Juliana Hatfield – Juliana Hatfield Sings Olivia Newton-John

American Laundromat Records

77 Juliana Hatfieldin uusi levy ilmestyy niin sanotusti ”pukin kontista”, tarkoittaen että pyytämättä ja pehmeänä pakettina. Jos toivoit Blake Babiesia tai Lemonheadsia tai uuden Only Everythingin, saatkin coverlevyn – Hatfieldin toisen tähän mennessä – Olivia Newton-Johnin biiseistä. Ja kappas, se toimii. Tällä lähtömateriaalilla ei voi olla toimimatta. Mietittäväksi jää, mitä uutta Physicalin, Xanadun ja Magicin tulkinnat lopulta alkuteoksiin tuovat, kun taas Have You Never Been Mellow muuntautuu XTC-pastissimaiseksi psykedeliaksi. Olivia Newton-Johnia ei siis keksitä uudelleen, mutta meno on silti suloisen smoothia koksupäistä kokoperheenviihdettä. Soundi ei ole erittäin kallis vaan enemmänkin erittäin hobbyhall. Kansikuva muistuttaa, että 1970-luvulla kaikki oli joko rumaa tai kliinistä, mutta musiikki ei kumpaakaan. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

Ihsahn – Ámr

Candlelight

54 Emperorin laulaja-kitaristina metallimaailman tietoisuuteen tullut Ihsahn on kiistatta lahjakkaimpia muusikoita, joita Norjan 1990-luvun black metal -skene, jonka monet muut edustajat keskittyivät usein enemmän kirkonpolttoihin ja murhiin kuin musiikkiin, tuotti. Ihsahnin soololevyihin taas on ollut aina hiukan vaikea suhtautua. Kuulija tuntee olevansa huono ihminen, kun nauttii enemmän nuoren Ihsahnin töistä, jotka hän teki samalla kun hänen kaverinsa keskittyivät ilmaisemaan itseään teräaseiden ja tulentekovälineiden kanssa, kuin töistä joita tekee nyky-Ihsahn, leppoisa perheenisä. Ihsahnin seitsemäs sooloalbumi Ámr on edeltäjiensä tapaan hallittua progressiivista äärimetallia, josta paistaa läpi vahva näkemys ja osaaminen, mutta josta puuttuu aitoa vimmaa. Vaikea tätä on haukkuakaan, mutta on jotenkin oireellista, että parhaalta levy kuulostaa niinä hetkinä, kun se uskaltautuu kauimmaksi tekijänsä äärimetallijuurista. (Tapio Ahola)

Video ei ole enää saatavilla

Kemialliset Ystävät – Siipi empii

Leaving Records

72 Jos jonkun piti ”tuoda Suomeen” post-internetiltä kuulostava muovi-new age, niin Kemiallisten Ystävien Jan Anderzen lienee moiseen juuri oikea mies. Siipii empii on toki tuttua kujeilevaa melodisuutta ja epäsuhtaisia kappalerakenteita, mutta jos Anderzen on aiemmin koostanut äänimaisemansa kotikutoisista muskarisoittimista ja lelusyntikoista, on ilmaisu nyt liki kauttaaltaan midi-kontrollerin ja hiiren ääressä tehtyä elektronista palikoidenpyörittelyä. Levyn musiikki ei välttämättä ole yhtä mystistä ja immersiivistä kuin viime vuosikymmenen psykefolk-mestariteokset, mutta siinä on edelleen läsnä tuttu lakoninen huumori ja rakkaus sattumanvaraiselta hälyltä kuulostaviin ympäristön ääniin. Parhaimmillaan Siipi empii on silloin, kun se syleilee kulahtaneita midisoundeja ja rakentaa niistä kömpelön varmasti eteneviä kappaleenpalasia. Välillä sen abstrakti tiheys tosin vain eksyttää pidempiä kaaria ja perustellumpia ideoita etsivää kuulijaa. (Mikael Mattila)

Video ei ole enää saatavilla

Kesä – Aukea

Svart Records

60 Ihan 1980-luvun alussa The Cure julkaisi kolmen albumin verran kylmää mutta lohdullista musiikkia. Noista levyistä on moni ottanut mallia, mutta harva saanut aikaan mitään merkittävää. Matkiminen on imartelun korkein muoto. Sillä ei kuitenkaan pitkälle pötkitä. Helsinkiläisen Kesän toisella albumilla kaikki on tehty kailottavaa laulua ja melodisesti lonksuvaa bassoa myöten ”oikein”. Teksteissäkin on tarpeeksi katkottuja siipiä, labyrintteja, jättömaita ja muita. En pysty erottamaan, mikä musiikissa on omaa, mikä mukana, koska niin kuuluu olla. Aukea ei kuulosta millään tavalla persoonalliselta. Levyn tuotantoapuna on ollut Ronskibiitin Antti Satta. Yllättävän työkumppanin rooli jää epäselväksi. Synkän jälkipunkin ja kokeellisen hiphopin kohtaamisesta ei synny edes kunnon nokkakolaria. Ilman mainintaa kansivihossa satsaus rumpukoneisiin ja syntetisaattoreihin olisi saattanut mennä huomaamatta ohi. Kerhomusiikkina Kesän albumi on muodollisesti pätevä, mutta tämän tyylistä musiikkia on tehty paljon paremmin jopa suomeksi. Minusta Päiden Pitkä marssi -levy (1985) on yhä lyömätön. (Tero Alanko)

