Uskaltaisitko lainata laulun tämän näköiseltä mieheltä?

Pikkuhiljaa 40. vuottaan levyttävänä artistina lähestyvä Tom Waits jos kuka on saanut uransa aikana osakseen palvontaa ja ihailua niin yleisöltä kuin kollegoiltakin. Muusikkopiirien tyypillisin osoitus arvostuksesta lienee cover-version levyttäminen – ja Waitsin tuotannossa on todella varaa mistä valita. Niinpä hänen kappaleitaan ovat esittäneet lukemattomat artistit ja yhtyeet tyylilajin vaihdellessa jazzista punkiin ja bluesista indiepopiin.

On selvää, että vilpittömästä ihailusta huolimatta monen Waitsin lauluihin tarttuneen motiivina on ollut saada oma osansa mestarin sädekehästä. Siksi onkin syytä todeta, että Waitsin kaltaisen artistin tuotantoa käsiteltäessä on oltava poikkeuksellisen tarkkana. Yksikin puolivillainen versio saattaa saada asialle vaihkiytyneet fanit takajaloilleen, maestrosta puhumattakaan.

Toisaalta Waits on kertonut suhtautuvansa kaikkiin covereihin periaatteessa imarteluna, olivatpa ne sitten hyviä tai vähemmän hyviä.

Waitsin lauluisa tehtyjen covereiden määrä on melkoinen. Seuraavassa kuusi esimerkkiä uudelleentulkinnoista, joissa laulun alkuperäinen ja uusi versio elävät virheettömässä sopusoinnussa.

BOOKER T. JONES & DRIVE-BY TRUCKERS – GET BEHIND THE MULE

Stax-yhtiön hovimuusikkona maineensa luonut Booker T. Jones tarttui Potato Hole -albumillaan (2009) Mule Variationsilla (1999) ilmestyneeseen Get Behind the Mule -kappaleeseen. Legendojen kohtaamisessa ei ollut kyse irtopisteiden kalastelusta tai hiipuvan uran lämmittelystä, vaan vilpittömästä ihailun osoittamisesta Waitsin musiikkia kohtaan.

Alkuperäinen, maantiepölyssä kieritelty blues muuntui hieman rehevämmäksi instrumentaaliksi, jossa Booker T:n tavaramerkkisooloilua tukee Drive-By Truckersin tunkkainen southern rock. Kuriositeettina mainittakoon, että vanha inisijä Neil Young soittaa kappaleella kitaraosuuksia.

Booker T:n johtama versio ei lyö alkuperäistä laudalta, mutta sen hitaasti eteenpäin lönköttelevässä groovessa on imua. Joskus on hyvä pysyä perusasioissa.

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

MILJOONASADE – ROKKIBÄNDI WOUNDED KNEE

Parhaimmillaan cover ei ole vain uudelleenluenta vaan ennen kaikkea uudelleentulkinta. Onnistuessaan se saattaa jopa hämärtää alkuperäisen ja uuden version rajaa niin, että sen ytimessä yhdistyy kummankin musiikillinen sielu.

Kestää aikansa ennen kuin Rokkibändi Wounded Kneestä kuoriutuu kuulijan korvassa Tom Waits, sillä se on hengeltään niin tyypillistä Miljoonasadetta. Vain nopeat elävät -albumilla (1989) ilmestyneen kappaleen krediitteihin kirjattiin kuitenkin Waitsin Jockey Full of Bourbon (Rain Dogs, 1985), ja onhan kappaleen tunnelma sointukiertoa myöten alkuperäiseen kallellaan.

