Kara’s Flowers. Vielä raivostuttavampi kuin Maroon 5.

Kara’s Flowers –> Maroon 5

Vuotta 2000 muistellaan terveiden ihmisten keskuudessa lämpimästi, sillä se oli viimeinen vuosi, jolloin maailma ei ollut vielä kuullut yhtyeestä nimeltä Maroon 5. Nostalgisointia varjostaa kuitenkin valheellisuuden kultareunus, sillä Adam Levine ja kumppanit olivat harrastaneet musiikillisten rikosten tekemistä jo ennen 30 miljoonaa albumia myyneen funk rock -yhtyeensä perustamista. Järkyttävää c-luokan Weezer-voimapoppia soittaneen Kara’s Flowers -yhtyeen perinnöksi maailmalle jäi yksi albumi (The Fourth World, 1997) ja siltä lohkaistu pikkuhitti (Soap Disco). Siitä, jos mistä, meidän on syytä olla kiitollisia.

Video ei ole enää saatavilla

The Valli Girls –> Haim

Toissa kesänä kaikki klassisen popin ystävät Forever-singlellään hurmannut Haim saapui maailmaan niin valmiina ja viimeisteltynä pakettina, että kalifornialaissisaruksten kaapeista on vaikea uskoa löytyvän minkäänlaisia musiikkiin liittyviä fail-luurankoja. Mutta niin vain Danielle ja Este Haimin historiasta paljastuu aivan esimerkillinen tyttöpopkalkkuna, Columbian kanssa vuonna 2005 levytyssopimuksen solminut The Valli Girls. Pretendersin ja Pat Benatarin hengessä poprockanneen kvintetin suurimmaksi saavutukseksi jäi biisi suositun The Sisterhood of the Traveling Pants -teinikomedian soundtrackilla (2005). Samalla soundtrackilla kuullaan muuten myös Katy Perryä, reilut kaksi vuotta ennen läpimurtoaan.

Video ei ole enää saatavilla

Stiffed –> Santigold

Santi ”Santigold” White oli jo kypsässä 31 vuoden iässä julkaistessaan esikoisalbuminsa Santogoldin (2008), joka poiki huomionarvoiset indie dance -hitit Creator, L.E.S. Artistes ja Lights Out. Sitä ennen White oli ehtinyt ansainnut kannuksiaan muun muassa Epic Records A&R-muurahaisena, soul-poppari Resin biisinkirjoittajana sekä ska- ja new wave -vaikutteisen philadelphialaisbändin Stiffedin keulakuvana. Stiffed äänitti Bad Brains -punkpioneerin Daryl Jenniferin johdolla EP:n Sex Sells (2003) ja albumin Burned Again (2005), joista maailma ei kuitenkaan kiinnostunut. Bändi pisti pillit pussiin vuonna 2006.

Video ei ole enää saatavilla

Wild Orchid –> Fergie

Kalifornialaiset Stacy Ferguson, Renee Sands ja Stefanie Ridel muodostivat 1990-luvun alussa Wild Orchid -nimisen r&b-lauluyhtyeen, joka sai pitkän yrittämisen jälkeen levytyssopimuksen RCA:n kanssa vuonna 1994. Heidän singleistään The Night I Pray, Talk to Me ja Supernatural tuli ihan kunnollisia Hot 100 -hittejä ja bändi kiersi muun muassa ’N Syncin kanssa. Pikkuhittien ansiosta nimetön esikoisalbumi keräsi jonkin verran huomiota, mutta kakkosalbumi Oxygen floppasi. Bändi pinnisteli kuitenkin vielä parisen vuotta, kunnes RCA hylkäsi heidät vuonna 2001. Hieman ennen levy-yhtiön giljotiinin heilahdusta Ferguson oli tavannut Black Eyed Peas -yhtyeen will.i.amin. Ferguson vaihtoi taiteilijanimekseen Fergien ja liittyi Black Eyed Peasiin täysipainoseksi jäseneksi vuoden 2003 Elephunk-albumia äänitettäessä. Black Eyed Peas on sittemmin vastannut eräistä 2000-luvun suurimmista hiteistä, ja Fergie julkaisi vuonna 2006 loistavasti menestyneen sooloalbumin The Dutchess, jolle ei jostain syystä ole toistaiseksi saatu jatkoa.

