<?xml version="1.0" encoding="UTF-8"?>


<rss version="2.0"
  xmlns:content="http://purl.org/rss/1.0/modules/content/"
  xmlns:dc="http://purl.org/dc/elements/1.1/"
  xmlns:atom="http://www.w3.org/2005/Atom"
  xmlns:sy="http://purl.org/rss/1.0/modules/syndication/"
  xmlns:media="http://search.yahoo.com/mrss/"
  >

<channel>
  <title>Nuorgam — Paradise Oskar</title>
  <atom:link href="https://www.nrgm.fi/artisti/paradise-oskar/feed/" rel="self" type="application/rss+xml" />
  <link>https://www.nrgm.fi</link>
  <description>Verkkomedia, jossa rakkaus musiikkia kohtaan kukoistaa ja voi hyvin.</description>
  <lastBuildDate>Wed, 18 Mar 2026 13:17:32 +0000</lastBuildDate>
  <language>fi</language>
  <sy:updatePeriod>hourly</sy:updatePeriod>
  <sy:updateFrequency>1</sy:updateFrequency>
  <generator>https://wordpress.org/?v=6.9.4</generator>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/p/a/a/paavopromopng-100x100.png" />
    <media:content medium="image" type="image/png" url="/ic/p/a/a/paavopromopng-500x500-non.png" />
    <title>Paavo Väyrynen</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/artikkelit/paavo-vayrynen/</link>
    <pubDate>Fri, 16 Dec 2011 12:00:12 +0000</pubDate>
    <dc:creator></dc:creator>
    		<category><![CDATA[Artikkelit]]></category>
		<category><![CDATA[Wanha!]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=19841</guid>
    <description><![CDATA[Paavo Väyrysen mielestä maailman parasta musiikkia tekee juuri nyt Nightwish.]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<img fetchpriority="high" decoding="async" aria-describedby="caption-attachment-19850" class="size-medium wp-image-19850" title="paavo-promo" alt="Paavo Suuri pitää pienestä Oskarista." src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2011/12/paavo-promo-460x569.png" width="460" height="569" /></a><p id="caption-attachment-19850" class="wp-caption-text">Paavo Suuri pitää pienestä Oskarista.</p>
<p><em>Nuorgamin</em> Pressaehdokas ja pop -juttusarjassa presidenttiehdokkaat vastaavat kiperiin musiikkiaiheisiin small talk -kysymyksiin.</p>
<p>Nyt vastausvuoron omii Keskustan <strong>Paavo Väyrynen</strong>. Lopuksi vastaukset asettaa poliittiseen kontekstiinsa tuttuun tyyliin Nuorgamin poliittinen analysaattori, <a href="http://www.kansanuutiset.fi/blogit/jami-jarvinen/">Kaasuputki-blogin <strong>Jami Järvinen.</strong></a></p>
<p><span class="kysymys">Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?</span></p>
<p>&#8221;<strong>Vesa-Matti Loirin</strong> esittämiä <strong>Eino Leino</strong> -runoihin sävellettyjä lauluja, kuten <em>Lapin kesä</em>.&#8221;</p>
<p class="kysymys">Minkä kappaleen laulat todennäköisimmin karaokebaarissa?</p>
<p>&#8221;En laula karaokebaarissa.&#8221;</p>
<p class="kysymys">Mikä bändi tai artisti tekee maailman parasta musiikkia juuri nyt?</p>
<p>&#8221;<strong>Nightwish.</strong>&#8221;</p>
<p class="kysymys">Kuka on suosikkibeatlesi ja miksi?</p>
<p>&#8221;<strong>John Lennon.</strong> Hänessä oli paljon idealistia ja maailmanparantajaa. Hän onnistui tekemään myös menestyksekkään soolouran.&#8221;</p>
<p class="kysymys">Kuinka iso on levykokoelmasi?</p>
<p>&#8221;Muutamia kymmeniä.&#8221;</p>
<p class="kysymys">Millä kappaleella tahtoisit avata ensimmäiset Linnan juhlasi?</p>
