PMMP 27.10.2013 Jäähalli, Helsinki.

Maailmankaikkeuden giffoin orkesteri päätti eilen vuosikymmenen kestäneen uransa Helsingin jäähallissa. Giffaa hei! kiittää ja kumartaa! <3

PMMP poikineen.

Siltä varalta, että määrittelemättömän mittaisen tauon aikana pääsisi unohtumaan PMMP:n olevan monipuolinen ja taiteellisesti kunnianhimoinen yhtye.

Onhan tämä varsin tyylikäs tapa jättää jäähyväiset (ainakin toistaiseksi). Ei perushittikokoelmaa pakollisella uudella biisillä, vaan itsenäisenä albumina toimiva liuta täysin uusiksi rakennettuja versioita vanhoista kappaleista. Uuden näkökulman takaamiseksi vieläpä ensimmäistä kertaa jonkun muun tuottajan kuin Jori Sjöroosin kanssa.

Samuli Kosminen tuntuukin Paulan ja Miran ohella levyn keskeiseltä tekijältä, vaikka ennakkoon puhuttiinkin enemmän siitä, että naisten pitkäaikainen livebändi on päästetty Matkalaululla lopulta myös studioon. Ehkä tässä johdettiin tahallaan harhaan. Albumin nimikin sai olettamaan, että tulossa olisi rempseällä keikkameiningillä vedettyä rokkia. No, ei tullut. Varmasti herrat musikantit ovat olleet miehiä paikallaan studiossa, mutta Matkalaulu kuulostaa kaikkea muuta kuin bändilevyltä. Itse asiassa se on luonteeltaan enemmänkin remix-levy (tosin sellaisilta löytyy harvoin oikeaa vaihtoehtoista näkemystä käsiteltävään musiikkiin).

Tätä ei nyt pidä ymmärtää niin, että kyse olisi tanssilevystä, vaikka lopputulos onkin erittäin elektroninen. Minkäänlainen biletys alkaa tuntua mahdottomalta jo kuunnellessa Matkalaulun avavaa seitsemän ja puoli -minuuttista, äärimmilleen pelkistettyä tulkintaa alkuperäisenäkin superapeasta Heliumpallosta. Sitä seuraava otsikkoraita on nujerrettu hilpeänsympaattisesta hauskanpidosta erikoislaatuisen herkäksi elegiaksi koetuille hetkille. Suurin osa biiseistä on kuitenkin valittu tuotannon siitä päästä, johon valo ei ole koskaan paistanutkaan. Korkeasaari (lamauttava depressio), Kovemmat kädet (lapsenmurha), Lautturi (kuolemankaipuu), Päiväkoti ja Kiitos (eromelankolia)…

Haluaako PMMP siis pelikentältä poistuessaan jättää itsestään kuvan raastavia aiheita käsitelleinä synkistelijöinä? Mielestäni ei. Pikemminkin Matkalaulun viesti tuntuisi olevan tämä: PMMP oli taidemusiikkia, rohkeita kokeiluja, ennakkoluulotonta tanssia popin ja avantgarden välimaastossa. Arvaan, että tämä on ennen kaikkea Paula Vesalan näkemys, jonka toteuttamisessa Samuli Kosminen lienee ollut elintärkeä apuvoima.

Yhtyeen historiaa katsottaessa se näkemys on jossain määrin revisionistinen, mutta toisaalta, eipä mihinkään ole kirjoitettu, etteikö Matkalaulu saisi välittää PMMP:stä erilaista kuvaa kuin niin sanotut varsinaiset albumit. Itse asiassa se olisi kappaleiden alkuperästä huolimatta paras ottaa nimenomaan yhtenä varsinaisena albumina muiden joukossa. Mielipiteitä se tulee todennäköisesti jakamaan edeltäjiään enemmän, näyttää jo jakaneenkin.

Oma suhtautumiseni on parin viikon kuuntelun aikana muotoutunut kahtalaiseksi. Toisaalta levyssä riittää löydettävää, se ei tyhjenny helposti. Pahaenteiseksi industrialiksi hidastettu Kovemmat kädet on kenties jopa hyytävämpi ja parempi kuin alkuperäinen, joka on aina kuulunut suurimpiin PMMP-suosikkeihini. Loistavat nyyhkyballadit Lautturi ja Päiväkoti on sovitettu erittäin onnistuneesti taiteellisempaan kuosiin ilman, että niiden sielua olisi kadotettu.

Toisaalta Matkalaulun materiaalista melkoinen osa on siinä rajalla, että sitä voisi jo kutsua tekotaiteelliseksi. Esimerkiksi Matkalaulu ja Oo siellä jossain mun tuntuvat nimenomaan menettävän sen, mikä niissä alun perin vetosi tunteisiin. Ne on ikään kuin alistettu musiikilliselle suorittamiselle ja kunnianhimon todistelulle.

Albumin erikoisimpia vetoja ovat hilpeän naivistiset elektroniset rokkaukset, jollaisia on sovitettu lohduttomasta Korkeasaaresta ja euforisesta Kesäkavereista. Ensin mainitulle tällainen kuosi ei istu luontevasti, ja jälkimmäinen on originaaliversiona ylittämätön. Näiden rooli taitaa olla kokonaisuuden piristäminen, mutta se ei tee ratkaisuista erityisen toimivia.

Tämä on kaiken kaikkiaan erikoinen levy, niin sisältämänsä musiikin kuin ilmestymisolosuhteidensa puolesta. Jännittävää nähdä, millaiseksi sen paikka PMMP-diskografiassa muodostuu. Mitä tahansa muuta sanotaankin, on varauksetta hyvä asia, etteivät kaikki hoitele hommia niin kuin ”bisneksessä on tapana”.

72 Ristiriitaisia tunteita herättävä Matkalaulu kärsii lopulta liikaa yliyrittämisestä ollakseen se tyhjentävä loppulausunto, joka se kenties pyrkii olemaan. Se todistaa kuitenkin PMMP:n olevan reilusti muiden samassa suosiokategoriassa painivien orkestereiden odotushorisonttien yläpuolella.

Video ei ole enää saatavilla

PMMP / Mira Luoti (vas.) sekä Paula Vesala 11.06.2012 Tori, Loimaa.