Video ei ole enää saatavilla

Choice –> Pink

Vuosituhannen alussa There You Go -singlellään ja sitä seuranneella Can’t Take Me Home -albumilla (2000) poptaivaan kirkkaimpien tähtien joukkoon kertaheitolla noussut Pink on yksi sukupolvensa menestyneimpiä artisteja. Naisenergiaa uhkuvan amerikkalaislaulaja on noussut niin Yhdysvaltain kuin Britanniankin albumi- ja singlelistan ykköseksi ja saanut maailmanlaajuisesti kaupaksi reilusti toistasataamiljoonaa levyä. Ennen kuin Pinkistä tuli Pink (tai P!nk, kuten taiteilijanimi usein kirjoitetaan), hän oli tuiki tavallinen Alecia Beth Moore, yksi philadelphialaisen Choice-tyttöbändin kolmesta teini-ikäisestä jäsenestä, joille poptähteys oli vain kaukainen haaveuni. Choicen ura jäi torsoksi: trio sai sentään solmittua levytyssopimuksen L.A. Reidin LaFace Recordsin kanssa ja levytti sille jopa albumin, joka kuitenkin jäi levy-yhtiön hyllyyn pölyttymään. Choicen ainoaksi virallisesti julkaistuksi kappaleeksi jäi Key to My Heart, joka löytyy koripallotähti Shaquille O’Nealin tähdittämän musikaalikomedian Kazaamin soundtrackilta. Bändi hajosi vuonna 1998, mutta Pink jäi LaFacen talliin tekemään taikojaan.

Video ei ole enää saatavilla

Lizzy Grant –> Lana Del Rey

Koska Lana Del Reystä ja Lana Del Rey -nimisen hahmon aitoudesta/epäaitoudesta on taitettu peistä jo aivan riittävästi, tyydytään tässä toteamaan, että ennen Video Gamesin instagram-haaveunia, huuli-aiheisia salaliittoteorioita tai H&M-poseerauksia Lana Del Rey teki musiikkia nimellä Lizzy Grant – laulajan oikea nimi on Elizabeth Woolridge Grant. Popmoguli David Kahnen suojeluksessa syntyi EP-levy Kill Kill (2008) sekä albumi Lana Del Ray A.K.A. Lizzy Grant (2010). Sekä EP:ltä että albumilta löytyvän kappaleen Yayo Del Rey äänitti uudelleen vuoden 2010 Paradise-EP:lleen.

Video ei ole enää saatavilla

Kuka saapuu paikalle, millä kulkuvälineellä ja miksi?

Pink

Nimi ja ikä: Alecia Beth Moore, 33 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Vaaleanpunaisella vintage-Cadillacilla.

Miksi? Pink on ollut tyyleissään välillä hyvinkin rock, välillä jopa rockabilly. Autostereoissa soi luonnollisesti Pink Cadillac.

Vaaleanpunaista sen olla pitää, tietää Pink.

Adele

Nimi ja ikä: Adele Laurie Blue Adkins, 25 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Tyylikkäällä, museorekisterissä olevalla Jaguarilla.

Miksi? Adelen suosio on kahden julkaistun levyn jälkeen huipussaan, hän on maailman suosituimpia naisartisteja. Tästä huolimatta hänet on bongattu tekemässä ruokaostoksia Brittein saarten S-marketissa eli Tescossa. Museo-Jaguar on arvokas, mutta ei liian prameileva laulajattaren imagoon.

