<?xml version="1.0" encoding="UTF-8"?>


<rss version="2.0"
  xmlns:content="http://purl.org/rss/1.0/modules/content/"
  xmlns:dc="http://purl.org/dc/elements/1.1/"
  xmlns:atom="http://www.w3.org/2005/Atom"
  xmlns:sy="http://purl.org/rss/1.0/modules/syndication/"
  xmlns:media="http://search.yahoo.com/mrss/"
  >

<channel>
  <title>Nuorgam — Michael Jackson</title>
  <atom:link href="https://www.nrgm.fi/artisti/michael-jackson/feed/" rel="self" type="application/rss+xml" />
  <link>https://www.nrgm.fi</link>
  <description>Verkkomedia, jossa rakkaus musiikkia kohtaan kukoistaa ja voi hyvin.</description>
  <lastBuildDate>Wed, 18 Mar 2026 13:17:32 +0000</lastBuildDate>
  <language>fi</language>
  <sy:updatePeriod>hourly</sy:updatePeriod>
  <sy:updateFrequency>1</sy:updateFrequency>
  <generator>https://wordpress.org/?v=6.9.4</generator>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/4/m/i/4michaeljacksonnicefun31jpg-100x100.jpg" />
    <media:content medium="image" type="image/jpeg" url="/ic/4/m/i/4michaeljacksonnicefun31jpg-500x500-non.jpg" />
    <title>Spektaakkelin ytimessä – 5 kohtuuttoman mahtavaa Super Bowl -väliaikaesitystä</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/artikkelit/spektaakkelin-ytimessa-5-kohtuuttoman-mahtavaa-super-bowl-valiaikaesitysta/</link>
    <pubDate>Sat, 02 Feb 2013 10:32:47 +0000</pubDate>
    <dc:creator></dc:creator>
    		<category><![CDATA[Artikkelit]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=40576</guid>
    <description><![CDATA[Vielä 1970- ja 1980-luvuilla esitysten keskiössä olivat eri oppilaitosten marssibändit näyttävine asuineen ja koreografioineen. Eivät ole enää.]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<img fetchpriority="high" decoding="async" aria-describedby="caption-attachment-40577" class="size-full wp-image-40577" alt="Oliko täällä joku matsikin?" src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2013/02/superbowl.jpg" width="500" height="279" srcset="https://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2013/02/superbowl.jpg 500w, https://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2013/02/superbowl-460x256.jpg 460w, https://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2013/02/superbowl-480x267.jpg 480w" sizes="(max-width: 500px) 100vw, 500px" /></a><p id="caption-attachment-40577" class="wp-caption-text">Oliko täällä joku matsikin?</p>
<p>Amerikkalaisen jalkapallon NFL-liiga huipentuu taas maanantain vastaisena yönä, kun New Orleansin Superdome-stadionilla kohtaavat Baltimore Ravens ja San Francisco 49ers. Näyttävien koppien ja taklauksien, tuulta nopeampien juoksujen ja äimistyttävien taktisten oivallusten lisäksi kentällä nähdään periamerikkalaiseen tapaan puoliaikaspektaakkeli, jonka merkitys on vuosien saatossa vain kasvanut.</p>
<p>Vielä 1970- ja 1980-luvuilla esitysten keskiössä olivat eri oppilaitosten marssibändit näyttävine asuineen ja koreografioineen. Jos teema salli, saattoi mukana olla myös jokunen ulkopuolinen muusikko tai kuuluisuus. Teemoissa oli myös nykyistä suurempia vaihteluja, mutta usein niissä juhlistettiin jotain amerikkalaisen historian ja kulttuurin keskeistä toimijaa, esimerkiksi Hollywoodin 100-vuotissyntymäpäivää (1987), Motown-musiikkia (1982) ja Yhdysvaltain monipuolista musiikkiperinnettä (1974). Ehkä marssibändien soittokunnilla oli jotain tekemistä myös sen kanssa, että varsinkin 1970-luvulla kuultiin puoliaikaohjelmassa kunnianosoituksia jazzin legendoille, muun muassa <strong>Louis Armstrongille</strong> (1972) ja<strong> Duke Ellingtonille</strong> (1975).</p>
<p>1990-luvulla esitykset kasvoivat entistäkin järkälemäisemmiksi ja niiden huipennuksiksi nousivat popin supertähdet. Puoliaikaesiintyjän julkistuksesta on tullut yksi pop-maailman kuumimmista vuosittaisista uutisista ja esityksiä seurataan ympäri maailman, vaikka itse laji on edelleen pääasiassa amerikkalaisten huvia. Tänä vuonna lavan valtaa r&amp;b-megatähti <strong>Beyoncé</strong>, jonka suoritusta seurataan silmä kovana presidentti <strong>Barack Obaman</strong> virkaanastujaisissa syntyneen taustanauhakohun jälkeen.</p>
<p>Ennen tämän vuoden väliaikapläjäystä on kuitenkin hyvä kääntää katse menneeseen. Tässä viisi kaikkien aikojen puhuttelevinta Super Bowl-esiintymistä.</p>
<h2>#5 New Kids On The Block (1991)</h2>
<p>Tämä on se esitys, joka aloitti uuden ajan Super Bowlin väliaikaesitysten historiassa. Lavalla ei enää nähty vain marssibändejä, leffajulkkiksia ja puolikuuluisia muusikoita, vaan aikansa supertähtiä. New Kids On The Block oli täydellinen esiintyjä Coca Colan sponsoroimaan ohjelmanumeroon, sillä sen esiintyminen ei ollut liian raju kotisohviltaan finaalia seuraaville perheen pienimmille tai näiden vanhemmille, mutta tarpeeksi jännittävä hurmatakseen teinitytöt ja lapset, joille ainakin Disneyn markkinointitilpehöörin määrästä päätellen tämä ohjelmanumero oli pohjimmiltaan suunnattu.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/1QwkNVmWANc" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/1QwkNVmWANc</a></p>
<h2>#4 Phil Collins, Christina Aguilera, Enrique Iglesias &amp; Toni Braxton (2000)</h2>
<p>Uuden Super Bowl -vuosituhannen potkaisi käyntiin spektaakkeli, joka sisälsi kaikkea, mitä suuren urheilujuhlan väliaikashown kuuluu sisältää: mahtipontista heimomusiikista ammentavaa tunnelmannostatusta, mielipuolisen suuria teemoja, sekä liudan toisiaan täydentäviä megaluokan esiintyjiä. Uransa huipulla olevien Aguileran ja Igleasiasin rinnalla nähdään varsinkin varttuneemman yleisön makuun sopivat suurien tunteiden tulkit Collins ja Braxton. Esityksen teemana on maailmoja syleilevä rauhan ja rakkauden aikakausi, johon siirrytään valtavan Äiti maa -patsaan suojeluksessa. Kyynisyys tuhoutuu, maapallo pelastuu ja kaikki me olemme yhtä suurta perhettä. Näin se vuosituhat kuuluu startata.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=1D4SvecN79A" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/1D4SvecN79A</a></p>
<h2>#3 Bruce Springsteen and the E-Street Band (2009)</h2>
<p>Valtaosan 2000-luvusta Super Bowlin esiintymislavalle raahattiin puolikuolleita keskitien rock-mammutteja, jotta yleisöä ei vaan ärsytettäisi liikaa.<strong> The Rolling Stonesin</strong>, <strong>Paul McCartneyn</strong>,<strong> The Whon</strong> ja<strong> Tom Petty &amp; The Heartbreakersin</strong> jälkeen esiintyneen, vuosikymmeniä stadioneita kiertäneen E-Street Bandin buukkaamista olisi helppo pitää mielikuvituksettomana varman päälle pelaamisena. Tämä ei kuitenkaan pidä täysin paikkaansa, sillä Springsteen oli vain puoli vuotta aikaisemmin kampanjoinut näkyvästi Barack Obaman presidentiksi valinnan puolesta, mikä oli suututtanut monet hänen republikaanifaneistaan. Pomo ei enää ollut yhtä voimakkaasti kaikkien keski- ja työväenluokkaisten amerikkalaisten sankari, mutta tämä esitys osoittaa, että hänen ja yhtyeensä tinkimätön työskentely saavat aikaan rutkasti enemmän kuin aikaisempien vuosien ikämiessarjan esiintyjät yhteensä.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=R06FMoT-hkk" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/R06FMoT-hkk</a></p>
<h2>#2 Janet Jackson &amp; Justin Timberlake (2004)</h2>
<p>Tässä syylliset siihen, ettei 2000-luvulla uskallettu juuri buukata väliaikashow&#8217;ksi muita kuin kaikkia miellyttävää eläkeläisrockia esittäviä yhtyeitä. Esitys ei ole oikeastaan edes kovin kummoinen, vaikka yhdistääkin ihan mukavasti 1980-luvun r&amp;b-perinteen Timberlaken juuri näistä lähteistä ammentavaan musiikkiin ja esiintymiseen. Kukaan ei muista tätä esiintymistä musiikin, vaan Janet Jacksonin vahingossa paljastuneen rinnan takia. Kun Timberlake kiskaisi esityksen loppumetreillä yhden kangassuikaleen Jacksonin asusta pois, ei hän ainoastaan tullut paljastaneeksi tissiä, vaan amerikkalaisten kukkahattutätien kaksinaismoralismin ja huvittavan tuohtuneisuuden, sekä myös sen, kuinka tällaisesta tyhjänpäiväisestä kohusta syntyy nykyään niin kovin helposti kansainvälinen uutinen. Vielä nykyäänkin kaksikko väittää, että tapahtunut johtui &#8221;vaatetuksen toimintahäiriöstä&#8221;, mutta kyynikko voisi epäillä, että kyseessä oli mestarillinen ja harkittu mediatempaus.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=jW97CWfeWdY" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/jW97CWfeWdY</a></p>
<h2>#1 Michael Jackson (1993)</h2>
<p>Ainoastaan Kuningas pystyy tähän. Ei ollut kulunut kuin kaksi vuotta New Kids On The Blockin esiintymisestä, joka asetti väliaikaohjelmalle uudet raamit, kun Michael Jackson tuli ja veti koko homman täysin omiin korkeuksiinsa. Miten tätä nyt edes selittää? Kitarasooloja tuulikoneiden edessä! Michael ilmestymässä räjähdyksestä valtavan videotaulun ylle! Maapallo ja kaikki maailman lapset ja rodut harmoniassa! Mitään näin hienoa ei näe edes aikamme viimeisimmillä efekteillä varustetuissa elokuvateattereiden 3d-rymistelyissä. Vain popin herra ja hidalgo, tanssilattioiden ylivoimainen kuukävelijä, Michael Jackson voi aloittaa 13 minuutin esiintymisen seisomalla pienen ikuisuuden paikallaan, ja silti saada tällaisen vastaanoton. Touchdown!</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=idg8TNknvDU" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/idg8TNknvDU</a></p>
