Polyvinyl

80 Torontolainen Brian Borcherdt hankkii elantonsa erinomaisessa Holy Fuck -yhtyeessä, jonka leipälaji on ryskyvästi tanssittava elektroninen noisepop. Hänen Dusted-aliaksen alla julkaisema sooloesikoisensa on kuitenkin jotain aivan muuta: kokoelma hauraita folk-lauluja, joissa Galaxie 500:n tähtiintuijotteleva viattomuus yhdistyy Mark Laneganin minimalistiseen murjotukseen. Total Dust pitää itsestään hyvin vähän meteliä ja on ohi alle puolessa tunnissa, mutta puolet sen kymmenestä kappaleesta on erinomaisia. Niistä paras, Property Lines, yhdistää briljantisti murisevan PJ Harvey -riffin sinisilmäiseen Neil Young -falsettilauluun. Eniten päänvaivaa aiheuttaa kuitenkin single (Into the) Atmosphere, jonka kertosäe on anastettu suoraan… niin, mistä? (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Elton John vs. Pnau – Good Morning to the Night

Mercury

86 Pakko myöntää, että tämä albumi tuli täysin puskista, vaikka tänä kesänä Ibizalla viihtyvä Elton John otti australialaisen Pnau-duon hoiviinsa jo aikoja sitten. Pnau on ommellut tilkkutäkin lähinnä Johnin 1970-luvun kappaleista ja se täkki lämmittää ruumista, mieltä ja sydäntä. Nimibiisi rullaa vastustamattoman house-biitin avulla, pieneksi hitiksi kehittynyt Sad keimailee diskopallon alla kyyneleet silmissä ja Telegraph to the Afterlife on täydellistä musiikkia kesäisen aamyön tärkeisiin hetkiin. Phoenix puolestaan sysää kaikki samannimisen yhtyeen tuotokset kertaheitolla turhakkeiden joukkoon. Relevantista otteestaan huolimatta Good Morning to the Night tempaisee kuuntelijan salakavalasti aikaan, jolloin nerollamme oli hassummat kakkulat ja paremmat huumeet. Ehkä paras Elton John -levy, ehkä paras tänä vuonna kuulemani levy ja ehkä täydellinen esimerkki siitä, miten vanhan musiikin voi muodistaa tyylillä viemättä lähdeteoksilta mitään pois. (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

Mary Epworth – Dream of Life

Hand of Glory

84 Mary Epworth on saanut kehittyä rauhassa; brittilaulajattaren ensimmäiset singlet julkaistiin jo viime vuosikymmenen lopulla, mutta albumimitassa häntä kuullaan vasta nyt. Asialla on puolensa: lopputuloksena on häkellyttävän kypsä esikoisalbumi – mutta kiinnostaako se ketään, kun The Saddle Songin ja Black Doen nostattamat aallot ovat aikaa sitten laantuneet? Britannian ykköstuottajaksi (Adele, Florence + the Machine) nousseen Paul Epworthin sisar on vahvaääninen laulaja vailla maneereja. Hänen äänessään on samaa vaivatonta luontevuutta kuin Aimee Mannilla tai Low’n Mimi Parkerilla. Epworthin musiikki on kuitenkin monipuolisempaa: aisaparinsa Will Twynhamin kanssa hän on luonut musiikillisen universumin, jossa folkin maanläheisyys lyö kiehtovalla tavalla kättä milloin goottirockin, milloin gospelin ja milloin 1960-lukuisen barokkipopin kanssa. Levyn yhdestätoista kappaleesta ainakin kahdeksan on erinomaisia. Black Doen muhjuinen jyrinä kuulostaa Mount Eerien ja Bad Seedsin kaksintaistelulta, Heal This Dirty Soul rakentaa sillan Emmylou Harrisin kuisticountryn ja Jason Piercen lohtulaulujen välille, kun taas Come Back to the Bough’n kieppuvat stemmat ovat pakanallisia kuin Dead Can Dance. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

