<?xml version="1.0" encoding="UTF-8"?>


<rss version="2.0"
  xmlns:content="http://purl.org/rss/1.0/modules/content/"
  xmlns:dc="http://purl.org/dc/elements/1.1/"
  xmlns:atom="http://www.w3.org/2005/Atom"
  xmlns:sy="http://purl.org/rss/1.0/modules/syndication/"
  xmlns:media="http://search.yahoo.com/mrss/"
  >

<channel>
  <title>Nuorgam — Paul Simon</title>
  <atom:link href="https://www.nrgm.fi/artisti/paul-simon/feed/" rel="self" type="application/rss+xml" />
  <link>https://www.nrgm.fi</link>
  <description>Verkkomedia, jossa rakkaus musiikkia kohtaan kukoistaa ja voi hyvin.</description>
  <lastBuildDate>Wed, 18 Mar 2026 13:17:32 +0000</lastBuildDate>
  <language>fi</language>
  <sy:updatePeriod>hourly</sy:updatePeriod>
  <sy:updateFrequency>1</sy:updateFrequency>
  <generator>https://wordpress.org/?v=6.9.4</generator>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/1/0/2/1024pxpaulsimonatthe930clubbjpg-100x100.jpg" />
    <media:content medium="image" type="image/jpeg" url="/ic/1/0/2/1024pxpaulsimonatthe930clubbjpg-500x500-non.jpg" />
    <title>Going to Graceland – Jäähyväiset Paul Simonille 15 laulussa</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/artikkelit/going-to-graceland-jaahyvaiset-paul-simonille-15-laulussa/</link>
    <pubDate>Wed, 16 May 2018 05:03:22 +0000</pubDate>
    <dc:creator>Juuso Räsänen</dc:creator>
    		<category><![CDATA[Artikkelit]]></category>
		<category><![CDATA[Uusi loppu]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=51123</guid>
    <description><![CDATA[76-vuotias Paul Simon starttaa jäähyväiskiertueensa tänään 16. toukokuuta Vancouverista. Juuso Räsänen muistelee miestä 15 hitin ja vähän harvinaisemmankin kappaleen kautta.
]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<img fetchpriority="high" decoding="async" aria-describedby="caption-attachment-51124" class="size-large wp-image-51124" src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2018/04/1024px-paul_simon_at_the_9-30_club_b-700x558.jpg" alt="&#8221;Pientä, naapurinpoikamaista Paul Simonia ei ole koskaan ollut luontevaa mieltää tähdeksi. Silti kyseessä on yksi kaikkien aikojen suosituimmista artisteista.&#8221;" width="640" height="510" srcset="https://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2018/04/1024px-paul_simon_at_the_9-30_club_b-700x558.jpg 700w, https://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2018/04/1024px-paul_simon_at_the_9-30_club_b-460x366.jpg 460w, https://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2018/04/1024px-paul_simon_at_the_9-30_club_b-768x612.jpg 768w, https://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2018/04/1024px-paul_simon_at_the_9-30_club_b-480x382.jpg 480w, https://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2018/04/1024px-paul_simon_at_the_9-30_club_b.jpg 1018w" sizes="(max-width: 640px) 100vw, 640px" /></a><p id="caption-attachment-51124" class="wp-caption-text">&#8221;Pientä, naapurinpoikamaista Paul Simonia ei ole koskaan ollut luontevaa mieltää tähdeksi. Silti kyseessä on yksi kaikkien aikojen suosituimmista artisteista.&#8221;</p>

<p>76-vuotias Paul Simon starttaa jäähyväiskiertueensa tänään 16. toukokuuta Vancouverista. Se on hyvä syy muistella miestä 15 hitin ja vähän harvinaisemmankin kappaleen kautta.</p>

<p>Olen kirjoittanut lukuisia muistokirjoituksia musiikki- ja elokuva-alan legendoista. On yhtä aikaa kuluttavaa ja antoisaa pohtia syvällisesti itseään inspiroinutta, keskuudestamme poistunutta taiteilijaa. Vaihtaakseni levyä, kokeilen nyt uudenlaista lähestymistapaa – nekrologia elävästä ihmisestä.</p>
<h2>#15 A Most Peculiar Man (Sounds of Silence, 1965)</h2>
<blockquote><p>”He was a most peculiar man<br />
He lived all alone within a house<br />
Within a room, within himself<br />
A most peculiar man”</p></blockquote>
<p>Todellakin, melko erikoinen mies on kysymyksessä. Pientä, naapurinpoikamaista juutalaista ei ole koskaan ollut luontevaa mieltää tähdeksi. Silti kyseessä on yksi kaikkien aikojen suosituimmista artisteista – pelkästään <em>Bridge Over Troubled Wateria</em> myytiin yli 25 miljoonaa kappaletta, <em>Gracelandia</em> 14 miljoonaa.</p>
<p>Simon antaa silloin tällöin haastatteluja, mutta melko vastentahtoisesti, eikä ole tunnettu vahvoista mielipiteistä tai suurista sitaateista. Simoniin ei liity vastaavaa mysteeriä kuin samana vuonna 1941 syntyneeseen kollegaansa <strong>Bob Dylaniin</strong>. Simonin julkisen elämän suurin kohu on hänen lyhyt avioliittonsa prinsessa Leian eli toissa vuonna kuolleen näyttelijä <strong>Carrie Fisherin</strong> kanssa.</p>
<p>Paul Simonin uran salaisuus lienee yksinkertaisesti miehen pettämätön tapa yhdistellä napakoita lyriikoita inspiroituneisiin sävellyksiin. Tässä simppeli esimerkki heti Simon &amp; Garfunkelin läpimurtoalbumilta.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="https://www.youtube.com/watch?v=3YTgwY1Ld5s" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/3YTgwY1Ld5s</a></p>
<h2>#14 Adios Hermanos (Songs from The Capeman, 1997)</h2>
<blockquote><p>”Calling old friends on the corners<br />
Just to lay our prayers upon them<br />
Crying adios pisanos, adios<br />
Adios pisanos, adios”</p></blockquote>
<p>Jokaisen suuren artistin kuuluu epäonnistua kunnolla ainakin kerran urallaan, muuten saattaa jämähtää paikoilleen. Paul Simonille voidaan lukea pohjakosketuksia muutamakin, ja sellainen on ehdottomasti puertoricolaisen elinkautisvangin <strong>Salvador Agronin</strong> elämästä kertova Broadway-musikaali <em>The Capeman</em>, jonka Simon sekä sävelsi että osittain käsikirjoitti.</p>
<p>Musikaalia esitettiin vain 68 kertaa, mutta sen pohjalta tehty levy ei ole huono – doo-wopia, gospelia ja lattarimusaa varsin energisesti sekoitteleva kokonaisuus oli vain monella tapaa vanhanaikainen, etenkin ajoitukseltaan, sillä uudet musikaalit olivat 2000-luvun vaihteessa todella out.</p>
<p>Sellainen mielenkiintoinen yksityiskohta näytelmään liittyy, että myöhemmin miljoonia levyjä myynyt ja <strong>Jennifer Lopezin</strong> ex-siippanakin tunnettu latinotähti <strong>Marc Anthony</strong> esiintyi ensimmäisen kerran pääroolissa juuri <em>The Capemanissa</em>.</p>
<p>Tässä musikaalin avausraita <em>Adios Hermanos</em>.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="https://www.youtube.com/watch?v=ZtABhCcTFjM" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/ZtABhCcTFjM</a></p>
<h2>#13 Hurricane Eye (You’re the One, 2000)</h2>
<blockquote><p>”Tell us all a story<br />
About how it used to be<br />
Make it up and write it down<br />
Just like history”</p></blockquote>
<p>Oli hienoa, ettei <em>The Capeman</em> jäänyt Simonin lopullisiksi jäähyväisiksi, sillä hänen loppu-uransa albumit ovat olleet varsin kelvollisia. Ne eivät ole mestariteoksia, mutta jokaiselta tällä vuosituhannella ilmestyneeltä albumilta – <em>You’re The One</em> (2000), <em>Surprise</em> (2006), <em>So Beautiful Or So What</em> (2011) ja <em>Stranger to Stranger</em> (2016) – löytyy jotain mielenkiintoista.</p>
<p>Huomionarvoista on, että Simon on <em>Gracelandista</em> saakka kehittänyt live-bändiään kymppikuntoon ja on nimenomaan eläkeiässä tehnyt huippumuusikoidensa kanssa verevämpiä keikkoja kuin moni sukupolvea nuorempi artisti.</p>
<p>Yksi Simonin seniorikauden huippuhetkistä kuultiin Pori Jazzissa vuonna 2002. Pidän 30 asteen helteessä järjestettyä konserttia edelleen toiseksi parhaana koskaan kuulemanani keikkana, silloin todella ymmärsi mitä elävä musiikki parhaimmillaan tarkoittaa. Mieleen jäi etenkin tämä <em>Capemanin</em> jälkeiseltä <em>You’re the One</em> -albumilta julkaistu kappale <em>Hurricane Eye</em>.</p>
<p>Oheinen live-versio ei ole yhtä kova, mutta antaa jotain osviittaa Simonin ja hänen yhtyeensä melodisista ulottuvuuksista.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="https://www.youtube.com/watch?v=VyPD-N5PaeE" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/VyPD-N5PaeE</a></p>
<h2>#12 Wristband (Stranger to Stranger, 2016)</h2>
<blockquote><p>”Wristband, my man<br />
You got to have a wristband<br />
