Keskiolutbaarit elävät maailmanlopun jälkeenkin.

Pasolinilainen nihilistioppera häilyy vakavasti otettavan ja lapsellisen välillä.

Ruger Hauerin tapa uudistua on melkoista poltetun maan taktiikkaa.

Viime vuoden Erectuksella tämän hetken ehkä arvostetuin räppitrio muljautti Se syvenee syksyllä -debyytin suoraviivaisen tuotannon ja universaalin yhteiskuntakommentaarin värikkääseen biittien karnevaaliin sekä mustalla huumorilla väritettyihin aikalaisanalyyseihin.

Ukrainan maisema on ydinpommin tasaiseksi lanaama Terra Nullius. Sen lammessa seisoo reaktoreiden hailakansininen lauhdevesi, josta nouseva kolmipäinen mutantti on jääkiekon kokoisine pupilleineen kylmäävä ilmestys. Sillä ole kerrottavaan mitään edes etäisesti hauskaa.

Ruger-saagan kolmas luku on nihilistinen ja synkkä. Kaikki meni.

Pyhimyksen, Paperi T:n ja Tommishockin muodostaman trion kuvaus ihmiselämästä paskomisen, panemisen ja narkkaamisen kehänä ei sinällään ole omaperäinen. Paperilla se on tyypillistä räppikuvastoa, mutta tämä visio venyttää naturalisminsa äärimmilleen. Moinen touhu näyttäytyy tolkuttomana itsensä ja ympäristönsä tuhoamisena.

”Sä tulit pallolle vaan erittään”, kiteyttää Paperi T Sfinxhufvudissa. Luonnollisen jätteensä lisäksi ihminen jättää jälkeensä kaikenlaista, paljon hitaammin biomassaan sulavaa. Jotain, mitä edes ydinräjähdys ei voi jäljettömiin pyyhkiä.

Marie Curien löytämän, äärimmäisen radioaktiivisen alkuaineen mukaan nimetty Polonium korostaa ”itseaiheutettuine alzheimereineen” ihmisen autodestruktiivista taipumusta. Curien löytö oli kemiallisesti merkittävä, mutta hän itse kuoli aineen aiheuttamiin sivuvaikutuksiin.

Kohtuullisen skatologiseksi meno menee Jenkemillä, jolla impataan sambialaisten katulasten käyttämää, ulosteesta ja virtsasta muodostettua kaasua. Sen eritteitä valuva musiikkivideo tuo mieleen Pier Paolo Pasolinin inhorealistiset elokuvat. Tommishock sihisee korvan juuresssa kuin houreinen psykopaatti.

Luottotuottaja Kalifornia-Keken kliiniset laboratoriosoundit pysyttelevät minimalistisina mutta arvaamattomina. Sfinxhufvudilla ne räjähtävät mielipuoliseen äänillä jonglööraamiseen, Jenkemillä ne kuulostavat pään tunkemiselta bajamajaan lietesäiliöön. Toisaalta ne eivät herätä samaa uutuudenviehätystä kuten Erectuksella, ja esimerkiksi RPK on kunnostautunut sairaalloisen painostavien taustojen luomisessa etevämmin.

Siksi kaikkein väkevin tunnelma saavutetaan vähemmän kaoottisina hetkinä, kuten takakenoisesti valuvalla Poloniumilla tai nimibiisillä, jonka huilut kuulostavat aamunkajolta Prypjatissa.

Ukrainan synkkä ihmiskuva, pakkomielle Sfinxhufvudin lait säätäviin peniksiin sun muihin ruumiintoimintoihin sekä koko tämän dystopian päättävä, Kun tää biisi loppuu -kappaleen kasimillinen ohimolla esitetty tappouhkaus herättävät lopulta kysymyksen: miksi? Tässä on tavoiteltu kaiken kuviteltavissa olevan sivilisaation nadiiria, mutta onko näin ankeaksi heittäytymisen motiivina loppujen lopuksi ollut mikään muu kuin shokeeraaminen?

On vaikea välttyä ajatukselta, että esimerkiksi Jenkemiä varten trio on hakemalla hakenut käsiteltäväkseen jonkin mahdollisimman iljettävän huumeen. Etenkin, kun mokomaa mömmöä on pidetty lähinnä kaupunkilegendana, eikä sen olemassaolosta ole edes takeita. Samaten Pyhimyksen ”mikä on se kirjainyhdistelmä joka on rännis ny” menee jo yliampuvan larppauksen puolelle.