John Frusciante – Letuf-Lefr EP

Record Collection

83 Maailman ihanin John Frusciante on ollut viime aikoina harmillisen etäinen. Vuosituhannen alkupuolella levyn viikossa, kaksi parhaassa julkaisseelta kitaristilta ei ole ilmestynyt sekuntiakaan uutta musiikkia omissa nimissä sen jälkeen, kun hän joulukuussa 2009 ilmoitti jättäneensä Red Hot Chili Peppersin – aika on tärvääntynyt The Mars Voltan Omar Rodriguez-Lopezin ja Speed Dealer Moms -elektriotrion kanssa häärätessä. Syyskuussa ilmestyvää PBX Funicular Intaglio Zone -sooloalbumia ennakoiva ep on hämmentävyydessään riemastuttava paluu: viisi kappaletta progressiivisesti rönsyilevää makuuhuone-elektro-blues-hiphopia sisältävä levy piirtää uusia siveltimenvetoja Fruscianten entisestäänkin värikkääseen taiteilijakuvaan. Letur-Lefrin hienoin hetki on Glowe, 88-sekuntinen instrumentaali, jonka hajamielisen kitaranlurittelun taustalla pärisee kappaleen aikana lähes 20 toinen toistaan napakampaa rumpubreikkiä. Eniten hämmennystä aiheuttaa FM, joka yhdistelee hurmaavan epäloogisella tavalla oopperaa, räppiä, Beckiä, Wendy Carlos -syntikoita ja blues-kitarointia. Hanskasta homma karkaa vain In My Light -päätösraidalla, johon siihenkin on uhrattu ideoita keskimääräisen tupla-albumillisen verran. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

PURITY RING – SHRINES

4AD

70 Keinotekoisen genren maineestaan huolimatta witch house puhututti aikansa ja tässä on tulos. Salemin ja Pictureplanen aidosti vaarallisesta elektrosta on nyt tislattu listakelpoista söpöstelyemoilua. Näin ainakin haluaisi ensin ajatella. Shrines on pidemmän päälle toki valaiseva albumi, niin leimallisesti se kuulostaa vuodelta 2012. Levy antaa aavistuksen siitä, kuinka tasapaksu klubimusiikki on kenties viimein taipumassa joksikin muuksi: vääntyneemmäksi, kulmikkaammaksi, väkivaltaisemmaksi (vaikka Purity Ringin yösävyjä värittävä veripisarojen tihkusade onkin parfymoitu epäilyttävästi róseviinin äiteläksi). Jos tämä Corin Roddickin ja Megan Jamesin väristyksellinen äänimaailma saa 4AD-hyväksynnän, niin tuskin indievaltavirta on aivan tärviölle menossa. Toisaalta juuri Jamesin lauluääni viimeistelee Shrinesin loft-asuntoon sisäsiistiksi taustamusiikiksi. Se saa varmasti yhtyeen tien nousemaan pystyyn usean kuulijan kohdalla. Yhä useamman se saanee rakastumaan. Miten kiltti levy. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

Sori. Taas venähti.

”Tosin verileikiss’ usein toivehemme pettyivät, tosin
voittommekin pian tappioiksi kääntyivät; mut ei silti
meidän tarvis kumarrella nöyrtyen,
hattuni ma pidän päässä; pidä sinä samaten!”

Se lainaus oli kuulkaa Vänrikki Stoolin tarinoista, jonka pariin minäkin jouduin taas palaamaan viikonlopun tapahtumien jälkimainingeissa. Vanhan kapteeninhattuni lainasin aikoinaan Spedelle ja sitä ei ole sen koommin näkynyt, mutta pääni aion pitää pystyssä.

