Jerome Reuterin biisikynästä ei muste lopu.

Rome tarjoaa vapautta ja vastarintaa huokuvaa neofolkkiaan triplalevyllisen verran.

Luxemburgilainen neolfolk-yhtye Rome on ollut lyhyen uransa aikana hämmentävän tuottoisa. Jerome Reuterin masinoima, vuonna 2005 perustettu yhtye on kerennyt julkaisemaan jo kuusi albumia sekä kolme EP:tä. Viime vuonna julkaistu kuudes tekele Die Æsthetik der Herrschaftsfreiheit alleviivaa Reuterin ehtymätöntä luomisvimmaa olemalla triplakonseptialbumi(!), joita ei ihan liiaksi asti julkaista.

Levyn osat kulkevat nimillä Aufbruch: A Cross of Wheat, Aufruhr: A Cross of Fire ja Aufgabe: A Cross of Flowers. Koko paketti julkaistiin rajoitettuna painoksena marraskuussa ja tämän vuoden tammikuussa kaiken kansan iloksi yksittäisinä levyinä. Julkaisutahti ei silti tuntuisi ainakaan laatuun vaikuttavan; Reuter ei ilmeisesti vain osaa kirjoittaa huonoja kappaleita.

Mistä Die Æsthetik der Herrschaftsfreiheitissä (helppo nimi, vai mitä?) ja Romessa on sitten kysymys? Matalaääninen mies laulaa akustisen musiikin päälle mahtavalla äänellään jostain tosi eeppisistä asioista. Miehen ääntä on verrattu milloin Dead Can Dancen Brendan Perryyn, milloin itse Leonard Coheniin. Totuus lienee jotain siltä väliltä. Bändin musiikin voisi sanoa jatkavan neofolkin epämääräistä perinnettä omalla tuoreella otteellaan.

Post-neofolkkia? Death in June pompsahtaa ensimmäisenä mieleen, mutta kokonaisuuden aikana kuullaan monenlaisia tyylejä. Niistää kuuluu läpi monet folk-muusikot, mutta välillä kantrikin. Kaikki tämä kuljetetaan läpi albumin vahvalla teemalla, josta huokuu jokaisen levyn omintakeinen tunnelma: lähtö (aufbruch), kapinointi (aufruhr) ja velvollisuus (aufgabe).

Ensimmäisen levyn aloittaa kaksiraitainen intro, joihin on molempiin samplattu saksalaisia horinoita. Näitä saksankielisiä sampleja käytetään läpi albumin kappaleita yhdistävissä väliosissa. Toisella raidalla (Angry Brigade) mekastavat tykit jo siihen malliin, että äkkipikaisimmat vetävät johtopäätöksen ”jaha, taas neofolkkarit flirttailevat natsiromantiikan kanssa”. Siitä ei ole kuitenkaan kysymys. Levyn nimi on itsessään viittaus Peter Weissin antifasisteista kertovaan romaaniin sekä sosiologi Max Weberin termiin herrschaft. Levyn nimen vapaa suomennos olisi jotakin suuntaan ”Hallinnasta vapaana olemisen estetiikka”. Vastarinnan tematiikka kuuluukin vahvana läpi koko paketin ja Euroopan sotahistoriasta ammennetaan paljon elementtejä.

Päteminen sikseen, puhutaan musiikista. Nämä vastarinnan laulut pääsevät ensimmäiseen huippukohtaansa kappaleen To Teach Obedience kohdalla. Isot pehmeät tomirummut aloittavat pauhaamisen, jonka päälle lähtee akustinen kitara muiden soittimien kera. Rakenteeltaan hyvin simppeli, jopa popahtava biisi jää heti soimaan päähän.

Tappiomielialaa huokuva In Cruel Fire on sekin ensimmäisen levyn huippuhetkiä, jonka aikana päähän syöpyy mielikuva haavoittuneista sotilaista nuotion äärellä soittamassa akustisella kitaralla alakuloista musiikkia. Ensimmäisen levyn voisikin kuvata hyvin sanoilla ”tappio” ja ”katkeruus”.

Toisen levyn aloittaa ambient-henkinen intro, jonka jälkeen on aika kylvää vapautuksen siemenet (Seeds of Liberation). Parin kappaleen jälkeen ne ovat kasvaneet tuleksi vastarintataistelijan sydämessä (Sons of Aeeth). Lopussa lauleskellaankin jo kantrihtavaan tyyliin omille pikkukapinallisille (Little Rebel Mine), että tulkaapa taistelemaan. Levyn musiikista välittyy hyvin sen teema: vastarinnan nousu.

