Red House Painters. Mark Kozelek toisena oikealta.

Bob Dylan lausui aikoinaan, että suurilla artisteilla on kyky luoda melodioita, jotka tuntuvat ikiaikaisilta. Kuin ne olisivat aina olleet olemassa, mutta vasta tietyssä hetkessä ne puetaan laulun muottiin.

Mark Kozelekin melodiakynä on aivan oman värisensä. Väittäisin, että pystyn erottamaan hänen kirjoittamansa laulun helposti. Kaiken voisi koettaa typistää yhtälöksi jossa olisi yksi osa Nick Drakea, yksi Dean Warehamia ja hieman vanhaa folkia ja bluesia. Silti, se on niin kovin helppo tunnistaa – uunituoretta nostalgiaa jo ensimmäisellä kuuntelulla.

Rollercoaster-nimellä paremmin tunnettu Red House Painters I on musiikkinsa puolesta upea. Moni sen kappaleista, kuten Katy Song, Mistress ja Dragonflies ovat kenellekään sadcore-tagilla varustetusta musiikista kiinnostuneelle pakollista kuunneltavaa. Genrenimen perusteella aiheet eivät yllättäne ketään, ja Grace Cathedral Park on melko lempeä aloitus verrattuna siihen, mitä levyllä myöhemmin kohtaa:

”A rare and blistering sun shines down
on Grace Cathedral Park
there with you I fear the time
when air gets dark
you know I don’t spend days like this
caught up in lost times of youth that I miss”

Hieno ambivalenssi heti alkuun – se, onko kertoja tai toinen pian pimeässä istuva hahmo kiinni mennessä, on melko mahdotonta selvittää. Tämän ajan Kozelek käytti paljon epämukavan kuuloisia voimasuhteita sanoissaan.

Ja vaikka pelottavan moni aikakauden Red House Painters -levytyksistä tuntuu nyt lähinnä obsessiivisen teiniangstin variaatioilta – ja jotkut, kuten Lord Kill the Pain, Evil, Mother ja Uncle Joe sen suoranaisilta parodiolta – Grace Cathedral Park kuuluu niihin, jotka tipahtavat aidan turvalliselle puolelle. Ei pelkästään masokistisen angstin vähäisyyden, vaan myös Kozelekin yksinkertaisten ja elävien kielikuvien takia.

”Can almost hear rollercoasters
see sailboats in the sea
hear noise and screaming
weaving in and out of
happy music box sounds”

Mutta missä seurassa Mark liikkuukaan, ja pitäisikö jonkun ehkä tietää tästä kaikesta? Suu auki senkin teinisika, mitäs tietoa pihtaat?

”I feel the coming on
of the fading sun
and I know for sure
that you’ll never be the one
it’s the forbidden moment that we live
that fires our sad escape
and holds passion more that words can say
tell me why are you like this
are you the same with anyone?”

Auringonlaskun kokeminen jonkinlaisena luonnon viestinä omasta tilanteesta on lievästi sanottuna vaivaannuttavaa, mutta rehellisyys on tärkeä hyve. Eli pakoilet jotain. Kuulustelun paikka!

Eikö tyttösi enää miellytä vai jätitkö tyttöystävälle kertomatta uudesta ihastuksesta? Ehkä nyt voisit viisaasti kävellä kukkakaupan kautta kotiin. Toisaalta, monitulkinnallisuus laskettakoon yhdeksi kappaleen monista koukuista. Se, katsotaanko tässä puistoilukaveria ylös- vai alaspäin, jää täysin auki (uskokaa pois, Rollercoaster-levyltä ei löydy emotionaalisen tasa-arvon muruakaan) ja levyn musiikillisesti suoraviivaisin veto muuttuukin yhtäkkiä yhdeksi sen kryptisimmistä.

Onnea on toki turha odottaa, ja ensimmäinen Red House Painters -laulu, jossa löytyy edes hiven tyytyväisyyttä, lienee Ocean Beach -levyn Over My Head, johon oli matkaa vielä kaksi vuotta.

Jälleen yksi kielletty tai torjuttu unelma hajoaa vuoristoradan kiskojen jylinän alle mutta kaunis laulu siitä ainakin syntyi. Nyt kävi näin.

