omakustanne

89 Baltimor julkaisi debyyttilevynsä tammikuussa 300 kappaleen omakustannepainoksena. Homma voi osoittautua haasteelliseksi, mutta levy kannattaa yrittää metsästää käsiinsä, sillä kyseessä on ilman muuta yksi vuoden pirteimpiä metallilevyjä. Baltimor annostelee mättöä ja melodiaa juuri sopivissa annoksissa. Sekä riffeissä että suurimman osan ajasta aika takykardiasfääreissä viettävässä biitissä elää vahva NWOBHM-lataus. Laulut vedetään karheammalla ja modernimmalla murinalla, joka tuo soppaan hiukan thrashin tai uudemman punaniskaretostelun tuntua á la Red Fang. Soitosta pursuava energian määrä on huima ja bändin rosoista menoa on todella virkistävä kuulla näinä tempogridiin niitatun täsmämetallin aikoina. Kellarin haju kutittelee nenää mukavasti Baltimoria kuunnellessa. Tämä on bailumusiikkia. Ajasta irrallaan ja holtitonta. (Arttu Tolonen)

Deathchain – Ritual Death Metal

Svart

81 Kesä tulee, mökillä on mukavaa. Haulikonperällä veneen pohjalle kolkattu kasitoistakiloinen hauki savupönttöön miettimään tekosiaan, sytykkeeksi Metal Hammer Magazine. Korjaussarjaa eteen ja kolmen vartin jalluflinda vierelle selustaa suojaamaan. Deathchainin Ritual Death Metal soimaan. Elämä on ihanaa! Tää on mahtava levy. Ei oikeastaan kauhean diippii klasaria vaan enemmän niin kuin Sufjan Stevens -levy ilman määkimistä. Välillä pelleillään hieman bläkkismeiningeissä, mutta kaiken kaikkiaan hyvä kalanrillausbuugie. Vuoden kovin kotimainen tähän saakka. Kohta lähdetään Nuorgamin Markun kanssa kokemaan katiskat. Pikkukalaa tullut vasta, mutta kyllä se Cthulhu sieltä nousee. Hinattiin sinne myös jatkosodan aikainen 300 tonnin ajomiina, jos vaikka naapuri menisi tosta taas vesiskootterilla. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

Håkan Hellström – Det kommer aldrig va över för mig

Universal

82 Håkan Hellström on tietenkin ihan älyttömän ihana, mutta siihen nähden göterborgilainen on tehnyt harmillisen vähän erittäin hyviä levyjä. Det kommer aldrig va över för mig on kuitenkin sellainen, hyvin todennäköisesti miehen uran paras. Seitsemännellä levyllään nyt 39-vuotias Hellström kääntää – ikätoverinsa Anssi Kelan tavoin – katseensa 1980-luvulle, hyvin erilaisin mutta aivan yhtä onnistunein tuloksin. Levyllä eivät soi juustoiset Van Halen -syntikat tai kaikuun upotetut Phil Collins -virvelit. Hellströmin sydäntä lähellä tuntuvat sen sijaan olevan myöhäisen The Policen ja The Carsin ilmava aikuispop (ihastuttavilla änkytyksillä höystetty Du kan gå din egen väg), Alphavillen disco lento (sydäntä särkevä Pistol) sekä postpunkin ja popin murtumispiste, jossa Joy Divisionista tuli New Order (Livets teater). Lähes erinomaiselta levyltä nousevat esiin myös The Killersin When You Were Youngin kevennetyltä versiolta kuulostava nimikappale sekä rennon viileä Street Hustle, joka on nimeään myöten silkkaa soolovuosien Lou Reediä. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Junip – s/t

