Michael Mayer rakastaa juustoa.

Kompakt-levy-yhtiön perustaja Michael Mayer antaa rahoille vastinetta. Saksalainen teknoveteraani esiintyy perjantaina 9.11. Helsingin Adamsissa ja lupaa tarjota yleisölle peräti viiden tunnin dj-setin.

Juuri tuoreen Mantasy-albuminsa julkaissut Mayer vastaili Nuorgamin smalltalkiin ihastellessaan sumuista auringonlaskua Stuttgartin lentokentällä.

Olet kertonut, että albumisi nimi Mantasy (mies/fantasia) viittaa historian henkilöihin, jotku joku harhainen tai kieroutunut käsitys maailmasta on ajanut hulluuden partaalle. Ketkä ovat suosikki-”mantastisi” kautta aikojen?

“No, Ferdinand Magellan pitää tietysti mainita ensimmäisenä, sillä hänen elämänkertaansa lukiessani sain useita ajatuksia, jotka johtivat Mantasyyn. Ei niin että ihailisin häntä pakanallisten heimojen teurastamisesta Intian valtamerellä, mutta hän ei ollut konkvistadori pahimmasta päästä. Muut olivat verenhimoisempia. Alexander von Humboldt oli toinen kauniilla tavalla riivattu sielu. Kartat sekä eläinten ja kasvien luokittelu olivat hänen intohimonsa. Näissä ajoissa on surullista, ettei planeetallamme ole enää kovinkaan paljon löydettävää. Emmekä ole vielä aivan valmiita löytämään toisiamme.”

Video ei ole enää saatavilla

Voiko joitakin popmusiikin historian kehitysvaiheita voi mielestäsi pitää ”mantastisina”?

“Toki, vaikkakin pienemmässä mittakaavassa. Discon pioneerit, kuten David Mancuso ja Tom Moulton, muuttivat täysin käsityksemme yöelämästä. Phuturen löysi vahingossa acid housen ja muutti pelin säännöt kertaheitolla. Ja tietysti rock’n’rollin ja huumeiden välisessä suhteessa on paljon ‘mantastisia’ piirteitä. Ajatellaan nyt esimerkiksi Lemmy Kilmisteriä…”

Video ei ole enää saatavilla

Perustit Kompaktin Wolfgang Voigtin kanssa lähes viisitoista vuotta sitten. Mitä halusitte saavuttaa?

“Ihan aluksi halusimme vain tehdä ja julkaista musiikkia, josta pidämme – ilman, että meidän meidän täytyisi tanssi musiikkiteollisuuden pillin mukaan. Haaveilimme riippumattomasta julkaisukanavasta, jossa pystyisimme hallitsemaan kaikkia bisneksen osa-alueita täydellisesti. Halusimme toimia taiteellisista lähtökohdista emmekä vain käydä kauppaa. Tuntuu uskomattomalta, että touhu on jatkunut jo kohta kaksikymmentä vuotta – ja jatkuu edelleen. Olemme yhä läheiset ystävykset ja menestymme edelleen siinä mitä teemme. Se ei ole normaalia, se on mantastista!”

Mistä Kompakt-julkaisusta olet kaikkein ylpein?

“Ei omaa jälkikasvuaan voi laittaa tärkeysjärjestykseen… ne ovat kaikki lapsosiamme ja meille yhtä tärkeitä.”

Video ei ole enää saatavilla

Oletko törmännyt vuosien varrella musiikkiin, joka on saanut sinut ajattelemaan: ”Tätä ei olisi olemassa ilman Kompaktia…”?

“Kun Modern Talking ja Scooter alkoivat käyttää Schaffel-rytmiä [elektronisessa musiikissa käytettävä kolmijakoinen shuffle-rytmi, johon perustuvia Schaffelfieber-kokoelmia Kompakt on julkaissut]… se oli aika ärsyttävää. Lopetimme sen käytön siihen paikkaan.”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on 5-tuntisen dj-setin rakentamisen salaisuus?

“Älä ajattele liikaa, luota fiilikseen. Ota rauhallisesti ja nauti ajasta, joka sinulle on annettu.”

Onko kappaletta, jonka soitat jokaisessa dj-setissäsi?

“Ei.”

Mitä kappaletta toivot dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?

“’Soita vittu jotain melodista, jotain jossa on tunnetta!’”

Mikä on ensimmäinen popkappale, johon rakastuit?