Video ei ole enää saatavilla

BONUS!

Jos todellisesta angstista puhutaan, niin tässäpä vuotta aikaisemmalta Down Colorful Hilliltä löytyvä Medicine Bottle…

Video ei ole enää saatavilla

BONUS II!

…ja nykyään varmasti mielipiteitä jakava Mother.

Video ei ole enää saatavilla

Niiden, jotka toivovat coverin jollain tavoin muistuttavan originaalia, kannattaa jatkaa matkaa tässä vaiheessa, sillä Kozelek ei ole mikään risteilytrubaduuri. Melkein säännöstään mies hidastaa nopeiden kappaleiden tempoja, muuntelee niiden melodioita ja saa ne kuulostamaan lähes poikkeuksetta itseltään.

Kozelek on myös riemastuttavan epäkonventionaalinen biisivalinnoissaan. 1970-luvun juustoinen stadionrock, siirappiset lauluntekijät ja pompöösi proge tuntuvat olevan hyvin kaukana Kozelekin omasta musiikista, mikä lisää niiden mielenkiintoisuutta cover-valintoina. Bändit, kuten Styx, Yes, Wings ja The Cars, eivät tule heti mieleen Kozelekin yhteydessä, mutta haastatteluissa hän on myöntänyt kuunnellessan niitä teini-iässään, “koska keskilännessä kaikki teinit kuuntelivat classic rockia”. Kozelek coveroi kappaleita puhtaasti rakkaudesta, vailla ironian häivää.

V Wings – Silly Love Songs (Red House Painters)

Video ei ole enää saatavilla

Songs for a Blue Guitar (1997) oli levy, joka hajotti Red House Paintersin. Kozelekin levyt siihen asti julkaisseen 4AD:n Ivo Watts-Russellin kerrotaan kysyneen Kozelekilta, “kuka on se egomaaninen runkkari, jonka tämä oli palkannut pilaamaan levyn loputtomilla kitarasooloillaan”. Asia vaivasi Ivoa niin paljon, että hän kieltäytyi julkaisemasta levyä.

Kozelek otti nokkaansa, koska “se egomaaninen runkkari” oli hän itse. Songs for a Blue Guitar julkaistiin Islandin lyhytkestoisella Supreme-alamerkillä, ja sen jälkeen äänitetty Old Ramon jäi kokonaan julkaisematta, kunnes Sub Pop laittoi sen markkinoille postuumisti vuonna 2001.

Songs for a Blue Guitarin hitaasti pyörivä kolossaalinen rockmusiikki poikkeaa Red House Paintersin aiemmista levyistä, mutta ei välttämättä huonolla tavalla. Sooloilla Kozelek kanavoi ihailtavalla tavalla Neil Youngia ja on jatkanut tätä tyyliä Sun Kil Moonin levyillä (vrt. Tonight the Sky).

Se, että Kozelek kaivaa McCartneyn kosteasta siirappimuffinsista sellaista epätoivoa kuin kappaleen kliimaksissa kuullaan, ansaitsee kaiken mahdollisen ihailun.

Mitä tämä kertoo Kozelekista?

Hän on ilmiömäinen soolokitaristi, joka ei pelkää venyttää biisin kestoja etsiessään äärimmäistä tunnetta.

IV Modest Mouse – Neverending Math Equation (Sun Kil Moon)

Video ei ole enää saatavilla

Kozelek sai paljon kylmää vettä niskaansa Modest Mouse -covereista koostuvasta Tiny Cities -albumistaan. Ehkä siksi, että Isaac Brockin yhtyeen laulut olivat kuulijoilla vielä liian tuoreessa muistissa. Jos kuulijalla ei ollut tätä painolastia, avautui Modest Mousen kappaleiden sisältä hauraita lumihiutaleita, jotka kuulostivat taas erehdyttävästä Kozelekilta itseltään.

Kun aikoinaan arvostelin Tiny Citiesin, tein huomion, että Kozelek ei oikeastaan coveroi kappaleita, vaan kummittelee niissä kuin hylätyissä taloissa; muuttaa niiden lämpötilaa, kunnes ne ovat hänen omaa lihaansa.

Mitä tämä kertoo Kozelekista?

Hän kuuntelee myös 1970-luvun jälkeen tehtyä musiikkia.