And if you don’t have a wristband, my man<br />
You don’t get through the door”</p></blockquote>
<p>Ja jos puhutaan vielä hetki Simonin viimeisestä levystä <em>Stranger to Strangeristä</em>, niin se on itse asiassa jopa innovatiivinen. Rikkaista ja monipuolisista sävelkudoksistaan tuttu Simon nimittäin karsi kaiken melodisuuden albumilla minimiin. Levy se perustuu pitkälti pelkistettyihin rytmeihin ja ääniefekteillä kompattuun säestämättömään laulantaan – eräänlaista post-milleniaalista doo-wopia siis. Levy keräsi komeat kritiikit ja myös kaupallista menestystä – ykkössijan brittien albumilistalla ja kolmannen sijan jenkkien Billboard 200:ssa. Vastaavaa ei Simonin kohdalla ollut nähty 25 vuoteen.</p>
<p>Levyn eka sinkku <em>Wristband</em> kertoo tositarinan tilanteesta, jossa Simon ei ollut päästä omalle keikalleen, koska festivaalin turvamies ei tunnistanut häntä ja vaati nähdä backstage-rannekkeen, jonka artisti oli luonnollisesti unohtanut traileriinsa. Jälleen yksi todiste siitä, että yksi maailman myydyimmistä artisteista ei ole koskaan ollut tähti.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="https://www.youtube.com/watch?v=O3crKHaBdy4" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/O3crKHaBdy4</a></p>
<h2>#11 One-Trick Pony (One-Trick Pony, 1980)</h2>
<blockquote><p>”He’s a one trick pony<br />
One trick is all that horse can do<br />
He does one trick only<br />
It’s the principal source of his revenue<br />
And when he steps into the spotlight<br />
You can feel the heat of his heart<br />
Come rising through”</p></blockquote>
<p>Pysyttäydytään vielä hetki Simonin vähemmän tunnetuissa tuotoksissa. Aikaisempaa heikommin menestyneen <em>Still Crazy After All These Years</em> -levynsä (1975) jälkeen Paul Simon kyseenalaisti koko musiikillisen uransa mielekkyyden ja piti neljän vuoden tauon keikkailusta ja levyttämisestä.</p>
<p>Vuonna 1980 hän palasi julkisuuteen uuden elokuvan ja sen soundtrackin kera. <em>One-Trick Pony</em> kertoo kiertuemuusikko <strong>Jonah Levinistä</strong>, jolla on nuoruudessaan ollut joku hittikin, mutta joka joutuu keski-iässä kiertämään Yhdysvaltoja show-bändinsä kanssa lähes tuntemattomana tienatakseen elantonsa.</p>
<p>Paul Simonin suosio on aina ollut hänen elokuvallista alter egoaan suurempaa, mutta tarina ammentaa toki myös miehen omista menestymispaineista sovitettuna pienempään mittakaavaan.</p>
<p>Heikon vastaanoton saaneet <em>One-Trick Pony</em> -levy ja -elokuva ovat mainettaan huomattavasti parempia ja elokuva ehkä uskottavin kuvaus keskitason keikkamuusikon elämästä. Nimibiisi kertoo aiheesta olennaisen. Levyn tunnetuin kappale on kuitenkin edelleen radiosoittoakin saava <em>Late in the Evening</em>.</p>
<p>Ja juuri nyt ei tule mieleen montaa muuta levyä, joka kuulostaisi enemmän New Yorkilta kuin <em>One-Trick Pony</em>. Ehkä Steely Danin <em>Aja</em>.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="https://www.youtube.com/watch?v=KDD9qwsX06c" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/KDD9qwsX06c</a></p>
<h2>#10 50 Ways to Leave Your Lover (Still Crazy After All These Years, 1975)</h2>
<blockquote><p>”The problem is all inside your head, she said to me<br />
The answer I easy if you take it logically<br />
I’d like to help you in your struggle to be free<br />
There must be fifty ways to leave your lover”</p></blockquote>
<p><em>50 Ways to Leave Your Lover</em> löytyy aikaisemmin mainitulta albumilta <em>Still Crazy After All These Years</em>. Kappale on kyllä kirjoitettu Paul Simonin ensimmäisen avioeron jälkeen, mutta levyn taustat tekevät kappaleesta moniulotteisemman. <em>Still Crazyn</em> piti nimittäin alun perin olla Simon &amp; Garfunkelin comeback-julkaisu viiden vuoden tauon jälkeen.</p>
<p>Simonin ja Garfunkelin yhteistyö on kuitenkin aina ollut ongelmallista, Simon on vastannut sekä kappaleiden säveltämisestä että sanoittamisesta ja Garfunkel lähinnä laulustemmoista ja muutamasta hienosta päävokalistisuorituksesta – kuten <em>Bridge Over Troubled Waterissa</em>. Tämä epätasa-arvoinen roolijako on aiheuttanut jatkuvaa kitkaa yhteistyöhön, ja kaksikon uralla on nähty monta eroa ja yhteenpaluuta, useimmiten live-keikkojen muodossa. <em>Still Crazykin</em> muuttui lopulta Simonin soololevyksi. Se sisältää vain yhden Simon &amp; Garfunkel-kappaleen, <em>My Little Townin</em>.</p>
<p><em>50 Ways To Leave Your Lover</em> on yksi Simonin isoimmista soolohiteistä ja edustaa sisältönsä puolesta suurinta mahdollista ironiaa tässä 1990-luvulla järjestetyssä <em>Concert in the Parkissa</em>, jossa Simon laulaa biisin etualalla, Garfunkelin läpsytellessä rytmiä taustavarjoissa.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="https://www.youtube.com/watch?v=K4xoHjNjxus" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/K4xoHjNjxus</a></p>
<h2>#9 Old Friends (Bookends, 1968)</h2>
<blockquote><p>”Old friends, old friends,<br />
Sat on their parkbench like bookends<br />
A newspaper blown through the grass<br />
Falls on the round toes<br />
of the high shoes of the old friends</p>
<p>Old friends, winter companions, the old men<br />
Lost in their overcoats, waiting for the sun<br />
The sounds of the city sifting through trees<br />
Settles like dust on the shoulders of the old friends</p>
<p>Can you imagine us years from today<br />
Sharing a parkbench quietly<br />
How terribly strange to be seventy”</p></blockquote>
<p>Simonin ja Garfunkelin riitaisan historian vuoksi samaisen <em>Concert in the Park</em> -konsertin Old Friends -live-versiota ei kannata katsoa, sillä juuri kyseinen kappale todistaa, kuinka jäätävä kaksikon suhde on vielä 1990-luvullakin ollut. He eivät katso toisiinsa kertaakaan, vaan esittävät laulun lasittuneesti eteenpäin tuijottaen.</p>
<p>Näin ollen C<em>oncert in the Parkia</em> voidaankin pitää ensisijaisesti <strong>Art Garfunkelin</strong> elatuskonserttina. Tämä on traagista siksikin, että Simon aikoinaan kynäili <em>Old Friendsin</em> heidän ensimmäiselle listaykköslevylleen ajatellen juuri itseään ja Garfunkelia ja sitä, millaista heidän elämänsä olisikaan 50 vuoden päästä. No, ehkä kaksikolla on vielä aikaa thedä sovinto. Nyt mittarissa on se 70 vuotta ja ylikin.</p>
<p>Laitetaan tähän kuitenkin mieluummin sympaattisempi live-versio.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="https://www.youtube.com/watch?v=BPTOY8FrvNw" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/BPTOY8FrvNw</a></p>
<h2>#8 Bridge Over Troubled Water (Bridge Over Troubled Water, 1970)</h2>
<blockquote><p>”Sail on silver girl<br />
Sail on by<br />
Your time has come to shine<br />
All your dreams are on their way<br />
See how they shine<br />
Oh, if you need a friend<br />
I&#8217;m sailing right behind<br />
Like a bridge over troubled water<br />
I will ease your mind<br />
Like a bridge over troubled water<br />
I will ease your mind”</p></blockquote>
<p>Ehkä siinäkin on sitten jotain ironiaa, että Simon &amp; Garfunkelin isoimman hitin laulaa juuri Garfunkel. Tämän kappaleen kohdalla tapeltiin itse asiassa siitä, kumpi sen joutuu esittämään – Simon vaati, että Garfunkel ja päinvastoin. Lopulta päädyttiin Garfunkeliin, sillä Simon oli tehnyt kappaleen nopeasti, eikä edes osannut selittää miten ja totesi, ettei se oikeastaan kuulostakaan häneltä itseltään. Lisäksi Simonin ääniala ei yltänyt riittävän korkealle.</p>
<p>Näin ollen Simonin tunnetuimman tuotoksen ääntä dominoi ikuisesti Art ”Jewfro” Garfunkel. Mikäs siinä, biisi on hieno, moneen tilanteeseen toki liian pateettinen. Lisäksi siitä on tehty lukuisia covereita, myös ne kaikki hirveät hissibiisiversiot, jotka rasittavat jonotusmusiikkina ja missä lie kokolattiamattomotelleissa ja ostoskeskuksissa.</p>
<p><em>Bridge Over Troubled Water</em> -levyä tosiaan myytiin yli 25 miljoonaa kappaletta. Se oli 1970-luvulla jenkkien myydyin albumi ja Suomessakin ilmestymisvuotensa myydyin. Vaikea hittiä hitin perään sisältävästä levystä on mitään negatiivista löytää – se on harvoja albumikokonaisuuksia, jossa ei ole heikkoa lenkkiä. Nimikkobiisin ohella <em>El Condor Pasa, Cecilia, The Boxer, Baby Driver, So Long Frank Lloyd Wright</em> ja <em>The Only Living Boy in New York</em> ovat soineet radioaalloilla ympäri mailman 48 vuotta putkeen.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="https://www.youtube.com/watch?v=H_a46WJ1viA" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/H_a46WJ1viA</a></p>