]]></content:encoded>

    </item>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/j/a/c/jacko91jpg-100x100.jpg" />
    <media:content medium="image" type="image/jpeg" url="/ic/j/a/c/jacko91jpg-500x500-non.jpg" />
    <title>#6 Michael Jackson – Black or White</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/artikkelit/6-michael-jackson-black-or-white/</link>
    <pubDate>Sat, 25 Aug 2012 06:30:20 +0000</pubDate>
    <dc:creator></dc:creator>
    		<category><![CDATA[Artikkelit]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=31046</guid>
    <description><![CDATA[Kahdenkymmenen vuoden hittiputkesta huolimatta Jackson ei kokenut saaneensa kunnioitusta, joka hänelle maailman suurimpana elävänä poptähtenä kuului.]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<img decoding="async" aria-describedby="caption-attachment-33106" class=" wp-image-33106 " title="Jacko91" src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2012/08/Jacko91-700x750.jpg" alt="Michael Jackson väreistä vähät välitti." width="640" height="685" /></a><p id="caption-attachment-33106" class="wp-caption-text">Michael Jackson väreistä vähät välitti.</p>
<p>1990-luvun alussa Michael Jacksonin uraa ei voinut verrata kenenkään aikaisemman poptähden menestykseen. Kukaan, ei edes <strong>Elvis</strong>, ollut säilyttänyt teini-idolin asemaa yhtä kauan nopealiikkeisillä popmarkkinoilla. Toki monet<strong> Paul McCartneyn</strong> tai <strong>Tina Turnerin</strong> kaltaiset pitkän linjan artistit saattoivat edelleen myydä miljoonia levyjä, mutta heidän yleisönsä oli keski-ikäistä, ja MTV pyöritti heidän videoitaan satunnaisesti ja lähinnä velvollisuudentunnosta.</p>
<p>Jackson sen sijaan oli uniikissa asemassa. Oli kulunut 23 vuotta hänen ensimmäisestä ykköshitistään, ja hän oli edelleen Poptähti, sanan varsinaisessa merkityksessä. 33-vuotias veteraani, jota nuoriso palvoi, joka herätti hysteriaa esiintymisillään ja koristi <em>Smash Hitsin</em> ja <em>Suosikin</em> kaltaisten julkaisujen kansia.</p>
<p>Itse kuulun sukupolveen, joka löysi Michael Jacksonin juuri tuolloin. <em>Black or White</em> -video iski täysillä, ja pian sen jälkeen hankittu tuore <em>Dangerous</em>-kasetti kului melkein puhki. Samoihin aikoihin rakastuin myös siskolta nauhoitettuun <em>Bad</em>-albumiin. <em>Thrilleristä</em> hädin tuskin tiesin. Ennen internetiä moinenkin oli mahdollista.</p>
<p>Tähden imago kiehtoi yhtä paljon kuin musiikki. Maaginen, uniikki, outo, androgyyni. Uuden levyn lanseerauksen yhteydessä myös se oli päivitetty ja remixattu vuoden 1991 versioksi. Jackson oli ollut jo niin kauan bisneksessä, että tajusi, ettei mikään ole tummempi kuin viisi vuotta sitten tehdyn menestysalbumin varjo. Siksi jokaisen uuden alun pitää olla entistä hätkähdyttävämpi, entistä kirkkaampi.</p>
<p>Uusi malli oli aikaisempaa sukupuolettomampi ja roduttomampi ”universaali Michael”: sarjakuvamainen yhdistelmä Peter Pania, piiskaavia new jack swing -biittejä, <strong>Deepak Chopran</strong> kaltaisten new age -gurujen opetuksia, moonwalkia, <strong>Walt Disneyn</strong> technicolor-eskapismia, <strong>Leni Riefenstahlin</strong> militaristista kuvastoa, drag king -tyyppistä maskuliinisuutta, beatboxausta, sokerikuorrutettua humanitaarisuutta&#8230;</p>
<p>Projektin lanseeraava single, Jacksonin itsensä säveltämä <em>Black or White</em> oli mainosjinglemäinen, tarttuvalla kitarariffillä varustettu rallatus, joka tarraa aivoihin ensi kuulemalta.</p>
<p>Päällisin puolin kappale on ylistys rotujenväliselle harmonialle, mutta rivien välistä on luettavissa turhautumista. Kahdenkymmenen vuoden hittiputkesta huolimatta Jackson ei kokenut saaneensa kunnioitusta, joka hänelle maailman suurimpana elävänä poptähtenä kuului.</p>
<p>Se, mikä annettiin auliisti Elvikselle tai <strong>John Lennonille</strong>, tuntui olevan ikuisesti evätty tältä afroamerikkalaiselta &#8221;self proclaimed King of Popilta&#8221;. Michaelin piti edelleen teeskennellä nöyrää, antaa kiltin pojan tavoin kunnia esikuvilleen, <strong>James Brownille</strong>, <strong>Berry Gordylle</strong> tai vanhemmilleen.</p>
<blockquote><p>&#8221;They print my message in the Saturday Sun<br />
I had to tell them I ain&#8217;t second to none&#8221;</p></blockquote>
<p>Huikea menestys oli tuonut Jacksonille itsevarmuutta ja myös todellista valtaa toteuttaa oma visionsa imagostaan ja musiikistaan, ilman kompromisseja, ilman selityksiä. Tuore levytyssopimus Sonyn kanssa takasi hänelle enemmän rahaa kuin yhdellekään artistille koskaan aiemmin, mutta ennen kaikkea se antoi täysin vapaat kädet taiteilijana.</p>
<blockquote><p>&#8221;I ain&#8217;t scared of your brother<br />
I ain&#8217;t scared of no sheets<br />
I ain&#8217;t scare of nobody (girl)<br />
When the goin&#8217; gets mean&#8221;</p></blockquote>
<p><em>Black or Whitessa</em> on uhoa. Michael tekee selväksi, ettei elä mustan yhteisön hyväksynnästä, eikä pelkää valkoisen oikeiston räksytystä: <em>”I&#8217;m not going to spend my life being a color”</em>. Musiikillisestihan Jacksonin lokerointi ei koskaan ollut itsestään selvää. Hänen esikuvansa olivat yhtä hyvin mustan r’n’b:n kuin valkoisen viihdemusiikinkin puolelta. Ilmiömäinen menestys selittyykin osittain tällä.</p>
<p>Erilaisten soundien ja suuntauksien sulatusuuni loi itse musiikkia, joka leikitteli eri genreillä säilyen riittävän sielukkaana mustalle yleisölle, sopivan helposti sulavana valkoiselle pop-radiolle, ja niin tarttuvana, että sen koukut takertuivat kuulijaan yhtä hyvin Japanissa kuin Venäjälläkin.</p>
<p>Mutta 1990-luvun alkuun tultaessa roturajat olivat hämärtyneet vahvasti muuallakin kuin vain Jacksonin musiikissa.</p>
<p><em>Black or White</em> ei voisi olla suorempi viittaus ilmeisimpään muutokseen. Kymmenen edellisen vuoden aikana oli Jackson oli vaalentunut aste asteelta, ja nyt uuden levyn lanseerauksen kynnyksellä artisti oli saavuttanut pisteen, jossa oli vaikea olla kommentoimatta asiaa.</p>
<p>Kiusoittelevasta nimestä huolimatta Jackson kieltäytyy kuin uhalla avautumasta aiheesta, kääntäen peilin kuuntelijaan ja häntä seuraavaan mediaan. Se, että musta mies rikkoi kaikki Elviksen asettamat ennätykset, oli kohu, ja nyt kun musta on muutunut valkoiseksi, ei päivittelystä tahtonut tulla loppua.</p>
<blockquote><p>&#8221; It&#8217;s black, it&#8217;s white<br />
It&#8217;s tough for you to get by&#8221;</p></blockquote>
<p>Kaksi vuotta myöhemmin Jackson paljasti <strong>Oprahin</strong> haastattelussa sairastavansa pigmenttiä tuhoavaa vitiligo-ihosairautta.</p>
<p><em>Black or White</em> nousi listaykköseksi Yhdysvaltain lisäksi 18 eri maassa ja sitä seurannut <em>Dangerous</em>-albumi jatkoi Jacksonin voittokulkua myyden yli 30 miljoonaa kappaletta.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=qqLWJ7sbGrU" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/qqLWJ7sbGrU</a></p>
]]></content:encoded>

    </item>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/m/i/c/michaeljacksonkansi87jpg-100x100.jpg" />
    <media:content medium="image" type="image/jpeg" url="/ic/m/i/c/michaeljacksonkansi87jpg-500x500-non.jpg" />
    <title>#16 Michael Jackson – Smooth Criminal</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/artikkelit/16-michael-jackson-smooth-criminal/</link>
    <pubDate>Thu, 15 Mar 2012 07:30:19 +0000</pubDate>
    <dc:creator></dc:creator>
    		<category><![CDATA[Artikkelit]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=23000</guid>
    <description><![CDATA[Michael Jackson tarjoaa kansalle 80-lukulaista väkivaltaviihdettä.]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<img decoding="async" aria-describedby="caption-attachment-23001" class="size-full wp-image-23001 " title="MichaelJackson1987" src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2012/02/MichaelJackson1987.jpg" alt="Mä otan tämän mikrofonin ja ähkin siihen niin neuroottisesti, että koko sun perhees delaa!" width="584" height="329" /></a><p id="caption-attachment-23001" class="wp-caption-text">Mä otan tämän mikrofonin ja ähkin siihen niin neuroottisesti, että koko sun perhees delaa!</p>
<p>Vuonna 1987 oli kulunut viisi vuotta siitä, kun <strong>Michael Jackson</strong> oli julkaissut koko popmaailmaa järisyttävän <em>Thriller</em>-levynsä. Hän oli kuitenkin onnistunut pysymään noina välivuosinakin parrasvaloissa. Jackson oli muun muassa esitellyt ihastelevalle kansalle moonwalk-tanssinsa, polttanut hiuksensa Pepsi-mainoksen kuvauksissa, vieraillut Valkoisessa talossa, tehnyt <strong>The Jacksonsin</strong> kanssa <em>Victory</em>-albumin, ostanut <strong>The Beatlesin</strong> laulujen oikeudet ja kirjoittanut yhdessä <strong>Lionel Richien</strong> kanssa <em>We Are the World</em> -hyväntekeväisyyssinglen. Hänen seuraavalle pitkäsoitolleen oli joka tapauksessa asetettu suuret odotukset, ja vaikka <em>Bad</em> ei ollutkaan aivan yhtä menestynyt kuin edeltäjänsä, saattoivat Jackson ja hänen taustajoukkonsa huokaista helpotuksesta – <em>Badista</em> tuli sen ilmestyttyä elokuussa 1987 valtava menestys, joka kruunasi Jacksonin lopullisesti &#8221;popin kuninkaaksi&#8221;.</p>