Teme Shet

83En ole tietääkseni synesteetikko, mutta kun Junip pääsee toden teolla vauhtiin ja alkaa muovailla minimalistista ja hypnoottista musiikkiaan vähä vähältä kerroksellisemmaksi, aukeaa silmieni eteen auringonpolttamia sävyjä: ruskeaa, keltaista, pronssia. Ruotsalainen krautfolktrio on nykypäivänä harvinaisuus; hyvin yksinkertaisilla sovituksellisilla ja tuotannollisilla ratkaisuilla se luo musiikkia, jollaista kukaan muu ei tee. Paljolti tästä on tietysti kiittäminen laulaja-kitaristi José Gonzálezia, jonka yhtä aikaa tyynnyttelevistä ja särmikkäistä laulumelodoista huokuu suuri sisäinen voima. González tunkeutuu säe säkeeltä syvemmälle kuulijan ihon alle esittäen kysymyksiä ja vaatimuksia, jotka käyvät kerta kerralta kipeämmin omatunnolle. Junipin esikoisalbumi Fields (2010) oli pieni mestariteos, eikä bändin itsensä mukaan nimetty kakkosalbumi häviä sille paljoakaan. Ensimmäiset kolme viidesosaa levystä antaa odottaa todellista mestariteosta, mutta mantramaisen Walking Lightly -meditaation jälkeen levy on lipsahtaa tylsän puolelle. Onneksi kaikki, mitä siihen mennessä on kuultu, on yksiselitteisesti mahtavaa. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Milk Carton Kids – The Ash & Clay

Anti

65 Kenneth Pattengalen ja Joey Ryanin akustinen folkduo Milk Carton Kids hurmasi minut edellisen levynsä aikoihin sielukkaalla esiintymisellään NPR:n Tiny Desk Concerts -videoblogissa. Huurteen haihduttua ruudulta huomasin ilokseni, että yhtyeen molemmat levyt olivat ilmaiseksi ladattavissa heidän nettisivullaan. Kuinka mukavaa ja vilpitöntä! Uusi The Ash & Clay ei sivuilta löydy, ja ehkä hyvä niin, sillä veikkaan tämän levyn nostavan duon kuriositeettia korkeampaan statukseen. Levy on lähes joka suhteessa täydellinen paketti: soundi on niin kuulas ja täyteläinen kuin olla voi, tunnelmallinen kitaranäppäily sekä Jayhawksin ja Simon & Garfunkelin tyyliset lauluharmoniat on viritetty huippuunsa ja kaikesta päätellen markkinointiinkin on satsattu entistä runsaammalla ranteella. Jään kuitenkin kaipaamaan jotain – levy jää etäisemmäksi kuin kaksi edellistä. Minimalistisen tyylikkyyden eetoksesta ei tingitä sekunniksikaan, mikä tekee kokonaisuudesta helposti ohilipuvan, jopa sisustuselementtimäisen. Tarkempi tutustuminen paljastaa lukuisia hienovaraisia hetkiä, jotka nostavat palan kurkkuun tai hymyn huuleen, ja teksteissä on parhaimmillaan perspektiiviä ja syvyyttä. Oivallukset kuitenkin peittyvät peessin ja eleettömän, joskin markopaanasmaisen tyylikkään tapetin alle. Kuuntelija joutuu ikään kuin helmenkalastajan rooliin, sukeltamaan seesteisen pinnan alle ja kaivamaan jalokivet pohjahiekasta omin käsin. Jos kyseessä olisi maailmanmullistava magnum opus, tällainen tahallinen saavuttamattomuus olisi hyvä juttu. Kun kyseessä kuitenkin on vain ”ihan hyvää” parempi akustinen folkalbumi, jollaisia on tehty ja tullaan tekemään vastedeskin enemmän kuin kellekään on hyväksi, ampuu bändi tinkimättömyydellään itseään purkkariin. Sääli sinänsä. (Jarkko Immonen)

Video ei ole enää saatavilla

Rainbow Arabia – FM Sushi

Time No Place

59 Rainbow Arabian elektroninen pop on äänimaailmaltaan värikästä ja eloisaa, mutta dynamiikaltaan ja melodioiltaan staattista ja latteaa. Tämä on kummallista, sillä kyse on kuitenkin bändistä, joka kertoojo nimessään hakevansa vaikutteita tavallista eksoottisemmista maailmankolkista ja mainitsee afrikkalaiselle ja aasialaiselle musiikille omistautuneen Sublime Frequencies -levy-yhtiön yhdeksi tärkeimmistä vaikutteistaan. Valitettavasti Rainbow Arabia on juuri sitä miltä se kuulostaakin: kalifornialainen popyhtye. Aviopari Danny ja Tiffany Prestonin musiikki on mukavuudenhaluista, pikkunäppärää ja ilmaisullisesti voimatonta. Eksotiikkansa se hakee korkeintaan 1980-luvun Euroopasta. Parhaimmillaan, etenkin instrumentaalikappaleissaan, bändi tavoittaa samaa vähäeleistä hypnoottisuutta kuin toinen amerikkalainen aviopari Peaking Lights, mutta popformaattiin tukeutuessaan se vaipuu tavanomaisuuteen. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Martti Servo ja Napander – Showtime!