Giffaa hei! haluaa kiittää maailman giffointa yhtyettä kaikista näistä vuosista. Tauon olette ehdottomasti ansainneetkin, mutta toivottavasti palaatte vielä entistä ehompina takaisin uusin kujein ja metkuin. Kiitos.

Mira Luoti ja Paula Vesala. Eivät helpoimmillaan saati hilpeimmillään.

Levyjoulukalenterissa nuorgamilaiset suosittelevat kolmea vuoden 2012 levyä sekä halunsa mukaan yhtä kuluneena ilmestynyttä kokoelmaa, ep:tä tai reissueta. Vuorossa Markus Hilden.

Gossip: A Joyful Noise

Sykähdyttää nähdä ja kuulla sinkkubändiksi profiloituneen ryhmän onnistuvan albumimitassa. Gossipin viides studioalbumi A Joyful Noise merkitsi selvää petrausta kahteen aiempaan, sillä Xenomanian tuotantojälki takasi hienojen yksittäisten kappaleiden lisäksi linjakkaan kokonaisuuden. Neljän minuutin kohokohdista Get a Job ja Move in the Right Direction pulppuavat purppuraa pophumalaa ja Casualties of War hemmottelee meitä kuulaalla surumielisyydellään. A Joyful Noise ei tietenkään ole täydellinen albumi, eikä edes vuoden kolmen parhaan levyn kastissa, mutta juuri sellainen albumi, jonka Gossipilta haluaa kuulla ja siten heidän oma pikku mestariteoksensa.

Video ei ole enää saatavilla

Olavi Uusivirta: Elvis istuu oikealla

Folk-henkisellä Elvis istuu oikealla -levyllä laulaa kenties Suomen tämän hetken paras popsanoittaja – ei ehkä vallankumouksellisin, mutta paras. Olavi Uusivirta onnistuu luomaan tarinoillaan nuoruuden kaupunkikesän tunnelmaa, joka pysyy yllä koko albumin ajan ja myös sävellykset ovat kautta linjan ällistyttävän vahvoja ja soundimaailma huumavan rikas. Elvis istuu oikealla ei sisällä yhtään kunnollista pophittiä, mutta se ei myöskään lipsahda kertaakaan kouluarvosana-asteikolla hyvän alapuolelle. Olen lisäksi nimennyt Sokea perhonen -kappaleen viralliseksi laituribiisiksi.

Video ei ole enää saatavilla

PMMP: Rakkaudesta

PMMP ei tietenkään pettänyt odotuksia kesällä ilmestyneellä Rakkaudesta-albumillaan – joskaan sillä ei kuultu mitään isoja yllätyksiä. Bändi on yhä parhaimmillaan täysin suvereeni lajissaan ja kovin harva on pystynyt rakentamaan yhtä pitkän uran sekä kriitikoiden että sen mystisen suuren yleisön suosiossa. Rakkaudesta soi ilmavasti ja viimeistellysti ja kokonaisuudessaan avaustrio 4ever Young, Korkeasaari ja Heliumpallo lienee vuoden upein kotimaisen musiikin parissa vietetty vartti. Loistava Rakkaalleni-single puolestaan muistuttaa jälleen Paulan ja Miran hengellisestä yhteydestä Leevi and the Leavingsiin.

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.

PMMP 10.11.2012 Verkatehdas, Hämeenlinna.

Mira Luoti ja Paula Vesala. (Kuva: Tomi Palsa)

PMMP:n uran merkittävimmän albumin ensimmäinen single osoittautui yhdeksi popmusiikin historian koskettavimmista.

”Ilma on kauniimpi kuin aikoihin
Miksi itkisin?”

Vuonna 2005, kun PMMP:n uran tärkeimmäksi albumiksi osoittautunut Kovemmat kädet oli ilmestynyt, matkustin lähes päivittäin lähijunalla töihin Helsinkiin ja kuuntelin albumia usein repeatilla. Ohi kiitävät maalaismaisemat sopivat kappaleiden tunnelmaan liian hyvin, jotta siitä malttoi luopua kuukausiin.

Järkyttävän upea Päiväkoti kosketti tehokkaimmin pimeinä loppusyksyn ja alkutalven aamuina, jolloin ilma ei ollut kovinkaan kaunis, mutta jolloin kappaleen erosaagassa ja pysäyttävässä itkeä-verbin käytössä oli jotain maagista.

PMMP:ltä on julkaistu kuusi albumia, joita on myyty yhteensä lähes 400 000 kappaletta. (Kuva: Tomi Palsa)

Jos viilataan pilkkua, niin Päiväkoti ei ole täydellinen. Sen säkeistöjen teksti lipeää paikoin epäkiinnostavaksi ja jopa omahyväiseksi parisuhdehaikailuksi:

”Juuri nyt joisimme aamukahvia
Katsoisimme ikkunasta leikkipuistoa
Pyysin jo anteeksi, kahdestikin
Kuka nyt pussailee mua aamuisin?”

Mutta vyöryvässä kertosäkeessä Päiväkoti mitätöi kaikki mahdolliset pienet virheensä ja kappaleeseen on pakko rakastua. Alussa siteeraamani huipennus kiteyttää koko biisin ja on kuin voimaannuttava syli, joka nostaa mielialan lattianrajasta vähintään lähijunan hattuhyllyn tasolle. Miksi itkeä, kun ympäröivä maailma on niin kaunis? Miksi itkeä, kun vaahterat säteilevät ruskan väreissä? Miksi itkeä, kun aamun ensimmäinen vastaantulija hymyilee? Miksi itkeä, kun työkaverit olivat taas kerran niin ystävällisiä?

Mutta itken silti. Viimeisen kertosäkeen jälkeen kyyneleet eivät valu siksi, että tuskailisin oman tai kertojan menetetyn parisuhteen perään vaan siksi, että ymmärrän paikkani maailmassa, jota rakastan ja joka rakastaa minua.

Päiväkoti on kaikkien aikojen parhaita lauluja.

