi maailmalla, suomalaishörhöt hiihtivät aivan omia polkujaan. Tästä albumista on ”PBR&B” kaukana, mistä jumalille kiitos.

Karri ja Ruudolf leikittelevät seksiä, tunnetta ja melodraamaa hehkuvan, etupäässä 90-lukulaisen r&b:n traditioilla, kliseillä ja teemoilla äärimmäisen taitavasti, aidon asianharrastajan pieteetillä. Ei aiempien yrittäjien tapaan (hei siellä, Jonna!) kökösti pastissoiden vaan esimerkiksi sotkien sekaan viittauksia, jotka hymyilyttävät tunnistajaansa.

Albumia edeltäneiden videoiden perusteella oli vähemmän kuin epätodennäköistä, että koko levy olisi ollut hassut retrosangat päässä kekkuloivaa, keskeltä onttoa New Jack Swing -hassuttelua. Mutta se pelaakin Ruudolfin levyjä vähemmän huumorilla, on vähän vakavampi, jopa – kääk! – kypsempi levy.

Ei K.O.I.R.A. aiempaa ryppyotsaisempi ole, mutta on se vähemmän ääneen naurattava – ja ihan tarkoituksella. On parivaljakolle kunniaksi, että he ovat onnistuneet myös nojaamatta kieleen poskessa.

Esimerkiksi Mitä meil on ja Timanttisade ovat jotain mitä Suomessa ei ole aiemmin kuultu – täysiverisiä r&b-slovareita, jotka uskaltavat luottaa enemmän harmoniaan, ihmisääneen ja ihanaa paksua siirappia tihkuvaan tunnelmaan kuin valkoisen popmusiikin lainalaisuuksiin. Nämä ovat kappaleita, joista eräs Robert Sylvester Kellykin voisi olla ylpeä.

Tuotanto on omaa luokkaansa. Mikään aiempi suomalainen räp- tai r&- levy ei ole kuulostanut näin täyteläiseltä, näin isolta mutta ilmavalta, näin kalliilta tai näin fantastisen hyvältä. Jopa se, että Karri ei ole teknisesti varsinainen whitneyhouston kääntyy tuotannon pyörteissä oudosti eduksi.

Tavarajunan lailla kohti kiitävän musiikkijulkaisujen vyöryn ja määrättömän pitkien konseptialbumien keskellä tässä on K.O.I.R.A., joka ei oppinut uusia temppuja: helposti hahmotettava kokoelma yksilöllisiä kappaleita, missä ei ole yhtään kappaletta liikaa tai liian vähän.

Karrin levy saattaa olla vähemmän megalomaaninen artistinen julkilausuma kuin vuoden kohutuin r&b-albumi, Frank Oceanin Channel Orange. Sen kuunteleminen on silti rehellisesti ottaen aika hemmetin paljon nautittavampi kokemus.

93 Karri Koiran soololevyä odotettiin vuositolkulla. Toisin kuin yleensä, odotus kantoi runsaasti hedelmää: K.O.I.R.A. on kunnianhimoisin, nautittavin ja yksinkertaisesti paras kotimainen r&b-albumi koskaan ja eräs vuoden levyistä.

Video ei ole enää saatavilla

Ruudolf, pehmo-mc Herttoniemen getosta.

Rap-evankelista saarnaa kaikista hyvän elämän aineksista: epäterveellisestä ruoasta, piereskelystä ja hauskanpidosta. Selvää klassikkoainesta!

”Se on Ruudolf, fresh outta poikamiesboksi
ruff’n’tuff niinku nahkarotsi
gettoevankeliumii ja munii ja pekonii ja laardii
for every soul and everybody”

Rudy Kulmala oli jo ennen vuoden 2004 Doupeimmat jumala seivaa -albumiaan ehtinyt muun muassa julkaista omakustanteita, voittaa ensimmäisen räpin suomenmestaruutensa sekä hyöriä muutenkin hyvän aikaa kotimaan hiphop-kuvioissa.

Tätä taustaa vasten ei siis pitäisi olla lainkaan tavatonta, että Ruudolfina parhaiten tunnetun Kulmalan levy-yhtiödebyytistä tuli paitsi räppärin avain valtakunnalliseen suosioon, myös eräs Monspin myydyimmistä levytyksistä sekä yksi viime vuosikymmenen kovimmista kotimaisista popalbumeista.

