Video ei ole enää saatavilla

VIDEO: Pintandwefall & Nuorgam – Leipää (Hot Chip cover)

Sillä kukapa meistä ei olisi heikkona hetkenään hoilottanut indiediskon tanssilattialla ”leipää, leipää” Hot Chipin läpimurtohitin säkeiden ”laid back, laid back” tahtiin?

Tänään 17. toukokuuta vietetään ”maailman leipomispäivää”. Tälläkin hetkellä – ja epäilemättä vain ja ainoastaan teemapäivän kunniaksi – miljoonat käsiparit vaivaavat, kaulivat, puristelevat ja muovailevat taikinaa erimuotoisiksi leiviksi, limpuiksi, sämpylöiksi ja lämpimäisiksi.

Nuorgam juhlistaa maailman leipomispäivää itselleen luontevimmalla tavalla: musiikin kautta.

Maailman kaikista lauluista ”leipämäisin” on ehdottomasti englantilaisen elektropopyhtyeen Hot Chipin läpimurtohitti Over and Over (2006) – tai näin on ainakin suomalaisesta näkökulmasta.

Saattaa hyvinkin olla, että yhtyeen solisti Alexis Taylor laulaa kappaleen säkeistössä ”laid back, laid back”, kuten internetin lyriikkasivustot meille sitkeästi väittävät, mutta täkäläisiin korviin sanoitus ei ole kuulostanut koskaan miltään muulta kuin:

”Leipää, leipää”

Siksi Nuorgamin torikokous päätti, että vääryys on vihdoin oikaistava ja Over and Overin hypnoottisuus valjastettava leivän ihanuuden evankeliumin levittämiseen.

Siispä: Nuorgamin perustajiin kuuluva Antti Lähde kirjoitti Over and Over -kappaleelle suomenkielisen tekstin, joka kertoo leivän valmistamisesta ja nauttimisesta ja ylistää kakkokulttuurin moninaisuutta. Kyllä maailmaan rievää, rieskaa, patonkia, naania, näkkäriä, pettua, paahtista ja setsuuria mahtuu!

”Kyllä maailmaan rievää, rieskaa, patonkia, naania, näkkäriä, pettua, paahtista ja setsuuria mahtuu!”

Kappale luovutettiin Hot Chipin pohjoisten hengenheimolaisten, Pintandwefallin levytettäväksi, koska heidän omituisuusprosenttinsa (92,9 %) todettiin projektiin riittäväksi. Pintandwefall teki ”työtä käskettyä” ja levytti Risto ”Risto” Ylihärsilän avustuksella kappaleen, joka sai nimekseen lyhyesti ja ytimekkäästi: Leipää.

Kun kappale oli valmis, lähetimme sen Hot Chip -yhtyeen kuultavaksi. Pari päivää myöhemmin saimme vastauksen paitsi yhtyeen laulajalta Alexis Taylorilta, myös sen toiselta voimahahmolta Joe Goddardilta.

”I think this is badass. Musically it really works, and it’s excellent that the guys have changed the meaning of the song in such a creative way. Love it, will play in DJ sets fo sho.”
– Joe Goddard

”Sounds great. A dream come true for me to hear Hot Chip’s music in a Finnish-language version, and of course now the song may find a new home on The Great Finnish Bake Off soundtrack too. This is too much for me, my own internal internet may be broken!”
– Alexis Taylor

Mainittakoon, etteivät Alexis Taylorin hehkutukset ole pelkkää sananhelinää. Mies on tunnettu Suomi-fani, joka lomailee maassamme harva se vuosi. Elokuussa 2010 hän soitti lämpimikseen dj-keikan jo kuolleessa ja kuopatussa Club YK:ssä Helsingin Pohjoisella Rautatienkadulla.

Yllä nähtävän Leipää-musiikkivideon on ohjannut Teemu Kivikangas. Video on upea!

Lopuksi lyhyt small talk -haastattelu Pintandwefallin Ninni Luhtasaaren ja Sanna Komin kanssa. Sen perästä löydät Leipää-kappaleen sanoituksen.

– Leipä tosiaan pistää viban punttiin!
– Siispä leipää pukinkonttii!
(Jukka Tilsa)

Small talk: Pintandwefallin Ninni Luhtasaari ja Sanna Komi

Mitä Hot Chip -yhtye ja Over and Over -kappale merkitsevät teille?

Sanna: ”Roskildessä vuonna 2008 nähtiin Hot Chip livenä ja muistini mukaan bailut olivat kovat.
Over and over on noussut monessakin käänteessä semmoseksi elämänvaihetta määrittäväksi biisiksi. Se oli voimabiisi aamusuihkussa heräämistä varten portugalilaisessa surffihostellissa ja go to -bilebiisi keikan jälkeen hotellijatkoilla.”

Ninni: ”Vuosituhannen ensimmäisen kymmenyksen taitteessa tuli kuunneltua paljon. Ostin vastaan tulleet cd:t ja luukutin. Edelleen tulee työhuoneella välillä pistettyä soimaan. Erityisen huikeaa oli käydä Roskildessa näkemässä livenä. Olin niin täpinöissäni ennakkoon, että annoin kirjavasta kankaasta festareille ompelemalleni lippikselle nimeksi ’Hot Chip’. Over and Over onkin Hot Chipin biiseistä ’henk koht’ diskoissa bailatuin.”

Oliko Over and Over -kappaleen ”laid back, laid back” -fraasin onomatopoeettinen suomennos ”leipää, leipää” teille entuudestaan tuttu? Onko tapananne laulaa kappaleen mukana niin?

Sanna: ”Ninnin kanssa tämä on aina ollut ainoa oikea laulutapa, ja siten olen biisiin alun perin tutustunutkin: joka kerta, kun joku sanoi sanan ’leipää’, Ninni alkoi laulaa tätä biisiä.”

Ninni: ”Jostain erikoissyystä jopa videoin silloiselle kumppanilleni lauluesityksen kappaleesta ’Leipää-tvistillä’. Taisin saada vastaukseksi silmienpyörittelyä!”

Kertokaa lyhyesti Over and Over -kappaleen harjoittelu- ja äänitysprosessista? Mikä siinä oli ”haastavinta”, mikä antoisinta? Oletteko tyytyväisiä lopputulokseen?

Sanna: ”Haastavinta taisi olla laskea toisteisia osia ja niiden kestoja ilman lauluja, kun äänitimme pohjat livenä. Versiosta tuli mielestäni suht nero ja koko prosessi oli kaikkiaan riemukas.”

Ninni: ”Joo, kukaan ei pystynyt kunnolla laulamaan sanoja, kun samalla piti yrittää pysyä rytmissä. Sitten otettiin paperi ja matematiikka avuksi. Antoisinta oli koko homma, koska oli parasta päästä tekemään LEIPÄÄ. Suomennos on huikea ja älytön. Hyvä Antti! Antoisaa oli myös keksiä kaikkia päälleliimattuja kilkatuksia!”

Hot Chipin Joe Goddard lupasi ottaa Leipään dj-settiinsä, Alexis Taylorille versionne oli ”dream come true”. Miltä palaute tuntuu?

Sanna: ”Mahtavalta! Siistiä, että tyypit ovat saaneet iloa meidän versioinnista.”

Ninni: ”On tosi vaikea uskoa, että ne ylipäätään kuuli kappaleen! Eli siis joo: hyvältä!”

Haluaisitteko lähettää yhtyeen jäsenille terveisiä?

Ninni: ”Kiitos musiikista, ja muita fanittavan hihittäviä terveisiä! Oltaisko kavereita?”

Mikä on suosikkileipäänne?

Sanna: ”Kaura100.”

Ninni: ”Äitimuorin herkkulimppu on ihanan pullavaa, Vaasan ruispalojen ouhueen herkkuun saa paljon voita päälle ja Fazerin karpalo-cashew-ciabatta on sellanen luksuspäivien leipä.”