<p>Jotain perustavanlaatuista oli kuitenkin muuttunut noina vuosina. <em>Badin</em> kannessa poseeraavaa Jacksonia ei ole tunnistaa samaksi nuoreksi afroamerikkalaiseksi mieheksi, joka oli vielä esiintynyt <em>Thrillerin</em> kannessa, saati sitten siksi kirkasotsaiseksi lapseksi, joka oli noussut tähdeksi <strong>Jackson 5</strong>:ssa 1970-luvun alussa.</p>
<p>Tarinan jatko on toki kaikille tuttu: yhä kummallisempaa käytöstä, yhä synkempiä käänteitä, syytöksiä, kyyneleitä, sairautta ja lopulta tähden kuolema vuonna 2009 50-vuotiaana. Kaikki kuitenkin alkoi <em>Badista</em>, levystä, jonka myötä Jackson ei vain tullut lopullisesti supertähdeksi, vaan aloitti muutoksensa Wacko Jackoksi – 1900-luvun lopun ja uuden vuosituhannen alun sairaalloisen julkisuuskulttuurin todellisuudesta vieraantuneeksi symboliksi.</p>
<p>Jos <em>Badin</em> nimi ei riittänyt antamaan vinkkiä siitä, että nyt oltiin aikaisempaa rajummilla linjoilla, viimeistään Jacksonin levyn kannessa pitämä punkahtava soljilla ja vetoketjuilla koristeltu rotsi teki sen. <em>Thrillerin</em> ja sitä edeltäneen <em>Off the Wallin</em> kansien sisäsiistit puvut olivat jääneet taakse, ja tilalla oli tyyli, joka tuntui sopivan paremmin hevibändille tai supersankarille.</p>
<p><em>Badin</em> sisältö vastasi sen kantta. Vaikka siinä oli paljon samaa <em>Thrillerin</em> kanssa, se oli kylmempi ja kovempi kuin edeltäjänsä. Rytmit sivalsivat kuin ruoska, ja jopa kappaleiden melodiset elementit olivat hakkaavan perkussiivisia. Näiden päälle Jackson ähki, kiljahteli ja huohotti kuin neuroottinen <strong>James Brown</strong>. Jopa <em>Man in the Mirrorin</em> imelä maailmanpelastus tuntuu paranoidin hermostuneelta. <em>Badin</em> pehmeimpienkin hetkien sisältä löytyy kylmää muovia, mekaanisia osia ja teräviä kulmia.</p>
<p>Jackson oli yhä selvästi se tuhattaiturimainen ihmelapsi, joka syntyi <em>Off the Wallilla</em> ja täydellistyi <em>Thrillerillä</em>, mutta jonkinlainen leikkisyys ja inhimillinen lämpö olivat vähitellen häviämässä. Voi melkein kuulla kartanon ovien lukkojen kiertyvän kiinni Jacksonin aloittaessa lopullisen vetäytymisen tavallisten kuolevaisten keskuudesta.</p>
<p>Seitsemäs <em>Badilta</em> lohkaistu single (<em>Just Good Friendsiä</em> lukuun ottamatta levyn jokainen kappale julkaistiin singlenä) <em>Smooth Criminal</em> on albumille tyypillisesti kireä kuin viulun kieli. Syntetisaattori ja basso hakkaavat kappaleen välittömästi tunnistettavan riffin ja Jackson syöksyy sekaan viiltäen kuin partaveitsi.</p>
<p><em>Smooth Criminalin</em> sanoitusten paranoidissa väkivaltafantasiassa on jotain hiukan huolestuttavaa ja pophitiksi se on melkeinpä hätkähdyttävä. Tarinan päähenkilö, ”sulava rikollinen”, tunkeutuu Annie-nimisen naisen asuntoon ja tekee tälle tarkemmin määrittelemätöntä väkivaltaa:</p>
<blockquote><p>“As he came into the window<br />
It was the sound of a crescendo<br />
He came into her apartment<br />
He left the bloodstains on the carpet<br />
She ran underneath the table<br />
He could see she was unable<br />
So she ran into the bedroom<br />
She was struck down, it was her doom”</p></blockquote>
<p>Kertosäkeessä Jackson huhuilee naisen vointia kuin tekohengitystä antava ensihoitaja:</p>
<blockquote><p>“Annie are you ok?<br />
So, Annie are you ok?<br />
Are you ok, Annie?”</p></blockquote>
<p>Laulun seuraavassa säkeistössä siirrytäänkin elvytykseen:</p>
<blockquote><p>So they came into the outway<br />
It was Sunday</p>
<p>What a black day<br />
Mouth to mouth resuscitation<br />
Sounding heartbeats intimidations</p></blockquote>
<p>Jackson tekee kappaleessaan kuuntelijoistaan samalla tirkistelijöitä ja silminnäkijöitä. Annien lopullinen kohtalo ei selviä, vaan itse väkivallan teko on laulun keskiössä</p>
<p><em>Smooth Criminalilla</em> <em>Thriller</em>&#8211; kappaleen kauhuelokuvaklassikoihin tähyävä maailma on siirtynyt 1980-luvulle, jolloin suosiossa eivät enää olleet viittaansa kääriytyneet vampyyrit kuun valaisemissa linnoissaan, vaan toinen toistaan verisemmät slasher-elokuvat. Siinä missä Thriller oli kuin mustavalkoinen kauhuelokuva peiton alta katsottuna jossain lapsuuden rakkaassa muistossa, <em>Smooth Criminalissa</em> mörköjen ja aaveiden sijaan ikkunasta hiipii sisään inhimillisyydessään paljon karmeampi murhaaja.</p>
<p><em>Smooth Criminalin</em> ikoninen 1930-luvun yökerhoon sijoittuva video ei kuvittanut kappaleen sisältöä, vaan tuntui viittaavan sen alkuperään Al Capone -nimisenä demona. Sillä Jackson esitteli toiseksi tunnetuimman tanssiliikkeensä, erikoiskengillä ja metallitapeilla toteutetun ”anti-gravity leanin”.</p>
<p>Video oli keskeinen osa vuonna 1988 julkaistua <em>Moonwalker</em>-elokuvaa – kummallista sekoitusta musiikkivideokokoelmaa, lastenelokuvaa, Jackson-historiikkia, vaha-animaatiota, sci-fiä ja hallitsematonta egoilua – joka osoittautui Jacksonin supertähteydestä huolimatta täydeksi kalkkunaksi, eikä sitä edes näytetty elokuvateattereissa USA:ssa tai Kanadassa. <em>Moonwalkerin</em> tiimoilta tehtiin kaksikin erilaista tietokone-/videopeliä, jotka taisivat olla itse elokuvaa suositumpia. Oma ensikosketukseni Jacksoniin ja <em>Smooth Criminaliin</em> tapahtui pelin Commodore 64 -version kautta.</p>
<p><em>Bad</em> ja <em>Smooth Criminal</em> ovat kiehtova välähdys siitä hetkestä, jonka jälkeen alkoi Jacksonin pitkä alamäki. Tällä kappaleella hän kuitenkin oli vielä popmaailman huipulla ja huimassa vedossa. Jos S<em>mooth Criminalia</em> kuunnellessa unohdetaan virkistävät yöunet happiteltassa, isäntänsä kanssa yhteneviin vaatteisiin puettu Bubbles-simpanssi tai pyrkimykset ostaa Elefanttimiehen jäänteet, saati sitten tulevaisuuden synkemmät syytökset, jäljelle jää loistava esimerkki siitä mustan ja valkoisen musiikkiperinteen yhdistävästä popista, jota Jackson parhaimmillaan teki. <em>Smooth Criminal</em> on kappale, jonka vetovoimaa ei pieni pelon ja pimeyden häivähdys lainkaan haittaa.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://youtu.be/ceU4ANZKdOM" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/ceU4ANZKdOM</a></p>
<h2>Bonus!</h2>
<p>Tässä <em>Moonwalkerin</em> trailer. Elokuvan pääosissa on Jacksonin ja<strong> Joe Pescin</strong> lisäksi <strong>John Lennonin</strong> ja<strong> Yoko Onon</strong> poika<strong> Sean Lennon</strong>:</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=kVaG5po34tM" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/kVaG5po34tM</a></p>
<h2>Bonus II!</h2>
<p>Tämä videoarvostelu kuvaa osuvasti sekä <em>Moonwalker</em>-elokuvaa että siitä tehtyjä pelejä:</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=W5EGoq2LXzE" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/W5EGoq2LXzE</a></p>
<p>&nbsp;</p>
<h2>Bonus III!</h2>
<p>Nu metal -yhtye <strong>Alien Ant Farm</strong> keksi yhdistää <em>Smooth Criminaliin</em> metallikitarat vuonna 2001 ja sai uransa ainoan hitin:</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=9RwlWeFTq4c" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/9RwlWeFTq4c</a></p>
]]></content:encoded>

    </item>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/e/v/a/evabiaudetjpg-100x100.jpg" />
    <media:content medium="image" type="image/jpeg" url="/ic/e/v/a/evabiaudetjpg-500x500-non.jpg" />
    <title>Eva Biaudet</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/artikkelit/eva-biaudet/</link>
    <pubDate>Tue, 20 Dec 2011 12:00:10 +0000</pubDate>
    <dc:creator></dc:creator>
    		<category><![CDATA[Artikkelit]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=20015</guid>
    <description><![CDATA[Presidenttiehdokas paljastaa tanssineensa Linnan juhlissa Badia!]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<img loading="lazy" decoding="async" aria-describedby="caption-attachment-20019" class="size-medium wp-image-20019" title="evabiaudet" src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2011/12/evabiaudet-460x323.jpg" alt="Mä lähden nyt karaokeen vetämään me olemme maailmaa." width="460" height="323" /></a><p id="caption-attachment-20019" class="wp-caption-text">Mä lähden nyt karaokeen vetämään me olemme maailmaa.</p>
<p>Nuorgamin Pressaehdokas ja pop -juttusarjassa presidenttiehdokkaat vastaavat kiperiin musiikkiaiheisiin small talk -kysymyksiin.</p>
<p>Viimeisenä vastausvuoroon astelee RKP:n <strong>Eva Biaudet</strong>. Loppukommentit luo viimeistä kertaa <em>Nuorgamin</em> poliittinen analysaattori,<a href="http://www.kansanuutiset.fi/blogit/jami-jarvinen/"> Kaasuputki-blogin Jami Järvinen</a>. Sarja päättyy tähän.</p>
<p class="kysymys">Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?</p>
<p>&#8221;Ei ole yksittäistä kappaletta.&#8221;</p>
<p class="kysymys">Minkä kappaleen laulat todennäköisimmin karaokebaarissa?</p>
<p>&#8221;<em>We Are The World</em>.&#8221;</p>
<p class="kysymys">Mikä bändi tai artisti tekee maailman parasta musiikkia juuri nyt?</p>
<p>&#8221;<strong>Adele.</strong>&#8221;</p>
<p class="kysymys">Kuka on suosikkibeatlesi ja miksi?</p>
<p>&#8221;<strong>Paul McCartney</strong>, koska hän on mestari tekemään melodioita.&#8221;</p>
<p class="kysymys">Kuinka iso on levykokoelmasi?</p>
<p>&#8221;Noin 200 levyä.&#8221;</p>