Mutta kun ottaa huomioon, että Ruudolf räppää albumilla ja sen suurimmalla hitillä muun muassa uskostaan ja jumalasta, tuntuu levyn suosio jopa pieneltä ihmeeltä. Siinä missä moni valtavirran liepeilläkin porskuttava artisti takuulla empisi uskonnosta puhumista, tai ainakin tarkastelisi sitä turvallisesti ja hyväksyttävästi kriittisestä näkökulmasta, ei Ruudolf häpeile vakaumustaan. Niin kotimaisessa räpissä kuin laajemminkin ”kunhan ei tuu mulle tuputtaa” -mentaliteettia pursuavassa yhteiskunnassa Doupeimmat jumala seivaa on yhä raikas poikkeus.

Koska keskiverto suomalainen tempaisisi ovensa kiinni alta aikayksikön puheen kääntyessä uskoon, hyvän mielen apostoli Ruudolf tietää, että tärkeintä on tapa, jolla sanoma tuodaan sitä tarvitseville. Siksi Kulmala valmisti Rolf Santana -aliaksensa suojissa A Taste of Honeyn usein sämplätystä vuoden 1980 discohitti Rescue Mesta polveutuvan biitin, joka on niin vakuuttava, ettei paatuneinkaan ateisti voi sitä vastustaa.

Saarnansa Ruudolf ja mukana komppaava Kemmurustakin tuttu Aksim ovat valmistelleet yhtä huolellisesti. Se on juuri sitä, mitä me kaikki eksyneet lampaat vakaumukseen ja uskontokuntaan katsomatta kaipaamme: spontaania, elinvoimaista ja huumoria pursuavaa ilosanomaa elämän hyvistä puolista.

”Ruudolf, fresh outta poikamiesboksi
jumalan rintamapappi ja gettokokki
ja sana leviää ku streptokokki, mitä mä meinaan?
Elävä todiste, et doupeimmat jumala seivaa”

Video ei ole enää saatavilla

BONUS!

Rudy Kulmala on toistaiseksi voittanut räpin SM-kisat kahdesti: vuosina 2001 ja 2005. Vuoden 2005 finaalissa kaatui Kajo, joka kruunattiin vuorostaan mestariksi myöhemmin 2009 ja 2011.

Video ei ole enää saatavilla

BONUS 2!

Joskus sanat eivät riitä. Silloin Asfalttisoturi on valmis astumaan toisenlaiseen kehään.

Video ei ole enää saatavilla

BONUS 3!

Rudy Kulmala kertoo uskoontulostaan.

Video ei ole enää saatavilla

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

7. tammikuuta 2004 – Vasemmistoliiton pää-äänenkannattajan Kansan Uutisten päätoimittaja Yrjö Rautio erosi tehtävästään ja samalla puolueesta. Taustalla oli Raution pettymys puolueen puheenjohtajan Suvi-Anne Siimeksen harjoittamaan politiikkaan.

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 125 Friendly Fires – Hawaiian Air

Friendly Firesin kakkoslevy oli aurinkoista elektropoppia, joka unohtui hetkessä, mutta tulevien kesien soittolistoille voi sisällyttää ainakin trooppisesti jossain Karibianmeren yllä liihottavan Hawaiian Airin. Tyhmässä videossa ollaan lentokoneessa, vaikka pitäisi ratsastaa monivärisillä jättipapukaijoilla Galapagos-saarten rannikolla. Tai jotain vielä kivempaa. (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 124 Suvi Isotalo – Vastarakastuneet

Suvi Isotalon oivaltaminen vaati kaksi soolokeikkaa. Molemmilla kerroilla se ratkaiseva kappale oli P.S. Maj’lle -albumin päätösraita, pianoballadi Vastarakastuneet, jossa tiivistyy Isotalon merkittävin avu: kaiken vakavuuden ja mahtipontisuudenkin takaa pilkistävä huumori. Laulu, joka kuulostaa joka kerta siltä kuin se syntyisi siltä istumalta, ei voi olla huono. (Antti Lähde)

Syyskuussa julkaistu PS. Maj

Voit kuunnella Vastarakastuneet Spotifyn kautta tästä.

