32-vuotias Radiopuhelimet on monelle oululaisen rockin arkkityyppi. Kuvassa Antti Annunen, J.A. Mäki ja taka-alalla Jyrki Raatikainen. (Kuva: Veera Uutinen)

Oulu on kylmä ja tuulinen rannikkokaupunki, jonka jakomielitautisessa kaupunki-identiteetissä kamppailevat ”pohjoisen pääkaupungin” kiiltävä imago ja kaukaisen pikkupaikkakunnan stigma. Kahlitseeko mielikuva musiikin tekijöitä? Onko äkkiväärästä outoilusta tullut itseisarvoista?

Äkkiväärää outoilua, pohjoista asennetta, rujoa jurottamista ja jotain omituista hanavedessä. Oululaisesta sähkökitaramusiikista on puhuttu tällaisia suuria linjoja noudattaen jo 1980-luvun loppupuolelta alkaen. Terminologia soveltui hyvin kuvaamaan tuolloin pohjoisesta etelään vyöryneitä Radiopuhelimia, Electric Blue Peggy Sue and the Revolutionions from Marsia, Generatorsia ja muita Bad Vugum -levy-yhtiön tuotannoille ominaista soundia edustaneita. Jungle-lehti luonnehti Oulua Suomen Seattleksi.

Näistä lähtökohdista alkoi rakentua narratiivi, jota musiikkimediat, levy-yhtiöt ja musiikin ystävät toisintavat yhä tänäkin päivänä puhuessaan oululaisista bändeistä. On totta, että oululaista musiikkia yhdistää tietynlainen omaleimaisuus, mutta 2020-luvulle tultaessa on jo kysyttävä, onko mielikuva aikansa elänyt, ja ennen kaikkea, kahlitseeko mielikuva musiikin tekijöitä. Onko äkkiväärästä outoilusta tullut itseisarvoista?

”Diskurssi on se, että Oulussa on helvetin kylmä, se on eristyksissä eikä bändeillä ole muuta tekemistä kuin ryypätä treenikämpillä itsensä omituisiksi”, luonnehtii Juho Sarkkinen, joka on seurannut oululaista rock-elämää aitiopaikalta parikymmentä vuotta soittajana, kuluttajana ja Levykauppa Äxän tiskin takaa.

Sarkkisen yhtyeitä ovat muiden muassa Hindu Gods of Love, Madonnas, Troutmen, Rockmans, Uskovaiset ja viimeisimpänä rhythm & blues -trio Money & Gravy.

Video ei ole enää saatavilla

”Ja onhan siinä toki totuuspohjaakin: Oulusta on fyysisesti pitkä matka esimerkiksi Helsinkiin, mutta henkisesti matka on vielä pidempi. Tässä kohtaa globalisaatio ei vielä ole saavuttanut Suomea, heimoajattelu elää täällä edelleen”, hän jatkaa.

Ajatus heimoajattelusta soveltuukin Ouluun erinomaisen hyvin. Harvassa suomalaisessa kaupungissa muusikoiden välille on päässyt syntymään yhtä tiivistä yhteisöä.

Pohjoisen identiteetin merkitys on kiinnostanut akateemisestikin. Oululainen etnomusikologi Mikko Heikkinen tutki gradussaan, kuinka paikallisuus määrittää toimijuutta ja toimijuus paikallisuutta. Hänen mukaansa paikallisuuden kokemuksen merkitys korostuu erityisesti puheessa paikallisen ruohonjuuritason toimijuuden oikeutuksista merkittävyyteen globaalissa maailmassa.

Äkkivääryydestä jauhaminen kyllästyttää monia paikallisia muusikoita, jotka haluaisivat musiikin pärjäävän enemmän omillaan, ilman historian painolastia. Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändin Tuomas Kumpulainen totesi haastattelupyyntöä esittäessäni ja juttuideaa selostaessani lakonisesti ”voi vittu” ja kertoi kohteliaasti, ettei usko hänellä olevan annettavaa keskusteluun.

Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi leimattiin itsetarkoituksellisen omituiseksi yhtyeeksi, vaikka ulkoisten seikkojen alla piileskeli yksinkertaisesti loistavaa popmusiikkia. (Kuva: Veera Uutinen)

Oulu on kylmä ja tuulinen rannikkokaupunki, jonka jakomielitautisessa kaupunki-identiteetissä kamppailevat ”pohjoisen pääkaupungin” kiiltävä imago ja kaukaisen pikkupaikkakunnan stigma. Näkyvimmin näitä piirteitä oulurockin vanhempi valtionpäämies, Suomen ensimmäinen kansainvälisestikin tunnustettu erikoismusiikkiyhtye Radiopuhelimet on käsitellyt tuotannossaan jo 32 vuotta iskien samalla tahattomasti leimansa kaikkia sitä seuranneisiin bändeihin.

”Äkkivääryyden konsepti on elänyt kauan. Siihen tuntuu liittyvän ajatus jostain oululaisesta mystiikasta. Antropologiassa puhutaan orientalismista, jossa itämaita mystifioidaan tarinoissa ja luodaan tietynlaista esitystapaa osin tahattomastikin. Tätä voi hyvin soveltaa Ouluun ja oululaisesta musiikista puhumiseen”, Sarkkinen pohtii.

”Näihin ’erikoismusaa’ soittaviin bändeihin on varmasti vaikuttanut tämä kaupunkikuva. Pieni kaupunki, keskustan harmaat kerrostalot, merituuli. Dystooppiset tehtaan piiput horisontissa työntävät ilmaan sakeaa kananmunamaista paskan hajua. Pakostakin se kai tarttuu täällä tehtävään taiteeseen”, sanoo muun muassa Siisteissä Jätkissä, Turhuudessa, Revulsionissa ja Pahassa Menossa soittava Aleksi Huhta.

Video ei ole enää saatavilla

Henkinen ja fyysinen eristäytyneisyys ovat omiaan synnyttämään me vastaan muut -ajattelua, jonka pohjalta paikkakuntaan sidottu yhteisö syntyy ikään kuin huomaamatta.
Oulussa rock-orientoituneet ihmiset ovat löytäneet toisensa poikkeuksellisen hyvin. Kaupunki on pieni, joten oikeat ihmiset ovat vääjäämättäkin sattuneet samoihin iltamiin kerta toisensa jälkeen.

”Esimerkiksi Ruotomieli on ollut paikallisesti ihan helvetin vaikuttava bändi kahdellakin tapaa. Ensinnäkin ’Ruotiksen’ musiikki avasi silmiä: se ei ole suorinta mahdollista rockia, vaan sisältää kaikenlaisia proge- ja garage-elementtejä. Toisekseen se oli ensimmäinen ’oikea’ rockbändi, jota moni pääsi livenä todistamaan Oulussa. Ruotomieli keikkaili todella aktiivisesti pitkin ja poikin maakuntaa, ja keikkoja kävivät katsomassa usein samat tyypit”, Sarkkinen kertoo.

Video ei ole enää saatavilla

Etäisyys etelästä näkyy myös DIY-kulttuurin omaehtoisena kukoistamisena. Kun valtakunnan tason toimijat ovat kaukana, on pakko luoda omat jakelukanavat, muotokieli ja paikallinen keikkakulttuuri. 2000-luvun oulurockin nousuun merkittävänä syynä oli poikkeuksellisen runsas keikkapaikkojen määrä, joka on sittemmin valtakunnallista trendiä noudattaen lähtenyt laskuun.

”Oulussa oli varsinkin aiemmin suhteellisen helppoa päästä keikalle, nykyään ainoat matalan kynnyksen paikat hakea keikoille taitavat olla Tukikohta ja Ykän Pub”, Kantamus-yhtyeen laulusolisti ja kitaristi, aiemmin Mustasuossa musisoinut A. Hannula kertoo.

Video ei ole enää saatavilla

Oma lukunsa on Oulun yli 2000-luvun alkupuolelta alkaen pyyhkinyt toinen noiserock-aalto, jonka etulinjassa operoivat Hebosagil, Viisikko ja Vene. Bad Vugum -bändien tapaan nämäkin yhtyeet onnistuivat ponnistamaan kansallisille markkinoille tekemättä juurikaan kompromisseja.

Runsaasti yhdessä keikkaillut ja julkaissut bändikolmikko onnistui vaikuttamaan siihen, miten metelimusiikkia voi tehdä ja esittää. Ilmiön varjopuoleksi voidaan mieltää se, että mielikuva oululaisuudesta äkkivääryydestä voimistui entisestään muualla Suomessa. Mielikuvaa rakensi samaan aikaan myös pop-estetiikalla leikitellyt teatraalinen Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi, jonka kiero huumori ja sellaiset julkaisut kuin Ruuvimeisseli perseessä veivät yhtyeen aina suurille festarilavoille saakka.

”Se bändi oli helppo käsittää etenkin ulkomusiikillisten seikkojen vuoksi hassutteluksi, vaikka itse musiikki oli ja on todella taitavasti sävellettyä popmusiikkia”, Sarkkinen toteaa.

”Musiikkimedioiden tapa käsitellä oululaista rockmusiikkia on aika surkuhupaisa. Meitäkin on lukemattomia kertoja verrattu Radiopuhelimiin, vaikka emme ole missään kehityksemme vaiheessa muistuttaneet heitä musiikillisesti tai henkisesti. Välillä on jopa tuntunut, ettei musiikkia ole oikeasti kuunneltu”, Hebosagilin kitaristi Antti Karjalainen kertoo.