Ukrainan päättyminen karun kauniiseen nimiraitaansa kaunistaisi lopunkin. Siksi Kun tää biisi loppuu kuulostaa tappouhkauksineen kaikkineen varsin tökeröltä, etenkin kun kukaan triosta keksi enää oikein mitään tähdellistä sanottavaa.

Pyhimys kompastelee jälleen: ”oksymorooni / ittensä klooni / Bostonin maratooni” kuulostaa lukioälyköltä, joka tunkee paatoksensa mausteeksi sivistyssanoja, joita ei edes ymmärrä, kytkien ne täysin mihinkään liittymättömiin maailmanpoliittisiin tapahtumiin ja näin valehtelee itselleen olevansa jotenkin ”kantaaottava”. Tiedän, että Pyhimys pystyy paljon parempaan. Onneksi Poloniumilla ja Ukrainalla hänen abstrakti kuvailunsa loistaa.

Jälkiapokalypsin staraksi nousee lopulta Paperi T. Jo ennestään on kulunut vuosi ollut yhtä juhlaa: DJ ”Khid” Kridlokkin kanssa tehty Ex ovis pullus non natis serò fit ullus -EP sekä Paavoharjun uutukainen ovat visionäärisiä teoksia. Ukrainan teemat heijastuivat jo noilla levyillä, mutta nyt hänen maanisuutensa on saavuttanut vain lisää kierroksia. Levyllä hän enimmäkseen kuulostaa piripäiseltä kylähullulta keskellä zombiapokalypsiä. Esimerkkinä etenkin Sfinxhufvudin murhaava loppu:

”Elä sitä lifee poika ja karaistu / Tai lue jotain vitun Coelhoo ja valaistu
Mut älä väitä ettei valintoi oo yhtää / Sillan al’ voi nukkuu, ja sillan päält’ voi hyppää
Se on sama mitä ittelleen selittää / Sä tulit pallolle vaan erittää”

Levyn otsikkona Ukraina kuvastaa mielentilaa ja symbolia paikasta, ”jossa on hienoja pilvenpiirtäjiä, mutta myös isoja tuloeroja.” Teema käy ilmi niin ydintuhon jälkeisessä tunnelmassa kuin ”ydintalviaikaan” vaihtuvissa Kiovan torin kelloissa, mutta kaikkein parhaiten se konkretisoituu instrumentaalipätkissä Taras Sevtsenko on kuollut ja Holodomor.

Aluksi olin vähällä teilata otsikot kirjaviisaana knoppailuna, mutta sitten ne muodostuivat osuviksi palasiksi eleettömän turkoosia kokonaisuutta. 1800-luvulla elänyt runoilija Sevtsenko vaikutti ajatuksineen ja töineen suuresti ukrainalaiseen kansallistunteeseen. Tämä koettiin Neuvostoliiton aikana uhkana, mistä seurasi miljoonia ukrainalaisia 1930-luvulla tappanut nälänhätä Holodomor. Siinäpä levyn kaari pienoiskoossa. Pelastaja kuoli. Tuho seurasi. Kaikki meni.

Onpahan trio historiansa lukenut.

77 Ukraina on vaikea levy. Ensin sen tylyys vieraannuttaa, mutta pakottaa sitten lähelleen. Levy tuntuu sekä harkitulta taideteokselta että nopeasti kasatulta välityöltä. Välillä sen uhittelu ärsyttää ja jopa huvittaa, mutta sen taiteelliselle kunnianhimolle on nostettava ydintalven kestävää karvahattua. Siksi Ukraina tuntuu tapaukselta, ja ennen kaikkea kelpo levyltä.

Video ei ole enää saatavilla

Ruger Hauer ja kauhean monta dvd:tä.

Levyjoulukalenterissa nuorgamilaiset suosittelevat kolmea vuoden 2012 levyä sekä halunsa mukaan yhtä kuluneena ilmestynyttä kokoelmaa, ep:tä tai reissueta. Vuorossa Arttu Tolonen.