<p class="kysymys">Millä kappaleella tahtoisit avata ensimmäiset Linnan juhlasi?</p>
<p>&#8221;Nyt tanssimusiikin aloittaa <strong>Johann Strauss nuoremman</strong> valssi <em>Tonava kaunoinen</em> ja <strong>Georg Malmstenin</strong> <em>Leila</em>-valssi. Pidän näistä molemmista. Strauss eli Wienissä, yhdessä lempikaupungeistani, jossa asuin perheeni kanssa kolme vuotta. Georg Malmsten on yksi maamme tunnetuimmista 1900-luvun säveltäjistä, laulajista ja muusikoista, joka oli kotoisin Helsingistä, kotikaupungistani. Mutta Linnan juhlissa soi hyvin monipuolinen musiikki. Viimeksi tanssimme  muun muassa <strong>Michael Jacksonin</strong> <em>Bad-</em>kappaleen.&#8221;</p>
<p class="kysymys">Mikä laulu kuvaa parhaiten Suomea / suomalaisuutta juuri nyt?</p>
<p>&#8221;<strong>Hectorin</strong> (tai<strong> Samuli Edelmannin</strong> ja <strong>Jipun</strong> tulkinta) <em>Jos sä tahdot niin</em>.&#8221;</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=vzxxBpMH1-Y" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/vzxxBpMH1-Y</a></p>
<p class="kysymys">Oletko koskaan soittanut tai halunnut soittaa yhtyeessä?</p>
<p>&#8221;En valitettavasti osaa.&#8221;</p>
<p class="kysymys">U2-yhtyeen City of Blinding Lights -kappale oli vahvasti esillä Barack Obaman vaalikampanjassa 2008. Mikä kappale on tai minkä kappaleen haluaisit olevan sinun vaalikampanjasi tunnusbiisi?</p>
<p>&#8221;<strong>John Farnhamin</strong> <em>You&#8217;re The Voice</em>.&#8221;</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=tbkOZTSvrHs&#038;ob=av2e" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/tbkOZTSvrHs</a></p>
<p class="kysymys">Bonus: Voiko kitaraa soittamalla parantaa maailmaa?</p>
<p>&#8221;Monet kappaleet ovat yhdistäneet ihmisiä ja tunteita. Musiikki antaa meille iloa ja muistoja. Monet elämykset liittyvät musiikkiin. Eli kyllä maailmaa voi parantaa myös kitaraa soittamalla.&#8221;</p>
<p><img loading="lazy" decoding="async" class="aligncenter size-full wp-image-19723" title="kaasuputkiarvio" src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2011/12/kaasuputkiarvio.gif" alt="Eva Biaudet" width="400" height="50" /></a></p>
<p>&#8221;Kuunnelluinta kappaletta ei nimetä, mutta aivan taatusti sen esittää Michael Jackson. Eva Biaudet fanittaa <strong>Macalay Culkinin</strong> edesmennyttä salarakasta melkoisella sykkeellä. Onko tämä nyt sitä suvaitsevaisuutta? Jacko oli yhden hengen etninen vähemmistö.</p>
<p>Biaudet sanoo Samulin ja Jipun dueton kuvaavan suomalaisuutta. Onko tämä nyt sitä vihapuhetta? Miksi hän halveksii Suomea? Kiehtovaa on myös Straussin ja Malmstenin nostaminen vain, koska kyseessä ovat naapurinpojat. Onneksi Biaudet ei ole käynyt Porissa.&#8221;</p>
]]></content:encoded>

    </item>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/s/c/o/scooterstatusquojpg-100x100.jpg" />
    <media:content medium="image" type="image/jpeg" url="/ic/s/c/o/scooterstatusquojpg-500x500-non.jpg" />
    <title>Mitä he oikein ajattelivat? 10 oudointa yhteistyöprojektia</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/artikkelit/kymmenenen-hammentavinta-yhteistyoprojektia/</link>
    <pubDate>Mon, 07 Nov 2011 11:30:03 +0000</pubDate>
    <dc:creator></dc:creator>
    		<category><![CDATA[Artikkelit]]></category>
		<category><![CDATA[Wanha!]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=17488</guid>
    <description><![CDATA[Osattiin sitä ennen Metallicaa ja Lou Reediäkin.]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<img loading="lazy" decoding="async" aria-describedby="caption-attachment-17496" class="size-large wp-image-17496" title="scooter-status_quo" alt="Maailman kaunein poikabändi, Scooterstatusquo." src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2011/11/scooter-status_quo-700x466.jpg" width="640" height="426" /></a><p id="caption-attachment-17496" class="wp-caption-text">Maailman kaunein poikabändi, Scooterstatusquo.</p>
<p>Musiikin historia on täynnä esimerkkejä artistien upeista musiikillisista kohtaamisista, joissa kipinät lentävät, sielut kokevat sympatiaa ja taivaat aukeavat äänten harmoniassa. Näissä yhteenliittymissä muusikot täydentävät toisiaan ja tulevat synnyttäneeksi jotain koskettavaa, yllättävää tai jopa ennenkuulumatonta.</p>
<p>Elämä olisi vähän köyhempää, jos<strong> Marvin Gaye</strong> ja <strong>Tammi Terrell</strong> eivät koskaan olisi lyöneet hynttyitä yhteen, jos <strong>Nick Cave</strong> olisi vähät piitannut purkkapoptähdestä nimeltä <strong>Kylie</strong>, tai jos <strong>Public Enemy</strong> ja<strong> Anthrax</strong> olisivat olleet sitä mieltä, että rapin ja metallin ristisiitos on idioottimainen ajatus (mitä se toki useissa tapauksissa onkin).</p>
<p>Tämä artikkeli ei kerro sellaisista yhteistyöprojekteista.</p>
<p>Tämä artikkeli kertoo tapauksista, joissa musiikillinen naimakauppa on aiheuttanut kuulijakunnassa enimmäkseen hämmennystä, vieroksuntaa ja raivoa – unohtamatta tietenkään huvittuneisuutta.</p>
<p>Tämä artikkeli kertoo epäpyhistä liittoumista, kuningasideoista jotka eivät toimineet käytännössä, toivottoman suuruudenhulluista projekteista sekä yleisestä suhteellisuudentajuttomuudesta ja huonosta mausta.</p>
<p>Yhteistöiden taustalta hahmotettavat motiivit ovat sekalaiset, eivätkä kaikki niistä ole erityisen mairittelevia osallistuneiden kannalta – rahan, uskottavuuden ja listamenestyksen tavoittelu ovat usein näytelleet suurta roolia, mutta niin ovat myös taiteellinen kunnianhimo, turhamaisuus ja halu tehdä jotain yhdessä oman idolin kanssa.</p>
<p>Viime aikoina maailman lehdistössä on kurmotettu kilpaa <strong>Metallican</strong> ja<strong> Lou Reedin</strong> yhteisalbumia <em>Lulu</em>. Kirjailija <strong>Frank Wedekindin</strong> näytelmiin perustuva levy on turhamaisuusprojekti par excellence: on vaikea kuvitella kenenkään muun kuin Metallican jäsenten ja Reedin kaivanneen intohimoisesti 1800-luvun saksalaisen esi-ekspressionistin teksteihin pohjautuvaa, toivottoman tosissaan tehtyä ahdistustaidemetallieeposta – saati sitten haluavan kuunnella sitä.</p>
<p>Mutta Reed ja Metallica eivät suinkaan ole ensimmäisiä, jotka ovat kunnostautuneet erikoisten yhteistöiden saralla. <em>Some Kind of Monster</em> -dokumentin jatko-osaa odotellessa <em>Nuorgam</em> listasi 10 hämärintä musiikillista yhteistyöprojektia meiltä ja maailmalta.</p>
<h2>Beats and Styles ja Jari Sillanpää</h2>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=tgEJCNvNp50" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/tgEJCNvNp50</a></p>
<p>Listaa ei voi koostaa sisällyttämättä sille outojen kimppakappaleiden Suomen mestareita eli<strong> Beats and Styles</strong> -kaksikkoa. Heidän levyillään ovat esiintyneet kaikki <strong>Bomfunk MCs:in</strong> <strong>Raymond Ebanksista Dannyyn</strong>.</p>
<p>Kaikkein erikoislaatuisin yhteistyössä syntynyt kappale taitaa kuitenkin olla epäonnekkaasti nimetty <em>Chameleon Casanova</em> vuodelta 2005. Sen videolla kappaleen lauluosuuksista vastaava <strong>Jari Sillanpää</strong> tekee hämmentävän metatekstuaalisen kaksoisroolin kansainvälisenä mestarivarkaana ja ”Jari Sillanpäänä”.</p>
<p>Musiikissa koko kansan tangokuningas ja junttidiskon erikoismiehet yrittivät tavoittaa 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen klubihittien feromonintäyteistä hinkkaustunnelmaa tehden kuitenkin päistikkaisen mahalaskun tanssilattialle. Jari<br />
Sillanpäästä voi olla moneksi, mutta <strong>Usheriksi</strong> hänestä ei aivan ole.</p>
<h2>Happy Mondays ja Karl Denver</h2>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=ybRe5oxosiM" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/ybRe5oxosiM</a></p>
<p><strong>Happy Mondaysin</strong> toimintaa seuranneille yhteistyö 1960-luvun jodlaavista hittitulkinnoistaan tunnetun skottilaulaja <strong>Karl Denverin</strong> kanssa ei liene suuri yllätys. Valinnassa oli niin vähän järkeä, että<strong> Shaun Ryderin</strong> ja kumppaneiden crack-huuruisissa aivoissa siinä on täytynyt olla kosolti järkeä. Enimmäkseen unohdetulle Denverille yhteistyö toi myöhäisen urapiikin ennen hänen liittymistään taivaiseen vuohipaimenkuoroon vuonna 1998.</p>
<p><em>Lazyitis</em>-kappaleen alkuperäisversio edustaa perushyvää Madchester-soundia, mutta remix-versiolla, jolla Denver esiintyy, hänen ja Ryderin yhteiset lauluosuudet kuulostavat siltä kuin toverukset olisivat valinneet karaokessa laulettavakseen eri kappaleet alkavan laskuhumalan kourissa.</p>
<h2>Scooter ja Status Quo</h2>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=H0DTm_bWEjs" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/H0DTm_bWEjs</a></p>
<p>Tekno- ja tranceaktit ovat toki ”tehneet yhteistyötä” (lue: naittaneet vanhaan hittiin elektroniset taustat ja nopeamman rytmin) lukuisten bändien kanssa, mutta Saksan dance-nihilistien ja pubirockin vanhempien valtionpäivämiesten yhteentörmäys on silti huomion arvoinen. Kappale kuulostaa siltä kuin se olisi sädetetty meidän aikaamme tulevaisuudesta, jossa musiikin pienimmätkin epätarkkuudet on lain nojalla kielletty, ja jossa jo ennestään tarttuvat kertosäkeet on nopeutettava, jotta kolibrin pitkäjänteisyydellä varustetut kuulijat säilyttäisivät mielenkiintonsa.</p>
