Sikiö, joka laulaa Elizabeth Fraserin äänellä.

Vielä vuonna 2013 voi musiikista keskusteltaessa törmätä väitteeseen, että koneilla tehty musiikki olisi jotenkin ”epäorgaanista” tai ”sielutonta”.

Näin tapahtuessa pyrin laittamaan Massive Attackin Teardropin soimaan. Argumentit vajoavat yleensä nopeasti ”kyllä, mutta” -tasolle.

Koska kukaan ei voi kiistää Teardropin sielua, yrittävät konemusiikin kriitikot pelastaa kasvonsa vetoamalla poikkeuksiin: ”tässähän on oikeita instrumentteja seassa” tai ”tämä laulaja on aika hyvä”.

Ne ovat molemmat tekosyitä.

Teardrop hengittää ensimmäistä sekunneistaan alkaen, kauan ennen kuin Elizabeth Fraser avaa suutaan tai kappaleen majesteettisesta cembalosta on kuultu ensimmäistäkään nuottia.

Ehkä hämmentävintä kappaleessa on siitä alusta asti huokuva lämpö. Vaikka Mezzanine-levyn äänimaailma on monin osin kova ja uhkaava, kuulostaa Teardrop mollisoinnuistaan huolimatta lohdulliselta, kuin turvapaikalta johon käpertyä vuodattamaan yksinäinen kyynel maailman pahuudesta.

Tai kohdulta, kuten kappaleen tyylikkäässä videossa.

(Mitä sitten, että todellisuudessa kasvaminen on kovaa työtä ja sikiöiden sydän lyö lähes kaksinkertaisella nopeudella kappaleen pulssiin verrattuna. Mielikuvillahan tässä pelataan.)

Kappaleen sykkivän pulssin teho ei ole jäänyt huomaamatta muiltakaan: sitä ovat versioineet niin Elbow, José González kuin Gary Barlow. Lisäksi se on tuttu kokonaiselle sohvaperunoiden sukupolvelle lääkärisarja Housesta, jossa se on niin ikään kuvitettu fysiologisilla animaatioilla.

Video ei ole enää saatavilla

”Täältä on turha etsiä sympatiaa, mate.”

Vuodesta 1991 on kauan. Siitä on todella kauan.

Berliinin muuri oli murtunut kaksi vuotta sitten, mutta Unfinished Sympathy  -singlen julkaisupäivänä 11.2.1991 Neuvostoliittokin oli vielä olemassa – joskin enää saattohoidossa.

Suomessa elettiin pankkikriisiä ja lamaa, mutta ei oltu presidentti Mauno Koiviston mukaan menossa Euroopan yhteisöön. Tuleva ministeri ja sukunimenkierrättäjä Tanja Vienonen kruunattiin missiksi.

Pääministeri Harri Holkeri soitti maailman ensimmäisen gsm-puhelun, mutta matkapuhelimet olivat yhä huvittavia tiiliskiviä, joita epätoivoisimmat juppipolot raahasivat mukanaan statuksen toivossa.

Rahaa nostettiin suht hiljattain katukuvaan tulleista ”pikapankeista” Power Card -käteiskorteilla.

Suomen poplistoja hallitsivat Popeda, Guns’n’Roses, Roxette, Hausmylly ja Juice Grand Slameineen. Suomessa oli kolme televisiokanavaa, joista Kolmoskanava lähetti ohjelmaa vain jokusen tunnin päivässä. Kanavilla katseltiin muun muassa tällaista ohjelmaa.

Tässä ympäristössä Massive Attackin on täytynyt kuulostaa ällistyttävän kosmopoliittiselta, salaperäiseltä, freesiltä ja viileältä. Itse en muista, miltä yhtye kuulosti vuonna 1991, sillä olin keskittynyt purnaamaan siitä, että Metallica on lälläröitynyt menestyksen toivossa.

Kyllähän Massive Attack jotain aivan uutta olikin: yhtye oli yhdessä Prodigyn kanssa ensimmäinen 90-luvulla hittilistoille räjähtäneen salonkikelpoisen ja musiikkilehtiystävällisen brittiläisen klubimusiikin airut. Se oli myös korkeamman omakätisesti vastuussa toissa vuosikymmenellä tyylikkyyden huippua edustaneen triphopin synnystä. Portisheadin Geoff Barrow oli harjoittelijana studiossa, jossa kappaleen emolevy Blue Lines äänitettiin. Samoissa piireissä pyörinyttä Trickyä puolestaan kuultiin albumilla vierailevana solistina.

Ei Massive Attackin soundi tietenkään neitseellisesti syntynyt. Robert Del Naja, Grant Marshall ja Andy Vowles yhdistivät siinä kaikkea sitä musiikkia, jota he olivat Bristolin varhaisen The Wild Bunch -soundsystemin riveissä soittaneet – hiphopia, dubia, soulia – mutta lisäsivät mukaan vielä elokuvallisia jousia, avaruutta ja hämyistä puolivaloa.