Video ei ole enää saatavilla

Shawn Mendes – Shawn Mendes

EMI

53 (Amerikkalaisilta) Popmusafoorumeilta saa jatkuvasti lukea, miten maailma on täysin luhistunut, koska striimauslistojen kärjessä pyörivät kaikki kappaleet, joiden esittäjiksi Drake ja Post Malone viitsivät lainata nimensä. Huoli on aiheellinen, mutta samalla on täysin ymmärrettävää, että komean ja lahjakkaan Shawn Mendesin musiikista ei innostuta samalla tavalla: en keksi yhtään henkilöä, joka oikeasti tarvitsisi elämäänsä Fallin’ All in Youn edsheeranismia tai Lost in Japanin kevytpharrellismia. Onneksi Nervous ja Khalidin kanssa duetoitu Youth sentään toimivat. Terästäydy Shawn, tarvitsemme sinua Justin Bieberin rinnalle popnuorten eturiviin! Levypettymystä lieventämään tässä kuva pahvi-Shawnista Nuorgamiinkin kirjoittavan Iida Sofia Hirvosen kanssa. Sille 100 pistettä. (Markus Hilden)

MGMT – Little Dark Age

Columbia

84 Kukapa olisi arvannut MGMT:stä enää vuonna 2018 pihahdustakaan kuulevansa, ellei satu olemaan mm. Nostradamus, jolloin voi kirjoittaa sulkakynällä muistikirjaansa:”Vuonna 2018 MGMT tekee siihen asti parhaan levynsä, jolta ei löydy Kidsin tai Time to Pretendin kaltaisia teini-ikäisille suunnattuja avainkaulahittejä, mutta sitäkin runsaammin oman 1980-lukua vähemmän nostalgisoivan ja retro-mausteena stilisoivan kuin sen aidosti uudelleen käyttöön ottavan ja pieneksi synthpopin vaihtoehtohistoriaksi kirjoittavan soundin uudelleenmäärittelyä, jonka kautta MGMT kasvaa aivan uudeksi, aikuisemmaksi popbändiksi ja viljelee taitavasti curemaisuuksia ja arielpinkismejä – hassua, että hänestäkin on tullut yleisnimi, mutta muutoin tämmöistä musiikkia ei olisi laisinkaan olemassa – sekä ryydittää entisiä irtokarkkipoppikonventioita melankolisempia biisejään surkuttelevilla sanoituksilla, jotka panevat ’ajattelemaan’. Best New Music!” (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

Parquet Courts – Wide Awake

Rough Trade

82 Parquet ”Parkettikurtut” Courtsilla on ongelma. Se on maailman parhaita kitaraindiebändejä. Valitettavasti kitaraindie on kuolemassa sukupuuttoon kuin esihistoriallisen ajan dinosaurus, joka on niin keskittynyt soittamaan kitaraansa ja treenaamaan barre-sointuja, ettei näe kohti syöksyvää meteoriittia, jonka alle pian on litistyvä. Tässä alennustilassa kitarindien maailmaan mahtuu vain yksi iso hypebändi kerrallaan. Tällä hetkellä se tuntuu olevan yhä useammalle meistä Car Seat Headrest. Ei minulle. Ehkä Parquetit säikäyttivät muutamat kuulijansa lupaavan alun jälkeen vuoden 2015 Monastic Living -levyllä, joka on kyllä edelleen heidän parhaansa, sano. Ehkä he eivät ole viime aikoina aivan yltäneet Sunbathing Animalin (2013) tasolle ja ehkä Karen O -duettoja sisältänyt Milano (2017) tuntui jonkun mielestä välityöltä. Wide Awake on kuitenkin todella mukimukavaa Parquet Courtsia taas vaihteeksi, niin sanottua rokkimölöä ja skebailuäninää. Ja aina parempi kuin joku hiton Car Seat Headrest. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

Venetian Snares x Daniel Lanois

Timesig

52 Kukapa meistä ei olisi heikkona hetkenään ajatellut, miten hienoa olisi laittaa ruotsalaisen hevarin näköinen teknoeksentrikko Aaron Funk ja monenlaisiin hattuihin mieltynyt kitaristi-tuottaja Daniel Lanois samalle levylle? Ai ei kovinkaan moni? No, ei se tätä kaksikkoa näytä haitanneen. Autechresta yli ja Squarepusherista ohi puskenut Venetian Snares lienee venyttänyt niin sanotun IDM:n ulottuvuuksia ärsyttävyyksiin asti, mutta samalla ajanut itsensä vähän ansaan. Tälläkin levyllä Funk sohlaa modulaaripiuhansa solmuun hysteerisellä energiallaan, mutta harvemminpa hän on muutakaan tehnyt. Lisäarvo levylle tuleekin Lanois’n kitaraulinoista, jotka kuulostavat Robert Frippin päiväunilta. Ne on siroteltu törkeiden rytmiraitojen päälle sen ihmeempiä kyselemättä, ja lopputuloksena on kahden ääripään erikoista vuoropuhelua, jonka sisältö ei oikein selviä. (Mikael Mattila)