Mitä päällysteitä on unelmienne voileivässä?

Sanna: ”Hummusta, paljon avokadoa, hyvin marinoitua tofua ja kurkkua.”

Ninni: ”Voita, juustoa, savuseitan-leikkelettä, paprikaa ja Myrttisen suolakurkkua.”

Leipää Lyrics!

Leipää

Leipää

Leipää, näin leivon leipää

Leipää

Leipää

Leipää, näin leivon leipää

Kaulin ja kaulin ja kaulin ja kaulin ja kaulin

Pakko taikina on notkeeksi vatkaa

Hiki hatussa mun täytyy vain jatkaa

Paisuu ja paisuu ja paisuu ja paisuu ja paisuu

Limpun pellille ja uuniin mä nakkaan

Niin kuin apina näin lautasta hakkaan

Leipää

Leipää

Leipää, näin leivon leipää

Kypsyy ja kypsyy ja kypsyy ja kypsyy ja kypsyy

Rievän herkullisen uunissa paistan

Rieskan aromit jo suussani maistan

Jäähtyy ja jäähtyy ja jäähtyy ja jäähtyy ja jäähtyy

Käntyn viilentyneen kelmuun mä pakkaan

Niin kuin apina näin lautasta hakkaan

P.I.N.T.A.N.D.W.E.F.A.L.L.

R.U.O.K.A.F.A.N.I.T.

Mä sulle voitelen näin kuivan näkkärin (kelpaa!)

Tai täytän leikkeleillä ranskanpatongin (kelpaa!)

Tai paistan tandoorissa tuoreen naaninkin (kelpaa kelpaa kelpaa!)

Kaulin ja kaulin ja kaulin ja kaulin ja kaulin

Pakko taikina on notkeeksi vatkaa

Hiki hatussa mun täytyy vain jatkaa

Hotkin ja hotkin ja hotkin ja hotkin ja hotkin

Mut tainnuttaa kuin etälamautin

Tää jauhotaivas, tästä mä nautin!

(Käännös: Antti Lähde / alkuperäinen teksti: Alexis Benjamin Taylor, Felix Martin, Joseph Goddard)

Video ei ole enää saatavilla

Pintandwefall 16.02.2013 Telakka, Tampere.

Kissat ja neljä henkeä.

Uutta kohti, olennaista hukkaamatta.

Harvoin olen hullaantunut niin kuin silloin. Pintandwefallin Wow! What Was That, Baby -debyytti (2007) osui heti ensimmäisillä soinnuillaan hermoon, jonka olemassaolon olin tyystin unohtanut. Rämäpäinen ja hulvaton levy pysäytti vanhenemiseni, nosti ilmaan, repi suuni virneeseen ja muistutti kuinka raikasta musiikki voi olla, jos sen taustalta on katkottu kaikki pidäkkeet.

Kuuntelin levyä sekä innolla että ihailulla. Tuntui erikoiselta, että lauma lukiolaistyttöjä antoi minulle yhden elämän suurimmista opetuksista: älä koskaan lakkaa uskomasta siihen, että voit luoda jotakin.

Toisen levyn myötä suhde syveni. Jos esikoinen sai ihailemaan nelikon nöyristelemätöntä asennetta, ilmestyi tunneskaalan Hong Kong, Babyn (2009) myötä aitoa musiikillista kunnioitusta. Arvostin rajattomasti Pintandwefallin intoa rynnistää kaikkialle, minne soittotaidot antoivat mahdollisuuden mennä, ja palata retkiltään aina kädet täynnä löytöjä.

Noihin aikoihin uskoin pysyväni orkesterille lojaalina hamaan hautaan saakka, mutta hiljalleen huomasin ihastukseni hiipuvan. Yhtyeen kolmannelle levylle (Time Is Right for Romans, Baby, 2011) annoin enää murto-osan siitä ajasta, jonka sen edeltäjät saivat. Levyn ideavyörytys ei hurmannut, vaan pikemminkin puudutti. Löysin orkesterin otteista vääränlaista itsetarkoituksellisuutta. En osannut enää iloita muusikoiden kanssa heidän oivalluksistaan.

Johtopäätökseni oli looginen. Olimme kasvamassa erillemme. Se tuttu tarina. Tiesinhän alusta asti olleeni liian vanha tähän suhteeseen.

Vaikka noista ristiriitaisista ajatuksista on vain pari vuotta, tuntuu niistä kuluneen ikuisuus. Niinpä tuoreen levyn kuunteleminen on samanaikaisesti kutkuttavaa ja karvasta, aivan kuin hiertävän kohtelias kahvihetki entisen seurustelukumppanin kanssa. Yhtyeen tunnistaa heti tutuksi, mutta samalla levyn pinnasta katsoo täysin vieras hahmo. Jollakin tavalla hohtavampi, itsenäisempi. Ja luonnollisuudessaan koukuttavan saavuttamaton.

Be My Baby on valtava harppaus pois yhtyeen kitararockjuurilta. Levy soi kypsästi ja kohtalokkaasti, sen pinta on upottava ja äänimaailma tummansininen. Albumin kannessa yhtyeen Zorro-naamioinen personifikaatio laukkaa hattarankevyellä mielikuvitusratsulla jonnekin poispäin. Kuvan utuinen ja vangitseva tunnelma laskeutuu koko kuuntelukokemuksen ylle. Yhtye on edelleen matkalla, ja vaikka asetelma huokuu vapautta, siinä on myös haikea reunansa.

”And just like that I’m on the run”

Pintandwefallin kypsyminen tarkoittaa moneen suuntaan aukeavaa pehmeää ja kosketinvetoista otetta, jossa luova hulluus antaa tilaa harkinnalle, jopa hiljaisuudelle. Yhtyeen soolo- ja sivuprojekteista tuttujen Pasi Viitasen ja Teemu Markkulan tuottaman levyn alkupuolella innostus haetaan kepeästi popularisoidun chillwaven suunnasta, mietteliäillä loppumetreillä johtotähdeksi asetellaan jopa Tori Amosia.

Sekoitus on ajankohtainen ja linjakas. Levyssä on samaa umpihämärää kotikutoisuutta kuin Espen esittämissä 22-Pistepirkko-lauluissa, mutta samalla yhtye valuu häpeilemättä Beach Housen kaltaisten dreampop-komeettojen reviirille nauraen näiden viileälle vakavuudelle. Ja kuten levyn kohokohtiin kuuluva Colin osoittaa, pelkistetympi ja harkitumpi ote saa Pintandwefallin soimaan suurempana ja jylhempänä kuin koskaan.

Be My Baby on Pintandwefallin yhtenäisin ja sävykkäin levy. Vaikka avausraita I Hope You Taste Goodin eteerinen laineilu tuntuu ensi kuulemalla yllätykseltä, se kuvaa hyvin koko albumin sisältöä. Orkesterin ote on kautta levyn mietteliäs ja monitasoinen, paikoitellen jopa surumielinen. Esimerkiksi Harmlessin ja Eater-Feederin mietteliäissä erokuvaelmissa luopuminen tuntuu konkreettisena kouraisuna. Mistään liian vakavasta ei ole kuitenkaan kyse. Kannibalit, kummitukset, skitsofrenikot ja swahilia puhuvat unikummajaiset kurkistelevat sieltä täältä, aivan kuin yhtye uskoisi pohjimmaisten totuuksien löytyvän sieltä, missä totunnaisuudet on sysätty nyrjälleen.