Sovitus sekä ennen kaikkea Heikki Salon teksti sitovat kappalen tiukasti osaksi Miljoonasateen maailmaa. Kuitenkin siinä on myös jotain waitsmaisen vinksahtanutta:

” Meit oli Käpä ja Antsu, Nykä ja mä /
ja se hullu kauppiaan poika /
se kirkonpoltosta sittemmin satimeen jäi /
kun se paistoi siellä perunoita”

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

AMY LaVERE – GREEN GRASS

Pystybassoa lätkyttävän Amy LaVeren lauluääni ei voisi olla kauempana Tom Waitsin äänestä. Silti LaVeren lausuessa Green Grassin ensisäkeitä käy selväksi, että hän on Died of Love -EP:lle (2009) päätyneessä versiossaan sisäistänyt täydellisesti sen rajan takaa kaikuvan rakastetun kutsun, joka tekee kappaleesta yhtä aikaa lohduttavan ja hyytävän.

Se on kaivattu vastaus Waitsin Real Gone -albumin (2004) mullastakumpuavalle alkuperäisversiolle.

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

JOHN HAMMOND JR. – WICKED GRIN

Laajaa arvostusta sekä intohimoista palvontaa nauttivan mestarin tekemisiin kajoava ottaa aina suuren riskin. Pitkän linjan bluesmies John Hammond Jr. otti Wicked Grin -albumillaan (2001) tämän riskin useaan kertaan. Se kannatti, sillä tuloksena on upea kokoelma Waits-covereita.

Vaikka joitain saattaa närästää, että levyn kappaleista on karsittu lähes kaikki waitsmainen outoilu pois, niiden omaperäinen nerokkuus ei ole kadonnut mihinkään. Kun Hammond taivuttaa kappaleet tasaisemmaksi bluesiksi, niistä itse asiassa paljastuu toisenlaisia ulottuvuuksia. Jokainen albumille päätynyt versiointi kelpaisi onnistuneiden listalle.

Hammondin työtä helpotti, että albumilla oli Waitsin täysi tuki. Tämä oli vahvasti mukana albumin tekoprosessissa tuottajana ja taustamuusikkona.

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

HOLLY COLE – TEMPTATION

Myös kanadalainen jazzlaulaja Holly Cole osoitti ihailuaan Waitsin monipuolista tuotantoa kohtaan levyttämällä kokonaisen albumillisen tämän musiikkia.

Temptation (1995) on Hammondin Wicked Grinin ohella yksi onnistuneimmista kokoelmista Waits-covereita. Cole taivuttaa albumillaan peräti seitsemäntoista Waits-kappaletta viehkosti jatsaaviksi tulkinnoiksi, joissa pääosaa näyttelevät Colen notkea ääni, piano ja kontrabasso. Tästä olisi Scarlett Johanssoninkin ollut hyvä ottaa oppia.

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

ILMILIEKKI QUARTET – TAKE IT WITH ME

Romuluisen bluesin ja kieron kabareen ohella Tom Waitsin musiikissa on aina ollut mukana rauhallinen, jazzista ammentava juonne. Ilmiliekki Quartet hyödyntää tätä ulottuvuutta rohkeasti pidemmälle.

Vaikka Mule Variationsilla (1999) ilmestynyt Take It With Me edustaa levollisinta Waitsia, on Ilmiliekki Quartetin vuoden 2006 albumin nimikappale vielä alkuperäistäkin seesteisempi.

Vaikka sanoitusten merkitys Waitsin kappaleissa onkin suuri, Ilmiliekki Quartetin instrumentaaliversio vangitsee kappaleen pohdiskelevan hengen, tavoittaa sen ytimen. Verneri Pohjolan trumpetti pudottelee harvakseltaan Waitsin sanoja:

”…always for you
and forever yours
it felt just like the old days…”

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

BONUSKIERROS!

Neljä Waits-coveria, joita et halua levyhyllyysi

TIM BUCKLEY – MARTHA

Waitsin Closing Time -debyytin (1973) Martha lienee varhaisimpia osoituksia tuolloin vain vähän yli parikymppisen artistin kyvyistä kirjoittaa kappaleita kuin elettyä elämää olisi takana jo useita vuosikymmeniä, eri ihmisten nahoissa. Toki tämä Waitsin Mitä kuuluu Marja-Leena on jo aiheensa puolesta vaarassa livahtaa sentimentaalisuuden puolelle, mutta kuten ei Gösta, ei Tomkaan sorru korostettuun tunteellisuuteen.