Mutta tärkeämpiin asioihin. Jatkoaikaa saaneen Levyraadin tulokset ovat viimein niin sanotusti sisässä. Jonkinmoiseen yllätysvoittoon ylsi aavikkorockahtavalla kappaleellaan Ty Segall, joka tullaan näkemään myös kesän Kuudes aisti -festivaaleilla. Klasun harmiksi hänen suuri suosikkinsa, Pori Jazzeillekin saapuva Sam Sparro jäi sen sijaan jumbopaikalle. Purity Ring keräsi mukavasti pisteitä kakkossijalla, mutta Neneh Cherry jatsaavine The Thingeineen ei miellyttänyt. Klasun mielestä jazzia aina sorretaan.

Kiitos kaikille yhdelletoista raadin jäsenelle. Ensi viikkoon!

 5. SAM SPARRO – I WISH I NEVER MET YOU – 3,81

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=sgeGCrwvkwI

Oskari Onninen – 2
”Täynnä sitä keskiluokkaista tyylittömyyttä, mitä Pori Jazzin piknik-konsertteihin pahimmillaan sisältyy.”

Jari Mäkelä – 5
”Piristävää, että olette valinneet oikean musavideon normihalpishuuruilujenne sekaan. Biisi on valitettavasti ihan paska.

4. NENEH CHERRY & THE THING – ACCORDION – 5

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=jovsxh8FeYo

Milla Suomalainen – 1
”Tekotaiteellisuus ei nyt oikein nappaa.”

Ville Anttonen – 7
”Erittäin mielenkiintoinen versio tämä. Alkuperäisessä enemmän tosin meininkiä.”

3. TWIN SHADOW – FIVE SECONDS – 5.73

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=XIrdaoAdvZc

Arttu Ala-Jokimäki – 5
”Väsyin jo ennen puoliväliä. Joitain siistejä yksityiskohtia, mutta itse kappale ei puhutellut kyllä yhtään.”

Antoinette Olivia – 8
”Aijai, vaatisi sen yhden tappokoukun että lähtisi kunnolla lentoon. Aineksia näyttää sittenkin olevan, lienee paras mitä näiltä oon kuullut.”

2. PURITY RING – OBEDEAR – 6,09

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=ETbGpGJNVLM

Oskari Onninen – 8
”Yllätyksettömästi, mutta onnistuneesti 2012.”

Arttu Ala-Jokimäki – 8
”Löysi samantien paikkansa mp3-soittimeni ”Yö”-playlistiltä. Ja ei, kyseiseltä listalta ei löydy Olli Lindholmia, vaan juuri tämäntapaista tummaa ja hypnotisoivaa ääntä.”

1. TY SEGALL – WAVE GOODBYE – 7,18

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=-FSTSlyB9sQ

Arttu Ala-Jokimäki – 4
”Testosteroni, Yhdysvallat ja laskuhumala kuuluu komeasti läpi. Yksitoikkosta runttaamista ilman koukkua.”

Joni Kling – 7
”Ty Segall menossa stonerimpaan suuntaan? Mikä on kivempää kuin kivi? Pelottavaa musaa…”

Antoinette Olivia – 10
”Miksei näitä särmää omaavia retroilijoita on näin vähän? Helvetinmoinen biisi, lopun junttaus + soolot on mieletöntä kuultavaa.”

Singleillään Ungirthed ja Belispeak ihastuttanut duo esittäytyy Shrines-esikoisalbumillaan 24. heinäkuuta. Vieläkö Megan Jamesin ja Corin Roddickin resepti maittaa – vain onko ”witch house” niin vuotta 2011?

Video ei ole enää saatavilla

Twin Shadow – Five Seconds

Viime vuonna Flow Festivalin päälavalla nähty George Lewis Jr. julkaisee kakkosalbuminsa Confessin 9. heinäkuuta. Albumin teossa Lewisia ovat inspiroineet pitkät moottoripyöräretket Los Angelesissa.