Video ei ole enää saatavilla

Ryley Walker – Deafman Glance

Dead Oceans

63 Chicagolaisesta Ryley Walkerista kuulee, mistä hän on kotoisin. 29-vuotiaan kitaristin toinen jalka on jazz-harmoniassa, toinen paikallisen Drag City -merkin popularisoimassa indie-soundissa. Myös Walkerin tuoreimman levyn soundimaailman assosioi nopeasti Bill Callahanin, Gastr del Solin ja Jim O’Rourken suuntaan. Kappaleet ovat ovelia ja mutkikkaita ja sikäli kiinnostavampia kuin edellislevyjen liiankin muotovalio folk, mutta edelleen Walkerilta puutuu persoona – jos nyt vaikka vertaa Callahanin tarinankerrontataitoon tai O’Rourken hilpeään nihilismiin. Walker tulkitsee laulujaan jähmeän karismattomasti, ja sävellyksistäkin jää mieleen korkeintaan seesteinen soundimaailma. Loppupuolella albumi saa kuitenkin uutta ryhtiä, ja etenkin kappaleiden Expired ja Spoil With the Rest kitarat helisevät ja kaukaiset lapsteelit ulisevat kuin Chicago-indiessä parhaimmillaan. Tästäkin huolimatta Walker jää liiaksi velkaa verrokeilleen. (Mikael Mattila)

Video ei ole enää saatavilla

Double Denim

60 Amateur Bestin debyyttialbumi No Thrills julkaistiin jo helmikuussa, joten tämä arvio on nätisti ilmaistuna hiukan myöhässä. Nimen takana musisoiva Joe Flory saapuu yhtyeineen ensi viikolla Suomeen Washed Outin lämmittelijänä, joten levyn arvioiminen on kuitenkin perusteltua. Aiemmin nimellä Primary 1 levyttänyt Flory on tehnyt albumillisen poplauluja omasta näkemyksestään tinkimättä. Miehen David Bowiesta muistuttavan laulun taustalla soi ennakkoluulottomasti sovitettua musiikkia. Flory on pelottomasti yhdistellyt kokeellisempaa sointia perinteisiin popkappaleisiin. Levyn ongelma on kuitenkin se, että vaikka Flory vakuuttaa osaamisellaan, ei hän pääse kuulijan ihon alle. No Thrills on virkistävän kuuloinen levy. Siltikään se ei – laiskasti levyn nimellä vitsaillakseni – värähdytä. (Vilho Pirttijärvi)

Video ei ole enää saatavilla

Willis Earl Beal – Nobody Knows

XL Recordings

73 Willis Earl Bealin toinen albumi on niin hip, että sattuu. Kiertolaiselämääkin maistanut 29-vuotias chicagolainen kiskoo soul-, blues- ja gospel-laulelmansa juurineen päivineen perinnemusiikin pellosta ja vie ne urbaaniin ympäristöön, keskelle tyhjien teollisuushallien kuminaa ja yöllisten valomainosten sähköistä huminaa. Ei ole yllätys, että neljää levyn kappaleista on ollut tekemässä Rodaidh McDonald, joka on XL Recordings -kollegansa Richard Russellin kanssa antanut samanlaisen avant-roots-käsittelyn muun muassa King Krulelle ja edesmenneelle Gil Scott-Heronille. Jousien säestämä a cappella -esitys Wavering Lines käynnistää levyn sielukkaasti, mutta lupaa liikoja. Beal on karismaattinen tulkitsija, muttei vielä ensiluokkainen lauluntekijä; moni levyn kappaleista jää hieman teennäiseksi ääriviileässä tyylittelyssään. Portisheadmaista uhkaavuutta huokuva Ain’t Got No Love tuo levylle kuitenkin kaivattua fyysisyyttä, ja The Flow vetoaa varmasti niihin, jotka kaipaisivat R&B-tuottaja The Weekndin musiikilta edes jonkinasteista rosoisuutta. Bealin ja Cat Powerin duetoima retrosoul-pala Coming Through jää hittihakuna hieman puolivillaiseksi, mutta varsin selvästi plussan puolelle kokonaisuus silti nousee. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Elvis Costello and The Roots – Wise Up Ghost

Blue Note

74 Palvottujen musiikkiheerosten yhteistyöprojektit eivät aina edusta tekijöidensä lahjakkuuden täydellistä yhteensulautumista, vaan joskus homma voi mennä niin sanotusti ”luluiksi”. Vaikka sekä Elvis Costello että The Roots ovat kummatkin onnistuneet yhteistyössä muiden artistien kanssa, heidän yhteislevynsä kuulosti paperilla hieman hermostuttavalta. Kylmä hiki nousi otsalle… E-ei kai Elvis Costello aikonut räpätä? Pelko pois. Hiphopin sijaan Costello ja The Roots ovat löytäneet yhteisen sävelen hitaasti kytevästä soulista, jossa kuuluvat etenkin Curtis Mayfieldin ja Isaac Hayesin 1960–1970-lukujen taitteen levytykset. Tummasävyinen, jopa apokalyptinen Wise Up Ghost groovailee maukkaasti ja hyödyntää oivasti tekijöidensä vahvuuksia. Kappaleiden hienoinen yksipuolisuus ja tarttuvien kertosäkeiden vähyys tosin vaativat hieman sulattelua. Lopulta syventymisen palkitseva Wise Up Ghost osoittautuu kuitenkin varsin maukkaaksi Costellon ja The Rootsin musiikillisten persoonien hybridiksi. (Kimmo Vanhatalo)

Video ei ole enää saatavilla

The Dead C – Armed Courage

Ba Da Bing!

