Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 113 Peaking Lights – All the Sun Shines

Kolmenkymmenen asteen helteet ja väkivaltainen auringonpaiste olivat viime kesänä lähinnä uuvuttavia, mutta onneksi nestehukkaa saattoi paeta isojen huivien, aurinkolasien ja Peaking Lightsin suojaan. Wisconsinilaisyhtyeen anesteettinen dubpsykedelia muuttuu helposti kieppuvaksi taustatapetiksi, mutta siihen on helppo upota myös hyytävän talven kolottaessa luita. (Iida Sofia Hirvonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 112 Wire – Red Barked Trees

Taidepunkin suurmestarit yllättivät viime vuoden alussa julkaisemalla yhden uransa parhaista albumeista. Tapojensa mukaisesti Wire teki levyn päättäneellä melkein-nimikappaleella hypyn tuntemattomaan. Kolmijakoinen, akustisten kitaroiden dominoima laulu on elegia tuhoutuvalle luonnolle, eikä sen viattomalle herkkyydelle löydy verrokkia konkariyhtyeen tuotannosta. (Ville Aalto)

Video ei ole enää saatavilla

# 111 Beastie Boys – Too Many Rappers

Beastie Boys palasi tänä vuonna hurjan kovalla uutuuslevyllä. Sen ehdoton kohokohta on jo parisen vuotta sitten nettiin vuotanut Too Many Rappers. Levyllä vieraileva Nas ei heitä kaikkein ikimuistoisinta läppää mutta se ei haittaa, kun riimejä putoilee neljän räppärin toimesta puolelta ja toiselta. On and on ’til the crack of dawn, until the year 3000 and beyond! (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 110 Noel Gallagher’s High Flying Birds – AKA… What a Life!

”I’m gonna take that tiger outside for a ride.” Hieno lause vanhemman Gallagherin kryptisessä lyyrisessä virrassa. Siinä tiivistyy kaikki se keski-ikäisen haikailu villin Hacienda-nuoruuden perään, uhmaileva aikomus palata siihen vielä yhdeksi illaksi, mistä tässä samaan aikaan ylevässä ja tanssittavassa instant-klassikossa on kyse. On eletty, ja millainen elämä! (Niko Peltonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 109 Gil Scott-Heron vs. Jamie XX – NY Is Killing Me

Hyvä kuolema on vaikea kuvitella. Meillä kaikilla on liioiteltu kuva omasta sankarillisesta potentiaalistamme Kuoleman edessä. Tai jos ei muuta, niin toiveita. Hyvä kuolema voisi kuulostaa tältä. Tai edes ne rauhan hetket, jotka sitä edeltävät. Ehkä se eksistentialistinen kauhu saisi raivattua itselleen tilaa viimeisellä ikuisuuden kestävällä nanosekunnilla. Ehkä. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 108 Lassi Valtonen – Kerran ollaan nuoria

Lassi Valtonen on erikoishahmo. Hänen käytöksensä vaikuttaa töykeältä ja lavalla Lassi ei osaa olla luontevasti sitten millään. Mutta kun tämä puustapudonnut nuori mies laulaa, voi perkele miten komeasti hän sen tekee! Ja kun Poutahaukoista tunnettu Marko Haavisto lahjoitti Lassin levylle juuri hänen suuhunsa sopivan huippukappaleen, ei mikään voi mennä pieleen. (Tomi Palsa)

Lassi Valtonen – puusta pudonnut.

Kuuntele Kerran ollaan nuoria Spotifyn kautta tästä.

# 107 Maria Minerva – 10 Little Rock Chix Listening to Neu!

Villein ja viilein noise/electrosonicyouth/anti-disco chic(k) tulee juuri nyt Virosta. Maria Minerva on kuin syväjäähauteestaan sulatettu Malaria! Mustahuulisen, totisen ja paskanharmaan DDR:n sijaan Minervan musiikissa kaikuu pankkiirien raiskaama, kiiltävä ja ränsistynyt, aamuviideltä korkkareissa nilkat mutkalla hoipertava Tallinna. Pian kaikki kuulostaa tältä. (Tapio Reinekoski)

Maria Mineva julkaisi viime vuoden aikana peräti kaksi albumi ja kaksi ep-levyä.