Video ei ole enää saatavilla

Myös Huhta kertoo, että Siistien Jätkien ensimmäisellä Helsingin-keikalla paikalliset tulivat kertomaan, kuinka yhtye kuulosti monilta vanhoilta Oulu-bändeiltä, joista bändin jäsenet eivät olleet koskaan kuulleetkaan.

”Oululaisuus on yhtä aikaa sekä myyntivaltti että riippakivi: jotkut saattavat kiinnostua musiikista enemmän sen alkuperän vuoksi, mutta samalla se tuntuu värittävän monien tapaa vastaanottaa sitä. Vähän samantapainen juttu kuin Alice in Chainsin niputtaminen grunge-porukkaan, kun sattuivat olemaan kotoisin Seattlesta”, Antti Karjalainen kertoo.

”Ei minua haittaa, että Kantamus niputetaan Oulu-bändiksi. Lähetin tuossa keväällä Tarinoita suosta -levyn masterin ennakkokuunteluun kaverille, joka oli juuri muuttanut Tampereelle. Sieltä tuli viesti: ’JESSS. IHANAA. TÄLTÄ KUULOSTAA OULU.’ Kyllä siitä tuli tosi hyvä olo”, A. Hannula kertoo.

Kantamus-yhtyeen A. Hannula (vas.) kertoo tärkeimmiksi oululaisiksi vaikuttajikseen Veneen, Turhuuden, Hebosagilin ja varsinkin Viisikon. (Kuva: Mikko Rajakangas)

Haastateltavien puheessa korostuu yhteisöllisyys ja tietynlainen kyläjuhlamaisuus, joka nostaa päätään aina säännöllisen epäsäännöllisesti.

”Kai se on lopulta väärin puhua oululaisesta asenteesta – ehkä asenne tulee tavasta, jolla ihmiset vaikuttavat täällä keskenään ja käyvät toistensa keikoilla kenties enemmän kuin muualla. Skenehajontaa on varmasti ainakin vähemmän kuin suuremmissa kaupungeissa. Folk, punk, metalli ja kaikki muut ovat täällä ihan samaa skeneä. Oulussa kaikki tuntevat toisensa, tai vähintäänkin tunnistavat kadulla. Vene on sama, vaikka pyrkimykset olisivatkin erilaiset”, Juho Sarkkinen summaa.

Bonus!

Jotta tämä juttu ei menisi liiaksi yleisen tason mutusteluksi ja historian vatvomiseksi, on hyvä ottaa loppuun konkreettinen katsaus nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Radiopuhelimien Jyrki Mäki ja THJKB:n Tuomas Kumpulainen laativat pyynnöstä omat parasta oulurockia juuri nyt -listansa.

Jyrki Mäen Oulu Top 5

#1 Nuoret Marttyyrit

”Ensin häiritsi nuoriröyhkämäisyys, että onko esikuva liian silmiin- ja korviinpistävä. Mutta: bändi on sittemmin vakuuttanut omalla ilmaisullaan ja on kehittynyt koko ajan. Tämä trio on aina innostava kokea keikalla: harvinaisen kiinteää ja sulavaa yhteissoittoa; tarkkaa, mutta vailla puristusta.”

#2 Havut

”Pienimuotoista, mutta välttää söpöilyn. Ei vain ajatuksia, vaan myös tunnelmia herättäviä viisuja. ’Ensin katoaa sanat, sitten ihmiset.’ Odotan lisää.”

#3 Vene

”Bändi, joka on liikkeessä räimesuolla, onnistuneen lennokkaasti.”

#4 Dimi

”Dimi on musiikin monitaituri, jonka intensiivinen musa toimii sekä soolona että bändinsä kera.”

#5 2–7 Miehen Trio?

”Reipas sekoitus kantria, hilipiliä, kansanmusaa, äkkiväärää remellystä, ehkä välillä vakaviakin sävyjä.”

Tuomas Kumpulaisen Oulu Top 5

#1 Traumaxol

”Oikein kivaa äkkiväärää outoilua.”

#2 Taukki

”Täysillä turpaan.”

#3 Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi

”Kivoja kaljanjuontikavereita.”

#4 Hebosagil

”Eppu Normaali ja Kike Elomaa samassa paketissa.”

#5 Tyhjä pää

”Tekee mieli tehdä remontti tai kaksi.”

Kirjoittaja on tamperelaistunut oululainen. Kanta-Oulun juomavesi valmistetaan Oulujoen pintavedestä. Osassa kaupunkia siihen lisätään 2–3 % alkaloitua pohjavettä, ja tietyillä alueilla vesi on pohjavettä. (Lähde: http://www.oulunvesi.fi/usein-kysytyt-kysymykset)

Hebosagilin koliseva jyystö on löytänyt yleisönsä hyvin Oulun ulkopuolellakin. (Kuva: Veera Uutinen)

Radiopuhelimet 19.09.2013 Soundi-klubi, Pakkahuone, Tampere.

Radiopuhelimet, ilman sähköä.

Äänekkyydestään tunnettu kulttibändi julkaisee akustisen levyn.

Radiopuhelimien fanikuntaa ei ehkä lasketa kymmenissä tuhansissa, mutta vihkiytyneissä piireissä yhtye on kiistatta instituutio. Sen arktis-hysteerinen metallifunk-soundi, vokalisti J.A. Mäen pitkänhuiskea, ankara lavakarisma (ja muusikoiden vähäeleinen asiallisuus), Mäen ja kitaristi Jarno Mällisen tarkkanäköisesti ihmistä ja yhteiskuntaa purkavat tekstit…

Radiopuhelimet-fani tietää, mistä osatekijöistä bändin nerous muodostuu. Se on aina tuntunut alkemialta. Näennäisesti yhteismitattomat tekijät – kova meteli ja pohjoinen zen, tyly tiukkailmeisyys ja syvällekäyvä humanismi – lyövät kättä ja synnyttävät harmonisen kokonaisuuden. Radiopuhelimien kuuntelu on riitti, ja onnistuneiden riittien tapaan siihen sisältyy myös melkoinen annos turvallisuushakuisuutta ja muutosvastarintaa.

Niinpä yhtyeen siirtyminen akustisen ilmaisun pariin – ensin keikoilla ja nyt levyllä – tuntuu ehkä suuremmalta muutokselta kuin mitä sen kaiken järjen mukaan pitäisi olla. Miksei bändi voisi kokeilla erilaisia juttuja eri vaiheissa uraansa? No, jonkin muun orkesterin tapauksessa en olisikaan kokenut tätä ongelmaksi, mutta akustisiin Radiopuhelimiin myönnän suhtautuneeni alun alkaen hieman skeptisesti.

Ei kenenkään maan ensipyöräytys ei vapauttanut ennakkoluuloista ainakaan kokonaan. Kyllähän musiikki oli tunnistettavasti Radiopuhelimia, mutta akustisilla kitaroilla soitettuina tutunoloiset riffit tuottivat häiritsevän MTV Unplugged -vaikutelman. Tuon ohjelmakonseptinhan muistaa lähinnä siitä, että useimmat siinä esiintyneet tuntuivat vain vetävän biisinsä läpi rämpyttelyversioina.

Jatkoin kuuntelua. Ensimmäisenä kolahti Kilju. Se on ilmeisesti yksi niistä biiseistä, jotka tehtiin alun perin yhtyeen ja Juha Hurmeen Tommi-näytelmään (jota en ole nähnyt). Pasi Lappalaisen teksti – toistolle ja tietylle naivismille perustuva hirtehishumoristinen kuvaus tuon klassisen janojuoman nauttimisesta luvatta paukkupakkasella – on sovitettu lähes 7-minuuttiseksi teokseksi, joka saa puolestavälistä alkaen yhä maanisempia ulottuvuuksia. Pekka ja Veera Tuomen saksofonit freejazzailevat taustalle samaa kognitiivistä dissonanssia, jonka ärhäkkään kiljuhumalaan hankkiutuva teinipoika kokee. Biisi saa paniikinomaisen kliimaksin lossivahdin yllättäessä oksennuskuntoon päätyneen porukan. Hälyisä loppu on uskottava musiikillinen kuva joka suuntaan säntäillen pakenevista, pahoinvoivista sankareistamme.

Tajuan: ei tämä saatana mitään unplugged-Radiopuhelimia ole. Tässä on keksitty aivan uusia ilmaisukeinoja, joskin ne perustuvat sellaisiin, joita on aiemmin kuultu Hailuodon kaltaisilla tunnelmallisemmilla Puhelimet-helmillä. Nyt vimma ja vapaamuotoinen kokeilevuus vain on ympätty samaan kappaleeseen. Radiopuhelimet alkaa yhtäkkiä tuntua poikkeuksellisen kiinnostavalta progebändiltä.

