Muse, seuraavan kerran Vermossa?

Koppoti koppoti koppoti koppoti.

”Come ride with me through the veins of history
I’ll show you a god who falls asleep on the job”

Neljä ratsastajaa kylpee kalsean auringon viimeisissä säteissä etäisen kaasupallon vajotessa jonnekin Cydonia Collesin kukkuloiden taa. Kaukaa kantautuu kumeana ratsujen ääniä ja laserpyssyjen viiltävää tulitusta. Punainen hiekka pöllähtää kavioiden kuopiessa kuivaa marsperää.

Pian ilmoille kajahtaa merkki. Sähkökitaran rouhea, alaspäinen jurnahdus lähettää nelikon villiin laukkaan. Syntetisaattori ryhtyy puskemaan rytmikästä arpeggiota ja kun neuroottisesti pörisevä kuusikielinen palaa esittelemään majesteetillisen melodiansa, näkyy ratsastajista enää pölypilvi kaukana punaisen planeetan pinnalla.

Knights of Cydonia ei ole erityisen hienovarainen luomiensa mielikuvien kanssa. Kun kerran hevosilla päästellään menemään, niin ratsastamiseen myös viitataan lähes joka käänteessä, aina kappaleen nimestä sen spagettiwestern-henkiseen introon, ratsaille kutsuvaan lyriikkaan ja uljaaseen laukkakomppiin asti.

Mutta hienovaraisuudesta viis! Kuka sellaista kaipaa? Knights of Cydonia on iso kappale, eikä isojen tarvitse piperrellä nyansseilla. Kyseessä on mahtipontinen rockeepos, joka hakee inspiraationsa Ennio Morriconen preeriankatkuisista länkkärisoundtrackeista, Queenin teatraalisesta rokkipöyhkeilystä, 1950–60-lukujen scifi-äänimaisemista ja mariachi-trumpettien ylpeän surumielisestä soinnista.

Kappaleelle niin leimallisen ratsastuskompin sekä sisuuntuneen pörriäisen lailla surisevan kitarasoundin esikuvat löytyvät muuten Matthew Bellamyn perhepiiristä – Muse-keulakuva on kertonut lainanneensa tietoisesti isänsä The Tornados -yhtyeen vuoden 1962 kansainväliseltä listaykköseltä, joka sai nimensä samana vuonna kiertoradalle laukaistulta Telstar-viestintäsatelliitilta.

Knights of Cydonia on myös osoitus siitä, että eeppisyydellä ja monimutkaisuudella – ainakaan rakenteellisella sellaisella – ei välttämättä ole mitään tekemistä toistensa kanssa, sanoivat progepetterit asiasta mitä tahansa.

Kyse onkin lopulta melko yksinkertaisesta biisistä. Sen ensimmäinen puolisko nojaa käytännössä yhteen melodiaan, jota kierrätetään kitaran eri rekistereissä, höystetään trumpetin soittamalla vastamelodialla, ja lopulta kaapataan laulua kuljettamaan. Kappaleen puolivälissä intro tekee paluun välisoittona johtaen Matthew Bellamy -kloonikuoron harmonisoimaan ”No one’s gonna take me alive” -uhoveisuuseen ja siitä jälleen vapauttavaan voimariffiin, jolla biisi ajetaan päätökseen.

Simppeliä, kun sen osaa.

Kaikessa komeudessaan Knights of Cydonia oli täydellinen päätös loistavalle Black Holes and Revelations -albumille, joka nosti Musen lopullisesti keskisuurten rockbändien karsinasta stadionsarjaan.

Siinä oli myös aistittavissa jo hitunen jos toinenkin sitä suuruudenhulluutta, joka sai Bellamyn säveltämään The Resistancelle (2009) kolmiosaisen ”sinfonian” ja jonka ajamana bändin viimeisin tuotos The 2nd Law (2012) näyttäytyi monelle yhtyeen lopullisena heittäytymisenä kaikkivoipaisuuden harhan syleilyyn.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Muselta äänestettiin myös kappaleita New Born ja Time Is Running Out.