<p>&#8221;Jos tarkoitetaan tanssiosuutta, niin perinteinen valssi, esimerkiksi <em>Tonava kaunoinen</em>, olisi hyvä. Kättelyosuus on hyvä aloittaa<strong> Sibeliuksen</strong> <em>Jääkärimarssilla</em>.&#8221;</p>
<p class="kysymys">Mikä laulu kuvaa parhaiten Suomea / suomalaisuutta juuri nyt?</p>
<p>&#8221;Esimerkiksi <strong>Ismo Alangon</strong> <em>Kun Suomi putos puusta</em> tai edellisen<br />
pressakampanjani tunnussävelmä <em>Tämä taivas, tämä maa</em>.&#8221;</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=Y085qMEYGkw" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/Y085qMEYGkw</a></p>
<p class="kysymys">Oletko koskaan soittanut tai halunnut soittaa yhtyeessä?</p>
<p>&#8221;En. En ole riittävän musikaalinen.&#8221;</p>
<p class="kysymys">U2 -yhtyeen City of Blinding Lights -kappale oli vahvasti esillä Barack Obaman vaalikampanjassa 2008. Mikä kappale on tai minkä kappaleen haluaisit olevan sinun vaalikampanjasi tunnusbiisi?</p>
<p>&#8221;Vaihtoehtoja on monta. Yksi niistä on <strong>Neljänsuoran</strong> <em>Valtava maailma.</em> Sitä soitettiin jo presidenttiristeilyllä lokakuussa heti kun minut oli valittu ehdokkaaksi. Toinen <strong>Paradise Oskarin</strong> euroviisukappale.&#8221;</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/ofamYTGKMdI" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/ofamYTGKMdI</a></p>
<p class="kysymys">Bonus: Voiko kitaraa soittamalla parantaa maailmaa?</p>
<p>&#8221;Kyllä voi. Jos kitaran soitto tuottaa hyvää mieltä itselle ja läheisille, on se jo pieni suuri teko maailman parantamiseksi. Musiikki ja kulttuuri yleensäkin ovat auttaneet ihmisiä selviytymään vaikeiden aikojen yli. Tässäkin voin viitata Paradise Oskariin ja hänen maailmanparannuslauluunsa.&#8221;</p>
<p><img decoding="async" class="aligncenter size-full wp-image-19723" title="kaasuputkiarvio" alt="Paavo Väyrynen" src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2011/12/kaasuputkiarvio.gif" width="400" height="50" /></a></p>
<p>&#8221;Paradise Oskar! Paavo Väyrysen eurokriittisyys ei yllä euroviisuihin asti. Oskarin piti voittaa laulukilpa heittämällä, koska hän oli viime vuoden voittaja. Väyrynen saattaa tuntea tässä kohdin sielujen sympatiaa.</p>
<p>Viisu-Väyrysen kääntöpuolelta paljastuu Suomi-kriitikko. <em>Lapin kesä</em> ja<em> Kun Suomi putos puusta</em> kertovat maasta ja kansasta, jolla ei toivoa ole. Tulkaa linnut takaisin! Jossain Väyrysen sielun uumenissa murjottaa ironiaviiksekäs cityvihreä, joka haluaisi puhua fonteista ja kahvilaaduista trendibaarissa.&#8221;</p>
<p class="loppukaneetti">Mitä mieltä sinä olet ehdokkaan vastauksista? Kommentoi!</p>
]]></content:encoded>

    </item>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/g/i/f/giffaa159paradisegif-100x100.gif" />
    <media:content medium="image" type="image/gif" url="/ic/g/i/f/giffaa159paradisegif-500x500-non.gif" />
    <title>Giffaa hei! #159: Paradise Oskar</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/giffaa-hei/giffaa-hei-159-paradise-oskar/</link>
    <pubDate>Thu, 24 Nov 2011 06:00:17 +0000</pubDate>
    <dc:creator>Tomi Palsa</dc:creator>
    		<category><![CDATA[Giffaa hei!]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=18844</guid>
    <description><![CDATA[Paradise Oskar 14.09.2011 Elämä lapselle -lehdistötilaisuus, Hartwall Areena, Helsinki.]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<img
      src="/ic/g/i/f/giffaa159paradisegif-300x300-non.gif"
      alt="Giffaa hei! #159: Paradise Oskar"
