Fabric

78 Lähes kaikki, mihin vain on painettu Ben UFO:n nimi, saa terveen määrän ylistystä osakseen. Britin kuratointikykyjä sopii kehua myös uusimman kokoelman kohdalla. Ainoa ongelma onkin siinä, että Fabric-julkaisussa on jälleen tuo live-loppuliite: dj-miksaukset ovat Ben UFO:n ykköslaji ja ainoa sellainen. Ne toimivat toki itsessään loistavasti esitellen miehen Hessle Audio -merkin tasokkaimpia kiinnityksiä Pearson Soundista Blawaniin ja Pev & Kowtoniin. Vanhemmista nimistä kuullaan muun muassa Mr. Fingersin ja K-Handin raitoja. Miellyttävin yllätys on viime vuonna hätkähdyttävän albumidebyytin julkaissut Night Slugsin Jam City -aliasta käyttävä Jack Latham, jonka Club Thanz seisauttaa kiivastahtisesti etenevän levyn täydellisesti tuoden mieleen moottorin, joka sammutetaan ja pian kytketään taas päälle koneen ehtimättä jäähtyä. Samalla Matthew Herbert kaikuu jostain kaukaa kuin päälle unohtuneesta autoradiosta. Näissä dynamiikan varaan laskevissa hetkissä Ben UFO on elementissään. Suurimman osan ajasta hyperaktiivisesti kappaleesta toiseen liikkuva miksaus kuitenkin jättää edelleen auki kysymyksen siitä, kuka dekkien/softan takaa operoi. Dj:n omaa kädenjälkeä toivovat joutuvat kuitenkin elämään sen seikan kanssa, ettei Ben UFO välttämättä koskaan tule julkaisemaan omaa materiaaliaan. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

Doldrums – Lesser Evil

Souterrain Transmissions

61 Ennen muinoin George Harrison lainasi kitaraa tai puutarhaa Eric Claptonilta (en muista kumpaa, koska Jake Nyman ei ole kertonut tarinaa Onnenpäivissä vielä riittävän monta kertaa) ja sävelsi Here Comes the Sunin. Nyt Airick “Doldrums” Woodhead lainaa Claire “Grimes” Boucherilta läppärin ja äänittää sillä kokonaisen albumin. O tempera, o mores, etten paremmin sano! Here Comes the Sun on upea taideteos, Lesser Evil ei niinkään. Onkin vaikea kuvitella, että esimerkiksi Veli Kauppinen palaisi tähän myöhäisempään lainausanekdoottiin radio-ohjelmissaan enää 2040-luvulla. Albumilla on kuitenkin ansioita, jos nyt ei kokonaisen puutarhan niin ainakin parin perennapenkin verran. Doldrums pysäyttää kuulijan kannoilleen kolme kertaa: Anomaly ja Golden Calf yhdistävät jännittävällä tavalla 1970-luvun dramaattisen europopin, Propagandan militanttiuden ja muodikkaan cold wave -soundin. Sunrise puolestaan leijuu pumpulissa kuin Princen I Wish U Heaven, mutta ei kestä edes kahta minuuttia. Muilta osin levy on pääsääntöisesti päämäärätöntä avant-elektro-häly-poppia, joka flirttailee niin Death Gripsin ja varhaisen Crystal Castlesin väkivaltaisen soundin kuin Animal Collectiven psykedeelisen kerroksellisuuden kanssa – vaatimattomin tuloksin. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Iceage – You’re Nothing

Matador

83 Se, että hipsterinnäköisten punkkareiden Burzum-pinssi, epämääräiset piirustukset ja Death in June -tatuointi riittivät nostamaan tanskalaisbändi Iceagea vastaan fasismisyytökset, kertovat aika paljon siitä, että Suomen ulkopuolella äärioikeisto tuntuu olevan oikeasti vakava asia. Nyt kun bändi on itse irtisanoutunut väitteistä, ei ole pienintäkään syytä kokea moraalista ahdistusta siitä, että yhtyeen kakkoslevy on näin erinomainen. Sen varjolla, että yhtyeen solisti Elias Rønnenfeldt ilmoitti taannoin tämän median haastattelussa inspiroituvansa Georges Bataillesta, ei ole kohtuutonta kutsua You’re Nothingia transgressiiviseksi punkiksi, sillä albumin teksteissä näkyy jäänteitä inhosta ja nihilismistä. Debyytin maanisen post-punkin sijaan You’re Nothing fuusioi onnistuneesti Wipersin vyörytyspunkia Wiren taiderock-rakenteisiin ja Refusedin jälkihardcore-raivoon. Lopputulos kuulostaa siltä, että se voisi hakata Fucked Upin hintelyyksiä turpiin ihan silkkaa vitutustaan. Iceagella on nuoresta iästään kyky kirjoittaa erityisen sävykkäitä sävellyksiä, eikä vain kaataa samaa uhoa ja inhoa yhteen muottiin. Kyllästymisen estämiseksi 28-minuuttisen levyn jakaa keskeltä italo-iskelmä l’Ultima Occasionesta uudelleensovitettu Morals, jota Rønnenfeldtin käheäksi karjuttu ääni huokailee repivällä paatoksella. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