Martha on rehellinen, karhea ja kaunis kuvaus menetetyn nuoruuden, rakkauden ja mahdollisuuksien kalvamasta miehestä.

Mutta mitä tekee Tim Buckley? Huumeiden yliannostukseen vuonna 1975 kuollut laulaja levytti oman näkemyksensä Marthasta pari kuukautta Closing Timen jälkeen ilmestyneelle Sefronia-albumilleen. Versio on kuin uusi Hollywood-tuotanto alun perin pienen budjetin laatuelokuvasta: täynnä imelyyttä, kompromisseja, yleisön kosiskelua ja alkuperäisdean sivuuttamista.

Vaikka kappale on selvästi sama, Buckley on ladannut oman tulkintansa täyteen alleviivaavia jousisovituksia ja kiekumista, joka on lyödä ylitulkinnassaan Meat Loafinkin laudalta.

Buckleyn puolustukseksi on toki sanottava, että tuolloin Waitsia tunnetumman artistin versio toi Closing Time –albumin myös suuremman yleisön tietoisuuteen.

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

MEAT LOAF – MARTHA

Mutta ehkä Pappa-Buckley sittenkin kohtasi voittajansa Meat Loafin Welcome to the Neighbourhood -albumilla (1995). Vai mitä olette mieltä?

Video ei ole enää saatavilla

BABLO – TAIVAS SINIVALKOINEN

Heartattack and Vine -albumilla (1980) ilmestynyt Jersey Girl on yksi suosituimmista Waits-covereista. Se kuuluu muun muassa Bruce Springsteenin vakio-ohjelmistoon.

Laulaja-lauluntekijä Bablo levytti kappaleen nimellä Taivas sinivalkoinen vuonna 2001 ilmestyneelle samannimiselle albumilleen. Niin ikään samoin nimetty tv-sarja otti Bablon version tunnussävelmäkseen, ja kappaleesta tulikin yksi artistin siihenastisen uran suurimmista hiteistä.

Myönnettäköön, että Jersey Girl on Waitsin mittapuulla poikkeuksellisen romanttinen kappale shalalalalaineen ja jousineen, mutta mouruava Waits tuo kontrastia ja särmää hempeyden keskelle. Bablon käsittelyssä kujakollin vilpitön rakkaudentunnustus kuitenkin muuttuu tympeäksi iskelmäriimittelyksi, jonka kliseitä vilisevässä kuvastossa on sinistä ja valkoista, kesäyötä, sydämiä ja sitä oikeaa.

Riivaavasta haitari–mandoliini-melodiastako se ajatus sitten lähti, että varataan kirkko ja työväentalo ensi kesäksi ja kutsutaan tv-kamerat todistajiksi?

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

JANE BIRKIN – ALICE

Tom Waitsin Alice-albumi (2002) on synkkää ja lyyristä Waitsia parhaimmillaan. Kuten kielletyn rakkauden teemaan kietoutuva albumi, myös sen avaava nimikappale on haikea ja kaunis, mutta pinnan alla elää jotain muutakin. Laulun surumielisyydessä on ripaus uhkaavuutta, joka muuttaa viattoman kaipuun pakkomielteeksi.

Waits ja vaimonsa Kathleen Brennan tekivät kappaleen alun perin Richard Wilsonin näytemään, joka käsitteli Liisa Ihmemaassa -teoksen kirjoittajaa Lewis Carrollia ja Liisan esikuvana pidetyn Alice-tytön kiisteltyä suhdetta. Kirjailijan sanotaan olleen poikkeuksellisen kiintynyt ystäväperheensä tyttäreen.