Live Nation

61 Suomalaiskansallisten blancospirituaalien rinnakkaistodellisuudessa purjehtiva sekstetti on edennyt iskelmädadassaan yhdeksänteen lukuunsa. Alkuun se maalaa tupeepäisen Sydämen Amiraalinsa luotsaamana kovin napandermaista maisemaa: Reissuun lähden! kyntää asfalttia iltahämyssä Juha Vainion kautta koukaten, mutta kotkalaisen kaukokaipuun sijaan tässä maistuvat tuttuun tapaan Kesoilin kitkerä pannukahvi sekä hikiset, tiukkaan kelmuun käärityt juustosämpylät. Vaan ei tämä aivan läpihuutojuttu ole. Julmahuvi-sketsiltä kuulostava Kesä alkaa Kelasta jonottaa kaavaketta hirvittävän panhuilureggaen säestämänä, ja on siksi räävittömän onnistunut vittuilu. Urheilulaulujen sarjaa jatkaa sympaattinen Koriskenttien sankarit, joka etenee arvokkaasti kuin hallin kattoon nouseva pelipaita. Levy tyytyy itsepintaiseen Napander-sapluunan pastissointiin, mikä ei sinällään häiritse, koska tietynlainen yhdentempunponius on aina ollut olennainen elementti bändin tyylissä. Punakynää tulee pikemminkin aidosti hykerryttävien nokkeluuksien puutteesta. Niitä olen tottunut kuulemaan Napander-levyillä kosolti runsaammin. Silti Martti Servon olemassaolo tekee elosta ainakin piirun verran piristävämpää. (Mikael Mattila)

Video ei ole enää saatavilla

Tuomari Nurmio – Dumari ja Spuget

Ratas

73 Stadin slangin kannalta tämä Nurmion viimeisin levyprojekti on suurtyö. Vuosikymmenten takainen katukieli soi Suomen ehkä kielikorvaltaan lahjakkaimman sanoittajan teksteissä huikean rikkaana ja svengaavana. Dumari ja Spuget on definitiivinen slangidokumentti sellaista kaipaaville. Äänilevynä se ei kuitenkaan ole yhtä oleellinen – enemmänkin ammattitaitoista Tuomari-musaa perusasetuksilla. Koetun tuntua voimistavat uusintaversiot miehen aiemmista slangibiiseistä. Oi mutsi mutsi on pistetty tekstiltäänkin osin uusiksi, ja tämä elämänkokemuksen tuomaa karheutta huokuva tulkinta nousee alkuperäisen rinnalle, mutta vuosituhannen vaihteessa levytettyjen helmien kierrättäminen tuntuu yksinomaan tarpeettomalta. Enemmistö ralleista on toki uusia, mutta useista näistä iskelmän, swingjazzin ja kantrirokin vaiheilla liikkuvista esityksistä jää lievä rutiininomaisuuden tuntu. Vain tylyn toteavana kantrina vedetty vankilalaulu Sörkan satakieli omaa klassikkopotentiaalia. Pitkän linjan monialamuusikoista koostuva Spuget-yhtye on täysin ammattitaitoinen porukka, jonka rentoa perussoundia vahvistavat tyylikkäästi sovitetut puhaltimet, mutta touhuun olisi kaivannut hullua rosoa. Miksi ei, kun Vaasiksen kulmista lauletaan? Sitä oli arvaamattomilla ja nerokkailla Hullu puutarhuri– ja Kinaporin kalifaatti -albumeilla, jotka ovat myöhemmän Nurmion selvästi parasta jälkeä. Ehkä Tuomarin olisi pitänyt pestata taustabändikseen oikeita spugeja, kuten muuan netin nokkelikko lohkaisi. (Niko Peltonen)

Norlan matkalla löylyihin. Kiva kylpytakki.

Maailma on täynnä saunasta ja saunomisesta kertovia kappaleita. Oikeasti! Niin yllättävältä kuin se ehkä kuulostaakin.