Inc. – No World

4AD

80 Andrew ja Daniel Aged hoitavat hommansa niin hyvin, ettei voi kuin ihastella ja huokaista päälle. Muun muassa Beckin, Pharrell Williamsin ja Raphael Saadiqin taustalla soittaneet losangesilaisveljekset vuodattavat rakkauttaan modernin soulin ja R&B:n ylle omistautuneisuudella ja osaamisella, jonka edessä on antauduttava. No World on kokoelma yksipuolisia mutta täydellisen muotovalioita kappaleista sofistikoituneen ja sensuellin mustan musiikin tyylissä. Se on “rehellisemmin R&B” kuin Autre Ne Veutin ja How to Dress Wellin kaltaisten aikalaisten laptop-kutuilut ja on “valkoisista” vaikutteistaan (Black Wingsin Cocteau Twins -kitarat, Carefulin ambient-minimalismi) huolimatta henkisesti varsin lähellä D’Angelon, Maxwellin tai 1980-luvun Princen kaltaisia heruttelijoita. Vavisuttaviin tunnemyrskyihin No World ei anna aihetta, mutta pieneen halimishetkeen kuitenkin. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Neøv – Orange Morning

Fullsteam Records

68 Omat odotukseni Neøvin debyyttialbumia kohtaan olivat korkealla kahden loistavan singlekappaleen siivittämänä. Neufvoinina aikaisemmin tunnettu yhtye on muuttanut nimensä lyhyempään muotoon ja musiikillista ilmaisuaan yksinkertaisemmaksi. Ensimmäisenä maistiaisena tarjoiltu Windvane palautti uskon kotimaiseen shoegazeen, ja toisena singlenä julkaistu Mellow jatkoi samoilla linjoilla. Albumi ei kuitenkaan ihan lunasta kaikkia niitä odotuksia, jotka loistavat singlet herättivät. Pääosin kappaleet jäävät aika keskinkertaisiksi ja levy yksipuoliseksi. Jos Orange Morning sisältäisi yhtä vahvaa materiaalia kuin kappale 1999, niin kyseessä olisi vuoden kovin levy. Nyt se on vain lupaava alku jollekin suuremmalle. (Petrus Koskimies)

Video ei ole enää saatavilla

Paperfangs – Past Perfect

Soliti

73 Kun yhä useamman pop- ja rockyhtyeen ura on nykyään ensimmäisen albumin jälkeen enemmän tai vähemmän taputeltu, on virkistävää törmätä bändiin, jonka debyytti on vanhanaikaisella tavalla raakilemainen ja taival ilmiselvästi alussa. Joidenkin mielestä Past Perfect on eräänlaisessa keskentekoisuudessaan merkki vahvasti aloittaneen Soliti Recordsin laaduntarkkailun lipsumisesta. Mutta olisiko sittenkin niin, että Paperfangs on laulunkirjoitustaitojensa puolesta niin lahjakas ryhmä, että sen ääni on kannatanut taltioida kaikessa kotikutoisuudessaan jo vaiheessa, jossa kehitysprosessi on ilmiselvästi kesken? Jos minulta kysytään, niin kyllä. Myönnetään, Jyri Öhman ei välttämättä ole maailman ilmaisu- saati valovoimaisin laulaja, mutta Bathe in Gloryn, This Powerin tai Repeatin kaltaisten pienen ihmisen pophelmien soidessa se tuntuu herttaisen yhdentekevältä. Past Perfect ei ole suurta taidetta, mutta sympaattista ja varsin suuria lupauksia lofisyntikkapoppia kuitenkin. Suomi-indien viitekehyksessä bändi asettu aika tarkkaan Burning Heartsin ja Barry Andrewsin diskon puoliväliin. Maailmalta trion makuuhuoneisiin lienee kantautunut ainakin New Orderin, Field Micen ja Momuksen hentoja kuiskauksia. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Psychic Ills – One Track Mind