Pintandwefall ei siis ole luopunut valloittavasta naiiviudestaan tai terävästä absurdiudestaan. Orkesteri oivaltaa häkellyttävän hyvin, miten pinnallinen se voi olla ylittämättä kohtalokkaita rajoja, ja miten helppoja ratkaisuja se voi tehdä pysyen kuitenkin kiinnostavana. Apunaan nelikolla on herkkä pop-tajunsa, joka poikii maukkaita yksityiskohtia niihinkin lauluihin, joiden runko tuntuu muuten vaatimattomalta. Runsaimmin Pintandwefall annostelee sovituksellista lahjakkuuttaan motownilaisesti polveilevalla Five Yearsilla, jonka huumorissa on poikkeuksellisen raastava reuna:

”Cause in five years time
you’ll be a vet, and I will be dead
five years time
you’ll be a vet, there will be no regret
in five years time
you’ll have a life that will include a wife”

Vaikka Be My Babylta löytyy myös luonnosmaisia hetkiä, kestää kokonaisuus toistoa erinomaisesti. Lopulta levy paljastuu kerrosmaiseksi taideteokseksi, jota yhtye on lähestynyt juuri oikeasta perspektiivistä. Be My Baby ei ole väkinäinen irtiotto tai ulkokohtaiseksi jäävä yritys keksiä jotain uutta. Se kuulostaa pikemminkin luonnolliselta dokumentilta jostakin päin kehityskaarta. Levy upottaa edeltäjiensä hengen uuteen musiikilliseen asuun ja jättää tulevan avoimeksi.

Tärkeintä on kuitenkin, että albumi osoittaa Pintandwefallin olevan jälleen ilmaisutapojensa tasalla. Tuotannolliset jipot tai kalvaimmatkaan äänimaisemat eivät ota niskalenkkiä yhtyeestä, vaan alistuvat palvelemaan tekijöidensä kulloisiakin tarkoitusperiä. Alkuaikojen Pintandwefallia ei huomaa kaipaavansa kertaakaan siitä yksinkertaisesta syystä, että yhtye on yhä leimallisesti oma itsensä.

Ja minä olen jälleen heidän babynsa.

85 Be My Baby on jopa yllättävän muotovalio albumi ja ilahduttava muistutus siitä, mitä yhtye kuin yhtye voi saavuttaa avoimella elämänasenteella ja kyvyllä heittäytyä intuitioiden vietäväksi. Se ei poista naamiota Pintandwefallin silmiltä, mutta pesee tyylikkäästi kasvot naamion takana.

Ninni pysy pinnalla.

Ninni Luhtasaari on yhden nuoren naisen taidekollektiivi. Ninni Forever Band on Pintandwefall-yhtyeestä tutun naisen sooloprojekti. Sen esikoisalbumin ovat äänittäneet ja tuottaneet Risto Ylihärsilä ja Teemu Markkula. Levy on Ville Pirisen ja Sami Sanpäkkilän uuden Äänetön-levy-yhtiön ensimmäinen julkaisu.

Nuorgam on Vuoden verkkomedia, jolla on edellä mainittu albumi alla ennakkokuuntelussa. Jututimme myös Ninniä.

Ninni, selitä mistä Ninni Forever Bandissa on kyse käyttäen maksimissaan kymmentä sanaa?
”Just sitä pop-musaa, jota mun teki mieli tehdä.”

Ninni Luhtasaari, Risto Ylihärsilä ja Teemu Markkula tappelivat studiossa, kuka voitti?
”Risto. Teemu ei tappele ja mä en Ristolle uskalla alkaa.”

Olet myös hatuntekijä. Laita linkki kuvaan, jonka hatun olisit halunnut tehdä.
”Linkki.”

Minkä kappaleen laulat todennäköisimmin karaokebaarissa?
”Harvest Moonin tai Bohemian Rhapsodyn.”

Mikä on noloin omistasi levy?
”Drums-debyytti vinyylinä. Myyn sen pois, jos joku haluu!”

Mitä kuuluu Pintandwefallille?
”Tosi hyvää! Neljäs levy on äänitetty jo maaliskuussa 2012, ja se ilmestyy 2013 tammikuussa. Nyt pitäis just kansia siihen väsätä. Markkulan Teemu äänittänyt, Viitasen Pasi tuottanut ja miksannut. A-I-V-A-N-Ä-L-Y-T-T-Ö-M-Ä-N-K-O-V-A-L-E-V-Y tiedossa! Siitä tulee valtaisa menestys!”

Jim Morrison – nero vai pölvästi?
”Narsistinen rappiorokkari, ehkä pölvästi mut kyl maailma morrisonejansa tarvii. On se must aika leso.”

Kuuntele Ninni Forever Bandin albumi Ninni Forever Band.

Ninni Forever Band julkaistaan 16.11.2012. Ennakkotilaa tästä.

Teidän li-li-listaltanne puuttuu palanen ja uu uu se on mun näköinen.

Missä naiset? Missä räppi? Missä metalli? Missä artistit x, y ja z? Miehet äänestämässä miehiä, kun listalla oli vain viisi naisen säveltämää kappaletta.

Ennen kuin ehditte aloittaa kollektiivisen nihkeilynne, ruoskimme itse omaa listaamme sen puutteista. Ohjeistus oli pyrkiä objektiiviseen tarkasteluun ja nostaa esille kappaleita, jotka listalle olisivat kuuluneet, mutteivät syystä tai toisesta keränneet riittävästi ääniä.

Kommenttiosioon saa huomauttaa perustelujen kera muistakin kappaleista, jotka olemme sivuuttaneet.

Amorphis: Silver Bride (2009)

1990-luvun kuolometallisuuruus nousi suosiolla mitaten varsinaiseen kukoistukseensa vasta 2000-luvulla, uuden laulajan Tomi Joutsenen siivittämänä. Kalevalapohjainen ja folk- ja proge-sävyinen melodeath miellytti niin vanhoja faneja, kriitikoita ja keskitempoiseen melodiseen raskasrockiin suuntautunutta peruskansaa. Erinomainen esimerkki tunnistettavasta tyylistä on bändin yhdeksännen levyn simppelin tarttuva johtokappale. (Kimmo K. Koskinen)

Video ei ole enää saatavilla

Children of Bodom – In Your Face (2005)

Are You Dead Yet? oli loistava, reilun puolen tunnin puristus Bodomeilta. Yhä yhtyeen paras levy. Hevimetelisoppaan lisättiin roimasti punkkia ja industriali samalla kun riffejä ja rakenteita yksinkertaistettiin, parhaita tilutusimpulsseja tappamatta. Alexin laulu saavutti uuden karisman ja aggression tason. ”I don’t give a flying fuck, motherfucker”. Vaatii näyttelijäntaitoja, että voi laulaa tuollaista uskottavasti. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

Clouds feat. Tiiu – Under the Dancing Feet (2008)

Kotimaassa häpeällisen vähälle huomiolle jäänyt jokseenkin salaperäinen Clouds (helsinkiläistuottajat Dead-O ja Ponytail) nauttii varsin suurta arvostusta alan kansainvälisissä piireissä. Vuonna 2008 julkaistu fantastisen valveunisesti keinuva Under the Dancing Feet olisi oikeudenmukaisessa maailmassa heidän läpimurtohittinsä. Kappale on äärimmäisen mieleenpainuva ja ylpeän omaperäinen – jopa genreä uusiin suuntiin puskeva – suomalainen luenta dubstepista. Se on maaginen yhdistelmä dubstepin varjomaailmaa ja puhdasta popsävellystaitoa. Kappaleen puuttuminen listalta on sen räikein yksittäinen puute. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

CMX – Tähdet sylissään (2000)

”Elämä on joenuoma / leveämpi kaikkea / mitä voimme vajavaisin sanoinemme mainita” kuuluvat Tähdet sylissään -kappaleen avaussäkeet. Sama pätee CMX:n kunnianhimoon, jonka komeimpia ilmentymiä tämä kappale on. Lähes kenelle muulle hyvänsä yhtyeelle riittäisi itse emokappale, joka istuu radioon mutta ei ole syntynyt sen vuoksi, mutta kolmen minuutin codalle Yrjänä on kutsunut Kampin laulukuoron, jonka harmoniat nousevat äänikuvan pintaan kuin usva hallan puremalta niityltä. (Samuli Knuuti)

