”Moro, tääl Lost in Musicissa on Lieminen.”

Elämme kuvien aikakautta. Koska Nuorgam pyrkii pysyttelemään aina ajan hermolla, julkaisemme nyt yhden hengen kuvasyväanalyysiryhmämme mietinnön kymmenen Tampereen Lost in Music -festivaalilla esiintyvän artistin kuvallisesta aineksesta. Festivaali alkaa tänään.

Deathchain

Kuva: Maija Lahtinen

Nuorgamin analyysi: Deathchain on suomalaista death metallia. Sen tietää nimen lisäksi siitä, että yhtye näyttää olevan niin läheisessä kosketuksessa kuolemaan, että sen jäsenet eivät pelkästään ns. pukkaa multaa, vaan ovat ehtineet jo juurakoitua.

Deathchain Jack the Roosterissa la 19.10. klo 01.00.

Elephants from Neptune

Kuva: Renee Altrov.

Nuorgamin analyysi: Jopa virolaiset ovat positiivisempia kuin suomalaiset. Suomalaiset laulajat näyttävät lavalla maailman ilkeimmiltä juurakoilta. Virolaiset näyttävät positiivisen Positivus Festivalin backstagella melkein positiivisemmilta kuin ruotsalaiset. Meidän suomalaisten tulee perustaa erityistyöryhmä, jossa tutkitaan, miten voimme vaikuttaa vähemmän ilkeiltä juurakoilta.

Elephants from Neptune Doriksessa pe 18.10. klo 23.00.

Nyrkkitappelu

Nuorgamin analyysi: Suomalaisnuorukaisten rockyhtyeellä on hyvä nimi ja siinä soittaa Napalmi-Kaarlo– ja ”Luca Di Giovanni” -nimisiä henkilöitä. Nämä ovat hyviä asioita. Eivät kuitenkaan yhtä hyviä kuin se, että yhtyeen basisti osaa lentää käyttäessään punaisia erikoiskenkiään ja ollessaan alasti.

Nyrkkitappelu Klubilla to 17.10. klo 22.00.

Spekti

Nuorgamin analyysi: ”Tahdotko mut tosiaan”, tuntuu kysyvän Rähinä Recordsin Spekti, eikä näytä lainkaan varmalta vastauksesta itsekään. Ei ihme, jos ura ei ole urennut yli vuosikymmenen yritykselläkään, jos tahtotila on näin anteeksipyytelevä. Pyytelikö Stalin anteeksi?! Pyytelikö Kool Moe Dee? Pyytelikö Hanaun pommittaja Rudi Völler? Sitähän minäkin.

Spekti Ilves Bar & Nightin Rähinä-illassa to 17.10. klo 23.30–01.00.

Miriam Bryant

Nuorgamin analyysi: Miriam Bryant on ruotsalainen laulajatar. Tai itse asiassa hän on ruotsalais-suomalais-englantilainen laulajatar. Se on hyvä yhdistelmä, sillä englantilaiset osaavat olla poptähtiä, ruotsalaiset osaavat kirjoittaa hittibiisejä ja suomalaiset osaavat näyttää erinomaisilta ilkeiltä juurakoilta. Se on kätevä taito, jos kansainvälinen poptähteys ei ota tuulta alleen.

Miriam Bryant Yo-talolla la 19.10. klo 22.00.

Bel Vel

Nuorgamin analyysi: Bel Velin eli Nuorgamin vanhan ystävän, Suurlähettiläät-yhtyeen Jussun kuva kertoo, että hän pitää hatuista jopa enemmän kuin Markus Nordenstreng. Lisäksi hän pitää rakennuspölystä ja abstraktin ekspressionistisista käsiliikkeistä. Tähän ei eläin pysty! Nuorgam julistaa täten Jussu Pöyhösen tämänvuotisen virallisen Jorma Uotinen -palkintonsa voittajaksi.

Bel Vel Henry’s Pubissa to 17.10. klo 00.00.