Avaruusrock. Tuota termiä käytetään usein kuvailemaan laulaja-kitaristi Matthew Bellamyn, basisti Chris Wolstenholmen ja rumpali Dominic Howardin Englannin Teignmouthissa vuonna 1994 perustaman Musen musiikkia.

Eikä tuolla universumia syleilevällä termillä nyt ihan täysin metsään mennä. Yhtyeen laulujen sanoituksissa pyöritään välilllä apokalyptisissä, välillä salaliittoteoreetikkoja hellivissä tunnelmissa. Nuorgam löysi maailmanlaajuisesti yhteensä yli 15 miljoonaa levyä myyneen yhtyeen albumeista tuiki tärkeitä yhtymäkohtia aurinkokuntamme planeettojen kanssa – niin musiikillisesti, levymyynnillisesti kuin muuten vain olennaisuuksia pohdiskellen.

Teksti Visa Högmanderin, grafiikka Kimmo K. Koskisen.

#6 Showbiz (1999) = Venus

Venus muistuttaa sisäiseltä rakenteeltaan sympaattista kotimollukkaamme Tellusta. Planeetat ovat samaa kokoluokkaa ja syntyneet samalla aurinkokunnan alueella. Venuksen yhtenäisen kuoren alla on sulasta kivimateriaalista koostuva vaippa, jossa sisimpänä on halkaisijaltaan noin 6 000 kilometrin levyinen rautaydin.

Video ei ole enää saatavilla

Showbiz muistuttaa rakenteeltaan Musen albumeista eniten maata. Albumilta irrotettu Sunburn-single oli Radiohead-mielleyhtymiä (Showbizin tuotti myös Radioheadia tuottanut John Leckie) synnyttänyt pikkuhitti, mutta muuten levyn yhtenäisyyttä tavoittelevan kuoren alla on lähinnä sulaa ja valuvaa kivimateriaalia, joka yrittää olla paljon, mutta ei pääse kiinteytymään missään vaiheessa. Rautaydintä ei löydy. Muse esiintyi Showbiziä seuranneella kiertueella Helsingin Tavastialla vuonna 2000.

#5 Origin of Symmetry (2001) = Maa

Maa eli maapallo – Tellus kavereiden kesken – on aurinkokunnan ainoa planeetta, jolta tiedetään löytyvän elämää. Tuon elämän älyllisyydestä voi välillä olla toki montaa mieltä. Maan keskietäisyys auringosta on noin 149,6 miljoonaa kilometriä. Planeetan ikä on noin 4,5 miljardia vuotta.

Video ei ole enää saatavilla

Kuten maapallolta, myös Origin of Symmetryltä löytyy elämää. Viriileimmät elossaolon ilmentymät ovat nimeltään Plug in Baby ja New Born, kappaleet, jotka ovat pysyneet mukana Musen planeettojasyleilevissä live-esiintymisissä näihin päiviin asti. Origin of Symmetry esitteli aurinkokunnalle debyyttilevyä riffipainotteisemman rockorkesterin. Vuonna 2002 Muse konsertoi Ilosaarirockissa Joensuussa.

#4 Absolution (2003) = Neptunus

Neptunus tunnetaan sinisestä väristään ja tummasta suuresta pilkustaan. Se on halkaisijaltaan neljänneksi ja massaltaan kolmanneksi suurin aurinkokunnan planeetoista.

Video ei ole enää saatavilla

Absolution on ensimmäinen levy, jolla Matthew Bellamyn lisäksi myös muut Musen jäsenet osallistuivat laulujen kirjoittamiseen. Sanoituksissa maailmanlopun tunnelmat ja salaliittoteoriat nostivat päätään entistä voimakkaammin. Absolution oli yhtyeen ensimmäinen maailmanlaajuisesti miljoonamyyntiin yltänyt albumi. Levyn kiertueella Muse piipahti Helsingin Nosturissa esiintyen kahtena iltana loppuunmyydyille saleille.