Tätä taustaa vasten Alicen voisi ajatella sopivan juuri Birkinille, tulihan tämä aikoinaan tunnetuksi paitsi näyttelijänä ja laulajana myös itseään parikymmentä vuotta vanhemman Serge Gainsbourgin muusana ja rakastajattarena, jonka imago oli yhdistelmä seksisymbolia ja lolitaa.

Sinänsä kelvollisella Fictions-albumillaan (2006) Birkin pelaa kuitenkin varman päälle ja tekee Alicesta tyypilliseen tyylikkyyteensä kangistuvan chanson-hönkäilyn, jossa vesitetään lähes kaikki waitsmainen pakkomielteisyys ja syyllisyyden kyllästämä kaipuu.

Video ei ole enää saatavilla

Birkinin versiota ei voi kuitenkaan pitää samalla tavalla epäonnistuneena kuin edellä mainittuja esimerkkejä. Tässä tapauksessa se pikemminkin kiteyttää covereihin liittyvän ikuisuuskysymyksen: onko olemassa kappaleita, joihin ei saisi kajota?

Ehkei Jane tiennyt sitä, mutta valitettavasti Tom Waitsin Alice on juuri sellainen kappale.

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla

Komeasti soiva rakkaustarina hurmasi niin esikuvansa kuin suomalaisen hääkansankin.

Miljoonasade kantaa selässään ristiä. Sen poikkipuu rakentuu Marraskuun ja Voipallon kaltaisista hiteistä ja pystyhirsi koko 1980-luvusta. Ristin huipulle lyödyssä nimikilvessä lukee Suomi-rock.

Risti on parhaimmillaankin vain kehikko, tässä tapauksessa tuskin edes tukiranka. Vaikka Miljoonasateen tunnetuimmat kappaleet tarjoavat yhden olennaisen näkökulman yhtyeeseen, jää niiden alle paljon löydettävää. Satunnaiset havainnot ja ennakkoluulot jättävät helposti varjoonsa sen tosiasian, että Miljoonasade oli 1980-luvulla syntyneistä suomenkielisistä yhtyeistä monipuolisimpia, koskettavimpia ja kekseliäimpiä.

Yhtyeen lumovoima perustui ainutlaatuisten sanoitusten ja lokerointeja vältelleen musiikin liittoon. Ilmaisunsa yhtye puki helposti omaksuttavaan, melodiseen ja tarttuvaankin ulkoasuun, jonka tyylisuunta valikoitui kappaleen tunnelman mukaan.

Näistä elementeistä orkesteri loi omaleimaisia, väljästi temaattisiakin albumikokonaisuuksia, joiden kappaleet tulivat toimeen omillaan, mutta antoivat jotain myös toisilleen. Yhtyeen diskografia tarjoaa edelleen aarrearkun avarakorvaiselle kuulijalle.

Yksi helmistä on Lelukaupan häät, yhtyeen seitsemännen albumin nimiraita. Kappale on lyyrisesti rikas rakkaustarina, jossa leikkikalut heräävät henkiin ja kantavat harteillaan huikean määrän vertauskuvallisuutta. Täysin keuhkoin hengittävää tarinaa kuljettaa melankolisen puhallinteeman ohjastama sävellys, jonka nyanssit tukevat tarinaa ja saavat vastalahjaksi sanallisen muodon tunnelataukselleen.

Näin saumattoman kappaleen on vaikea kuvitella valmistuneen laskelmoinnin ja palapelaamisen tuloksena. Laulun säveltänyt rumpali Jarmo Hovi muisteleekin Lelukaupan häiden syntyprosessia poikkeuksellisen vaivattomaksi. Kappale ikään kuin kirjoitti itsensä paperille.

”En ole koskaan ollut taiteilijahahmo, joka odottaa täydenkuun valossa sulkakynä kourassa ideaa. Laulujen tekeminen on ollut aina raakaa työtä. Yleensä, kun teen biisejä, saan aikaan hyviä neljän tahdin pätkiä, jotka eivät välttämättä sovi peräkkäin. Lelukaupan häät oli kuitenkin jonkinlainen intohimon purkaus, joka syntyi helposti ja kokonaisena.”