<h2>#7 Kodachrome (There Goes Rhymin’ Simon, 1973)</h2>
<blockquote><p>”Mama don&#8217;t take my Kodachrome away<br />
Mama don&#8217;t take my Kodachrome away<br />
Mama don&#8217;t take my Kodachrome away”</p></blockquote>
<p>Ikuiselta pikkupojalta vaikuttava Paul Simon on ulkoisesta olemuksestaan huolimatta aina jollain tavalla ollut sisäisesti vanha mies. Sen vuoksi hänen laulunsa ovat parikymppisestä asti monesti käsitelleet vanhenemista.</p>
<p>Yksi Simonin tunnetuimmista aihepiirin kappaleista kertoo siitä melko suoraviivaisesti. <em>Kodachrome</em> on kompakti kiteytys vuosien vääjäämättömästä vierimisestä, biisissä lauletaan samalla kertaa mielen Kodak-filmille tallentuvista muistoista ja dementian pelosta, mutta kontrastirikkaasti iloisella mielellä. Osuvaakin siis, että Simonin vähemmän tunnetulta kolmannelta soololevyltä <em>There Goes Rhymin’ Simon</em> juuri tämä on ainoa kappale, joka muistetaan (ehkä <em>American Tunen</em> lisäksi).</p>
<p>Pienimuotoiselta vaikuttava biisi kiteyttää jälleen Simon sävellystaidot. <em>Kodachrome</em> alkaa hitaasti ja kasvaa ristiriidassa sisältöönsä nähden nopeaksi ralliksi… tai mahdollisesti kuvaten elämänkulun kiihtymistä loppua kohden. <strong>Barry Beckettin</strong> nopeutuvat pianoriffaukset kruunaavat musiikillisen kliimaksin.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="https://www.youtube.com/watch?v=qrRRhoS3KFk" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/qrRRhoS3KFk</a></p>
<h2>#6 Me and Julio Down by the Schoolyard (Paul Simon, 1972)</h2>
<blockquote><p>”It’s against the law<br />
It was against the law<br />
What the mama saw<br />
It was against the law</p>
<p>Seein’ me and Julio<br />
Down by the schoolyard<br />
Seein’ me and Julio<br />
Down by the schoolyard”</p></blockquote>
<p>Paul Simonin ensimmäinen nimikkosooloalbumi oli jo varsin itsevarma tuotos, soundeiltaan vaatimattomampi kuin <em>Bridge Over Troubled Water</em>, mutta kuitenkin kompakti paketti, joka sisälsi <em>Mother and Child Reunionin</em> ja <em>Peace Like a Riverin</em> kaltaisia vahvoja biisejä. Albumi myi hyvin ja antoi osviittaa siitä, että Simonin elämäntyö jatkuisi vielä pitkään duourankin jälkeen.</p>
<p>Simonin yhdeksi kaikkien aikojen suosituimmista biiseistä on noussut levyn hitti <em>Me and Julio Down by the Schoolyard</em>, jota on hyödynnetty useammassakin leffassa ja tv-sarjassa <em>Simpsoneista</em> <strong>Wes Andersonin</strong> <em>The Royal Tenenbaumsiin</em>.</p>
<p>Laulun lyriikat ovat vähintäänkin mystiset. Ne kertovat ”minusta” ja Juliosta, jotka tekevät laittomuuksia, ja kertojaminä joutuu lopulta lähtemään karkumatkalle kotoaan. Monenlaisia teorioita laulun sisällöstä on liikkunut – seksuaalissävytteisiä ja huumetarinoita – mutta Simonin selitys sille mistä laulu kertoo on aina ollut hyvin yksiselitteinen: ”Minulla ei ole aavistustakaan!”</p>
<p>Siinä mielessä kyseessä on ainutlaatuinen kappale, että vaikka se on julkaistu vuonna 1972, biisiin on tehty musiikkivideo vasta vuonna 1988, peräti 16 vuotta myöhemmin. Kaiken kukkuraksi parhaaseen aikakauden rap-tyyliin sen avaavat Simonin levy-yhtiön Warner Brothersin MC-kollegat <strong>Big Daddy Kane</strong> ja <strong>Biz Markie</strong>. Kuvasto myötäilee omalla tavallaan biisin sisältöä, mutta säilyttää konkreettisella tasolla lähinnä kappaleen kepeyden.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="https://www.youtube.com/watch?v=Z6VrKro8djw" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/Z6VrKro8djw</a></p>
<h2>#5 Homeward Bound (Parsley, Sage, Rosemary and Thyme, 1966)</h2>
<blockquote><p>”Home where my thought’s escaping<br />
Home where my music’s playing<br />
Home where my love lies waiting<br />
Silently for me”</p></blockquote>
<p>Paul Simon kynäili kolmannen levyn hittinsä jo 1960-luvun alussa viettäessään vuoden Englannissa kiertäen brittien folk-ympyröitä. Se on myös osuvasti hänen jäähyväiskiertueensa nimi. Simon kirjoittaa alkuvuodesta julkaisemassaan tiedotteessa seuraavasti:</p>
<p>”Olen usein miettinyt miltä tuntuisi saavuttaa elämässään tilanne, jossa harkitsisin esiintymisurani lopettamista. Nyt tiedän: jonkin verran huolestuttavalta, hieman jännittävältä ja ehkä myös helpottavalta.</p>
<p>Rakastan musiikin tekemistä, ääneni on edelleen vahva ja minulla on tiukka bändi äärimmäisen lahjakkaita muusikoita. Ajattelen musiikkia jatkuvasti. Harmi, että menetimme pääkitaristimme ja ystäväni, <strong>Vincent N’Guinin</strong>, viime joulukuussa 30 vuoden keikkailemisen jälkeen. Tämä menetys ei ole aina syy konsertoimisen lopettamiseen, mutta kyllä silläkin oli merkitystä. Kaikkein eniten soittamisen iloa vähentää kuitenkin, että se mitää minut poissa vaimoni ja perheeni luota.</p>
<p>Haluan suuresti kiittää kaikkia ihmisiä ympäri maailman, jotka ovat näiden 50 vuoden aikana käyneet minua kuuntelemassa.</p>
<p>Tämän kiertueen jälkeen odotan mahdollisuutta tehdä satunnaisia akustisia esiintymisiä, joiden tuoton lahjoitan hyväntekeväisyysjärjestöille – etenkin sellaisille, joiden tavoitteena on pelastaa planeettamme.”</p>
<p>Paul Simonin jäähyväiskiertue starttaa siis tänään 16. toukokuuta Vancouverista ja päättyy 22. syyskuuta järjestettävään New Yorkin konserttiin. Itse näen miehen kolmannen ja viimeisen kerran Amsterdamissa 8. heinäkuuta. Jotenkin melankolista, mutta silti parempi vaihtoehto kuin muistella häntä seuraavan kerran oikeassa nekrologissa.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="https://www.youtube.com/watch?v=WHI2nWdRdXw" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/WHI2nWdRdXw</a></p>
<h2>#4 Mrs. Robinson (The Graduate -soundtrack ja Bookends, molemmat 1968)</h2>
<blockquote><p>”Dee-de-de-de-de-dee-de-de-de-dee-de-de-dee<br />
Doo-do-do-do-do-doo-do-do-doo”</p></blockquote>
<p><strong>Mike Nicholsin</strong> <em>Miehuuskoe</em>-elokuvaan kirjoitettu hitti lienee Simon &amp; Garfunkelin soitetun heti <em>Bridge Over Troubled Waterin</em> jälkeen. Elokuvaklassikossa <strong>Dustin Hoffmanin</strong> esittämä college-poika on hukassa elämänsä kanssa ja ajautuu suhteeseen vanhempiensa ystävän Mrs. Robinsonin (<strong>Anne Bancroft</strong>) kanssa. Nimikkobiisin ohella tarinaa pohjustetaan voimallisesti myös vanhemmilla S&amp;G:n hiteillä, kuten <em>Scarborough Fair</em> ja <em>The Sound of Silence</em>.</p>
<p>Ohjaaja Nichols oli Simon &amp; Garfunkel -fani ja kuunteli duon levyjä taukoamatta ennen <em>Miehuuskokeen</em> tekemistä ja toivoi voivansa lisensoida S&amp;G-kappaleita elokuvaansa. Aluksi Simon kieltäytyi, mutta lupasi tehdä pari uutta biisiä elokuvaa varten. Nichols ei kuitenkaan välittänyt kappaleista <em>Punky’s Dilemma</em> ja <em>Overs</em>, jotka julkaistiin myöhemmin <em>Bookendsillä</em>, ja kyseli vielä kolmannen kappaleen perään.</p>
<p>Kaksikko oli viritellyt uudelle levylleen laulua nimeltä <em>Mrs. Roosevelt</em> ja myöhemmin alkanut kutsua sitä leikkisästi <em>Mrs. Robinsoniksi</em> käsikirjoituksen mukaan. Viimeisessä kokouksessa Nichols oli jo epätoivoinen, kun tunnaribiisiä ei ollut löytynyt, jolloin Garfunkel ehdotti, että entäs <em>Mrs. Robinson.</em> Nichols hyppäsi seisomaan ja huusi: ”Teillä on kappale nimeltä <em>Mrs. Robinson</em>, ettekä ole kertoneet minulle!”</p>
<p>Simon ja Garfunkel esittivät Nicholsille keskeneräisen kappaleen, josta puuttui sanoituksia ja lauloivat sen vuoksi paikoitellen dee-de-de-de-de-dee-de-de-de-dee-de-de-dee. No, siinä se oli, ja rallattelukin jäi valmiiseen biisiin.</p>
<p><em>Mrs. Robinson</em> kohosi <em>The Sound of Silencen</em> jälkeen vasta toiseksi jenkkilistan Simon &amp; Garfunkel -ykköshitiksi. <em>Miehuuskokeesta</em> tuli yksi elokuvahistorian suurimmista klassikoista ja Dustin Hoffmanille se avasi tien tähtiin.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="https://www.youtube.com/watch?v=kDlAMjM-77Y" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/kDlAMjM-77Y</a></p>