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen säveltäjä Jori Sjöroos kertoo:

”Mulla ei oikeastaan koskaan ole muistikuvia siitä, miten sävellykseni syntyvät. Mutta muistan että tämä oli ekoja biisejä Open Airin ja Hands Burnin kanssa, joita aattelin laittaa tulevalle omalle albumilleni (Magenta Skycode: IIIII). En kuitenkaan saanut sanoituksia tehtyä kuin kertosäkeeseen, joten annoin demon rouville. Paula teki sanat, ja ekan demotuksen jälkeen oli selvää, että biisi on PMMP:n seuraavalla levyllä. Rakastan Paulaa (ja Miraa) ja hänen omituisen poikkeuksellista kykyään saada mun fonetiikkasianenkkudamdamsaksasta aikaan niin hienoja sanoituksia rytmityksineen kaikkineen. Kilpikonna-säkeistö on mun ehdoton suosikki.

Muistaakseni olimme lievästi pettyneitä, ettei kukaan halunnut soittaa biisiä oikeastaan missään verrattuna siihen, mihin olimme Rusketusraitojen ja Joutsenten kanssa tuolloin ’tottuneet’. Meistä laulu oli koskettava ja kertoi viime ajan tapahtumista. Jotenkin ihmiset alkoivat pikkuhiljaa ihastua Kovemmat kädet -albumiin ja tähän biisiin. Sen jälkeen kaikki on ollut vaan suurta bonusta ja ihmettelyä.

Vanha, mun laulama demo soi muistaakseni PMMP:n Kosketuksessa-ohjelmassa ja mun isä näki ja kuuli sen. Se soitti mulle, että ’poika, sun kannattaisi varmaan tehdä itse toi biisi vielä englanniksi’.”

Tässä Jorin alkuperäinen demo.
Päiväkoti demo 2004 Jori laulaa by NRGM

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

21. huhtikuuta 2004 – Helsingin metrossa 36-vuotias mies surmasi opiskelijan kirveellä.

PMMP / Paula Vesala 19.08.2012 Linnan Juhlat, Turku.

Mira Luoti ja Paula Vesala. Eivät helpoimmillaan saati hilpeimmillään.

Varmuudella voi sanoa ainakin sen, ettei PMMP ole palannut kolmen vuoden levytystauolta helpoimmalla albumillaan. Eikä hilpeimmällään.

PMMP on ennenkin sijoittanut synkimmät mietteensä levyn alkuun, mutta Rakkaudesta starttaa silti pysäyttävällä tavalla. 4Ever Young on hautajaistempoinen laulu ikuisen nuoruuden illuusiosta ja niistä groteskeista seurauksista, joita tällä haaveella voi 2000-lukulaisen ihmisen elämässä olla. Se voisi tihkua sarkasmia, mutta tuntuu enemmänkin surevan tavoitteen ja todellisuuden välistä ylittämätöntä kuilua.

Korkeasaari vetää vielä vakavammaksi: vain synataustan, vetopasuunan ja satunnaisten rummunkumahdusten tukema balladi kertoo arjesta, joka on käynyt niin musertavaksi, että sen pienet ilonaiheetkin alkavat tuntua lohduttomilta. Ollaan lähellä sitä Joku raja -klassikossakin hahmoteltua linjaa, jonka jälkeen on äärimmäisten tekojen vuoro.

Näitä piristäviä musiikkiesityksiä seuraa sitten virsimäinen Heliumpallo-single, jota moni tuntuu pitäneen pettymyksenä. Minä en – pidän sitä täysosumana elämän yleisessä surullisuudessa piehtaroimisen saralla. Sen kosketinsoundit silaavat ikkunat huurteella ja sen teksti tarjoaa rakkaudessa epäonnistuneille lohtua siitä, että korkealta on kaunista pudota. Kaiken kansan hitiksi se on tietenkin aivan liian ahdistava, ehkä hyväkin.

Tällaisen avauskolmikon jälkeen on kuitenkin hirveän vaikea muistaa, että ulkona on kesä. Levy huutaa tunnelmanvaihdoksen kaipuuta. Ja tässä kohtaa ongelmat alkavat.

Nimittäin vaikka sitoutumisbiisit Koko show ja Rakkaalleni on pintatasolla sovitettu kepeäksi popiksi – ja jälkimmäinen leikittelee jopa Levottoman tuhkimon mieleen tuovalla synakuviolla – eivät ne oikeastaan kuulosta positiivisilta. Niissä ei ole vähääkään sellaista estotonta heittäytymistä, josta Paula Vesala ja Mira Luoti ovat tulleet tunnetuiksi. Ensin mainittu henkii vaikeasti määriteltävää alistuneisuutta, jälkimmäinen lipeää jo aika suorasanaisestikin kuvaamaan omistautumisen ohella sitä jäytävää pelkoa, että toinen rakastaa vähemmän ja lähtee.

”En sillalle jää seisomaan
Reuna rauhassa olla saa
Jos kuitenkin sä hylkäät, niin
hirtän itseni patteriin”

Kirjoitettuna hirtehishuumoria, laulettuna vain pohjattoman surullista. Sitä moodia Rakkaudesta-levyllä ei pääse pakoon juuri missään.

Levyn keskivaiheilla ahdistuneisuuden alhosta pyritään pois parilla naisten ja tyttöjen taistelulaululla. Näistäkin tosin viihdemaailman sovinistista naiskuvaa kritisoiva Jeesus ei tule, oletko valmis on aika apea, joskin melodisesti hieno esitys. Oikean piristysruiskeen tuo vasta seiskabiisin paikalla rap-osuuksista ja yhteislaulukertosäkeestä koostuva Tytöt. Aluksi se kuulosti sympaattisen kömpelöltä ja levyn pakolliselta “erilaiselta” biisiltä, mutta kestokuuntelussa se on noussut arvaamattomaan arvoon. Vieraileva Mariska on aina hurmaavan maanläheinen, ja kappaleessa on potentiaalia aidoksi anthemiksi kohdeyleisönsä, nuorten tyttöjen, keskuudessa. Se on tavallaan käyttölyriikkaa ja itselle määrätty tilaustyö, mutta juuri sitä tämä albumi kaipaa.