Éva Polgár and Sándor Vály: Mondrian Variations – Piano and Samplerworks

Suomessa asuvan monitoimitaiteilija Sándor Vályn ja Teksasin suunnalla vaikuttavan pianisti Éva Polgárin toinen kuuluisien taiteilijoiden maalausten tiimoilta keskittyy Piet Mondrianiin. Parilla on selkeä metodi, joilla kuva-aiheet muutetaan musiikiksi ja se on paketissa hauskasti dokumentoitu. Käsitemusiikissa on aina se riski, että hieno idea tuottaa musiikkia, joka ei nouse sen käsitteen tasolle kiinnostavuudessa, mutta Polgárin ja Vályn levy on täynnä hyvää musiikkia, ja sen draaman kaari on myös kokonaisuutena todella toimiva, sekä musiikkina että Mondrianin maalaustaiteen kehityksen ilmentäjänä.

Video ei ole enää saatavilla

Hexvessel: No Holier Temple

Hexvesselin levy kolahti suorilta käsin. Ensimmäisenä siinä viehättävät melodiat. Tuntuu, että ne on sävelletty vanhaan tyyliin, eli melodia ensin ja sitten kaikki muu siihen alle. Nykyään varsinkin kitaravetoisessa musiikissa lähdetään yleensä liikkeelle aivan muualta. Myös musiikin raskaus tulee aivan muualta kuin tasapaksusti möyryävistä kitaroista. Se mahdollistaa kansanmusiikkivaikutteiden ottamisen mukaan ilman sitä joskus kornia karnevaalifiilistä, joka siitä seuraa. Hexvesselin tahtiin ei pääkallotuoppeja nostella.

Video ei ole enää saatavilla

Ruger Hauer: Erectus

Kolmikon yhteistyö Kalifornia-Keken kanssa ottaa tällä levyllä tulta alleen. Tummasävyiset lyriikat saavat tuekseen taustoja, jotka imevät vaikutteita todella laajalta skaalalta muuttumatta pastissiksi tai sillisalaatiksi. Tai itsetarkoituksellisen eklektisiksi. Tämä ei ole oikeastaan hiphop-levy millään perinteisellä mittarilla vaan nurkkavaltaa jotain omaa aluetta itselleen, vähän kuin Underworld aikoinaan. Hieno, toistuvaa fiilistelyä leikiten kestävä teos.

Video ei ole enää saatavilla

BONUS! Radiopuhelimet: Pian pian

Svartin uusi vinyylipainos aiheesta kuulostaa alkuperäistä paremmalta. Nautinto kuunnella ja hypistellä alkuperäispainoksesta saatua setelitukkoa. Tarpeeksi pienellä denominaatiolla siitä saa jopa money clipin täytettä!

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.

Matador

83 Jos Banks olisi uusi Interpol-levy, se kilpailisi tiukasti yhtyeen kolmanneksi parhaan albumin tittelistä. Interpol-levy se ei kuitenkaan ole, vaikka hetkittäin, kuten päätöskappaleella Summertime Is Coming, newyorkilaislaulaja lipuu niin lähelle yhtyeensä jylhää sointia, että kuulija ei oikein tiedä pitäisikö vaikuttua vai hämmentyä. Kokonaisuutena Banks on kuitenkin ilmiselvä soolo- eikä bändilevy. Levyn kappaleiden kuulee syntyneen yhden ihmisen mielessä; ne ovat kompakteja, niiden dynamiikka on harkittua, sattumalle ei ole jätetty varaa. Banks ei juurikaan hengitä, mutta sen tiivis tunnelma vie mukanaan. 34-vuotias pukumies laulaa paremmin kuin koskaan, ja kahdella levyn mestarillisimmista aikuis-postpunk-helmistä (The Base ja Young Again) hänen jo valmiiksi vaikuttavaan baritoniinsa pumpataan lisätehoa erilaisilla tuplauksilla ja efektoinneilla. Aiemmin tänä vuonna ilmestyneen Julian Plenti Lives -EP:n tapaan levyllä kuullaan pari instrumentaalia, joista Another Chance hyödyntää tehokkaasti Sebastian Ischerin lyhytelokuvasta samplattua dialogia (”Sometimes people fuck up and then you’ll have to give them another chance so that they can change and become a better person”). Korkeaa laatua pitävät yllä myös Antics-henkiset menopalat I’ll Sue You ja No Mistakes, joista jälkimmäisen vavahduttava kertosäe (”I don’t know what will happen next / but I will wait for you”) on malliesimerkki siitä, kuinka Banksin suussa yksinkertaisetkin säkeet muuttuvat helposti Suuriksi Totuuksiksi. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Black Moth Super Rainbow – Cobra Juicy