Anssi Kela

Nuorgamin analyysi: Suomen rakastetuin aor-revivalisti ja rockin virallinen hyvä jätkä Anssi Kela ei ole pelkästään poroporvallisen maailman säännöistä vähät välittävä kapinallinen. Hän on myös aikamatkaaja! Miten muuten on selitettävissä, että näissä kuvissa Anssilla on jo talvi, kun me muut vielä odottelemme ensilumen tuloa?! Kysynpähän vaan. [Ed. huom.: ymmärrätkö ollenkaan, miten ns. valokuvat toimivat?]

Anssi Kela Pakkahuoneella la 19.10. klo 00.30.

Alise Joste

Nuorgamin analyysi: Alise Jostella on niin sanotusti heti porteista päästyään etulyöntiasema verrattuna muihin musiikin tulvasta erottautumaan pyrkiviin artisteihin. Omat kappaleensa säveltävistä latvialaisista siamilaisista kaksosista on nykyfolkin kentällä yksinkertaisesti jatkuva pula. Nuorgam odottaa jo livekokoonpanoa mielenkiinnolla.

Alise Joste Artturissa to 17.10. klo 21.00.

Yournalist

Nuorgamin analyysi: Ovelalla peitenimellä esiintyvät journalistiikan opiskelijat ovat päättäneet henkilökohtaisesti varmistaa, että painetuilla sanomalehdillä on kysyntää niin kauan kuin heidän yhtyeessään henki pihisee. Esikoislevy Print Is Dead? Over My Dead Body! kaupoissa nopeammin kuin ehdit sanoa ”median murros”. [Ed. huom.: yhtyeen esikoislevyn nimi on oikeasti Horror and Terror ja se on jo kaupoissa.]

Yournalist Artturissa la 19.10. klo 00.30.

Pimeys

Kuva: Heikki Kyvänen

Nuorgamin analyysi: Pimeyden kuvassa on katastrofaalisen vähän seuraavia asioita: pimeyttä, synkkyyttä, piikkejä, verta ja ilkeitä juurakkoja. Ottakaa nyt pojat herran tähden mallia Deathchainistä, joka taitaa tämän death metal -genren estetiikan. [Ed. huom.: Pimeys soittaa lempeää popmusiikkia.]

Pimeys Artturissa la 17.10. klo 20.00.

Lost in Music Tampereella 16.–19.10.

Antaisitko näiden miesten tarttua takinliepeeseesi kuiin vanhaan ystävään?

Hypetetty esikoislevyttäjä ilmoittautuu osaksi helposti lähestyttävän, mutta merkitystä omaavan suomenkielisen bändimusan jatkumoa. Suomirockiksikin tällaista on joskus kutsuttu.

Joku huhtikuinen iltapäivä se oli. Sää oli edelleen kylmä, mutta ainakin aurinkoinen; huikea valon määrä, lintujen raivokas sirkutus, talot sisäpihan toisella puolella muistuttamassa Keski-Euroopasta. Olin juuri palannut miltä lie asioilta, avasin sähköpostin ja huomasin saaneeni striimauslinkin Pimeys-yhtyeen esikoisalbumiin, josta minun piti kirjoittaa arvostelu.

Laitoin levyn soimaan ja keitin teetä. Aurinko sumensi läppärin ruudun, menin teemukini kanssa ikkunaan ja nauroin ääneen. Mikä paradoksi. Kevään kirkkain päivä, taustamusiikkina Pimeys-yhtyeen kappale nimeltä Pimeys – ja palaset sopivat täydellisesti yhteen. Pimeys ja valo, valo ja pimeys. Jotain nerokasta siinä oli. Biisi ei kuulostanut pimeältä, vaan kuulaalta, herkältä ja hauraudessaan voimakkaalta niin kuin tämä pohjoinen vuodenaika.

Jokainen kevät tarvitsee soundtrackinsa, ja jostain syystä olen kokenut, että sen pitää olla vaivattomasti eteenpäin soljuvaa suomenkielistä musiikkia. Tänä vuonna se on ollut Muut on jo menneet. Se avautui ensi yrityksellä, mutta ei ole toistaiseksi luovuttanut asemiaan piirun vertaa. Esikoislevyksi se on lähes naurettavan kova. Vähän häiritsevälläkin tavalla: eikö debytanttien pitäisi olla rosoisia, puolillaan kiinnostavia harhalaukauksia, aika ajoin kuin sattumalta asian ytimessä?