III AC/DC – Rock ‘N Roll Singer (Mark Kozelek)

Video ei ole enää saatavilla

Tempo hiljenee taas, ja AC/DC:n originaalin kiimainen vimma muuttuu elegiseksi majesteettisuudeksi. Hitaasti soljuvana kappale transformoituu antisosiaalisesta kirouksesta rukouksenomaiseksi uskontunnustukseksi. Kertosäkeiden sähkökitaroissa Koz päästää sisäisen Neil Younginsa irti.

Sama kappale sai riisutumman asun AC/DC-coverlevyllä What’s Next to the Moon (2001), mutta tämä vuotta aiemmin samannimisellä EP:llä ilmestynyt versio on kiinnostavampi.

Mitä tämä kertoo Kozelekista?

Hän on luultavasti soittanut pikkupoikana tennismailaa peilin edessä.

II Simon & Garfunkel – I Am a Rock (Red House Painters)

Video ei ole enää saatavilla

Kozelekin pitäisi saada mitali siitä, että hän saa Paul Simonin kuulostamaan The Curelta. Red House Paintersin kakkoslevyllä ilmestynyt cover oli ensimmäinen instanssi, jossa Kozelek väläytti taitojaan muiden materiaalin parissa. Erotuksena AC/DC:n kaksimielisiin pikkutuhmuuksiin, Simonin arka ja misantrooppinen teksti operoi pitkälti samoilla tasoilla kuin Kozelekin omatkin tekstit. Tästä syystä sekaan eksyy jopa hieman tahatonta komiikkaa. Tai mistä sitä tietää, vaikka se olisi tahallistakin.

Mitä tämä kertoo Kozelekista?

Hänellä on huumorintajua, ja hänen basistinsa pitää The Curesta.

I Kiss – Shock Me (Red House Painters)

Video ei ole enää saatavilla

Toisin kuin YouTubessa väitetään, Shock Me ei ilmestynyt Red House Paintersin toisella levyllä, vaan omalla EP:llään (1994). Kiss-laina on Rock ’N Roll Singerin ohella yksi Kozin hienoimmista cover-versioista. Taustalla pörisevä särövalli rakentaa häiritsevää jännitettä, jolle loppuosan kahden nuotin riffi toimii vastakappaleena. Oma hykerryttävä ulottuvuutensa tulee siitä, että Kozelek laulaa avoimen seksuaalisen sanoituksen lepratautisen nihkeällä intohimolla.

Mitä tämä kertoo Kozelekista?

Pojan voi viedä pois 1970-luvulta ja Keskilännestä, mutta Keskilänttä ja 1970-lukua ei voi ottaa pois pojasta.

Epilogi: Red House Painters – Golden

Video ei ole enää saatavilla

Yksi on kuitenkin ylitse muiden. Mark Kozelekin rakkaus John Denveriä kohtaan tuli selväksi Red House Paintersin postuumilla levyllä Old Ramon (2001), jolta löytyvä Golden on kaunis kuvaus intiimistä suhteesta, joka Kozelekilla on Denverin musiikkiin. Kozelek on myös julkaissut oman yhtiönsä Badman Recordsin kautta tribuuttilevyn Take Me Home: A Tribute to John Denver (2000), jolla Denveriä coveroivat sellaiset artistit kuin Bonnie “Prince” Billy, Innocence Mission, Tarnation, Low ja tietenkin Red House Painters. Denverin Around & Around kuuluu yhä Kozelekin livesettiin ja on julkaistu useilla live-levyillä.

Bubbling under: Retribution Gospel Choir – Breaker

Video ei ole enää saatavilla

Tämä ei varsinaisesti ole cover, mutta ansaitsee tulla mainituksi. Kozelek kuului alkuvaiheessa Low’n Alan Sparhawkin projektibändin Retribution Gospel Choirin livemiehitykseen, ja tämä versio Breakerista on intensiivisin kuulemani; paljon parempi kuin Low’n levytetty minimalistinen versio levyllä Drums & Guns, saati sitten Retribution Gospel Choirin debyytiltä löytyvä versio, jolla Kozelek ei enää soittanut.

Mark Kozelek Kuudennella Linjalla 3.8. Liput 15 euroa.