77 Aina kun mietin Uutta-Seelantia, mietin The Chillsin Pink Frostia. Se on kappale, joka kuulostaa tarkalleen Uudelta-Seelannilta. Eli siltä, millaista on elää kylmällä, kostealla, hengityksen huurtavalla Kansainyhteisön natsisaarella, jota hallitsee Elisabet II, jossa on vasemmanpuoleinen liikenne, ja jonka ainoat vientituotteet ovat merino-villa ja kääpiöistä kertovat elokuvat. Koko maassa on ehkä kaksi hyvää rockbändiä, joten kun ne eivät esiinny, ei kenelläkään ole muuta tekemistä kuin kasvattaa lampaita tai filmailla kääpiöitä. Kerran eräs uusiseelantilainen lammas pakoili keritsemistä kuusi vuotta luolassa. Kun se saatiin kiinni, siitä tuli kansallissankari ja se vietiin parlamenttiin, missä se tapasi pääministeri Helen Clarkin. Lampaan kymmenettä syntymäpäivää vietettiin Dunedinin edustalla ajelehtineen jäävuoren päällä järjestetyssä juhlatilaisuudessa, jonka jälkeen sille tehtiin eutanasia. Uudesta-Seelannista tulee myös noiserocktrio Dead C. Dead C on vähän kuin tuo rohkea lammas. Se on perustettu 1986, mutta piilotellut luolissa vuosikymmeniä ajamatta partaansa, koska se voisi muuten menettää maagiset kääpiövoimansa. Onneksi bändillä on nykyään Myspace-sivu, jonka kautta he saavuttavat myös kansainvälistä mainetta. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

John Frusciante – Outsides EP

Record Collection

68 Tunteet ottavat vallan, ja kokeilunhaluinen mieli janoaa uusia haasteita. John Frusciante kokeilee uudella julkaisullaan harmonian ja kappalerakenteiden rajoja, tai oikeastaan heittää ne romukoppaan. Kaksi kolmesta ep:n kappaleesta ovat abstrakteja kokeiluja, samaan henkeen Fruscianten edellisen albumin kanssa. Outsides on Fruscianten pyrkimys uudenlaiseen musiikilliseen ilmaisuun, musiikkiin joka ei nojaa minkäänlaisiin konventioihin. Samalla ep:n avausraita, Same, on kymmenen minuuttia kestävä kitarasoolo. Soolo on mitä mainioin, mutta kappaleena se tuntuu työntävän ep:n kaksi muuta kappaletta kielekkeeltä alas. Frusciante selventää motiivejaan pikkutarkasti sivuillaan, mutta määrätietoisuudesta huolimatta, musiikki Outsidesilla kuulostaa luonnosmaiselta. Jokaisella kappaleella on omat hienot hetket, joita haluaisi kuulla jalostettavan, mutta ne kiitävät ohi juuri kun niistä saa otteen. (Jyri Pirinen)

Video ei ole enää saatavilla

Julia Holter – Loud City Song

Domino

86 Julia Holterin musiikista ei heti tule Los Angeles mieleen. Uudella albumillaan Loud City Songilla säveltäjättären kotikaupunki on miltei pääosassa. Loud City Song on Holterin kolmas albumi ja ensimmäinen, jonka hän on äänittänyt makuuhuoneensa ulkopuolella. Tämä on mainio juttu, sillä Holterin hento ääni ja ilmavat sävellykset saavat tällä kertaa lihaa luiden ympärille. Holterilla on kyky luoda ahdistuksesta ja kaaoksesta kauniita ja voimakkaita tunnelmapaloja, kuten voi kuulla mainiolla Horns Surrounding Mllä. In the Green Wild puolestaan muistuttaa soundeiltaan Arthur Russellin jousisävellyksiä. Vaikka Loud City Song ei ole varsinaisesti teemalevy, on se parhaimmillaan nautittuna yhtenä kokonaisuutena. (Jyri Pirinen)

Video ei ole enää saatavilla

MGMT – s/t

Columbia

64 MGMT:n kolmannelta albumilta on lohkaistu jo kolme singleä, mutta vain houkka odottaisi yhdenkään levyn kappaleista nousevan hitiksi. Esikoislevynsä Oracular Spectacularin makupaloilla (Time to Pretend, Kids, Electric Feel) vuonna 2007 kaikkia maailman tanssilattioita hallinnut amerikkalaisduo ei ilmeisesti enää halua – tai osaa – pelata pop-peliä. MGMT, joka joskus vaikutti olevan maailman paras popyhtye, on nykyään ”vain” kohtalaisen hyvä psykedeelinen rockyhtye. Mieleen tulee jonkinlainen lastentarhaversio The Flaming Lipsistä; levyllä on paljon hauskoja ja oivaltaviakin yksityiskohtia, mutta mitään suurta ideaa niiden taustalta ei tunnu löytyvän. Mystery Disease on hyvä esimerkki levyn vahvuuksista ja heikkouksista: ryskyvän rytmi ja kuulaat analogisyntetisaattorit säestävät kohtalokasta melodiaa, joka tekee välittömästi vaikutuksen, mutta reilun neljänkään minuutin aikana kappale ei onnistu etenemään mihinkään lupaavista alkuasetelmistaan. Liian usein MGMT tyytyykin kierrättämään kappaleissaan muutamaa, sinänsä ihan kiintoisaa elementtiä, ja oikeastaan vain Plenty of Girls in the Sean, levyn popeimman ja heikoimman kappaleen, loppupuoli on alkupuolta parempi. Suurin osa MGMT:n esikoislevyn räiskähtelevään tanssihurmokseen rakastunut ei löydä tältä levyltä mitään kuuntelemisen arvoista, mikä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö levyllä olisi ansionsa. Ne vain ovat vaatimattommat ja aivan toisaalla kuin kuusi vuotta sitten. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Quasi – Mole City