Kuuntele 10 Little Rock Chix Listening to Neu! Spotifyn kautta tästä.

# 106 Bright Eyes – Jejune Stars

The People’s Keyn jokaisessa kappaleessa piilee viisautta. Ei yksittäisiä nokkelia ajatuksia vaan täysivaltaista viisautta. Jejune Stars on selviytymistarina pienoiskoossa olematta tuomitseva, lässyttävä tai kiusallinen. Ennen kaikkea laulu on lohdullinen ja voimakas. Vaikuttaa kieltämättä lässyltä, mutta kuuntele biisi itse, jos epäilyttää. Kuuntele ja viisastu. (Auroora Vihervalli)

Video ei ole enää saatavilla

# 105 Veronica Falls – Bad Feeling

Veronica Fallsin debyytti on vuoden indiepop-levy niille, jotka haluavat nauttia elämänsä ja musiikkinsa ylidramaattisena syöksykierteestä toiseen johtavien kohtausten sarjana. Kitarat helisevät C86-filterin läpi suodatettuja mollisointuja, joiden tahtiin voi silti tanssia pallomekko liehuen. Niin autenttista ja söpöä angstia, ettei siitä voi olla hullaantumatta! (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

# 104 Burial – Street Halo

Samannimisen ep:n avaava Street Halo kummittelee kuin viimeinen muistikuva eilisyön klubista. Krapulaverhon takainen tasainen jyske sekoittuu päänsärkyyn. Epäinhimilliseksi efektoitu dubstepbotin ääni ei tyynnytä, pelottelee vain. Kun musiikki vähitellen kaikuu pois, huomaa seisovansakin sateessa, pimeässä ja tuntemattomalla kadulla. Kello on puoli kuusi aamulla. (Tapio Reinekoski)

Video ei ole enää saatavilla

# 103 Future Islands – Close to None

Toissa vuonna Twin Shadow’n Forget-levyyn ihastuneet saattoivat vuonna 2011 lääkitä musiikillisia vieroitusoireitaan baltimorelaisen Future Islandsin On the Water -albumilla. Sen kirkkaimpana tähtenä kimaltelee Close to None, oivallisen jakomielinen popkappale, jonka alkupuolen vellovasta ambient-merestä nousee lopulta määrätietoisesti tamppaava indiediskohirviö. (Ville Aalto)

Video ei ole enää saatavilla

# 102 EMA – California

Vuoden erolevyistä itsensä pahimmalle vereslihalle raapi EMAn Past Life Martyred Saints. Sen houreinen kliimaksi California lievittää paniikkikohtausta kodeiiniövereillä, leikkaa kallon halki ja tökkii aivojen puhekeskusta haarukalla. Tiedottomuudessa välitetyt ärsykkeet pulppuavat vuoden intensiivisintä tajunnanvirtaa ja maanisimpia fraaseja kitaradronepedillä. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.

Paavo ei katso taaksepäin vihaisena. Hän katsoo vakana sinua.

Nuorgamin Pressaehdokas ja pop -juttusarjassa presidenttiehdokkaat joutuvat vastaamaan kiperiin musiikkiaiheisiin small talk -kysymyksiin.

”Piinapenkkiin” istuu tällä kertaa Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki. Vastaukset asettaa poliittiseen kontekstiinsa Nuorgamin poliittinen analysaattori, Kaasuputki-blogin Jami Järvinen.

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

”Todennäköisesti Oasiksen Dont Look Back in Angeria.”

Video ei ole enää saatavilla

Minkä kappaleen laulat todennäköisimmin karaokebaarissa?

”Työturvallisuussyistä ja ympäristöviranomaisten suosituksista olen jättänyt karaoken laulamisen muille.”

Mikä bändi tai artisti tekee maailman parasta musiikkia juuri nyt?

”Tämän vuoden parhaat fiilikset ovat tulleet SMC Lähiörottien ja Noel Gallagher’s High Flying Birdsin levyistä.”

Kuka on suosikkibeatlesi ja miksi?

”George Harrissonissa on jotain mystistä kiinnostavuutta.”

Kuinka iso on levykokoelmasi?

”Satoja ja satoja levyjä. Tosin valtaosa niistä on tällä hetkellä pahvilaatikoissa, kun olen ladannut niitä iPadille ja kuuntelen sen kautta.”