Tuskin yllättää, että Suomessa on tehty maailman parhaat aiheesta kertovat kappaleet. Sleepy Sleepersin Kuka, mitä, häh ja Irwin Goodmanin Työmiehen lauantai ovat saunalaulujen Too Drunk to Fuck ja Blowin’ in the Wind.  Siksi ne eivät ole tässä katsauksessa mukana.

Niiden sijaan Nuorgam esittelee viisi sauna-aiheista kappaletta, joilla pääset aitoon puukiukaalla lämmitettyyn kuumaan, kosteaan ja hikiseen tunnelmaan. Tai sitten et.

Kappaleet on laitettu järjestykseen niiden synnyttämän löylyasteen mukaan. Löylyaste on laskettu salaisella kaavalla, joka paljastetaan vain saunailloissa.

5. Tricky – Hot Like a Sauna (1999)

Bristolin triphop-suuruus Tricky teki kappaleen saunomisen iloista vuoden 1999 Juxtapose-levylleen. Hot Like a Saunan äänimaailma ei kuitenkaan ole tyypillinen härmäläiselle kylpyperinteelle. Kappaleen orientalistisesti maustettu biitti ja Kioka Williamsin lauluosuudet vievät mielikuvissa lähinnä turkkilaisperäiseen löylyhuoneeseen, jossa kerrostaloasunnon sähköruoskakiuas on korvautunut eukalyptuksentuoksuista höyryä puskevalla lehmänhenkäyksellä ja pukeutumistilan kuppauspalvelu hektisellä pyllynvatkaamisella. Saunomisen päälle maistuu kylmän keskioluen sijaan tuoreeltaan kääräisty sätkä.

Myöskään Trickyn sanoituksessa saunalla ei ensisijaisesti tarkoiteta idyllistä hirsitupaa kesäisellä järvenrannalla. Sauna rinnastuu sen sijaan helvettiin, joka on tuossa ihan kulman takana, sillä naista tuli taas satutettua. (Joonas Kuisma)

Löylyaste: 28

Video ei ole enää saatavilla

4. Sean Paul – Temperature (2006)

Mikä on sopiva lämpötila, jotta voi heittää vaatteet pois? Sean Paul tietää: ”I got the right temperature for shelter you from the storm”. Sean Paul, tuo reggaeton-villityksen huippuaikojen supertähti, tulee tietenkin Jamaikalta, jonka saunomiskulttuuri on yleisesti ottaen suomalaisille suuri arvoitus. Jenkkiykköseksi singahtanut, addiktoivasti säksättävä Temperature paljastaa kuitenkin jotain merkittävää sikäläisestä mentaliteetista yleisellä tasolla: Kuuma, kuuma, kuuma.

Katso videolta kuinka elohopea nousee lämpömittarissa. ”But down in Jamaica we give it to you hot like a sauna.” Joko sinulla virtaa hiki? (Markus Hilden)

Löylyaste: 85

Video ei ole enää saatavilla

3. Norlan ”El Misionario” – Sauna Caliente (2008)

Tässä tehdään kirjaimellisesta kuumuudesta vertauskuvallista, uimahalliin tai kerrostaloasuntoon assosioituvasta utilitäärisestä puhdistautumisen riitistä jotain edes vähän iloluontoisempaa ja eroottisempaa. Se on aina vaikeaa, kuten jokainen yrityksiin yhdistyy sauna ja seksikkyys joskus törmännyt tietää. Suomenkin historiaan mahtuu lukematon määrä turkkilaisen turistipostikortin värimaailmalla varustettuja levyn kansia ja muita kuvia, joissa alaston ihminen saunassa näyttää lähtökohtaisesti yhtä eroottisesti latautuneelta kuin alaston ihminen hankaamassa kovettunutta kantapäätään hohkakivellä. Onneksi Norlanin sauna on tosiaankin selvästi enemmän metafyysinen tila, joka realisoituu ainoastaan vihtoina ja kuumuuden hoitaa musiikki.