Kill Rock Stars

85 Kai joskus oli aika, kun Quasin musiikki vielä kuulosti innovatiiviselta. When the Going Gets Dark (2006) taisi olla viimeinen sellainen hetki. Silloin bändissä viehätti Janet Weissin indiebändikontekstissa raskas perkussiosoundi, joka ajoittain teki duosta kuin sisäsiistin ja söpömmän port-la-la-landilaiskilpailijan Lightning Boltille – yhtyeelle, jota ei voi ylittää, mutta jonka kohdalla jo pelkästä haastamisesta on annettava krediittiä. Lyömäsoittimia ei kohdella enää yhtä kaltoin Mole Cityn kappaleilla, joita hallitsee selkeämmin Sam Coonesin hitaanlaisesti särisevä, narkoottinen ja nuhjuinen kitara, sekä laulajan MTV-filtterin läpi suodatetut beat-monologit. Eli ovelasti tähän päivään päivitettyä lusmusoundia. Silti Mole City on läpeensä hauska levy. Yhdeksänkymmentälukulaisesti puustapudonnut, ehkä vain hetkellisesti nykyisen pummirokin aallolla ratsastava tekele, mutta he tietävät sen itsekin: Nostalgia Kills. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

Trentemøller – Lost

In My Room

56 Unkle julkaisi esikoisalbuminsa Psyence Fictionin viisitoista vuotta sitten. Siitä lähtien vierailevilla supertähdillä ladattu, rockin suuntaan kumartava elektronisen musiikin albumi on tuntunut auttamattoman nuhjuiselta konseptilta. Anders Trentemøller ei tästä piittaa: tanskalaisen kolmannelle albumille antavat panoksensa niin Low’n, The Raveonettesin kuin Blonde Redheadin kaltaiset indie-veteraanit kuin tuoreemmat yrittäjät Lower Dens, The Drums ja Ghost Society. Vieraslista on tavallaan kiinnostava, mutta ennen kaikkea masentava: ei tarvitse kuin vilkaista sitä, niin tietää täsmälleen, miltä Lost kuulostaa. Radikaaleinkaan kriitikko ei voi välttyä turvautumasta vanhaan kunnon rosolli-metaforaan, niin arvattavalla tavalla sekalaisen sillisalaatin 39-vuotias möhistuottaja on kavereidensa kanssa kokannut. Low’n kanssa tehty The Dream kuulostaa tismalleen Low’lta, Blonde Redheadin Kazu Makinon laulama Come Undone puolestaan Blonde Redheadilta. Hieman jännitystä elämään saa arvailemalla, miltä varsin tuntemattoman Marie Fiskerin henkäilemä Candy Tongue kuulostaa. Se kuulostaa Goldfrappilta. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

MGMT, nuo elektroindien liukkaat ankeriaat.

Jännitettä.

”Bläm bläm tom tum
tum tum tum töm
Bläm bläm tom tum
tum tum tum töm”

Yritin yksinkertaistaa MGMT:n Electric Feelin hakkaavan rytmin onomatopoeettiseksi mölinäksi mielessäni. Siirtäessäni noita äänteitä tekstinkäsittelyohjelmaan huomasin, että nyt jotakin jää puuttumaan.

Siispä laitoin blämien ja tumien väliin muutaman sarkaimenpainalluksen. Ehkäpä tyhjä tila iskujen välillä toimittaa hyvin sen jännitteen virkaa, jonka Electric Feelissä voi aistia. Tuo jännite on mielestäni ainutlaatuista sorttia.

Oikeastaan, kappaleen rytmi on se jännite. Rytmi on väkevä, mutta väljä. Tömähdyksien välissä on tilaa, johon kuulijana voin sijoitella niitä tuntemuksia, joita musiikki välittää. Ääniä ei ole liikaa, vaan juuri sen verran, että voin muodostaa kappaleesta oman tarinani.

Rumpujen ja basson marssiva tamppaus yhdistyy unenomaiseen tunnelmaan. Electric Feel soi tiukkana, mutta siltikin hiukan viipyilevänä. Kitarat ja syntetisoijat ja kaiutettu laulu muodostavat harson.

Tuo harsoinen äänimaisema saa laulun kuulostamaan siltä, kuin se ei soisi tässä hetkessä. Laulu on muistuma nukutuista hetkistä. Valveilla ollessani uni puskee läpi todellisuuteeni ja tekstin alkuun kirjatun tumtumin päälle putoaa keskeneräisiä lauseita.

”I said ooh girl
Shock me like an electric eel
Baby girl
Turn me on with your electric feel”

Merestä tuleva tyttö diilaa yössä kyntävälle hämylle ekstaattisia tuntemuksia. Tuo tarina on kehys niille tulkinnoille, jotka luovat kokemani jännitteen kappaleessa. Mitä tuo jännite sitten on?

Onko tämä laulussa esitetty Ahdin tytär laulun kertojalle pakkomielle? Palaako tarinan kokija ilta illan jälkeen tämän meritytön luokse aistiakseen uudelleen tuon maailmansa mullistavan sähköisen tunteen? Tuo pakko saa miehen marssimaan naisen luokse.

“BLÄM BLÄM TOM TUM, TUM TUM TUM TÖM”

Koko kaupunki tietää miehen olevan taas liikkeellä.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

MGMT:ltä äänestettiin myös kappaleita It’s Working, Kids ja Time to Pretend.

Kuvassa Bnjmn Gldwssr and Ndrw VnWngrdn.

Nuorgamilla ei ole mitään varaa valittaa, jos joku yhtye tai artisti päättää perata nimestään vokaalit – niin monta kertaa mekin olemme NRGM:nä maailmalla liihotelleet.