Kiljusta tulee avainkokemus, jonka kautta muukin levy aukeaa. Useimmat sen kappaleet eivät tavoittele mitään niin uskallettua, mutta sovituksista alkaa paljastua juttuja, jotka alkuennakkoluulojen kourissa jäivät niiden akustisten kitaroiden alle. Lyömäsoitintaiteilija Jyrki Raatikainen on yhtä hyvä etnisiä sävyjä hyödyntävänä perkussionistina kuin hulluna piiskamiehenä. Saksofonit valtaavat paljon sähkökitaralta jäävää tilaa, ja jonkin kumman ajatuskäännöksen kautta ne akustisetkin alkavat kuulostaa hypnoottisen hakkaavilta rämpytyksen sijaan. Kiistatta ne ovat levyn instrumentaatiossa hallitsevassa osassa, joten ratkaisevinta on, miten niihin suhtautuu.

Tekstithän ovat kautta linjan erinomaisia Radiopuhelimet-tekstejä. Kiljun selvä vastinpari on levyn aloittava Tommin pornolehdet, joka kuvaa toista useille koulupoikasukupolville tuttua kulttuuri-ilmiötä samantapaisella härskillä huumorilla. Senkin on sanoittanut ulkopuolinen tekijä, Jarno Valli.

Mäki ja Mällinen taas varioivat niitä aihekokonaisuuksia, jotka heitä ovat myöhemmillä Puhelimet-levyillä muutenkin kiinnostaneet. Ihmisen luontosuhde, sarkastinen ote yhteiskunnan outouksiin, viiston humoristinen syrjäseutujen ja elämän marginaalien kuvaus; näiden parissa herrat loistavat, ja tälläkin kertaa esimerkiksi nimibiisi ja Kuolemaa karkuun tarjoavat mitä painavinta pohdittavaa meitä riivaavan höttöisen kulttuurisilpun keskelle.

Kiljun ohella levyn parhaat biisit on asemoitu sen loppupuolelle. Tämän yhtyeen mittareilla hätkähdyttävän melodinen Juhlatalossa on hilpeänjulma allegoria, joka voisi melkein olla Jarkko Martikaisen kynästä. Siinä kuulen aitoa kykyä uudistua.

Kaikkein kirkkain kruununjalokivi on kuitenkin albumin yli 8-minuuttisena päättävä Yö kun saatiin päätökseen. Siinä on synkimmän deltabluesin ja sysisuomalaisen kansanballadin musiikilliset ainekset ja moniselitteinen, apokalyptinen teksti, joka tuntuu puhuvan niin isoista asioista, ettei niin sanotun rocklyriikan oikeastaan pitäisi pystyä moiseen.

Niin kuin paha ryyppyputki tuntuu loputtomalta, vasta kuolemaan päättyvältä, niin tuntuu pohjoinen pimeä talvikin loputtomalta, vasta kuolemaan päättyvältä. Ja niin tuntuu itseään ja elinympäristöään tuhoavan ihmiskunnan yö loputtomalta, vasta maailmanloppuun päättyvältä.

Mutta ehkä sittenkin tulee se aamu, kun pää selviää. Se ensimmäinen kevätpäivä, kun aurinko viiltää silmiä ja heijastaa lumilakeuksien kaiken kirkkauden.

Se tajuamisen hetki, josta käänne parempaan voi, hitaasti, alkaa.

Ei kappaleen sanoittanut J.A. Mäki nähdäkseni väitä tietävänsä, että niin käy. Mutta tämä levy päättyy vihjaukseen, että niin voisi käydä. Sen soitua loppuun ei voi kuin jäädä joksikin aikaa hiljaisuuteen miettimään – maailmaakin, mutta ennen kaikkea taiteen voimaa sen kuvaajana.

Niin on käynyt tämän orkesterin parissa monesti ennenkin.

83 Akustinen konsepti vaatii totuttelua, eikä kaikki levyn materiaali ole niin vahvaa, etteikö sähköisten Radiopuhelimien raivokasta energiaa jäisi kaipaamaan. Lopulta yhtye pystyy kuitenkin tälläkin levyllä parhaimmillaan sellaisiin saavutuksiin, joista tusinatasolla popmusiikkia tekevät hahmot eivät osaa edes uneksia. Olisiko jo aika myöntää näille miehille erinäisiä niin sanotun korkeakulttuurin alan palkintoja?

Video ei ole enää saatavilla

Ruger Hauer ja kauhean monta dvd:tä.

Levyjoulukalenterissa nuorgamilaiset suosittelevat kolmea vuoden 2012 levyä sekä halunsa mukaan yhtä kuluneena ilmestynyttä kokoelmaa, ep:tä tai reissueta. Vuorossa Arttu Tolonen.

Éva Polgár and Sándor Vály: Mondrian Variations – Piano and Samplerworks

Suomessa asuvan monitoimitaiteilija Sándor Vályn ja Teksasin suunnalla vaikuttavan pianisti Éva Polgárin toinen kuuluisien taiteilijoiden maalausten tiimoilta keskittyy Piet Mondrianiin. Parilla on selkeä metodi, joilla kuva-aiheet muutetaan musiikiksi ja se on paketissa hauskasti dokumentoitu. Käsitemusiikissa on aina se riski, että hieno idea tuottaa musiikkia, joka ei nouse sen käsitteen tasolle kiinnostavuudessa, mutta Polgárin ja Vályn levy on täynnä hyvää musiikkia, ja sen draaman kaari on myös kokonaisuutena todella toimiva, sekä musiikkina että Mondrianin maalaustaiteen kehityksen ilmentäjänä.

Video ei ole enää saatavilla

Hexvessel: No Holier Temple

Hexvesselin levy kolahti suorilta käsin. Ensimmäisenä siinä viehättävät melodiat. Tuntuu, että ne on sävelletty vanhaan tyyliin, eli melodia ensin ja sitten kaikki muu siihen alle. Nykyään varsinkin kitaravetoisessa musiikissa lähdetään yleensä liikkeelle aivan muualta. Myös musiikin raskaus tulee aivan muualta kuin tasapaksusti möyryävistä kitaroista. Se mahdollistaa kansanmusiikkivaikutteiden ottamisen mukaan ilman sitä joskus kornia karnevaalifiilistä, joka siitä seuraa. Hexvesselin tahtiin ei pääkallotuoppeja nostella.

Video ei ole enää saatavilla

Ruger Hauer: Erectus

Kolmikon yhteistyö Kalifornia-Keken kanssa ottaa tällä levyllä tulta alleen. Tummasävyiset lyriikat saavat tuekseen taustoja, jotka imevät vaikutteita todella laajalta skaalalta muuttumatta pastissiksi tai sillisalaatiksi. Tai itsetarkoituksellisen eklektisiksi. Tämä ei ole oikeastaan hiphop-levy millään perinteisellä mittarilla vaan nurkkavaltaa jotain omaa aluetta itselleen, vähän kuin Underworld aikoinaan. Hieno, toistuvaa fiilistelyä leikiten kestävä teos.

Video ei ole enää saatavilla

BONUS! Radiopuhelimet: Pian pian

Svartin uusi vinyylipainos aiheesta kuulostaa alkuperäistä paremmalta. Nautinto kuunnella ja hypistellä alkuperäispainoksesta saatua setelitukkoa. Tarpeeksi pienellä denominaatiolla siitä saa jopa money clipin täytettä!

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.

Tiesitkö, että Radiopuhelimet rakastaa sinua? (Kuva: Tomi Palsa)

Perämeren suurin saari on oululaisinstituution Shangri-La.

”Laita pitkät päälle
Voi olla hirviä liikkeellä
Suopursu kukkii taas
Parasta on mökillä kanssasi”

Radiopuhelimet on yhtye, josta puhuttaessa mainitaan toistuvasti sen maantieteelliset lähtökohdat: Oulu, Perämeri ja Pohjois-Pohjanmaa. Ne ovat sijainteja, jotka Radiopuhelimet on musiikillaan käsitteellistänyt mielentiloiksi. Varsinkin niille, joiden ensi käden kokemukset Oulusta ovat ohuet, on bändin edistyksellinen mutta suorasukainen punk synonyymi koko seudulle.

Vuonna 2000, oltuaan olemassa 14 vuotta, Radiopuhelimet näytti mitä se itse asuinpaikastaan tuumaa. Yhdeksännen albumin Oulu on kaupungin nimi samanniminen raita osoittaa, että vaikka kotiseutua on hyvä rakastaa, on vaikea ylistää kaupunkia, jota insinöörit repivät ja rakentavat, kiihkouskovaisuuden perintö ahdistaa ja raaka meriviima kurittaa. Kappale pukee sanoiksi miesten kaksijakoisen suhteen ”Pohjanlahden harmaaseen helmeen” ja ”rahalla pilattuun ystävään”.

Kun paha veri on juoksutettu viemäriin, on mentävä puhdistumaan jonnekin, missä kaikki on hyvin. Osoite löytyy albumin lopusta: Hailuotoon on Oulusta runsaat 50 kilometriä. Kyynisyys ja raivo unohtuvat matkan varrelle, ja perillä mieli on raukea ja tyytyväinen.

Sen kuulee biisin alusta lähtien. Laulu askeltaa harkiten, kuin herkkää sammalpohjaa varoen. Jyrki Raatikainen tekee rummuttaessaan ajatusmatkan Kuikan lavalta helmenvalkeille Jamaikan hietikoille – vähän valssia, vähän reggaeta. Kitaristit Mällinen ja Katz nautiskelevat kevyistä kahden soinnun riffeistä, vieraileva Jimi Tenor puhaltelee huilustaan kuulaita kaikuja elokuiselta ulapalta. Soitto ladotaan yhteen elegantisti. Kukaan ei hosu tai ryntäile, sillä matka ja määränpää ovat yhteiset.