Adele luottaa brittiklassikkoon.

Feist

Nimi ja ikä: Leslie Feist, 37 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: 1970-luvun Volkswagen Kleinbus -pikkubussilla.

Miksi? Feist on indiemaailman tunnetuimpia nimiä. Kleinbus on musiikissaan autenttiseen äänimaisemaan panostavalle laulajalle sopivan maltillinen kulkuneuvo.

Feistille maistuu kimppakyyti.

Lykke Li

Nimi ja ikä: Li Lykke Timotej Zachrisson, 27 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Volvolla, jota ajaa autonkuljettaja.

Miksi? Lykke Li on ruotsalainen, joten hän saapuu Volvolla. Autonkuljettajaa tarvitaan, koska laulajatar on diivan maineessa. Saab olisi liian vaatimaton.

Volvo, taattua laatua Ruotsista.

Madonna

Nimi ja ikä: Madonna Louise Veronica Ciccone, 54 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Pramealla limusiinilla entouragensa ja joogaopettajiensa kanssa.

Miksi? Limusiinit eivät ole uutta Madonnalle. Hän pääsi niiden maailmaan jo Sacha Baron Cohenin Ali G -hahmon tähdittämällä Music-hittivideollaan.

Madonna – jalkatilan ystävä.

Taylor Swift

Nimi ja ikä: Taylor Alison Swift, 23 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Ford F-150 -pickupilla.

Miksi? Koska amerikkalaisen kantrilaulajan kuuluu saapua kokoontumisajoihin amerikkalaisella pickupilla.

Pick me up, vaatii Taylor Swift.

PJ Harvey

Nimi ja ikä: Polly Jean Harvey, 43 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Vanhalla keikkabussilla.

Miksi? Keikkabussiin liittyy vahvasti tinkimätön tekemisen meininki, jota löytyy myös Harveyn urasta.

Työn sankarille sopii keikkabussi.

Rihanna

Nimi ja ikä: Robyn Rihanna Fenty, 25 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Chris Brownin lahjoittamalla Lamborghinilla.

Miksi? Koska Rihanna sai oikeasti Chris Brownilta viime syksynä lahjaksi Lamborghinin. Kyllä sitä kelpaa saapua Nuorgamin torille esittelemään.

Lahjahevosvoimien suuhun ei saa katsoa.

Björk

Nimi ja ikä: Björk Guðmundsdóttir, 47 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Army of Me -musiikkivideosta tutulla jättiläisrekalla.

Miksi? Björkin jättiläisrekankäsittelytaidot vakuuttivat jo vuonna 1995 valmistuneella musiikkivideolla. Taidot ovat tuskin mihinkään kadonneet.

Ei väistetä! Ei väistetä!

Kokoontumisajojen osallistujista Pink konsertoi Helsingin Hartwall Areenalla tiistaina 28. toukokuuta. Rihanna esiintyy samassa paikassa sunnuntaina 28. heinäkuuta.

Video ei ole enää saatavilla

Pink tarjoilee priimaa caesar-salaattia.

Totuus helposti nieltävästä popmusiikista.

Kaikki eivät seesty lapsen syntymän jälkeen. Ei ainakaan Pink. Se käy ilmi viimeistään The Truth About Loven seitsemännellä kappaleella Slut Like You:

”You say you’re looking for a fool
And I’m just like ’Me too’
I’m gonna let you know the truth
I’m a slut like you”

Olen aina pitänyt Pinkistä. Hänen musiikkinsa on läpeensä harkittua, huippulaadukasta radiopoppia, mutta asenteensa ja tapansa käsitellä julkisuutta aidosti punk. Hänen parin kesän takainen Funhouse-kiertueen Kaisaniemen-keikkansa on parhaita keikkoja, joilla en ole ollut paikalla – katselin ja kuuntelin sen alueen ulkopuolelta.