#3 Black Holes and Revelations (2006) = Uranus

Uranus on jättiläisplaneetta, joka on ainoa kreikkalaisen jumalan (Uranos) mukaan nimetty planeetta – muut on nimetty roomalaisten jumalien mukaan. Planeetalla on 27 tunnettua kuuta.

Video ei ole enää saatavilla

Black Holes and Revelations on Telluksen kamaralla Musen eniten myynyt albumi (noin 3,5 miljoonaa kappaletta). Me suomalaiset olemme kuitenkin erilaisia avaruuskuntanuoria, sillä Black Holes and Revelations on maassamme vasta kolmanneksi myydyin Muse-levy hieman yli 15 000 levyn myynnillään. Albumin kappaleiden teemat kurkottelivat muukalaisten valloituksesta poliittisten agendojen kautta pelkistettyihin rakkaustunnelmiin. Muse esiintyi Black Holes and Revelationsia seuranneella kiertueella Helsingin jäähallissa 2007.

#2 The 2nd Law (2012) = Saturnus

Saturnus on aurinkokuntamme toiseksi suurin planeetta, jota pidetään yhtenä kauneimmista taivaankappaleista. Saturnuksen renkaat ovat vajaan kilometrin paksuiset ja puolen miljoonan kilometrin levyiset. Planeetan halkaisija on 120 000 kilometriä, joka on yhdeksän kertaa Maan halkaisija – maapallo mahtuisi Saturnukseen 752 kertaa.

Video ei ole enää saatavilla

The 2nd Law on toiseksi myydyin Muse-albumi kotiplaneetallamme ja toiseksi myydyin myös Suomessa (lähes 16 500 kappaletta). Levyä on pidetty sekä yhtyeen suurimpana epäonnistumisena että kaikessa toismaailmallisessa yliampuvuudessaan 2000-lukulaisen rockin täysosumana. Albumin parhaillaan käynnissä olevalla kiertueella Muse konsertoi Helsingin Hartwall-areenalla joulukuussa 2012.

#1 The Resistance (2009) = Jupiter

Jupiterin läpimitta on noin 11 kertaa maapallon läpimitta ja sen massa on 318 Maan massaa ja tilavuus 1 300 kertaa Maata suurempi. Jupiterin pinnalla painovoima on 2,3 kertaa niin suuri kuin Maan pinnalla. Jupiterilla on 67 tunnettua kuuta, joista neljää suurinta nimitetään Galilein kuiksi. Planeetta kuineen on kuin pienoismalli aurinkokunnasta.

Video ei ole enää saatavilla

The Resistance on Musen myydyin albumi Suomessa (noin 23 500 kappaletta). Suomen levymyyntitilastoissa albumi on siis selkeääkin selkeämmin Jupiter. Levy oli ensimmäinen bändin itsensä kokonaan tuottama ja ensimmäinen tutun Muse-soinnin lisäksi lievästi depechemodemaisia vaikutteita sisältänyt pitkäsoitto. Albumin kiertueella Muse vieraili Suomessa kahteen otteeseen, ensin Helsingin Hartwall-areenalla ja sitten vielä kesäkiertueella saman kaupungin Kaisaniemen puistossa.

Muse esiintyy Helsingin Olympiastadionilla lauantaina 27. heinäkuuta. Lämmittelijöinä tanskalainen Mew ja kotimainen French Films.

(Planeettatietolähteet: Ilmatieteen laitos, Wikipedia)

Muse ei anna viattomille ihmisille hetkenkään rauhaa.

Avaruusasemarockin supertähdet näyttävät, miten epäonnistutaan niin eeppisesti, että se on jo kaunista.