Folkswagen – Suomenhevonen (2005)

Talvisodan tankit, autioituvat kylät ja kaurapeltoa hevosineen kyntävä isäntä ovat kuvia, joista todellisuus on irronnut jo monta merkityskerrosta sitten. Niihin törmää arvokonservatiivien puheissa, maalaisromantiikaa kierrättävissä kulttuuritapahtumissa ja keskustalaisessa juhlaretoriikassa. Siksi niitä tekee mieli kavahtaa. Folkswagenin ylistyslaulu suomenhevoselle riisuu kuitenkin pisteliäimmänkin kuulijan aseista ja pureutuu sanoja syvemmälle suomalaiseen sosiaalihistoriaan. Suonna Konosen herkkä ja nöyrä kunnianosoitus valaa kuluneen kuvaston täyteen tunnetta, johon laulun uumenista tapittava märkäturpa vastaa lämpimänruskealla ja kaiken ymmärtävällä katseellaan. Laulu pysäyttää odottamatta, eikä päästä otteestaan. Sen hartaassa kerronnassa on jotakin pohjattoman kaunista ja vilpitöntä. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

Hanoi Rocks –  Day Late Dollar Short (2002)

Kun ensi kertaa näin möllösilmäisen setämiehen laulavan ”we are young and strong”, hyy nousi selkäpiihini. Tämä comeback-hitti nosti Hanoi Rocksin 2000-luvun nuorten tietoisuuteen. Se oli viihdefonisoolonsa ja modulaationsa kanssa varmasti parasta, mitä Mike Monroe tai Andy McCoy ovat aikoihin tehneet. (Iida Sofia Hirvonen)

Video ei ole enää saatavilla

Ilmiliekki Quartet – Askisto (2006)

Ilmiliekin kokoonpanossa ei ole juuri mitään erikoista: trumpetti, piano, basso ja rummut. Mikään yhtye ei silti soita samoin: yhtä intuitiivisesti kuin tavallinen ihminen hengittää. Askistoa vilpittömämpää melodiantajua ja vapaampaa toteutusta, liukenemisten ja tiivistymien alkulimaa, ei ole tällä vuosituhannella Suomessa saavutettu. Kun Verneri Pohjola muun yhtyeen hiljaisesta kuohunnasta lopuksi palaa trumpetillaan ruotuun, hengen haukkomiseen on tikahtua. Voita karmasi iäksi ja osta aneeksi Take It With Me -levy. (Tapio Reinekoski)

Video ei ole enää saatavilla

Jaakko Laitinen & Väärä Raha – Saippuakupla (2010)

2010-luvun paras iskelmäorkesteri tanssittaa kansaa enimmäkseen lemmenlauluilla, mutta yhtyeen esikoisalbumin ehkä kovin biisi kertookin rahasta. Tosin negaation kautta, huomauttamalla, ettei maallisella mammonalla ole pysyvää merkitystä. Kolikot ovat kauniita, mutta kosketuksesta katovia saippuakuplia. Todella tärkeitä asioita ei voikaan säilöä taskuihinsa, kertoo hitaasta hehkutuksesta hurmioituneeseen kertosäkeeseen yltyvä mustalaisromanssi. Jaakko Laitisen palava laulutulkinta vahvistaa, että kyse on sydämen pohjia myöten koetusta elämänkatsomuksesta. (Niko Peltonen)

Video ei ole enää saatavilla

Jonna Järnefelt – Vaikeimman kautta (2003)

Näyttelijänä tunnetun Järnefeltin debyyttialbumi Aamukahviasetelma elvytti komeasti näyttelijöiden laulelmalevytysperinnettä 2000-luvulla. Vaikka Jukka Leppilammen säveltämistä ja Heimo Hatakan sanoittamista kappaleista Vaikeimman kautta lähentelee jo gospelia, se vetoaa erityisesti hengellisyyden taustalla hehkuvalla inhimillisyydellään. Järnefeltin kirkasta tulkintaa varjostava ja sympaattisesti keuliva Leppilammen taustalaulu on pieni, mutta kokonaisuuden kannalta tärkeä yksityiskohta. (Tuomo Yrttiaho)

Video ei ole enää saatavilla

Kakka-hätä 77 – Elämä on huora (2007)

Vuonna 2007 Teemu Bergmanin bändistä tuli ilmiö. Sen ansiosta tiedettiin pitkästä aikaa, kuinka punkkarin sielunmaailma piirtyi. Ilmeni, ettei sitä kiinnostanut parantaa maailmaa – enimmäkseen vain vitutti. Mutta tämä puolittain järsittyjen roiskeläppien, pilleriliuskojen ja Kela-lomakkeiden keskeltä mölisty inhorealismi oli suodattamaton ja rämisevä dokumentti hyvinvointivaltion harmaista syövereistä. Etenkin biisin kruunaava, nuorille konservatiiveille suunnattu piikki (”olis edes hauskaa elämästä puolet / mut eihän täällä viihdy kuin kokoomusnuoret”) on masentavan hauska, mutta myös oivaltava: Arkitodellisuus on sellaista paskaa, että jos siitä nauttisi, olisi jo kadottanut itsensä. Ehkä siis parempi, jos ahdistaa. (Jukka-Pekka Ronkainen)

Video ei ole enää saatavilla

Kotiteollisuus – Jos sanon (2000)

Parilla ensimmäisellä levyillään enemmänkin mökä- ja metallipiirejä kosiskellut Kotiteollisuus löysi kolmannen pitkäsoittonsa kärkikappaleella suuria massoja miellyttävän kultasuonensa. Siinä jyräriffi ja suoraviivaisen tamppauksen miehinen hikisyys yhdistyy tarttuvaan pop-melodiaan ja nyrkinheristystä lietsovaan uhokertsiin kieltämättä varsin rehvakkain tuloksin. Samaa kaavaa yhtye on sittemmin ryöstöviljellyt melkoisella menestyksellä. (Kimmo K. Koskinen)

Video ei ole enää saatavilla

Kukka – Hot Light (2000)

Kukka nousi legendaksi hajoamalla ennen aikojaan ja tarjoamalla luontaisen kasvualustan Risto Ylihärsilälle. Kuitenkin yhtye pitäisi muistaa ensisijaisesti musiikistaan. Harva suomalainen orkesteri on onnistunut yhdistämään haikean pop-sensibiliteetin, itseensä viittaavan indie-autismin, lämpimän lofi-äänimaiseman ja melankolisen naivismin tämän tamperelaiskolmikon tavoin. Hot Lights kiteyttää kaikki Kukan vahvuudet muutamaan usvaiseen minuuttiin, joiden uumenista löytyy hämmästyttävä määrä kauneuden sävyjä vielä vuosienkin jälkeen. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

Mamba – Vielä on kesää jäljellä (2002)

Onko ihmistä, joka ei tätä tunne? Onko ihmistä, jolla ei olisi mielipidettä Mamban jättihitistä, josta on tullut hyttysten ja halvan grillimakkaran kaltainen osa Suomen kesää? Vielä on kesää jäljellä on hirvittävä kappale ja antiklassikko, mutta kulttuurisesti merkittävämpiä kappaleita maassamme ei tällä vuosituhannella ole tehty. Mamba pitää huolen siitä, että kesä alkaa helmikuussa ja jatkuu marraskuulle. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

Negative – The Moment of Our Love (2003)