Sauna Caliente on parempi biisi kuin monet vuoden 2008 rakastetut reggatonit, kuten vaikka DJ Flexin Te Quiero ja lähes yhtä kova kuin Nejo y Dalmatan Just Like Sexo. (Arttu Tolonen)

Löylyaste: 85

Video ei ole enää saatavilla

2. Antero Raimo & Ovet – Nassulan saunavuoro (1995)

Kun yhtye ottaa agendakseen suomalaisen arjen pienistä ja kiireettömistä iloista laulamisen, on päivänselvää, että lauluissa päädytään ennemmin tai myöhemmin saunaan. Niinpä Antero Raimo & Ovet ovat narisuttaneet löylyhuoneen saranoita useampaankin kertaan. Niin hyvää kuin retkueen saunamatkat ovatkin aina tehneet, on kiuas sihauttanut komeimman höyrypatsaan silloin, kun yhtye on uskaltanut irrota lämminhenkisestä realismistaan ja antaa mielikuvituksen lentää komeassa kaaressa halki pesutuvan. Nassulan saunavuoro on valloittavan hilpeä pienoissatu, joka päivittää 20 vuotta sikana -saunateeman ratkisympaattiseen lastenlaulumuotoon. Tässäkin laulussa lauteilla porsastellaan täydellä sikamaisella sydämellä, mutta yhtyeen ilo on aitoa ja vailla stereotyyppisen melankolian varjoa.

Tämän pehmeämmin ei sauna voi lämmittää. Ja mikä parasta – näistä löylyistä voi nauttia myös saksaksi! (Hannu Linkola)

Löylyprosentti: 89

Kappaletta ei valitettavasti ole YouTubessa. Eikä Spotifyssä, paitsi saksaksi. Kuuntele se tästä.

1. Martti Servo & Napander – Sauna (1997)

Eräänlaisena Esson baari -estetiikan viimeisenä instituutiona toimivan Servon Martin Napandereineen olemassaolo tuskin olisi oikeutettu, jos siltä puuttuisi oodi tälle, jonkinlaisen ”yhtenäiskulttuurimme” rippeiden symbolina edelleen nököttävälle parantamis-, hiljentymis- ja hikoiluhuoneelle. Servo yhtyeineen itse edustaa saunan tavoin varsinaista Vain elämää -sektorin kansaa yhdistävää voimaa: yhä useammin olen saanut huomata, miten orkesterin riemastuttava surrogaatti-iskelmä nivoo yhteen niin Dubrovnikissa joraavat helsinkiläiset kuin maalaiskylien yökerhojen kävijät lailla vastan (vaiko vihdan?!) oksat yhteen kietovan koivunvarvun.

Siksi Sauna on juuri sitä itseään, eli saunomisen autuutta vastustamattoman lämminhenkisesti karkeloiva iskusävel, jonka höyryävä foksihumppa kertoo kutakuinkin kaiken, mitä ihmisen tulisi löylynheitosta tietää. Seikkailut koivuvastain läskeen maailmassa jatkuivat myös vuoden 2000 Hyvältä näyttää -albumilla, jolla kyseltiin, Onko saunassa puita. (Mikael Mattila)

Löylyaste: 100, mainitaanhan se jo kappaleessakin!

Video ei ole enää saatavilla

Mikä on sinun suosikkikappaleesi, joka kertoo saunomisesta?

Martti Servoa innoittanut Kuningas Lahden Reippaan paidassa 1980-luvun lopulla.

Urheiluaiheinen musiikki ei ole helppo aihe artikkelille. Siitä on vaikea saada otetta. Se ei muodosta mitään yhtenäistä genreä, mutta silti urheiluaiheisilla kappaleilla on paljon yhteisiä tyylipiirteitä.

Musiikkilajista ja urheilulajista riippumatta urheilumusiikille tuntuu olevan tyypillistä hakkaava rytmi, kuulijaa aliarvioiva mukahauska sanoitus ja testosteronia puhkuva uho. Jos lukija ei tavoita tarkoitustani, viime vuosien suurten suomalaisten urheilujuhlien muisteleminen auttaa varmasti palauttamaan mieleen vähintäänkin jonkin yksittäisen esimerkin.

Jalkapallon puolella moni asia on toisin. Toki on olemassa myös banaaleja ja typeriä futisbiisejä, mutta niiden vastapainoksi löytyy yllin kyllin herkkyyttä ja inhimillisen tunne-elämän monipuolisempia toimintoja, joiden näyttämistä ei aristella.