<p><strong>Status Quon</strong> jäseniä tämä ei kuitenkaan olisi voinut vähempää haitata. Päinvastoin: lehtitietojen mukaan he olivat yhteistyöstä varsin innoissaan, sillä heidän mielestään yhtye ”kuuluikin listoille ja konserttisaleihin”. Yhtyeen <strong>Francis Rossi</strong> meni jopa niin pitkälle, että vertasi yhteiskappaletta jokseenkin suhteettomuudentajuttomasti erääseen kaikkien aikojen crossover-hiteistä – <strong>Aerosmithin</strong> ja <strong>Run-D.M.C.:n</strong> klassiseen <em>Walk This Way</em> -kappaleeseen.</p>
<h2>Kapasiteettiyksikkö ja Hector</h2>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=vK9ha9dHR44" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/vK9ha9dHR44</a></p>
<p>Suomiräppärit ovat hyödyntäneet useastikin kotimaisen viihdemusiikin rikasta perintöä. Vanhoja kappaleita on sämplätty omaa musiikkiperimäänsä lainaavien jenkkiräppärien mallin mukaan. Joissain tapauksissa eläkeikää lähestyviä laulajia on raahattu fyysisesti studioon. <strong>Spesialistin</strong> vuosituhannen alun kappaleella vieraili <strong>Anita Hirvonen</strong>, kun taas Suomen Virallisen Beatboxerin<img src="https://s.w.org/images/core/emoji/17.0.2/72x72/2122.png" alt="™" class="wp-smiley" style="height: 1em; max-height: 1em;" /> <strong>Felix Zengerin</strong> <em>Pitkät päivät täällä</em> -biisin kertosäkeen lauloi viimeisenä levytyksenään edesmennyt <strong>Kari Tapio</strong>.</p>
<p>Kapasiteettiyksikkö onnistui rekrytoimaan vuoden 2002 raidalleen <em>Tää on mun Stadi</em> itsensä <strong>Hectorin</strong>. Kappaleessa on erityisesti kaksi huomionarvoista asiaa. Ensimmäinen on se, kuinka paljon suomalainen hiphop kehittyi sekä taidossa että tyylissä seuraavan kymmenen vuoden aikana.  Toinen on se, että Hector onnistui mahduttamaan pelkkään kertosäkeeseen lähes kaikki mahdolliset Stadin slangi -latteudet. Säe ja kertosäe ovat lajityypille uskollisesti kuin kaksi eri kappaletta.</p>
<h2>Eddie Murphy ja Michael Jackson</h2>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=D9cQOcAC_K8" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/D9cQOcAC_K8</a></p>
<p>Moni muistaa <strong>Eddie Murphyn</strong> ja <strong>Rick Jamesin</strong> viraaliklassikoksi muodostuneen yhteisraidan <em><a href="http://www.youtube.com/watch?v=bDbpzjbXUZI">Party All the Time</a></em>, jolla Murphy valittelee jokseenkin epäuskottavan oloisesti, että hänen tyttöystävänsä on liikaa biletyksen perään.</p>
<p>Harvemmalle sen sijaan taitaa olla tuttu tämä viihteen jättiläisten kohtaaminen vuodelta 1993. Murphyn kuoliaaksi vaietulta kolmannelta albumilta irrotetulla raidalla Komedian kuningas yrittää kuulostaa sensuellilta samettikurkulta laulamalla nenäänsä, kun taas Popin kuningas on yllättäen muuttunut 1990-luvun pehmometalliyhtye <strong>Ugly Kid Joen</strong> laulajan r&amp;b-versioksi.</p>
<p>Video ja kappale edustavat kuitenkin 1990-luvun alkupuolen miedosti surrealistisessa MTV-hippipöhinässään listamme viihdyttävintä antia.</p>
<h2>Waltari ja Kamariorkesteri Avanti!</h2>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=RcQzYEBte5g&#038;list=PLD52E061D36F78D24&#038;index=4&#038;feature=plpp_video" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/RcQzYEBte5g</a></p>
<p><strong>Waltari</strong> ansaitsee kunniapaikan listalla, sillä <strong>Kärtsy Hatakan</strong> kyberhippieetoksen mukaisesti yhtye on sulkenut pitkän historiansa varrella metalliseen syliinsä musiikkigenrejä listateknosta kansanmusiikkiin. Kaikista yhteistyöprojekteista hämmentävin lienee kuitenkin vuonna 1996 <strong>Kamariorkesteri Avanti!:n</strong> kanssa äänitetty <em>Yeah! Yeah! Die! Die! (Death Metal Symphony in Deep C)</em>.</p>
<p>Projekti oli sikälikin erikoinen, että Waltarin oma musiikki ei ollut sen paremmin sinfonista kuin death metaliakaan. Tekohetkellä metallia ja klassista musiikkia ei oltu ehditty vielä juurikaan naittaa, joten kyseessä oli eittämättä kunnianhimoinen yritys. Valitettavasti lopputulos on suurinpiirtein yhtä onnistunut sekasotku kuin nimensäkin; musiikissa varsin päämäärättömät sinfoniset osuudet seuraavat vähintään yhtä osoitteetonta death metal -kaahausta ja päinvastoin. Väleissä kuullaan Hatakan raakuntaa.</p>
<h2>Beavis &amp; Butthead ja Cher</h2>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=Mnb2Sxc-PuI" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/Mnb2Sxc-PuI</a></p>
<p>Jos puhutaan oudoista yhteistyökumppaneista, lienee vaikeaa löytää erikoisempia kuin vastikään ruutuun palanneet suorasanaisen musiikkikritiikin piirretyt sanansaattajat ja globaali poptähti, kaikkien drag queenien pyhimys ja Oscar-voittaja <strong>Cher</strong>. <strong>Beavis ja Buttheadin</strong> suosion aallonharjalla he kuitenkin esittivät yhdessä <strong>Sonny &amp; Cherin</strong> vuoden 1965 megahitin<em> I Got You Babe</em>.</p>
<p>Jos sivuutetaan kokonaan se seikka, että yhdistelmän toisia osapuolia ei ole olemassa, yhteistyön tekee oudoksuttavaksi myös se, että Cherin musiikki olisi luultavasti saanut Beavisiltä ja Buttheadilta tutun ”Uhuhuh, this sucks&#8221; -tuomion . Sitä eivät edes kappaleen kevythevikitarat pysty peittämään. Ikinuoren rautamatamin olisivat saattaneet kaksikon silmissä pelastaa vain hänen<a href="http://www.youtube.com/watch?v=mEszTzdUMcY"> silloiset esiintymisasunsa</a>. Oli miten oli, Cherin osallistuminen osoittaa jälleen kerran hänen itseironian tajunsa.</p>
<h2>Jay-Z, Linkin Park ja Paul McCartney</h2>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=24MD-v0IgYA" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/24MD-v0IgYA</a></p>
<p>Harvoin törmää yhteistyöhön, jonka elementit ovat enemmän keskenään ristiriidassa, kuin<strong> Jay-Z:n</strong>, <strong>Linkin Parkin</strong> ja <strong>Paul McCartneyn</strong> vuoden 2004 Grammy-esityksessä. Ja ihmekös tuo: performanssi yhdisti kolme kokonaan eri kappaletta, joista McCartneyn ikivihreällä <em>Yesterdaylla</em> ei ollut mitään tekemistä Jay-Z:n ja Linkin Parkin jo aiemmin kootun <em>Numb/Encore</em>-hybridin kanssa.</p>
<p>Artistien yhteensopimattomuus kiteytyy tuokioon, jolloin McCartney ja <strong>Chester Bennington</strong> laulavat <em>Yesterdayta</em>, eikä eksyneen oloinen Jay-Z osaa tehdä muuta kuin ynähdellä pakonomaisesti mikrofoniinsa.</p>
<h2>William Shatner, Henry Rollins ja Ben Folds</h2>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=W3PoEwRi5XQ" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/W3PoEwRi5XQ</a></p>
<p>Olisiko tämä lista mitään ilman psykedeelisten ja rehellisesti ottaen selittämättömien musiikkiprojektien isoisää, <strong>William Shatneria</strong>, joka parhaiten kapteeni Kirkinä tunnetaan?</p>
<p>Shatner on kuulusti tulkinnut omalaatuiseen tyyliinsä lukuisia klassikoita <strong>Elton Johnin</strong> <em>Rocket Manistä</em> <strong>Black Sabbathin</strong> <em>Iron Maniin</em> ja <strong>Pulpin</strong> <em>Common Peoplesta</em> <strong>Eminemin</strong> <em>The Real Slim Shadyyn</em>. Shatnerin levytysten arvoa nostaa, että hän puuhasteli tällaisten kanssa jo silloin, kun ”viraalihitti” oli jotain, minkä saattoi saada bussissa päälle yskivältä kanssamatkustajalta.</p>
<p>Oheinen kappale löytyy Shatnerin levyltä <em>Has Been</em>, jonka tuotannosta, sovituksesta ja joistain sävellyksistä vastasi pianomies <strong>Ben Folds</strong>. Levyn pohjalta luotiin<em> Common People</em> -niminen baletti, josta tehtiin puolestaan dokumentti – <em>William Shatner’s Gonzo Ballet</em>. Biisillä Shatner yhdistää voimansa vanhan poleemikon <strong>Henry Rollinsin</strong> kanssa.</p>
<h2>Puff Daddy ja Sting</h2>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=V0nL7weZrp8" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/V0nL7weZrp8</a></p>
<p>Rap-muusikoiden ja popparien yhteistyössä on yleensä kyse yhteisen hyödyn logiikasta: usein uransa ehtoopuolelle ehtinyt popmuusikko saa ajankohtaisen ja vähintään näennäisesti katu-uskottavan piristysruiskeen ja rap-artisti kappaleeseensa hyväksi havaitun koukun, joka lienee eräs lyhimmistä oikopoluista hittilistoille.</p>
<p>Toisin kuin monien muiden tämän listan petikaverusten, <strong>Puff Daddyn</strong> ja<strong> Stingin</strong> yhteistyössä ei ollut musiikillisesti mitään erityisen hämmentävää. Kappale oli toki mukana ajamassa sisään pienimmällä yhteisellä nimittäjällä ratsastavan poprapin aaltoa, mutta siinä ei ole mitään varsinaisesti outoa.</p>
<p>Ei, se mikä yhteistyöstä tekee niin hämmentävän on yhteistyökumppanien täydellinen hävyn puute. Puffy ei ole koskaan suostunut minkäänlaiseen yhteistyöhön poliisin kanssa <strong>Notorious B.I.G.:n</strong> murhaajien yhyttämiseksi, mutta oli kyllä valmis rahastamaan ystävänsä kuolemalla vain puolitoista kuukautta murhan jälkeen kyseisen ”tribuutin” muodossa. Sting tantrajoogisine bisnesvaistoineen ei puolestaan epäröinyt hetkeäkään ymmärtäessään kappaleen kaupallisen potentiaalin.</p>
]]></content:encoded>

    </item>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/a/b/c/abc82jpg-100x100.jpg" />
    <media:content medium="image" type="image/jpeg" url="/ic/a/b/c/abc82jpg-500x500-non.jpg" />
    <title>Popklassikot 1982 – kuuntele tästä!</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/artikkelit/popklassikot-1982kuuntele-tasta/</link>