Video ei ole enää saatavilla

Ty Segall – Wave Goodbye

Kuudes Aisti -festivaalille saapuvalta amerikkalaisrockarilta ilmestyi juuri White Fencen kanssa tehty yhteisalbumi – ja uutta levyä on jo putkessa. In the Red julkaisee Slaughterhouse-albumin 26. kesäkuuta.

Video ei ole enää saatavilla

Neneh Cherry & the Thing – Accordion

Neneh Karlsson julkaisee kuudentoista vuoden tauon jälkeen albumin, jolla häntä säestää ruotsalainen freejazz-trio The Thing. The Cherry Thing -albumi ilmestyy 19. kesäkuuta. Tämän Madvillain-coverin videon on ohjannut Ted Says.

Video ei ole enää saatavilla

Sam Sparro – I Wish I Never Met You

Pori Jazziin saapuva australialainen elektrofunk-tähti julkaisee kakkosalbuminsa Return to Paradisen 11. kesäkuuta. I Wish I Never Met Youn videon on ohjannut arvostettu valokuvaaja Mike Rosenthal.

Video ei ole enää saatavilla

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 173 Glen Campbell – A Better Place

A Better Place kertoo menneisyyden aaveista, katumuksesta, pelastuksesta ja tuonpuoleisesta. Campbellin ylvään massiivisesti lipuvia klassikkoja muistuttavasta kappaleesta tulee entistä koskettavampi, kun tietää, kuinka läheltä sen teksti liippaa Alzheimerin tautiin sairastuneen kantrilegendan elämää. Tämä mies on elänyt ja rakastanut. Joskus sillä on hintansa. (Kimmo Vanhatalo)

Video ei ole enää saatavilla

# 172 Purity Ring – Ungirthed

Go, Canada, go! Corin Roddick työsti ny-ny-nykivät syntsahoppaavat pohjat Montrealissa. Megan James lauloi heleän viettelevästi Halifaxissa. Yhdessä he tekivät kaunista musiikkia, joka viipyy lautasella kymmentä sekuntia vaille kolme minuuttia ja mielessä pidempään. Unipoppia? Kyllä kai, mutta kavala rytmitys ja nasakat melodiakoukut pitävät silmät ymmyrkäisinä. (Harri Palomäki)

Video ei ole enää saatavilla

# 171 Jane’s Addiction – End to the Lies

Muhevan dubahtavasti bassoriffillä starttaava kipale on kierossa yksinkertaisuudessaan perin kiehtova. Sen säväyttävä säe on niin mainio, että biisin nimeä hokeva kertsi jopa latistaa kappaleen tunnelmaa. Kuitenkin erinomaisella bassosoinnutuksella ja sitä oivasti tukevalla kitaraleijutuksella levitoiva kappale on tunnelmaltaan riemastuttava. Sanomakin on naseva. (Kimmo K. Koskinen)

Video ei ole enää saatavilla

# 170 Swedish House Mafia – Save the World

Upea melankolinen biisi vahvoilla melodioilla, joka toimisi millä tahansa tyylillä tuotettuna, ja koira-aiheinen video. Mitä muuta voisi toivoa? Tietenkään ei ole haitaksi, että tuotanto on Swedish House Mafian tyyliin ihastuttavan modernisti säkenöivä yhdistelmä ajatonta kone-estetiikkaa ja vuotta 2011. Käpälät ilmassa viimeistään huikean loppunostatuksen voimin! (Tommi Forsström)

Video ei ole enää saatavilla

# 169 Magazine – The Burden of a Song

Postpunk ei ole kuollut – itse asiassa se tuoksuu vallan tuoreelta. Lajityypin jättiläinen ainakin kykeni pudistelemaan neljännesvuosisadan tomut tamineistaan ryhtymättä dubstepiin. Magazine rakentuu yhä funkbetonisesta sokkelista, piikikkäästä kitaroinnista ja tivoliuruista. Katolla keikkuu Howard Devoto, tuo lyyrikkojen lyyrikko ja pirullinen seremoniamestari. (Harri Palomäki)