Kun kolmen viimeisen biisin ajaksi sitten palataan melodraaman maailmaan, tuntuu se tapahtuvan uusin voimin ja uudenlaisella uhmakkuudella. Pahvinaamari-mahtiballadi analysoi viiltävästi miehiä, jotka rakastavat naisten sijaan fantasioitaan naisista, mutta muistuttaa, että toisenlaisiakin miehiä on. Kevään valo on sitä pakahduttavan suureellista 2000-luvun postpunkia, jota Jori Sjöroosin kynästä on aiemminkin irronnut, mutta nousee kitarasoolon kuorruttamassa c-osassaan uskomattomaan lentoon. Ensimmäistä kertaa sitten Heliumpallon on kuulijan helppo muistaa PMMP-nimen takana olevien ihmisten nerous. Hieno on tekstikin, omaperäinen lisä kevään ahdistavuudesta kertovien suomalaisbiisien paljonpuhuvan pitkään listaan.

Toivo vie levyn kunnialla loppuun: juhlavan melankolinen kitarapoplaulu uusista aluista ja elämänmuutoksista, pohjavireenä taas umpikujaan ja ehkä pahempaankin ajautunut parisuhde.

Näin meillä on siis käsissämme yli kolme vuotta odotettu levy, joka ei tee asioita helpoksi kuulijalle ja tuntuu loputtoman luukuttamisen jälkeenkin osittain muotopuolelta. Rakenne – kylmäävä ja kaiken toivon sammuttava alku, hapuileva puoliväli ja komea loppusuora – on erikoinen. Joillakin vanhoilla osaamisalueilla on nyt epäonnistuttu, mutta melodraaman nämä musiikintekijät hallitsevat edelleen suvereenisti, ja uusia näköaloja on haettu kiitettävän paljon.

76 PMMP ei ainakaan jää paikoilleen. Heidän asemassaan olevalta yhtyeeltä se on suuren kiitoksen aihe. Ylettömän vakava levy Rakkaudesta kyllä on. Tämä kehityssuunta oli havaittavissa jo Veden varaan -albumillakin. Se saattaa häiritä monia, enkä itsekään taida olla aivan sinut sen kanssa. Mutta huonoa levyä Paula, Mira ja Jori eivät vieläkään ole tehneet, eivät likimainkaan.

Video ei ole enää saatavilla

PMMP / Mira Luoti (vas.) sekä Paula Vesala 11.06.2012 Tori, Loimaa.

Maailman mahtavin PMMP juhlisti eilen uuden ”Rakkaudesta”-albuminsa ilmestymistä kaikista mahdollisista paikoista Loimaan torilla. Levy on huippu, joten käykää välittömästi levykauppiaanne juttusilla!

Magenta Skycode, eksyy musiikkiin, eksyy metsään.

Torstaina Tampereen Yo-talolla Lost in Music -festivaalin Nuorgam-illassa esiintyvät Magenta Skycoden taiteellinen johtaja ei halua toistaa vuoden takaista painajaista.

Heipä Jori Sjöroos! Mitä sinulle kuuluu?

”Kiitos, ihan hämmentynyttä. Löysin muutama tunti sitten Quru-kissani kuolleena tv-huoneen matolta, joten saatan vastailla hieman sekavasti.”

Mitä olet puuhaillut kuluvana vuonna?

”Melko paljon Magenta Skycode -juttuja. Hyvin hyvin antoisaa, mutta aikaa vievää puuhaa. Niin, ja ollaan myös Miran ja Paulan kanssa erittäin rauhallisesti tehty uutta albumia. Sitten kesällä ruohonleikkaamista ja pihahommia. Pari kertaa ollaan käyty tyttöystävän kanssa Toscanassa ajelemassa, syömässä ja viinittelemässä… kreisin hyviä chianteja ja brunelloja. Suosittelen.”

Mitä ajattelet tällä hetkellä Magenta Skycoden albumeista, IIIII:sta ja Reliefistä? Kummasta pidät enemmän ja miksi?

”Niin kuin ehkä ymmärrätte, en pysty laittamaan levyjä paremmuusjärjestykseen. Mutta voin kertoa todella lyhyesti jotain itselleni tärkeitä mikromuistoja noiden syntyajoilta. IIIII-albumin ajoista – PMMP:n Kovemmat kädet oli juuri löytämässä paikkaansa, mä itse olin tehnyt ison elämäntapamuutoksen ja mietin, että nyt on se hetki, että mä teen sen levyn, josta olen haaveillut kauan. Mulla meni puoli vuotta IIIII:n tekemiseen. Puolen vuoden päästä IIIII:n valmistumisesta Miran ja Paulan Leskiäidin tyttäret oli myös valmis. Kaksi levyä vuodessa – tahti oli melkoinen. Ja sitten hidastui. Relief-albumin ajoista – tuosta on sen verran vähän aikaa, että en muista muuta kuin sen, että masterointipäivänä mulla oli melkosia rytmihäiriöitä valvomisen takia ja masteroinnin jälkeen join elämäni ekaa kertaa Dom Perignonia.”

Jos saisit muuttaa vuosi sitten ilmestynyttä Relief-levyä, mitä tekisit nyt toisin? Tai jos et muuttaisi, mikä levyllä miellyttää sinua vähiten?

”En mä oikeasti mielelläni lähtis ajankuvia muuttamaan.”

Mitkä ovat lempikappaleesi Magentalta?

”Kipling ja Go Outside Again ovat olleet mun lempikappaleita syntymisestään saakka. Myös keikalla tykkään todella paljon noiden biisien esittämisestä.”

Video ei ole enää saatavilla

Miten Magenta Skycoden keikat ovat muuttuneet kuluvan vuoden aikana? Mitä voimme odottaa Lost in Musicin keikalta?

”Viime Lost in Musicin keikalla 2010, joka oli siis eka Relief-albumin tiimoilta ollut keikka, oltiin treenattu melko paljon, mut jännitys lamautti meidät täysin ja keikka oli meille aika painajainen. Muistaakseni pari toimittajaa vielä haukkui musiikkia, ei siis varsinaista keikkaa, ja totesi sen sisällön olevan ’empty vessel’. Muutaman päivän päästä mentiin Madridiin keikalle ja Kalle Taivainen antoi mulle yhden kirjan, jossa yks elämää elänyt hahmo sanoi näin: ’Ihminen ei pelkää mitään niin paljon maailmassa kuin muiden mielipiteitä.’ Teki hyvää ja soitettiin superhyvä keikka.”

Moni varmaankin odotti Reliefin nappaavan Best New Music -leiman ja keräävän huomiota ulkomailla. Miksi albumia ei ole erityisemmin noteerattu ulkomailla?