                /><br /><p>Paradise Oskar 14.09.2011 Elämä lapselle -lehdistötilaisuus, Hartwall Areena, Helsinki.</p>
]]></content:encoded>

    </item>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/f/o/r/fordlopatinkansijpg-100x100.jpg" />
    <media:content medium="image" type="image/jpeg" url="/ic/f/o/r/fordlopatinkansijpg-500x500-non.jpg" />
    <title>Minikritiikit, viikko 24</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/kritiikit/minikritiikit-viikko-24/</link>
    <pubDate>Mon, 13 Jun 2011 06:30:26 +0000</pubDate>
    <dc:creator></dc:creator>
    		<category><![CDATA[Arviot]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=7907</guid>
    <description><![CDATA[Arvioituina Blondien, Sophie Ellis-Bextorin, Ford &#038; Lopatinin, Foster the Peoplen, Kid Congo &#038; The Pink Monkey Birdsin, The Ladybug Transistorin ja Paradise Oskarin uudet albumit sekä Antony &#038; the Johnsonsin uusi EP.]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<h2>Antony &amp; The Johnsons – Swanlights EP</h2>
<p><em>Secretly Canadian</em></p>
<p><span class="arvosana">79</span> Tunnetta pursuavan avantgardepopin mestari <strong>Antony Hegarty</strong> on niitä artisteja, joiden tekemisiä on vaikea verrata mihinkään muuhun kuin tämän omaan tuotantoon. Antony &amp; The Johnsonsin viime vuotinen <em>Swanlights</em>-pitkäsoitto oli selkeä yritys laajentaa bändin repertuaaria niin soundillisesti kuin tunnelmallisestikin. Parhaimmillaan tulokset olivat loistavia, kuten elämänmyönteinen <em>Thank You for Your Love</em> -biisi sielukkaine puhallinsovituksineen, mutta albumin yleisilme jäi ehkä hieman etäisemmäksi ja kylmemmäksi kuin yhtyeen aiemmilla albumeilla. <em>Swanlights EP</em> jatkaa samoilla linjoilla ja esittelee nimikappaleen ja kahden uuden sävellyksen lisäksi <em>Swanlights OPN Edit</em> -remixin, jonka on tehnyt <strong>Oneohtrix Point Never</strong> -nimellä tunnettu elektroartisti <strong>Daniel Lopatin</strong>. Ensimmäinen uutuus, <em>Find the Rhythm of Your Love</em>, on varsin perinteinen Antony-tunnelmapala hieman keskivertoa perinteisemmästä instrumentaatiostaan huolimatta. <em>Kissing No One</em> taas on hieman väkevämpi esitys ja vie ajoittain jopa yhtyeen läpimurtolevyn <em>I Am a Bird Now’n</em> tunnelmiin, vaikka aivan samaa sydänveren vuodattamisen meininkiä ei saavutetakaan. <em>Swanlights OPN Edit </em>ei kompastu remixien helmasyntiin (olemalla täysin turha lisäke), vaan yllättää positiivisesti surisevalla elektrosovituksellaan, joka sopii kappaleen mystisen jylhään perusvireeseen hienosti. Version kuulisi mielellään jopa jonkin öisen ja tähtikirkkaan ulkoilmafestarin showstopperina. Kaiken kaikkiaan <em>Swanlights EP </em>on mallikas jatke albumille, mutta ei tämäkään ui ihon alle yhtä aseistariisuvalla voimalla kuin bändin aikaisemmat tuotokset. (<strong>Jarkko Immonen</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/VsggNqqKTQ8" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/VsggNqqKTQ8</a></p>
<h2>Blondie – Panic of Girls</h2>
<p><em>Eleven Seven</em></p>