<h2>#3 The Obvious Child (The Rhythm of the Saints, 1990)</h2>
<blockquote><p>”We had a lot of fun<br />
We had a lot of money<br />
We had a little son and we thought we&#8217;d call him Sonny<br />
Sonny gets married and moves away<br />
Sonny has a baby and bills to pay<br />
Sonny gets sunnier<br />
Day by day by day by day</p>
<p>I&#8217;ve been waking up at the sunrise<br />
I&#8217;ve been following the light across my room<br />
I watch the night receive the room of my day<br />
Some people say the sky is just the sky<br />
But I say<br />
Why deny the obvious child?<br />
Why deny the obvious child?”</p></blockquote>
<p>Simonin ura lähti uuteen nousuun afrikkalaisia soundeja paulsimonismeihin yhdistävän <em>Graceland</em>-albumin myötä, eikä Simon halunnut tuoreen menestyksen vanavedessä vielä lopettaa etnosoundikokeilujaan. Seuraavaksi matka suuntasi Etelä-Amerikkaan, ja lopputuloksena syntyi <em>The Rhythm of the Saints</em>. Edeltäjäänsä huomattavasti surumielisempi albumi ammentaa etenkin latino- ja natiivirytmeistä. Levy on äänitetty livenä Salvadorin kaupungin kaduilla Brasiliassa.</p>
<p><em>Saints</em> ei nauttinut aivan <em>Gracelandiin</em> verrattavaa suosiota, mutta Simon itse arvostaa levyä korkealle, ja vaikka se menestysreseptiä toistaakin, on se lähes yhtä laadukas kuin <em>Graceland</em>. <em>The Rhythm of the Saints</em> ja <em>Graceland</em> muodostavatkin Paul Simonin keikkasetin rungon, jonka ympärille ripotellaan muita miehen soolouran kappaleita ja yleensä vasta loppupuolella Simon &amp; Garfunkel -numeroita.</p>
<p><em>The Rhythm of the Saintsilla</em> on monta omaperäistä, toisiaan täydentävää kappaletta, jotka sekoittelevat keskenään kaikkia Paul Simonin uran innoituksen lähteitä. Esimerkkinä vaikkapa levyn avausraita<em> The Obvious Child</em>, jossa yhdistyvät Simonin yhtä aikaa iloinen ja melankolinen mielenmaisema ja jonka sanat kertovat jälleen – yllätys, yllätys – vanhenemisesta, lapsuudesta ja viattomuuden menettämisestä.</p>
<p>Salvadorin kaduilla toteutettiin myös kappaleen musiikkivideo, jota varten mikkejä kiinnitettiin lyhtypylväisiin, koottiin kymmenpäinen rumpuarmada ja sadat paikalliset ihmiset saapuivat yleisöksi seuraamaan erikoista näytöstä.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="https://www.youtube.com/watch?v=9HKNAhAxMAk" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/9HKNAhAxMAk</a></p>
<h2>#2 The Sound of Silence (Sounds of Silence, 1965)</h2>
<blockquote><p>”Hello darkness my old friend<br />
I’ve come to talk with you again”</p></blockquote>
<p>Tein muutama vuosi sitten 50 surullisinta laulua -listan ja valitsin <em>The Sound of Silencen</em> ensimmäiseksi. Näin kirjoitin:</p>
<p><em>The Sound of Silence</em> on surullisen laulun prototyyppi. Jos jotain pitäisi tallentaa aikakapseliin todistamaan ihmiskunnan päättymättömästä melankoliasta, se olisi juuri tämä Paul Simonin kappale, jonka hän kirjoitti 21-vuotiaana. Kun haastattelija tuolloin kysyi, että mistä 21-vuotias keksii tällaisia sanoja, Simon vastasi: ”En tiedä.”</p>
<p>Tyypilliseen tapaan selitystä Simonilta ei ole saatu vanhemmallakaan iällä, hän on vain kertonut, että kirjoitti laulun kylpyhuoneessaan hyödyntääkseen sitä kaikukammiona. Simon oli laittanut valot pois, ottanut kitaran käteensä ja sanat ”Hello darkness, my old friend…” vain kumpusivat jostain sisältä.</p>
<p><em>The Sound Of Silence</em> on mysteeri. Se ei vain kerro täydellisestä yksinäisyydestä, vaan myös jatkuvasta paluusta totaaliseen emotionaaliseen eristykseen. Kuka tahansa pystyy jossain vaiheessa elämäänsä samastumaan tähän kappaleeseen, ja joillekin se on heidän koko olevaisuutensa tunnussävel.</p>
<blockquote><p>”People writing songs<br />
That voices never share”</p></blockquote>
<p>Mutta tätä laulua jaetaan niin kauan kuin on elämää.</p>
<p>https://youtu.be/&#8211;DbgPXwLlM</p>
<h2>#1 Graceland (Graceland, 1986)</h2>
<blockquote><p>”I’m going to Graceland<br />
Memphis Tennessee<br />
I’m going to Graceland<br />
Poor boys and pilgrims with families<br />
And we are going to Graceland</p>
<p>And my traveling companions<br />
Are ghosts and empty sockets<br />
I’m looking at ghosts and empties<br />
But I’ve reason to believe<br />
We all will be received<br />
In Graceland”</p></blockquote>
<p>Pitelin <em>Graceland</em>-albumia ensimmäisen kerran kädessäni joskus 1990-luvun alkupuolella lukion kuumimpina grunge- ja metalliaikoina. En ollut kovinkaan angstinen nuori ja olin pitkään pohtinut, voisiko nykymusiikki edustaa myös jotain positiivista, mahdollisesti jopa puhdasta iloa.</p>
<p>Löysin <em>Graceland</em>-vinyylin Tampereen pääkirjaston Metson musiikkiosastolta. En tarkkaan edes muista miksi olin etsimässä levyä – sillä saattoi olla jotain tekemistä <em>You Can Call Me Al</em> -kappaleen <strong>Chevy Chase</strong> -musiikkivideon kanssa, mutta en mene tästä takuuseen.</p>
<p><em>Graceland</em> on minulle edelleen yksi henkilökohtaisista top 10 -levyistäni. Omalla tavallaan se edustaa postmodernille ajalle eräänlaista antitaidetta, sillä musiikillisesti se on täynnä vain ja ainoastaan hyvää oloa ja juuri tuolloin etsimääni iloa. Se ei maalaa kolmannesta maailmasta ankeaa kärsijää, vaan tyytyväisen, elämänmyönteisen paikan, josta länsimainen ankeistaja voi ennemmin ottaa oppia kuin jota katsella alaspäin vihamielisessä, säälivässä tai omaa, opettavaista ylemmyyttään rajojen yli työntävässä mallissaan.</p>
<p><em>Gracelandilla</em> oli jättimäinen vaikutus. Sen ilmiömäinen menestys teki etnomusiikista valtavirtaa, avasi kansainvälisiä mahdollisuuksia lukuisille pienemmille, muista kulttuureista tuleville bändeille ja artisteille.</p>
<p><em>Graceland</em> on puhdasta ilotulista ensimmäisestä viimeiseen kappaleeseen. Kokonaisuutta on vaikea eritellä, yhdenkin biisin puuttuminen veisi jotain pois täydellisestä eheydestä. <em>Graceland</em> kuitenkin kiteytyy nimikkokappaleeseensa, joka ei millään tavalla edes kerro Afrikasta, vaan <strong>Elviksen</strong> kotipaikasta Tennesseessä (ja ehkä paljon muustakin). Simonin abstraktit lyriikat risteytyvät itsestään selviä odotuksia vastaan ja tekevät <em>Gracelandista</em> huomattavasti monimerkityksellisemmän kuin se olisi voinut olla pelkällä kirjaimellisella Afrikka-maalailulla.</p>
<p><em>Graceland</em> vei Paul Simonin uran uudelle tasolle ja nosti hänet lopullisesti yhdeksi rockhistorian singer-songwriter-aatelisista. Voi olla, että Suomessa Simonin merkitystä ei ole oikein tajuttu, täällä pidetään synkemmistä ja rosoisemmista, tai vaihtoehtoisesti yksinkertaisemmista, artisteista.</p>
<p>Simon on itsekin todennut, että hänen etunsa ja rajoitteensa on, että hän kuulostaa aina vilpittömältä, vaikka hän on yrittänyt välillä kuulostaa myös ironiselta. Ehkä siksi maailman ironisin – tahattomasti ja tahallaan – kansakunta on saanutkin miehen vierailulle vain kerran.</p>
<p>Valitettavasti <em>Graceland</em>-kappaleesta ei löydy netistä riittävän laadukasta live-esitystä, joten edustakoon albumia tämä <em>Diamonds on the Soles of Her Shoes</em> -kappaleen liveveto Etelä-Afrikasta. Siihen kiteytyy koko levyn henki ja tunnelma.</p>
<p>Sillä niin kuin Simon lauloi:</p>
<blockquote><p>”We all will be received in Graceland..”</p></blockquote>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="https://www.youtube.com/watch?v=Fmf9ZJ_Yn0A" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/Fmf9ZJ_Yn0A</a></p>
]]></content:encoded>

    </item>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/p/a/u/paulsimonkansi86jpg-100x100.jpg" />
    <media:content medium="image" type="image/jpeg" url="/ic/p/a/u/paulsimonkansi86jpg-500x500-non.jpg" />
    <title>#8 Paul Simon – You Can Call Me Al</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/artikkelit/8-paul-simon-you-can-call-me-al/</link>
    <pubDate>Thu, 23 Feb 2012 07:30:55 +0000</pubDate>
    <dc:creator></dc:creator>
    		<category><![CDATA[Artikkelit]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=21687</guid>