”Lähtökohtana oli varmaan taustan riffi. Myös kaverini Pekka Nättisen (Loiskis– ja Tuulenkantajat-orkesterien kitaristi) esittelemä taivaat avaava 11-sointu oli tärkeä. Ihastuin siihen oitis ja sijoitin sen kertosäkeeseen.”

”Tavoittelimme kappaleeseen alusta asti isoa soundimaailmaa. Kun kuuntelimme tekemääni demoa studiossa, tuottaja Janne Louhivuori oli sitä mieltä, että laulun pitäisi kuulostaa Seppo Hovin johtaman sinfoniaorkesterin vappumatinealta. Se on edelleen hyvä määritelmä”.

Tuottaja Janne Louhivuori (oikella) halusi Lelukaupan häiden kuulostavan Seppo Hovin johtaman sinfoniaorkesterin vappumatinealta. Mukana studiossa oli myös äänittäjä Dan Tigerstedt.

Lelukaupan häät kuvastaa Hovin mukaan hänen taustaansa vannoutuneena Wigwam-fanina. Suoranaista lainaa ei kappaleesta löydy, mutta tunnelmaltaan ja sävyiltään se on eräänlainen kunnianosoitus tekijänsä musiikillisille juurille ja etenkin Pekka Pohjolalle.

”Siinä on jonkinlaista palikkamaista rakennetta, joka Pohjolan teoksissakin toistuu. Sellaista tiettyä harmonian ja suoran rytmin vuoropuhelua.”

Kappale toi vakan ja kannen yhteen. Vuosituhannen vaihteessa Pohjola yhytti Miljoonasateen kitaristin Matti Nurron Turun DBTL-festivaalien yhteydessä ja kehui tälle Lelukaupan häitä. Paria vuotta myöhemmin Hovikin pääsi osalliseksi maestron kiitoksista.

”Pohjola oli luennoimassa Jyväskylässä säveltämisestä ja satuin olemaan paikalla. Kun luennon jälkeen lähdin luentosalista, Pohjola ryntäsi perääni ja totesi, että Lelukaupan häissä on sellaista sadunhohtoisuutta, johon hänkin teoksillaan pyrkii. Ensimmäinen reaktioni oli, että saisiko tuon kirjallisena. Se oli niin huikea juttu.”

”Tätä kautta laulu palautui alkulähteilleen, koska Pohjolan musiikkia olin paljon kuunnellut ja sillä oli iso merkitys minulle. En toki tarkoita, että kappale olisi Pohjola-laatua, mutta esteettisesti siinä on jotakin samaa. Hengenheimolaisuutta. Täytyyhän sen olla näin, jos Pohjolakin niin sanoi.”

Lelukaupan häät, ensimmäinen demoversio. Kuultavana Nuorgamin maailman-ensi-illassa! Klikkaa!

Ruben Stiller ranskalaisessa filmissä

Miljoonasade oli parhaimmillaan viiden näkemyksellisen taiteilijan kollektiivi, jossa sävellysvastuu jakautui kaikille. Lelukaupan häät oli ensimmäinen levy, jolle kukin muusikko toi sävelensä. Päävastuuta kantoi edelleen yhtyeen musiikillinen ydinkaksikko, kitaristi Nurro ja vokalisti Heikki Salo, mutta esimerkiksi levyn suurin hitti, 506 ikkunaa, merkittiin kosketinsoittaja Olli Heikkiselle.

Hovi sai oman tonttinsa b-puolen alusta. Sille mies sijoitti albumin personifikaatioksi nousseen sävelmänsä, jonka tunnelma ja tarina vaikuttivat sekä levyn ulkoasuun että muille kappaleille syntyneeseen tulkintakehykseen. Lelukaupan häät oli ensimmäinen Hovin sävellys, jonka Miljoonasade levytti.