Haluamme kuitenkin omalta osaltamme rankaista näitä a-, e-, i-, o-, u-, y-, ä- ja ö-kirjaimia halveksuvia kielenpilaajia. Siksi päätimme listata 16 vokaalivammaista nykyartistia ja rankata heidät kauhistuttavuusjärjestykseen virhepisteiden perusteella.

Otimme mukaan vain edelleen aktiivisia yhtyeitä, joten vaikkapa XTC:n puuttumisesta listalta on turha rutista. Myöskään nimensä sanojen ensimmäisistä kirjaimista lyhentävillä bändeillä (CSS, LCMDF) ei näihin pirskeisiin ollut asiaa.

Ensin laskimme virhepisteet. Niitä jaettiin näillä perusteilla:

• Puuttuva vokaali, 1 p
• Puuttuva konsonantti, 2 p
• Kirjaimen muuttaminen toiseksi, 2 p

Sen jälkeen jaoimme virhepisteet yhtyeen nimeen jäljelle jääneiden kirjainten lukumäärällä ja selvyyden vuoksi kerroimme tuloksen sadalla.

Esimerkkitapaus: Nuorgam / NRGM

Virhepisteet: 3 (U + O + A)
Jäljelle jääneet kirjaimet: 4
Laskukaava: 3 / 4 x 100 = 75

#16 TNGHT

Mikä: Hiphoptuottajien Hudson Mohawken ja Lunicen muodostama duo. Warpin heinäkuussa julkaisema esikois-EP sisältää vokaaleja hyljeksivän kappaleen Bugg’n, mutta toisaalta myös niitä syleilevän raidan Goooo.

Nimen alkuperä: Tonight – vokaalit saivat mennä, koska muuten nimi olisi ”liian korni”.

Virhepisteet: (O + I) / 5 x 100 = 40

Video ei ole enää saatavilla

#15 CHLLNGR

Mikä: Amerikan-tanskalainen Steven Jess Borth II, jonka esikoisalbumi Haven ilmestyi viime vuonna. The xx:lle tekemästään Islands-remixistä tunnettu artisti tekee dubstepia – siinä mielessä kuin esimerkiksi Burial – mutta dubilla ja r&b:llä höystettynä.

Nimen alkuperä: Challenger eli haastaja ”siinä mielessä kuin se on vastakohta vakiintuneelle”. Mihin katosivat vokaalit, sitä ei tarina (eikä googlaus) kerro.

Virhepisteet: (A + E x 2) / 7 = 43

Video ei ole enää saatavilla

#14 DWNSTRS

Mikä: Fullsteam Recordsin talliin kuuluva helsinkiläinen post-hardcoreyhtye, joka pudotti vokaalit nimestään vuonna 2009 ilmestyneen DWNSTRS-kakkosalbumin yhteydessä.

Nimen alkuperä: Downstairs, jona bändi tunnettiin vielä Oh Father -esikoisalbuminsa (2008) aikaan. Näin laulaja-kosketinsoittaja Asmo Palteisto kertoi Soundin Tero Alangolle viime vuoden joulukuussa: ”Downstairs ja DWNSTRS ovat eri bändejä. Tarkoitus ei ole kieltää tai unohtaa mitään. Kitaristin vaihtumisen johdosta yhtye vaan muuttui todella paljon. Jatkossakin tullaan varmaan lisäämään tai poistamaan kirjaimia.”

Virhepisteet: (O + A + I ) / 7 x 100 = 43

Video ei ole enää saatavilla

#13 WZRD

Mikä: Hiphoptuottajien Scott ”Kid Cudi” Mescudin ja Oladipo ”Dot Da Genius” Omishoren vaihtoehtorockyhtye. Ei likimainkaan yhtä hyvä kuin N*E*R*D.

Nimen alkuperä: Wizard – Black Sabbathin samannimisen kappaleen mukaan. Miksi.

Virhepisteet: (I + A) / 4 x 100 = 50

Video ei ole enää saatavilla

#12 MNDR

Mikä: Newyorkilainen elektropopduo (kappas), jonka muodostavat Amanda Warner ja Peter Wade. Esikoisalbumi Feed Me Diamonds ilmestyi elokuussa.

Nimen alkuperä: Amanda Warner on käyttänyt nimestään lyhennettyä versiota (lausutaan ”mandar”) taiteilijanimenään jo vuodesta 2005 – eli vuosia ennen kuin MNDR-yhtye perustettiin.

Virhepisteet: (A x 2) / 4 x 100 = 50

Video ei ole enää saatavilla

#11 RNDM

Mikä: Laulaja-lauluntekijä Joseph Arthurin, Pearl Jam -basisti Jeff Amentin ja rumpali Richard Stuverudin muodostama trio, jonka esikoisalbumi Acts julkaistiin tällä viikolla.

Nimen alkuperä: ”Random” viittaa tapaan, jolla kolmikko vuonna 1999 tapasi: sattumalta. Joseph Arthur oli buukattu lämppäämään Amentin ja Stuverudin Three Fish -yhtyettä sen New Yorkin keikalla ja loppu – kuten sanotaan – ”oli historiaa”. Miten tämä selittää a- ja o-kirjaimen poissaolon? Ei mitenkään!