Suodattaessaan näitä periaatteessa tuttuja aineksia urbaanin brittisensibiliteettinsä läpi yhtye onnistui tekemään taikoja. Lopputulos ei kuulostanut oikeastaan miltään aiemmin tehdyltä musiikilta.

Ikonisen soundinsa bändi oli ehtinyt hioa loppuun vasta Protection-albumille. Debyyttilevyllä onkin jännittävää seurata, kuinka musiikin vaikutteet kuuluvat paikoittain läpi erillisinä, kun myöhemmin ne olivat sulautuneet elimelliseksi osaksi yhtyeen tavaramerkkisoundia.

Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa Unfinished Sympathyn kohdalla, jolla elementit olivat parahultaisesti sopusoinnussa. Kappale kuulostaa edelleen yhtä tuoreelta kuin 21 vuotta sitten – toisin kuin tietyt muut albumin biisit ja esimerkiksi Portisheadin Dummy-albumi.

Kilkattava perkussiokomppi ja suhisevasti sheikkaava sample ajavat kappaletta eteenpäin – kuin matkalla taivaanrantaan, uuteen maailmaan – samalla kun elegantin suureelliset jousimatot samanaikaisesti juurruttavat sen historiaan ja nostavat lentoon.

Vaikka ”ajaton”-termi on kulutettu puhki tämän maailman Melody Gardot -mainoksissa, Unfinished Sympathy todella on sitä. On vaikea kuvitella, että kappale on vielä seuraavan 21 vuoden kuluttuakaan menettänyt relevanssinsa ja muuttunut 90-luvun jähmettyneeksi symboliksi ja kuolleeksi muinaismuistoksi.

Unfinished Sympathyn paikasta kollektiivisessa alitajunnassa kertoo muun muassa se, että kappaleen instrumentaaliversio soi Lontoon olympialaisten pitkän matkan juoksujen viimeisellä ratakierroksella.

Kappaleen sanoitus kertoo rakkauden tuskasta, mutta sen pääasiallinen tehtävä on antaa solistina vierailevan Shara Nelsonin laululle tekosyy toimia yhtenä soittimista. Ja kuinka se toimiikaan! Massive Attack on käyttänyt historiansa varrella lukuisia vierailevia laulajia, mutta Nelsonin laulusuoritus on edelleen se definitiivinen.

Ja kuitenkin: Unfinished Sympathy on vielä enemmän – se karttaa määrittelyä. Sekä NME että edesmenneet Melody Maker ja The Face valitsivat tämän popin kruununjalokiven aikoinaan vuoden parhaaksi singleksi. Mikä luonnollisesti tärkeämpää, nyt on Nuorgamin vuoro tehdä samoin.

Kysykää meiltä asiaa uudelleen 21 vuoden kuluttua – vastauksemme on sama.

Video ei ole enää saatavilla

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 209 Snoop Dogg – Sweat (Snoop Dogg vs. David Guetta)

Guettan Midaksen kosketus on alkaneella vuosikymmenellä vaikuttanut toistaiseksi erehtymättömältä. Snoopin katalogin tylsempään päähän sijoittuva raita muuttui ruman ranskalaisen käsissä kimaltavaksi tanssilattioiden jalokiveksi, jolla voi myös testata kuulokkeidensa bassonsietokyvyn. Harva remix kääntää alkuperäisen biisin hittimittaria näin reippaasti ylöspäin! (Tommi Forsström)

Video ei ole enää saatavilla

# 208 Twin Sister – Bad Street

Twin Sisterin Bad Street on kappale, jota voi tituleerata ah-niin-kuluneesti Starbucksin taustamusiikiksi siten, että pitää ilmausta kohteliaisuutena. Ulkoisesti biisi on aivan liian haalealla ja kahvintuoksuisella tavalla harmiton, mutta sen hajuttomiin syntikkapimpautuksiin ja monotonisiin laulumelodioihin koukuttuu kuin vahingossa. Santsikuppi mustana, kiitti! (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

# 207 Puiset heilat – Äkkiä viime syksynä

Hiljainen kitaranäppäily, mukaan hiipii lämmin melodika. Sitten alkaa kuiskutteleva laulu syyssateesta. Kuin makuuhuoneversio Valumo-ajan Ville Leinosesta! Ville on Suopajärvikin. Syksystä on laulettu paljon, mutta tämä onnistuu tavoittamaan jotain olennaista tuosta vuodenajasta. Välillä etäinen kitarasurina nostaa päätään, muuttuen noisemyrskyksi. Syysmyrskyksi. (Mikael Mattila)

Taiteella ei sovi pelleillä, ajattelee Puiset heilat.

Kuuntele Äkkiä viime syksynä Spotifyn kautta tästä.