Pian alkavat jalkapallon EM-kisat nostavat lajin jälleen pinnalle myös Suomessa. Jo siitä syystä katsaus futisaiheiseen musisointiin on ajankohtainen. On kuitenkin muistutettava mieliin, että tänä kesänä on myös paljon tärkeämpi juhlan aihe: kesäkuun lopussa tulee täyteen 100 vuotta Suomen jalkapallomaajoukkueen kaikkien aikojen saavutuksesta.

Ennen nykyaikaisia EM- ja MM-kisoja jalkapallon merkittävimmät kansainväliset turnaukset pelattiin olympialaisten yhteydessä. Tukholman olympialaisten 1912 turnaus muodostui ensimmäiseksi suureksi turnaukseksi, johon osallistui 11 maata ympäri Eurooppaa. Suomen suuriruhtinaskunta sai osallistua kisoihin omalla joukkueellaan, vaikka maa oli tuolloin vielä osa Venäjän keisarikuntaa.

Tukholman olympialaisten jalkapalloturnauksessa Suomi voitti ensimmäisessä ottelussaan kaikkien yllätykseksi Italian pudottaen tämän jatkosta. Seuraavassa ottelussa kaatui vuorostaan Venäjä. Vasta välierässä Suomi joutui taipumaan Iso-Britannialle, lajin silloiselle suurmaalle, joka myös voitti koko turnauksen.

Suomen neljäs sija Tukholmassa on vielä tänäkin päivänä Suomen futismaajoukkueen kirkkaimman gloorian hetki. Sittemmin on pidetty vähän matalampaa profiilia sadan vuoden ajan, mutta futis on laji, jossa perinteitä pidetään arvossa. We’ll always have Stokis.

Suosittelen vahvistamaan EM-kisojen seuraamisesta, kisapaikasta haaveilusta ja Tukholman kunnian päivien muistelemisesta väistämättä seuraavaa tunnekuohua kuuntelemalla alkaneen vuosisadan ansiokkaimpia kotimaisia futisbiisejä. Kappaleet esiintyvät satunnaisessa järjestyksessä.

NÖTKÖT – JONAIN PÄIVÄNÄ (2012)

Video ei ole enää saatavilla

Nötköjen (vai Nötkötin?) Jonain päivänä on rento, lähes raukea futisbiisi, joka on omistettu Suomen maajoukkueelle. Kesäillalle ja ruoholle tuoksuva renkutus valloittaa kuulijan nopeasti puolelleen, ja pian itse kukin huomaa hyräilevänsä mukana: ”Reppu selkään, kohti Stadikkaa…” Kappale kiteyttää jotain olennaista suomalaisen futisskenen melankoliasta, toiveiden ja pettymysten vuoropuhelusta. Jatkoon!

AKSU – HUH-HUH-HUUHKAJA! (2009)

Video ei ole enää saatavilla

Suomen nuorisomaajoukkue teki historiaa pelatessaan itsensä vuoden 2009 nuorten EM-kisoihin. Aksu innostui tekemään kisabiisin U21:lle, ja luonnollisesti Suomen vanhin tenavatähti oli juuri oikea mies (vai poika?) tehtävään. Tuloksena oli mainio elektrolällätys, Huh-huh-huuhkaja!

Pieni varaus kuitenkin: toisin kuin oheisen videon alussa väitetään, on erittäin kiistanalaista, oliko nuorisomaajoukkueen karsintalohkovoitto ja selviytyminen EM-kisoihin kaikkien aikojen suomalainen futisteko – niin upeita saavutuksia kuin nämä olivatkin. Perustelut artikkelin alussa.

MATTI – HULINAA (2010)

Video ei ole enää saatavilla

Matin Hulinaa ei ole tyypillisintä urheiluräppiä. Tuskin monikaan tuntee välitöntä tarvetta askarrella itselleen päähinettä Karjalan sixpackin pahvikuorista tämän Ruudolf-henkisen biisin soidessa taustalla. Kaiken urheilullisen ja epäurheilullisen uhonsa lomassa Matti ehtii myös lainata HJK:n kannattajien Nappulakengät-chänttiä: ”Nappulakengät, pyöreä pallo, ihan kiva dumari.” Hulinaa!

