Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana 06.07.2013 Ruisrock, Turku.

Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana: pinnallista, mutta hyvin tehtyä.

Homma haiskahtaa – makealta.

Jazzmusiikin ja puhelaulun yhteinen taival on pitkä. Sen alkupiste lienee scat-laulussa, mutta puhuttu kielikin tuli mukaan viimeistään 1950-luvulla Beat-runoilijoiden poeettisissa kokeiluissa, joissa runon kieltä rytmitettiin muistuttamaan esimerkiksi bebop-saksofonin fraseerausta. Varsinainen jazz rap kehittyi huippuunsa 1990-luvun vaihteessa A Tribe Called Quest -hiphop-yhtyeen työssä. Rap ja jazz ovat jo rakenteellisesti lähellä toisiaan: kertosäettä seuraa osin improvisaatioon, osin äärimmäiseen musiikillisten sääntöjen ymmärtämiseen perustuva soolokierto.

Valtteri Pöyhösen johtaman Ricky-Tick Big Bandin ja Palefacen, Redraman ja Tommy Lindgrenin muodostaman Julkisen Sanan yhteistyössä ei siis ole mitään taiteellista uutuusarvoa, vaikkei tällä kaavalla ole suomenkielistä musiikkia tehtykään. Oikeastaan koko homma haiskahtaa pahasti. Yhteislevyn idea tuntuu halvalta ja pinnaliselta. Nyt ollaan selvästi tekemässä ”vuoden kotimaista jazz-tapausta”, joka jatkaisi Five Corners Quintetin aloittamaa, muutama vuosi sitten väsähtänyttä kotimaisen jazzin popularisoimista. Pöyhönen bändeineen antaa persettä suomalaisten suosikkiräppäreille. Oma ammattitaito annetaan halvalla toisten käyttöön, jotta omalle työlle saataisiin lisänäkyvyyttä.

Ricky-Tick Big Band päästää Palefacen, Redraman ja Lindgrenin esiintymään sofistikoituneessa valossa, vaikka tosiasiassa räppärit ovat levynkannessa parhaat päällä poseeratessaan väärässä paikassa kuin tennarit linnan juhlissa. He ovat päässeet poseeraamaan salokileijonina trumpetisti Jukka Eskolan bäkkärille, kuten Se on jatsii -kappaleella lauletaan. Julkinen Sanahan on käytännössä GG Caravanin uusi inkarnaatio. GG Caravan teki balkan-vaikutteista hiphopia yhden levyllisen verran vuonna 2012. Mihinköhän lantrinkiin Paleface kumppaneineen blandaa rapin seuraavaksi? Kuullaanko vaikkapa irwinläisten protestilaulujen ja rapin liitto? Herttinen sentään! Eikun.

Julkinen sana on siis turismilomalla, kuokkavieraana jazzin kekkereissä. Se käyttäytyy tyypillisen turistin tapaan rehennellen, tuoden omat tapansa väkivaltaisesti kantaväestön keskuuteen ja uskoen tietävänsä kaiken sen kulttuurista luettuaan maan historiaa käsitelleen esitteen. Avausraita Julkinen Sana -kappaleen asenteena on nimenomaisesti, että ”me olemme tehneet jatsi-LP:n” eikä ”Ricky-Tick Big Band on tehnyt yhteistyötä rap-muusikoiden kanssa”:

”Voi herranjestas eihän täs oo järkee
Veljet ja siskot mikä meininki!
Nyt niilt on ilmestynyt jatsi-LP
riimit on rautaa torvet messinkii”

Kukkuu! Kattokaa jätkät mulla on lei kaulassa! Varo, ettei sillä huoralla ole aataminomenaa. Haha.

Burnaa-albumia olisi ihanaa vihata. Harmi vain, että se on helvetin hyvä ja loistavasti toteutettu levy.

Ricky-Tick Big Band on levyn tähti. Kun tämä määrä huippumuusikoita päästetään levyttämään, ei materiaali vain yksinkertaisesti voi olla huonoa. Orkesteri ei soita mitään heppoisia sample-aihioita, vaan hyvin kirjoitettuja, kokonaisia sävellyksiä. Saumattoman big band -kompin lisäksi bändille annetaan ajoittain tilaa myös sooloihin, mikä on valloittavaa, vaikka räppärit yrittävätkin vesittää homman ”Noniin Ari, pistä jotain snadii” -kommenteillaan esimerkiksi Vipinää-kappaleella. Olisivat hiljaa ja nauttisivat.

Julkisen Sanan räppäreille on kuitenkin pakko osoittaa kunnioitusta. Trio on tehnyt paljon työtä saadakseen flownsa toimimaan yhdessä orkesterin kanssa. Erityisesti Palefacen verbaalirytmiikka on paikoin suorastaan nerokasta. Kuunnelkaapa vaikka Vipinää-biisillä, miten hän swengaa säkeillä:

”Kaadan naisen
ja ehkä drinkinkin”

Sanoitukset ovat kauttaaltaan oivallisia ja täynnä huumoria. Dissausbiisi Rakkaudella vihaajille on kenties vuoden hauskin kappale:

Lindgren: ”Sinä ja sun myslit
ja sun kuivatut luumut”

Cheek: ”Valtikka tänne
mä vien kaikilta kruunut”

– – –

Lindgren: ”Oot sä ylpee kun sä kehitit sen iskelmä-hopin?”
Paleface: ”Sanoo Emma-gaalan Batman. Missä on Robin?”

Kadonneen Suomi-hiphopin etsinnästä kertovan Kiristyskirjeen komppaaminen niin sanotulla vakoilujazzilla tuottaa myös hersyvän tuloksen.

Jo mainitsemaani genreturismia Burnaalla edustaa kappale Se on jatsii, jolla lauletaan muun muassa:

”Vääriä ääniä
yksi on virhe
jos virheit on kaksi
se on jatsii”

Julkisen sanan ei pitäisi tulla sanomaan Ricky-Tick Big Bandille tai kuuntelijalle, mitä jazz on. Sen pitäisi kunnioittaa bändiä, alan huippuja, joille jazz ei ole mikään uusi ja hassu levyprojekti, vaan tie, totuus ja elämä. Julkisen sanan pitäisi kuunnella, oppia ja ymmärtää. Sen pitäisi mennä kysymään Digeliuksen Emulta, mikä on jatsii.

Pöyhösen ei puolestaan tarvitsisi antaa persettä. Hänen varsinaisen bändinsä, Dalindèon, tämän vuotinen huippulevy Kallio on parasta pr-työtä, jota kotimaisen jazzin puolesta voi tehdä. Flow-festivaalien ohjelmisto on parasta pr-työtä, jota kotimaiselle jazzille voi tehdä, sillä siellä esiintyy tulevaisuuden nimiä KOK Triosta Smith&Zengeriin. Kotimaista jazzia ei tarvitse tyrkyttää ihmisille – ei edes big bandejä. Ne jotka haluavat sen löytää, löytävät sen ja rakastuvat siihen.

Palefacen, Redraman ja Lindgrenin ei puolestaan kannattaisi kauaa leikkiä tulella, sillä ”jatsia ken harrastaa, nälkä aina ahdistaa”, kuten vanha kapakkasananlasku sanoo.

80 Ricky-Tick Big Bandin ja Julkisen Sanan yhteistyö on ideana plastinen ja pinnallinen. Levyä ei kuitenkaan voi vihata, koska se on hauska, hyvin tehty ja yksinkertaisesti helvetin hyvä.

Video ei ole enää saatavilla