Alecia Mooren ura on ollut huikea: 12 vuotta huipulla, pitkälti toistakymmentä hittisingleä maailman parasta listapoppia. Häntä ei tajua albumien välillä kaivata, mutta jokainen Pink-levy on aina yhtä tervetullut.

Siksi on upeaa, että Pinkin kuudes albumi osoittautuu muutaman päivän kuuntelun perusteella hänen parhaakseen – jopa yhdeksi vuoden levyistä. Huikea saavutus bisneksessä, jossa monia uria tekohengitetään single kerrallaan. Viimeistään The Truth About Love nostaa Pinkin popin aateliseksi, sinne Madonnan seuraan, jopa Kylie Minoguen ja Britney Spearsin edelle.

Mutta onko se lopulta mikään ihme? Pinkin ei ole tarvinnut todistaa mitään kenellekään enää moneen vuoteen. Hän on jo antanut meille toistakymmentä ilmiselvää popklassikkoa. Jokainen tästä eteenpäin on vain plussaa.

Ja kenties siksi The Truth About Love kuulostaa niin vapautuneelta. Ei seestyneeltä vaan vapautuneelta. Moore ei raivoa enää ahdistuneen nuoren naisen äänellä vaan elämää ja rakkautta nähneen ja kokeneen popduunarin. Are We All We Are -avausraita pakahduttaa – ei välttämättä musiikillisen neroutensa ansiosta, vaan siksi, että se kuulostaa ihan täsmälleen siltä Pinkiltä, jota puoli maailmaa rakastaa. Blow Me (One Last Kiss) lipeää hyvyydestään huolimatta hieman rutiinivedon puolelle, mutta vastapainoksi uusi Try-single saattaa ihan kaikki maailman musiikki huomioon ottaenkin olla vuoden parhaita kappaleita.

The Truth About Love näyttää rakkauden monet puolet: välillä päälle lipsahtaa lihallinen lutkavaihde ja välillä ikävöidään sitä ainoaa ja oikeaa. Fun.-bändistä tuttu Nate Ruess duetoi Pinkin kanssa kauniilla Just Give Me a Reasonilla, ja siis nimenomaan duetoi tasa-arvoisesti, mikä on nykypopissa melko harvinaista. Lily Rose Cooper (eli Allen) sulostuttaa ihan kivaa True Lovea, joka oikeastaan kuulostaakin hieman Lily Allenilta.

How Come You’re Not Here sekä nimibiisi flirttailevat The Black Keysin soundin kanssa, kunnes kummankin kertosäe ammutaan sellaisella radiopoprevolverilla, johon Black Keys ei ikinä tarttuisi. Mainittu Slut Like You on ehkä lapsellinen, mutta aivan fantastinen yhtä kaikki. Samaan lokeroon uppoaa riemastuttava Walk of Shame.

Beam Me Up on tämän albumin I Don’t Believe You, eli tyrmäävän nätti akustinen slovari. Eminem tekee pakollisen vastavierailunsa pätevällä Here Comes the Weekendillä. Pinkhän lauloi Eminemin Recovery-albumin kappaleella Won’t Back Down.

The Truth About Loven taustalta löytyy tietenkin kova koneisto – huippuvierailijoiden lisäksi Greg Kurstin, Max Martin, ja keitä siellä nyt onkaan – mutta en ole koskaan ymmärtänyt, miksi kellontarkasti mahdollisimman helposti omaksuttavaksi tuotettua musiikkia ei voisi nostaa jalustalle kokeellisemman taiteen tavoin. Etenkin, kun artistilla on Pinkin kyky tulkita ja välittää tunnetiloja sekä ennen kaikkea hänen hurmaava itseironiansa. Jos musiikki kuulostaa hyvältä, se on hyvää.

The Truth About Loven perusteella Pink saa minun puolestani nimittää itseään lutkaksi vielä pitkään. Ja vähintään yhtä pitkään hän on planeettamme suurimpia poptähtiä.