“Marie Myriamin L’oiseau et l’enfant. En tiedä miksi, mutta se on vanhin musiikkiin liittyvä muistoni. Tiedän täsmälleen missä olin ja mitä tein, kun kuulin sen ensimmäisen kerran.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

“Alan Parsonsin The Fall of the House of Usheria. Biisi kestää jotain kaksikymmentä minuuttia, yhdistelee klassista, elektronista ja progea – ja sen keskellä on ukkosmyrsky. Se räjäytti tajuntani.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitkä ovat suosikkisäkeesi popmusiikissa?

“I’m serious as cancer
when I say rhythm is a dancer”
(Snap – Rhythm Is a Dancer, 1992)

Video ei ole enää saatavilla

Minkä musiikkityylin päälle et ole koskaan ymmärtänyt?

“Amerikkalaisen valtavirtarockin, sellaisen kuin Linkin Park tai Pink.”

Kenen muusikon kuolema on viimeksi koskettanut sinua syvästi?

“Itse asiassa minulle juuri selvisi, että muusikko, joka on virallisesti julistettu kuolleeksi 1970-luvulla, onkin elossa! Hän on Rodriguez, joka julkaisi silloin kaksi albumia, jotka ovat helposti samalla tasolla Amerikan parhaiden laulunkirjoittajien, kuten Dylanin ja Neil Youngin, levyjen kanssa. Hän katosi työskennellessään raksalla, eikä kukaan tiennyt missä hän on. Yksi hänen albumeistaan oli tavallaan synnyttämässä apartheidin-vastaista liikettä Etelä-Afrikassa. Siellä hänestä tuli supertähti – ilman, että hänellä itsellään olisi ollut siitä minkäänlaista aavistusta. Hänestä on tehty hiljattain dokumenttielokuva, ja hän on jälleen palaamassa keikoille. Hänen tarinansa on todellinen ylösnousemus! Ihme!”

Video ei ole enää saatavilla

Mikä artisti tai yhtye tekee maailman tärkeintä musiikkia juuri nyt?

“En nimeäisi ketään yhtä artisti. Musiikki on kouriintuntuvin väylä ihmiskunnan kollektiiviseen alitajuntaan. On lauluja, jotka lähes jokainen ihminen maailmassa tuntee. Bob Marleyn laulut, esimerkiksi. Se on huikea saavutus. Myös tekno tai house tai miksi ikinä sitä haluaakin kutsua on saavuttanut jotain samanlaista. Siitä on tullut universaali kieli.”

Mikä sai sinut ryhtymään muusikoksi?

“Luulen, että se on ollut minussa aina. Kun olin pieni lapsi, halusin säveltää oopperoita. Kidutin äitiäni säännöllisesti soittamalla hänelle ensimmäiseiä teoksiani kellopelillä.”

Jos et olisi muusikko, mikä olisit?

“Olen laatinut mielikuvituslistan asioista, jotka aion tehdä sen jälkeen, kun tekno on kuollut. Aloin laatia listaa vuonna 1994 ja se on kasvanut jo aika pitkäksi. Mahdanko koskaan tarvita sitä…”

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?

“Sumuinen auringonlasku täällä Stuttgartin lentokentällä, Rainald Götzin uusi kirja Johann Holtrop ja sinun kysymyksesi.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä mieltä olet ”kielletyn nautinnon” käsitteestä popmusiikissa?

“Jos nautin jostakin, miksi tuntisin olini syylliseksi? Se on aika katolinen konsepti. Myönnän auliisti, että rakastan juustoista musiikkia. Olen käynyt kahdesti George Michaelin konsertissa ja kerran Neil Diamondin. Mitä sitten?”

Video ei ole enää saatavilla

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi viileämmältä kuin oletkaan?

“En. Olen ylpeä puutteistani. En koskaan jättäisi kuuntelematta levyä sen takia, etteivät kaikki maailman pitchforkit pitäisi sitä coolina.”

Millä tavoilla musiikkibisnes muuttuu seuraavan kymmenen vuoden aikana?

“Tiedän vastauksen, mutten kerro sitä. En halua pilata jännitystäsi!”

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia?

“En koskaan unohda ensimmäisiä Sähkön julkaisuja… miten upeita ne olivatkaan! Myöhemmin Sasse [Klas Lindblad] palautti uskoni deep houseen hänen ensimmäisillä Mood Music -julkaisuillaan. Op:l Bastards oli hauska juttu… ja Ural 13 Diktators! Ja Tin Man [Johannes Auvinen]! Jimi Tenor vieraili säännöllisesti klubi-illassamme Kölnissä. Motiivi:Tuntematon teki jopa levyn Kompaktille. Yksi viime vuoden suosikkibiiseistäni oli Andrea Esun ja Hannulelaurin yhteinen biisi [E.S.U. Track (Hannulelauri Remix)]. Ja on yksi suomalainen levy, jonka haluaisin lisensoida Immer-levymerkilleni: Fizz-nimisen artistin Living Daylights. Jussi Paalanen, jos luet tämän, voitko ottaa minuun yhteyttä!”