# 123 Moonface – Return to the Violence of the Ocean Floor

Ajattelin aluksi, että kappale käsittelee taiteen ja yleisönkosiskelun välistä tasapainoa. Luulin keksineeni hyvän selityksen – laulussa mainittu henki valuu joskus hiekkana rannalle, jossa meri kohtaa maan ja ”yleisön”. Joskus tekee taas mieli palata meren väkivaltaiselle pohjalle, hankalan taiteen pariin. Väärin. Laulu kertoo Spencer Krugin mukaan itsemurhasta. (Niko Vartiainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 122 Ladytron – White Elephant

White Elephantin tunnistaa parissa sekunnissa ehdaksi Ladytroniksi. Palkeiden välistä tihkuu kuitenkin joukko uusia sävyjä – auringon säteitä, herääviä tunteita. Vaikka yleistunnelma on odotetun kolho, kappaleen huokoinen majesteettisuus vihjaa Ladytronin löytäneen musiikkiinsa sellaista inhimillistä lämpöä, jota yhtye on sekä etsinyt että väistellyt läpi uransa. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 121 Ruudolf & Karri Koira – Mammat riivaa

Danza Kuduro oli jo sellaisenaan täysin kelvollinen osanottaja tällä listalla, mutta Ruudolfin ja Karri Koiran huikea lokalisointi nostaa hommat ihan uusille tasoille! Vaikka biisiä ei edes julkaistu Youtube-videota virallisemmin, se lukeutuu silti helposti vuoden 2011 kesähittien joukkoon. Täysin ansaitusti. Etenkin virallisen tanssin esitelleen videon ansiosta. (Tommi Forsström)

Video ei ole enää saatavilla

# 120 Wilco – Art of Almost

Wilcon paras kappale vuosiin on nimetty oudosti. Art of Almostilla kun mikään ei ole melkein vaan kaikki on justiinsa justiinsa. Seitsemässä ja puolessa minuutissa opus kasvaa rumpuloopista puoliorgaaniseksi poplauluksi huipentuen Nels Clinen pitkään sooloon. Samalla se todistaa Wilcon olevan vuonna 2011 parempi Radiohead kuin nykyinen Radiohead itse. (Juha Merimaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 119 The Lonely Island – Jack Sparrow

Huumorimusiikki on vaikea laji. Monet sen klassikoista panostavat lähinnä lyyriseen antiin, musiikin toimiessa lähinnä tarjottimena, jolla pihvi tarjoillaan. Lonely Islandin nerouden ydin piilee siinä, että ellei kuuntelisi sanoja, sen voisi helposti uskoa olevan tosissaan tehtyä modernia rytmimusiikkia. Michael Bolton pistää itsensä upeasti peliin vierailullaan. (Tommi Forsström)

Video ei ole enää saatavilla

# 118 Coldplay – Princess of China (feat. Rihanna)

Chris Martinin johtaman supertähtinelikon viides albumi kuulosti aiempia helpommalta popilta. Miellyttävään virtaan mahtui onneksi pari yhtyeen parhaiden kappaleiden seuraksi kelpaavaa hetkeä, joita bändi voi tykittää stadioneilla. Rihannan kanssa esitetty Princess of China hymyilyttää syntetisaattorien ja eeppisen kertosäkeen voimin. Nautittavaa. Ja säväyttävää. (Aleksi Kinnunen)

Video ei ole enää saatavilla

# 117 Anna Abreu – Stereo

Kultasormi-lokeroon tipahtavan Jukka Immosen yhdessä brittituen kanssa kirjoittama Stereo jatkoi Hysterian aloittamaa Abreun rynnistystä. Kappale kipusi pophittien sarjassa joka suhteessa vuoden valioiden kastiin. Kertosäe paisuu suorastaan taivaallisen nostattavaksi ja Raaseporin linnassa kuvattu videokin on ilmiselvistä gagaismeistä huolimatta kunnianhimoinen. (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

# 116 Rival Sons – Pressure & Time

Basisti Robin Everhart on tässä se sankari. Svengaa kuin Lee Sklar Billy Cobhamin Stratuksella. Tämän ensi kertaa kuullessa tuli aivan sama olo kuin ensi kertaa Rancidille altistuessa. Myös Rancidin kantava voima oli basisti. Rival Sonsissa on kaikki muukin kohdillaan, laulajan kukkoilua, rumpalin nännikomppia ja kitaristin kliseevapaata sooloilua myöten. Rockia. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 115 Zombi – Escape Velocity

Pittsburghilais-duo Zombi löytää Escape Velocityssä sisäisen Kraftwerkinsä. Rumpuihin ja syntetisaattoreihin kutistettu soitinarsenaali ei kuitenkaan ohenna elävän kuolleen soundia, vaan kasarivaikutteinen, mutta silti moderni elektroninen rock muodostuu hyvinkin monitahoiseksi. Lääkärin määräyksestä levyllinen päivässä akuuttiin savolaisen Aavikon puutostilaan. (Sami Sankilampi)

Toukokuussa ilmestynyt Escape Velocity on Zombin neljäs albumi.

Kuuntele Escape Velocity Spotifyn kautta tästä.

