Kate Bush ryhtyi treenaamaan vuoden myöhässä Los Angelesin olympialaisten jousiammuntaan.

Nuorgamin päivittäin ilmestyvän Popklassikot-sarjan kymmenes osa on valmis. Nauti, kuuntele ja kommentoi!

Spotify-rajoituksista johtuen listalta puuttuu Beastie Boysin She’s On It. Sen voit kuunnella tästä.

Vuoden 1985 Top 30 (no okei, 29)

1. Kate Bush – Running Up That Hill
2. The Smiths –How Soon Is Now?
3. Simple Minds – Don’t You Forget About Me
4. Tears for Fears – Everybody Wants to Rule the World
5. The Waterboys – The Whole of the Moon
6. The Cure – In Between Days
7. The Cult – She Sells Sanctuary
8. Madonna – Into the Groove
9. The Pogues – Dirty Old Town
10. Killing Joke – Love Like Blood
11. Whitney Houston – How Will I Know
12. The Jesus & Mary Chain – Just Like Honey
13. Huey Lewis & the News – The Power of Love
14. Fine Young Cannibals – Johnny Come Home
15. Tom Waits – Downtown Train
16. Prince – Pop Life
17. Dire Straits – Money for Nothing
18. Sandra – (I’ll Never Be) Maria Magdalena
19. Paul Hardcastle – 19
20. The Replacements – Swingin’ Party
21. Prefab Sprout – Goodbye Lucille #1
22. New Order – The Perfect Kiss
23. Nick Cave & the Bad Seeds – Tupelo
24. Talk Talk – Life’s What You Make It
25. New Model Army – No Rest
26. Camper Van Beethoven – Take the Skinheads Bowling
27. Dinosaur Jr. – Repulsion
28. Jan Hammer – Crockett’s Theme
29. Nitzer Ebb – Warsaw Ghetto

Linkki soittolistaan tästä.

New Model Armyn jäsenistö on vaihdellut, Justin Sullivanin (keskellä) maailmankatsomus ei.

New Model Army on harmillisen pienelle huomiolle jäänyt melodisen punkin, folkin ja goottimetallin välillä risteilleen ilmaisun kiistaton legenda. Justin Sullivanin näihin päiviin johtaman retkueen tinkimättömyydessä on jotakin syvästi arvostettavaa: siinä missä aikalaiskollegat ovat antaneet pikkusormensa upper middleclassin kotkotuksille, tuntuu Sullivan seisovan edelleen saman brittiläisen duunariaatteen takana kuin uransa alkuaikoinakin.

Siksi onkin hämmentävää, että kaikista maailman ihmisistä juuri Jussi Halla-aho on (Facebook-sivullaan) ilmoittautunut bändin faniksi. New Model Armyn vahvan vasemmistolainen ja humanitaarinen eetos kun ei voisi olla kauempana eiralaisen ex-hevilaulajan arvoista – näin ihan objektiivisestikin arvioiden.

No Rest on bändin kakkosalbumin No Rest For the Wickedin viides raita ja ainoa sinkkujulkaisu. Albumin menestys oli kohtuullista: se nousi Britannian listalla sijalle 22. Albumi oli myös ensimmäinen EMIlle levytetty julkaisu, mikä nostatti kulmakarvoja punkkareiden keskuudessa. Toki ero debyytti Vengeancen ja tämän levyn soundin välillä oli merkittävä, mutta juuri paremmat studiopuitteet loivat New Model Armylle sen ominaissoundin.

Tämä soundi on välittömästi tunnistettavissa myös No Restillä. Robert Heatonin kaikuva virveli, Sullivanin U2:sta muistuttavat, mutta paljon rujommat kitarat sekä Stuart Morrow’n joka kerta komeudellaan kylmiä väreitä herättävä rautalankabasso. Soundimaailma on yhtä kylmä kuin neljältä aamuyöllä ikkunasta avautuva masentava brittiläinen esikaupunkilähiö.

”Is it that we wanted more than you gave
why did you put us then
in this smalltown grave
humility – is that what you want?”

Vaikka New Model Army isolle levy-yhtiölle siirtyikin, se ei koskaan voinut kuvitellakaan tinkivänsä yhteiskuntakriittisestä linjastaan. Siksipä No Restkin on alaluokkalaisen näkökulmasta esitetty katkera tilitys mistäpä muustakaan kuin Thatcherin konservatiivihallinnosta.

Tulkitsisin tekstin viittaavan nimenomaan kaivostyöläisten lakkoihin, jotka leimahtivat vuosi ennen kappaleen ilmestymistä. Rautarouva yritti kovin ottein pelotella kansaa nöyräksi ja syyttää kaivostyöläisiä väkivaltaisuudesta. Sullivan kuitenkin vastaa:

”Yes, we have pride – is this our sin?”

Video ei ole enää saatavilla