”Ai odottiko? Mä en kyllä osaa vastata tähän, vaikka kuinka yrittäisin.”

Miksi ette ole keikkailleet enemmän ulkomailla?

”Jaa-a. Jospa me mentäis kohta enemmän…”

Onko jo syntynyt uusia Magenta Skycode -lauluja? Ja jos on, niin kuullaanko niitä livenä?

”Onhan noita syntynyt, mutta niitä ei kuulla livenä.”

Mitä PMMP-projektillesi kuuluu?

”Miran ja Paulan kanssa nauhoitellaan, ja hitaasti – ja jossain kohtaa nopeasti – syntynee uutta musaa.”

Kuinka pitkällä yhtyeen viides albumi on?

”Ollaan aika alussa.”

Millaista musiikkia on luvassa? Miten se eroaa yhtyeen aiemmista tekemisistä?

”Ei aavistustakaan.”

Onko sinulla paineita, koska yhtyeen kolme edellistä albumia ovat olleet mestariteoksia?

”Oi kiitos. Silloin, kun tartun niihin stressaaviin ajatuksiin jotka luovat paineita, olen hukassa ja musiikkia ei synny.”

Mikä on paras tänä vuonna ilmestynyt albumi? Entä biisi? Mainitse suosikkisi sekä suomalaisista että ulkomaisista.

”Ulkomaisista albumeista Bon Iverin Bon Iver ja biiseistä Bon Iverin Holocene. Olen kuunnellut valtavalla repeatilla sekä albumia että biisiä. Kotimaisista albumeista Rubikin Solar ja biiseistä Burning Heartsin Into the Wilderness.”

Video ei ole enää saatavilla

Jori suosittelee. Mekin suosittelemme, sillä Burning Hearts esiintyy tapahtumassamme ensi torstaina!

Mikä konsertti on ravistellut sinua eniten kuluvana vuonna?

”Mennäänkö tulevaisuuteen, vaikka en tiedä tuleeko sitä? The Cure Royal Albert Hallissa 15.11. He soittavat kolme ensimmäistä levyään plus encoret, joten tiedän jo, että se tulee olemaan mulle vuoden show.”

Turun kulttuuripääkaupunkivuosi – uhka vai mahdollisuus, huikeaa taiteen ilotulitusta vai verovarojen haaskausta, pettymys vai riemunkiljahduksia?

”Toisille uhka, toisille mahdollisuus. Pidän Logomosta ja toivon, että se tuli jäädäkseen. Verovarojen kohdentamisesta en juuri stressaisi. Olisi väkivaltaa itseäni kohtaan.”

Mitä kissakatraallesi kuuluu?

”Niin kuin alussa mainitsin, Quru on kissojen taivaassa, mutta Astrid on ottamassa Donin paikan talossa. Quru ilahdutti elämällään mua ja monia muita, joten iso kyynel ja skolioosis hänelle.”

Video ei ole enää saatavilla

Magenta Skycode, Iconcrash ja Burning Hearts Tampereen Yo-talolla Lost in Music -festivaalin Ilta Nuorgamin kanssa -tapahtumassa torstaina 20.10.

Antti H, Sami ja Tiskijukka hekumoivat bailukulttuurin ytimessä.

Nuorgam onnittelee tässä kuussa viisi vuotta täyttävää tamperelaista Hang the DJ -klubia mitä sydämellisimminsydämellisesti! Juhlan kunniaksi pyysimme HTDJ-kolmikkoa Antti H, Sami & Tiskijukka valitsemaan viisikymmentä klubin kaikkien aikojen suurinta hittiä.

Hang the DJ juhlii syntymäpäiviään ytimekkäällä maailmankiertueella, joka piipahtaa Pietarista (13.10. Club Griboedov) ennen palaamistaan kotipesään Tampereen Klubille, jossa 14.10. on mukana menossa Nuorgaminkin jututtama Marissa Nadler ja 15.10. puolestaan Magenta Skycode. Hang the DJ tanssittaa myös Helsingin Kuudennella Linjalla lauantaina 22.10.

1. Familjen – Det snurrar i min skalle
2. Two Door Cinema Club – Something Good Can Work [The Twelves Remix]
3. Kings of Convenience – I’d Rather Dance With You
4. Mark Ronson feat. Amy Winehouse – Valerie
5. ESG – Dance
6. Robyn – Dancing On My Own [Fred Falke Remix]
7. Arctic Monkeys – When the Sun Goes Down
8. ZZ Top – Sharp Dressed Man
9. Justice – Phantom Pt. II [Soulwax Remix]
10. Cut Copy – Out There on the Ice
11. The Cure – Close to Me
12. Suede – Beautiful Ones
13. Breakbot – Baby I’m Yours
14. M.I.A. – Paper Planes
15. Risto – Rakkauden rock
16. Cats on Fire – Your Woman
17. Nik Kershaw – The Riddle
18. Jackson 5 – I Want You Back [Dimitri from Paris Supa Funk Brakes Mix]
19. TV on the Radio – Wolf Like Me
20. The Strokes – Someday
21. Beck – Loser
22. Radio Dept. – Heaven’s On Fire
23. Lykke Li – I Follow Rivers [The Magician Remix]
24. Prince & the Revolution – Raspberry Beret
25. Blondie – Hanging on the Telephone
26. Pet Shop Boys – Being Boring
27. Boston – More Than a Feeling
28. Jenny Wilson – Let My Shoes Lead Me Forward
29. The Rapture – House of Jealous Lovers
30. Caesars – Jerk It Out
31. Vampire Weekend – A-Punk
32. Caribou – Odessa
33. Phoenix – If I Ever Feel Better
34. PMMP – Pariterapiaa [Uusi Fantasia Remix]
35. Depeche Mode – Enjoy the Silence
36. Bloc Party – Banquet
37. The Cardigans – Lovefool
38. The Knife – Heartbeats
39. Maskinen – Alla som inte dansar
40. Regina – En tiennyt että osaan tanssia
41. Dizzee Rascal – Dance Wiv Me
42. Daft Punk – One More Time
43. Jay-Z – 99 Problems
44. Snoop Dogg – Drop It Like It’s Hot
45. New Order – Bizarre Love Triangle
46. The Police – Roxanne
47. Mylo – Drop the Pressure
48. The Streets – Fit But You Know It
49. Gossip – Heavy Cross [Fred Falke Remix]
50. MGMT – Kids [Soulwax Mix]

Kuuntele soittolista tästä.