”Tarjosin kyllä demoja aiemminkin. Itse asiassa Lelukaupan häät oli tarjolla jo edelliselle levylle (Nuoli ja väri, 1991). Hyvä että lopulta kelpasi.”

”Lelukaupan häät oli jo demolla hyvin valmis biisi, mutta Hessu (Salo) ei saanut siitä kiinni, vaikka mallinsin laulumelodiaa simppelillä pianokuviolla. Jouduin tekemään uuden demon, johon koetin laulaa melodiaa. Otin hyllystä muistaakseni jonkun Stingin levyn ja ryhdyin latelemaan sen sanoja. Tämän jälkeen luomus saavutti Heikin hyväksynnän.”

”Muillekin soittajille annoin aika valmiin sovituksen. Jokainen toi mukaan hieman omaa näkemystään ja Louhivuori auttoi tekemään soitinmaailmasta suuren kuuloisen. Jotenkin asiat vain soivat päässä. Kappaletta ei tarvinnut liimailla ja kasata.”

”Ensimmäisen bridgen lopussa on bassokuvio, josta Arska (basisti Ari Laaksonen) mietti, että kannattaako sitä noin soittaa. Janne oli sitä mieltä, että tuohan on juuri hyvä ääni. Arska rengasti sen kohdan nuoteista ja kirjoitti viereen: ’hyvä ääni’.”

Kauniin, utuisenkin melodian herättää lopulliseen loistoonsa kappaleen sanoitus. Lelukaupan häät on värikkäine henkilöhahmoineen hieno osoitus Salon kyvystä yllyttää mielikuvituksensa tanssimaan musiikin tahdissa.

Lelukaupan häiden teksti on Miljoonasateen laulajan Heikki Salon käsialaa.

Kertomuksen elementit ovat kuin dramaturgian oppikirjasta. Rakkaus alkaa sattumanvaraisesti, kohtalon johdattamana, ja paisuu unelmien huipentumaksi. Onnen rinnalle lyöttäytyvät kuitenkin elämän mielivaltaisuus ja menettämisen pelko. Loppuratkaisu jää kutkuttavasti auki.

Musiikin ja sanoituksen tiivis liitto syntyi Hovin mukaan yhtä vaivattomasti kuin kappaleen sävelkin.

”Poikkeuksellista kyllä, minulla oli jonkinlainen näkemys jopa tekstiin, kun tein demoa. Halusin jostakin syystä tavoitella ranskalaisen mustavalkoisen elokuvan tunnelmaa. Ensimmäiselle demolle äänitinkin televisiosta ranskankielistä puhetta.”

”Ranskalaisuus toistuu kappaleessa hienovaraisesti. Morsiamena esiintyvä Helga on ’pariisilainen ja posliinihelmat’. Lisäksi Ollin vaimo sanoo kappaleen alussa ’qu’est-ce que c’est’ eli ’mitä se on’. Nauhoitimme lauluun myös Hessun tyttären parkaisun.”

”Toisena vahvana sävynä kertomuksessa on nostalgisuus, jota tavoittelin myös sävellykseen. Tämä lelukauppa ei ole todellakaan mikään Toys’R’Us, vaan joku vanha persoonallinen puoti.”

”Henkilögallerian taustoja en tunne sen paremmin, mutta asioilla on yleensä Heikin tapauksessa merkityksensä. Laulussa mainitaan ainakin piippua poltteleva kipsinen kissa, joka juontuu Heikin lapsuudenkodin takan reunalla olleesta keraamisesta kissasta. Heikki tutki sanoituksia varten myös vanhoista leluista kertovia kirjoja. Niiden sivuilta löytyi muun muassa vieterivilunki.”

”Laulun sulhanen, merisotamies Ruben sai nimensä Ruben Stillerin mukaan.”