Sacred Bones

59 One Track Mindilla newyorkilainen Psychic Ills todistaa muuttuneensa lopullisesti yhdellä ellipsin muotoisella raiteella vieriväksi resiinaksi, jota jo kymmenen vuoden ajan on polkenut parivaljakko Tres Warren ja Elizabeth Hart. Ensiksi mainittu on viimeisimmillä albumeilla vastannut hypnoottisen monotonisina kiemurtelevasta aavikkoblueskitaroinnista, jälkimmäinen tuota opiaattinotkuista sydänverta hitaasti liikkeelle pumppaavista bassokuvioista. Tähän herkulliseen kaavaan ei valitettavasti tehdä poikkeuksen poikkeusta – vannon että kuultuasi yhden One Track Mindin kappaleen olet kuullut jokaisen niistä. Monet yhtyeet yrittävät nykyään tehdä tällaista pahaa, pahaa lurppamusaa, mutta harvat onnistuvat olemaan yhtä aitoja kuin Psychic Ills. Vain oikeat narkkarit voivat olla näin tylsiä. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

Unknown Mortal Orchestra – II

Fat Possum

77 En oikein tiedä millaisia makuuhuoneita sukellusveneissä on. Mutta jos kuvittelemme sukellusveneeseen mahdollisimman tavallisen tilan, jossa on sympaattinen matto, suuri sänky, nuhjuisia peittoja, kirjahyllyn pätkä ja ikkuna kalojen maailmaan, löydämme olosuhteet, joissa äänitellyltä Unknown Mortal Orchestran kakkoslevy kuulostaa. Lopputulos on soundiltaan rikki, bassoiltaan nuhjuinen ja diskanteiltaan ohut. Keulamies Ruban Nielsonin kitarahelkyttelyt ja kevytpsykedelia muistuttavat paikoin Grizzly Bearista, joka olisi asentanut soittimiinsa Thomannin halvimmat roskamikit ja käyttäisi rumpuina saman firman pahvilaatikoita. Jotain koukuttavaa siinä silti on, sillä levy roikkuu soittimessa, vaikka sen biisimateriaali on yhtä hasardia kuin laitteistokin. Swim and Sleep (like a Shark) on viiden tähden barokkipoppia ilman kaikkea genreen liitettävää grandiositeettia, kun taas Opposite of Afternoon on sama tyylikoe täysin naamalleen menneenä ja junnaava Monki jotain näiden välistä. Lisäksi löytyy One at the Timen roskafunkia, No Need for a Leaderin Ariel Pink -halparockia ja arviolta kaikkea muuta, mitä vaaditaan, jotta levyä voi sanoa sekamelskaksi. Kaiken sen keskeltä todelliseksi helmeksi ja alkuvuoden biisiparhaimmistoon nousee, pölyisen siirappinen lo-fi-soul-balladi So Good at Being in Trouble, jonka ”So good at being in trouble / So bad at being in love” -fraaseihin huipentuvassa tekstissä on jotain herttaisella tavalla traagista. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

Gary Clark Jr. on 28-vuotias teksasilaismuusikko, joka on ahertanut juurevan bluesrockin kimpussa jo lähes vuosikymmenen – ilman, että suurta yleisöä on sanottavammin kiinnostanut. Ainakin Warner Music uskoo, että asiaan on tulossa muutos. Tässäkö on uusi Black Keys? Albumi Blak and Blu ilmestyy tällä viikolla.

Video ei ole enää saatavilla

Neøv – Windvane

Neufvoin ilmoitti syksyllä vaihtaneensa nimensä jos mahdollista vielä hankalammin suomalaiseen suuhun taipuvaksi Neøviksi. Vaikka emme vaihdoksen tarpeellisuutta allekirjoitakaan, kuuntelemme silti avoimin mielin Windvanen, ensimmäisen lohkaisun Orange Morning -albumilta, jonka Fullsteam julkaisee marras-joulukuussa.

Video ei ole enää saatavilla

…And You Will Know Us by the Trail of Dead – Catatonic

Texasilainen vaihtoehtorockjyrä julkaisee ensi viikolla Lost Songsin, joka on nimestään huolimatta bändin kahdeksas studioalbumi. Levy äänitettiin Saksassa, jossa Trail of Dead on selvästi suositumpi kuin missään muualla maailmassa.

