Vasemmalla Riku, oikealla Kauko, takana 30 vuotta yhteistä historiaa. (Kuva: Tomi Palsa)

Helvetti oli ensimmäinen single, joka julkaistiin kovasti odotetulta Röyhkän ja Mattilan yhteislevyltä.

“Sä oot niin yksin, yksin, yksinäinen
Haluut ulos täältä, mut sä et pääse
tää on Helvetti”

Niille faneille, jotka odottivat paluuta Lauralle tai Onnellinen laiva -tyylisten kappaleiden kepeyteen, Helvetti tuli varmasti pettymyksenä. Surumarssimaisen yksitoikkoinen akustisen kitaran kuljettama sävelmä, johon huilusoolo tuo valonsäteen verran lämpöä, on aivan toisesta maailmasta. Kaiken päällä Röyhkän saarnaajamiehen vanhatestamentillisen pessimistinen ja paikoitellen sadistisesti harmaata litaniaa maisteleva ääni on kuin lähestyvän Tuomiopäivän synkät pilvet.

Paluulevyn ensimmäisenä kappaleena se toimi kuitenkin erinomaisesti alkusoittona. Nämä ovat miehiä eivätkä poikia enää, ja levyn kappaleissa, kuten Kaikki menee hyvin kun olet nuori ja Jäi jäljet, on tosiaankin syvyyttä ja näkökulmaa enemmän. Elämää puhkuvan valoisan kitararockin tilalla on Incredible String Bandille velkaa olevaa, avovireisiin perustuvaa kuolonfolkkia.

Eikä auringon alla ole mitään uutta. Näin on käynyt monta kertaa.

“Kukaties huomenillalla
Saatat kelluu uima-altaassa
Kasvot alaspäin ja kohmeessa
Lennät kädet auki kohti Helvettii”

Minulle tulee tästä aina mieleen Brian Jones, kultainen poika, joka hukkui Nalle Puhin luojan entisen mökin uima-altaaseen. Jonesin hahmo kummittelee levyllä muutenkin, eräänlaisena vertauskuvana siitä nuoruudesta, joka pitää uhrata, jotta keski-iän realiteetit hyväksyvä tila saavutetaan. “Se ei ole mikään kauhupaikka / ennemminkin siellä on surullista”, Röyhkä laulaa ja lataa samalla kappaleen avainlauseen pöytään.

Riku Marttila liittyi Narttuun vuonna 1980 ja soitti yhtyeen kuudella ensimmäisellä levyllä. (Kuva: Tomi Palsa)

Helvetissä on hirvittävintä sen harmaa tavallisuus, sen tylsä monotonisuus. Se on jurnuttavan uuvuttavaa Sisyfoksen rutiinia, toiston toistoa, monotonian monotonisin muoto.

Ja sieltä ei pääse pois.

“L’enfer, c’est les autres”, Sartre sanoi. “Helvetti on toiset ihmiset”. Voisi jopa sanoa, että helvetin muodostavat toiset ihmiset, sillä ainoastaan suhteessa heihin yksinäisyytesi syttyy kuin joulukuusi, muuttuu näkyväksi. Tätä tuntuu tukevan kappaleen kolmas säkeistö.

“Jengi juttelee ja pitää hauskaa
Kaikki tuntee toinen toisensa
Mutta sua yksin ei tunne kukaan
Painut nurkkaan lasi kourassa
Yksi tyttö sentään vastaa sun hymyyn
Mutta sekin on lähdössä, haluut tietää syyn
Mä oon sun pelastava enkelis
Mut mä en voi jäädä tänne Helvettiin”

Kappaleen viimeisen säkeistön lopussa, sen temaattisessa päätepisteessä, kaikuu V.A. Koskenniemen Elegiaa yksinäisyydelle (“Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin…”). Koskenniemi on innoittanut Röyhkää aiemminkin (vrt. Tyttöjen ystävä -levyn Vaeltava vitsaus, joka riffailee Koskenniemen teoksen Vaeltava viisaus -nimellä), mutta tässä yhteys on paljas, vapaa ironiasta. On kuin Röyhkä olisi kulkenut saman tien, päätynyt samaan päätepisteeseen, eikä pysty tai edes halua lisätä mitään Koskenniemen paljaaksi keittämiin luihin.

”Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.
Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,
mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi,
hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet
ihmisen, kaltaises — vierasta lämmititkin!
Silmää löytänyt et, joka vois sun katsehes kestää,
kättä sa et, joka ei liukunut luotasi pois.
Kylmä on ystävän mieli ja kylmä on armahan rinta.
Huulet liikkuvat vain, rinta on liikkumaton.
Leikkihin kumppanin löydät, et toden riemuhun, tuskaan.
Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa.
Ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut,
houreen, jok’ katoaa, kun sitä kohti sa käyt.
Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot,
yksin erhees kätket ja yksin kyyneles itket.
Ainoa uskollinen on oma varjosi vain.”

Video ei ole enää saatavilla

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

29. helmikuuta 2008 – Karkauspäivä. Vanki karkasi Vantaan vankilasta

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 77 Anna Järvinen – Lilla Anna

Anna Järvinen jakaa kuulijoilleen kaiken musiikiltaan etsimänsä lohdun. Hänen laulunsa kietoutuvat ympärille kuin ohut viltti, jossa menneet vuodet ovat punoutuneet karheaksi ja vintintuoksuiseksi kankaaksi. Tämän peitteen alta Lilla Anna tapittaa muistojen peiliin avarin silmin, jotka sekä ihmettelevät että ihailevat peilistä heijastuvia aikuisen naisen kasvoja. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 76 Kauko Röyhkä & Riku Mattila – Vanhan ajan filmissä

Kappale kommentoi persulaista muukalaisvihaa. Vanhan ajan sankarittaren maailma on mustavalkoinen, puiden takana vaanii vihulaiset, jotka on hirtettävä. Maailma kuitenkin muuttuu, täyttyy väreistä ja musta mieskin on kylässäsi bussikuskina. Uuden ajan filmiin on totuttava. Biisinä hieman epäröyhkämäinen moderni kitarapop muuntuu Riku Mattilan käsissä klassikoksi. (Sami Sankilampi)

Video ei ole enää saatavilla

# 75 Pyhimys – Vatos logos

Maailman isoimman jatsitupakan tuprutelleen hirvilauman pieteetillä svengaava Pyhimyksen Medium-albumi oli vuoden paras suomalainen rap-levy. Vatos Logos soi ihastuttavasti 70-lukulaisen suomirytmimusiikin hurmoksessa – kuin Puppe olisi johtamassa yhtyettä. Pyhimyksen tyypillisen briljantit riimit taas viiltävät brändiuskovaisuuden sisuskalut kaikkien nähtäville. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

Voit kuunnella kappaleen studioversion Spotifyn kautta tästä.

# 74 Duran Duran – The Man Who Stole a Leopard (feat. Kelis)

Viime vuoden vähimmälle huomiolle jäänyt starayhteistyö. Ihana Kelis maustaa messiaanista balladia, joka kuulostaa etäisesti The Chauffeurin sisarteokselta. Nick Rhodes sepitti loppuun puhutun uutispätkän, joka ei kuulosta tippaakaan falskilta. ”The leopard in you silently preyed on me”. Parasta sitten Rion. Tätä saalista kannatti vaania liki kolme vuosikymmentä. (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

# 73 Hannibal & Joku Roti Mafia – 10 Rock

Hanen uusin levy oli yksi vuoden parhaita. Tämä on elänyt eniten päässä. Tässä onnistuu parhaiten jokin, jota olen miehen musiikissa kuullut 10 vuotta. Se on sopivasti gangstaa ja Lappia, Afganistania ja Kalliota, Amerikkaa ja Nekalaa. Lyriikat ovat mutkattomat, toteavat ja intro naurattaa maassa, josta myydään aseita Saudi-Arabiaan. Naurattaa, jotta en itkisi. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 72 Mastodon – Curl of the Burl