Millä kappaleella tahtoisit avata ensimmäiset Linnan juhlasi?

”Linnan juhlia seurasi tälläkin kertaa reilusti yli kaksi miljoonaa katsojaa. Varmaan he haluavat alkuun aika perinteistä sisääntulomusiikkia. Myöhemmin illalla varmaan sitten monipuolisempaa musiikkia.”

Mikä laulu kuvaa parhaiten Suomea / suomalaisuutta juuri nyt?

”Ismo Alangon Kun Suomi putos puusta tavoittaa edelleen jotain hyvin suomalaista meininkiä, vaikka on tehty jo yli 20 vuotta sitten.”

Oletko koskaan soittanut tai halunnut soittaa yhtyeessä?

”Kai jokainen nuori kundi on joskus haaveillut bändissä soittamisesta?”

U2-yhtyeen City of Blinding Lights -kappale oli vahvasti esillä Barack Obaman vaalikampanjassa 2008. Mikä kappale on tai minkä kappaleen haluaisit olevan sinun vaalikampanjasi tunnusbiisi?

”Blurin Song 2:ssa olisi ainakin hyvä tilaisuuksiinsisäänastelutunnelma.”

Video ei ole enää saatavilla

Bonus: Voiko kitaraa soittamalla parantaa maailmaa?

”Tietenkin!”

”Woo-Hoo! Sisään ei astella, sisään hypätään! Seinän kautta! Poliitikolle on tärkeää jämähtää nuoruuteensa – parikymppisenä kerätyt traumat hävityistä äänestyksistä ja hukatuista tilaisuuksista ovat myöhemmän politiikan polttoainetta. Ei ihme, että Paavo Arhinmäki huokuu ysäriä ja brittipoppia. Hänen iPadissaan on niin paljon luimistelevia nahkatakkisia englantilaismiehiä, että siitä on tullut iLad.

Karaoke on juntti-iskelmää, mutta Arhinmäki ei sano sitä, vaan venkoilee. Hän on maailman ainoa populistihipsteri.”

Noel, brittirockin fish & chips.

Entinen Oasis-nokkamies esittelee soolodebyytillään mietteliään ja melankolisen puolensa.

Nykyään sitä on jo vähän vaikea uskoa, mutta 1990-luvun puolivälissä Oasis oli sekä yksi maailman suosituimmista että arvostetuimmista rock-yhtyeistä. Tuolloin sen osakkeet olivat niin korkealla, että jopa myöhemmin pöhöttyneeksi mahalaskuksi tuomittu yhtyeen kolmas albumi Be Here Now sai aluksi innostuneen vastaanoton ja siitä tuli Englannin kaikkien aikojen nopeimmin myynyt levy.

Lopulta kuitenkin juuri Be Here Now ja sitä seurannut Standing on the Shoulder of Giants katkaisivat Oasiksen voittokulun ja aloittivat kehityksen, joka muuttaisi rock-maailman kukkoilevat kultapojat has-beeneiksi (joiden levyt tosin aina myivät ainakin Englannissa mukavasti). Nyt 1990-luvun puolivälin loputon uho, sikailut palkintogaaloissa, lasien kilistely Tony Blairin kanssa ja mammuttikonsertit Knebworthissa yli 300 000 ihmiselle tuntuvat kovin kaukaisilta.

Oasiksen (ja näin myös sen pääasiallisen laulunkirjoittajan Noel Gallagherin) pahin ongelma oli, että sen kaksi ensimmäistä levyä olivat niin loistokkaita ja niin sidoksissa aikaansa, ettei yhtyeen myöhemmillä teoksilla oikein ollut mahdollisuuksia. Gallagherin sävellysten taso laski huomattavasti – 1990-luvun puolivälissä hän oli niin liekeissä, että jopa Oasiksen singlejen b-puolet olivat mestarillisia – mutta myös brittipopin aika alkoi olla ohi. Siinä, missä vuonna 1994 Oasiksen retrorock oli virkistävää, viimeistään uudella vuosituhannella se alkoi kuulostaa tympivän mielikuvituksettomalta.