No, Pimeys on laatinut itsevarman helmen, mahdollisen klassikon, heti kättelyssä. En tiedä, kauanko tätä rakennelmaa on väsätty, mutta epäilemättä kohtalaisen pitkään. Saumakohtia ei näy. Silti levyllä on oma henkensä ja elämänsä, ihan todellisten ihmisten tekemältä se tuntuu. On vaikea väittää vastaan musiikille, joka maistuu todellisuudelta ammattitaitoisten taiteilijoiden huolella mallintamana.

Yhtyeellä on eräs klassinen ylivoimaetu puolellaan: kosketinsoittaja Joel Mäkinen ja kitaristi Pekka Nisu tekevät molemmat biisejä (ja laulavat niitä). Kansivihossa laulujen krediittejä ei ole yksilöity, joten sävellysvastuilla en spekuloi sen enempää. On kuitenkin todettava, että Muut on jo menneet jakautuu melko selvästi kahden tunnelman ja musiikillisen lähestymistavan kappaleisiin. Tämä onkin yksi albumin keskeisiä vahvuuksia.

Se aluksi kuultava yhtyeen nimikkobiisi on uljas ja iso pianoballadi luopumisesta ja eteenpäin katsomisesta ja esittelee yhden levyn perusmoodin: toiveikkuuden vakavan paikan edessä. Komeasti kasvava laulu kuulostaa joltakin, mitä Coldplay voisi tehdä, jos se olisi hyvä bändi, jos sillä olisi silmää nyansseille. Pimeyden kohdalla kuulostaisi vitsiltä puhua stadioneille tähtäämisestä, mutta selvästikään tällaisilla kappaleilla ei tähdätä marginaaliinkaan. Äitisi voi aivan hyvin tykätä Pimeydestä, jos sen hänelle soitat. Ei tarvitse olla edes mikään erikoisäiti.

Seuraavat kolme biisiä vaihtavat rivakamman popin pariin riemastuttavin tuloksin. Rakennukset on vielä katkeransuloinen kuvaus julmasta maailmasta ja vähän liian pehmeästä jätkästä, mutta Igor, Boris, Hugo ja mä heittäytyy jo virkistävästi holtittomaan nuoruus- ja kännisekoiluun. Yhtyeen hypeä viime syksynä nostattanut Elämä kiinnostaa on loistava, etukenoinen ralli, joka uhkuu sitä hysteeristä energiaa, joka meinaa laulun kertojankin saada pilaamaan parisuhteensa. Todettakoon muuten, että Elämä kiinnostaa on aika korkealla viime vuosien parhaiden biisinnimien listalla.

Kolme loistavaa kappaletta, joiden tahtiin korkata ne pullot ja tanssia siellä indiediskossa. Toivon, että niistä tulee osa mahdollisimman monen suomalaisen nuoruuden soundtrackia. Ne ansaitsevat romansseja, kännejä, oksentamisia, pettymyksiä ja 24 tunnin sisään heräävää uutta toivoa vapaalla kädellä annosteltuna.

Niistä kannattaa nauttia täysillä niiden kestäessä, sillä sen jälkeen tähän tunnemaailmaan ei enää palata. Loppulevyn ajaksi Pimeys heittäytyy varsin tummasävyisen ja enimmäkseen hidastempoisen musiikin pariin. Tavallaan tämä on pieni pettymys, ehkä joltain kantilta katsottuna vähän maton vetämistä kuulijan alta, mutta ongelma on aika mitätön: Pimeyden fiilistelybiisit ovat nimittäin erittäin hyviä nekin. Rikkaasti sovitettuja, hiljalleen ihon alle hiipiviä, tarkoituksellisen pidätteleviä ja oikeissa kohdissa liekkiin syttyviä.