    <description><![CDATA[Mihin tohveleita tarvitaan, kysyy popjournalismin suuri filosofi Markus Hilden.]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<img decoding="async" aria-describedby="caption-attachment-21701" class="size-full wp-image-21701" title="PaulSimon1986" src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2012/01/PaulSimon1986.jpg" alt="Paul Simon, popin tohvelisankari." width="407" height="465" /></a><p id="caption-attachment-21701" class="wp-caption-text">Paul Simon, popin tohvelisankari.</p>
<p>Tohvelit. Jostain syystä<em> You Can Call Me Alista</em> tulee mieleen tohvelit. Ei välttämättä reinoainot vaan sellaiset nopsasti tokkurassa jalkaan sujautettavat.</p>
<blockquote><p>”Why am I soft in the middle?<br />
The rest of my life is so hard”</p></blockquote>
<p>Mihin tohveleita tarvitaan? Sisällä jalkoja lämmittävät tarvittaessa villasukat ja sujautettavilla tohveleilla ei viitsi mennä uloskaan, hädin tuskin kellariin tai vintille. Ulos on aina parempi laittaa kengät jalkaan.</p>
<p>Tuovatko tohvelit meille häivähdyksen jostain kotoisasta ja välittävästä? Lämmittävät kuin sukat, suojaavat melkein kuin kengät. Tohvelit ovat mukavat. Tuleeko kenellekään tohveleista negatiivisia ajatuksia? Herättääkö Paul Simon meissä kielteisiä tunteita?</p>
<blockquote><p>”If you&#8217;ll be my bodyguard<br />
I can be your long lost pal<br />
I can call you Betty<br />
And Betty, when you call me<br />
You can call me Al”</p></blockquote>
<p>Samalla, kun kenties ääneen murehdimme omaa saamattomuuttamme ja tylsää elämäämme, ihannoimme hiljaa sisimmässämme Bettyä ja Alia. Varmasti olisivat niin luodut toisilleen. Tosi tylsiä, mutta luodut toisilleen.</p>
<p>Bettyllä olisi sängyn alla punaiset tohvelit, ehkä jopa vaaleanpunaiset, joissa on tupsuja tai vähintään kukkakuvio. Alilla olisi sellaiset mustat nahkaiset tai harmaaruudulliset. Varmasti harmaaruudulliset. Betty ja Al olisivat onnellisia, vailla nuoruuden paineita suorittaa arjessa, juhlassa, ilossa, surussa ja rakkaudessa.</p>
<blockquote><p>”My nights are so long<br />
Where&#8217;s my wife and family?<br />
What if I die here?<br />
Who&#8217;ll be my role model?”</p></blockquote>
<p>Syvällä sisimmässään jokainen tietää, että korkeimmalla leijuvat suorituskeskeiset nuoruuden pilvilinnat on syytä joskus romuttaa, ja <em>You Can Call Me Al</em> valmentaa meitä siihen musertavaan tilanteeseen. Sitten on aika tarttua <em>Gracelandiin</em> ja sujauttaa tohvelit jalkaan.</p>
<p>Minulla on Manchester United -tohvelit.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/uq-gYOrU8bA" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/uq-gYOrU8bA</a></p>
]]></content:encoded>

    </item>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/s/a/m/samakoskinenisojpg-100x100.jpg" />
    <media:content medium="image" type="image/jpeg" url="/ic/s/a/m/samakoskinenisojpg-500x500-non.jpg" />
    <title>Vuoden parhaat kappaleet 2011 – sijat 149–138</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/artikkelit/vuoden-parhaat-kappaleet-2011-sijat-149-138/</link>
    <pubDate>Thu, 19 Jan 2012 10:00:18 +0000</pubDate>
    <dc:creator></dc:creator>
    		<category><![CDATA[Artikkelit]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=21738</guid>
    <description><![CDATA[Nuorgam kunnioittaa päättyneen vuoden 365 parasta kappaletta 365 eri artistilta 365 merkin mittaisin ylisanoin. Tammikuun jokaisena päivänä julkaistavan juttusarjan yhdeksännentoista osan avaa British Sea Power ja päättää Samae Koskinen.]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<p class="ingressi">Nuorgam kunnioittaa päättyneen vuoden 365 parasta kappaletta 365 merkin mittaisin ylisanoin. Juttusarja ilmestyy tammikuun jokaisena päivänä.</p>
<p class="spotikkalinkki"><a href="http://open.spotify.com/user/nrgm/playlist/62cGiNfnLfreLiELanU8IJ" target="_blank">Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.</a></p>
<h2># 149 British Sea Power – Living Is So Easy</h2>
<p>British Sea Power pystyy halutessaan mihin vaan. Vaikka sitten loihtimaan 90-luvun brittipopista muistuttavan täsmä-indiehitin, joka pui modernin elämän näennäistä helppoutta. Mikään oikea hitti se ei tietenkään ollut. Mielikuvituksen yliannostuksesta kärsivän yhtyeen tarjoamassa vaihtoehtotodellisuudessa se kuitenkin valittiin Euroopan uudeksi kansallislauluksi. (<strong>Ville Aalto</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/CNOrK_T4UOI" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/CNOrK_T4UOI</a><br />
<span class="videokuvateksti"> Living Is So Easyn videon ovat ohjanneet Luke Seomore ja Joseph Bull.</span></p>
<h2># 148 Raphael Saadiq – Good Man</h2>
<p>Mistä tunnistaa hienon soulkappaleen vuonna 2011? Siitä, että jää miettimään, miksei <strong>Otis Redding</strong> levyttänyt tätä, ennen kuin huomaa kappaleen syntyneen yli 40 vuotta Otisin kuoleman jälkeen. <em>Stone Rollin’</em> -levyn huippuhetki on jo syntyessään standardi, joka vain odottaa päätymistään pikahittiä kalastelevan räppärin ”samplaamaksi” koko kertosäkeen leveydeltä. (<strong>Juha Merimaa</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/ZeKaHBMKows" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/ZeKaHBMKows</a><br />
<span class="videokuvateksti"> Good Manin videon on ohjannut Isaiah Seret.</span></p>
<h2># 147 Timber Timbre – Bad Ritual</h2>
<p>Folkia, bluesia, doowopia, taiderockia ja crooner-romantiikkaa yhdistelevä kanadalaisyhtye oli korvaamaton apu pimeneviin syysiltoihin. Montrealissa ja Torontossa majailevan kolmikon neljäs albumi<em> Creep On Creepin’ On</em> sai kananlihalle jo avausraidallaan <em>Bad Ritual</em>, joka on kuin <strong>David Lynchin</strong> käsitys kadoneen <strong>Dr. Dre</strong> -samplen päälle huokailevasta<strong> Gene Vincentistä</strong>. (<strong>Antti Lähde</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/aJU4k1Lrhh0" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/aJU4k1Lrhh0</a><br />
<span class="videokuvateksti"> Bad Ritualin videon on ohjannut Olivier Groulx</span></p>
<h2># 146 Red Hot Chili Peppers – Even You Brutus?</h2>
<p>Kuulun niihin halveksittuihin harvinaisuuksiin, jotka eivät juuri pitäneet <strong>John Fruscianten</strong> kitarasoundista. Siksi <strong>Josh Klinghofferin</strong> kitaran svengaus hivelee korvia, erityisesti yhdistettynä jumalaisen <strong>Anthonyn</strong> julistavaan lauluun ja kertsissä upeasti funkittavan <strong>Flean</strong> bassoiluun. Tavallaan klassisen ennalta-arvattavaa, mutta hillittömän toimivaa rock-musiikkia. (<strong>Niina Virtanen</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/RgXQWE1Q-Sc" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/RgXQWE1Q-Sc</a><br />
<span class="videokuvateksti"> Elokuussa ilmestynyt I’m With You on Red Hot Chili Peppersin kymmenes studioalbumi.</span></p>
<h2># 145 Jarkko Martikainen – Huominen on kaukana</h2>
<p>Heittäytyvään tulkintaan sekä mies ja kitara -meininkiin nojaava kappale saa <strong>Äänioikeus</strong>-yhtyeeltä jopa irlantilaisen kansanmusiikin sävyjä. Juomalauluksi muotoutuva biisi ei anna kuulijan mennä nukkumaan, vaan kehottaa unhoittamaan kaukaisen huomisen ja alkamaan viinin juomisen. Synkeän alkupuoliskon jälkeen elämänilo pursuaa Martikaisesta harvinaisella tavalla. (<strong>Sami Sankilampi</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/F46Qc8rUb_k" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/F46Qc8rUb_k</a><br />
<span class="videokuvateksti"> Huhtikuussa ilmestynyt Usko on Jarkko Martikaisen neljäs studioalbumi.</span></p>
<h2># 144 The Valkyrians – Astro Zombies</h2>
<p>Ska-bändin cover-levy kuulostaa aina lähtökohtaisesti paskalta idealta. Valkyriansin cover-levy sen sijaan kuulostaa aivan loistavalta, ja oli vuoden iloisimpia tapauksia kotimaassa. Levyn ehdoton helmi on tämä <strong>Misfits</strong>-laina, joka löytää aivan uuden kulman alkuperäisesitykseen, ja kääntää <strong>Danzigin</strong> apokalyptisen mökäämisen sielua silitteleväksi sauhuserenadiksi. (<strong>Jarkko Immonen</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/ONpZFcsL8B8" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/ONpZFcsL8B8</a><br />