Oasiksen 2000-luvun levyjen meriiteistä voi toki kiistellä, mutta tuskin kukaan voi vakavalla naamalla väittää, että ne kilpailisivat Definitely Mayben tai (What’s the Story) Morning Gloryn kanssa. Gallagherin pahin ongelma oli, ettei hän onnistunut kehittämään yhtyeensä soundia eteenpäin ja vapautumaan alkupään materiaalinsa luomasta vankilasta. Oasis kastoi välillä varpaansa varovaisesti esimerkiksi psykedeliaan tai elektronisiin soundeihin, mutta lopulta sen soundin peruspilarit pysyivät samoina: 1960-luvun esikuviin nojaavat melodiat, vuorijonojen kokoiset kitaravallit, Liam Gallagherin reteästi naukuva laulu ja pökkelöt sanoitukset. Se oli kuin ravintola-asiakas, joka meinasi kokeilla eksoottisia herkkuja, mutta päätyi aina tilaamaan samat tutut fish & chipsit, välillä eri juomalla.

Vuonna 2008 julkaistu Dig Out Your Soul oli tyypillinen myöhäisvaiheen Oasis-levy. Vaikka sitä aluksi hehkutettiinkin uutena alkuna väsähtäneelle yhtyeelle, osoittautui se lopulta kaikeksi muuksi, ja elokuussa 2009 Oasis hajosi. Syynä oli jälleen yksi nujakka nujakoimisessa poikkeuksellisen kunnostautuneiden Gallagherin veljeksien kesken, eikä moni varmaan aluksi uskonut, että hajoaminen olisi lopullinen. Noel ei kuitenkaan palannut takaisin ruotuun, ja vaikka Liam aluksi uhosikin jatkavansa yhtyettä ilman sen primus motoria, hänenkin oli lopulta kohdattava totuus: 1990-luvun suurin englantilaisyhtye ja kulttuurillinen ikoni oli historiaa (ainakin, kunnes reunionin aika koittaa).

Alkuvuodesta 2011 Liam osoitti loppujen myöhäisvaiheen Oasis-jäsenten (Gem Archer, Andy Bell ja Chris Sharrock) kanssa Beady Eye -yhtyeessä oman retrorock-visionsa rajallisuuden. Sen levy Different Gear, Still Speeding oli ensi nuoteistaan asti juuri sitä, mitä odottaa saattoi: mielikuvituksetonta perinnerockia, jonka pelasti totaaliselta turhuudelta satunnaiset melodianpilkahdukset ja nuoremman Gallagherin yhä vaikuttava rock-ääni. Sukupolvensa suurimman rock-yhtyeen nokkamies oli kuitenkin pudonnut kovin kauas tähtitaivaan kirkkaimmasta loistosta.

Nyt vuorossa on Noel Gallagher omalla soolodebyytillään Noel Gallagher’s High Flying Birds. Hänellä olisi nyt kaikki mahdollisuudet ei vain päihittää veljensä, vaan myös todistaa vitaliteettinsa musiikintekijänä. Tässä Gallagher korkealla liitelevine lintuineen onnistuu… ainakin osittain.

High Flying Birdsillä hän on yhä varsin tunnistettavasti oma perinnetietoinen itsensä, mutta jotain uuttakin löytyy. Ensinnäkin soolo-Gallagher on Oasista akustispainotteisempi. Levyn aloittava Everybody’s on the Run huolestuttaa pöhöttyneellä rock-soundillaan, mutta pian levy rauhoittuu ja asettuu aloilleen seesteisen melankoliseen grooveen. Näyttää siltä, että 44-vuotias entinen rock-pahis on viimein aikuistunut.

Veikeän vastustamattomasti keinahteleva Dream On esittelee ensi kertaa New Orleans -tyyliset jazztorvet, jotka tekevät näyttävän paluun hienossa ja leikkisässä, singlenäkin julkaistussa The Death of Me and Youssa. If I Had a Gunissa Gallagher todistaa melodisen suvereenisuutensa ja käyttää tyylikkäästi palettinsa syvänsinisen melankolisia värisävyjä.