Mielenkiintoista on, että vakavoituessaan yhtye alkaa kuulostaa välillä Zen Cafélta. Vähemmän maneeriselta ja paljon orgaanisemmalta Zen Cafélta onneksi. Hiipuvaa parisuhdetta kuvaava Siitä on jo kauan lähestyy vaarallisia vesiä. On omakotitalo, ei enää nukuta samassa sängyssä, tätä Suomi-realismia. Sen maailmaan en ihan pääse sisään, mutta melodisesti se on kyllä komea.

Sitten on Kunnia, joka kuulostaa jo lähes tietoiselta yritykseltä kartoittaa samaa mielenmaisemaa kuin Samuli Putro komeimpiin suorituksiinsa kuuluvalla Eipä tiennyt tyttö -klassikolla. Sukupolvien ketju, Pohjanmaata muistuttava paikka, komeat talot ja ankeat routaiset pellot. Perinteiden ja sääntöjen determinismi, kahleet joita ei saa katki. Biisien rakenteissakin on jotain samaa, tukahdutettu raivo saa ilmaisunsa musiikillisessa nostatuksessa. Tässäkin voitaisiin mennä pieleen, mutta Kunnia on oikeastaan ihan yhtä hyvä kappale kuin esikuvansa. Ja tämä lienee aihe, josta voi tehdä useampiakin biisejä, ehkä aina siihen asti, että joku on oppinut jotakin.

Levyn päättääkin simppeli, akustinen Katalonia-laulelma, jossa haaveillaan pääsystä rennommille rannoille ja lämpimämmän auringon alle.

Pimeyden tekstit ansaitsevat erityisen hatunnoston. Ne ovat lähes aina monitasoisia, sopivasti suggestiivisia. Niissä on pinnalla jotain ja sen alla jotain muuta. Ohimennen heitetyissä lauseissa saattaa paljastua jotain kokonaisuuden kannalta ratkaisevaa. Usein teksteissä on jokin paikka tai tilanne, josta pitäisi päästä pois. Joskus on jo päästykin. Tähän viittaa levyn nimikin, joka tuo mieleen myös kaveripiirin viimeisenä tuppukylässä jumittavan tyypin, joka viettää päivänsä rautatieasemalla.

Kun kyseessä on M.dulor-yhtiön julkaisu, voi rinnastuksen etsiä Suvi Koivun vuoden takaisesta Matkalla uuteen kaupunkiin -debyytistä. Se oli yksi viime vuoden virallisia kevätlevyjäni. Siinä oltiin jo päästy pois, totuteltiin uuteen. Muut on jo menneet voisi olla sen sisarteos.

85 Suomenkielinen rock elää kukoistuskautta, mutta tällä kertaa parrasvalojen ulkopuolella, M. Dulorin kaltaisten skarppien yhtiöiden julkaisuissa. Silti Pimeydenkin erinomaisella esikoisella voisi olla potentiaalia erittäin suuren yleisön tavoittamiseen.

Video ei ole enää saatavilla

Pimeys on yksi neljästä Nuorgamin ja GAEAn torstaina järjestämässä Doris-illassa nähtävästä esiintyjästä.

Kuudennen kerran Tampereen turuilla ja toreilla järjestettävä Lost in Music käynnistyy keskiviikkona 17. lokakuuta. Nelipäiväisen showcase-festivaalin huipennus koetaan luonnollisesti torstaina Nuorgamin ja GAEA Booking & Recordsin järjestemässä illassa, jonka aikana Doriksen lavalle nousevat Pimeys, Idiomatic ja Death Hawks sekä tietysti Nuorgam Dj’s.

Viihtyminen on mahdollista myös festivaalin muissa tapahtumissa, joihin pääset perehtymään sekä Lost in Musicin nettisivuilta löytyvien aikataulujen että alle kokoamamme soittolistan avulla. Sen kun painat play-nappulaa ja otat kompassin kouraan. Tampereella nähdään!

Huom! Olemme liittäneet iloksesi jutun loppuun 4 kuvaa Näsinneulasta!