Vie aikansa vakuuttua, että Radiopuhelimet on jättänyt aseensa maihin. Fyysistä tai henkistä yllätyshyökkäystä ei tule, vaikka viisikon turpaanvetotaidot ovat omaa luokkaansa. Jopa alati maaninen J.A. Mäki kuulostaa epäilyttävän rauhalliselta: tällä mökkireissulla kukaan ei saa kirveestä päähänsä eikä halkoliiterissä vaani sosiopaattirunkkaria.

Mökkeily on kenelle tahansa vaarallinen aihe, mutta Jarno Mällisen sanoituksissa ei ole keskiluokkaisuuden hiventäkään. Kun valkokaulusväki näpertelee mökkigastronomian parissa ja tekee patioremonteillaan lähiomaisten kesälomasta helvetin, lompsitaan Mällisen tarinassa sienimetsään liian isot kumpparit jalassa, huuhdellaan savulohi kaljalla alas kurkusta ja lämmitetään sauna puilla. Mökkeily on meditatiivinen anti-suoritus.

Kun ei vaadi joutenololta kohtuuttomia, voi sattumalta ja satunnaisina hetkinä kokea, kuinka ympäröivä kaikkeus ilmenee hetken virheettömänä. Niihin kokemuksiin on jälkikäteen mahdoton palata, mutta Hailuoto pääsee niin lähelle kuin luultavasti on mahdollista. Se lähestyy herkkää ja harvinaista mielentilaa varovasti, jottei se säikähdä karkuun. Kauniisti tavuttuvin sanoin ja lyhyin lausein, tähän tapaan:

”Illalla menemme rannalle
Meri on peilityyni
Tähtitaivas kaartuu yllä
Kukaan ei ole enää kuningas”

Viimeinen säe ojentaa kuulijalle kysymyksen. Kuninkaita ei enää ole – mitä se tarkoittaa? Onko tapahtunut suuri, valta-asetelmat romuttanut mullistus, jota on hyvä paeta omaan piilopaikkaan? Vai onko kuninkaiden puuttuminen vertaus arjen rooleista vapautumiselle? Luonnon helmassa kun ei tarvita johtajia, säätäjiä, projektinvetäjiä eikä päällepäsmäreitä.

Väittäisin, että Hailuoto on Radiopuhelimien luonnostelma suomalaisuuden ihanteesta tänä päivänä. Ei pullistelevaa patriotismia, vaan unelma harmoniasta oman itsensä ja ympäristönsä kanssa, kulloiseenkin hetkeen tyytyen.

Tarkkanäköisesti yhtye ymmärsi jo vuosituhannen alussa, että stressin raastama kansalainen tarvitsee uudenlaisia utopioita. Klassikkobiisin asema määrää Hailuodolle tehtävän kertoa jälkipolville, mikä täkäläisessä elämänmenossa oli upeinta ennen kuin kaikki mokattiin.

Hailuoto//

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

26. huhtikuuta 2000 − Pesäpallon sopupeliskandaalin syyteharkinta valmistui. Vantaan käräjäoikeudessa nostettiin syytteet petoksesta 21 pelaajaa ja muuta pesäpallojoukkueiden jäsentä vastaan. Syytteet koskivat kolmea miesten Superpesikseen kuulunutta, elokuussa 1998 pelattua pesäpallo-ottelua.

Video ei ole enää saatavilla

Alkuun hieman historiaa. Vähältä nimittäin piti, ettei Nuorgamin nimeksi tullut Jäämeri.

Kun nimeä ”talkoovoimin pyöritettävälle verkkomedialle, jossa rakkaus musiikkia kohtaan kukoistaa ja voi hyvin” kylmänä talvena 2011 mietittiin, oli Radiopuhelimet-yhtyeen tuotannosta lainattu Jäämeri pitkään paras vaihtoehto.

Jäämeri kuitenkin hylättiin – osittain siksi, että siitä välittyi liian ”oululainen” fiilis. Ja kukapa sitä haluaisi? Siispä nimilautakunta kääntyi kannoillaan ja tarpoi muutaman peninkulman etelään, Nuorgamiin, Suomen pohjoisimpaan kylään, jota – mitä sopivimmin – kutsutaan ”portiksi Jäämerelle”. Mutta se siitä.

Radiopuhelimet Oulun Pikisaaressa 1990. Vasemmalta Jukka Kangas, Jarno Mällinen, Eero Korhonen, Jyrki Mäki ja Jyrki Raatikainen. (Kuva: Jorma Mylly)

”On pakko lähteä
vielä kerran on nähtävä
Jäämeri
ja seistävä sen äärellä”

Jarno Mällinen on nähnyt Jäämeren vain kerran, ja siitäkin on yli kaksikymmentä vuotta. Radiopuhelimet-yhtyeen kirjaileva kitaristi kiersi marraskuussa 1989 Suomen ja Norjan Lappia, yhtenä Mieskuoro Huutajien huutajista.

”Jäämeren rannalla pysähdyimme huutamaan ulapalle päin. Kivinen ranta, hopeanharmaa aallokko. Semmoinen se oli”, Mällinen kuvailee.

“Paluumatkalla eräs huutajista joutui psykoosiin.”

Miten hienoa olisikaan, jos voisin kirjoittaa tuon traumaattisen kokemuksen toimineen katalysaattorina ja inspiraationa Radiopuhelimien vuonna 1992 julkaistulle albumille ja sen nimikappaleelle. Mutta kun en voi.

Kipinä Jäämeren säveltämiseen syttyi nimittäin huomattavasti tavanomaisemman arkielämän tilanteen myötä. Sellaisen, johon monen on helppo samastua.

”Olin käymässä vanhempieni luona sukujuhlissa ja tunnelma kiristi hermoja. Kotiin päästyäni alkoi sitten kiihkeä rämpytys ja biisi oli melko pian valmis”, Mällinen kertoo.

Poikamiesboksissa syntyi raivokas riffikimppu, joka ammensi paljon kahdesta Mällisen musiikillisen sivistyksen tukipylväästä, Stoogesista ja Birthday Partysta. Kappaleen nykivä ja riuhtova tempo vihjasi kuitenkin myös kitaristin uudesta rakkaudesta, jazzista.

”Olin löytänyt ennen kaikkea Charles Mingusin. Tavoittelin biisejä tehdessäni välillä jonkinlaista leijuvaa ja eteeristä jazztunnelmaa. Esimerkiksi [Jäämeri-albumilta löytyvä] Se päivä on lähtenyt suoraan Mingusin Goodbye Pork Pie Hatin tunnelmasta, vaikkei sitä kuulekaan”, Mällinen kertoo.

Video ei ole enää saatavilla

Jäämeri on merkitty Mällisen säveltämäksi ja oululaisyhtyeen laulajan J.A. Mäen sanoittamaksi. Työnjako oli kappaleen kohdalla juuri näin selkeä.

”Tuohon aikaan tapanamme oli, että kun toin uuden riffikimpun treenattavaksi, Mäki alkoi plarata paksua lappunivaskaa, jossa oli irtotekstejä monilta tekijöiltä. Bändin treenatessa Mäki valitsi nivaskasta jotenkuten istuvan tekstin ja sovitti sen musiikkiin”, Mällinen kertoo.

Se, että Jäämeren hyinen teksti ja jähmettynyt rytmiikka sopivat niin hyvin yhteen, on siis enemmän tai vähemmän sattumaa.

”En muista, että olisimme tässäkään tapauksessa etukäteen pohtineet, millainen teksti sopisi biisin tunnelmaan. Sellaiset pohdinnat alkoivat myöhemmin, ja Oulu on kaupungin nimi -levyltä (2000) alkaen Mäki on kirjoittanut tekstejä suoraan musiikkiin”, Mällinen kertoo.

”Harmaasta vihreään
vaihtaa väriään
Jäämeri
kallioiden keskellä”

Rumpali Jyrki Raatikainen vietti Jäämeri-albumin äänittämistä edeltävän puolivuotisen maailmaa ympäri matkaten. Reissun puolivälissä Mällinen lähetti Aasiassa olleelle Raatikaiselle kasetillisen kitarariffejä, joihin tämä voisi alkaa pohtia sopivia rumpukomppeja. Metodi ei toiminut alkuunkaan.

”Kun ei ollut treenivuorovaikutusta eikä lihastuntumaa musiikkiin, eivät ajatustasolla kaavaillut kompit toimineet. Kun viimein pääsimme treenaamaan, biisien sovittamisessa piti melko nopeasti palata lähtökuoppiin”, Mällinen kertoo.

Siksi Jäämeri-levyn treenaaminen onkin jäänyt Mällisen mieleen Radiopuhelimet-uran vaivalloisimpana urakkana.

”Ja olivathan musiikilliset pyrkimyksemmekin varsin erilaisia edeltävään kaahaukseen verrattuna.”

Jäämerikin kulki alun perin bändille tyypillisellä, suoraviivaisella, Mällisen ”Radiopuhelimet-jazziksi” kutsumalla kompilla. Uutta kulmaa etsivä Mällinen halusi kuitenkin jotain nykivämpää.