# 114 Shabazz Palaces – Swerve… the Reeping of All That is Worthwhile (Noir Not Withstanding)

Shabazz Palaces -nokkamies Ishmael Butler todistaa, että koskaan ei ole liian myöhäistä uusiutua. Digable Planetsin kanssa briljanttia jazzilla sävytettyä rappia tehnyt Butler on noussut viime vuosina uudelleen otsikoihin raikkaan abstraktilla hiphopilla taituroivan Palacesin kanssa. Swerve… on hyönteisrobottiarmeijan kanssa tehty päivitys kultakauden rapista. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.

Kunnioitettava siivu suomiräpin kuohkeinta kermaa yhdistää voimansa. Nuorgam kiittää.

Video ei ole enää saatavilla

Justice – Audio, Video, Disco

Nimikappale pariisilaisen elektrokaksikon lokakuussa julkaistavalta kakkosalbumilta, jota on kuvailtu ”elektroniseksi hardrockiksi” ja ”soittotaidottomien progeksi”.

Video ei ole enää saatavilla

Kurt Vile – The Creature

Ensimmäinen kappale lopullisen läpimurtonsa tänä vuonna tehneen philadelphialaisrockarin tuoreelta So Outta Reach -ep:ltä.

Video ei ole enää saatavilla

Los Campesinos! – By Your Hand

Ensimmäinen näyte ja avausraita walesilaisten tweepoppareiden neljänneltä albumilta, joka julkaistaan marraskuun puolivälissä.

Video ei ole enää saatavilla

French Films – Pretty in Decadence

Tuore näyte ”Suomen Drumsiksi” mainitun helsinkiläisyhtyeen Imaginary Future -esikoisalbumilta, joka julkaistaan näinä päivinä.

Video ei ole enää saatavilla

Ruudolf, pehmo-mc Herttoniemen getosta.

Teeskentelemättömän poikaenergisessä Vähäiset äänet -poppoossa uransa aloittanut Rudy Frans Juhani Kulmala oli se, joka rikkoi suomalaisen rapin kaavan: hän toi itseironian ja raikuliromantiikan kotimaiseen hiphopiin.

Esimerkki? Harvoinpa kukaan räppäri esittelee itseään sanoilla:

”Täs on Herttoniemen getost pehmo-mc /
jonka puhe ontuu ja vaikuttaa hieman jälkeenjääneelt”

Ruudolf saattaa toki sommitella riimejä punttien nostelusta ja Jeesuksesta, mutta tekee sen niin itseironisesti ja hauskasti, ettei kuulosta hetkeäkään macho-ääliöltä tai hurskastelijalta. Freestyle-battleissa hioutunut äänennopea huumorintaju kaikuu jokaisessa riimissä.

Ja tärkeintä kaikessa on kuitenkin ollut ”vaimo”. Niin, se arkkityyppinen vaimo, jolle on omistettu nimellisestikin yksi omakustanne-cd ja josta on kuultu riittämiin aina siitä asti. Mikä voisi olla hiphop-mieheltä sen suloisempaa?

Positiivisuuden eetoksen ovat yhteiskunnassamme omineet pitkälti valtavirran brändiosaajat ja avaruuskakkuaan mutustavat hipit, mutta Ruudolf näyttää musiikillaan, mistä siinä on oikeasti kyse. Ja se on perhanan paljon vaikeampaa kuin tehdä lisää suomalaisia kitchen sink -ahdistusvirsiä viinan juomisesta ja maailman paskuudesta.

Näin jäljittelemättömän velmusti ei kukaan muu kotimaassa osaakaan kammeta kieltään poskeen. Jos ei tule hyvälle mielelle sellaisista biiseistä kuin Doupeimmat Jumala seivaa, Upee kuten Superbowl tai Tiikerinsilmä, on syytä epäillä aivojen tunnelohkon olevan kirurgisesti poistettu.

Hilpeän, nokkelan ja taitavan sanailun taustalla Ruudolfin musiikissa pumppaavat hänen tuottajavirtuoosi Aksimin kanssa kyhäämänsä 1980- ja 1990-luvulle kallellaan olevat sävykkään lihavat biitit, jotka edustavat lähes ylittämätöntä pieteettiä suomalaisessa rap-tuotannossa.

Yhteenlaskettuna siis: sivari, pehmoromantikko, battle rap -mestari, uskovainen, piilofeministi, bodari. Siinä teille aito uuden vuosituhannen mies.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Pidäkkeetöntä poikaenergiaa vuosituhannen alusta: Vähäiset äänet – Paskaaks tässä. Suunnilleen tästä se alkoi.

Video ei ole enää saatavilla