Kehnosti soittaville ja suttuisesti meikkaaville Manse-glamrockareille oli helppo hymähdellä huvittuneesti, mutta genrestä löytyi myös muutamia oikeasti onnistuneita biisejä. Moment of Our Loven videossa Negative soittaa rockia kelmeässä sairaalaympäristössä, itsevarmuutta uhkuen. Nuorella ja räytyneenkauniilla Jonne Aaronilla oli kaikki edellytykset tulla teini-glamin Kurt Cobainiksi. (Iida Sofia Hirvonen)

Video ei ole enää saatavilla

Kari Peitsamo: I Just Wanna Play Rock’n Roll (2004)

Peitsamon 2000-luvun tuotannon kantavia teemoja on ollut täydellisen rokkibiisin metsästys. Vuoden 2004 Taistelujen tiellä -levyltä löytyvä I Just Wanna Play voi olla hänen paras yrityksensä. Antti Lehtisen tiukan kompin ankkuroima kappale on täynnä rockin kliseitä (”I wanna know whats going on”, ”open tour radio”, I’m a rolling stone”), mutta jo haastava avauslause ”I don’t wanna go to USA” todistaa kuinka Kari ei epäröi tehdessään niistä omiaan. (Juha Merimaa)

Video ei ole enää saatavilla

Pertti Kurikan Nimipäivät – Mä vihaan maailmaa (2010)

Valittaminen vuoden 1977 tyyliin tuntuu nyky-Suomessa usein väsähtäneeltä ja ainakin osittaiselta huijaukselta, kuten tämä valittamisesta valittamisenikin. Nimipäivien vitutuksen taustalla olevia motiiveja ei voi kukaan epäillä. Pelkästään soiton ah-niin-sopiva huojunta ja Kari Aallon klassinen punkääni muodostavat poliittisen statementin, jolla on jo muutettu suomalaisia käsityksiä kehitysvammaisten elämästä. Jos tällä ei eduskuntaa kaadeta tai massamedian ulostekanavia tukita, niin ei sitten millään. (Gaius Turunen)

Video ei ole enää saatavilla

Pintandwefall – Somewhere I’d Be Worshipped (2007)

Tyttönelikko Pintandwefallin paras kappale on rämisevää garagerockia, mutta myös jotain enemmän. Sen kertosäe on ainoa yhteys, jossa Poets of the Fall on koskaan kuulostanut edes välillisesti hyvältä. Kappaleen hoilottavassa, jokseenkin holtittomassa energiassa ja sinne päin äännetyssä englannissa on jotain vastustamatonta ja omaperäistä, johon yhtye ei ole itsekään myöhemmin aivan yltänyt. Se ansaitsee paikan listalla, koska listalla on ehdottomasti liian vähän holtittomasti hoilottavia tyttöjä – ja ylipäätään liian vähän tyttöjä. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

Plain Ride – Mannerheimintie (2009)

Plain Riden käsittelyssä 5.5 kilometriä muuttuu kymmeneksi minuutiksi ja kolmeksi sekunniksi. Kun huomioi yhtyeen käytännössä virheettömän diskografian, uniikin soundin ja Janne Westerlundin aliarvostuksen, Plain Riden paikka olisi ollut ehdottomasti listalla. Yksittäisistä kappaleista kura roiskuen junnaava Mannerheimintie on yhtyeen suurin, pisin ja kaunein. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

Samuli Putro – Mitäpä jos (2009)

Zen Café huomioitiin varsinaisessa pophelmilistauksessa, mutta kunniaa ansaitsee myös Putron soolotuotanto. Mitäpä jos avaa Putron Elämä on juhla -soolodebyytin muistuttaen, kuinka tavattoman kauniiseen ja lohdulliseen ilmaisuun lauluntekijä kykenee. Mitäpä jos kuulostaa vaatimattomalta verrattuna siihen, että sen sanoituksissa poraudutaan ihmiselämän oleellisimpiin oivalluksiin. Suurista teemoista huolimatta äklö-reaktiota ei synny, kiitos nimenomaisen vähäeleisyyden. (Auroora Vihervalli)

Video ei ole enää saatavilla

Swallow the Sun – Morning Never Came (2003)

Swallow the Sun -orkesteri on onnistunut tuomaan doom-metallin, jos ei nyt valtavirtaan, niin ainakin pois marginaalista. Siitä todisteena olkoon neljän edellisen levyn sijoitukset myydyimpien levyjen top10:ssä. Vahvoja melodioita ja doom-perinteitä sekoittava yhtye tuntuu uppoavan niin paatuneimpaan örrimurrihevariin kuin popimpaa heviä kuunteleviin teinityttöihin. Bändin debyyttilevy ei ole ehkä kaupallisesti menestynein, mutta sisältää kenties eniten helmiä. Niistä yksi on tämä maailmanlopun tunnelmissa seilaava levyn päätösbiisi Morning Never Came.

Video ei ole enää saatavilla

Pyhimys – Nöfnöf (2008)

Ahkerana vuodesta 2004 asti pysytelleen Pyhimyksen Tulva on täydellinen levy. Se on antiteesi edeltäjälleen (Salainen maailma): abstrakti, elektroninen, eikä lainkaan niin pröystäilevä. 19 kappaleen seasta erottuva Nöfnöf kertoo herra Bushin sikailevasta perheestä, videolla possunenäiset räppärit mässäilevät kanankoivilla ja hengaavat ostarilla. 2000-luvun parhaita räppilevyjä ja yksi lahjakkaimmista Suomi-räppäreistä ikinä. Vihaako Nuorgam räppiä? (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

Redrama – If You With That (2003)

Lasse Mellbergin ensimmäinen Redrama-nimellä julkaistu sinkku pöllähti keskelle Eminemin valtakautta. Miehellä on hiukan samanlainen soundi äänessä, mutta If You With Thatin biitti on paljon funkimpi kuin Marshall Mathersillä yleensä. Biisissä ei ole mitään mullistavaa, mutta se on suomalaiseksi harvinaisen vakuuttava englanninkielinen valtavirtahoppistyge. Hymyilyttää joka kerta. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

Robin – Frontside Ollie (2011)

Välillä eteen tulee täydellisiä poptuotoksia, joissa ei ole kerrassaan mitään korjattavaa – tutki asiaa miltä kantilta tahansa. Vuoden raikkain popilmiö Frontside Ollie on juuri sellainen. Nuorgamin historian hämmästyttävin vääryys puolestaan on, ettei Frontside Ollie yltänyt mukaan Top 100 -mahlalistalle. Onko 2000-luvulla muka sata kotimaista esittäjää levyttänyt tätä paremman kappaleen? (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

The Rollstons – Weekdays are Schooldays, Weekends are Mine (2002)

Mikä meitä nuorgamilaisia vaivaa, kun yksi 2000-luvun täydellisimmin surisevista kitarapoplauluista unohtui listalta? Vaikka myyttinen hevinuoruus jäi väliin, Diolta näyttävä Ronnie James jaksaa riemastuttaa edelleen. (Ville Aalto)

Teflon Brothers – Rakastunut etkoilla (2010)

Tämä leppoisan bassolinjan ja viipyilevän ruotsinlaivapianon vetämä minuuttinovelli tavoittaa etkojen tunnelman täydellisesti. Laulun kertoja on niin riemastuttavalla tavalla hukassa ihastuksensa kanssa, että on mahdotonta olla sympatisoimatta nuoren miehen ahdistusta. Kappale myös yhdistelee bossa novan hillittympää puolta niin tyylikkäästi arkisanastolla riimittelyyn, että sitä voisi käyttää oppikirjaesimerkkinä kotimaisen hiphopin parhaimmillaan oivaltavasta ilmaisuvoimasta. (Juuso Janhunen)

Video ei ole enää saatavilla

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Surupuku (2002)