Video ei ole enää saatavilla

Willy Mason – I Got Cold

Hädintuskin parikymppisenä Oxygen-hittisinglellään (2004) kohauttanut newyorkilainen folkartisti julkaisee marraskuun lopulla kolmannen albuminsa Carry Onin, jolla kerrotaan olevan aiempaa enemmän dub- ja reggae-sävyjä. Levyn on tuottanut hiukan yllättäen Dan Carey, joka on työskennellyt aiemmin muun muassa M.I.A.:n ja Hot Chipin kanssa.

Video ei ole enää saatavilla

Missy Elliott – 9th Inning

Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, Missy Elliottin seitsemäs studioalbumi Block Party ilmestyy tasan viikko ennen joulua. Jo yli neljä vuotta sitten ensimmäisen julkaisupäivänsä saanut iisakinkirkko olisi r&b-tähden ensimmäinen studioalbumi sitten seitsemän vuoden takaisen Respect M.E.:n. 9th Inning on toinen kahdesta albumilta lohkaistusta biisimaistiaisesta. Molemmat on tuottanut Timbaland.

Video ei ole enää saatavilla

Karvankasvun kiihtymistä odotellessa NEØV ei tuki kenenkään viemäreitä

Kahdella ep:llään hurjaa potentiaalia esitellyt Neufvoin on nykyään Neøv, joka julkaisee täyspitkän albuminsa marraskuussa. Nimi on uusi, musiikki on uutta, mutta laatu tuntuu kestävän.

Jäsenet:
Anssi Neuvonen – laulu, kitara, trumpetti
Samuli Neuvonen – rummut, pasuuna, taustalaulu
Ari Autio – basso, koskettimet, taustalaulu
Jonas Ursin – kitara, koskettimet
Antti Hevosmaa – trumpetti, flyygelitorvi, taustalaulu, perkussiot

Kuopiolaislähtöinen yhtye tunnettiin aikaisemmin nimellä Neufvoin (perustettu 2007). Nykyinen kokoonpano vakiintui keväällä 2012. Kysymyksiin vastasivat Anssi ja Samuli.

Julkaisut:
Kaksi loppuunmyytyä EP:tä, Robokop EP (New Music Community, 2009) ja Fake Musket EP (New Music Community, 2010).
Fullsteam julkaisee Orange Morning -debyyttitäyspitkän marraskuussa.

Levyhyllyssä NEØV sijoittuu…
Muiden New Music Community -bändien ja 2010-lukulaisen dreampopin väliin.

Todennäköisimmin NEØV…

…muuttuu tulevien vuosien kuluessa roimasti nykyistä karvaisemmaksi yhtyeeksi.

Epätodennäköisimmin NEØV…

…kuulee enää suunnanmuutoksensa jälkeen olevansa ”vara-Rubik”.

Miksi NEØV on hyvä?

Neufvoin on ollut ensimmäisestä ep:stään asti maamme lupaavimpia indieyhtyeitä, eikä titteliä tarvitse kyseenalaistaa vieläkään, vaikka lähes kaikki on uutta. Windvane-singleä ei malta olla kuvailematta shoegazeilevaksi Mew’ksi, mutta täyspitkältä löytyy myös kevytkaikuisaa laajojen kaarien ja pitkän kaavan hekumointia, joissa Deerhunterista muistuttava muoto yhdistyy Curen ääniholveihin ja kirkkaana loistavaan soundimaailmaan.

Kuvailkaa musiikkianne kolmella sanalla?
Anssi: ”Syvä, impressionistinen, kelluva.”

Samuli: ”Voimakas, haikea, raukea.”

Mitä levyä olette kuunnelleet eniten elämänne aikana? Mikä siinä kiehtoo?
Anssi: ”Varmasti jokin sellainen levy, jota on tullut kuunneltua loputtomuuksiin asti nuoruudessa, ja jonka äärelle tulee palattua säännöllisesti. Radioheadin Kid A ja Neil Youngin After The Gold Rush voisivat olla lähellä rehellistä vastausta. Ne ovat tuntuneet ajattomilta.”