2010-luvun ihmisestä tuntuu usein, että kaikki on jotenkin latteaa ja mitätöntä. Maailma on pilkottu kohderyhmiin ja kuluttajasegmentteihin. On suotavaa pysyä omassa lokerossaan. Harmaus on hyve, asiallisuutta arvostetaan. Suuret eleet ovat naurettavia. Osaamisalueensa ulkopuolelle ei kannata koskaan eksyä, siellä on pelottava avaruus ja painoton tila, siellä ei saa happea.

Onneksi on Musen kaltaisia yhtyeitä. Onneksi on Matt Bellamy, joka vetää avaruuspuvun ylleen ja päänsä täyteen vanhaksi menneitä teknologisia utopioita ja tekee sitten musiikkiaan siinä säröttömässä lapsenuskossa, että miljoonat ihmiset ympäri maailman tekevät vallankumouksia sen tahtiin.

Ehkä Musen jätkätkin ajattelevat pysyvänsä osaamisalueellaan – heille nyt vain on päässyt syntymään sellainen käsitys, että he osaavat mitä tahansa.

Tietylle suosion asteelle yltäneet rockbändit ovat toki ennenkin langenneet suuruudenhulluuteen, mutta yleensä tämä on ilmennyt aika tylsillä tavoilla. U2 pääsi 1990-luvulla aika pitkälle, mutta Pop oli sittenkin vain arvattavalla tavalla ajanmukaista konerokkia, ei mitään kovin tähtienvälistä. U2-hybriksen nollapiste saavutettiinkin vasta siinä paljon myöhemmässä Q-lehden haastattelussa, jossa Bono vietiin John Lennonin haudalle lepertelemään tippa linssissä sekavia tämän tunnetun huumehipin ja ikävän ihmisen työn jatkamisesta.

Muse on nyt kuudennella albumillaan onnistunut jättämään reaalitodellisuuden yhtä kauas taakseen, mutta heidän sekoamisensa tapahtuu levylle taltioidun musiikin puitteissa ja on siksi monin verroin kiinnostavampi.

Mopo karkaa jo avausraidalla niin peruuttamattomasti käsistä, ettei paluuta tavanomaisille ajolinjoille voi enää olla. Biisin nimi on Supremacy ja se kuulostaa Freddie Mercuryn johtaman robottidiktatuurin kansallislaululta, musiikilta jota soitetaan valtavista kaiuttimista valtavilla tyhjillä aukioilla, jotka on nimetty tieteen ja teknologian edistysaskelten kunniaksi. Kaikessa naurettavan mahtipontisessa pauhussaankin se onnistuu kuulostamaan teoreettisemmalta ja tunnekylmemmältä kuin mikään muu tänä vuonna kuuntelemani musiikki. Neljän minuutin kohdalla virtapiirit kärähtävät ja androidit alkavat simuloida progea, mutta synajousiorkesteri jatkaa jäyhäilmeisenä taustalla.

Näin toimivat muusikot, jotka soittavat laboratoriossa eivätkä rocktriossa. The 2nd Law on valkoiset takit päällä tehty yritys selvittää, mitä tapahtuu, kun rockmusiikki rusikoidaan tunnistamattomaan kuntoon. Ahaa, tuossa korvanjuuressa on kohta, johon napauttamalla basisti vetää dubstepiksi. Hetkinen, voiko olla mahdollista, että tuohon kuntoon hakattu potilas taipuu vielä albumin loppupuolella konstailemattomaan stadionballadiin?

Edes mielikuvitus ei saa olla tieteen edistymisen esteenä. Aivan kaikkea voidaan annostella mielivaltaisesti mihin vain: Queen-kuoroja, Abba-pianoa, oopperaa, totalitaristisia marssilauluja, konerutinaa, uuden aallon funkia, tolkuttomia kitarasooloja, muovisia puhallinsimulaatioita.