Video ei ole enää saatavilla

Michael Mayerin 5-tuntinen dj-setti Helsingin Adamsissa 9.11.2012. Lämmittelijänä Lauri Soini.

Video ei ole enää saatavilla

Matador

83 Jos Banks olisi uusi Interpol-levy, se kilpailisi tiukasti yhtyeen kolmanneksi parhaan albumin tittelistä. Interpol-levy se ei kuitenkaan ole, vaikka hetkittäin, kuten päätöskappaleella Summertime Is Coming, newyorkilaislaulaja lipuu niin lähelle yhtyeensä jylhää sointia, että kuulija ei oikein tiedä pitäisikö vaikuttua vai hämmentyä. Kokonaisuutena Banks on kuitenkin ilmiselvä soolo- eikä bändilevy. Levyn kappaleiden kuulee syntyneen yhden ihmisen mielessä; ne ovat kompakteja, niiden dynamiikka on harkittua, sattumalle ei ole jätetty varaa. Banks ei juurikaan hengitä, mutta sen tiivis tunnelma vie mukanaan. 34-vuotias pukumies laulaa paremmin kuin koskaan, ja kahdella levyn mestarillisimmista aikuis-postpunk-helmistä (The Base ja Young Again) hänen jo valmiiksi vaikuttavaan baritoniinsa pumpataan lisätehoa erilaisilla tuplauksilla ja efektoinneilla. Aiemmin tänä vuonna ilmestyneen Julian Plenti Lives -EP:n tapaan levyllä kuullaan pari instrumentaalia, joista Another Chance hyödyntää tehokkaasti Sebastian Ischerin lyhytelokuvasta samplattua dialogia (”Sometimes people fuck up and then you’ll have to give them another chance so that they can change and become a better person”). Korkeaa laatua pitävät yllä myös Antics-henkiset menopalat I’ll Sue You ja No Mistakes, joista jälkimmäisen vavahduttava kertosäe (”I don’t know what will happen next / but I will wait for you”) on malliesimerkki siitä, kuinka Banksin suussa yksinkertaisetkin säkeet muuttuvat helposti Suuriksi Totuuksiksi. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Black Moth Super Rainbow – Cobra Juicy

Omakustanne

57 Huomattavasti paremmin soololevyillään onnistuva Thomas ”Tobacco” Fec on niin viehtynyt keskinkertaiseen bändiprojektiinsa, että jatkaa Black Moth Super Rainbow’n kanssa touhuamista, vaikka rahoitus pitäisikin kerätä Kickstarterin kautta. Lisätäkseen tämän tuttua elektronista kierrätyspsykedeliaa sisältävän levyn viehätysvoimaa hän tarjoaa kylkiäisenä helvetin rumaa naamaria, joka esittää albumin kannessa olevaa hahmoa. Fec on varmasti käynyt kauppakorkean – mistä muualta näin hyviä ideoita voisi tulla? Rumilusta voi tietysti halutessaan käyttää halloween-naamarina. Se päässä voit elää uudelleen kaikki lapsuutesi halloweenit: jokainen lapsi korttelissa on sonnustautunut cooliin asuun paitsi sinä. Muut ovat aina pukeutuneet zombeiksi tai Vampiraksi tai Kissin jäseniksi ja sinulla on päässäsi b-divarin indiebändin logo, joka näyttää mätänevältä kurpitsalta. Muut saavat suklaapatukoita ja karkkeja ja leivoksia ja reseptilääkkeitä ja sinä saat joltain creepyltä vanhalta äijältä säälistä omenan, jossa on sisällä partaterä. Vihaan elämää. Vihaan! (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