Samuli: ”Varmaankin Kashmirin Zitilites.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on suosikkisäkeenne pop-musiikissa?
Anssi: ” The Curen Plainsongin avauslainit:

I think it’s dark and it look like rain” you said
”and the wind is blowing like it’s the end of the
world” you said ”and it’s so cold it’s like the
cold if you were dead” and then you smiled for
a second ”

Samuli: ”Sufjan Stevensin Illinois-albumin avaussäkeet:

When the revenant came down
We couldn’t imagine what it was
In the spirit of three starsU
The alien thing that took its form”

Video ei ole enää saatavilla

Oletteko fanittaneet jotain muusikkoa teini-iässä tai myöhemmin? Ketä? Mikä hänessä/heissä oli siistiä?
Anssi: ”Ysäribrittipoppia fanitimme molemmat lapsuudessa ja nuoruudessa paljon. Biisit, se oli siinä siisteintä ja on toki vieläkin. Tuosta kiintopisteestä oli luontevaa alkaa tutustua aiempien vuosikymmenten vaihtoehtobändeihin sekä kokeellisempaan ja marginaalisempaan musiikkiin.”

Samuli: ”Juuri näin, kyseisen ilmiön artistit taisivat aikoinaan määrittää vahvasti meidän molempien (kuten kenen tahansa samoihin aikoihin syntyneen, esipuberteetti-iässä rokkitähteydestä unelmoineen) elämää.”

Ketkä soittaisivat unelmakvartetissanne? Kuka toimisi tuottajana?
Samuli: ”Luottaisin sellaiseen lavakarismaan, joka ulottuu myös musiikin puolelle: Wayne Coyne (The Flaming Lips), Ed O’Brien (Radiohead), Sam Goldberg, Scott Devendorf (The National). Tuottajakaksikko (Air’n Nicolas Godin & Jean-Benoît Dunckel) mukana keikoilla.”

Anssi: ”Ennio Morricone (tuotanto), David Bowie (laulu, puhe) & katumuusikkotrio (useita instrumentteja per soittaja). Tyylikkäästi soittavia löytyy lähes joka kaupungista, tyylikäs kokonaisvaltainen ideointi on sen sijaan harvinaisempaa. Luottaisin siinä Morriconeen. Luotan myös niihin ihmisiin, joiden kanssa teen musiikkia. En vaihtaisi heitä mihinkään.”

Ketä klassikkoartistia ette ole koskaan ymmärtäneet? Miksi?
Anssi: ”Luulen, että jokainen klassikkostatukseen kohotettu artisti on omannut (tai joissain tapauksissa omaa edelleenkin) syvän suhteen musiikin tekemiseen – sellaista en voi kuin kunnioittaa. Ymmärrän vain sen, että oma ymmärrykseni muuttuu alituisesti.”

Samuli: ”David Bowie & muuntautumiskyky. Tämä siis pelkästään positiivisessa mielessä.”

Mitä bändiä tai artistia suosittelette todennäköisimmin kiinnostavalle tuttavuudelle?
Anssi: ”Suosittelin joskus muutamalle henkilölle Erik Satien Alone, For A Secondia Thomas Wilbrandtin versiointina. Mitään ei ole kuulunut. Luulen, että se kertoo jotain yleistä suosittelemisesta. Tai sitten suosittelijasta. Mutta joka tapauksessa ei ainakaan siitä teoksesta. Geotic voisi olla seuraavana listalla.”

Samuli: ”Harvoin tulee tällaista tilannetta vastaan. Aivan vastikään olen oikeastaan ensimmäistä kertaa tutustunut Pink Floydin tuotantoon sen mielestäni vaatimalla arvokkuudella. Voisin ajatella suosittelevani kyseisen yhtyeen Atomheart Mother -albumia.”

Video ei ole enää saatavilla

Kuka tai mikä on ehdottoman yliarvostettua?
Samuli: ”Oikeassa oleminen.”

Anssi: ”Omasta itsestään puhuminen on yliarvostettua.”

Mikä on suosikkiäänenne maailmassa?
Anssi: ”Top 3: hiljaisuus, aallot ja palava puu.”

Samuli: ”Kovaääniset, hiukan liian lujaa ohiajavat moottoriajoneuvot.”

Mikä kappale tai levy parantaa todennäköisimmin krapulanne?
Anssi: ”Olipa olo mikä tahansa, The Radio Dept.:in You Stopped Making Sense tekee siitä aina paremman.”

Samuli: ”The Besnard Lakesin Chicago Train -kappale toiminee.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä pidätte Eppu Normaalista?
Anssi: ”Biisintekotaito, pidän heissä siitä.”

Samuli: ”Hipit rautaa.”