Lost in Music 2012

1. Pimeys – Elämä kiinnostaa
2. Pariisin Kevät – Kesäyö
3. Jukka Ässä – Eläköön, amatöörit!
4. Stig – Vadelmasuklaa
5. Super Janne – Stadi on snadi
6. Karri-Koira – Kaikki tai ei mitään
7. Lenno – Streets
8. Alex Kunnari – Lifter
9. Noah Kin – My Name Is Noah Kin
10. Nicole Willis & The Soul Investigators – Keep Reachin’ Up
11. Death Hawks – How Dark Was the Land
12. Circle – Lääke
13. Kevin – Töölönlahti
14. Black Twig – Paper Aeroplane
15. Kiki Pau – Small Cuts
16. Idiomatic – You Are Not the Sun
17. French Films – When People Like You Filled the Heavens
18. Delay Trees – Uni15
19. Antero Lindgren – Louise (My Sweet)
20. All Will Be Quiet – Writing History
21. Revival Hymns – Spew
22. Varvara – Nicotine Stains
23. 15 Minutes Before The Dive – E.T.
24. Jurek – Ennen kuin me kadotaan
25. Sara – Rauhan aika
26. Neljä Ruusua – Katkera kuu
27. Mariska & Pahat Sudet – Liekki
28. Heli Kajo – Elämäsi suloisin virhe
29. Johanna Kurkela – Rakkauslaulu
30. Samuli Laiho – Sido mut suhun
31. Jalava – Sinä yönä
32. Eva & Manu – If Only
33. Mari Kalkun – Loomine
34. Bon Jouni – Please Don’t Fuck Me Up
35. Mirel Wagner – The Well
36. Timo Väänänen – Taikuri (Magician)
37. Jess and the Ancient Ones – Prayer for Death and Fire
38. Omnium Gatherum – New World Shadows
39. Bloodred Hourglass – Speed Superstar
40. Trelleborg – Gunbjorn (Birth of Skerriz)
41. Stam1na – Puolikas ihminen
42. Kumikameli – Cafe aulaitia ja latteuksia
43. Billy Talent – Viking Death March
44. Moron Police – Charlie’s Enormous Mouth
45. Lapko – River Venom
46. Murmansk – Sweet Trio
47. Pikku Kukka – Tyttö ja poika
48. Rubik – Sun’s Eyes
49. Kap Kap – Fullmooner
50. Don Johnson Big Band – Living The Life
51. Naturally 7 – Wall Of Sound
52. Kuningasidea – Valkoinen lippu
53. Tuomas Kauhanen – Miksi naiset rakastuu renttuihin?
54. Petri Nygård – Ryöstö
55. Eevil Stöö X Koksu Koo – Legacy (feat. Koksukoo & Dj Kridlokk)
56. Levon Zoltar – You Down With Obp
57. LCMDF – Cool And Bored
58. Iiris – Just Like an Ogre
59. Timi Lexikon – Moon kuu
60. Superscar – Neon Lights
61. Stockers! – Closer
62. TV Off – L.O.V.E.
63. Sansa – Low
64. Sturm und Drang – Molly The Murderer
65. Poets Of The Fall – The Lie Eternal
66. Doom Unit – Killing Time
67. Barbe-Q-Barbies – Love Machine
68. Death Letters – I Wish I Could Steal A Sunset
69. Wedding Crashers – Electric Butt
70. Koria Kitten Riot – The Wedding Waltz
71. The Flaming Sideburns – Black Moon
72. 22-Pistepirkko – UFO Girl
73. Barry Andrewsin Disko – Lampaita
74. Topi Saha – Se joka karkuun pääs
75. Kardemimmit – Tuonen tyttö

Kuuntele soittolista tästä.

Pimeys, fläppitaulubändi.

2000-luvun indierock, 1990-luvun vinkeä suomirock ja 1970-luvun proge sulautuvat yhteen Pimeys-yhtyeen käsittelyssä. Lopputulos on ”lunastamatonta blogihypeä kesäöihin” ja kenties kevään puhutuin kotimainen debytantti.