”Ehdotin Raatikaiselle, että haitsu pistäisi aina väliin ’tsuh-tsuh’, vähän niin kuin Captain Beefheartin Run Paint Run Runissa. Doc at the Radar Station -levyn hyvin tuntevana hän äkkäsi mitä tarkoitin ja käänsi kompin nopeasti oikeanlaiseksi.”

Video ei ole enää saatavilla

Mällinen kertoo Radiopuhelin-musiikin kappaleiden syntyvän yleensäkin yhteisen sovitustyön seurauksena. Muusikot osallistuvat muidenkin kuin omien osuuksiensa sorvaamiseen.

”Treeneissä kaikki kommentoivat toistensa osuuksia ja sovitusratkaisuja. Itse osallistun ennen kaikkea oikean rumpukompin hakemiseen Raatikaisen ja usein myös ’Kätsin’ (toinen kitaristi Esa ”Ray Katz” Nissi) kanssa, koska rytmi on meille niin tärkeä elementti.”

Jäämeri äänitettiin Oulun Soundmix-studiolla tammikuussa 1992 tuottaja Riku Mattilan johdolla. Vaikka levyä äänitettiin vain viisi päivää, ei sitä missään nimessä vain roiskaistu narulle; kappaleista soitettiin Mällisen mukaan todella monia ottoja.

Mattila osasi taitavan tuottajan tapaan vahvistaa pyrkimyksiä, joita yhtye itse ei ollut vielä täydellisesti tiedostanut.

”Riku painosti ja painosti meitä hidastamaan Jäämeri-biisin tempoa ja soittamaan ’liimamaisemmin’. Vanhasta kaahauksesta oli vielä rippeitä jäljellä ja siitä oli päästävä eroon. Rikun painostuksen ansiosta lopputuloksesta tuli kiteytynyt ja kristallinkirkas”, Mällinen kehuu.

Studiossa oli myös suomimetallin soundiin sittemmin lähtemättömän jälkensä jättänyt Mikko Karmila, joka oli mukana ”äänittämässä sekä kommentoimassa eli vittuilemassa”.

”Karmilan tyyli antaa palautetta on mainio, hän sanoo suoraan vaan ei pahalla. Tuolloisesta kerrasta jäi mieleen lause: ’Teillä vois olla jotain ihan hyviä juttuja, jos te vaan osaisitte soittaa ne’.”

”Takana Eurooppa
pois mielestä kaikki turha
Jäämeri
on rauhoittavan julma”

Jos Jäämeri herätti Nuorgamin nimilautakunnan mielessä liian ”oululaisia” assosiaatioita, siitä on osittain syyttäminen 1980- ja 1990-lukujen taitteen suomalaista rockmediaa.

”Tämä ’Oulu-soundi’ oli lehtimiesten keksimä termi, mutta sillä tavalla tosi ilmiö, että kaveerasimme paljon Electric Blue Peggy Sue and the Revolutionions from Marsin ja Faff-Beyn jätkien kanssa ja treenasimme samoissa kämpissäkin. Ja soitimme lujaa.”

Mällisen mukaan Oulu-soundi oli jollain tasolla tietoinenkin vastaisku kaupungin ”normirock-meiningille”.

”Juuret kylvettiin jo 16–17-vuotiaana, jolloin suhtauduin Velvet Undergroundiin, Stoogesiin, Captain Beefheartiin, Birthday Partyyn ja Crampsiin kuin jonain uutena totuutena, joka piti levittää valaistumattomien epäjumalanpalvojien keskuuteen. Sama eetos siirtyi omankin musiikin tekemiseen”, hän kertoo.

Oulu-leimaa tiukemminkin Radiopuhelinten otsassa loisti Bad Vugum -leima. Se merkitsi arvostusta, mutta ei määräänsä enempää kaupallista menestystä.

”SM-sarjaa olivat tuolloin Kolmas Nainen, Suurlähettiläät ja sellaiset. Me taas kilpailimme samassa sarjassa kuin Circle ja Sweetheart, jotka olivat uusia nuoria nousijoita; silloin huomasin ensimmäisen kerran kuuluvani vanhempaan ikäpolveen.”

Radiopuhelimet Muhoksella vuonna 1993, jolloin yhtye jo koki edustavansa ”vanhempaa ikäpolvea”. Vasemmalta Jarno Mällinen, Jyrki Raatikainen, Jyrki Mäki, Eero Korhonen ja Jukka Kangas. (Kuva: Esko Männikkö)

Jäämeri toi Radiopuhelimille ensimmäisen listasijoituksen: se vietti yhden viikon Suomen virallisen albumilistan 34. sijalla. Mitenkään erityiseltä levyn menestys ei kuitenkaan ilmestyessään tuntunut. Yhtyeen uudistunut, paahdosta nykivämpään muuttunut tyyli herätti faneissa ja kriitikoissa jopa pientä nikottelua.

”Rumban singlepalstalla arvostelija ihmetteli paahdon tilalle tullutta nykimistä ja vertasi biisiä ’ujoon spastikkoon’, vaikkei varsinaisesti haukkunutkaan. Se tuntui turhauttavalta, koska itse mielsin nykimisen nimenomaan raivokkaaksi.”

Radiomafian singleraadissa kappale soitettiin puolestaan J. Karjalaiselle, joka oli tykännyt K.O.-levystä (1990).

”Karjalainen ei aluksi tunnistanut bändiä ja sanoi sitten nimemme kuullessaan jotakuinkin: ’No, ehkä se oli jotain huumoria’.”

Levyn ilmestymisen jälkeen Radiopuhelimet lähti CMX:n kanssa ensimmäiselle pitemmälle ulkomaankiertueelleen ja soitti viiden viikon aikana lähes kaksikymmentä keikkaa Saksassa, Itävallassa, Italiassa ja Tanskassa.

”Puhelinten” kiertässä Eurooppaa Jäämeri-albumia alkoivat hiljalleen ymmärtää muutkin kuin avantgardistit ja jazzilla päänsä sekoittaneet metelinystävät. Varsin pian se olikin helppo nähdä vedenjakajana, uutena alkuna uralla, jonka ”aallonpohjana” Mällinen pitää edeltävää Pian, pian -albumia (1991).

”Levyn julkaisuaikaan ’soittakaa vanhoja biisejä!’ -huutojen määrä oli huipussaan. Onneksi ne alkoivat nopeasti vähentyä”, Mällinen muistelee.

”Kiinnostus lähti hiljalleen nousuun, ja itsestäkin tuntui, että olin välttänyt kaahauksen vangiksi jäämisen ja löytänyt luovan vapauden. Pakkotahtisuus ja väkinäinen puristaminen biisien teossa katosivat Jäämeren jälkeen kokonaan.”

2000-luvulle tultaessa Radiopuhelimet oli jo ehtinyt vakiinnuttaa asemansa yhtenä Suomi-alternativen suurista. Pitkä työ on kantanut hedelmää myös kasvaneena levymyyntinä: yhtyeen kaksi edellistä albumia, Viisi tähteä (2007) ja Rakastaa sinua (2010), ovat komeilleet albumilistan peräti 11. sijalla.

”Hassua, että suurin menestys ja parhaat myyntiluvut ovat tulleet aikana, jolloin niistä ei enää kanna murhetta”, Mällinen sanoo.

”Tietysti toivon edelleen mahdollisimman suurta suosiota ja olen sen eteen valmis työskentelemään, mutten ota siitä stressiä samalla tavoin kuin nuorempana, jolloin kyttäsimme, paljonko ihmisiä tulee keikalle.”

Radiopuhelimet nyt. (Kuva: Tomi Palsa)

”Ajan alusta viimeiseen päivään
taukoamatta hetkeksikään
Jäämeri
huokailee hurjaa virttään”

Mällinen menee hiljaiseksi, kun häneltä kysyy Jäämeren sanoituksesta. Hän hämmentyy itsekin huomatessaan, ettei osaa oikeastaan sanoa, mistä Mäen teksti kertoo.

”Outoa… Olen ehkä kuullut tekstin niin useasti, että olen lakannut miettimästä sitä. En edes muista sitä kokonaan. Jotain ajattomia, jylhiä ja jäisen kirkkaita mielikuvia siitä kuitenkin tulee. Sopii sikäli musiikkiin.”

Parhaiten Mällisen mieleen on jäänyt ”ajan alusta viimeiseen päivään” -säkeen koominen kaksoismerkitys.

”Biisin englanninnoksessa säe oli: ‘I drive the vessel until the last day’. Tälle olemme usein hekotelleet. Olisi kannattanut käyttää ilmaisua ’aikojen alusta viimeiseen päivään’.”

Mällisen suhde Jäämereen on lämmin, kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin.

”Siinä ei ole kokeilun tai ’hengenvetobiisin’ – lievempi versio täytebiisistä – makua. Kuulijaystävällinen, suhteellisen helppo, iskevä juttu”, hän luonnehtii.

Vaikka kappale on Radiopuhelimien asteikolla hitti, minkäänlaista riippakiveä siitä ei ole päässyt muodostumaan. ”Nykimistä” on Mällisen mukaan yhä mukava soittaa.

”Ei se ole keikoilla pakkovalinta, helppo valinta kylläkin. Biisi on niin hyvin selkäytimessä, että se voidaan vetäistä vaikka treenaamatta, jos yllättävä tarve tulee.”