Jos lähtökohtaisesti raskas metalliyhtye voi tehdä, suoraan käännettynä, biisin pahkan kiharasta, jossa kuuluu vaikutteita esimerkiksi perinteisestä progesta ja groovaavasta jazzista ja joka vetoaa laajaan yleisöön niittivyörokkareista pitkätukkahevareihin, mutta ei kuitenkaan ole geneeristä Radio Rockin täytettä, ollaan bändikämpällä tehty vallan laadukasta työtä. (Niina Virtanen)

Video ei ole enää saatavilla

# 71 Björk – Crystalline

Biophilian dynamiikka on jännitteistä ja hiljalleen kasvavaa, Crystallinen kuuluessa niihin harvoihin suurempiin purkauksiin. Gamelan-kilinä kuulostaa pimeässä hohtavilta kristallikiteiltä, jotka syöksyvät lopun elektropyörteeseen, tähän mennessä jo tuhannesti luonnehdittuun. Monimutkaiset kristallirakennelmat ovat symboleita sekä kaupungeille että ihmissuhteille. (Mikael Mattila)

Video ei ole enää saatavilla

# 70 Wye Oak – Civilian

Baltimorelaisduon kolmosalbumin nimikkobiisi on tyylipuhdas esimerkki bändin tavasta yhdistää kaunista ja rujoa. Yksinkertaisuudessaan lähes täydellinen laulumelodia kasvaa Jenn Wasnerin suussa elämää suuremmaksi, mutta lopun korviahuumava kitaramyrsky rikkoo kokonaisuuden virheettömyyden. Esiin pistävät särmät tekevät Civilianista vain entistäkin täydellisemmän. (Tuomo Yrttiaho)

Video ei ole enää saatavilla

# 69 Kakka-Hätä 77 – Samaa paskaa aina vaan

Elämä on kurjaa ja krapulaista – ainakin, jos Kakka-Hätä 77:ltä kysytään. Suomen parhaisiin punkbändeihin lukeutuva turkulaisretkue pukee taitavasti sanoiksi ja räminäksi maailman synkemmän puolen, mutta silti heidän biisejään kuunnellessa tulee lähinnä energinen ja itseironinen fiilis. Uransa jo lopettanut Kakkis osui suomipunkin ytimeen loistavalla asenteellaan. (Verna Vuoripuro)

Video ei ole enää saatavilla

# 68 The Strokes – Under Cover of Darkness

Kymmenen vuotta sitten maailman viileimmän yhtyeen paluulevy Angels oli viime vuoden suurimpia pettymyksiä, levy joka todennäköisesti unohdetaan kohteliaasti yhtyeen tarinaa muisteltaessa. Sen ainoaksi valonpilkahdukseksi jäi ensisingle, jonka junnaavissa kitaroissa ja kauniisti irtoavassa kertosäkeessä voi yhä kuulla miksi yhtye sai maailman hetkeksi polvilleen. (Juha Merimaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 67 Circle – Auturbine

Olkoot tämä oodi koko Noiduttu-kasetille. Harmi, että Circlen vuoden paras julkaisu rajoittui 100 kappaleen erään. Näissä treenikämppäjameissa bändin ilmaisu on paljaudessaan vahvimmillaan. Auturbine on seesteisen melankolian kyllästämää junnausta, jonka päälle Mika Rättö hiljalleen tapailee pianoaan ja tarinoi. Niittirannekehevin sijaan tunnelma on haaveileva. (Mikael Mattila)

Circlen Noiduttu-kasetti julkaistiin huhtikuussa. Yhtyeen muita viime vuoden julkaisuja olivat muun muassa Infektio-albumi ja Erkki Kurenniemin kanssa tehty Rakkaus tulessa.

Auturbinen voi kuunnella Last.fm:n kautta tästä.

# 66 My Morning Jacket – Circuital

Circuital on aikuisten miesten soulia. Tulee mieleen vähemmän itsesäälinen ja ylinäytelty versio Radioheadin Creepistä. Malttia osoittavat sekä yhtye että laulaja. Lopulta biisi lähtee lentoon siivillä, jotka on rakennettu yhtälailla countryrockista ja new wavesta. Nostatuksen kruunaa hieno kitarasoolo, jonka kautta palaamme alun kitara-arpeggioihin ja Creepiin. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

Kauko Röyhkän romanttisin klassikko on ovela rohkaisupuhe maailman epävarmimmalle olennolle, teini-ikäiselle suomalaiselle koiraalle.