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus oli vuosituhannen alussa Suomen suosituimpia yhtyeitä, eikä pääkaupunkiseudun ulkopuolella voinut välttyä näkemästä bändin “Kaikki liha tottelee kuria”-t-paitoja. Rautiaisen musiikki upposi niin metallia kuunteleviin pitkätukkiin kuin suomirockin kuuntelijoihinkin. Ei siis mikään ihme, että Surupuku-radiohitin sisältänyt Rajaportti-albumi myi platinaa. (Tuomas Kokko)

Video ei ole enää saatavilla

Underwater Sleeping Society – Silence Teaches You How To Sing (2006)

Riihimäen ja Hyvinkään seudulta on tullut 2000-luvulla hurjasti hyvää vaihtoehtoista musiikkia. Vaikka tämä näkyikin Mahlalistalla, unohtui yksi pioneereista. Bändi, jonka lahjakkuus on sittemmin kuppautunut muun muassa Rubikiin, esiintyy omaleimaisimmillaan juuri tällä kappaleella. Intron klarinettimelodian mukanaan tuoma soinnillinen runsaus, rytminen leikittelevyys ja näiden vastapainoksi asettuvat suoraviivaiset kitarakompit vetivät suuntaviivoja vuosikymmenen kotimaiselle indierockille ilman, että tekijänsä saivat maistaa suurta kansallista menestystä. (Joonas Kuisma)

Video ei ole enää saatavilla

Velcra – We Must Start Again (2007)

En tiedä, mitä Velcralle tapahtui Hadalin jälkeen, mutta kyseessä on yksi kotimaisen industrialin harvoista hyvistä hetkistä. Levyn sydän on Jessi Freyn kaunis tumma ääni, jonka taustalle loihditaan rikkaita äänikudoksia ja keskenään risteileviä melodioita, jotka kaartelevat aiheitaan pitkään, löytäen lopulta aina maalinsa. We Must Start Again soi mahtipontisena ja leikkisänä, suureellisena ja herkkänä. Takana ovat vuosituhannen alun nu-metal ja uho. (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

Viikate – Kuolleen miehen kupletti (2003)

Suomalaisen raskaan musiikin kentällä Viikate on aina ollut outolintu: liian iskelmää hevareille, liian raskasta poppareille. ”Ei ketään kelle soittaa” kappaleella yhtye nousi kuitenkin koko kansan tietoisuuteen. Alkoholismista pienen pojan näkökulmasta kertova Kuolleen miehen kupletti on kuitenkin itselle yksi yhtyeen huippuhetkiä. Bändin uniikki soundi sekä Kaarle Viikatteen melankoliset sanoitukset ja mieletön melodiantaju jatkavat kunnialla suomalaisen mollivoittoisen musiikin perinnettä. Siksi Viikate kuuluu noteerata suomalaisista popklassikoista puhuttaessa. (Tero Uuttana)

Video ei ole enää saatavilla

Viola – Lovelights (2004)

Rohkeasti keskeneräisenä uransa aloittanut helsinkiläisyhtye puhkesi kukkaansa viiden vuoden olemassaolon jälkeen – ja millainen kukka se olikaan! Lovelights ja sen isäntäalbumi Tearcandy (2004) ovat yhä viiltävintä ja romanttisinta melodraamapoppia, mitä Suomessa on The Divine Comedyn jalanjäljissä tehty. Duoksi kutistunut ja viimeisinä vuosinaan vain verkossa musiikkia julkaissut yhtye lopetti toimintansa joulukuussa 2011. (Antti Lähde)

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 365 Sansa – Boys (Summertime Love)

Ei käy pientä ihmistä syyttäminen, jos ei aluksi tunnista, että Sansan Boys on cover italialaisen Sabrinan herutusrenkutuksesta. Sansa coveroi povipommia niin taitavasti, etteivät jäljet johda uima-altaaseen, jossa Sabrina vilautteli nännejään vuonna 1987. Vastakohtana alkuperäisversiolle Sansan tulkinta on utuinen ja koskettava. Näin niitä covereita pitää tehdä. (Auroora Vihervalli)

Video ei ole enää saatavilla

# 364 The Amazing – Gone

The Amazingin huokoisa sointi on mannaa jokaiselle, joka ihastui ammoin Dungenin Stadsvandringar-levyn aurinkoiseen olemukseen. Dungen-kitaristi Reine Fisken tähdittämä revohka tähyilee kuitenkin myös varjoihin. Niiden uumenissa lymyävät amerikkalaisen folkin kaihoisat sävyt, jotka paljastavat The Amazingin Ruotsin Midlakeksi ja Gonen yhtyeen ikiomaksi Roscoeksi. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 363 Pintandwefall – Candy

Ääni ja vimma, Vaskivuoren musiikkilukio, hällä väliä. Pintandwefall kasvoi kolmannella levyllään oikeaksi orkesteriksi, mutta ei onneksi aikuisiksi. Onko mitään ihanampaa kuin neljä nuorta tyttöä miettimässä millaista elo olisi, jos iho olisi suklaatia? No ei ole! Paitsi musiikkivideo, jossa he samalla jumppaavat kömpelösti pastellinsävyisissä aerobic-trikoissa. (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 362 Okkervil River – Wake and Be Fine

Will Sheff eksyi 2008 ilmestyneellä The Stand Ins -levyllä kummallisesti kevyen popin pariin. Se ei sopinut Okkervil Riverille, joka on elinvoimaisempi synkemmillä vesillä. Onkin ilahduttavaa, että I Am Very Far -albumi palautti teksasilaiset takaisin perusfolkrockin pariin. Wake and Be Fine kulkee melkein yhtä komeasti kuin Okkervilin paras levy Black Sheep Boy. (Auroora Vihervalli)

Video ei ole enää saatavilla

# 361 Haloo Helsinki! – Maailman toisella puolen

Täsmähitti 2010-luvun nuorille, joita halpalentoyhtiöt kuljettavat niin Prahaan kuin Pattayalle. Hakkaava rytmi, ilmava melodia ja Ellin äänessä kaikki kaksikymppisen kirkasotsaisuus, luottamus siihen, ettei mitään pahaa voi tapahtua, koskaan. Sitä haluaisi uskoa, että näiden ihmisten kasvettua aikuisiksi maailma on väkisinkin vähän avoimempi ja iloisempi paikka. (Niko Peltonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 360 Wolves in the Throne Room – Astral Blood

Celestial Lineage on tasainen, mutta hieman varovainen kokonaisuus. Vaikka bändin resepti on tuttu, syntyi sen avulla yksi vuoden hienoimmista black metal -biiseistä. Yksinkertaisen kauniit melodiat makaavat kitarameressä, meditatiivisten riffien syleilyssä. Yhtyeelle ominainen jylhä tunnelma kantaa yli biisin 10-minuuttisen keston. Hengähdystä tuo harppusuvanto. (Mikael Mattila)

Video ei ole enää saatavilla

# 359 Chase & Status (feat. Tinie Tempah) – Hitz

Drum & bass -kaksikko Chase & Status jäi Suomessa rikollisen vähälle huomiolle mainiolla No More Idols -albumillaan. The Harder They Come -leffasta napattu puhesample toimii, ja lahjakkaan Tinie Tempahin räpissä on munaa ja ideaa: ”The only thing that’s bigger, quicker, slicker, more black and more upper London is a taxi”. Parhaat hitit kumpuavat itsevarmuudesta. (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

# 358 The Besnard Lakes – The Corner

You Lived in the City -EP:llä on neljä tasaisen hienoa raitaa, mutta parhaiten tehoaa The Corner. Kuulija unohtuu tuijottamaan kuvitteelliseen horisonttiin, ja tästä horroksesta herättävät vain Olga Goreasin utuisuuden rikkovat särökitarat. Slowdiven jumalainen Souvlaki piilee The Cornerin syvämuistissa mutta siinä ollaan aivan muualla – Kanadan revontulten alla. (Gaius Turunen)

Video ei ole enää saatavilla

# 357 Emil Jensen – Växlande molnighet

Emil Jensen koskettaa harkiten, hipaisemalla. Herkkäsanainen runoilija rakentaa lähes häviävän hennoista havainnoista joukon riipaisevia tuokiokuvia, jotka huokuvat mustavalkoiseksi haalistuneen kesän tunnelmaa. Tarinan taustalla musiikki keinuu kuin rantaa kutittavat aallot. Jensenin hartaassa kerronnassa ”silloin” määrittää osuvasti niin aikaa kuin paikkaakin. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen studioversion voit kuunnella Spotifyn kautta tästä.