Kappaleen sanoitukset osoittavat kiehtovasti, kuinka kauas on tultu Live Foreverin ikuisesta loisteliaan tulevaisuuden lupausta juhlivasta nykyhetkestä. Gallagherin skaala on yhä tähtitaivasta syleilevä, mutta tilaa löytyy myös seesteisen arkipäiväiselle rakkaudelle:

”If I had a gun
I’d shoot a hole into the sun
Love will burn this city down for you
If I had the time
I’d stop the world and make you mine
And everyday would stay the same with you”

The Chemical Brothersin kanssa yhteistyötä 1990-luvun villeinä vuosina tehnyt ja 1980-luvun lopun acid house -aikojen “Toista rakkauden kesää” epäilemättä nostalgisesti muisteleva Gallagher suuntaa AKA… What a Life! -kappaleella kohti tanssilattiaa. Vaikkei mitään hänen konservatiivisempaa yleisöään järkyttävää kuullakaan, on house-pianon johdattama kappale levyn parhaita.

Melankolisen laulun sanat ovat Gallagherille tyypillinen sekoitus hämmentävää hölynpölyä ja satunnaiselta vaikuttavien riimien seasta pilkottavaa syvällisyyttä. Laulua kuunnellessa tuntuu siltä, että hän tavoittaa jotain perustavanlaatuista, mutta sanoja tietokoneruudulta tai paperilta lukiessa ei olekaan aivan varma:

”Someday you might find your hero
Some say you might lose your mind
I’m keeping my head down now for the summer
I’m outta my mind, let me pull the other
I’m gonna take that tiger outside for a ride”

Vanhan kunnon Beatlesin sijaan High Flying Birdsin keskeisin vaikuttaja on Ray Davies. Erityisen selvää tämä on The Kinksin Village Greeniin viittaavassa Soldier Boys and Jesus Freaks -kappaleessa.

Varsinaisia huonoja kappaleita levyltä ei löydy, mutta AKA… Broken Arrowiin ja (Stranded On) The Wrong Beachiin tultaessa Gallagherin melkeinpä iskelmällinen bluesahtava shuffle alkaa kyllästyttää – aletaan siirtyä kypsyydestä huolestuttavasti kohti tylsää keski-ikäisyyttä.

Onneksi Gallagher tajuaa lopettaa ajoissa. Levyn päättävä Oasis-aikojen reliikki Stop the Clocks jatkaa kepeästi, mutta miellyttävästi Champagne Supernovan aloittamaa eeppisesti leijailevien psykedeelisten Gallagher-balladien sarjaa.

Noel Gallagher ei tarjoile korkealla lentävien lintujensa kanssa mitään sellaista, mikä muuttaisi epäilevien tuomaiden mieltä. Pienoisesta seikkailullisuudesta huolimatta hän tekee pohjimmiltaan yhä sitä samaa mitä vuonna 1994 – perinteistä, vahvoihin melodioihin ja 1960-luvun klassikoihin nojaavaa kitararockia. Onko se hyvä vai huono asia, riippuu kuuntelijan mieltymyksistä.

72 Noel Gallagher’s High Flying Birds on onnistunut avaus vanhemman Gallagherin soolouralle. Vaikka melankolinen ja pohdiskeleva albumi ei räjäytäkään tajuntaa Oasiksen kulta-aikojen tavoin, on se vahva osoitus tekijänsä yhä vakuuttavista lauluntekijätaidoista. Olisiko kuitenkin syytä välillä hiukan nostaa tempoa?

Video ei ole enää saatavilla

Vaadimme Suomeen muun muassa Portisheadin ja Beth Gibbonsin.

Olkaa hyvä, yhtä vaille sata yhtyettä ja artistia, joiden ensimmäisestä Suomen-keikasta Nuorgamin torilla on tähän päivään asti saatu vain haaveilla.

Kymmenosaiseen artikkeliimme perustuvalta soittolistalta puuttuu ainoastaan Bill Callahan, jonka musiikkia ei Spotifystä löydy.

Tartu siis lähipromoottoriasi kraivelista ja vaadi häntä hankkimaan paikalliseen kuppilaasi joku alla olevista artisteista, niin Nuorgam kiittää!