Musesta ei voi puhua mainitsematta 1990-lukua. Yhtye tuntuu jahtaavan sitä virtuaalitodellisuutta, josta vuoden 1995 Otaniemessä puhuttiin kaiketi kyllästymiseen asti. The 2nd Law on oodi tulevaisuudelle, jonka viimeinen käyttöpäivä meni jo. Nämä tyypit ovat epäilemättä lukeneet antaumuksella Arthur C. Clarkea ja muita vankkumattoman positivistisia tieteiskirjailijoita, joiden mielestä “ihminen” voidaan piirtää viidellä viivalla ja yhdellä ympyrällä.

Eihän Musen musiikki ole koskaan ollut sitä, jota laittaisit herkillä jatkoilla ensimmäisenä soimaan, mutta tämän albumin epäseksikkyys yltää aidosti käsittämättömiin sfääreihin. Madness-sinkku tarjoilee Keilaniemen lasitalojen aulanseinistä peilattua R&B:tä, olympialaisbiisi Survival kuulostaa siltä kuin Apinoiden planeetan statisteille olisi juotettu lavallinen halpaa kaljaa Metropolitan-oopperan kulisseissa. Follow Me sortuu siihen väistämättömään tosiseikkaan, että maailmanparannus eurodancen keinoin on enemmänkin Scooterin juttu.

Tarttuvalla Panic Stationilla Bellamy vetää piilarit huurussa liian tiukkoja pvc-housuja jalkaansa yhtyeen soittaessa kaavakuvaa svengaavasta kasarifunkista. Se on levyn paras biisi. Sille voi nauraa aidosti tikahtuakseen, ilman muiden raitojen operettielkeiden herättelemää epätoivoista taustasävyä.

Levyn jälkipuoliskolla kuullaan biisikaupalla laimeaa musikaaliroskaa ja sitten, yhtäkkiä, Unsustainable-niminen oikosulku ja rikos ihmiskuntaa vastaan. Viimeistään tässä vaiheessa kuulija nujertuu ja miettii, mitä on tehnyt ansaitakseen tämän.

Te vyörytte päälle.

Teillä on liikaa raitoja käytössänne.

Te ette anna viattomalle ihmiselle hetken rauhaa.

Te loistatte taivaalla supernovana silloinkin, kun olen jo sulkenut silmäni.

Menkää pois.

29 Tolkuttominta roskaa pienen ikäni aikana. Mutta ainakin on saatu keskustelua aikaiseksi. Muse taitaa olla aikamme merkittävin suuren yleisön rockyhtye.

Video ei ole enää saatavilla

Edes Hannu Mikkolan kaikki etunimikaimat eivät ole erityisen kuuluisia, kuten 51koodia-yhtyeen Hannu Sallinen.

Yhdysvaltain albumilistan ykköspaikallakin kököttänyt fun. esiintyy tänään tiistaina 25.9. Helsingin Circuksessa. Valitettavasti amerikkalaista voimapoptrioa ei lämmittele helsinkiläinen noiserocktrio Fun. Olisiko siinä riemulla rajoja – tuskin!

Fun-yhtyeiden inspiroimina intouduimme muistelemaan kaikkia muitakin suomalaisia artisteja ja yhtyeitä, joilla on kaima maailmalla. Samalla vaivalla yritimme kuvitella, mitä tapahtuisi, jos nuo kaksi nimensä jakavaa artistia sulautuisivat yhteen – kauheuksia tietenkin!

Muun muassa The Sounds, Lodger, Freeman, Sara ja Soma eivät tällä kertaa mahtuneet mukaan, mutta onhan sitä näissäkin. Nauttikaa – ja kertokaa kommenteissa, mitkä nimikaimat eivät mieleemme juolahtaneet!

#1 Fun vs. fun.

Mikä Fun?