<p><span class="arvosana">36 </span>On yhtyeitä, joiden toivoisi soittavan jokaisella keikalla vain <em>Greatest Hits</em> -setin. Usein nämä yhtyeet ovat tiettyyn aikaan tai muotiin sidottuja, eivätkä ole joko kyenneet tai halunneet uusiutua. Comebackinsa jälkeen vain yhden nerokkaan singlen (<em>Good Boys</em>) julkaissut Blondie tuskin on enää palaamassa popmaailman aatelisiin, sillä veteraanibändin yritys päivittää itsensä vuodelle 2011 kuulostaa kymmenen vuotta sitten parasta ennen -päivämäärän ylittäneeltä elektrohutulta. Kuuntelijaa hemmotellaan myös täysin tarpeettomilla ja mauttomilla reggaepastisseilla, joiden paikkaa levyllä on hankala perustella. Levyn ensimmäinen ja viimeinen vähänkään mielenkiintoinen kappale, Love Doesn&#8217;t Frighten Me at All, kuullaan vasta puolivälissä, eikä sekään olisi päässyt Blondien heydayna edes täyteraidaksi. Parhaimmillaan <em>Panic of Girls</em> on niin hyvä, ettei sitä edes huomaa kuuntelevansa – käytännössä kyseessä on vain albumillinen sliipattua keskitien popmusiikkia. Blondie teki levyn, jota kukaan ei kaivannut. (<strong>Juho Äijö)</strong><br />
<p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/19jj1uVSX5k" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/19jj1uVSX5k</a></p>
<h2>Sophie Ellis-Bextor – Make A Scene</h2>
<p><em>EBGB</em></p>
<p><span class="arvosana">51</span> <em>Valitse numeroni. En voi taistella tätä tunnetta vastaan. En luovuta tämän rakkauden suhteen.</em> Listapop on esperantoa, ja Sophie Ellis-Bextor hallitsee kielen hyvin neljännellä albumillaan. Tyypillinen kappale kun kertoo sisältönsä jo nimellään, minkä jälkeen Ellis-Bextorille annetaan aikaa keskimäärin kolme minuuttia ja kaksikymmentäseitsemän sekuntia perustella kuulijalle biisin nimi rutinoitujen trendirytmien tahdissa. <em>Make A Scenellä</em> on yhteensä peräti neljätoista tuottajaa, mikä johtaisi hajanaisuuteen, ellei Sophie Ellis-Bextoreita olisi vain yksi. Sophiella on mukavan omintakeinen ääni, yläluokkainen aksentti, kummallisen ovaalit kasvot ja muutenkin hän on poptähtenä muistuma ajoilta, jolloin <strong>Madonnaa</strong> pidettiin oikeasti uskaliaana ja jolloin naislaulajien musiikkivideot eivät olleet kuin käyntikortteja tankotanssijan uralle. <em>Bittersweet</em> ja <em>Synchronized</em> ovat onnistunutta esipornografisen ajan listapoppia, mutta muuten Sophien kannattaisi satsata yhteistyökumppanien suhteen enemmän laatuun kuin määrään. (<strong>Samuli Knuuti</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/j_2IuchNvoQ" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/j_2IuchNvoQ</a></p>
<h2>Ford &amp; Lopatin – Channel Pressure</h2>
<p><em>Kemado</em></p>
<p><span class="arvosana">84</span> Aiemmin <strong>Games</strong>-nimellä tunnettu amerikkalaisduo löytää esikoisalbumillaan ilahduttavasti vielä yhden tulokulman räikeästi ryöstökalastettuun 1980-luvun poppiin. <em>Channel Pressure</em> on yksi taidokkaimpia ja sydämellisimpiä kunnianosoituksia pilkottujen samplejen ja Fairlight-syntetisaattorien aikakaudelle, jolloin kuumimmat soundit olivat vain <strong>Trevor Hornin</strong> ja <strong>Jan Hammerin</strong> kaltaisten supertuottajien lompakon ulottuvilla. En päässyt koskaan kurkistamaan <strong>Joel Fordin</strong> tai <strong>Daniel Lopatinin</strong> (yllä Antony-arviossakin mainittu <strong>Oneohtrix Point Never</strong>) teinivuosien levyhyllyihin, mutta on suoranainen ihme, jos kunniapaikalla eivät loistaneet <strong>Jean-Michel Jarren</strong> <em>Zoolookin</em>, <strong>Art of Noisen</strong> <em>Who’s Afraidin</em> ja <strong>Grace Jonesin</strong> <em>Slave to the Rhythmin</em> kaltaiset kiiltävän ja kalliin konepopin luksustuotteet. <em>Channel Pressure</em> on tuotannollinen