Virhepisteet: (A + O) / 4 x 100 = 50

Video ei ole enää saatavilla

#10 SRKKPJT

Mikä: Myös Ceebrolisticsista ja Murmurecordingsista tuttujen Janne ”Pijall” Hyttisen ja Roope ”RoopeK” Kinnusen muodostama hiphop-duo. Jo kymmenen vuotta sitten esikoisalbuminsa Tulitus, tilitys, tiputus julkaisseesta kaksikosta ei ole liiemmin kuultu Mestarisoundi – Soundcheck 2007 -kokoelmalla ilmestyneen Hä? (Mitä aiot tehä) -kappaleen jälkeen – ja tuskinpa kuullaankaan. Kinnusen vokaalivihaa kuvaa, että hän on sittemmin tehnyt musiikkia nimellä RPK.

Nimen alkuperä: Bändi tunnettiin aluksi nimellä Serkkupojat – jollaisia Hyttinen ja Kinnunen toisilleen ovat. Suloista!

Virhepisteet: (E + U + O + A) / 7 x 100 = 57

Video ei ole enää saatavilla

#9 MSTRKRFT

Mikä: Kanadalaistuottaja Alex Puodziukasin ja Death from Above 1979 -basisti Jesse F. Keelerin elektropunkduo, joka on tehnyt kahden albumin lisäksi lukemattomia remixejä muun muassa Justicelle, Bloc Partylle, Gossipille, Usherille ja Katy Perrylle.

Nimen alkuperä: Mastercraft – liekö c-kirjaimen muuttaminen k-kirjaimeksi kunnianosoitus Kraftwerkille?

Virhepisteet: (A x 2 + E) + (C–>K) / 8 x 100 = 63

Video ei ole enää saatavilla

#8 PVT

Mikä: Australialainen indiepsykedeliayhtye, jonka kolmas albumi Church With No Magic ilmestyi elokuussa 2010 Warp Recordsin kautta.

Nimen alkuperä: Pivot, jona bändi tunnettiin 2000-luvun ensimmäiset kymmenen vuotta – kunnes samanniminen amerikkalaisyhtye alkoi uhkailla raastuvalla. Laulaja Richard Pike: ”Meillä ei ollut varaa hävitä oikeustaistelua, joten muutimme nimeä. Se oli lopulta pikku juttu.”

Virhepisteet: (I + O) / 3 x 100 = 67

Video ei ole enää saatavilla

#7 SBTRKT

Mikä: Muun muassa Jessie Waren ja Little Dragonin kanssa levyttänyt lontoolainen Aaron Jerome, jonka viime vuonna ilmestynyt nimetön esikoisalbumi kuuluu 2010-luvun arvostetuimpien elektronisen musiikin julkaisujen joukkoon.

Nimen alkuperä: Subtract eli ”vähentää”, josta Jerome on onnistunut vähentämään vielä kaksi vokaalia. Taitavaa! Taiteilijanimellä hän haluaa korostaa anonyymiyttään: ”En ole luonteeltani sosiaalinen. Haluan, että musiikkini puhuu puolestaan. Nimellä pyrin häivyttämään itseni koko prosessista.”

Virhepisteet: (U + A) + (C–>K) / 6 x 100 = 67

Video ei ole enää saatavilla

#6 JMSN

Mikä: Usherin hehkuttama ja The Weekndiin verrattu detroitilainen R&B-artisti Christian Berishaj, jonka esikoisalbumi †Priscilla† ilmestyi kuluvan vuoden tammikuussa. Soitti aiemmin kitararockia Love Arcade -yhtyeessä ja teki elektronista poppia Christian TV -nimellä.

Nimen alkuperä: Uusi tyyli, uusi nimi – miksei sitten irlantilaisen viskimerkin mukaan? Kuten †Priscilla†-albumin kappaleessa Jameson lauletaan: ”I’m drinking Jameson, by myself / Thinking about what we could have had / Because nothing else seems to help / Everything just makes me sad”.

Virhepisteet: (A + E + O) / 4 x 100 = 75

Video ei ole enää saatavilla

#5 DLRN

Mikä: Kalifornialainen hiphop-duo, jonka muodostavat Sean Lamarr ja Jon Reyes. Julkaisi pari vuotta sitten The Bridge -esikoisalbumin ilmaisena verkossa. EP The Awakenings tulossa.

Nimen alkuperä: Bändin ensimmäinen julkaisu tuli nimellä Delorean, Paluu tulevaisuuteen -elokuvista tutun automerkin mukaan. Nimen tiivistäminen oli luultavasti hyvä idea: espanjalaisen indie-elektrobändi Deloreanin ja portlandilaisen countryrockryhmän Doloreanin erottamisessa toisistaan on jo riittämin päänvaivaa.

Virhepisteet: (E x 2 + O + A) / 4 x 100 = 100

Video ei ole enää saatavilla

#4 DFRNT

Mikä: Skotlantilainen dubstep-artisti Alex Cowles. Kakkosalbumi Fading ilmestyi syyskuun alussa.

Nimen alkuperä: Cowles teki musiikkia nimellä Alex C, mutta päätti ristiä itsensä uudestaan välttääkseen sekoittumasta samannimiseen saksalaiseen trance-tuottajaan. Inspiraatio vokaalittomaan nimeen tuli MSTRKRFT:lta. Oli miten oli, Cowlesin toimiala on hänen verkkosivujensa mukaan ”web design, front end development, digital marketing, email, branding, photography & creative services”, joten nimen lyhentäminen on hänen synneistään vähäisin.

Virhepisteet: (I + E x 2) + F / 5 x 100 = 100

Video ei ole enää saatavilla

#3 BLK JKS

Mikä: Punkia, dubia, skata, reggaeta ja indierockia vapaamielisesti sekoittava kvartetti, jota on kutsuttu snadisti alentavasti ”Afrikan TV on the Radioksi”. Etelä-Afrikan Johannesburgista ponnistavan ja arvostetulle Secretly Canadian -levy-yhtiölle levyttävän yhtyeen debyytti After Robots ilmestyi vuonna 2009.