# 356 Big Troubles – She Smiles for Pictures

Big Troubles edustaa levy-yhtiölleen Slumberlandille tyypillisten, muodollisesti pätevien yhtyeiden kärkipäätä. Tarjolla ei ole mitään uutta ja mullistavaa, mutta yhtye soi lainavaatteissaan luontevasti ja tuoreen kuuloisesti. Romantic Comedy -levyn ykkösraita She Smiles for Pictures on heliseviä kitaroita ja hönkäilylaulua Teenage Fanclubin ja Popsiclen tyyliin. (Mikko Valo)

Video ei ole enää saatavilla

# 355 Tycho – Hours

On sopivaa, että Scott Hansen on lainannut taiteilijanimensä tanskalaiselta astronomilta. Kappaleiden äänimaailma on toteutettu Boards of Canadaankin verratulla pedanttiudella. Valmiista musiikista lainaamista vierastavan artistin materiaalia ovat mm. ulkoilmanauhoitukset, joita hän keräilee luonnontieteilijän systemaattisuudella rakentaessaan kosmisia kuvaelmia. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

# 354 Danger Mouse & Daniele Luppi (feat. Jack White) – Two Against One

Rome, tuottajavelho Danger Mousen ja italialaissäveltäjä Daniele Luppin rakkaudella tekemä kunnianosoitus klassisten spaghettiwesternien musiikille, sisälsi upeiden instrumentaalien lisäksi Jack Whiten ja Norah Jonesin laulamia kappaleita. Paras näistä on Whiten pahaenteisesti tulkitsema Two Against One, joka osuu maaliinsa kuin kuudestilaukeava oikeissa käsissä. (Kimmo Vanhatalo)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.

Rättö (kuvassa) ja Lehtisalo esiintyivät viidessä ensimmäisessä Monsters of Popissa, mutta eivät ole tällä kertaa mukana. Kuva: Jukka Tarvonen.

Kaikkien aikojen kuudes Monsters of Pop käynnistyy tänään Tampereen Klubilla ja Telakalla. Nuorgam sukelsi kolmipäiväisen klubifestivaalin historiaan ja muisteli menneitä festivaalin tuottajan Antti Hietalan kanssa. Kokosimme myös mykistävän soittolistan, jolla kuullaan seitsemääkymmentäkuutta MoPissa vuosien varrella esiintynyttä artistia!

Linkki soittolistaan tästä.

2006: Liekin kuumuudessa

Risto Ylihärsilä ja Joose Keskitalo, poikarakkautta. Kuva: Tomi Palsa.

Ensimmäinen Monsters of Pop järjestettiin elokuun alussa Kauppakadun Yo-talolla ja Pub Artturissa. Torstaina 10. elokuuta Jukka Salmisen Tapes-soolokeikka käynnisti festivaalin, jonka päätti lauantai-iltana Boys of Scandinavia. Ensimmäisen ”mopin” erikoisuus oli Risto Ylihärsilän ja Joose Keskitalon yhteiskeikka lauantaina Artturissa.

Antti Hietala: ”Eka kerta on aina eka kerta. Kaikilla oli ihanaa, kaikki oli helppoa. Yo-talon hevosenkengässä mitattiin Liekin keikan aikana lämpötilaksi 45 astetta.”

2007: Revi siitä!

Martin Rev, hämmentäjä aviaattoreissaan. Kuva: Tomi Palsa.

Toisena vuotenaan Monsters of Pop laajeni myös Ravintola Laternaan. Sinne esiintymään kiinnitetty Paavoharju peruutti viime hetkellä keikkansa, jolloin yhtyettä tuuraamaan hälytettiin ensimmäisessäkin Monsters of Popissa hurmannut Rättö ja Lehtisalo. Samalla käynnistyi perinne, joka katkeaa vasta tänä vuonna, kun Porin mahladuo ei ensimmäistä kertaa kuulu festivaalin ohjelmaan. Toinen seikka, josta vuoden 2007 MoP muistetaan, on newyorkilaisen Suicide-yhtyeen legendaarinen Martin Rev, jonka lauantainen keikka Yo-talolla niin sanotusti jakoi mielipiteet.

AH: ”Toisessa MOPissa nähtiin kaksi keikkaa, joita en tule unohtamaan ikinä: Studio oli täydellinen, Martin Rev taas, sanotaanko, ’haastava’. Revin performanssin ehdottomuus oli suurelle osalle yleisöä ehkä liian anarkistista, itse nautin kuitenkin suuresti. Studion MOP-keikka jää muuten historiankirjoihin yhtyeen toiseksi viimeisenä live-esiintymisenä.”

2008: Ruotsalainen sukellus

Venäläinen Everything Is Made in China ei ryssinyt vuoden 2008 MoP-esiintymistään. (Anteeksi.) Kuva: Antti Hietala.

Kolmantena vuotenaan Monsters of Pop muutti Tampereen länsipuolelta itään, kun Klubi ja Telakka ottivat Yo-talon, Artturin ja Laternan paikat festivaalin esiintymisareenoina. Ruotsalaisen Familjenin huipentamana viikonloppuna kuultiin Monsters of Popin ensimmäistä venäläistä esiintyjää, kun postrockyhtye Everything Is Made in China myrskysi torstaina Klubilla.

AH: ”Kolmantena vuotena kaikki meni mahtavasti, kiitos osittain vaihdon Tullikamarin ympäristöön. Mieleen jäi Familjenin nokkamiehen stagedaivaus. Valitettavaa oli, ettei kukaan uskaltanut ottaa kaksmetristä svedua kiinni. Jos tarkkaan katsoo, niin Klubin tanssilattialta löytyy edelleen se monttu, jonka Johanin kallo sai aikaan.”

2009: Viime hetken peruutus

Op:l Bastards ja eeppinen voitto. Kuva: Sakari Karipuro.

Neljännen Monsters of Popin pääesiintyjinä kuultiin keikkalavoille palannutta Op:l Bastardsia. The New Wine puolestaan laajensi festivaalin kansainvälistä tarjontaa Norjan suuntaan. Vuoden erikoisuus oli Ville Leinosen ja Pekko Käpin keikka, jonka ohjelmisto muodostui kuopatun Office Building -yhtyeen kappaleista.

AH: ”Tästä vuodesta on jäänyt päällimäisenä mieleen Those Dancing Daysin viime hetken peruutus ja sen aiheuttama harmitus. Samoin Name The Petin stokispintaliitäjien viinanhimo.”

2010: Svedu ei sylje lasiin

Ranskalainen Danger näyttää kreisibailauksen mallia. Kuva: Sakari Karipuro.

MoPin kansainvälistyminen jatkui, kun esiintyjien kotimaihin lisättiin Suomen, Ruotsin, Yhdysvaltojen, Venäjän ja Norjan seuraan Uusi-Seelanti (The Ruby Suns) ja Ranska (Danger). Festivaalin poikkitaiteellista tarjontaa edustivat Elokuvateatteri Niagarassa esitetty Sub Pop -levy-yhtiön musiikkivideoretrospektiivi ja Telakan kakkoskerroksessa järjestetty Poppimonsterit-lastentapahtuma.