Kauko Röyhkä debytoi 21-vuotiaana ihmepoikana niin kirjallisuuden kuin musiikinkin saralla, mutta muutamassa vuodessa hän oli ajanut itsensä marginaaliin. Narttu-yhtyeen melko omituinen uuden aallon lonksuttelu ja artistin tarkoituksellisen ärsyttävä julkinen persoona pitivät levynostajat loitolla. Oli tehtävä jotain.

Ensin syntyi vuonna 1983 melodisempi ja jäsentyneempi Onnenpäivä-albumi, jota voi pitää Röyhkän ensimmäisenä klassikkona. Mutta tuloillaan oli jotain vieläkin popimpaa. Tosin aluksi se oli vain Kaukon tekemä demonraakile, jota soitettiin keikoilla sellaisenaan.

“En muista mitään erityistä Lauralle-biisin synnystä. Tein paljon biisejä rämpyttämällä kitaralla jotain alkeellista parin-kolmen soinnun juttua ja keksimällä melodian ja sanat”, Röyhkä kertoo.

“Biisiä soitettiin jo melko alkeellisena sovituksena ja keikoillakin paljon ennen Lauralle-albumin levyttämistä. Keikkasovitus meni melko lailla Kaukon tekemän demon mukaisesti, askeettisesti. Soinnut olivat mallia erittäin perus”, Nartun tuolloinen kitaristi Riku Mattila muistelee.

Sitten yhtyeestä jo eronnut, mutta sen miksaajaksi palannut basistilegenda Mats Huldén otti biisin käsittelyynsä.

“Kaikki muuttui dramaattisesti, kun Mats soinnutti biisin 1960-luvun popin henkeen, tyyliin Lovin’ Spoonful, Beach Boys, Beatles. Hyvin hienovaraisesti ja harmonisesti ja ihan eri levelillä kuin mihin me olimme koskaan aiemmin päässeet”, Mattila ylistää.

“Mats sävelsi lisäksi vielä kitaraintron, joka lienee kaikkein leimallisin klangi, kun kappaleen kuulee ja se alkaa. Minun ideastani biisiin tehtiin Ronettes-henkinen rumpukomppi. Mutta suurimman sovitustyön biisiin teki siis nimenomaan Mats Hulden, ihan ominpäin. Myös biisin bassokuvio on ääni ääneltä Matsin kirjoittama. Näitä sitten opeteltiin ihan kuuliaisina muskarioppilaina.”

Näin syntyi joka nuotillaan auvoisaa positiivisuutta henkivä puoliballadi, jonka Röyhkä kruunasi yhdellä nuoruusvuosiensa vilpittömimmin tunteellisista laulusuorituksista. Vilpittömän romanttinen oli sen tekstikin.

Lauralle-biisin tehneet Kauko Röyhkä ja Riku Mattila ovat tehneet 2000-luvulla kaksi yhteistä albumia.

Tämä tarina on tosi

Onnenpäivä oli päättynyt nimibiisiin, jossa nuoren jätkän ensimmäinen parisuhde päättyy niin kuin ne yleensä päättyvät ja maailma menee palasiksi. Seuraavan albumin otsikkoraita käsitteli samaa tematiikkaa paljon rohkaisevammasta näkökulmasta.

Lauralle-biisin alussa kertoja on jännittävässä tilanteessa, josta on vain suoriuduttava:

“Jos nyt en niin en mene ollenkaan
olen koputtanut, tule avaamaan
oi Laura, Laura
ovi aukeaa”

Ensin nuoren miehen on kohdattava kuitenkin tytön veli ja vanhemmat.

Kun Laura itse ensimmäisen säkeistön lopussa astuu näyttämölle, käy ilmi, ettei hän edes tunne kosijaansa. Mutta tällä on visiitilleen hyvät perustelut.