Nimen alkuperä: Black Jacks oli mustista koottu turvallisuusjoukko, joka toimi poliisin rinnalla apartheid-ajan Etelä-Afrikassa – ja joutui usein taistelemaan omiaan vastaan. Ja koska bändin laulaja Linda Buthelezi (nimestään huolimatta mies) on ammatiltaan graafinen suunnittelija, ei hän tietenkään voinut olla ronklaamatta bändin nimeä logomyönteisemmäksi.

Virhepisteet: (A x 2) + (C x 2) / 6 x 100 = 100

Video ei ole enää saatavilla

#2 HTRK

Mikä: Australialainen postpunk-yhtye, jonka toinen albumi Work (Work, Work) ilmestyi viime vuoden syyskuussa – puolitoista vuotta bändin basistin Sean Stewartin itsemurhan jälkeen.

Nimen alkuperä: Hate Rock, joka viittaa kaksijakoiseen tapaan, jolla bändin jäsenet suhtautuvat rockmusiikkiin. Aivan mainio nimi no wave -rytyytyksestä ammentavalle ja edesmenneen Birthday Party -ikonin Rowland S. Howardin ”löytämälle” yhtyeelle – ja vielä astetta tylympi vokaaleista riisuttuna.

Virhepisteet: (A + E + O) + C / 4 x 100 = 125

Video ei ole enää saatavilla

#1 MGMT

Mikä: Kanadalainen indie-elektroduo, joka dominoi muutama vuosi sitten klubien tanssilattioita megahiteillään Kids, Electric Feel ja Time to Pretend – kunnes keksi seuraavalla albumillaan psykedelian ja vaipui ainakin väliaikaisesti unholaan.

Nimen alkuperä: Management – The Management -niminen bändi oli jo olemassa.

Virhepisteet: (A x 2 + E x 2) + (N x 2) / 4 x 100 = 200

Video ei ole enää saatavilla

Antti H, Sami ja Tiskijukka hekumoivat bailukulttuurin ytimessä.

Nuorgam onnittelee tässä kuussa viisi vuotta täyttävää tamperelaista Hang the DJ -klubia mitä sydämellisimminsydämellisesti! Juhlan kunniaksi pyysimme HTDJ-kolmikkoa Antti H, Sami & Tiskijukka valitsemaan viisikymmentä klubin kaikkien aikojen suurinta hittiä.

Hang the DJ juhlii syntymäpäiviään ytimekkäällä maailmankiertueella, joka piipahtaa Pietarista (13.10. Club Griboedov) ennen palaamistaan kotipesään Tampereen Klubille, jossa 14.10. on mukana menossa Nuorgaminkin jututtama Marissa Nadler ja 15.10. puolestaan Magenta Skycode. Hang the DJ tanssittaa myös Helsingin Kuudennella Linjalla lauantaina 22.10.

1. Familjen – Det snurrar i min skalle
2. Two Door Cinema Club – Something Good Can Work [The Twelves Remix]
3. Kings of Convenience – I’d Rather Dance With You
4. Mark Ronson feat. Amy Winehouse – Valerie
5. ESG – Dance
6. Robyn – Dancing On My Own [Fred Falke Remix]
7. Arctic Monkeys – When the Sun Goes Down
8. ZZ Top – Sharp Dressed Man
9. Justice – Phantom Pt. II [Soulwax Remix]
10. Cut Copy – Out There on the Ice
11. The Cure – Close to Me
12. Suede – Beautiful Ones
13. Breakbot – Baby I’m Yours
14. M.I.A. – Paper Planes
15. Risto – Rakkauden rock
16. Cats on Fire – Your Woman
17. Nik Kershaw – The Riddle
18. Jackson 5 – I Want You Back [Dimitri from Paris Supa Funk Brakes Mix]
19. TV on the Radio – Wolf Like Me
20. The Strokes – Someday
21. Beck – Loser
22. Radio Dept. – Heaven’s On Fire
23. Lykke Li – I Follow Rivers [The Magician Remix]
24. Prince & the Revolution – Raspberry Beret
25. Blondie – Hanging on the Telephone
26. Pet Shop Boys – Being Boring
27. Boston – More Than a Feeling
28. Jenny Wilson – Let My Shoes Lead Me Forward
29. The Rapture – House of Jealous Lovers
30. Caesars – Jerk It Out
31. Vampire Weekend – A-Punk
32. Caribou – Odessa
33. Phoenix – If I Ever Feel Better
34. PMMP – Pariterapiaa [Uusi Fantasia Remix]
35. Depeche Mode – Enjoy the Silence
36. Bloc Party – Banquet
37. The Cardigans – Lovefool
38. The Knife – Heartbeats
39. Maskinen – Alla som inte dansar
40. Regina – En tiennyt että osaan tanssia
41. Dizzee Rascal – Dance Wiv Me
42. Daft Punk – One More Time
43. Jay-Z – 99 Problems
44. Snoop Dogg – Drop It Like It’s Hot
45. New Order – Bizarre Love Triangle
46. The Police – Roxanne
47. Mylo – Drop the Pressure
48. The Streets – Fit But You Know It
49. Gossip – Heavy Cross [Fred Falke Remix]
50. MGMT – Kids [Soulwax Mix]

Kuuntele soittolista tästä.