mestarinäyte, mutta hienointa albumissa on, ettei se toimi vain estetiikkansa ansiosta; <strong>Scritti Polittille</strong> kumartava <em>Emergency Room</em>, <strong>M83</strong>:n tähtipölypopista muistuttava <em>The Voices</em> ja levyn hataran retro-scifi-teeman kiteyttävä <em>Joey Rogers</em> olisivat erinomaisia popkappaleita tuiki tavallisen kitararockbändinkin esittäminä. (<strong>Antti Lähde</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/0i8ScfOnjLs" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/0i8ScfOnjLs</a></p>
<h2>Foster the People – Torches</h2>
<p><em>Columbia</em></p>
<p><span class="arvosana">66 </span>Losilainen Foster the People on saanut kunnon kesähitin vallan mainiosta <em>Pumped Up Kicksistä</em>, vaikka siinä lauletaan nuorukaisesta, joka aikoo lahdata hipstereitä. <em>Torchesilta</em> löytyy myös toinen napakymppi, sillä <em>Houdini</em> on mitä kirkkain pophelmi. Bändin esikoinen on muutenkin tasokas julkaisu, mikä kertoo sekä bändin johtohahmon Mark Fosterin että nimekkäiden yhteistyökumppaneiden (mm. <strong>Greg Kurstin, Paul Epworth</strong>) kyvyistä. Esimerkiksi avausraita <em>Helena Beat</em> pörisee kuin <strong>MGMT:n</strong> parhaat palat, ja <em>Life on the Nickelin </em>kertosäkeelle riittäisi varmasti ottajia. <em>Torchesiin</em> on siis panostettu, ja lopputulos kuplii kesäisesti. (<strong>Markus Hilden</strong>)<br />
<p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/04TXoFI6CSM" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/04TXoFI6CSM</a></p>
<h2>Kid Congo &amp; The Pink Monkey Birds: Gorilla Rose</h2>
<p><em>In the Red</em></p>
<p><span class="arvosana">81</span> Kid Congo Powersin (<strong>Brian Tristan)</strong> meriittiluettelo on niin painavaa luettavaa, että hiki tulee: ikään kuin ei olisi tarpeeksi perustaa <strong>Gun Clubin</strong> kaltainen legendaarinen punk-bluesin ja psychobillyn pioneeriyhtye, mies on soittanut muun muassa <strong>The Crampsissa</strong> ja <strong>Nick Cave &amp; The Bad Seedsin </strong>klassikkoalbumeilla <em>Tender Prey</em> ja<em> The Good Son</em>. Mitä tällaisen uran jälkeen voi enää tehdä? Mitä päristävämpää voi enää saavuttaa? No, ei ehkä suurempaa tai yhtä uraauurtavaa, mutta kunnon garagerockia ainakin. Kid Congo &amp; The Pink Monkey Birdsin kolmas albumi <em>Gorilla Rose</em> (nimi on tribuutti Los Angelesin punk-ympyröissä 1970-luvulla pyörineelle taiteilijalle) jatkaa edellisten levyjen linjaa: raa’asti rullaavaa 1960-luvun garagea hienovaraisilla surf- ja Motown-mausteilla. Ja miksi pitäisikään muuttua? Näin rock’n’rollia kuuluukin tehdä. Edellisen albumin tapaan <em>Gorilla Rose</em> on äänitetty koulun liikuntasalissa. Yksittäinen detalji kertoo paljon Congon ja kumppaneiden terveestä asenteesta materiaaliaan kohtaan: rock’n’rollissa fiilis on kaikki kaikessa, ja jos jumppasalissa on hauskempi soittaa kuin studiossa, kannattaa levy tehdä jumppasalissa. Ja soittoalbumi nimenomaan onkin kyseessä: Congo ei laulajana suuremmin elvistele, vaan jättää tilaa svengaavalle soitannalle. Ja silloinkin kun hän laulaa, on se lähempänä lakonista lausahtelua tai kiimaista ulvahtelua, ja soitto pysyy pääosassa. Soundit eivät ole aivan yhtä raa’at kuin aiemmilla albumeilla, mikä on pääosin hyvä asia. Lopputulos on hieman lämpimämpi, eikä niin lofi-estetiikan sääntökirjan mukainen; bändi kuulostaa yksinkertaisesti muhkeammalta. <em>Gorilla Rose</em> ei todellakaan mullista maailmaa – eikä edes yritä – mutta se on juuri sellainen, levy jonka haluaa laittaa hyvissä kotibileissä loppuillasta vielä kerran soimaan liian lujalla, ettei hyvä meno loppuisi. (<strong>Jarkko Immonen</strong>)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=rFOdFAbmtqo" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/rFOdFAbmtqo</a></p>