Lelukaupan häät lunasti itselleen kunniapaikan albumin nimiraitana. Kappale kuvaakin levyn tunnelmaa mainiosti. Levyn laulut ovat kuin yksittäisiä leluja, sattumanvaraisesti kirjaville hyllyille heiteltyjä tarinoita, jotka muodostavat oman tiiviin maailmansa. Ne ovat välähdyksiä, jotka esittelevät monta kiinnostavaa henkilöä ja elämänkohtaloa. Yhdistävänä teemana on jonkinlainen kaipaava ja humaani pohjavire.

”Hessulla taisi olla näkemys siitä, että tästä pitäisi tulla nimibiisi. En tiedä, oliko siinä linkki teksteihin. Voi kuitenkin olla että Lelukaupan häät kuvaa levyä paremmin kuin vaikkapa 506 ikkunaa. Tai Murheenkryynit.”

Tarinan ja toden rajalla

Lelukaupan häiden aikaan Miljoonasateen kiuas oli kuumimmillaan. Orkesteri julkaisi tiheään tahtiin levyjä ja keikkaili ahkerasti. 1990-luvun puolivälin jälkeen yhtyeen toiminta alkoi muuttua kausiluontoisemmaksi, vaikka viisikko piti intoaan yllä konsertoimalla esimerkiksi kuumailmapallossa ja veden alla. Vaikka viimeisetkin levyt noudattivat yhtyeen korkeita laatuvaatimuksia, välittyy niistä herkkään korvaan lievästi velvollisuudentuntoinen taustakaiku.

”Niin siinä tosiaan kävi. Soitto väheni, siirryttiin periodityöläisiksi. Tuskin siinä mitään dramaattista tapahtui. Ehkä jokin hohto alkoi kadota tekemisen myötä, vaikka säilytimmekin lapsenomaisen innostuksen biisien luomiseen. Loppuvaiheessa saatoimme tehdä ratkaisuja kovalla järjellä enemmän kuin tunteella. Kaiketi kyse oli luontaisesta kasvusta.”

”Mitään ei tarvitse kuitenkaan hävetä. Kuten Huuhaa Innanen sanoi jossakin haastattelussaan: ’rikos on vanhentunut’.”

”Lelukaupan häiden aikaa muistelen lämmöllä. Bändi oli hyvässä iskussa ja keikkakunto mainio. Teimme sekä kappaleista että levyistä kokonaisuuksia sen sijaan, että olisimme vain kasanneet sarjan juttuja ja niiden päälle tekstit. Se oli aina lähtökohta. Välillä onnistui paremmin, välillä huonommin. Keskimäärin meni hyvin.”

Miljoonasateen musiikki syntyi vuodesta toiseen samalla filosofialla. Alkupiste oli aina tiedossa, mutta päämäärä pidettiin avoimena. Lopputulos saattoi yllättää tekijänsäkin perusteellisesti – esimerkiksi Marraskuun Hovi muistelee olleen alkujaan rehevää funkia.

Ehkä juuri sattumalle annettu sija on auttanut Miljoonasateen musiikkia kestämään aikaa. Vaikka yhtye tarttui niin musiikillisesti kuin temaattisestikin aikansa ilmiöihin, sen taide ei ole suostunut taipumaan pelkäksi ajankuvaksi. Tekijöilleen musiikki on ennen kaikkea henkilökohtainen päiväkirja, jonka sivuja selaillaan harvoin mutta hellin mielin.

”Enpä tosiaan omia levyjä hirveästi kuuntele, mutta välillä niihin törmää. Saatan tehdä jotain henkilökohtaista aikamatkaa ja kuunnella niitä sen takia. Kertaakaan ei ole tullut mieleen, että jotain olisi pitänyt tehdä eri lailla.”

”Se on sellainen päiväkirjamainen juttu. Kappaleet ovat dokumentteja kulloisestakin syntyhetkestään. Tein sellaista päiväkirjaa silloin, enkä voi sitä muuttaa.”