Pekka Kuusisto ja Paula Vesala sukelsivat iltapäivälehtien historia-liitteiden latistamaan menneeseen.

Huippuviulisti ja PMMP-laulaja kertovat yhden naisen tarinan sodassa ja sen jälkeen.

Sitä mukaa, kun toisen maailmansodan kokeneet kuolevat pois, sen ympärille versonut ”teollisuus” kasvaa. Tai eihän Suomi edes ollut mukana häviämässä kyseistä sotaa vaan taisteli itselleen torjuntavoiton ”erillissodassa”, joka nyt vain sattumalta käytiin samaan aikaan, kun muut sotivat toista maailmansotaa.

Mitä vähäisemmäksi ensikäden tieto ajasta hupenee, sitä myyttisemmäksi aika muuttuu. Eikä mytologisointia meillä päin kauheasti vältelty silloinkaan, kun metsiköissä henkensä kaupalla rämpineet miehet ja naiset olivat voimiensa tunnossa.

Realismista ei koskaan ole kollektiivisen identiteetin rakennuspalikoiksi. Liian sotkuista ja monitahoista.

Ensi vuonna voimme siis luottaa, että iltapäivälehdet julkaisevat jonkun sotaan liittyvän liitteen vähintään joka toinen kuukausi ja saamme vihdoin tietää, mitä Jonne Aaron teki jatkosodassa.

Koko spektaakkeli on toisin sanoen rakennettu kolossaaliseksi ja hieman vieraantuneeksi monumentiksi, sellaiseksi joita löytyy muistakin itäeurooppalaisista pääkaupungeista. Meillä sitä ei veistetty kivestä vaan sanoista ja kuvista. Siitä on tehty yksiulotteinen sankaritarina.

Kiestinki näyttäytyy yrityksenä kuvitella tuota aikaa ja sen tapahtumia ihmisen kokoisina, yrityksenä inhimillistää loputtomien lehtiliitteiden latistama historia. Kiestinki kertoo kaikessa koruttomuudessaan yhden naisen tarinan sodassa ja sen jälkeen äitinä ja isoäitinä, kuoleman kynnyksellä.

Paula Vesalan teksteistä ensimmäinen syntyi, kun hänen isoäitinsä kuoli. Isänäiti oli Kiestingissä lottana ja tapasi siellä tulevan miehensä. Häät vietettiin rintamalla. Lottapuvun hän poltti sodan jälkeen.

”Kun hävitin pukuni vankilan pelossa
säästin hatun ja merkin
ne ovat vieläkin tuolla komerossa
kukaan ei koskaan kysy niiden perään

Historia muistaa koko elämämme
muutamalla lauseella
koska emme itse kirjoittaneet sitä
Kirjahyllyssä Sodan sankarit
kaikki miehiä
eikä heitä unohdeta”

(Äiti)

Levy on usein painostava, mutta ajoittain myös kevyt ja ilmava. Aiheita iloon löytyy suuren tragediankin keskellä. Raivo, syyllisyys, häpeä, ilo, anteeksianto, epätietoisuus, toivo… Koko tunteiden kirjo on Vesalan teksteissä hienosti läsnä ja kuuntelijan iholla.

”Lähden
koska en tiedä mitä muutakaan tekisin
kukaan ei tarvitse minua täällä

Lähden koska se on mahdollista
täytyy kuitenkin jonkun lähteä
siellä minne menen
yksikin on paljon vähässä
ja kuitenkaan ei kenelläkään väliä”

(Lähden)

”Ja jos nuoruuden annankin
metsässä Kiestingin
haudoilla vieraiden palvellen
niin sen jälkeen kaikki muu
joka meistä vain pelastuu
yhdeksi kietoutuu
hengissä
jos täältä pääsemme pois”

(Häävalssi)

”Palattuaan kotiin
hän oli joku vieras mies
vaikka hahmossa tuttua
niin silmät on kuolleen
Kesät jälkeen talvien
kylvöt jälkeen kyntöjen
illat pitkät hän vain istui
tuijotti tuleen

Pyysin väärin
liian vähää
Hiljaiset vuodet, päättykää!”

(Hiljaiset vuodet)

Levyltä löytyy pienten tarinoiden lisäksi yksi perinteisempi taistelulaulu. Taneli Kuusiston säveltämä ja Heikki Asunnan sanoittama Valkean meren marssi on pyhän Karjalan maan metsiin karjuttu sotahuuto. Yksi monista. Taneli Kuusisto on levyn säveltäneen Pekka Kuusiston vaari. Tämän kappaleen sisällyttäminen levylle liittää ihmisen tarinan osaksi tuttua historiankirjoitusta ja toimii hienona kontrastina Vesalan syvempää empatiaa herättäville teksteille.

Levyn sävellykset ja niiden toteutus tukevat tekstejä täydellisesti. Levyä hallitsevat Vesalan liki tulevan äänen lisäksi hienosti tilassa soivat harmoni ja viulu. Soundissa on jotain ikiaikaista, mutta sävellykset ja sovitukset ovat hyvinkin kiinni tässä päivässä. Ja mikä parasta soitto on häpeämättömän tunteikasta ja ekspressiivistä, ajoittain pateettista sanan parhaassa mielessä.

Rakastan viulun pizzicato-soittoa ja sitä levyllä riittää. Kokonaisuus, jossa yhdistellään amerikkalaisesta minimalismista, suomalaisesta kansan- ja teatterimusiikista, balkanilaisesta musiikista ja herkän eeppisestä popista tuttuja ainesosia syvästi sisäistettynä, on silkkaa herkkua ja kestää toistuvan kuuntelun.

On päiviä, jolloin kuuntelen Kiestingin kolme–neljä kertaa putkeen. Yhä. Kuinka kauan levyn julkaisusta on?

Viimeistään Häävalssin soidessa neljäntenä kappaleena tulee olo, ettei päivään mahdu muuta musiikkia.