Cerrone –Addict

Malligator

61 Jos Giorgio on diskon Don Corleone, voisi Cerrone olla Naapurin Seppo. Niillekin, jotka eivät pientä suurta ranskalaismiestä enää muista, ovat hänen perillisensä yleensä tuttuja Alan Braxen, Fred Falken ja Airin muodossa. Siksi onkin outoa, että ehtymätöntä diskosuontaan musiikillisesti lähempänä olevien nuoren polven artistien sijaan Cerrone on valinnut yhteistyökumppaneiksi Addict-levylleen niinkin banaaleja nimiä kuin Armand Van Helden ja Groove Armada. Vanhoja raitoja ja remixejä yhdistävän albumin biisit kuitenkin toimivat ihan kiitettävällä teholla turvallisissa klubimiksauksissa, mutta kovin jälkilämpöisesti. Jälki on henkisessä 1970-lukulaisuudessaan tavanomaista, korkeaenergisesti bilettävää diskomusiikkia päivitetyillä soundeilla. Mielessään Cerrone heiluu yhä jossain värivaloja vilkkuvan, kellotettujen lahkeiden täyttämän tanssilattian ja hyvän fiiliksen sielunmaisemassa. Muutaman kuuntelun jälkeen jotain jää kuitenkin päähän soimaan ja perusviihdyttäviä tuotantoarvoja ei voi kiistää. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

Diamond Rings – Free Dimensional

Capitol

70 John O’Reganista voisi olla laulunkirjoitustaitonsa puolesta 2010-luvun Erasureksi, niin luontevasti hän viattoman, ironiasta ja juustokuorrutuksesta vapaan syntikkapoppinsa taitaa. Valitettavasti 27-vuotias torontolainen ei ole kaksinen laulaja eikä muutenkaan järin karismaattinen tapaus – kubistisesta hiuskuontalosta, pastellinahkatakeista ja silmämeikeistä kun ei äänitemuodossa liiemmin apua ole. Free Dimensional on kuin Calvin Harris -tuotannolla freesattu versio myöhempien aikojen Fischerspoonerista, mutta moni lupaus jää silti lunastamatta. A to Z, Hand Over My Heart, Day & Night ja grimesmäisen viileä Everything Speaks ovat priimaa, mutta onko O’Regan sittenkään oikea mies esittämään omia laulujaan? (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Calvin Harris – 18 Months

Columbia

81 Lähes 18 kuukautta ehti kulua Kelisin laulamasta mahtavasta Bouncesta, mutta hyvää kannatti odottaa. Harva albumi alkaa sellaisella hittiputkella kuin 18 Months: heti intron jälkeen kuullaan Bounce, Feel So Close, We Found Love, We’ll Be Coming Back ja loppupuolelta löytyvät vielä Let’s Go, tuore single Sweet Nothing, Tinie Tempahin laulama Drinking from the Bottle sekä levyn kohokohtiin lukeutuva ja Ellie Gouldingin sulostuttama hellyyttävän ysäri I Need Your Love. Väleihin on heitetty muutamia interlude-tyyppisiä kappaleita, joista Mansion kuulostaa hieman Discovery-ajan Daft Punkilta. Huiman vieraslistansa ja Harrisin häikäilemättömän poptajun ansiosta 18 Months on täydellinen pikkujoululahja elektronisesta tanssimusiikista pitävälle popkansalle, eikä sen erinomaisuutta vähennä tippaakaan se, että kyseessä on täysin klubikäyttöön ja radioaalloille suunnattu täsmäase. (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

Kuusumun Profeetta – Huutoja hiljaisesta huoneesta

Ektro

75 Kuusumun profeetta on kulkenut omia teitään jo vuosien ajan, vuoroin pajujen läpi pujotellen, vuoroin ratsuväen kanssa rynnien. Se lienee ainoa tuntemani orkesteri, joka voi kuulostaa Janos Valmuselta tulkitsemassa Miljoonasadetta menettämättä ripaustakaan uskottavuudestaan. Niinpä yhtye on harvinaisen vapaa näyttämisen tarpeesta. Kuudennella suomenkielisellä albumillaan se sukkuloi syvyydestä toiseen pehmeästi ja ilmavasti, todellisuutta koskettamatta. Hiljaisen huoneen huudoista on vaikea päätellä, milloin niiden mahtipontisuus on tahallisen naiivia, milloin hirtehisen ironista, milloin puhtaasti kappaleiden ehdoilla toteutettua, mutta luontevilta esitykset kuulostavat aina. Polveileva kerronta, vaivihkaa varttuvat kuvaelmat, rivien välissä välkähtävä sydämellisyys ja vapaasti hengittävä soitanta kasvavat yhtyeen tiheimmäksi ja tunnelmallisimmaksi levyksi aikoihin. Niinä hetkinä, kun Kuusumun profeetan karikatyyrimaisuuden kanssa on täysin sinut, sen tahdissa tekee mieli nostaa malja kaikille niille ihmisyyden puolille, joiden olemassaolo unohtuisi liian helposti ilman näitä julistuksia. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