Video ei ole enää saatavilla

# 168 DJ Kridlokk – Lainaan enkä palauta

Suomiräpin monista mytologioista Kridlokkin, Stöön, Herkon, Supertuottaja Koksu K:n ja muiden ympärillä pyörivä on kokonaisuutena paras. Tarinoiden ja musiikin yhdistelmä on aivan omaa luokkaansa. Tämä todella carpentermaisen pahaenteiseltä kuulostava kappale käsittelee lähinnä bissen, karkin ja sipsien pöllimistä. Se tuntuu tätä kuunnellessa älyttömän tärkeältä. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 167 Katy B – Movement

Brittien klubimusiikin rehevästä perinnöstä ammentavan Katy B:n esikoisalbumi lukeutui vuoden tyylipuhtaimpiin suorituksiin. Movement on vain yksi hieno biisi albumilla, joka on niin täynnä hienoja biisejä, että siltä on vaikea valita yhtä ylitse muiden. Musiikkia voi suositella kaikille, joilla on ikävä sellaista fiksua tanssimusaa, josta Roisin Murphy tunnetaan. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 166 Active Child – Hanging On

Losangelesilainen Pat Grossi kumosi kaikki todennäköisyyden lait ja sai new agen kuulostamaan hyvältä idealta. Tapa, jolla 28-vuotias poikakuorolainen yhdistelee elektroa ja modernia kuoromusiikkia, teki vaikutuksen erityisesti kappaleella Hanging On, jonka kultapisaroina kimaltelevat harpunhelähdykset raottavat verhoa maailmaan, jota hallitsee Enya – ikuisesti. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

# 165 Grouper – Come Softly

Vuoden kaunein juuri ja juuri olemassa ja hereillä oleva popkappale muuttaa minkä tahansa mielialan melankoliaksi, jonka ei toivoisi loppuvan. Hälyutuun ja monofoniaan aina tiukasti verhoutunut Grouper (Liz Harris) ei ole koskaan ennen ollut näin intiimi ja altis. Jos Laura Palmerin ruumista ei olisi koskaan löydetty, Come Softly olisi ollut Twin Peaksin tunnari. (Tapio Reinekoski)

Video ei ole enää saatavilla

# 164 Patrick Wolf – Together

Riikinkukko-Wolf ampui yhdellä laukauksella napakympin tauluun, jonka pienemmille pisteille Hurts sarjatulitti kymmenen kertaa pitkin esikoisalbumiaan. Diskojousilla ja oopperalaululla kuorrutettu Together on menevä, raikas ja viileä pophitti sortumatta lainkaan teennäiseen muovisuuteen. Together suorastaan huokuu lämpöä. Yksin olet hyvä, yhdessä olemme parempia. (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

# 163 Dirty Beaches – Lone Runner

Alex Zhang Hungtain Dirty Beaches oli vuoden yllättäjä. Mies, kitara ja looppipedaali saavat aikaan rujoa jälkeä, ja Hungtain projektia on väsymykseen asti kuvailtu lähtökohdiltaan elokuvamaiseksi. Välillä käytetyt tyylikeinot ovatkin pahinta b-leffakrääsää, mutta meno on niin intensiivistä, että Badlands-levy ja Lone Runner -single eivät jää pölyttymään hyllyssä. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

# 162 The Black Lips – Time

Black Lipsin garage-ronteilta oli oikea neronleimaus palkata Arabia Mountain -levynsä tuottajaksi retrosoundeihin erikoistunut kultasormi Mark Ronson. Hienon albumin loppupuoliskolle piilotetun Timen leppoisasti rullaava folkrock tuo lempeän, mutta sähköisen tuulahduksen 1960-luvun puolivälin Amerikan länsirannikolta. Tästä ei enää retrorokkailu paremmaksi tule. (Kimmo Vanhatalo)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.