”Herra armahda voittajaa
jonka uhrit on jo unohdettu
Herra armahda sitä joka ei pelännyt
eikä äkkiä tiennyt
mihin voimansa laittaisi
Anna anteeksi niille
jotka pitivät häviäjästä
ja säälivät saksalaisten äitejä
jotka eivät saaneet poikiaan kotiin
Ristit rivissä Venäjän pellolla

Käännä kasvosi venäläisen puoleen
joka piti vankina olostaan
ja huolehti kamiinasta yöllä
ja jonka isänmaa lähetti vankeuteen
koska me emme häntä tappaneet
Anna anteeksi niille jotka himoitisvat Suur-Suomea
ja sanovat jos
Herra armahda niitä, jotka nyt
halveksivat lapsiaan ja heidän lapsiaan
Sillä yksikään teistä ei olisi jaksanut
Jotka sikisivät sankareista
syntyivät äiti Karjalasta
kärsivät Runebergin perinnöstä
ovat lihavia eivätkä valmistu ajoissa

Armahda niitä
joista viimeiset kohta unohtavat
ja jotka sen jälkeen unohdetaan
Eivätkä he enää tule tuomitsemaan
EU:ta ja palkka-armeijaa
Ymmärrä häntä joka odottaa kuolemaa
ja odotellessaan sanoo että Jumalaa ei ole
eikä koskaan ollutkaan
ihmiset vain nykyään
pitävät itseään niin tärkeinä
etteivät voi hyväksyä lopullista.

(Rukous)

92 Kiestinki on itkettävän kova levy. Yksi vuoden huippukohtia.

Video ei ole enää saatavilla

PMMP / Juho Vehmanen (vas.) sekä Paula Vesala 02.08.2009 Ankkarock, Korso.

Jori Sjöroos on Magenta Skycoden selvästi lyhytkasvuisin jäsen.

”I am the flavor of the month”

Kun kuulin Fu-Touristin King Kong of the Dance Floorin ensimmäistä kertaa, en arvannut, että tulisin jonakin päivänä pitämään kappaleen tekijää yhtenä Suomen merkittävimmistä pop-säveltäjistä.

Yhtä kaukaiselta ajatus tuntui silloinkin, kun PMMP:n Rusketusraidat liimautui kesän 2003 ääniraidaksi.

Pidin kyllä kummastakin kappaleesta enemmän kuin halusin tunnustaa. Ne olivat jollakin tavalla arrogantteja ja itsetietoisia lauluja, joiden hölmöys tuntui näppärältä harhalta. Kun kuulin, että kappaleet on tehnyt sama mies, laitoin tiedon visusti korvan taakse. Hahmo vaikutti seuraamisen arvoiselta, vaikka en häneltä mitään odottanutkaan.

Tuolloin en tiennyt mitään Jori Sjöroosista, This Empty Flow’sta tai Thergothonista. Vielä vähemmän saatoin aavistaa, mitä piti tuleman.

Video ei ole enää saatavilla

Yksi levy muutti kaiken. Kun PMMP:n Kovemmat kädet ilmestyi vuonna 2005, tuntui kuin ystävä toisensa perään olisi kokenut omituisen herätyksen. Kaikki puhuivat albumista, kaikki vaahtosivat uusista suosikeistaan. Yhtye kasvoi kertaheitolla ilmiöksi.

Perusteellisimmin se tuntui ravistelevan nuoruutensa huomaamattaan ohittaneita miehiä. Sellaisia kuin minä.

Seurattuani kohkausta hetken aikaa sivusta, ostin levyn itselleni. Tein sen hieman salaa, häpeillenkin, odottaen mahdollisuutta päästä tuomitsemaan muiden hurmos. Mutta kun syvennyin levyyn, hämillisesti kuin koulupoika miestenlehteen päiväpeiton alla, kaikkosivat kyynisyys ja ylimielisyys sen siliän tien.

Tässähän oli kaikki. Valo- ja ilmaisuvoimaiset solistit, joiden äänissä soi kujerrus ja viettelys, mutta jotka pistivät kuin hakaneula poskeen. Suoraviivaiset sanoitukset, jotka olivat samanaikaisesti räävittömiä, herkkiä ja omaperäisiä. Ja musiikki, joka oli lähes liian pätevää ollakseen totta.

Video ei ole enää saatavilla

Valtavan energialatauksen alta paljastui todellinen referenssien aarreaitta. Musiikissa yhdistyi jotakuinkin kaikki se, mitä olin edellisten 20 vuoden aikana kuunnellut – enkä kuitenkaan osannut osoittaa lähteitä niin suoraan kuin luulin osaavani. Mistä hitosta tässä oli oikein kyse? En voinut kuin antautua, heittäytyä valaistuneiden joukkoon.

Sittemmin olen oppinut PMMP:stä paljonkin. Vaikka ensimmäisen puraisun arpi on edelleen syvin, olen ihastunut myöhempiinkin levyihin ja rakastunut yksittäisiin lauluihin. Olen oppinut löytämään kappaleiden taustalta Leevi and the Leavingsin, The Curen, Joy Divisionin, Abban ja muut asiaankuuluvat vaikutteet. Olen tullut tietämään, kuka on Paulan lapsen isä, millä alalla Miran puoliso työskentelee sekä millaisissa vaatteissa Paula ja Mira saapuivat Linnan juhliin vuonna 2009.

Mutta miehestä musiikin takana en tiedä vieläkään kuin vaalean kuontalon. Ja sen, että hän pitää kissoista.

Video ei ole enää saatavilla

Sjöroos on jättäytynyt mielellään merkinnäksi PMMP:n julkisuuskuvan taakse. Kun yhtyeen kiintopisteet ovat muualla, Sjöroos voi kaikessa rauhassa keskittyä olennaiseen. Hän saa telkeytyä makuuhuoneeseensa, kytkeä koneet päälle ja muovata levyhyllystään poimimansa vaikutteet ovelan iskeväksi popiksi, joka tuntee kliseet mutta varoo koskemasta niihin.

Samalla hän voi luottaa siihen, että Mira ja Paula täydentävät karismallaan jokaisen kappaleen takuuvarmaksi täsmätuotteeksi.

Mutta astuu Sjöroos näkyvillekin. Magenta Skycoden keulalla hänen on itse kannettava tekemistensä taakka.

Se ei ole välttämättä hänelle helppoa. Ainakin kehutulla IIIII-pitkäsoitolla (2006) Sjöroos tuntuu kohtaavan maailman aurinkolasit silmillään. Levy on tumma ja etäinen, esittäjästään se kertoo yllättävän vähän. Rikkumattomaksi siloteltu jälki muodostaa kuoren, jolle tunteita mallinnetaan, kunnes niiden alkuperää on mahdoton tunnistaa.