    <pubDate>Sun, 30 Oct 2011 10:00:04 +0000</pubDate>
    <dc:creator></dc:creator>
    		<category><![CDATA[Artikkelit]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=13079</guid>
    <description><![CDATA[Vuoden 1982 klassisimmat popkappaleet Stool Pigeonista The Look of Loveen parin hiirenklikkauksen päässä!]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<img loading="lazy" decoding="async" aria-describedby="caption-attachment-13082" class="size-large wp-image-13082" title="ABC82" src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2011/08/ABC82-700x466.jpg" alt="ABC oli parhaimmillaan heti esikoisalbumillaan Lexicon of Love, joka poiki The Look of Loven lisäksi hitit Poison Arrow ja All of My Heart." width="640" height="426" /></a><p id="caption-attachment-13082" class="wp-caption-text">ABC oli parhaimmillaan heti esikoisalbumillaan Lexicon of Love, joka poiki The Look of Loven lisäksi hitit Poison Arrow ja All of My Heart.</p>
<p class="ingressi">Nuorgamin päivittäin ilmestyvän <em>Popklassikot</em>-sarjan seitsemäs osa on valmis. Nauti, kuuntele ja kommentoi!</p>
<p>Spotify-rajoituksista johtuen soittolistalta puuttuu <strong>Joan Jett &amp; the Blackheartsin</strong> kappale <em>I Love Rock N Roll</em>. Lisätäksemme karkeaa merisuolaa märkiviin haavoihinne, olemme sisällyttäneet soittolistalle kappaleesta <strong>The Rock Mastersin</strong> (älkää kysykö) perin hidiöösin version.</p>
<p>Soittolistalla on kaikkea muuta kuin definitiivinen versio kahdesta muustakin kappaleesta: <strong>Split Enzin</strong> <em>Six Months Leaky Boatsista</em> kuullaan <em>Extravagenza</em>-albumilla julkaistu live-versio vuodelta 1993, kun taas <strong>Bow Wow Wow&#8217;n</strong> <em>I Want Candysta</em> kuullaan myöhemmin uudelleen äänitetty versio.</p>
<p>Näiden kolmen kappaleen alkuperäiset versiot voit kuunnella Youtuben avulla <a href="http://youtu.be/M3T_xeoGES8">tästä</a> (Joan Jett), <a href="http://youtu.be/FeKdUeb1InI">tästä</a> (Split Enz) ja <a href="http://youtu.be/aMICD3aMZpw">tästä</a> (Bow Wow Wow).</p>
<h2>Vuoden 1982 Top 30</h2>
<ol>
<li>ABC – The Look of Love</li>
<li>Michael Jackson – Billie Jean</li>
<li>Madness – Our House</li>
<li>Violent Femmes – Blister in the Sun</li>
<li>The Clash – Rock the Casbah</li>
<li>Yazoo – Don&#8217;t Go</li>
<li>Dexys Midnight Runners – Come On Eileen</li>
<li>Grandmaster Flash &amp; The Furious Five – The Message</li>
<li>Prince – Little Red Corvette</li>
<li>Lords of the New Church – Russian Roulette</li>
<li>Roxy Music – More Than This</li>
<li>New Order – Temptation</li>
<li>Billy Idol – White Wedding</li>
<li>Tears for Fears – Mad World</li>
<li>Carly Simon – Why</li>
<li>Toto – Africa</li>
<li>Associates – Party Fears Two</li>
<li>Duran Duran – Hungry Like the Wolf</li>
<li>Simple Minds – New Gold Dream (81-82-83-84)</li>
<li>Prefab Sprout – Lions in My Own Garden (Exit Someone)</li>
<li>Blancmange – Living on the Ceiling</li>
<li>Orange Juice – Rip It Up</li>
<li>Patrice Rushen – Forget Me Nots</li>
<li>Split Enz – Six Months in a Leaky Boat</li>
<li>Bow Wow Wow – I Want Candy</li>
<li>The Rock Masters – I Love Rock N Roll (Joan Jett)</li>
<li>Malcolm McLaren – Buffalo Gals</li>
<li>The Pale Fountains – Thank You</li>
<li>Eurythmics – Love Is a Stranger</li>
<li>Kid Creole &amp; The Coconuts – Stool Pigeon</li>
</ol>
<p><em>Linkki soittolistaan <a href="https://open.spotify.com/playlist/5ROPIS3EJqaOqy6amK86ac">tästä</a>.</em></p>
]]></content:encoded>

    </item>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/m/i/c/michaeljackson82jpg-100x100.jpg" />
    <media:content medium="image" type="image/jpeg" url="/ic/m/i/c/michaeljackson82jpg-500x500-non.jpg" />
    <title>#2 Michael Jackson – Billie Jean</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/artikkelit/2-michael-jackson-billie-jean/</link>
    <pubDate>Sat, 29 Oct 2011 06:30:33 +0000</pubDate>
    <dc:creator></dc:creator>
    		<category><![CDATA[Artikkelit]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=13286</guid>
    <description><![CDATA[Vuoden 1982 popklassikot: 1980-luvun menestynein popkappale sekä musiikkivideo, joka avasi ovet mustille artisteille Music Televisionin maailmaan.  ]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<img loading="lazy" decoding="async" aria-describedby="caption-attachment-13288" class="size-medium wp-image-13288" title="MichaelJackson82" src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2011/08/MichaelJackson82-460x576.jpg" alt="Michael Jackson, ensimmäinen afroamerikkalainen kuun kamaralla." width="460" height="576" /></a><p id="caption-attachment-13288" class="wp-caption-text">Michael Jackson, ensimmäinen afroamerikkalainen kuun kamaralla.</p>
<p><em>Billie Jean</em> oli toinen singlelohkaisu kaikkien aikojen kiistattomasti menestykseimmältä albumilta – jos yhdistetään myyntiluvut, kriittinen arvostus ja vaikutus popmusiikkiin. (Täysin tieteellisestä mittaustavasta vastaavat <em>Nuorgamin</em> omat viralliset valvojat.)</p>
<p><em>Billie Jean</em> kahmi satumaiset listasijoitukset ja jos jonkinmoiset palkinnot – ja se on tietysti läpeensä fantastinen popkappale – mutta biisin kulttuurihistoriallinen merkitys kiteytyy silti erityisesti kahteen seikkaan.</p>
<p>Ensimmäinen näistä kappaleen musiikkivideo. Se oli ensimmäinen mustan artistin musiikkivideo, jonka tulokaskanava MTV otti voimasoittoon. Pehmorockia valkoisille suburbaaneille kuluttajille tarjoillut Music Television oli ensimmäisinä vuosinaan tunnettu siitä, etteivät mustat artistit päässeet satunnaisia poikkeuksia lukuun ottamatta videoineen kanavalle.</p>
<p>Ei päässyt – hämmentävää kyllä – myöskään maailman suurimpiin artisteihin lukeutunut Jackson. Ei ennen kuin CBS-levy-yhtiön johtaja <strong>Walter Yetnikoff</strong> poltti kääminsä ja uhkasi tulikivenkatkuisessa lausunnossaan kieltää MTV:tä soittamasta minkään CBS-artistin musiikkia, jos se ei päästä Jacksonia ruutuun.</p>
<p>Pian <em>Billie Jean</em> pyöri MTV:llä kuin viimeistä päivää. Sen vanavedessä kanavalle pääsivät muutkin mustat artistit <strong>Princestä Whitney Houstoniin</strong>, mikä monella tapaa käynnisti varsinaisen MTV-aikakaden.</p>
<p>Toinen seikka on, että esittäessään <em>Billie Jeanin</em> Motownin televisioidussa 25-vuotisgaalassa Jackson esitteli hölmistyneelle maailmalle moonwalk-tanssin. Myönnettäköön, että tämä seikka on hieman vähäpätöisempi kuin roturajojen murtaminen vielä monin tavoin mustien ihmisoikeuksia vastaan haranneessa 1980-luvun Amerikassa.</p>
<p>Sen levinneisyyttä populaarikulttuurin varhaisena meeminä ei sen sijaan ole kieltäminen: kukapa 1970- tai 1980-luvulla syntynyt, sukupuoleen, kansallisuuteen ja rotuun katsomatta, ei olisi yrittänyt moonwalkia vähintään kerran elämässään?</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=JWULhhL2F18" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/JWULhhL2F18</a></p>
<h3>Bonus!</h3>
<p>Jackson kuukävelee itsensä historiankirjoihin.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=FOOMrknw50s" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/FOOMrknw50s</a></p>
]]></content:encoded>

    </item>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/m/o/o/moonwalkerjpg-100x100.jpg" />
    <media:content medium="image" type="image/jpeg" url="/ic/m/o/o/moonwalkerjpg-500x500-non.jpg" />
    <title>Don’t You (Forget About Me) – parhaat musiikkielokuvat, jotka aika unohti</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/artikkelit/don%e2%80%99t-you-forget-about-me-parhaat-musiikkielokuvat-jotka-aika-unohti/</link>
    <pubDate>Tue, 27 Sep 2011 07:00:06 +0000</pubDate>
    <dc:creator></dc:creator>
    		<category><![CDATA[Artikkelit]]></category>
		<category><![CDATA[Wanha!]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=14905</guid>
    <description><![CDATA[Santtu Reinikainen esittelee 5+1 musiikkielokuvaa, jotka aika unohti.]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<p>Kaikki muistavat Oscarien tähtisateessa kylvetetyn <em>Dreamgirlsin</em>, <strong>Eminemin</strong> tähdittämän <em>8 Milen</em> ja karheanraikkaan <em>The Commitmentsin</em>. Näiden lisäksi on kuitenkin olemassa musiikkielokuvia, jotka aika (ja yleisö) on syystä tai toisesta enimmäkseen unohtanut.</p>
<p>Koska <em>Nuorgam</em> on vankka tasa-arvon kannattaja ja syrjinnän vastustaja, päätimme nostaa framille parhaat musiikkielokuvat, jotka ovat painuneet unholaan. Viime viikolla loppuneen <em>Rakkautta ja Anarkiaa</em> -elokuvafestivaalin kunniaksi (ja, okei, helpottaaksemme omaa urakkaamme) keskityimme festivaalin toimintavuosina eli vuoden 1987 jälkeen ensi-iltansa saaneisiin kuviin. Dokumentit ja musikaalit säästimme kuitenkin toiseen kertaan.</p>
<p>Pidemmittä puheitta: 5 + 1 musiikkielokuvaa, jotka aika unohti, olkaa hyvä.</p>
<h2>5. Still Crazy (1998)</h2>
<p><img loading="lazy" decoding="async" class="aligncenter size-medium wp-image-14958" title="stillcrazy" alt="Don’t You (Forget About Me) – parhaat musiikkielokuvat, jotka aika unohti" src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2011/09/stillcrazy-460x674.jpg" width="460" height="674" /></a></p>