Mällinen muistaa kuulleensa Jäämeren kahdesti muuten kuin oman yhtyeensä esittämänä.

”Aika yllättävä ja mainio oli Petri Hannuksen talking blues -esitys Laitasaaren keisarin (Jolly Jumpersin Hannuksen ja Marko Leuanniemen sekä Radiopuhelimien Raatikaisen trio) soolokeikalla joskus 1990-luvulla”, hän muistelee.

”Lisäksi joku vuosi sitten Zacharius Carls Groupin Ossian Marttala taisi esittää Jäämeren sekä joillain keikoilla että kotiäänitteellä. En ole ihan varma… mutta hän teki joka tapauksessa useammankin folkblues-tyylisen version biiseistämme. Kaunista, taitavasti soitettua kamaa. Siis ihan erilaista kuin alkuperäinen.”

Kuuntele Jäämeri-albumi tai Jäämeri-kappale Spotifystä.

Jarno Mällinen nyt. (Kuva: Tomi Palsa)

Jarno Mällinen

47-vuotias muusikko-kirjailija. Syntynyt Helsingissä, asuu Oulussa.

Kaksitoista albumia tehneen Radiopuhelimet-yhtyeen kitaristi ja kosketinsoittaja. Oli mukana perustamassa yhtyettä vuonna 1986.

Soitti vuodet 1983–1986 Kansanturvamusiikkikomissiossa, jossa olivat Radiopuhelinten alkuperäiskokoonpanosta myös Jyrki Raatikainen ja Jukka Kangas.

Esikoisromaani Kieroonkasvukertomus (Like) julkaistiin vuonna 2011. Kertoo murrosikäisestä Tommi-pojasta ja hänen yläkoulu- ja lukiovuosistaan. Perustuu kahdeksan muun kirjoittajan kanssa tehtyyn musiikkidraamaan Tommi, jonka Juha Hurme ohjasi Nälkäteatterille.

Jäämeri viidellä sanalla: ”Nykivä, atonaalinen, blues, kirkas, rähinä.”

Radiopuhelimet kesällä 2012: ”Soittamme muutaman keikan ja jatkamme akustisen setin hiomista. Myös uusi albumi on tekeillä. Akustinen demo pitäisi saada aikaiseksi Rikun kanssa piakkoin ja levy viimeistään ensi vuoden alkupuolella, toivottavasti.”

Radiopuhelimet keikalla:

12.7. Tammerfest, Tampere. Yksinäisten illat – säälimättömän ovela Radiopuhelimet-faniristeily: Radiopuhelimet alasti, risteilyisäntänä The Orphan plays Radiophones (Ossian Marttala / Zacharius Carls Group) ja teemaan sopivia yllätysnumeroita.

27.7. Qstock, Oulu.

Radiopuhelimet alasti 03.09.2011 Klubi, Tampere.

Huomenna, lauantaina 18.02.2012 Helsingin Aleksanterinteatterissa on konsertti-illoista parhain, esiintyjinä Radiopuhelimet alasti sekä Jarkko Martikainen. Tapahtuma on osa Yksinäisten illat -kokonaisuutta ja soitto alkaa jo kello 20.

Me räjäytetään ja saadaan juttu täyteen Youtube-linkkejä!

Viime aikoina Nuorgamin torille asti on kuulunut outoja räjähdyksiä. Asiasta päätettiin ottaa selvää. Siispä arvon naiset ja herrat, tuoreiden bändien sarjassa tällä kertaa Räjäyttäjät, kolme jytämyyrää Jyväskylästä.

Video ei ole enää saatavilla

Koska yhtye toimii kaksikielisenä, myös haastattelun yhteydessä Muuni lausuu jokusen sanan englannin kielellä. Siltä varalta, että sutkautukset ovat liian hankalia, tarjoamme teille suoran linkin Google Translateen. Olkaa hyvä!

Yhtyeeseen kuuluvat:
Muuni (rummut ja laulu), Sisse (basso ja laulu) ja Rapa (laulu ja kitara).

Mistä Räjäyttäjät tulee, ja koska se on perustettu?
Jyväskylästä, 2011.

Julkaisut:
Räjä & Roll All Night Long! (kasetti, 2011), Jytämenot Päällä! (kasetti, 2011)

Todennäköisimmin Räjäyttäjät…
…RÄJÄYTTÄÄ!

Epätodennäköisimmin Räjäyttäjät…
…sipsuttaa.

Levyhyllyssä Räjäyttäjät voi sijoittaa:
vanhojen, auton hanskalokerosta kaivettujen Hurriganes-kokoelmakasettien ja Radiopuhelimien väliin.

Miksi Räjäyttäjät on hyvä?
Räjäyttäjät on täysin omaperäinen, omaehtoinen ja omaleimainen Rock And Roll –tyrärytkäys. Bändi on kuin piristävä kärkkäri munille – ei tiedäkään kuinka paljon sitä on kaivannut ennen kuin se iskee.

Kuvailkaa itse musiikkianne kolmella sanalla:
”RÄJÄ AND ROLL!”

Mitä kappaletta toivot dj:ltä, kun olet hyvin, hyvin humalassa?
Rapa: ”Sama lähtee kyllä selvinpäinkin: JOS EI TUU GANESIA NI PAIKAT PASKAKS! Piisi vaihtelee.”

Sisse: ”Ganes on kyllä ykkösenä ja seuraavana Se-yhtyeen Ei asfaltti liiku.”

Video ei ole enää saatavilla

Muuni: ”Felicity by Orange Juice, or Hand In Glove by The Smiths.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä albumia olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?
Rapa: ”Varmaan joku itse kopioitu rokkikasetti tai Kulkurin Kaiho, saunassa mikäli ”nuottia” on tarpeeks.”

Video ei ole enää saatavilla

Sisse: ”Semmosta yhtä itse tehtyä Hurriganes-kokoelmaa.”

Muuni: ”Probably Can’s Delay 68”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä yhtye tai artisti tekee tällä hetkellä maailman tärkeintä musiikkia? Miksi?
Rapa: ”Arto Parviainen. Ajankohtaisia lauluja työttömän arjesta.”

Video ei ole enää saatavilla

Sisse: ”Radiopuhelimet. Niillä on homma hanskassa.”

Muuni: “I’m not really in any position to know that, but probably a guy in a street somewhere who’s just made enough money to get the next meal. But it’d be nice to think our music was important… it certainly is to me.”

Mikä on suosikkisäkeesi pop-musiikissa?

Rapa:

“PARARAIJJAAA! Läpsyn läpsyn hopoti hoo, antaa mennä!”
(Maho neitsyt: Jesse)

Sisse:

“Kauas pilvet karkaavat, turhaan niitä tavoitat, kauas pilvet karkaavat, niin minäkin”
(Rauli ”Badding” Somerjoki: Kauas pilvet karkaavat)

Muuni:

”Now here’s a joke, to cheer you up: old times no surgeons, just magicians and dungeons…. there they take… your heart out… with a sharp knife, it wasn’t fake… they had no anaesthetic… that joke’s pathetic” I like it because ”they had no anaesthetic” sounds like they actually had aesthetic (double negative). That’s all… as he says ’that joke’s pathetic’ but it always makes me smile in a Squidward sort of way…”
(The Fall: Your Heart Out)

Video ei ole enää saatavilla

Mitä yhtyettä tai artistia suosittelet todennäköisimmin uudelle tuttavuudelle?
Rapa: ”Hannu Kuusela!”

Video ei ole enää saatavilla

Sisse: ”No Beefheartia.”

Muuni: ”Faust (my personalized best of collection).”

Minkä jo-tehdyn albumin haluaisit olla tehnyt ja julkaista omissa nimissäsi juuri tällä hetkellä?
Rapa: ”Tuskinpa mitään mutta semmosta meininkiä kuin [Hurriganesin] Roadrunnerilla, mutta suomeks ja turhat lurinat välistä pois.”

Sisse: “Sama.”

Muuni: “For my sins, I’ve never liked all the songs on any album… and if I released an album in my own name I’d have to like all the songs. So the answer to that is there’s no such album for me.”

Mitä yhtyettä tai artistia kaikki bändinne jäsenet suostuvat kuuntelemaan keikkabussissa, tai missä lie -autossa?
Kaikki: ”Viimeks on vissiin kuunneltu Passions of Läjä Äijälä –kokoelmaa ja Popedan Raakaa Voimaa -liveä (Patalahden huoltsikalta, lettu ja CD!). Ja Beefheartia ja Pelle Miljoonan ekaa tietty!”

Video ei ole enää saatavilla

Mihin yhtyeeseen tai artistiin musiikkisi vertaaminen imartelisi sinua kaikkein eniten?
Rapa ja Sisse: ”Radiopuhelimet.”

Muuni: ”The Sonics or The Ethiopians.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on suosikkiäänesi maailmassa?
Rapa: ”Jos se on tarpeeks hienoa, niin ei oikeestaan kuule ees mitään, kun kaikki on vaan kirkasta valoa.. ..eli R-Ä-J-Ä-Y-T-Y-S-T-Ä!”

Sisse: “Rokin rytke.”

Muuni: “It’s PSYCHOACOUSTIC, and so different every time, but it’s where something suddenly moves you, emotionally and physically, and all your senses explode.”