Omakustanne

57 Huomattavasti paremmin soololevyillään onnistuva Thomas ”Tobacco” Fec on niin viehtynyt keskinkertaiseen bändiprojektiinsa, että jatkaa Black Moth Super Rainbow’n kanssa touhuamista, vaikka rahoitus pitäisikin kerätä Kickstarterin kautta. Lisätäkseen tämän tuttua elektronista kierrätyspsykedeliaa sisältävän levyn viehätysvoimaa hän tarjoaa kylkiäisenä helvetin rumaa naamaria, joka esittää albumin kannessa olevaa hahmoa. Fec on varmasti käynyt kauppakorkean – mistä muualta näin hyviä ideoita voisi tulla? Rumilusta voi tietysti halutessaan käyttää halloween-naamarina. Se päässä voit elää uudelleen kaikki lapsuutesi halloweenit: jokainen lapsi korttelissa on sonnustautunut cooliin asuun paitsi sinä. Muut ovat aina pukeutuneet zombeiksi tai Vampiraksi tai Kissin jäseniksi ja sinulla on päässäsi b-divarin indiebändin logo, joka näyttää mätänevältä kurpitsalta. Muut saavat suklaapatukoita ja karkkeja ja leivoksia ja reseptilääkkeitä ja sinä saat joltain creepyltä vanhalta äijältä säälistä omenan, jossa on sisällä partaterä. Vihaan elämää. Vihaan! (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

Cerrone –Addict

Malligator

61 Jos Giorgio on diskon Don Corleone, voisi Cerrone olla Naapurin Seppo. Niillekin, jotka eivät pientä suurta ranskalaismiestä enää muista, ovat hänen perillisensä yleensä tuttuja Alan Braxen, Fred Falken ja Airin muodossa. Siksi onkin outoa, että ehtymätöntä diskosuontaan musiikillisesti lähempänä olevien nuoren polven artistien sijaan Cerrone on valinnut yhteistyökumppaneiksi Addict-levylleen niinkin banaaleja nimiä kuin Armand Van Helden ja Groove Armada. Vanhoja raitoja ja remixejä yhdistävän albumin biisit kuitenkin toimivat ihan kiitettävällä teholla turvallisissa klubimiksauksissa, mutta kovin jälkilämpöisesti. Jälki on henkisessä 1970-lukulaisuudessaan tavanomaista, korkeaenergisesti bilettävää diskomusiikkia päivitetyillä soundeilla. Mielessään Cerrone heiluu yhä jossain värivaloja vilkkuvan, kellotettujen lahkeiden täyttämän tanssilattian ja hyvän fiiliksen sielunmaisemassa. Muutaman kuuntelun jälkeen jotain jää kuitenkin päähän soimaan ja perusviihdyttäviä tuotantoarvoja ei voi kiistää. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

Diamond Rings – Free Dimensional

Capitol

70 John O’Reganista voisi olla laulunkirjoitustaitonsa puolesta 2010-luvun Erasureksi, niin luontevasti hän viattoman, ironiasta ja juustokuorrutuksesta vapaan syntikkapoppinsa taitaa. Valitettavasti 27-vuotias torontolainen ei ole kaksinen laulaja eikä muutenkaan järin karismaattinen tapaus – kubistisesta hiuskuontalosta, pastellinahkatakeista ja silmämeikeistä kun ei äänitemuodossa liiemmin apua ole. Free Dimensional on kuin Calvin Harris -tuotannolla freesattu versio myöhempien aikojen Fischerspoonerista, mutta moni lupaus jää silti lunastamatta. A to Z, Hand Over My Heart, Day & Night ja grimesmäisen viileä Everything Speaks ovat priimaa, mutta onko O’Regan sittenkään oikea mies esittämään omia laulujaan? (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Calvin Harris – 18 Months

Columbia

81 Lähes 18 kuukautta ehti kulua Kelisin laulamasta mahtavasta Bouncesta, mutta hyvää kannatti odottaa. Harva albumi alkaa sellaisella hittiputkella kuin 18 Months: heti intron jälkeen kuullaan Bounce, Feel So Close, We Found Love, We’ll Be Coming Back ja loppupuolelta löytyvät vielä Let’s Go, tuore single Sweet Nothing, Tinie Tempahin laulama Drinking from the Bottle sekä levyn kohokohtiin lukeutuva ja Ellie Gouldingin sulostuttama hellyyttävän ysäri I Need Your Love. Väleihin on heitetty muutamia interlude-tyyppisiä kappaleita, joista Mansion kuulostaa hieman Discovery-ajan Daft Punkilta. Huiman vieraslistansa ja Harrisin häikäilemättömän poptajun ansiosta 18 Months on täydellinen pikkujoululahja elektronisesta tanssimusiikista pitävälle popkansalle, eikä sen erinomaisuutta vähennä tippaakaan se, että kyseessä on täysin klubikäyttöön ja radioaalloille suunnattu täsmäase. (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