<h2>The Ladybug Transistor – Cluthing Stems</h2>
<p><em>Merge</em></p>
<p><span class="arvosana">71</span> The Ladybug Transistorin nokkahahmo <strong>Gary Olson</strong> on tottunut siihen, että miehistö vaihtuu hänen ympärillään. Siitä huolimatta <em>Clutching Stems</em> lienee ollut hänelle poikkeuksellisen vaikea albumi. Orkesterin pitkäaikainen luottorumpali<strong> San Fadyl</strong> menehtyi edellisen kiekon (<em>Can’t Wait Another Day</em>, 2007) julkaisun aattona, ja yhtye oli hetken aikaa valmis lopettamaan toimintansa. Lopulta Olson kasasi rivit uudelleen voidakseen käsitellä ystävänsä menetystä musiikin keinoin. Surutyöstä kumpusi hahmotelmamainen, mutta samalla koherentti sikermä sydämellistä popmusiikkia, jossa laulaja kaipaa ja musiikki lohduttaa. Jälki on samanaikaisesti nukkavierun kodikasta ja huolitellun ilmavaa, aivan kuin rutinoitunut yhtye tahtoisi mukailla <strong>The Magnetic Fieldsistä</strong> ja <strong>The Smithsistä</strong> innostunutta harrastelijakomboa. Levyn lauluista noin puolet vilahtaa ohi korvien ja puolet jättää suloisen jäljen. Joka kuuntelukerralla näihin kategorioihin päätyvät eri kappaleet. Valloittavaa, koskettavaakin. (<strong>Hannu Linkola</strong>)</p>
<h2>Paradise Oskar – Sunday Songs</h2>
<p><em>Warner</em></p>
<p><span class="arvosana">51</span>Paratiisin poika olisi helppo maali. Varsinkin näin lauantai-iltana,  kun kuohuviiniä on valunut reippaanoloisesti tämmöiseen  amerikkalaistyyliseen laakeaan lasiin. Mutta okei, siis tää eka biisi.  Da da dam. Aika <strong>James Bluntia.</strong> Jotain tuotantonappulaa olis varmaan  voinut painaa, että kokonaisuus olis jossain toisessa sfäärissä. Toisessa biisissä alkaa muistua miksi <strong>Fool&#8217;s Gardenin</strong> ainoa hitti  vituttaa vuosi vuodelta enemmän. Ei tässä pahemmin kyllä suomiklangi  kuulu, muttei tämä mitään brittipoppiakaan ole. Vähän sama asia kuin  latvialainen <strong>Brainstorm</strong>, joka sai aikanaan Turun Säätämössä <strong>Dingo</strong>-tasoisen vastaanoton. <em>Sunday Songs</em> on jotenkin hetkessä kiinni olematta siinä kiinni  ollenkaan. Akustinen ja lähellä, mutta jotenkin ihan yhtä lähellä kuin  Paradise Oskar promokuvissaan. Se pirullinen virne. Ärsytysmittari alkaa mennä biisi biisiltä enemmän punaiselle. Ensin soi  akustinen kitara ja sitten alkaa maneerilaulu, joka saa minuutin kohdalla taakseen  laiskan ammattiorkesterin. <em>Dear Mother</em> -biisin pateettisuuden jälkeen  näen Brainstormin Euroviisu-lavalla ilman sitä flirttailevaa ties  monenko lapsen isää. Enkä enää mitään James Bluntia. Hyvä Oskar, mieti mikä <em>Sarah the Sparrow</em> -biisissä meni nappiin. Ja  lähde siitä eteenpäin. Siinä kertosäkeessä on paljon jotain ihan  muuta kuin mitä edellisillä riveillä on itketty. (<strong>A. Arvaja</strong>)<br />
<p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/4CBdAfG5IyY" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/4CBdAfG5IyY</a></p>
]]></content:encoded>

    </item>
  </channel>
</rss>