<span class="videokuvateksti"> Elokuussa ilmestynyt Punkrocksteady on The Valkyriansin kolmas studioalbumi.</span></p>
<h2># 143 Foo Fighters – White Limo</h2>
<p>Vaihtoehtorockin suuri ja kaunis vilauttaa punk-juuriaan riemastuttavasti. Sisäsiistiksi luultu yhtye räimii railakkaan suttuisesti mutta tiukan ammattimaisesti maukasta punk-rähinää. Riffissä on jytyä, ilkeyttä ja ilmakitara-abilityä vaikka muille jakaa. Kun vokaalit on karjuttu megafoniin, mukana on bassoleadi ja kitarasoolo on rock’n’roll, meininki on mahtava. (<strong>Kimmo K. Koskinen</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/0Z3nBokjZyE" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/0Z3nBokjZyE</a><br />
<span class="videokuvateksti"> White Limon videon on ohjannut Randy Scott Slavin.</span></p>
<h2># 142 Thao + Mirah – Rubies &amp; Rocks</h2>
<p>Leikkisästi keinahteleva <em>Rubies &amp; Rocks</em> on aiemmin omilla tahoillaan muusikonuraa luoneiden <strong>Thao Nguyenin</strong> ja <strong>Mirah Zeitlynin</strong> yhteistyön hedelmä. Suuri kiitos kuulunee kuitenkin naisten albumin tuottaneelle <strong>Merrill Garbusille</strong> eli <strong>Tune-Yardsille</strong>, jonka työpanos kuuluu <em>Rubies &amp; Rocksilla</em> ennen kaikkea sen vastuttamattomissa, afrobeatiin kallellaan olevissa rytmeissä. (<strong>Tuomo Yrttiaho</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/wFqCPpcLinA" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/wFqCPpcLinA</a><br />
<span class="videokuvateksti"> Huhtikuussa ilmestyneen Thao + Mirah -albumi tuotti Merrill “Tune-Yards” Garbus.</span></p>
<h2># 141 Paul Simon – Dazzling Blue</h2>
<p>Maailmanmusiikin yhdistäminen popkappaleeseen on Paul Simonilta, 70, tuttu temppu – perustuihan 1980-luvun huippulevy <em>Graceland</em> juuri tälle idealle. Mutta tuskin kukaan muu tekee sitä yhtä hyvin. Intialaisten rytmien varassa hellästi keinuva <em>Dazzling Blue</em> ei olisi ainoastaan sopinut <em>Gracelandille</em>, vaan olisi ollut silläkin huippuhetki. Vanhassa on yhä virtaa. (<strong>Juha Merimaa</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/tCT0zLHPY9s" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/tCT0zLHPY9s</a><br />
<span class="videokuvateksti"> Paul Simon täytti päättyneen vuoden lokakuussa 70 vuotta.</span></p>
<h2># 140 Booker T. Jones – Representing Memphis</h2>
<p>Kaikki tiet vievät Memphisiin? Stax-legendan rinnalla tämän kotikaupunkia edustavat Philadelphian <strong>The Roots</strong> sekä New Yorkin <strong>Sharon Jones</strong> ja <strong>Matt Berninger</strong>. Odotuksista huolimatta Berningeristä ei kuoriudu kiihkeää soulsaarnaajaa, muttei tämän aina alakuloisesta mutinasta silti sielukkuutta puutu. Muut ovat sen sijaan omalla maaperällään, ja jälki on sen mukaista. (<strong>Tuomo Yrttiaho</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/SMvyQkwUkWo" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/SMvyQkwUkWo</a><br />
<span class="videokuvateksti"> Booker T. Jonesin tunnetuimman kappaleen Green Onionsin julkaisemisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta.</span></p>
<h2># 139 The Walkabouts – The Dustlands</h2>
<p>Maisema on klassinen: on polttava aavikko jossain Meksikon rajaseudulla. Uhkaa väreilevässä ilmassa, pian jännite laukeaa. Tästä tunnetilasta, <strong>Chris Eckmanin</strong> kiihkeästä laulusta ja ylellisistä orkestraatioista on seattlelaisen veteraaniyhtyeen uutuuslevyn melkein-nimibiisi tehty. <strong>Cormac McCarthya</strong> ja <strong>Calexicoa</strong> dramaattisen musiikin ystäviin vetoavana keitoksena. (<strong>Niko Peltonen</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/h-NpUXtuzc8" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/h-NpUXtuzc8</a><br />
<span class="videokuvateksti"> Lokakuussa ilmestynyt Travels in the Dustland oli The Walkaboutsin ensimmäinen albumi kuuteen vuoteen.</span></p>
<h2># 138 Samae Koskinen – En anna periks</h2>
<p>Mitä? Musiikkia vuodelta 2011, joka ei ole lainkaan kyynistä, rehvastelevaa, tärkeilevää, mukanokkelaa tai ironista? Näin pääsi käymään ainakin Samae Koskisen <em>Kuuluuko, kuuntelen</em> -levyn kohdalla. <em>En anna periks</em> -kappaleen sympaattisen osuvat sanoitukset, loistava melodia ja hieno vuosikertapopsoundi elähdyttivät erityisesti. Kuuntelen, kuuntelen ja odotan lisää! (<strong>Kimmo Vanhatalo</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/77lUfZ3S2Ug" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/77lUfZ3S2Ug</a><br />
<span class="videokuvateksti"> En anna periks -kappaleen videon on ohjannut Ivo Corda.</span></p>
<p class="loppukaneetti">Sarja jatkuu huomenna.</p>
]]></content:encoded>

    </item>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/t/a/s/taskinenjpg-100x100.jpg" />
    <media:content medium="image" type="image/jpeg" url="/ic/t/a/s/taskinenjpg-500x500-non.jpg" />
    <title>Kuusi turhaa duo-osapuolta</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/artikkelit/kuusi-turhaa-duo-osapuolta/</link>
    <pubDate>Wed, 20 Apr 2011 08:00:46 +0000</pubDate>
    <dc:creator></dc:creator>
    		<category><![CDATA[Artikkelit]]></category>
		<category><![CDATA[Wanha!]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=55</guid>
    <description><![CDATA[Tutkimuksen mukaan Oates on musiikillisesti noin 27 prosenttia Hallia lahjakkaampi. Mutta on niitäkin duoja, joissa on 50 prosenttia turhaa. Esittelemme niistä kuusi.]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<p>Erään toisen median slogania lainataksemme, me <em>Nuorgamissa rakastamme musiikkia</em>. Me rakastamme duoja. Nyt vain on niin, että kaikki duot eivät ole yhtä hyviä. Kaikissa duoissa osapuolet eivät ole yhtä hyviä. Tutkimuksen mukaan <strong>John Oates</strong> on musiikillisesti noin 27 prosenttia <strong>Daryl Hallia</strong> lahjakkaampi. Mutta on niitäkin duoja, joissa on 50 prosenttia turhaa. Esittelemme niistä kuusi.</p>
<h2>1. Art Garfunkel – Simon &amp; Garfunkel</h2>
<img decoding="async" aria-describedby="caption-attachment-4605" class="size-large wp-image-4605" title="Simon_&amp;_Garfunkel_Greatest_Hits" alt="Kuva on Paul Simonin viiksikaudelta." src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2012/03/Simon__Garfunkel_Greatest_Hits-700x687.jpg" width="448" height="440" /></a><p id="caption-attachment-4605" class="wp-caption-text">Kuva on Paul Simonin viiksikaudelta.</p>
<p>Aloitetaan itsestäänselvimmällä tapauksella. <strong>Art Garfunkel</strong> on populaarikulttuurin tunnustettu turhien duo-osapuolten kuningas. Hän oli se kauniimpi, pidempi ja komeaäänisempi, mutta silti turhempi.</p>
<p>Populaarikulttuuri on käyttänyt tosiasiaa hyväkseen useasti. Esimerkiksi <em>Simpsoneiden</em> kuudennen kauden jaksossa <em>Lisa’s Rival</em> Lisa Simpson kohtaa itseään lahjakkaamman hikarityön. Lisa näkee painajaisen: Mitä jos hänestäkin tulee samanlainen kuin Art Garfunkelista, toiseksi paras – ylivoimaisen ykkösen varjossa?</p>
<p>Garfunkelin kaunis ääni varmasti edesauttoi duoa, mutta ei auttanut miehen soolouraa. Vai osaako kukaan koko nimetä yhtään miehen kymmenestä sooloalbumista?</p>
<h2>2. Thomas Anders – Modern Talking</h2>
<img loading="lazy" decoding="async" aria-describedby="caption-attachment-62" class="size-medium wp-image-62" title="Modern-Talking-modern-talking-9362970-1100-734" alt="Dieter ja Berner&#8230; Eikun Thomas." src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2011/03/Modern-Talking-modern-talking-9362970-1100-734-300x200.jpg" width="300" height="200" /></a><p id="caption-attachment-62" class="wp-caption-text">Dieter ja Berner&#8230; Eikun Thomas.</p>
<p><em>”I’ve got the brains, you’ve got the looks, let’s make lots of money”</em>, lauloi <strong>Pet Shop Boys</strong>. Sanat olisivat sopineet saksalaiseen eurohumppaduo <strong>Modern Talkingiin</strong>, jolla oli selkeä työnjako: <strong>Dieter Bohlen </strong>teki kappaleet, tuotti levyt ja johti yhtyettä, kun <strong>Thomas Andersin</strong> tehtävä oli laulaa ja näyttää hyvältä. Lopputulos: 120 miljoonaa myytyä levyä ja kaikkien aikojen menestyneimmän saksalaisen yhtyeen titteli.</p>