Neuroottisen kulmikas helsinkiläinen noiserock-trio, jota on kuvailtu ytimekkäästi ja ei-aivan-harhaanjohtavasti “Suomen Shellaciksi”. Onpa bändi peräti äänittänyt kaksi edellistä albumiaan (Zu-Pa!, 2007, ja New 13, 2010) Shellacin Steve Albinin Electrical Audio -studiossa – niistä ensimmäisen jopa Albinin itsensä toimiessa tuottajana.

Mikä fun.?

Häpeilemättömän melodista alternativerockia Panic at the Discon ja Phantom Planetin hengessä soittava newyorkilaistrio teki lopullisen läpimurtonsa vuoden takaisella We Are Young -singlellä, jonka kertosäkeen muistaa hautaansa asti jokainen, joka sen on kerran kuullut. Listaykkösenäkin tovin viihtyneen trion pysäyttämättömältä vaikuttavaa voittokulkua jatkaa Some Nights -albumin toisena singlenä lohkaistu nimikappale, jonka afro- ja folk-sävyillä suolattu voimapop on tuonut platinaa muun muassa Yhdysvalloista, Australiasta ja Ruotsista.

Jos Fun ja fun. sulautuisivat…

…palaisi Cosmobile samalla kellonlyömällä keikkalavoille. Tuomas Palosen johtama indierockryhmä ponnistaa meidän Funimme tapaan hardcoresta, emosta ja grungesta, muttei amerikkalaisen fun.-yhtyeen tapaan pelkää maustaa musiikkiaan hyvinkin melodisilla ja populaareilla elementeillä. Samaan mikstuuraan luotti 1990-luvulla Quicksand.

Kuuntele: Fun + fun. = Cosmobile

#2 Asa vs. Aṣa

Kuka Asa?

Matti Salo, 2000-luvun 21. nerokkain muusikko ja suomalaisen hiphopin Loppuasukas, joka toi valtavirran räppiin Pekka Strengin luontokuvastoa ja hipahtavia balkan-sävyjä – ja sai siitä hyvästä Teosto-palkinnon. Edellisellä Jou jou -albumillaan (2011) ysäriräppiä herätellyt artisti työstää parhaillaan jatko-osaa Foetida-Pro Promo 2 -mixtapelleen.

Kuka Aṣa?

Lämpimistä myssyistä ja kohtuuttoman suurista silmälaseista pitävä nigerialais-ranskalainen laulajatar Bukola Elemide on julkaissut kaksi albumia jazzahtavaa nykysoulia, joka on kelvannut etenkin Angélique Kidjon ja Erykah Badun ystäville. Kakkosalbumi Beautiful Imperfection vei Asan Billboardin maailmanmusiikkilistan kolmanneksi.

Jos Asa ja Aṣa sulautuisivat…

…syntyisi Meshell Ndegeocello. Jos Aṣan sliipattu soul ja hunajainen lauluääni kohtaisivat Asan usein äkkiväärän, kriittisen ja ajoittain hermeettisen ilmaisun, huutaisi resepti enää muutamaa bassosooloa.

Kuuntele: Asa + ]]> https://www.nrgm.fi/levyraati/levyraati-50__trashed/ Mon, 17 Sep 2012 09:30:45 +0000 Nuorgam http://www.nrgm.fi/?p=33740 Jason Lytle – Your Final Setting Sun

Hiljattain esiintymislavoille palanneen Grandaddyn hempeä-ääninen laulaja julkaisee 16. lokakuuta kakkosalbuminsa Dept. of Disappearancen. Levyn kansi, jossa Lytle poseeraa suojakypärässä, henkseleissä ja maalin tahrimissa farmarihousuissa, on mahdollisesti vuoden sympaattisin.

Video ei ole enää saatavilla

Ruger Hauer – Minulla on ollut ikävä sinua

Monsp julkaisee lokakuun lopulla Ruger Hauerin kakkosalbumin Erectrus. Hiphoptrion muodostavat Pyhimys, Paperi T ja Tommishock, joiden lisäksi Minun on ollut ikävä sinua -singlellä kuullaan folk-nero Joose Keskitaloa. Kappaleen on tuottanut Jesse-yhtyeestä tunnettu Kalifornia-Keke yhdessä Moonlit Manin kanssa.