<p><strong>Anteeksi mikä?<br />
</strong>Sympaattinen, railakas ja vähän nähty brittikomedia fiktiivisestä hard rock -bändistä nimeltä <strong>Strange Fruit</strong>, joka lähtee tukevasti keski-ikäistyneenä reunion-keikoille arvattavin seurauksin.</p>
<p><strong>Keitä on mukana?</strong><br />
Bändiä näyttelee varsinainen saarivaltakunnan koomikkojen <em>Kuka Kukin On</em> <strong>Bill Connollysta Timothy Spalliin</strong>. Yhtyeen keulakuvana patsastelevaa <strong>David Coverdale</strong> -kloonia puolestaan esittää Surreyn lahja maailmalle, <strong>Bill Nighy</strong>. Ylittämätön Nighy riemastutti has been -rockarin roolissa myös <em>Rakkautta vain</em> -söpöstelyssä.</p>
<p><strong>Miksi se pitäisi muistaa?</strong><br />
Kertomuksessa miesmenopaussin kanssa tuskailevien rockarien viimeisestä yrityksestä saavuttaa suosiota tavoitetaan lämminhenkisesti ja terävästi sekä tilanteen karvaansuloinen pateettisuus että huumori. Ja siksi että, Bill Nighy on nero.</p>
<p><strong>Kenen kannattaa katsoa?</strong><br />
<strong>Saxon</strong>-fanien, vanhoilla päivillään taivaita tavoittelevien, rispaantuneen brittiäijäkarisman ystävien.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=pkKJYdFBui0" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/pkKJYdFBui0</a></p>
<h2>4. Rampe ja Naukkis – kaikkien aikojen superpari (1990)</h2>
<p><img loading="lazy" decoding="async" class="aligncenter size-full wp-image-14959" title="459px-Rampe_ja_naukkis_juliste" alt="Don’t You (Forget About Me) – parhaat musiikkielokuvat, jotka aika unohti" src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2011/09/459px-Rampe_ja_naukkis_juliste.jpg" width="459" height="600" /></a></p>
<p><strong>Anteeksi mikä?</strong><br />
<em>Pulttibois</em>-sarjassa debytoineen <strong>Trio Erektus</strong> -bändin kaksikko (kyllä, luitte oikein) ottaa lopputilin työmaakahvion keittiöstä, saa soittopestin huoltoasemalta ja joutuu pakosalle gangstereilta.</p>
<p><strong>Keitä on mukana?</strong><br />
Tietenkin Rampea ja Naukkista ”näyttelevät” huonon huumorin vaikean lajityypin taiturit <strong>Pirkka-Pekka Petelius</strong> ja <strong>Aake Kalliala</strong>. Mukana vilahtavat myös suomalaisäijyyden herkkinä tulkkeina tunnetut <strong>Eskot Nikkari</strong> ja <strong>Hukkanen</strong>.</p>
<p><strong>Miksi se pitäisi muistaa?</strong><br />
Aiemmin suomalaisen tv-huumorin klassikoissa mukana olleet Petelius ja Kalliala omaksuivat tässä vaiheessa uraansa ns. <strong>Spede</strong>-metodin: proverbiaalinen paska pakettiin ja rahat pois (kuten <em>Manitbois</em>-sarjan nimikin kertoi). Siitä syntyi varhaisiin Spede-leffoihin verrattavaa kökköhuumorin juhlaa, jonka komedia-arvoa vain lisäsi se, että tekijät tiesivät tasan tarkkaan tekevänsä melkoista tuubaa.</p>
<p><strong>Kenen kannattaa katsoa?</strong><br />
Kaikkien, jotka nauraa kieriskelevät lattialla, kun <em>Nauravaa kulkuria</em> soitetaan jatkoilla levyltä. (Ihmisten, jotka istuvat kädet puuhkassa biisin läpi, kannattaa sen sijaan jättää VHS-kasetti hyllyyn.)</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=lRc00yUekDs" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/lRc00yUekDs</a></p>
<h2>3. Sweet and Lowdown (1999)</h2>
<p><img loading="lazy" decoding="async" class="aligncenter size-medium wp-image-14960" title="Sweet-And-Lowdown" alt="Don’t You (Forget About Me) – parhaat musiikkielokuvat, jotka aika unohti" src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2011/09/Sweet-And-Lowdown-460x639.jpg" width="460" height="639" /></a></p>
<p><strong>Anteeksi mikä?</strong><br />
Fiktiivinen ”maailman toiseksi paras kitaristi” <strong>Emmett Ray</strong> seikkailee 1930-luvun lama-ajan Yhdysvalloissa. Tarinaa rytmittävät muka-dokumentaariset puhuvat päät, jotka kertaavat hänen vaiheitaan.</p>
<p><strong>Keitä on mukana?</strong><br />
Elokuvan on ohjannut loputtoman tuottelias ohjaajalegenda <strong>Woody Allen</strong>. Pääosassa on hauskimman roolinsa sitten teinikomedian <em>Fast Times at Ridgemont High – kuumat kinkut</em> tekevä <strong>Sean Penn</strong>.</p>
<p><strong>Miksi se pitäisi muistaa?<br />
</strong>Nostalgian huntuun verhottu elokuva on sitä parempaa Woodya: hauskaa, leikkisää ja hienosti tapahtumapaikan luonteen tavoittavaa. Penn on suorastaan briljantti näyttäviin vaatteisiin ja rottien ampumiseen tykästyneen, hieman yksinkertaisen ja itserakkaan jazz-kitaristin roolissa.</p>
<p><strong>Kenen kannattaa katsoa?</strong><br />
Ihmisten, joiden mielestä Penn on vakava mörkö. Ihmisten, joiden mielestä Allen ei ole tehnyt hyviä elokuvia kahteen vuosikymmeneen.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=x1X7hfx9BT0" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/x1X7hfx9BT0</a></p>
<h2>2. A Mighty Wind – Hei me folkataan! (2003)</h2>
<p><img loading="lazy" decoding="async" class="aligncenter size-full wp-image-14962" title="mighty_wind_one_sheet" alt="Don’t You (Forget About Me) – parhaat musiikkielokuvat, jotka aika unohti" src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2011/09/mighty_wind_one_sheet.jpg" width="341" height="510" /></a></p>
<p><strong>Anteeksi mikä?</strong><br />
Muka-dokumentti (eli mockumentti) seuraa kolmea taannoin suosittua folk-yhtyettä, jotka kokoavat rivinsä ensi kertaa vuosikymmeniin esiintyäkseen kuolleen managerinsa televisioitavassa muistokonsertissa.</p>
<p><strong>Keitä on mukana?</strong><br />
Elokuvan taustalta ja itse selluloidilta löytyy pitkälti sama porukka, joka teki 20 vuotta aiemmin kaikkien aikojen musiikkiparodian <em>Spinal Tap – Hei me rokataan!</em> Itse asiassa elokuvan folk-akteista The Folksmen on yhtä kuin <strong>Spinal Tap</strong> -yhtye.</p>
<p>Elokuvan on ohjannut Spinal Tapin tampiokitaristi Nigel Tuffnel eli <strong>Christopher Guest</strong>. Aiemmissa mockumenteissaan Guest kumppaneineen oli parodioinut yhtä hilpeästi koiranäyttelyiden (<em>Best in Show</em>) ja harrastelijateatterin (<em>Waiting for Guffman</em>) maailmaa.</p>
<p><strong>Miksi se pitäisi muistaa?</strong><br />
<em>A Mighty Windillä</em> ja saman ryhmän aiemmilla elokuvilla on ollut valtaisa vaikutus elokuva- ja televisiokulttuuriin. Elokuvien esittelemästä muka-dokumentaarisesta myötähäpeähuumorin tyylilajista tuli 2000-luvulla tv-komedian määrittävä lajityyppi.</p>
<p>Sitä paitsi elokuva on täynnä veitsenterävää ihmiskuvausta ja hauskaa dialogia, josta hämmentävän hieno näyttelijäkaarti tekee niin sanottua jauhelihaa.</p>
<p><strong>Kenen kannattaa katsoa?</strong><br />
Työväenopiston opettajien, Spinal Tap -fanien ja <strong>Devendra Banhartin</strong> (siinä toivossa, että hänkin oppisi ottamaan itsensä vähemmän vakavasti).</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=2-YiCppAoZQ" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/2-YiCppAoZQ</a></p>
<h2>1. Mo’ Better Blues (1990)</h2>
<p><img loading="lazy" decoding="async" class="aligncenter size-medium wp-image-14964" title="mobetterblues" alt="Don’t You (Forget About Me) – parhaat musiikkielokuvat, jotka aika unohti" src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2011/09/mobetterblues-460x689.jpg" width="460" height="689" /></a></p>
<p><strong>Anteeksi mikä?</strong><br />
Elokuva kertoo nousevan trumpetistitähti Bleek Gilliamin tasapainoilusta kahden naisen ja musiikkinsa välissä. Mutta oikeastaan se kertoo pikemminkin mustasta kulttuurista ja eritoten jazzista.</p>
<p><strong>Keitä on mukana?</strong><br />
<em>Mo’ Better Bluesin</em> on kirjoittanut ja ohjannut urbaanin elokuvan kuningas <strong>Spike Lee</strong>. Pääosan magneettisesta roolisuorituksesta vastaa nuori <strong>Denzel Washington</strong>, kun taas hänen ystäväänsä ja kilpailijaansa esittää mainio <strong>Wesley Snipes</strong>, joka ei ollut vielä muuttunut itsensä karikatyyriksi. Musiikin elokuvaan on säveltänyt jazz-mies <strong>Branford Marsalis</strong>.</p>
<p><strong>Miksi se pitäisi muistaa?</strong><br />
Aikalaiskriitikot eivät ymmärtäneet elokuvaa, jonka sirpaleinen rakenne seuraa enemmän jazzin logiikkaa kuin perinteisiä kerronnan lakeja.</p>
<p>Leffa tihkuu seksiä, jazzia, politiikkaa, utuisen sensuellia atmosfääriä ja mustan kulttuurin suulliseen traditioon pohjaavaa napakan soljuvaa dialogia – kuin poetry slameissa konsanaan.</p>
<p>Näistä aineksista syntyy huumaava elokuva, joka kertoo musiikin olemuksesta enemmän kuin tusina biografialeffaa. Lyhyesti: se on pieni mestariteos.</p>
<p><strong>Kenen kannattaa katsoa?</strong><br />
Afrosentrikkojen, leffafriikkien, jatsipäiden.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=nkcCPyttOes&#038;feature=related" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/nkcCPyttOes</a></p>
<h2>Bonuskierros!</h2>
<p><em>Elokuvalle, joka elää omalla planeetallaan&#8230;</em></p>
<h2>Moonwalker (1988)</h2>
<p><img loading="lazy" decoding="async" class="aligncenter size-full wp-image-14965" title="moonwalker" alt="Don’t You (Forget About Me) – parhaat musiikkielokuvat, jotka aika unohti" src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2011/09/moonwalker.jpg" width="300" height="450" /></a></p>
<p><strong>Anteeksi mikä?</strong><br />