<p>Se ei olisi onnistunut ilman Dieter Bohlenia, mutta olisi onnistunut ilman Thomas Andersia. Vuonna 1998 Bohlen kysyi ehtisikö Anders mukaan Modern Talkingin comebackiin, eikä hänellä yllättäen ollut kiireitä.</p>
<h2>3. Andrew Ridgeley – Wham!</h2>
<img loading="lazy" decoding="async" aria-describedby="caption-attachment-63" class="size-medium wp-image-63" title="wham" alt="Mä makaan tässä edessä." src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2011/03/wham-300x248.jpg" width="300" height="248" /></a><p id="caption-attachment-63" class="wp-caption-text">Mä makaan tässä edessä.</p>
<p>Helppoa poptriviaa: Minkä niminen oli <strong>George Michaelin</strong> kumppani popduossa nimeltä <strong>Wham</strong>? Aivan oikein, nimi, jonka luit äsken otsikosta.</p>
<p>Vaikeampi kysymys: Mitä hän teki Whamin hajottua? Aivan oikein: muutti Monacoon, koska halusi Formula 3 -luokan kuljettajaksi. Sen jälkeen yritti luoda uraa näyttelijänä Hollywoodissa. Jossain välissä hän julkaisi sooloalbumin <em>Son of Albert</em>, jota tuskin olet kuullut, koska luultavasti kuulit sen olemassaolosta vasta ensimmäisen kerran.</p>
<p>Nyt Ridgeley elää puolisonsa, <strong>Bananarama</strong>-yhtyeen <strong>Keren Woodwardin</strong> kanssa Englannissa, pelaa golfia, kannattaa Manchester Unitedia ja on mukana surffausbisneksessä sekä puhtaiden vesien hyväksi toimivassa hyväntekeväisyysjärjestössä. Luonnollisesti.</p>
<p>Muutaman vuoden takaisessa haastattelussa Ridgeley sanoi, ettei ole koskaan elämässään ollut onnellisempi. Tämä on helppo uskoa. Oli varmasti turhauttavaa olla maailman kuuluisimman popduon se rumempi ja turhempi osapuoli.</p>
<h2>4. Bat – Bat ja Ryyd</h2>
<img loading="lazy" decoding="async" aria-describedby="caption-attachment-64" class="size-medium wp-image-64" title="batryyd" alt="Ryyd etualalla. Bat on jo hyytymässä, taas." src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2011/03/batryyd-300x222.jpg" width="300" height="222" /></a><p id="caption-attachment-64" class="wp-caption-text">Ryyd etualalla. Bat on jo hyytymässä, taas.</p>
<p>Tämä tieto saattaa järkyttää, mutta <strong>Bat ja Ryyd</strong> eivät ole tasa-arvoinen supersankarikaksikko. Kaksikosta mahtavammat voimat eivät ole Batilla vaan Ryydillä!</p>
<p>1980-luvun lopussa aloittaneen huumoriduon Ryyd on aina ollut sama henkilö &#8211; biisintekijä ja jopa levyjen tuottaja ja julkaisija &#8211; mutta mies Batin tekoparran takana on vaihtunut monta, monta kertaa.</p>
<p>Joidenkin arvioiden mukaan Battinä on esiintynyt 13 eri ihmistä! Jossain vaiheessa muun muassa yhtyeen roudari.</p>
<p>Vuonna 2010 Mr. Ryyd lähti soolouralle. Hän teki hirvittävän uudelleenversioinnin <strong>Tom Jonesin</strong> jo valmiiksi kamalasta <em>Sex Bombista</em> nimellä <em>Sixpack</em>. Jos välttämättä haluat, voit kuunnella sen <a href="http://www.myspace.com/mrryyd" target="_blank">täältä.</a></p>
<h2>5. Armi – Danny ja Armi</h2>
<img loading="lazy" decoding="async" aria-describedby="caption-attachment-65" class="size-full wp-image-65 " title="dannyarmi" alt="Don&#8217;t be afraid. We come in peace." src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2011/03/dannyarmi.jpg" width="288" height="196" /></a><p id="caption-attachment-65" class="wp-caption-text">Don&#8217;t be afraid. We come in peace.</p>
<p>Iskelmäsuomen superkaksari <strong>Armi</strong> ja <strong>Danny</strong> mainitaan aina muodossa Armi ja Danny, vaikka kaksikon todellinen nimi oli Danny ja Armi, duon todellisen, patriarkaalisen marssijärjestyksen mukaisesti. Danny vei ja Armi vikisi.</p>
<p><em>Tahdon olla sulla hyvin hellä</em> -hittilevyllä vuoden 1977 Miss Suomi Armi Aavikko vieraili vain kahdella kappaleella, nimikappaleella ja toimintaa symbolisesti paremmin kuvaavalla kappaleella <em>Päin seinää</em>.</p>
<p>Jos Miss Suomen tittelin olisikin vienyt vaikkapa <strong>Maarit Ryhänen</strong> tai <strong>Marianne Åström</strong>, niin lopputulos olisi ollut sama. Danny olisi vienyt, vaalea missi vierellä vikissyt.</p>
<p>Armin ja Dannyn musiikillinen salasuhde kesti lähes yhtään pitkään kuin kylmä sota. Soolourallaan parasta, mitä Armi sai aikaan, oli <em>Armi &amp; Lemmikit</em> -niminen lastenlevy.</p>
<p>Emme keksi tätä päästämme. Kuuntele kappale <em>Vihreämies</em>, joka kertoo miehestä, jolla on ”rakettimoottori voimakas pepussaan.” Tuossa vaiheessa elämäänsä Armi oli jo pahasti alkoholisoitunut.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=lbKn9I8Yeqw" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/lbKn9I8Yeqw</a></p>
<h2>6. Curt Smith &#8211; Tears for Fears</h2>
<img loading="lazy" decoding="async" aria-describedby="caption-attachment-67" class="size-medium wp-image-67" title="album-Tears-For-Fears-Songs-fr" alt="Curt oikealla. Mutta miksi?" src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2011/03/album-Tears-For-Fears-Songs-fr-300x300.jpg" width="300" height="300" /></a><p id="caption-attachment-67" class="wp-caption-text">Curt oikealla. Mutta miksi?</p>
<p>Jos nimesi sattuu olemaan <strong>Curt Smith</strong>, on <strong>Tears for Fearsin</strong> diskografian lukeminen surullista luettavaa. &#8221;<em>All songs by Roland Orzabal&#8221;</em> on kirjoitettu yhtyeen lähes kaikkien kappaleiden tekijätietoihin, paitsi <em>Sowing the Seeds of Loven</em> kohdalle, joka sattuu olemaan bändin rasittavin kappale.</p>
<p>Kun yhtye teki 2000-luvun alussa comebackin, Smithin hypätessä kuvioihin oli paluulevy jo 70-prosenttisesti valmis. Ennen Tears for Fearsin paluuta Curt Smithillä oli 1990-luvun loppupuolella yhtye nimeltä <strong>Mayfield</strong>. Ymmärrättekö? <em>Curt Is Mayfield</em>!</p>
<h2>+ J-Tan &#8211; Black Magic Six</h2>
<img loading="lazy" decoding="async" aria-describedby="caption-attachment-4765" class="size-thumbnail wp-image-4765" title="J-Tan / Black Magic Six" alt="Taskinen esittelee Japanderin neroudella ansaitsemiaan rikkauksia." src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2011/04/taskinen-220x220.jpg" width="220" height="220" /></a><p id="caption-attachment-4765" class="wp-caption-text">Taskinen esittelee Japanderin neroudella ansaitsemiaan rikkauksia.</p>
<p>Artistin omasta toiveesta lähtenyt, mutta Nuorgamin raadin yksimielisesti hyväksymä lisäys. Katsokaa nyt <a href="http://www.youtube.com/watch?v=rzA2P5CQNEI" target="_blank">tässä videossa</a> tuota oikeanpuoleisen miehisen miehen sulavaa liikehdintää, varmaa suoritusta sekä komeaa habitusta ja verratkaa sitä vasemmalle puolelle eksyneen risuparran unohdettavaan olemukseen. Ei lisättävää!</p>
<p><span class="loppukaneetti">Menikö oikein? Ihan väärin? Mikä pophistorian duo on sinun mielestäsi ollut pahiten epätasapainossa? Kerro se kommenteissa!</span></p>
]]></content:encoded>

    </item>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/p/a/u/paulsimon1jpg-100x100.jpg" />
    <media:content medium="image" type="image/jpeg" url="/ic/p/a/u/paulsimon1jpg-500x500-non.jpg" />
    <title>Viisi yllättävää Paul Simoniin liittyvää musiikkityyliä</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/artikkelit/5-yllattavaa-musiikkityylia-jotka-paul-simon-hallitsee/</link>
    <pubDate>Mon, 04 Apr 2011 04:00:36 +0000</pubDate>
    <dc:creator></dc:creator>
    		<category><![CDATA[Artikkelit]]></category>
		<category><![CDATA[Wanha!]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=171</guid>
    <description><![CDATA[Lauluntekijäkonkari Paul Simon muistetaan afropop- ja latinorytmikokeiluistaan. Mutta mitä tekemistä miehellä on reggaen, musikaalien ja hiphopin kanssa? Ville Aalto kertoo.]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<img loading="lazy" decoding="async" aria-describedby="caption-attachment-176" class="size-full wp-image-176 " title="Paul Simon" alt="Paul Simonin lippahattu viestii hiphop-uskottavuudesta." src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2011/03/paul_simon.jpg" width="1455" height="1884" /></a><p id="caption-attachment-176" class="wp-caption-text">Paul Simonin lippahattu viestii hiphop-uskottavuudesta.</p>