Video ei ole enää saatavilla

Tahtoisinkin uskoa, että vasta Magenta Skycoden Relief (2010) on se äärimmäinen mestariteos, joka johdattaa Sjöroosin ilmaisun ytimeen. Albumi on harras ja tyylitajuinen yritys tavoittaa asioiden pohjimmainen kauneus. Levy tihkuu aamun sarastusta ja pilvien kultareunaa. Se on kuin maisemakuva, jossa kaikki sävyt on photoshopattu äärimmilleen mahdollisimman syvän ja täysipainoisen esteettisen kokemuksen takaamiseksi.

Todellisuutta kuva ei vastaa. Se esittää ideaalitilaa. Tämä lienee Sjöroosin musiikin kiteytymä, äärimmäinen kannanotto sen puolesta, että musiikin rinnalla tekijä on toisarvoinen.

Sjöroos on eittämättä lahjakas ja näkemyksellinen mies, jonka sydän värisee mitä hienoimpien melodiakulkujen tahdissa. En silti ole vieläkään täysin varma, missä päin hänen musiikkiaan kulkee taitavan käsityöläisyyden ja aidon heittäytymisen välinen raja. Sen hän piilottaa.

Hyväksyn kuitenkin ratkaisun. Ihmiselle, jolla on rajattomasti taitoa ja näkemystä, musiikki on rakkaimmillaankin haaste ja leikkikalu, väline entistä paremman musiikin tekemiseen. Tällöin kysymys muodon ja sisällön suhteesta on toisarvoinen. Sjöroos hallitsee muodon niin suvereenisti, että siitä tulee sisältöä jo sellaisenaan.

Tätä tosiasiaa ei kukaan osaa muotoilla yhtä vastaansanomattomasti kuin Sjöroos itse.

Video ei ole enää saatavilla

Kuva: Tomi Palsa

Kuva: Tomi Palsa

PMMP. Paulan ja Miran Molemmat Puolet. Paula-Mira-Mira-Paula. Paula Vesalan ja Mira Luodin johtama yhtye on kiistatta 2000-luvun suurimpia kotimaisia yhtyeitä, ja vaikka kärjessä heiluu ADHD-elkein kaksi tasavahvaa naista, on ensinmainittu kuitenkin se, joka on alati enemmän esillä.

Jos puhutaan Paula Vesalasta, puhutaan toki ensisijaisesti juuri PMMP:stä. Yhtyeestä, jonka ainutlaatuisuus korostuu live-esiintymisissä. Niiden loputon kontrastisuus luo parhaimmillaan tilaan häkellyttävän tunnelman.

Vastakohtaisuus toimii monella tasolla. Tyttöjen estoton temmellys ja naiivi hölmöily polkevat vastaan lyriikkaa, jossa puhutaan rumista eroista, pariterapiasta ja perheväkivallasta. Kappaleiden substanssi vaihtelee kepeän viattomasta seksiestetiikasta tummin sävyin maalailtuun haikeiluun. Ja puolet ajasta tissinaivismi ja angsti-itkeskely on kiedottu ironian hämärään peittoon.

Kuva: Tomi Palsa

Ja yleisössä on ihmisiä kansan kaikista kerrostumista. Rinnakkain tanssivat alaikäiset tytöt, pari-kolmekymppiset rock-poliisit ja heidän äitinsä. Kukin ottaa musiikista omansa. Olin puolitoista vuotta sitten katsomassa yhtyettä Virgin Oilissa uudenvuodenpäivänä. Lämppärinä toimi drag-show, joka olikin yllättäen hauska – ja sopi jollain hyvin oudolla tavalla täydellisesti keikan pohjalle. Se sai kaikki nauramaan, ja asetti nämä hetkessä samalle viivalle.

PMMP:n kohdalla rinnakkain on ruma ja kaunis. Veden varaan -levyn käynnistää kolkosti kaikuva, äänimaisemaltaan tukkoinen ja kauniilla tavallan kauhealta kuulostava Kuvia. Kappale kestää yli 4 minuuttia, tekstit mahtuvat kahteen säkeistöön.

Sanoitukset puhuttelevat. Onpa kamala klisee, mutta PMMP:n kohdalla niin totta.

Kuva: Tomi Palsa

Paula Vesalaa käy välillä kateeksi. Avioliitto The Rasmus -solisti Lauri Ylösen kanssa, kotona parivuotias poika Julius. CV:ssä kolme 2000-luvun parasta suomenkielistä pop-levyä, joista Vesala on Luodin ja tuottaja Jori Sjöroosin (Magenta Skycode) kanssa vastannut. Ja joista kiitoksena röykkiö Emma-pystejä, platinalevyjä ja Teosto-palkinto. Tulossa pääosarooli Teemu Nikin ohjaamassa elokuvassa 3 Simoa. Kehuttu yhteisalbumi Pekka Kuusiston kanssa. Takana opinnot Sibiksessä, edessä opinnot Teatterikorkeassa.

Onko PMMP:n tyylillisestä kasvusta ja jatkuvasta kehityksestä kuinka paljon kiittäminen Paula Vesalaa? En tiedä. Viimeisellä albumilla hänen äänensä tuntuu dominoivan, mutta saatan myös kuvitella koko jutun. Sivuprojektit, muille kirjoitetut veisut ja mielenkiintoiset vierailut muun muassa Uuden Fantasian (englanniksi!) ja Asan levyillä ovat kuitenkin osoittaneet sen, ettei Vesalaa suotta nosteta yhtyeestä Nuorgamin mahlanjuoksuttajien ehdottomaan kermaan.

Enkä missään nimessä osaa tehdä kunniaa sille, kuinka upeita juttuja Vesala yhdessä Luodin ja Sjöroosin kanssa on tehnyt. Joskus suurimmista suosikeistaan on kaikista vaikein kirjoittaa. Vaikka ei edes yrittäisi olla objektiivinen. Vesala, rakastan sinua. Äh.

Video ei ole enää saatavilla

PMMP / Mira Luoti (vas.) ja Paula Vesala 14.8.2010, Ankkarock, Korso