Video ei ole enää saatavilla

Moon Duo – Sleepwalker

Wooden Shjips -kitaristi Erik “Ripley” Johnsonin ja Sanae Yamadan muodostama krautpsykedelia-duo julkaisee lokakuun alussa kakkosalbuminsa Circlesin. Esseeisti Ralph Waldo Emersonin inspiroima albumi on miksattu suomalaivoimin Berliinissä pyöritettävillä Kaiku-studioilla. Sleepwalker-kappaleen videon takana on Hylas Film.

Video ei ole enää saatavilla

Muse – Madness

Lokakuun alussa ilmestyvät The 2nd Law on Britannian progepopjättiläisen Musen kuudes studioalbumi. Levyllä huhuillaan olevan vaikutteita elektronisesta musiikista, erityisesti dubstepistä ja ranskalaisen Justicen aggressiivisesta housesta. Levyn kakkossinglen Madnessin videon on ohjannut Anthony Mandler.

Video ei ole enää saatavilla

Lucy Rose – Middle of the Bed

Columbia julkaisee ensi viikolla 23-vuotiaan Lucy Rosen esikoisalbumin Like I Used To 24.9. Joni Mitchelliin verratun brittitulokkaan ääntä on kuultu muun muassa molemmilla Bombay Bicycle Clubin albumeilla. Middle of the Bed -kappaleen videon on ohjannut Orestes Mitas.

Video ei ole enää saatavilla

Musen Matthew Bellamylla on yhteys maailmankaikkeuteen, jossa narrit voivat olla kuninkaita eikä kukaan saa vietyä meitä elävinä. Kuva: Tomi Palsa

Hyvä nuori Musen ystävä

Annathan anteeksi, jos vaikka näit minun nauravan suosikkiyhtyeesi konsertissa viime heinäkuussa. En tarkoittanut pahaa. Kyse oli vain siitä, että olen jo hieman liian vanha suhtautumaan lempibändisi musiikkiin.

Jokaisella teinipolvella on omat yhtyeensä, jotka kuulostavat teininä elämää tärkeämmiltä.

Kuva: Tomi Palsa

Vuosien mittaan olen kuullut ystävieni ja sisarusteni etsivän salattuja merkityksiä niin CMX:n, The Curen kuin The Doorsin teoksista. Kyynisesti ajateltuina ne kaikki ovat myös yhtyeitä, joiden musiikki kuulosti paljon paremmalta nuorena kuin keski-iän kynnyksellä.

Itselleni samaan rooliin pääsi Pink Floyd, jonka kappaleista tuntui löytyvän niin kosmisia ulottuvuuksia kuin syvää elämänviisauttakin.

Nyt ei kuitenkaan saa ymmärtää väärin. Ei ole millään tavallan väärin lumoutua Matthew Bellamyn avaruusrockin maailmoista. Päinvastoin, vitsi osuu minuun ja ikäisiini: me olemme jo menettäneet yhden tavan nauttia musiikista.

Knights of Cydonian raikuessa Kaisaniemessä sain yllättäen pienen otteen tähän kadotettuun tunteeseen. Ohimenevän hetken minäkin näin laukkakompin tuolle puolen: maailmankaikkeuteen, jossa narrit voivat olla kuninkaita eikä kukaan saa vietyä meitä elävinä.

Silloin nauroin. En pilkallani, vaan silkasta ilosta.

Video ei ole enää saatavilla

Muse / Matthew Bellamy 17.10.2007 Hartwall Areena, Helsinki.

Janina oli nuorempana Suomen kovin Kelly Family -fani.

(Nuorgamin sisäisen sekaannuksen vuoksi RKP:tä edustaa tässä juttusarjassa kaksi ehdokasta.)