Yhtyeeseen kuuluvat:
Joel Mäkinen – laulu, koskettimet
Pekka Nisu – laulu, kitarat
Jukkis Virtanen – basso
Tuomo Laakso – rummut

Tähän haastatteluun vastaavat Joel Mäkinen ja Pekka Nisu.

Perustettu:

Joel: ”Nick Arse & The Arsenicksin jäätyä tauolle halusin jatkaa musiikin tekemistä. Olin käynyt Rex Willer -yhtyeessä tuuraavana kiipparistina, ja sitä kautta tutustuin Nisun Pekkaan. Uusia kappaleita alkoi syntyä, ja keväällä kasasimme yhtyeen musiikkimme ympärille. Syntyi Pimeys.”

Pekka: ”Keväällä 2011 oli ekat Pimeyden bänditreenit. Molemmila meillä oli silloin bändit tauolla ja olin vastikään päässyt suomeksi tekstittämisen makuun. Asiaa sitten oli.”

Julkaisut:
– Elämä kiinnostaa -single (julk. 18.6. M.dulor)
– Debyyttipitkäsoitto ”tekeillä”

Todennäköisimmin Pimeys…
…avaa rokkipoliisin käsivarret tiukasta rististä huimiin aplodeihin vaihtoehtohenkisillä rockfestivaaleilla jossain maakunnassa.

Epätodennäköisimmin Pimeys…
…lähtee hiihtokeskuskiertueelle.

Miksi Pimeys on hyvä?

Kahdella liikkeelle lasketulla kappaleellaan (Elämä kiinnostaa ja Näin sinut unessa) Pimeys osoittaa hallitsevansa tyylilajin jos toisenkin vallan mainiosti. Elämä kiinnostaa on hieno  suomenkielinen powerpop-sävellys, joka onnistuu välttämään suomirockin puisevimmat piirteet. Näin sinut unessa taas jatkaa luontevasti yhtyeen laulaja-kosketinsoittaja Joel Mäkisen ja basisti Jukkis Virtasen toisen yhtyeen Nick Arse & The Arsenicksin viitoittamalla linjalla. Vaikutteet 2000-luvun indierockista, 1990-luvun suomalaisen rockin äkkiväärimmistä kokoonpanoista ja 1970-luvun progesta muodostavat vavisuttavan kokonaisuuden.

Pimeys kolmella sanalla yhtyeen itsensä mielestä:

Joel: ”Potentiaali, poika, saunoo.”
Pekka: ”Lunastamatonta blogihypeä kesäöihin.”

Pimein yhtye tai artisti, jonka tiedätte?

Pekka: ”Yö.”

Joel: ”Absoluuttisen nollapisteen sivuprojekti Ahkerat simpanssit. Etenkin Uskis on mun bestis -kappale on vaikuttanut muhun syvästi. Siteeraan sitä säännöllisesti. Pimeimmät jätkät on Sydän, sydän -yhtyeessä.”

Video ei ole enää saatavilla

Joel: ”Aki Kaurismäen mukaan kaikkien elokuvaohjaajien ensimmäinen elokuvakokemus on muutaman alkoholiannoksen jälkeen Citizen Kane, ja muusikkona pitäisi varmasti sanoa Beatlesin A Day in the Life. Tosiasiassa se on Jethro Tullin Songs from the Wood. Esitin sitä vieraille, eikä paikalta saanut poistua ennen kuin LP oli kahdelta puolin kuunneltu. Viisivuotiaana mies ja huilu edustivat minulle rockia, kiihkeyttä ja seksuaalisuutta. Ja totta puhuen ne edustavat sitä vieläkin.”

Pekka: ”Sleepy Sleepersin Nykäsen Matti. Muistan sen etenkin serkkupojan laulamana, renkaissa roikkuen. Siitä se sitten tarttui.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä yhtyettä tai artistia kaikki kiertuebussissanne suostuvat kuuntelemaan?