84 The Truth About Love on genressään kuin se kaupungin paras caesar-salaatti: tuttu, mutta uniikki annos, jonka jälkeen ei enää halua enää syödä caesar-salaattia missään muualla.

Video ei ole enää saatavilla

Pink 21.7.2010 Kaisaniemen puisto, Helsinki.

Pink 21.7.2010 Kaisaniemen puisto, Helsinki.

Irina on köyhien asialla.

Mikä on soittolistasi nimi?

”Nämä menee suorhan syrämhen -lista.”

Millä perusteella valitsit juuri nämä biisit soittolistaasi?

”Nämä vaikuttavat aina juuri kuten nimikin sanoo – syrämesä oikhein notkahtaa.”

Keille ihmisille suosittelet soittolistaasi ja miksi?

”Kaikille jotka pitävät  r’n’b -musasta, mutta ovat joustavia kuuntelemaan vähän muutakin esim. bulgarialaista chalga -musaa (josta en pidä, mutta otin yhden mukaan Desislava ja Azis -nimisiltä taiteilijoilta, jotka ovat maassaan hyvin suosittuja ja karismaattisia artisteja upeilla laulunlahjoilla. Heiltä valitsin lauluksi romanivivahteisen kappaleen.).”

Mikä on soittolistasi sinulle kaikkein tärkein kappale ja miksi?

”Alicia Keys – Superwoman. En ole feministi, mutta tämä kappale antaa ihmeesti poveria.”

Olisitko halunnut listallesi jonkun kappaleen, mitä ei kuitenkaan Spotifyssa ollut?

”Siskoni Petra Honkalan kappaleen nimeltä Love the Ice away. Käykää kuuntelemassa ja ladatkaa vapaasti. Sisareni tekee paljon musiikkia ja hänellä on upea ääni.”

Millainen musiikinkuuntelija olet?

”Musiikinkuuntelu kuuluu tärkeimpiin harrastuksiini, tosin pienten lasten takia en voi olla päivät pitkät kuulokkeet korvilla musiikin maailmassa.”

Kuka artisti tai mikä bändi on kaikkien aikojen suosikkisi?

”Vaikea kysymys. Parhaita tuntuu olevan paljon. Michael Jackson on kyllä viimeinen vastaukseni. Kyllä. Ehdottomasti. Hänen lahjakkuudellaan ei ollut rajoja.”

Minkä uuden artistin tai yhtyeen musiikin löysit viimeksi?

”Bruno Marsin. Näin videon Just The Way You Are ja jo video oli erikoinen. Laulajakin on söpöliini, joten siinäpä hyvä paketti. Ja siis tuo kappale Just The Way You Are ja Grenade ovat molemmat aiiiivan mahtavia.”

Ostatko vielä fyysisiä äänitteitä?

”En ole ostanut aikoihin. Kuuntelen niin monenlaista musiikkia ja kyllästyisin kappaleisiin, jos ostaisin ja kuuntelisin yötä päivää.”

Spotify vai iTunes?

”I have no idea.”

Milloin viimeksi kävit kuuntelemassa livemusiikkia?

”Eppu Normaalin joulukeikalla Circuksessa Helsingissä Kummeleiden kanssa. Pidin paljon mutta en nähnyt paljoa pituuteni vuoksi…”

Bonus: Jos Jumala ja Lemmy tappelisivat, kumpi voittaisi?

”No comment.”

Irina Andonovin soittolista

1. Leona Lewis: Run
2. Alicia Keys: Superwoman
3. Pink: Raise Your Glass
4. Bruno Mars: Grenade
5. Eamon: Fuck It
6. Eminem: Not Afraid
7. Michael Jackson: Beat It
8. Laura Pausini: E ritorno da te
9. Yazoo: Only You
10. Dezislava, Azis: Kazvash

Kuuntele Irina Andonovin soittolista.