Kolmannen levyn tunnelma on melko erilainen kahteen ekaan nähden. Taistelut on taisteltu, on aika pohtia, mitä nyt. Viimeisen levyn huippuhetkeksi kohoaa ehdottomasti Automation kappaleen sykkivän rokahtava bassokuvio, sekä kappaleen kylmiä väreitä aiheuttava väliosa. Kolmas osio onkin jossain mielessä kaikkein pohdiskelevin yleisilmeeltään.

Triplalevyn arvioiminen ei ole turhan helppoa, sillä sulateltavaa on paljon. Levyt sisältävät erittäin mainioita kappaleita, mutta niitä sitovat saksankieliset väliosat varmasti jakavat mielipiteitä. Aluksi ne tuntuivat turhilta, koska niistä ei ymmärrä mitään. Kun eri osioiden tematiikkaan pääsi paremmin sisään, myös väliosien tunnelma välittyi huomattavasti tehokkaammin. Siltikin, näin saksaa osaamattomana ihmisenä väliosat jäävät levyn heikoimmaksi anniksi, mutta toisaalta, jos se herättää halun opiskella saksaa, on jotain tehty oikein.

92 Vahvalla tunnelma ja teemalla varustettu neofolk-paketti, joka ei ole helppoa sulateltavaa, mutta palkitsee kärsivällisen kuuntelijan tunnelmallisella musiikkielämyksellä. Mielenkiinnolla jään odottamaan säilyykö Reuterin luomisvimma yhtä vahvana ja laadukkaana jatkossakin.

Video ei ole enää saatavilla

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 317 VCMG – Spock

Vince Clarke ja Martin Gore löivät hynttyyt yhteen ensimmäistä kertaa kolmeenkymmeneen vuoteen ja alkoivat veistellä teknoa suurille ikäluokille, mikä ei tarkoita, etteikö VCMG:n ensimmäinen single kuulostaisi tiukasti ajassa kiinni olevalta. Kevään myötä julkaistava albumi lienee huomattavasti jännempää tavaraa kuin 2000-luvun kädenlämpöiset Depeche Mode -levyt. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

# 316 Seasick Steve – Underneath a Blue and Cloudless Sky

Harmaantunut ja parrakas, iäkkäämpi herrasmies kertoo kitara kainalossa, upealla raspiäänellään rakastavansa niin paljon että saatuu ja lupaa olla lähellä vielä silloinkin, kun hiukset harmaantuvat. Michael Bolton ja Lionel Richie pakenevat nurkkaan häpeämään ällöpyllyrakkauslaulujensa kanssa tällaisten teosten rinnalla. Nyt lauletaan ihan oikeasta rakkaudesta. (Niina Virtanen)

Video ei ole enää saatavilla

# 315 Tori Amos – Fearlessness

Arvaa kenen kappale: espanjalaissäveltäjä Enrique Granadosin 12 espanjalaisen tanssin Orientale-osaa mukaileva, myrskyisten meritaistelujen ja mustien demonien kautta tukehtuvaa parisuhdetta kuvaava, 14-osaisen laulusarjan neljäs kierros. Kehtaisiko tätä joku muu edes ajatella? Lopputulos on kuitenkin esittäjänsä hienoimpia hetkiä todella, todella pitkään aikaan. (Tapio Reinekoski)

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen studioversion voit kuunnella Spotifyn kautta tästä.

# 314 Kaizers Orchestra – Hjerteknuser

Maailman suurin norjankielinen rockyhtye lienee tuttu usealle Roskilden kokeneelle suomalaiselle. Kun ei osaa norjaa edes auttavasti, saa Kaizerien kappaleista rakennettua jänniä omia tulkintoja. Videon englanninnoksen mukaan teksti ei ole ollenkaan niin kipeä kuin kuvittelin sen olevan, mutta onhan kappale kaikessa pateettisuudessaan ihan pirun toimiva balladi. (Tomi Palsa)

Video ei ole enää saatavilla

# 313 Eddie Vedder – Longing to Belong

Ihastuttava ei ole sana, joka tulisi ensimmäisenä mieleen Pearl Jam -laulaja Eddie Vedderistä. Juuri sellainen kuitenkin on hänen toinen soololevynsä, pikkuruisen havaijilaisen kielisoittimen parrasvaloihin nostava Ukulele Songs. Albumin huippuhetki, kaunis ja kaipuun täyttämä Longing to Belong on kuin trooppisena yönä rantaan lyövät aallot musiikiksi muutettuna. (Kimmo Vanhatalo)