Janina Mackiewicz, 27, konsultti, RKP (157 – Helsinki)

www.janina2011.fi

Mikä on soittolistasi nimi?

”Uskalla olla.”

Millä perusteella valitsit juuri nämä biisit soittolistaasi?

”Tässä on muutamia suosikkiartistejani, ja nämä biisit kuvaavat eri tunnetiloja ja muistoja.”

Keille ihmisille suosittele soittolistaasi ja miksi?

”Suosittelen listaa kaikille, jotka haluavat fiilistellä tai vaipua pohdiskelutilaan.”

Mikä on soittolistasi sinulle kaikkein tärkein kappale ja miksi?

”Musen Unintended. Olen suuri Muse-fani, ja tämä kappale koskettaa aina syvästi, koska siinä on tunteet vahvasti mukana. Muistan vielä heidän keikallaan Helsingissä miten kauniilta kappale kuulosti livenä. Voin kuunnella kyseistä kappaletta uudestaan ja uudestaan ja laulaa mukana.”

Olisitko halunnut listallesi jonkun kappaleen, mitä ei kuitenkaan Spotifyssa ollut?

”Hih, kyllä. Olin joskus pienenä varmaan Suomen suurin Kelly Family -fani, ja vannoin silloin, että heidän kappaleensa I Can’t Help Myself pysyisi aina suosikkinani.”

Millainen musiikinkuuntelija olet?

”Kuuntelen paljon musiikkia, harvemmin tosin radiosta. Aina kun olen kotona, pistän musiikkia soimaan. Ystäväpiiriini kuuluu paljon musiikin harrastajia ja intoilijoita, joten musiikin kuuntelu on syvästi iskostunut myös minuun. Lenkille en voi mennä ilman musiikkia ja lenkkimusiikkina toimii mahtavasti Gaslight Anthem, jonka yksi biisi myös löytyy listaltani.”

Kuka artisti tai mikä bändi on kaikkien aikojen suosikkisi?

”Olen aivan hurahtanut Museen. He soittavat loistavasti sanoitettua ja sovitettua musiikkia sekä ovat fantastisia live-esiintyjiä. Varmana kakkosena tulee Radiohead, joka yhdistää minut niihin henkilöihin joiden kanssa olen jakanut ilot ja surut.”

Minkä uuden artistin tai yhtyeen musiikin löysit viimeksi?

”Ystävieni muodostama Carmen & The Devil -duo. He soittavat amerikkalaista folkin inspiroimaa musiikkia, ja uskon, että heistä vielä kuullaan paljon.”

Ostatko vielä fyysisiä äänitteitä?

”En ole nyt pitkään aikaan ostanut, mutta yleensä ostan cd-levyjä. Ostan siksi, että pidän musiikista, ja haluan tukea artistia. Kannatan varsinkin kotimaisten pienempien bändien levyjen ostamista.”

Spotify vai iTunes?

”Nykyään Spotify”

Milloin viimeksi kävit kuuntelemassa livemusiikkia?

”Kävin viimeksi kolmisen viikkoa sitten vuoden naistulokas-Emmalla palkitun Yonan keikalla Korjaamolla Helsingissä. Yleisö oli mukavasti mukana, ja pidin Yonan spontaanista ja herkästä esiintymistavasta.”

Bonus: Jos Jumala ja Lemmy tappelisivat, kumpi voittaisi?

”Kisa jatkuu edelleen.”

Janina Mackiewiczin soittolista

1. Muse – Unintended
2. The Killers – Mr. Brightside
3. The White Stripes – Seven Nation Army
4. Patrick Wolf – The Magic Position
5. Neil Young – Heart of Gold
6. Green Day – Good Riddance (Time of Your Life)
7. Amy Winehouse – Back to Black
8. The Gaslight Anthem – The ’59 Sound
9. Radiohead – Karma Police
10. Chisu – Miehistä viis!

Kuuntele Janina Mackiewiczin soittolista.