<strong>Michael Jacksonin</strong> zeusilainen oodi itselleen, joka yhdistää samaan hourupäiseen pakettiin Popin kuninkaan musiikkivideoita, scifi-dystopiaa ja miesten pukuihin sonnustautuneita koiria. Muun muassa.</p>
<p><strong>Keitä on mukana?</strong><br />
Uskoisitteko, jos väittäisin, että mukana on Michael Jackson? Muissa rooleissa nähdään ainoastaan kolme lasta ja – kukas muukaan kuin – <strong>Joe Pesci</strong> poninhäntäisenä scifi-huumeparonina.</p>
<p><strong>Miksi se pitäisi muistaa?</strong><br />
On kyseenalaista, saisiko kukaan nykypäivänä vihreää valoa näin ihanan hullulle turhamaisuusprojektille.</p>
<p>Elokuvasta löytyy vähän kaikkea: Bubbles-apina, niityllä MJ:n kanssa kirmaavia lapsia, kuvavirrassa leijuva<strong> Liz Taylor</strong>, Jacksonia jahtaavia jättimäisiä savihahmoja, kornia scifi-kuvastoa sekä vähintään kotitarpeiksi ynähtelyä ja paukkuvia lanteita. Kaikki heitettynä samaan pataan kuin ne olisi ammennettu suoraan Jacksonin raivokkaasti kuplivasta piilotajunnasta.</p>
<p>Elokuva huipentuu siihen, että Jackson muuttuu 10-metriseksi hopeiseksi taistelurobotiksi. Tarvitseeko minun todella sanoa enempää?</p>
<p><strong>Kenen kannattaa katsoa?</strong><br />
Kaikkien, jotka pitävät totaalisesta mahtavuudesta.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=kVaG5po34tM" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/kVaG5po34tM</a></p>
]]></content:encoded>

    </item>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/m/i/c/michaeljacksonjpg-100x100.jpg" />
    <media:content medium="image" type="image/jpeg" url="/ic/m/i/c/michaeljacksonjpg-500x500-non.jpg" />
    <title>#2 Michael Jackson – Don&#8217;t Stop &#8217;til You Get Enough</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/artikkelit/2-michael-jackson-dont-stop-til-you-get-enough/</link>
    <pubDate>Fri, 29 Jul 2011 06:00:58 +0000</pubDate>
    <dc:creator></dc:creator>
    		<category><![CDATA[Artikkelit]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=7221</guid>
    <description><![CDATA[Vuoden 1979 popklassikot: Popin kuningas ei vain saa tarpeekseen.]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<blockquote><p>”You know, I was, I was wonderin&#8217;<br />
if you could keep on because the force<br />
its got a lot of power<br />
you make me feel like<br />
you make me feel like&#8230;<br />
whoo!”</p></blockquote>
<img loading="lazy" decoding="async" aria-describedby="caption-attachment-10708" src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2011/07/MichaelJackson.jpg" alt="Miihkali, erikoismies ja nero." title="MichaelJackson" width="420" height="400" class="size-full" /><p id="caption-attachment-10708" class="wp-caption-text">Miihkali, erikoismies ja nero.</p>
<p><strong>Michael Jackson</strong> sanoi äidilleen, että kappale <em>Don&#8217;t Stop Til You Get Enough</em> ei käsittele seksiä, vaan ihan mitä tahansa kuulija sen haluaa tarkoittavan. Rehellisyyden nimissä, en itse ainakaan osaa tulkita kappaleen hölynpölyistä tekstiä muutoin kuin silkkana seksin kuvauksena. Kieli tiukasti poskessa voi toki ajatella, että kappale kertoo henkilöstä, joka harrastaa seksiä jediritarin kanssa, sillä kappaleessa mainitaan Voima useampaan otteeseen.</p>
<p>Tarkoitti Jackson kappaleellaan mitä tahansa, voi sanoa, että Jacksonin tavaramerkkifalsetillaan laulamat iskulauseet kiimaisuudessaan alleviivaavat tätä ilmeisintä tulkintaa. Jacksonin laulusuorituksen tenho syntyy sen kahtalaisuudesta. Toisaalta korkealta laulamista voisi haukkua tyttömäiseksi ininäksi, mutta Jacksonin ulosanti kuitenkin on hyvinkin viriiliä.</p>
<p><strong>Quincy Jonesin</strong> hiottu tuotanto vie kappaleen vie kappaleen vielä korkeammalle. Myös soiton osalta kappaleen viehätys on vastakkaisten elementtien kohtaamisessa. Jouset soivat juhlavina ja suureellisina bändin ja torvisektion ollessa huomattavasti leikkisämpi. Hulinoiden huippukohta saavutetaan hiukan jo ennen kolmannen minuutin alkua.</p>
<p>Lyhyt, ytimekäs ja kuin puskista tuleva kosketinsoolo vangitsee huomion niin vahvasti, että voisi ajatella ensimmäisen puoliskon olleen vain paineen kasvatusta tulevaa varten. Mantramaiset kertosäkeistöt ovat kuin ylistyslauluja sormien liukkaille liikkeille koskettimistolla. Nykypopin kontekstiin asetettuna härskin kuuloinen soolonluritus ei ole mikään suvantokohta, vaan huippu, joka kohottaa kappaleen jo ennestään korkeaa tunnelmaa uusiin sfääreihin.</p>
<p>Kun tämä kiihkeä kuusiminuuttinen lopulta saavuttaa vähitellen hiipuen päätepisteensä, tuntuu vähän samalta kuin hyvän seksin jälkeen.</p>
<p><p>Video ei ole enää saatavilla</p><a href="http://www.youtube.com/watch?v=ZorRGrDiMsA" target="_blank" rel="noopener">youtu.be/ZorRGrDiMsA</a></p>
]]></content:encoded>

    </item>
      <item>
    <media:thumbnail url="/ic/v/a/a/vaalit028jpg-100x100.jpg" />
    <media:content medium="image" type="image/jpeg" url="/ic/v/a/a/vaalit028jpg-500x500-non.jpg" />
    <title>Irina Andonov (Köyhien asialla)</title>
    <link>https://www.nrgm.fi/artikkelit/irina-andonov-koyhien-asialla/</link>
    <pubDate>Wed, 06 Apr 2011 11:00:00 +0000</pubDate>
    <dc:creator></dc:creator>
    		<category><![CDATA[Artikkelit]]></category>

    <guid isPermaLink="false">http://www.nrgm.fi/?p=3307</guid>
    <description><![CDATA[Köyhien asialla -puolueen ehdokas Irina Andonova ihastui viimeksi Bruno Marsiin.]]></description>
    <content:encoded><![CDATA[<p><strong>Irina Andonov</strong>, asiakasneuvoja, Köyhien asialla (Uudenmaan vaalipiiri &#8211; 278)</p>
<img loading="lazy" decoding="async" aria-describedby="caption-attachment-3309" class="size-thumbnail wp-image-3309" title="irinaandonov" src="http://www.nrgm.fi/wp-content/uploads/2011/04/vaalit-028-220x220.jpg" alt="Irina on köyhien asialla." width="220" height="220" /></a><p id="caption-attachment-3309" class="wp-caption-text">Irina on köyhien asialla.</p>
<p class="kysymys">Mikä on soittolistasi nimi?</p>
<p>”<em>Nämä menee suorhan syrämhen</em> -lista.”</p>
<p class="kysymys">Millä perusteella valitsit juuri nämä biisit soittolistaasi?</p>
<p>”Nämä vaikuttavat aina juuri kuten nimikin sanoo &#8211; syrämesä oikhein notkahtaa.”</p>
<p class="kysymys">Keille ihmisille suosittelet soittolistaasi ja miksi?</p>
<p>”Kaikille jotka pitävät  r’n’b -musasta, mutta ovat joustavia kuuntelemaan vähän muutakin esim. bulgarialaista chalga -musaa (josta en pidä, mutta otin yhden mukaan <strong>Desislava</strong> ja <strong>Azis</strong> -nimisiltä taiteilijoilta, jotka ovat maassaan hyvin suosittuja ja karismaattisia artisteja upeilla laulunlahjoilla. Heiltä valitsin lauluksi romanivivahteisen kappaleen.).”</p>
<p class="kysymys">Mikä on soittolistasi sinulle kaikkein tärkein kappale ja miksi?</p>
<p>”<strong>Alicia Keys</strong> &#8211; <em>Superwoman</em>. En ole feministi, mutta tämä kappale antaa ihmeesti poveria.”</p>
<p class="kysymys">Olisitko halunnut listallesi jonkun kappaleen, mitä ei kuitenkaan Spotifyssa ollut?</p>
<p>”Siskoni <strong>Petra Honkalan</strong> kappaleen nimeltä <em>Love the Ice away</em>. <a href="http://www.youtube.com/user/petramarika ">Käykää kuuntelemassa</a> ja ladatkaa vapaasti. Sisareni tekee paljon musiikkia ja hänellä on upea ääni.”</p>
<p class="kysymys">Millainen musiikinkuuntelija olet?</p>
<p>”Musiikinkuuntelu kuuluu tärkeimpiin harrastuksiini, tosin pienten lasten takia en voi olla päivät pitkät kuulokkeet korvilla musiikin maailmassa.”</p>
<p class="kysymys">Kuka artisti tai mikä bändi on kaikkien aikojen suosikkisi?</p>
<p>”Vaikea kysymys. Parhaita tuntuu olevan paljon. <strong>Michael Jackson</strong> on kyllä viimeinen vastaukseni. Kyllä. Ehdottomasti. Hänen lahjakkuudellaan ei ollut rajoja.”</p>
<p class="kysymys">Minkä uuden artistin tai yhtyeen musiikin löysit viimeksi?</p>
<p>”<strong>Bruno Marsin</strong>. Näin videon <em>Just The Way You Are</em> ja jo video oli erikoinen. Laulajakin on söpöliini, joten siinäpä hyvä paketti. Ja siis tuo kappale Just The Way You Are ja <em>Grenade</em> ovat molemmat aiiiivan mahtavia.”</p>
<p class="kysymys">Ostatko vielä fyysisiä äänitteitä?</p>
<p>”En ole ostanut aikoihin. Kuuntelen niin monenlaista musiikkia ja kyllästyisin kappaleisiin, jos ostaisin ja kuuntelisin yötä päivää.”</p>
<p class="kysymys">Spotify vai iTunes?</p>
<p>”I have no idea.”</p>
<p class="kysymys">Milloin viimeksi kävit kuuntelemassa livemusiikkia?</p>
<p>”<strong>Eppu Normaalin </strong>joulukeikalla Circuksessa Helsingissä <em>Kummeleiden</em> kanssa. Pidin paljon mutta en nähnyt paljoa pituuteni vuoksi&#8230;”</p>
<p class="kysymys">Bonus: Jos Jumala ja Lemmy tappelisivat, kumpi voittaisi?</p>
<p>”No comment.”</p>
<h3>Irina Andonovin soittolista</h3>
<ol>
<li>Leona Lewis: Run</li>
<li>Alicia Keys: Superwoman</li>
<li>Pink: Raise Your Glass</li>
<li>Bruno Mars: Grenade</li>
<li>Eamon: Fuck It</li>
<li>Eminem: Not Afraid</li>
<li>Michael Jackson: Beat It</li>
<li>Laura Pausini: E ritorno da te</li>
<li>Yazoo: Only You</li>
<li>Dezislava, Azis: Kazvash</li>
</ol>
<p class="spotikkalinkki"><a href="http://open.spotify.com/user/nrgm/playlist/31EVH9OSlM3LtC1g8Auyo3" target="_blank">Kuuntele Irina Andonovin soittolista.</a></p>
]]></content:encoded>

    </item>
  </channel>
</rss>