”Lelukaupan häihin on tietenkin lämmin suhde. Kun soitimme laulua keikoilla, mielessäni pyörivät tietyt värit. Ainahan se palautti alitajunnasta juttuja ja tuntui omakohtaiselta.”

Miljoonasade vuosimallia 1992: Ari Laaksonen, Heikki Salo, Jarmo Hovi, Matti Nurro, Olli Heikkinen.

Lelukaupan häät on alkanut ajan kuluessa toteuttaa tarinaansa. Tekijän omakohtaisuuden rinnalle on tullut monta uutta omakohtaisuuden kerrosta, kun kappaletta on soitettu hääjuhlissa ja sen sanoja on siteerattu morsiuspareille kirjoitetuissa onnitteluviesteissä.

Hovi pitää kappaleen uusiokäyttöä suurena kunniana. Laulun pitkä ja moneen suuntaan haarautunut elämänkaari osoittaa, että ihmiset ovat löytäneet siitä paljon tarttumapintaa.

”Muistaakseni joskus on julkaistu jopa kirja, jossa Lelukaupan häitä suositellaan häiden soittolistalle. Kerran selasin kirjastossa suosittuja hääkappaleita sisältäviä levyjä, mutta en ole varma, oliko Lelukaupan häät mukana vai olinko vain sitä mieltä, että sen pitäisi olla mukana. Joskus todellisuus ja toiveet sekoittuvat.”

”Minulla on myös muistikuva, että Miljoonasadetta olisi joskus pyydetty soittamaan kappaletta häihin. Kerran ainakin esitimme laulun akustisesti erään uskollisen fanin häissä. Tultiin keikalta ja käytiin yllättämässä.”

”Kappale oli pitkään kiinteä osa keikkasettiämme. Kyllä sitä paljon soitettiin. Ja uskoisin, että tullaan vielä joskus soittamaankin. Miksipä ei tultaisi?”

Kappale siis jatkaa elämäänsä niin kuin ajattoman musiikin pitääkin. Mutta miten kävi Helgan ja Rubenin? Oliko heidän avioliittonsa onnellinen?

”En ole osannut ratkaista, mitä siinä lopulta tapahtui. Olen jättänyt sen avoimeksi. Olisiko se sitten jatko-osan paikka?”

Tai ehkä tarina kannattaa jättää leijumaan ilmaan. Juuri inhimillinen arvaamattomuus on se viimeinen silaus, joka tekee Lelukaupan häistä hieman elämää suuremman.

Jarmo Hovi

Syntynyt vuonna 1959. Siviiliammatiltaan lyömäsoitinopettaja ja muusikko. Koulutukseltaan maanviljelysteknikko ja liikennelentäjä.

Soittanut Miljoonasateen lisäksi muun muassa Lataamon laulajissa, Tuulenkantajissa sekä Jarkko Martikaisen ja Samuli Putron soololevyillä. Opettanut lyömäsoitinten soittoa sekä länsiafrikkalaista rytmiikkaa ja musiikkiperinnettä Jyväskylän yliopistossa ja Jyväskylän ammattiopistossa.

Säestänyt lukuisia afrikkalaisen ja modernin tanssin esityksiä sekä säveltänyt musiikin tai toteuttanut äänisuunnittelun useisiin tanssikoreografioihin. Mami Wata -ryhmän musiikillinen johtaja. Tehnyt tunnusmusiikkeja Yleisradion urheilulähetyksiin.

Lelukaupan häät viidellä sanalla: ”Edelleen eräs helpoiten syntyneistä sävellyksistäni.”

Mitä kuuntelin vuonna 1992: ”Tuona vuonna ilmestyneistä levyistä kuuntelin erityisesti Peter Gabrielin Usia ja Toton Kingdom of Desirea.”

Toivekappaleeni: Glen Campbell ‒ Wichita Lineman

Video ei ole enää saatavilla