“Niin minua et sinä huomannut
olen kadulla aina ja näin sut tänä aamuna
En tavallisesti tai milloinkaan ole lumoutunut kuten aamulla
oi Laura Laura, oli pakko uskaltaa”

Dramaattisen empivän hetken jälkeen tilanne laukeaa helpotukseen. Laura nauraa ja johdattaa kertojan huoneeseensa. Seuraa Riku Mattilan juhlallinen kitarateema, joka tuntuu kuvittavan sävelillä huoneen tapahtumia, joita kertojan kokemus ei vielä riitä sanallistamaan.

“Halusin vain tehdä mahdollisimman sankarillisen rautalankakuvion, yläkieliselle intron kuviolle vastineen alempaa. Onnistui hyvin. Varsinkin tumma lopuke ja sen päälle oktaavituplattu perusteema on tosi ylevän kuuloinen kimppa”, Mattila analysoi.

Teemalle voi hakea musiikillisia esikuvia. Kuulemma YUP:n Valtteri Tynkkynen kuuli siinä Dead Kennedys -klassikon California Über Alles. Röyhkä itse taas jäljittää sen Drifters-standardiin On Broadway. Niin tai näin, se on Lauralle-kappaleen draamankaaressa välttämätön ja nerokas elementti.

Välikkeen jälkeen tapaamme kertojan ja Lauran varsin viattomissa puuhissa:

“Me tökitään sormilla, pelleillään
kotiväkesi katselee tv:tä”

Kertoja on miehuuskokeensa läpäissyt ja päässyt poikaystävän rooliin. Jännittävä, vaarallinen vaihe on ohi, ja Laura on “juuri sellainen, jota olen toivonut”. Fade out.

Lauralle on tietysti fantasia, toive siitä, miten asiat voisivat mennä. Tosielämässä ne eivät mene ihan näin vaivattomasti. Vai menevätkö?

Yllättäen Röyhkä sanoo tekstin perustuvan kuultuun tositapaukseen.

“Kerran eräs tyttö kertoi minulle, että joku tuntematon poika oli vain yhtäkkiä ilmestynyt hänen kotiovensa taakse ja halunnut tavata. Tytön koko perhe oli kotona. Varmaan jokainen mies haluaisi olla yhtä rohkea kuin tuo kaveri.”

Rohkeus onkin avainsana. Teini-ikäinen on aina epävarma itsensä ja haluttavuutensa suhteen, pilkan ja väheksynnän armoilla. Röyhkä taas on puhunut ja kirjoittanut paljon nuoruudesta rumana ankanpoikasena, jota kukaan ei ymmärrä. Mutta hänen perusviestinsä on, että asiat voivat muuttua paremmiksi. Jos ratkaisevalla hetkellä uskaltaa, saattaa elämä muuttua ratkaisevasti paremmaksi.

Video ei ole enää saatavilla

Runotyttöjen suosikki

Vuosia myöhemmin hän teki samaa aihepiiriä yleisellä tasolla käsittelevän kappaleen Jos alkaa pelkäämään. Lauralle taas esittää kuvitellun yksittäistapauksen, jonka merkitys ei ole itse epätodennäköisessä tarinassa, vaan siinä ajatuksessa, että hyviä asioita voi tapahtua ja onnellisia sattumia on olemassa, mutta itsekin pitää tehdä elämälleen jotain.

Näin ollen se on varsin epäsuomalainen taideteos. Sen perusnäkemys elämästä on myönteinen.

Suomalaiset ottivat kappaleen kuitenkin innostuksella vastaan. Ensimmäisenä Röyhkän kappaleena se alkoi soida radiossa ja nousi singlelistalle. Miehen suosio on tämän jälkeen mennyt ylös ja alas, mutta varmaankin juuri Lauralle vahvisti hänen asemansa hahmona, jolla on aina paikkansa maamme kulttuurikartalla.

Romanttinen hittibiisi toi myös uudenlaisia kuulijoita. Röyhkästä tuli aikansa runotyttöjen suosikki. Rovaniemen kirjastossa työskennellyt äitini kertoi, miten parikymppinen esikoiskirjailija Anna-Leena Härkönen saatiin kauas pohjoiseen esiintymään sillä varjolla, että tämän fanittama Kauko tulisi paikalle.