<p>Harvakseltaan levyttävä lauluntekijäkonkari <strong>Paul Simon</strong> julkaisee 12. huhtikuuta ensimmäisen albuminsa sitten vuonna 2006 ilmestyneen <em>Surprisen</em>.</p>
<p><em>So Beautiful or So What</em> -uutukaisella Simon seuraa samoja jälkiä, jotka johdattivat <strong>J. Karjalaisen</strong> tämän uran uudistaneen <em>Lännen-Jukka</em>-levytrilogian juurevan soinnin äärelle. Simonin bluegrass-vaikutteisella levyllä soittaa muun muassa yksi genren arvostetuimmista yhtyeistä, <strong>Doyle Lawson &amp; Quicksilver</strong>.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=E652VTb2ubI" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/E652VTb2ubI</a></p>
<p><strong class="videokuvateksti">Paul Simon kertoo albumin tekemisestä</strong></p>
<p>Simon palaa albumilla myös afro-kuubalaisiin sävyihin, jotka siivittivät hänen vuonna 1990 ilmestynyttä <em>The Rhythm of the Saints</em> -menestyslevyään. Sitä edeltänyt <em>Graceland</em> (1986) on hänen soolouransa ehkäpä tunnetuin teos, joka toi afrikkalaisen popin soinnin hetkeksi 80-luvun valtavirtaan.</p>
<p><em>Gracelandin</em> kulttuurinen vaikutus näkyi voimakkaasti muutaman vuoden takaisessa indierock-bändien afrobuumissa. Listaykkösyhtye <strong>Vampire Weekendin</strong> afrohenkisessä indiepopissa oli ainakin kriitikoiden mielestä kaikuja Simonin teoksesta, ja  Etelä-Afrikassa nauhoitetun klassikkolevyn kappaleista tehtailivat yhtäkkiä covereita niin kotimainen <strong>Rubik</strong> (<em>You Can Call Me Al</em>) kuin <strong>Grizzly Bearkin</strong> <a href="http://www.youtube.com/watch?v=Vv44wDKSa2g" target="_blank">(<em>Graceland</em>)</a>.</p>
<p>Paul Simonilla on kuitenkin hallussaan vielä paljon suurempi kirjo musiikillisia tyylejä, ja osan niistä popularisoimisen kanssa hän on ollut suoranainen pioneeri. Tässä viisi valikoitua esimerkkiä.</p>
<h2>1. Reggae</h2>
<p>Simon tuli tunnetuksi huippusuositun <strong>Simon &amp; Garfunkel</strong> -duon toisena osapuolena. Kun yhtyeen aktiiviura päättyi, Simon suuntasi Jamaikalle levyttämään reggae-kuningas <strong>Jimmy Cliffin</strong> taustayhtyeen kanssa. Lopputuloksena syntynyt, kanaa ja kananmunaa yhdistelevän kiinalaisen ruoan mukaan nimetty, kappale <em>Mother and Child Reunion</em> oli Simonin ensimmäinen soolohitti.</p>
<p>Vuonna 1972 ilmestynyt kappale oli yksi ensimmäisiä länsimaisen artistin tekemiä reggae-vaikutteisia levytyksiä, mutta valitettavasti Simon ei seurannut sen jälkiä pidemmälle.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=S9Nj5xLuT6c" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/S9Nj5xLuT6c</a></p>
<p><strong class="videokuvateksti">Paul Simon – <em>Mother and Child Reunion</em> (1972)</strong></p>
<h2>2. Hiphop</h2>
<p>Hintelällä seitsemänkymppisellä folk-taustaisella lauluntekijällä ei kuvittelisi olevan kovin syviä hiphop-yhteyksiä, mutta Simonin vuonna 1975 julkaistu hittisingle <em>50 Ways to Leave Your Lover</em> on löytänyt tiensä käsittämättömän monien hiphop-kappaleiden ytimeen.</p>
<p>Simonin uran suurinta hittisingleä ja sen nerokasta rumpukomppia ovat samplanneet muun muassa <strong>Eminem</strong> <a href="http://www.youtube.com/watch?v=I8WWaZMboAo" target="_blank">(<em>Murder, Murder</em>)</a>, <strong>Common</strong> <a href="http://www.youtube.com/watch?v=3OHAj43K-BM" target="_blank">(<em>Forever Begins</em>)</a> ja <strong>Kid Cudi</strong>, joka lainasi liki koko kappaleen raidalleen <a href="http://www.youtube.com/watch?v=83HaQHJ-wPY" target="_blank"><em>50 Ways to Make a Record</em></a>. Miksi <strong>Kanye West </strong>ei vieläkään ole pirauttanut Simonille studiokutsun merkeissä on yksi 2010-luvun suurista musiikillisista mysteereistä.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=b5--Sje98jI" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/b5--Sje98jI</a></p>
<p><strong class="videokuvateksti">Paul Simon – <em>50 Ways to Leave Your Lover</em> (BBC:n taltiointi vuodelta 1975)</strong></p>
<h2>3. Perulainen kansanmusiikki</h2>
<p>Toreilla ja ostoskeskuksissa soittavat perulaiset kansanmusiikiyhtyeet panhuiluineen lienevät tuttuja kaikille. Simon enteili tätä arkipäivän maailmanmusiikki-ilmiötä jo vuonna 1970, jolloin Simon &amp; Garfunkelin versio perulaisen säveltäjän <strong>Daniel Alomía Roblesin</strong> laulusta <em>El Cóndor Pasa</em> nousi listahitiksi.</p>
<p>Simonin luenta perustui <strong>Urubamba</strong>-yhtyeen levytykseen kappaleesta, ja yhtye soitti <em>Bridge Over Troubled</em> -menestysalbumilla julkaistulla versiolla, joka sai nimen <em>El Condor Pasa (If I Could)</em>.</p>
<p>Simon ei kuitenkaan lähtenyt toistamaan hittisinkun kaavaa – saattoiko hän aavistaa <em>South Park</em> -animaatiosarjassa nähdyn <a href="http://www.watchcartoononline.com/south-park-season-12-episode-10-pandemic" target="_blank">suunnitelman</a>, jossa perulaisten kansanmusiikkiyhtyeiden suosio johtaa jättiläismarsujen invaasioon ihmiskuntaa vastaan?</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=pey29CLID3I" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/pey29CLID3I</a></p>
<p><strong class="videokuvateksti">Simon &amp; Garfunkel: <em>El Condor Pasa (If I Could)</em> (1970)</strong></p>
<h2>4. Brittifolk</h2>
<p>Muun muassa <strong>Steeleye Span</strong> ja <strong>Fairport Convention</strong> naittivat Britteinsaarten kansanmusiikkia rockiin 60-luvun lopulla menestyksekkäästi, mutta jälleen kerran Paul Simon oli muita edellä.</p>
<p>Vuonna 1966 julkaistu single <em>Scarborough Fair</em> oli versio 1200-luvulta juontavasta englantilaisesta balladista. Se nousi Yhdysvalloissa top 20:een, ja kappale kuultiin seuraavana vuonna ensi-iltansa saaneessa menestyselokuvassa <em>Miehuuskoe</em>.</p>
<p>80-luvulla irlantilaisen <strong>Clannadin</strong> ja yhtyeestä sooloartistiksi irtautuneen laulaja <strong>Enyan</strong> kaltaiset nimet veivät saarivaltion perinnemusiikin listoille, ja seuraavalla vuosikymmenellä näiden maanmiesyhtye <strong>The Corrs</strong> keräsi potin miljoonia myyneillä irkkupoplevyillään. Samaan aikaan Paul Simon seikkaili aivan toisella puolella maapalloa. Olihan hän ehtinyt kastaa pikkuvarpaansa jo kolmekymmentä vuotta aikaisemmin kyseiseen genreen.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=Dau2_Lt8pbM" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/Dau2_Lt8pbM</a></p>
<p><span class="videokuvateksti">Simon &amp; Garfunkel: Scarborough Fair (New Yorkin Central Parkissa 1981)</span></p>
<h2>5. Musikaalimusiikki</h2>
<p>Simonin ura musikaalien parissa alkoi vuonna 1987, kun hän vakuutti Warner Brothersin investoimaan Etelä-Afrikan rotusorrosta kertovan <em>Asinamali!</em>-musikaalin Broadway-versioon.</p>
<p>Kokemuksen innoittamana hän alkoi vuonna 1989 säveltää ja kirjoittaa omaa musikaaliaan <em>Capeman</em>. Puertoricolaisen jengirikollisen <strong>Salvador Agronin</strong> elämästä kertovan esityksen toiseksi kirjoittajaksi Simon sai runoilijana ja näytelmäkirjailijana tunnetun <strong>Derek Walcottin</strong>, joka voitti vuonna 1992 Nobelin kirjallisuuspalkinnon.</p>
<p>Simonin lähestymistapa musikaalin tekemiseen uhmasi Broadwayn perinteitä: hän käytti esityksen musiikin nauhoittamiseen liki viisi vuotta ja miljoona dollaria. Lauluntekijän halu sanella <em>Capemanin</em> kaikkia taiteellisia aspekteja ajoi hänet lopulta törmäyskurssille Broadwayn valtaapitävien kanssa.</p>
<p>Vuonna 1998 ensi-iltansa saanut <em>Capeman</em> oli sekä taiteellinen että kaupallinen floppi. Simonin kunniaksi on sanottava, että toisin kuin <strong>Bonon</strong> ja <strong>The Edgen</strong> <em>Spider-Man</em>-musikaalin tapauksessa, kukaan ei loukkaantunut vakavasti.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=qL6nst7q-Bs" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/qL6nst7q-Bs</a></p>
<p><strong class="videokuvateksti">Paul Simon – <em>Trailways Bus</em> (albumilta <em>Songs from the Capeman</em>, 1997)</strong></p>
]]></content:encoded>

    </item>
  </channel>
</rss>