Joel: ”Tämä on hankala. Voisiko olla Stam1na? Rumpalillemme Laakson Tuomolle se voi olla pikkasen liian raskasta. Tai ehkä Jethro Tull ja King Crimson tai Chick Corea? Uskon, että jollekin tulisi kuitenkin paha mieli.”

Pekka:” Sanoisin itsekin puskista Stam1na. Pidän siitä ja voimme fiilistellä sieltä Pajakkalan Markuksen saksofoniosuuksia, jotka ovat pääsääntöisesti suomirockin tämän vuosikymmenen helminauhaa. Oikeastaan voisin sanoa Suvi Koivu, koska sitä ei ole vielä tullut kuunneltua, mutta kaikkia varmasti kiinnostaa.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitkä ovat suosikkisäkeenne popmusiikissa?

Pekka: ”J. Karjalaisen Telepatiaa-biisin.”

”Tähtilampun alla, siinä sängyn laidalla
kun me kerran suudeltiin, oi mä uskoin ihmeisiin”

”Siinä on aivan mahtava toiveiden täyttymisen tunnelmaa. Soipi kauniisti. Puhumattakaan siitä koko biisin tunnelmasta.”

Video ei ole enää saatavilla

Joel: ”Suurin osa Flow-festivaalin kiinnityksistä. Kukaan ei muista niitä ensi vuonna.”

Pekka: ”Jatkuva ironisuus. Siis se, kun kaikki pitää vesittää sellaisella hehheh-meiningillä. Jengi ei tykkää mistään täysiä ja siten kaikki väljähtää. Onko se pelkoa siitä, että joku, mikä on nyt just kuumaa, on kohta aivan out? Rohkeutta, Suomen nuoriso! Pitää uskaltaa olla nolo.”

Video ei ole enää saatavilla

Joel: ”Ärsyttävin ja paras on aikuisrock. Jotain semmosta Pori Jazz -nypyttelyä mä vihaan, mutta Phil Collinsin hitit saa mut syttymään.”

Pekka: ”Dubstep. Ja nu-metal. Sanomattakin selvää, että Kornin ja Skrillexin yhteisbiisi osui todella vyön alle, niin kutsuttuun kultasuoneen.”

Video ei ole enää saatavilla

Pekka: ”YUP:n Rakkaus on pesti hulluuteen. Sitä on ajan hammas soundien puolesta vähän kolhinut sillä tavalla, että siitä kuulee, että se on omasta menneisyydestä. Ostin Lauluja metsästä -levyn siinä urpossa puuboksissa, missä tuli myös wunderbaumi mukana.”

(Huomaa ”urpo puuboksi” heti videon alussa!)

Video ei ole enää saatavilla

Joel: ”Ostin isälle Chopinin pianomusiikkia vinyylinä. Sitä ennen ostin The Shinsin kiipparistin Richard Swiftin levyn, joka on erinomainen. Vähän sellasta Tin Pan Alley -soundia.”

Pekka: ”Ostin U2:n Joshua Treen lahjaksi kirjan ja ruusun päivänä. Itselleni taisin ostaa viimeksi Matti Johannes Koivun albumin Toisen maailman nimi. Joel, voisit palauttaa sen.”

Video ei ole enää saatavilla

Joel: ”Riippuu taas viitekehyksestä. Eivät larppaajatkaan pidä itseään noloina. Voisin sanoa, että Sonata Arctican ensimmäinen levy.”

Pekka: ”Varmaankin Return to Foreverin Romantic Warrior. Nimi on jo todella nolo. Välillä kun siihen palaa, niin kyllä sitä miettii, että mikä tässä aikanaan puhutteli. Miinus 4 Äetsästä -osastoo.”

Video ei ole enää saatavilla

Joel: ”Sinä, minä, hän ja se. Tuottajana toimisi joku Apulannan jäsenistä.”

Pekka: ”Huumori pois. Jukka Gustavson kiippareissa, Esa Pulliainen kitarassa, Dennis Wilson rummuissa, Paul McCartney bassossa ja kaikki laulaisivat. Brian Wilson tuottaisi ja laulaisi myös. Nuorena.”