Kuusumun Profeetta – Huutoja hiljaisesta huoneesta

Ektro

75 Kuusumun profeetta on kulkenut omia teitään jo vuosien ajan, vuoroin pajujen läpi pujotellen, vuoroin ratsuväen kanssa rynnien. Se lienee ainoa tuntemani orkesteri, joka voi kuulostaa Janos Valmuselta tulkitsemassa Miljoonasadetta menettämättä ripaustakaan uskottavuudestaan. Niinpä yhtye on harvinaisen vapaa näyttämisen tarpeesta. Kuudennella suomenkielisellä albumillaan se sukkuloi syvyydestä toiseen pehmeästi ja ilmavasti, todellisuutta koskettamatta. Hiljaisen huoneen huudoista on vaikea päätellä, milloin niiden mahtipontisuus on tahallisen naiivia, milloin hirtehisen ironista, milloin puhtaasti kappaleiden ehdoilla toteutettua, mutta luontevilta esitykset kuulostavat aina. Polveileva kerronta, vaivihkaa varttuvat kuvaelmat, rivien välissä välkähtävä sydämellisyys ja vapaasti hengittävä soitanta kasvavat yhtyeen tiheimmäksi ja tunnelmallisimmaksi levyksi aikoihin. Niinä hetkinä, kun Kuusumun profeetan karikatyyrimaisuuden kanssa on täysin sinut, sen tahdissa tekee mieli nostaa malja kaikille niille ihmisyyden puolille, joiden olemassaolo unohtuisi liian helposti ilman näitä julistuksia. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

Jason Lytle – Dept. of Disappearance

Anti

84 Viimeistään tämä levy osoittaa, että Jason Lytlen vaihettuminen Grandaddyn keulahahmosta sooloartistiksi on ollut pikemminkin taloudellinen kuin musiikillinen ratkaisu. Lytlen edellisen soololevyn (Yours Truly, The Commuter, 2009) tavoin Dept. of Disappearance kolaa samoja latuja, joille Grandaddy ajautui harkitsevalla Sumdayllaan (2002). Albumin ilme on lämmin ja seesteinen, ja sen kappaleet puhkeavat kukkaan verkkaisesti, jopa hieman ujostellen. Lytlen tulkintarepertuaari on kapea, mutta ilmaisuvoimainen ja avoin. Vaikka levy etenee alakuloisissa ja mietteliäissä tunnelmissa, se ei sulkeudu liian syvälle kuoreensa. Lytlellä on edelleen ensiluokkainen vainu aistia, millaisia sovituksia hänen sävellyksensä ja sanoituksensa kulloinkin tarvitsevat, ja yhtenäisen pinnan alla miehen kauneudentaju kasvattaa versoja moneen suuntaan. Hiljalleen levyn kaikki laulut kasvavat pieniksi aarteiksi, joiden kautta Lytlen kertojapersoona tulee tuttavallisen lähelle. Albumin sydämellisenä pohjateemana tuntuu olevan tutun ja turvallisen merkitys – se saa apeatkin mietelmät tuntumaan nöyriltä ja lohduttavilta. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

Michael Mayer – Mantasy

Kompakt

71 Parransukimisteknon vaikutusvaltaisimpiin levymerkkeihin kuuluvan Kompaktin (The Field, Gui Boratto) perustaja on omillaan varma perussuorittaja. Mahtavasti nimetty Mantasy on 40-vuotiaan saksalaisen ensimmäinen albumi sitten kahdeksan vuoden takaisen Touchin, ja tulee tuskin edeltäjäänsä korkeampia laineita nostattamaan. Mayer painii saman ongelman kanssa kuin moni genren artisteista; kantti ei kestä täysverisen minimalismin tekoon, joten hän lantraa keitostaan melodisilla elementeillä – jotka ovat pääsääntöisesti melko mitäänsanomattomia. Mitään varsinaista vikaa levyssä ei kuitenkaan ole, ja nimibiisin leijuva kosminen disko, italopianoa ja DFA-viileyttä yhdistelevä Good Times ja harppuine ja linnunlirkutuksineen miellyttävän suvannon tarjoava Baumhaus kiskovat levyn keskinkertaisuuden suosta helposti rantakaislikon puolelle. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Ruger Hauer – Erectus