Jason Lytle – Dept. of Disappearance

Anti

84 Viimeistään tämä levy osoittaa, että Jason Lytlen vaihettuminen Grandaddyn keulahahmosta sooloartistiksi on ollut pikemminkin taloudellinen kuin musiikillinen ratkaisu. Lytlen edellisen soololevyn (Yours Truly, The Commuter, 2009) tavoin Dept. of Disappearance kolaa samoja latuja, joille Grandaddy ajautui harkitsevalla Sumdayllaan (2002). Albumin ilme on lämmin ja seesteinen, ja sen kappaleet puhkeavat kukkaan verkkaisesti, jopa hieman ujostellen. Lytlen tulkintarepertuaari on kapea, mutta ilmaisuvoimainen ja avoin. Vaikka levy etenee alakuloisissa ja mietteliäissä tunnelmissa, se ei sulkeudu liian syvälle kuoreensa. Lytlellä on edelleen ensiluokkainen vainu aistia, millaisia sovituksia hänen sävellyksensä ja sanoituksensa kulloinkin tarvitsevat, ja yhtenäisen pinnan alla miehen kauneudentaju kasvattaa versoja moneen suuntaan. Hiljalleen levyn kaikki laulut kasvavat pieniksi aarteiksi, joiden kautta Lytlen kertojapersoona tulee tuttavallisen lähelle. Albumin sydämellisenä pohjateemana tuntuu olevan tutun ja turvallisen merkitys – se saa apeatkin mietelmät tuntumaan nöyriltä ja lohduttavilta. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

Michael Mayer – Mantasy

Kompakt

71 Parransukimisteknon vaikutusvaltaisimpiin levymerkkeihin kuuluvan Kompaktin (The Field, Gui Boratto) perustaja on omillaan varma perussuorittaja. Mahtavasti nimetty Mantasy on 40-vuotiaan saksalaisen ensimmäinen albumi sitten kahdeksan vuoden takaisen Touchin, ja tulee tuskin edeltäjäänsä korkeampia laineita nostattamaan. Mayer painii saman ongelman kanssa kuin moni genren artisteista; kantti ei kestä täysverisen minimalismin tekoon, joten hän lantraa keitostaan melodisilla elementeillä – jotka ovat pääsääntöisesti melko mitäänsanomattomia. Mitään varsinaista vikaa levyssä ei kuitenkaan ole, ja nimibiisin leijuva kosminen disko, italopianoa ja DFA-viileyttä yhdistelevä Good Times ja harppuine ja linnunlirkutuksineen miellyttävän suvannon tarjoava Baumhaus kiskovat levyn keskinkertaisuuden suosta helposti rantakaislikon puolelle. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Ruger Hauer – Erectus

Monsp

75 Ruger Hauerin loistava esikoinen Se syvenee syksyllä meni kaksi vuotta sitten monelta ohi, mutta trion jäsenistä Pyhimyksen näkyvyys on kasvanut sittemmin siinä määrin, että Erectus saattaa olla syksyn odotetuin suomihop-julkaisu. Pyhimystä ei tunneta hilpeästä biletysmusiikista, ja myös Hauerin riveissä hän ui tovereineen melko syvissä vesissä. Ihmisyyden ja yhteiskunnan kipupisteitä ruoditaan kakkoslevyllä tosin vittumaisen ja viiston huumorin kautta. Iso paha susi on itseironinen muka-pousailubiisi, Mä haluun kuolla ennen Bonoo suhtautuu hauskan kyynisesti elämysteollisuuden lainalaisuuksiin. Todella angstiseksi meno muuttuu viimeistä edellisellä Minulla on ollut ikävä sinua -biisillä, jonka kansanlaulukertosäkeen laulaa Suomen johtava murhaballadimies Joose Keskitalo. Tällaisilla raidoilla Hauer palaa yleisestä yksityiseen, ja Pyhimyksen melko neuroottinen lähestymistapa miesten ja naisten välisiin suhteisiin saa vallan. Levyn tinkimättömän elektroninen tuotantopuoli on todella komeaa ja on itse asiassa monin paikoin hukuttaa sanataiteilun alleen. Erectus täyttää laatukriteerit ja ajoittain enemmänkin, mutta ei pysäytä samalla tapaa kuin yhtyeen esikoinen. Kyse voi olla siitäkin, että Pyhimyksen julkaisutahti on niin tolkuton, että tässä vaiheessa eri projektit alkavat sekoittua toisiinsa. Esikoisella Hauerilla oli oma bändi-identiteettinsä, nyt se on hämärtymässä. (Niko Peltonen)

Video ei ole enää saatavilla