Video ei ole enää saatavilla

# 312 Katy Perry – Last Friday Night (T.G.I.F.)

Ison maailman versio Nylon Beatin Seksi vie ja taksi tuo -biisistä: kuplivan hedonistinen oodi sille vapauden tunteelle, jonka vain työläinen voi tuntea, vapautuessaan kerran viikossa porvarin sortavasta otteesta viikonlopun huuruiseen viettoon. Vaikka olen hautaan kypsä yli 30-vuotias mies, tämän biisin avulla pääsen hetkeksi taas parikymppisten huolettomuuteen. (Tommi Forsström)

Video ei ole enää saatavilla

# 311 Erik Hassle – Are You Leaving

Näin sattumalta Erik Hasslen pienimuotoisen keikan Tukholman Radiotalolla ja löysin itselleni uuden suosikin. Soundi oli miellyttävän niukka ja riisuttu, Hassle sielukas laulaja ja kappaleet ensiluokkaisia. Biisien täyteenahdettuihin studioversioihin tottuminen vei aikansa, mutta vahvat sävellykset kestävät tunnetusti versioimista. Laittakaa Erikin nimi muistiin. (Tomi Palsa)

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen virallisen videon voit katsoa tästä.

# 310 White Denim – River to Consider

Kaskaat sirittävät, sammakot kurnuttavat ja helle tekee tepposiaan. White Denim tekee musiikillisen Yage-huumeen etsintäretkensä syvälle keskiamerikkalaiseen aluskasvillisuuteen. Sieltä se palaa tuomisinaan polyrytmiikkaa ja eksoottisia puhallinsoittamia. River to Consider eroaa muista D:n kappaleista kuin happoinen tajunta selväpäisestä todellisuuskokemuksesta. (Joonas Kuisma)

Video ei ole enää saatavilla

# 309 Earth – Father Midnight

Mannerlaatat värähtelivät Seattlessa jo kolme viikkoa ennen Sendaita, kun Earth julkaisi pimeitä voimia huokuvan albuminsa Angels of Darkness, Demons of Light I:n. 12-minuuttinen Father Midnight on doom metalin, krautrockin, jazzin ja countryn ydinnesteistä kokoon keitetty liemi, joka kuplii, möyrii ja murisee tavalla, joka solmii sisuskalut ja kirkastaa mielen. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

# 308 Rome – Petrograd Waltz

Hengästyttävän triplalevyn kappalepaljouden keskeltä löytyy myös tämänkaltaisia helmiä. Tuskin on neofolkin puolella koskaan liipattu näin lähellä americanaa – tässähän soi industrial-kolinan sijaan Springsteen–Waits–Cash-perinteen lämmin tunnelma, jota Jerome Reuterin syvä baritoni vielä vahvistaa. Harvoin on Pietaria musiikin keinoin näin rakastavasti tulkittu. (Mikael Mattila)

http://vimeo.com/32744858
Petrograd Waltz julkaistiin marraskuussa ilmestyneellä tripla-albumilla Die Æsthetik der Herrschaftsfreiheit.

# 307 Nikolai Blad – Iitu

Nikolain koira Iitu kuoli ja haudattiin, jotta hänen sielunsa voisi matkata koirien tähdistöön. Viikkoa myöhemmin sunnuntain Helsingin Sanomien kannessa oli vakuutusyhtiön mainos. Mainoksessa oli koira. Koira näytti aivan Iitulta. Shirley MacLaine voi imeä röhmyä. Tämä on uskottavin sielunvaellus, josta minä olen koskaan kuullut. Ehkä mekin vaellamme mainoksiin. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 306 First Aid Kit – The Lion’s Roar

Nuorgamin Levyraatihan ei valehtele. Ruotsalaiskaksosten Johanna, 21, ja Klara, 18, Söderbergin 23. tammikuuta julkaistavan kakkosalbumin nimikappale komeilee tätä kirjoitettaessa Levyraadin maratontaulukon toisella sijalla – ja ihan syystä. A-luokan appalakkifolkia Fleet Foxesin ja Neko Casen hengessä, poikkihuilua, jumalaista stemmalaulua – ajatonta kauneutta. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.