AH: ”Itselle tärkeä vuosi siinä, että saatiin kaksi omaa suosikkia, Danger ja
Ikons, keikalle. Ikonsien viinanhimo oli myös omalla tasollaan. The Ruby Sunsin pojat tulivat keikkansa jälkeen kainosti kysymään että ’saisimmeko joitain alkoholijuomia takahuoneeseen’. Kävi ilmi, että svedupetterit olivat juoneet heidänkin raideriviinat.”

2011: The Rollstons lusii

Kolmannen kerran Monsters of Popissa esiintyvän The Rollstonsin tyylinäyte vuodelta 2007. Kuva: Ilkka Valpasvuo.

Ei Rättöä ja Lehtisaloa, mutta sentään Regina ja The Rollstons, joille Monsters of Pop on historian kolmas. Yhtyeistä jälkimmäinen vastaa toisesta festivaalin erikoisherkusta ja esittää kokonaisuudessaan myyttisen Doing Time -cd-r-albuminsa kymmenen vuoden takaa. Toinen spesiaalikeikka on kerran aikaisemminkin MoPissa nähdyn Jessen ja Jimi Tenorin yhteisesiintyminen. Kuudennessa Monsters of Popissa musisoivat myös muun muassa norjalainen kosmisen discon mestari Lindstrom, ruotsalaiset popsuosikit JJ ja Lo-Fi-Fnk sekä kotimaiset Siinai, Huoratron ja Big Wave Riders.

Monsters of Pop 2006–2011

1. Tapes – Eightythree
2. Ville Leinonen & Valumo – Valumo [live]
3. Magenta Skycode – Go Outside
4. Samae Koskinen – Hän asuu näillä kulmilla
5. Liekki – Päijänne
6. Risto – Pupu Tupuna
7. Joose Keskitalo – Pimeydestä pimeyttä vastaan
8. Custom Drummer – Luxus
9. Tv-Resistori – Serkut rakastaa paremmin
10. Le Sport – Tell No One About Tonight
11. I Was a Teenage Satan Worshipper – Botox Zombies
12. Regina – Minua ollaan vastassa
13. Most Valuable Players – Stockholm Doesn’t Belong to Me
14. Boys of Scandinavia – Why Do You Love Me
15. Pintandwefall – John the Seahorse
16. Don’t Be a Stranger – Perfect Problem
17. Sister Flo – White Noise
18. The Rollstons – Notorious
19. Anssi 8000 – Squirrel Song
20. K-X-P – Mehu Moments
21. Plain Ride – One More Round
22. Studio – Self Service
23. The Micragirls – Queen of the Cavemen
24. Martin Rev – In Your Arms
25. Aksu – Ei sen niin oo väliä
26. Cats On Fire – Higher Grounds
27. Viola – Lovelights
28. Pluxus – Transient
29. Eleanoora Rosenholm – Kodinrakennusohjeet
30. Aavikko – Futer City
31. Islaja – Sydänten ahmija
32. Kastor – Melody I Hear in Your Heartbeat
33. Kiki Pau – Poses
34. Goodnight Monsters – First One on the Beach
35. Everything Is Made in China – Sleepwalking
36. Familjen – Det snurrar i min skalle
37. Puumaja – Kesä voi mennä pieleen
38. Office Building – Eyes on the Road
39. Kiila – Kevätlaulu
40. Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi – Käpytemppeli
41. Manna – Holy Dirty Game
42. Vuk – Rukous
43. Zebra & Snake – Big Bad Drummer
44. Nottee – Don’t Waste Your Light On Me
45. Name The Pet – Falling
46. The New Wine – Bridge
47. Op:l Bastards – Spraybeat [Eagle Mix]
48. Murmansk – Sweet Trio
49. Ikons – Imperiet
50. The Ruby Suns – Cranberry
51. Cosmobile – Curtain
52. Francis – Eternal Souls
53. Them Bird Things – Like a Fire
54. The Baddies – Battleships
55. Bye Bye Bicycle – Navigation
56. Burning Hearts – Into the Wilderness
57. Shine 2009 – New Rules
58. Jaakko Eino Kalevi – Flexible Heart
59. Ka So Re – Petite
60. Villa Nah – Running On
61. Danger – 11h30
62. On Volcano – The Explorer
63. NT´s White Trash – You & Me
64. JJ – Let Go
65. Delay Trees – Cold
66. Britta Persson – Toast to M
67. The Valkyrians – Disorder
68. Lo-Fi-Fnk – Boom
69. Siinai – Munich 1972
70. Nightsatan – Four Eyed Cyclops
71. Bright Shades – Sightseeing
72. Jesse – Odotin ihmettä
73. Jimi Tenor – Barcelona Sunrise
74. Lindstrøm – Where You Go I Go Too
75. Huoratron – $$ Troopers
76. Rico Tubbs – Hip Rave Anthem

Linkki soittolistaan tästä.

Monsters of Pop Tampereen Klubilla, Telakalla ja Ravintola 931:ssä 22.–24. elokuuta. Muista myös lauantaina 24.8. Klubilla klo 11–14 järjestettävä darrashoegaze-tapahtuma Aamiaisklubi <3 Monsters Of Pop <3 NRGM!, jossa ravitsevaa buffet-aamiaista säestävät mainiot Nuorgam-dj:t OO))) & Astro-Sofia! www.monstersofpop.net

Pintandwefall / Dumb Pint 2.8.2009 Ankkarock, Korso.

Kolmannen albuminsa, Time is Right for Romans, Babyn, julkaisukiertueen alkuun oli kasautunut kolme poikkeusesiintymistä; kaksi levykauppakeikkaa sekä Pintandwefall-taidenäyttelyn avajaisissa nähty poikkitaiteellinen performanssi.

Taidenäyttelyssä potin vei täysin puskista tullut riemastuttava a cappella -versio Ricky Martinin jättihitistä Maria. Versio kiteyttää hyvin Pintandwefallin heittäytyvän asenteen musiikkiin ja tiivistää Martinin sävellyksen huippukohdat ytimekkääseen pakettiin.

Maria kuultiin uudelleen Swamp Music -levykaupassa järjestetyn instore-keikan päätteeksi (video alla). Vaikka kyseinen ässä oli vetäisty hihasta jo edeltävänä iltana, onnistui Maria korjaamaan potin toisella kuuntelukerrallakin.

Pintandwefall Tampereen Telakalla 7.4., Helsingin Korjaamolla 8.4. ja Porvoon Bar Sohossa 9.4.

Video ei ole enää saatavilla

Pintandwefall – Maria (Tampereen Swamp Musicissa)

Viikset, jotka ovat niin röyhkeät, että ne varmasti tuuppisivat vanhoja rouvia kassajonoissa, ellei niiden suojissa piilottelisi niin rauhallisen ja kohteliaan oloinen nuorimies.

Teemu Markkulan viikset heittävät ankaran haasteen americana-piirejä viime vuosia dominoineelle partatrendille.

Viikset, jotka ovat niin elegantit, että niitä kannattelevalla artistilla on suoranainen velvollisuus käyttää nimensä edessä Mister-etuliitettä.

Mister Teemu Markkulan kiinnostavuutta uutena artistina ei lainkaan vähennä, että hänen kirjoittamansa Death Has No Reprieve on yksi vaikuttavimmista kotimaisista folkrock-kappaleista vuosiin.

Ajan hämäriin hiipuneessa Genzale-yhtyeessä vaikuttaneen Markkulan voi bongata lähiviikkoina Pintandwefallin lämmittelijänä Tampereen Telakalla (7.4.) sekä Helsingin Korjaamosssa (8.4.) ja Club YK:ssa (20.5.).

Video ei ole enää saatavilla

Mr. Teemu Markkula Stuttgartin Keller Klubilla 16.9.2010