Monsp

75 Ruger Hauerin loistava esikoinen Se syvenee syksyllä meni kaksi vuotta sitten monelta ohi, mutta trion jäsenistä Pyhimyksen näkyvyys on kasvanut sittemmin siinä määrin, että Erectus saattaa olla syksyn odotetuin suomihop-julkaisu. Pyhimystä ei tunneta hilpeästä biletysmusiikista, ja myös Hauerin riveissä hän ui tovereineen melko syvissä vesissä. Ihmisyyden ja yhteiskunnan kipupisteitä ruoditaan kakkoslevyllä tosin vittumaisen ja viiston huumorin kautta. Iso paha susi on itseironinen muka-pousailubiisi, Mä haluun kuolla ennen Bonoo suhtautuu hauskan kyynisesti elämysteollisuuden lainalaisuuksiin. Todella angstiseksi meno muuttuu viimeistä edellisellä Minulla on ollut ikävä sinua -biisillä, jonka kansanlaulukertosäkeen laulaa Suomen johtava murhaballadimies Joose Keskitalo. Tällaisilla raidoilla Hauer palaa yleisestä yksityiseen, ja Pyhimyksen melko neuroottinen lähestymistapa miesten ja naisten välisiin suhteisiin saa vallan. Levyn tinkimättömän elektroninen tuotantopuoli on todella komeaa ja on itse asiassa monin paikoin hukuttaa sanataiteilun alleen. Erectus täyttää laatukriteerit ja ajoittain enemmänkin, mutta ei pysäytä samalla tapaa kuin yhtyeen esikoinen. Kyse voi olla siitäkin, että Pyhimyksen julkaisutahti on niin tolkuton, että tässä vaiheessa eri projektit alkavat sekoittua toisiinsa. Esikoisella Hauerilla oli oma bändi-identiteettinsä, nyt se on hämärtymässä. (Niko Peltonen)

Video ei ole enää saatavilla

Hiljattain esiintymislavoille palanneen Grandaddyn hempeä-ääninen laulaja julkaisee 16. lokakuuta kakkosalbuminsa Dept. of Disappearancen. Levyn kansi, jossa Lytle poseeraa suojakypärässä, henkseleissä ja maalin tahrimissa farmarihousuissa, on mahdollisesti vuoden sympaattisin.

Video ei ole enää saatavilla

Ruger Hauer – Minulla on ollut ikävä sinua

Monsp julkaisee lokakuun lopulla Ruger Hauerin kakkosalbumin Erectrus. Hiphoptrion muodostavat Pyhimys, Paperi T ja Tommishock, joiden lisäksi Minun on ollut ikävä sinua -singlellä kuullaan folk-nero Joose Keskitaloa. Kappaleen on tuottanut Jesse-yhtyeestä tunnettu Kalifornia-Keke yhdessä Moonlit Manin kanssa.

Video ei ole enää saatavilla

Moon Duo – Sleepwalker

Wooden Shjips -kitaristi Erik “Ripley” Johnsonin ja Sanae Yamadan muodostama krautpsykedelia-duo julkaisee lokakuun alussa kakkosalbuminsa Circlesin. Esseeisti Ralph Waldo Emersonin inspiroima albumi on miksattu suomalaivoimin Berliinissä pyöritettävillä Kaiku-studioilla. Sleepwalker-kappaleen videon takana on Hylas Film.

Video ei ole enää saatavilla

Muse – Madness

Lokakuun alussa ilmestyvät The 2nd Law on Britannian progepopjättiläisen Musen kuudes studioalbumi. Levyllä huhuillaan olevan vaikutteita elektronisesta musiikista, erityisesti dubstepistä ja ranskalaisen Justicen aggressiivisesta housesta. Levyn kakkossinglen Madnessin videon on ohjannut Anthony Mandler.

Video ei ole enää saatavilla

Lucy Rose – Middle of the Bed

Columbia julkaisee ensi viikolla 23-vuotiaan Lucy Rosen esikoisalbumin Like I Used To 24.9. Joni Mitchelliin verratun brittitulokkaan ääntä on kuultu muun muassa molemmilla Bombay Bicycle Clubin albumeilla. Middle of the Bed -kappaleen videon on ohjannut Orestes Mitas.

Video ei ole enää saatavilla