# 206 Bombino – Tar Hani (My Love)

Tinariwenin vanavedessä julkaistuista tuareg-bändeistä Bombino osoittaa olevansa vähintään ”tunnetumman isoveljensä” veroinen. Liideri-Bombinon käärmeen tavoin kiemurteleva kitarointi on kotonaan vilpittömän ja intiimin Agadezin alleviivaamattomassa tuotannossa. Albumin rytmikkääseen mutta raukeaan tunnelmaan on mukava paeta kyyniseltä läntiseltä rockperinteeltä. (Juho Kaitajärvi)

Video ei ole enää saatavilla

# 205 Joose Keskitalo & Kolmas Maailmanpalo – On hyvä että olet surullinen

Joose Keskitalolta taittuu myös klassinen popiskelmä. Maan näkyjä -sälälevyn uusi raita on lauluntekijän helpoimmin lähestyttävää tuotantoa, vaikka teksti onkin ovela ja monitasoinen. Melankoliaa ja toiveikkuutta naittava lämminhenkinen helmi, jonka Kolmas Maailmanpalo -yhtye säestää itsevarman vähäeleisin ottein. Lopussa intoudutaan ekstaattiseen jamitteluunkin. (Niko Peltonen)

Video ei ole enää saatavilla

# 204 Tinariwen – Tenere taqqim tossam

Harvoin musiikki piirtää silmien eteen visuaalisen kuvaston yhtä kirkkaasti kuin tuaregi-perinteestä ammentavan Tinariwenin loistava Tassili-albumi ja tämä sen ”hitti”. TV on the Radion väki tuo ryhmän aavikkobluesiin länsimaista indiefiilistä, joka istuu aiempaa akustisempaan soundiin vaivatta. Jos haluat Tinariwenisi elektronisempana, kuuntele Four Tetin remix. (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

# 203 Housse de Racket – Chäteau

Vihaan ranskalaisia. Niillä on aina tukka hyvin ja jotain ihanaa tuoksua korvan takana. Ne tiuskivat toisilleen kahviloissa ja tuottavat ilmeisen vaivattomasti tällaisia electrosoftrock-helmiä. Château on auraalinen kermaleivos: se ei muuta elämää mutta on soidessaan ihan parasta. (Jos pidät tästä, mon petit bon bon, tsekkaapa yksi menneisyyden haamu: New Musik.) (Harri Palomäki)

Video ei ole enää saatavilla

# 202 Leyland Kirby – My Dream Contained a Star

Vuoden kiinnostavimman ja tuotteliaimman käsitemuusikon tuoreimman varsinaisen albumin päätöskappale peittelee lohdutonta pianomelodiaansa kaikuihin ja kosketinkerroksiin. Vähitellen se löytää reitin päänsisäiseen virtuaaliavaruuteen – ja syöpyy sinne. Unesta löytyy lopulta enää yksi synapyörteen pilke; tähdetön etsintä on tämän musertavan kymmenminuuttisen ydin. (Tapio Reinekoski)

Video ei ole enää saatavilla

# 201 Giles Corey – Buried Above Ground

Autioita, ränsistyneitä saleja mätänevine lattialankkuineen. Keskellä istuu mies kädessään kitara ja päässään jonkinlainen pussi. Have A Nice Life -mies Dan Barrettin sivuprojekti on hyytävätunnelmainen dronefolk-räme, jonka päätösraita kuitenkin nousee pohjattomasta suojärvestä toiveikkaana. Vahvatunnelmaisen levyn voimaannuttava katharsis. Pimeyteen ja takaisin. (Mikael Mattila)

Video ei ole enää saatavilla

# 200 Massive Attack vs. Burial – Four Walls

Daavid muovailee Goljatin mieleisekseen, ja luo samalla Kapteeni Dubstepin. Four Walls on tuoreinta Burialia vuosiin – ja parasta Massive Attackia yli vuosikymmeneen. Kylmät vokaalit Burial jättää epätyypillisen inhimillisiksi. Nilkuttava laiska biitti tekisi jatkuvasti mieli kampata. Parhaita asioista maailmassa painetaan vain tuhat 12-tuumaista; haluamme lisää! (Tapio Reinekoski)

Video ei ole enää saatavilla

# 199 Labrinth – Earthquake (feat. Tinie Tempah)

Maa tärisee, nyt se tulee, nyt se kävelee. You better run! Earthquake on vaarallisen latautunut biisin nimi, mutta brittiräppäri Labrinthin energiaa pursuava kappale tosiaan kuulostaa siltä, että seismografit voivat värähdellä jossain. Vuoden hittisoundiin survottiin mukaan munkkikuoroimitaatio ja koukuttava kertosäe. Kokonaisuus vyöryy päälle yllättävän komeasti. (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

# 198 The Men – Bataille

Harmittaako, kun Sonic Youth korvasi melua melodioilla? Kaipaatko niitä aikoja, kun Trail of Dead kuulosti vielä vaaralliselta? Ei hätää, ongelmiisi on olemassa ratkaisu. The Menin Bataille on neliminuuttinen avoautomatka täynnä ylinopeutta, taivaalla liihottelevia lepakoita ja aavikon tyhjyyttä halkovaa valtatietä. Nautitaan meskaliinin kera ja maksimivolyymillä. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.