Ketkä soittaisivat unelmakvartetissasi? Kuka toimisi tuottajana?
Rapa: ”Mihin sitä neljättä tarvii! Ja kunnolla viettäminen on tuottamista tärkeempää.”

Sisse: “Samat sanat.”

Muuni: “3’s the magic number every time… and who I play with is just fine. Producer? Would be funny to do one big session with Joe Meek. I think he would make me cry.”

Radiopuhelimet / Jyrki Raatikainen (vas.), J.A. Mäki sekä Jarno Mällinen 15.6.2011 Klubi, Tampere.

Ensimmäisessä osto-oppaassamme listaamme 50 aidosti tarpeellista kokoelmalevyä. Nämä kokoelmat ovat ehdottomasti paras tapa tutustua artisteihin, joiden tuotanto on niin laaja, epätasainen tai hankalasti saatavissa, että kuluttajan sormi menee helposti suuhun.

Kaikki listalla olevat levyt ovat yhden tai kahden levyn laajuisia kokoelmia. Bokseja ei siis joukosta löydy.

Mitä levyjä listalle mielestäsi kuuluisi? Anna kommenttisi jutun lopussa tai lähetä ehdotuksesi perusteluineen osoitteeseen antti@nrgm.fi, niin otamme sen huomioon, kun laadimme kokoelmalevyjen osto-oppaan toisen osan!

01Aphrodite’s Child:
Singles+ (2003)
Kreikan kauneimmat karvapeikot Vangelis ja Demis Roussos loivat huimaa psykedeliaa ennen soolouriaan, Vangelis elokuvasäveltäjänä ja Roussos euroiskelmän vaikuttavimpana vibratona. 37 kappaletta.
Kuuntele: It’s Five O’Clock.

02 The Associates:
Singles (2004)
Morrisseytä (William, It Was Really Nothing) ja Robert Smithiä (Cut Here) inspiroineen Billy Mackenzien teatraalinen skottipopyhtye on 1980-luvun alun taidepopin unohdettuja helmiä. 28 kappaletta.
Kuuntele: Party Fears Two.

03 Beastie Boys:
Anthology – The Sounds of Science (1999)
Uraauurtavan hiphoptrion tuplakokoelma huomioi hittien lisäksi yhtyeen rohkeat seikkailut jazzin ja hardcoren maailmassa. 42 kappaletta.
Kuuntele: Shake Your Rump.

04 Billy Bragg: Must I Paint You a Picture? (2003)
Sympaattisen folkpunk-laulajan kokoelma on tuplalevyllinen työväen asiaa. Braggin kappaleista ovat onnistuneita versioita tehneet muun muassa Kirsty Maccoll (A New England) ja Dubstar (St. Swithin’s Day). 40 kappaletta.
Kuuntele: Greetings to the New Brunette.

05The Brian Jonestown Massacre: Tepid Peppermint Wonderland (2004)
Ondi Timonerin DiG!-dokumentin huuruisten antisankarien parhaat. Kokoelman julkaisun aikaan bändillä oli vyöllään jo yhdeksän albumia ja vuori pienjulkaisuja. 38 kappaletta.
Kuuntele: Nevertheless.

06The Chameleons:Return of the Roughnecks (1997)
Manchesterin postpunksuuruuden majesteettiseen sointiin on kylvetty Interpolin ja Editorsin siemen. Kokoelman rajoitetulla erikoisversiolla on mukana harvinainen Tony Fletcher EP. 14 kappaletta.
Kuuntele: Second Skin.

07The Chills:
Heavenly Pop Hits – The Best of Chills (1995)
1980-luvun jälkipuoliskon helmeilevintä kitarapoppia tehneen uusiseelantilaisyhtyeen parhaat. Kokoelma kattaa yhtyeen uran neljän ensimmäisen albumin ajalta. 16 kappaletta.
Kuuntele: Pink Frost.

08 Cocteau Twins:
Stars and Topsoil (2000)
Kottikärryllisen levyjä julkaisseen dreampop-pioneerin kimaltavimmat kristallisoinnut näppärässä paketissa. Vuodet 1982–1990 kattavalla levyllä on biisejä kuudelta albumilta ja kuudelta EP:ltä. 18 kappaletta.
Kuuntele: Carolyn’s Fingers.

09 The Damned:
Smash It Up – The Anthology 1976–1987 (2002)
Lontoolaisbändin parhaat niin punk-, new wave- kuin goottikausiltakin. The Damnedin voi tänä kesänä nähdä Tammerfestissä ja Helsingin Tavastia-klubilla. 35 kappaletta.
Kuuntele: Smash It Up (Part 2).

10 Dead Can Dance:
Wake (2003)
Brendan Perryn ja Lisa Gerrardin maailmanmusiikkia, ambientia ja goottisävyjä yhdistäneen taiderockyhtyeen seitsemän albumia käsittävän tuotannon helmet yksissä kansissa. 26 kappaletta.
Kuuntele: Rakim.

11 Dead Moon:
Echoes of the Past (2006)
Fred Colen työtäpelkäämättömän garagepunktrion kokoelma on Nuggetsin veroinen aarreaitta, jonka julkaiseminen on yksi Sub Popin suurimmista kulttuuriteoista levy-yhtiön historiassa. 49 kappaletta.
Kuuntele: Ricochet.

12 The Divine Comedy:
A Secret History (1999)
Brittiläisen barokkipopparin Neil Hannonin yhtyeen ensimmäiset viisi albumia napakasti tiivistettynä. Rajoitetulla versiolla on mukana ansiokas, harvinaisuuksista koottu kakkoslevy. 17 kappaletta.
Kuuntele: National Express.

13 Donovan: Troubadour –
The Definitive Collection 1964–76 (1992)
Linjakas tuplakokoelma kattaa skottilaulajan uran helmet alkuvaiheen folk-laulelmista pehmopsykedelian klassikoiden kautta 1970-luvun lempeään aikuispoppiin. 44 kappaletta.
Kuuntele: Wear Your Love Like Heaven.

14The Durutti Column:
The Best of the Durutti Column (2004)
Manchesterin kitaravelhon Vini Reillyn levyt ovat niin hankalasti saatavilla, että hänen tuotantoonsa tutustuminen kannattaa aloittaa tästä erinomaisesta tuplasta. 30 kappaletta.
Kuuntele: Otis.

15Eels: Meet the Eels – Essential, Vol. 1 1996–2006 (2008)
Mark ”E” Everettin melankolisimmat poplaulut mainion bonus-dvd:n höystäminä. Tsekkaa myös harvinaisuuksista koottu rinnakkaisjulkaisu Useless Trinklets! 24 kappaletta.
Kuuntele: Susan’s House.

16 Erasure: Pop! 20 Hits (1992)
Aliarvostetun syntikkapopduon kaikki olennainen löytyy tältä kokoelmalta. Vuonna 2009 julkaistulla Pop! 40 Hits -kokoelmalla biisien keskimääräinen taso on huomattavasti heikompi. 20 kappaletta.
Kuuntele: A Little Respect.

17 Felt: Absolute Classic Masterpieces (1992)
Belle & Sebastianin Stuart Murdochin suosikkiyhtye julkaisi 1980-luvulla kymmenen albumia ja kahdeksantoista singleä, joiden kaikkien a-puolet löytyvät tältä vaatimattoman näköiseltä kokoelmalta. 18 kappaletta.
Kuuntele: The Day the Rain Came Down.

18 The Field Mice:
Where’d You Learn to Kiss That Way (1998)
Sarah Recordsille levyttänyt tweepopin kulttinimi saa arvoisensa kohtelun tällä tupla-albumilla. Sisältää muun muassa Saint Etiennen versioiman Kiss and Make Upin. 36 kappaletta.
Kuuntele: Canada.

19 Grandmaster Flash, Melle Mel & The Furious Five:
The Definitive Groove Collection (2006)
Hiphopin pioneeriryhmän albumit ovat epätasaisia ja vaikeasta saatavissa, joten levyhyllyyn kannattaa hankkia alkajaisiksi tämä Rhino Recordsin tupla. 23 kappaletta.
Kuuntele: White Lines (Don’t Do It).

20 Guided by Voices: The Best of Guided by Voices – Human Amusements at Hourly Rates (2003)
Noin 74 500 albumia julkaisseen surinarockjumalan kokoelma tarjoaa vain kurkistuksen Robert Pollardin maailmaan – mutta edes sen. 32 kappaletta.
Kuuntele: I Am a Tree.

21 Richard Hell: Spurts – The Richard Hell Story (2005)
New York -punkin pioneerin ura The Neon Boysista Televisionin ja Voidoidsin kautta Sonic Youthin Thurston Mooren ja Steve Shelleyn sekä Gumballin Don Flemingin kanssa perustettuun Dim Starsiin. 21 kappaletta.
Kuuntele: Baby Huey [Dim Stars].

22 Daniel Johnston: The Late Great Daniel Johnston – Discovered Recoverd (2004)
Outsider-laulajan ”hitit” sekä alkuperäisinä että tunnettujen fanien, kuten Tom Waitsin, The Flaming Lipsin, Beckin ja TV on the Radion, versioina. 36 kappaletta.
Kuuntele: True Love Will Find You in the End.