SAUKKA – KIITOS TEPSI, PARAS TPS! (2011)

Video ei ole enää saatavilla

Saukan biisi on listan ainoa suomirockhenkinen biisi, mutta valinnalle on selkeät perusteet. Saukka tunnustaa rakkautensa Turun Palloseuraa kohtaan ihailtavan kaunopuheisesti: ”Huivia kaulaan kun pakastaa, kautta seuraavaa jään odottamaan.” Myös laulutulkinnan avoin herkkyys on harvinaista urheilumusiikin kontekstissa. ”Selkeesti parempi ku joku vielä huonompi”, kuten joku tuntematon YouTubessa osuvasti kommentoi.

Varoituksen sana on kuitenkin paikallaan: Saukan muu tuotanto on täysin hämmentävää tavaraa eikä siihen pidä tutustua.

TIREHTÖÖRIT – KOLME PÄIVÄÄ (2011)

Video ei ole enää saatavilla

Tirehtöörien Kolme päivää on leppoisa ska-biisi siitä kuumeisesta tunnelmasta, joka liittyy tärkeiden pelien odottamiseen. Kolme päivää ei ole Tirehtöörien ainoa futisaiheinen kappale, mikä onkin varsin luonnollista, sillä ainakin Englannissa skalla ja futiksella on pitkä yhteinen historia. Perinnetietoinen bändi, perinnetietoinen laji.

NAAMIOKOSTAJAT – SUOMESTA JALKAPALLOYHTEISKUNTA (2009)

Video ei ole enää saatavilla

Naamiokostajien futispunk on täysin ohittamaton ilmiö 2000-luvun kotimaisia futisbiisejä listatessa. Tällä platalla turkulainen punkryhmä on ottanut ohjelmakseen tunnetun Suomesta jalkapalloyhteiskunta -manifestin, joka kohahdutti kansakuntaamme 2000-luvun ensimmäisinä vuosina. ”Suomi on taantunut, punaniskat vallassa”, aloittaa Naamiokostajat julistuksensa – väittikö joku, että yhteiskunnallinen punk olisi kuollut?

PEKKA HÄMÄLÄINEN – MY GAME IS FAIR PLAY (2004)

Video ei ole enää saatavilla

Harva tuntee Pekka Hämäläisen, Palloliiton entisen puheenjohtajan, musiikillista tuotantoa, mikä on sääli: sen verran monipuolisesta jazzmiehestä on kyse. Hämäläisen ääntämyksessä on paikoin toivomisen varaa, mutta laulajana hän on suorastaan klassinen crooner. Vuonna 2011 Hämäläinen palkittiin Captain’s Ball -gaalassa työstään kotimaisen jalkapallon hyväksi, minkä piiriin voidaan lukea myös hänen futisaiheiset laulunsa.

Pidä varasi, tästä saattaa tulla hyvä mieli!

MARTTI SERVO & NAPANDER – HITTI-LITTI LITMANEN (2000)

Video ei ole enää saatavilla

Martti Servon tuotannossa urheiluaiheiset biisit eivät ole harvinaisia, mutta niistä paras on jo vuonna 2000 ilmestynyt Hitti-Litti Litmanen. Jari Litmaselle ja hänen saavutuksilleen omistettu iloinen rallatus karkottaa pahan mielen koska tahansa. Videota lauluun ei ole tehty, mutta biisiä kuunnellessa voi vaikka katsoa Ajax TV:n koosteen Kuninkaan hienoimmista maaleista AFC Ajaxin paidassa.

BONUS!

JUHA ”WATT” VAINIO & PERTTI METSÄRINTEEN YHTYE – MÄ EN MUISTA MITÄÄN (1969)

Video ei ole enää saatavilla

1960-luvun kannattajakulttuuria tarkkanäköisesti dokumentoiva Mä en muista mitään kertoo kotkalaisen kaveriporukan pääkaupunkiin suuntautuvasta futisturismista. Matkan pääkohteena on kotimaisen futiksen klassikko-ottelu, HJK-Haka.

2000-luvun media on mieltynyt tarinoihin häiriökäyttäytymisestä suomalaisessa futisskenessä, mutta verrattuna 1960-luvun meininkiin voinemme todeta, että eteenpäin on menty. Kaikkien aikojen suomalainen futisbiisi, vaikka futis ei laulun kannattajille ehkä olekaan pääosassa.

Jalkapallon EM-kisat alkavat perjantaina 8. kesäkuuta. Veikkausliiga jatkuu 11. kesäkuuta ottelussa JJK-KuPS.