Heitä me odotamme Top 100 (okei, 99):

1. Portishead – Machine Gun
2. Pixies – Where Is My Mind?
3. My Bloody Valentine – Only Shallow
4. OutKast – Ms. Jackson
5. Sufjan Stevens – For the Widows in Paradise, for the Fatherless in Ypsilanti
6. The Knife – We Share Our Mother’s Health
7. Beck – Gamma Ray
8. Bon Iver – Skinny Love
9. Daft Punk – One More Time
10. PJ Harvey – Let England Shake
11. Kate Bush – Flower of the Mountain
12. Justin Timberlake – LoveStoned/I Think She Knows
13. Arctic Monkeys – Piledriver Waltz
14. Feist – 1234
15. Guided by Voices – Everywhere With Helicopter
16. Yo La Tengo – You Can Have It All
17. The Divine Comedy – Absent Friends
18. Gorillaz – On Melancholy Hill
19. The Magnetic Fields – The Book of Love
20. Mission of Burma – Academy Fight Song
21. Neu! – Neuschnee
22. Coldplay – Clocks
23. Beyoncé – Best Thing I Never Had
24. The Strokes – You Only Live Once
25. Stereolab – Cybele’s Reverie
26. The Fall – Totally Wired
27. Mariah Carey – Fantasy
28. My Morning Jacket – Victory Dance
29. Kasabian – Fire
30. The Blue Nile – Tinseltown in the Rain
31. Yeah Yeah Yeahs – Heads Will Roll
32. Hot Chip – One Life Stand
33. Magazine – Definitive Gaze
34. Aretha Franklin – (You Make Me Feel Like) A Natural Woman
35. Gary Numan – Are ’Friends’ Electric?
36. Basement Jaxx – Raindrops
37. Death Cab for Cutie – I Will Follow You into the Dark
38. Wire – Adapt
39. Beirut – Santa Fe
40. Wild Beasts – We Still Got the Taste Dancin’ on Our Tongues
41. Doves – Winter Hill
42. Devendra Banhart – Baby
43. Built to Spill – Liar
44. Spoon – You Got Yr. Cherry Bomb
45. Gang Gang Dance – MindKilla
46. Dolly Parton – Jolene
47. The Avalanches – Frontier Psychiatrist
48. The Decemberists – O Valencia!
49. Joni Mitchell – Coyote
50. Camera Obscura – Lloyd, I’m Ready to Be Heartbroken
51. The Hold Steady – Your Little Hoodrat Friend
52. The Shins – Phantom Limb
53. Ennio Morricone – L’Estasi Dell’oro
54. St. Vincent – Cruel
55. Happy Mondays – Kinky Afro
56. Stars Of The Lid – Dungtitled (In A Major)
57. Orchestral Manoeuvres in the Dark – Messages
58. Bat for Lashes – Daniel
59. Grizzly Bear – Two Weeks
60. British Sea Power – Waving Flags
61. Mount Eerie – Between Two Mysteries
62. Okkervil River – The Valley
63. Noel Gallagher’s High Flying Birds – If I Had a Gun…
64. Sunset Rubdown – You Go On Ahead
65. Guillemots – Walk the River
66. Rob Zombie – Dragula
67. Sun Kil Moon – Carry Me Ohio
68. Eminem – Lose Yourself
69. The Walkmen – The Rat
70. Archie Bronson Outfit – Dart for My Sweetheart
71. The Rapture – How Deep Is Your Love?
72. Cat Power – The Greatest
73. The Black Keys – Tighten Up
74. Marc Almond – Tears Run Rings
75. Tyler, the Creator – Yonkers
76. The The – Uncertain Smile
77. Boards of Canada – Music Is Math
78. Beady Eye – The Roller
79. A Sunny Day in Glasgow – Close Chorus
80. Conor Oberst – Cape Cañaveral
81. Charlotte Gainsbourg – IRM
82. Drive-By Truckers – Used to Be a Cop
83. Explosions in the Sky – Your Hand in Mine
84. Luke Haines – Love Letter to London
85. Christina Aguilera – Beautiful
86. Metronomy – The Look
87. Richard Hawley – Tonight the Streets Are Ours
88. Steve Mason – Boys Outside
89. White Denim – Let’s Talk About It
90. Adele – Rolling in the Deep
91. The Get Up Kids – Holiday
92. Nelly Furtado – I’m Like a Bird
93. Clinic – Walking With Thee
94. Dead Can Dance – The Host of Seraphim
95. Death In Vegas – Your Loft My Acid
96. Aimee Mann – Save Me
97. Daniel Johnston – Life in Vain
98. The Besnard Lakes – Albatross
99. Silversun Pickups – Lazy Eye

Pääset soittolistaan tästä.