23 Grace Jones: 20th Century Masters – The Millennium Collection (2003)
Kaikki olennainen rautamatamin erittäin epätasaiselta uralta. 20th Century Masters on Essentialin tapaan muutenkin kokoelmasarja, johon voi yleisesti ottaen luottaa. 11 kappaletta.
Kuuntele: My Jamaican Guy.

24Kollaa Kestää: Kokonaan – Jäähyväiset aseille (1995)
Tampereen ja kenties koko Euroopan sympaattisimman punkbändin koko tuotanto, joukossa Magazine-laina Syksy (Shot by Both Sides) ja Liisa Tavin tunnetuksi tekemä Jäähyväiset aseille. 26 kappaletta.
Kuuntele: Kirjoituksia kellarista.

25 The Left Banke: There’s Gonna Be a Storm – The Complete Recordings 1966–1969 (1992)
Walk Away Reneen säveltänyt barokkipopyhtye on pakollinen tutustumiskohde kaikille Lovensa ja The Zombiesinsa ahmineille. 26 kappaletta.
Kuuntele: Pretty Ballerina.

26 Mana Mana:
Complete… kaikki (1996)
Kaikki, mitä Joensuun ja Suomen synkin yhtye ehti äänittää ennen keulahahmonsa Jouni Mömmön itsemurhaa. Sisältää muun muassa omaleimaisen version Neljän ruusun kappaleesta Suikki! 18 kappaletta.
Mana Mana: Totuus palaa.

27 New Order: Singles (2005)
Lukuisista vuosien varrella julkaistuista New Order -kokoelmista ylivoimaisesti asiallisin. Varo etenkin sortumasta vuonna 2002 julkaistuun tynkäkokoelmaan International! 31 kappaletta.
Kuuntele: Bizarre Love Triangle.

28 Noitalinna Huraa!: Riittäähän noita linnassa (1997)
Otsikkonsa ankeasta sanaleikistä huolimatta mainio pikakurssi neljä albumia julkaisseen peräseinäjokelaisyhtyeen herkkään ja fantastiseen maailmaan. 21 kappaletta.
Kuuntele: Sirkus.

29 Orchestral Manoeuvres in the Dark: Messages – Greatest Hits (2008)
Paljon muutakin kuin Enola Gayn tehnyt OMD oli ennen kaikkea singlebändi, joten tämän parempaa tutustumistapaa yhtyeeseen ei ole eikä tule. 20 kappaletta.
Kuuntele: Messages.

30 Kari Peitsamo: Lähde autoiluretkelle suureen etelän kanjoniin (2003)
Hullukaan ei lähde perkaamaan nokialaisartistin tuotantoa albumi albumilta, kun vaihtoehtona on hankkia tämä erinomaisen kattava tuplakokoelma. Sisältää peräti 68 (!) kappaletta.
Kuuntele: Pallo.

31 Penguin Café Orchestra: Preludes, Airs & Yodels (1996)
Kamarimusiikki, folk ja musique concrète kohtaavat viehättävällä ja maanläheisellä tavalla tällä englantilaisyhtyeen retrospektiivilla. 19 kappaletta.
Kuuntele: Perpetuum Mobile.

32 Pet Shop Boys:
Discography (1991)
Aina ja ikuisesti paras Pet Shop Boys -kokoelma, vaikkakin vain yhden levyn laajuinen. Discography on lähtölaukaus rakkaudelle, josta ei ole paluuta. 18 kappaletta.
Kuuntele: Left to My Own Devices.

33 Prefab Sprout: 38 Carat Collection (1999)
1980-luvun fiksuimman brittipopbändin kokoelma on rakenteeltaan esimerkillinen: ykköslevyllä kaikki singlet, kakkoslevyllä albumiraitojen parhaat. Täyttä timanttia. 38 kappaletta.
Kuuntele: Goodbye Lucille #1.

34 Radiopuhelimet:
Varmaa hapuilua 1987–2002 (2006)
Sahatkaa! Oulun, Suomen ja koko maailman suoraselkäisimmän kitararockpartion ensimmäiset viisitoista vuotta timanttiseksi tuplakokoelmaksi puristettuna. 42 kappaletta.
Kuuntele: Jäämeri.

35 Saint Etienne: London Conversations (2008)
Tanssipopyhtyeen parhaat kahdella levyllä, jotka molemmat muodostavat oman, bändin siihenastisen uran kattavan kronologisen kokonaisuutensa. 36 kappaletta.
Kuuntele: Nothing Can Stop Us.

36 Screaming Trees:
Ocean of Confusion – Songs of Screaming Trees 1989–1996 (2005)
Kattava kokoelma grungesuosikin huippuvuosista. Bändin varhaisvaiheisiin voi tutustua Anthology: SST Years 1985–1989 -kokoelman avulla. 19 kappaletta.
Kuuntele: Alice Said.

37 Sisters of Mercy: A Slight Case Of Overbombing, Greatest Hits Vol. 1 (1993)
Goottirockyhtyeen singlet muodostavat kivikovan kokonaisuuden. Yhtyeen varhaistuotantoon voi tutustua Some Girls Wander by Mistake -kokoelman avulla. 12 kappaletta.
Kuuntele: Lucretia My Reflection.

38 Slowdive:
Catch the Breeze (2004)
Tuplalevyllinen shoegazingin sulosointuja kolme studioalbumia ja paksun tukun EP-levyjä tehtailleelta brittiyhtyeeltä, jonka levyjä ei kaupoista helposti löydä. 25 kappaletta.
Kuuntele: Alison.

39 Patti Smith:
Land 1975–2002 (2002)
Erinomainen oikoreitti punkin hovirunoilijattaren monipolviseen uraan. Ykköslevyltä löytyvät hitit, kakkoslevyltä harvinaisuudet. 30 kappaletta.
Kuuntele: Frederick.

40 Sparks:
Profile – The Ultimate Sparks Collection (1991)
Rhinon taatulla asiantuntemuksella koottu tupla on erinomainen pikakurssi kummajaismaisen popduon ensimmäiseen kahteen vuosikymmeneen. 40 kappaletta.
Kuuntele: Amateur Hour.

41 Stereolab:
Serene Velocity (2006)
Näppärin aloittelijan opas taidepopyhtyeen mahdottoman laajaan tuotantoon. Nälkäiset voivat sijoittaa rahansa suoraan Oscillons from the Anti-Sun -boksiin. 16 kappaletta.
Kuuntele: Cybele’s Reverie.

42 Swervedriver: Juggernaut Rides ‘89-’98 2CD (2005)
Aliarvostetun vaihtoehtorockyhtyeen ura kiteytyy kristallinkirkkaasti tällä tuplakokoelmalla. 33 kappaletta, joista kuuttatoista ei löydy bändin levyiltä.
Kuuntele: Duel.

43 Teenage Fanclub: Four Thousands Seven Hundred and Sixty-Six Seconds –
A Short Cut to Teenage Fanclub (2003)
Lähes aukoton best of melodisen skottibändin tuotannosta. Pakkohankinta jo Did I Say -biisin takia! 21 kappaletta.
Kuuntele: Mellow Doubt.

44 The The: 45 RPM – The Singles of The The (2002)
Älykkään brittipopin maestron Matt Johnsonin olennaisimmat kappaleet bändin kuudelta albumilta alkuperäisinä ja 12-tuumaisilla julkaistuina remix-versioina. 23 kappaletta.
Kuuntele: Uncertain Smile.

45 The Triffids: Wide Open Road – The Best of The Triffids (2010)
Dominon parrasvaloihin palauttama australialaisyhtye kuuluu
1980-luvun hienostuneen kitararockin vaiettuihin suuruuksiin. 18 kappaletta.
Kuuntele: Beautiful Waste.

46 Visage: Fade to Grey –
The Best of Visage (1994)
Epätasaisia albumeja tehneen syntikkapopyhtyeen olennaisimmat hetket mahtuvat tälle napakalle, vuoden 1983 kokoelmasta laajennetulle best-ofille. 12 kappaletta.
Kuuntele: Fade to Grey.

47 Scott Walker: Boy Child – The Best of Scott Walker 1967–1970 (1990)
Mestaribaritonin omat sävellykset viideltä ensimmäiseltä sooloalbumilta muodostavat huimaavan kokonaisuuden. 20 kappaletta.
Kuuntele: The Seventh Seal.

48 X: The Best – Make the Music Go Bang! (2004)
Rhinon asiantuntemuksella koottu tuhti tupla niputtaa yksiin kansiin viisitoista vuotta parasta Kalifornia-punkia. Muuta ei John Doen koplalta tarvitse. 46 kappaletta.
Kuuntele: Johny Hit and Run Paulene.

49 Yello: Essential (1992)
Euroopan eksentrisimmän ja viiksekkäimmän elektropopduon hittikokoelma on hämmästyttävästi myös yhtyeen yhtenäisin albumikokonaisuus. Omituiselle ystävällesi. 16 kappaletta.
Kuuntele: Bostich.

50 Yo La Tengo: Prisoners of Love – A Smattering of Scintillating Senescent Songs 1984–2003 (2005)
Kaikki oleellinen New Jerseyn nukkavieruilta indiepopveteraaneilta. Saatavilla myös harvinaisuuskokoelmalla laajennettuna triplalevynä. 26 kappaletta.
Kuuntele: From a Motel 6.