Lauralle on Röyhkän laajan tuotannon kaiketi soitetuin ja tunnetuin biisi. Vääjäämättä sitä on soitettu livenäkin vuosien varrella paljon, mutta tekijöiden nykyinen suhde lauluun on silti lämmin.

“Nykyään osaan arvostaa Lauralle-biisiä todella imuisana, melodisena ja kauniina 1960-luvun tyylisenä poplauluna. En muista kovinkaan montaa Kaukon biisiä, jossa olisi niinkin pitkä laulumelodinen kaari kuin tuon kappaleen A-osassa on”, Mattila analysoi.

“Positiivisuus on hyvä juttu. Lauralle ei ole korni, minkä takia sitä on jaksanut esittää kaikki nämä vuodet”, Röyhkä summaa mestariteoksen.

Kauko Röyhkä

Oik. Jukka-Pekka Välimaa. Syntynyt 12.2.1959 Valkeakoskella. Kasvanut Oulussa, asuu nykyään Turussa.

Esikoisromaani ja Kauko Röyhkä & Nartun esikoisalbumi julkaistiin samana syksynä 1980. Julkaissut sittemmin yli 20 studioalbumia ja pitkälti toistakymmentä kirjaa. Oli 1996 Finlandia-ehdokkaana Kaksi aurinkoa -romaanista.

Tehnyt viime vuosina musiikkia mm. Riku Mattilan, Rätön & Lehtisalon ja jazzmuusikko Severi Pyysalon kanssa.

Lauralle viidellä sanalla: “Mukavasti rahaa tuonut tarttuva kipale.”

Kappale ilmestyi samannimisen albumin nimiraitana kesällä 1984. Ylsi Suomen singlelistan sijalle 18.

Toimi myös 20 suosikkia -sarjan kokoelman nimiraitana 1998. Röyhkä levytti biisistä orkesteriversion Zaia-albumille 2008.

Toivebiisi? ”Rosie Velan Magic Smile.”

Video ei ole enää saatavilla

Kuvassa kaksi hienoa miestä, joista ainakin toinen on kova panemaan.

Kaukolla ja Rikulla on hyvä vaihde päällä.

Olin joskus aikoinaan jatkoilla jossain Turun Kaskenmäessä. Muuan neiti kertoi heittäneensä vaikeroivan Kauko Röyhkän niskaperseotteella rappukäytävään muutamaa viikkoa aiemmin.

Oululainen heilani taas teki aikoinaan Röyhkästä parityönä kouluesitelmän. Ja kuulemma vain kaveri antoi taiteilijalle nuoren vartensa. Riku Mattilan seksielämästä en tiedä mitään.

Turkulaistunut Röyhkä on saanut Mattilan kanssa aivan hemmetin hienon vaihteen päälle. Nykysoinnista saavat oman osansa puritaanisimmat Narttu-fanit ja myös myöhemmän tuotannon ystävät. Siinäpä tämä levy kiteyttynä on. Täydellinen jatko-osa sille edelliselle levyllä, jonka nimeä en enää muista. Eikä se Helvetti nyt niin järjettömän hyvä biisi ollut.

Röyhkä on suomalaisessa rockissa tällä hetkellä täysin omassa luokassaan. Kruunu sen kuin kirkastuu, jos Röyhkän pakotonta uusiutumiskysyä vertaa aikalaisartisteihin. Muut vanhenevat, Röyhkä näyttää koko ajan uskottavammalta.

Tämä kaikki suitsutus, vaikka uudelta albumilta löytyy pari hukkapalaakin. Tuntuu kuin nekin vain korostavat parempiensa hyvyyttä. Hetkinen? Tämähän on siis aikuisrockia. Olematta sitä alkuunkaan.

90 Kaksi lensi tuulen mukaan on niin suvereeni, että tähän tekisi mieli kirjoittaa ainoastaan, että tässä on vitun hyvä levy. Osta klassikko ja nauti. Tai niin, mikäs sen estää.

Video ei ole enää saatavilla