Marko Haavisto, Poutahaukat ja pelastuksen sanoma. (Kuva: Tomi Palsa)

Mies vailla menneisyyttä määritti Marko Haaviston tulevaisuuden.

”Mua paholainen vaanii joka kulman takana
missä vain mä kuljen kuiskii kieli katala”

Maailma on täynnä järkälemäisiksi hiteiksi nousseita kappaleita, jotka ovat antaneet sielunsa jollekin elokuvalle ja saaneet siltä vastalahjaksi siivet. Näitä lauluja on mahdotonta kuunnella palaamatta niitä lennättäneiden kuvarainojen tunnelmiin, mutta yhtä vaikeaa on kuvitella laulujen taustoittamia elokuvia ilman sävyjä, joita tarkoin räätälöidyt tunnuslaulut niille antavat.

Suomessa puitteet ja budjetit ovat kuitenkin pieniä ja elokuvan ja musiikin liitto usein koruton. Satunnaisten onnistuneiden tunnussävelmien rinnalla on tusinamäärin soundtrack-levyjä, jotka koostuvat tyhjiksi puristetuista vanhoista hiteistä ja hailakoista uudelleentulkinnoista. Äänen ja kuvan suhde jää helposti päälleliimatuksi pelkistymäksi elokuvissa tavoitelluista aikakausista tai karkealla viivalla piirretyistä tunnetiloista.

Aki Kaurismäki on tietenkin tässäkin poikkeus. Kaurismäen kuvaus on usein tunnelmaltaan niin vahvaa, että kohtaukset ovat jo itsessään kuin pieniä sävellyksiä. Niinpä kuvakieli ja ääniraita käyvät hänen elokuvissaan poikkeuksetta intiimiä ja tiivistä vuoropuhelua. Tässä vuoropuhelussa ääneen pääsevät ne laulut, joiden pulssi myötäilee ohjaajan sydämen rytmiä. Kaurismäen kvasinostalginen, perinteitä ja merkityksiä intertekstuaalisin viittauksin kierrättävä maailma on kuin tehty musiikille, joka vääntää rock’n’rollin myyttisen taruston ja suomalaisen iskelmämelankolian tummasti venyväksi rautalangaksi. Siksi se tuo yhteen hengenheimolaisia eri aikakausilta.

Yksi Kaurismäen kelkkaan heittäytyneistä tummasieluista on Marko Haavisto, jonka Badding Rockers -yhtye tanssitti Tulitikkutehtaan tyttöä jo vuonna 1990. Elämänsä elokuvaroolin Haavisto teki kuitenkin vasta 12 vuotta myöhemmin, kun hän esiintyi Poutahaukkoineen Pelastusarmeijan orkesterina Kaurismäen menestyselokuvassa Mies vailla menneisyyttä. Pellavapäinen ja vakavailmeinen Haavisto sekä hänen ujosti jurottanut yhtyeensä suorittivat roolinsa vaatimattomalla ylpeydellä, mykkää estetiikkaa huokuen. Yhtyeen elekieli alleviivasi täydellisesti sitä varautunutta lämpöä, jota Kaurismäki löysi elokuvassaan elämän reunalle pudonneista ihmisistä.

Varsinaisen liittonsa Haavisto ja Kaurismäki solmivat kuitenkin musiikin tasolla. Poutahaukkojen uudelleenversiointi Badding Rockersin vanhasta Paha vaanii -kappaleesta istui täydellisesti elokuvan nukkavieruun, suuret toiveet turhina hylänneeseen maailmaan. Laulu muodosti oman pienoistodellisuutensa, taustoittavan sivutarinan, joka viittasi historiaan ja elämän sattumanvaraisiin kohtaloihin samanlaisin hienovaraisin juontein kuin elokuva itse.

Marko Haavisto yrittää pysytellä kaidalla tiellä viettelyksistä huolimatta. (Kuva: Tomi Palsa)

Kappaleen pintataso on kuitenkin kolkko – se esittää viimeisen oljenkortensa äärellä nöyrtyneen ihmisen etsimässä ylpeytensä juuria ja toimintansa oikeutusta. Paha vaanii onkin suorasukainen otos klassisesta köydenvedosta kohtalon kanssa. Houkutukset ja viettelykset ahdistavat miestä, jonka moraalin pohjalla synnintunto nakertaa ammottavaa koloaan. Höysteenä on blues-kuvastosta tuttua fantasmagoriaa, jossa pahalla on persoona ja lankeemuksella tumma vetovoimansa. Haaviston lauseet ovat suoria, mutta runollisia. Ne piirtävät synkeitä ja yksinäisiä puitteita, joissa kaikuu elokuvan sanomaa jyrkempi, mutta samalla sille rinnasteinen viesti: yksin on vaikea selvitä.

Viestin voi kuitenkin tulkita myös mahdollisuutena, vaivihkaisena pelastuksen sanomana. Kaurismäen tavoin Haavistokin tahtoo sanoa, että asiat voivat järjestyä, vaikka  se tuottaisi kuinka paljon kipua.

Yksin olisi Haavistokaan tuskin saavuttanut nykyistä mainettaan. Vaikka hän itse soitti  itsensä Kaurismäen sydämeen, esitteli vasta Kaurismäki hänet laajalle yleisölle. Menestyselokuvan vanavedessä Paha vaanii kasvoi esittäjänsä tunnetuimmaksi kappaleeksi, jonka kylkeen liimautui elokuvan lopputekstien taustalla soinut Stay. Haavistosta tuli Kaurismäki-fanien pienimuotoinen aarre, jonka keikkoja saavutaan edelleen katsomaan ulkomailta asti. Toisaalta konteksti on muuttunut myös rasitteeksi. Marko Haavisto ja Poutahaukat mieltyy edelleen monen mielessä ”bändiksi siitä Kaurismäen elokuvasta” ja Paha vaanii on se muita kappaleita varjostava virstanpylväs, jota humalikot vaativat keikoilla senkin jälkeen kun kappale on jo kertaalleen soinut.

Laulun taakka olisi varmasti vaikeampi kantaa, jos se ei pärjäisi omillaan. Vaikka kappaletta on lähes mahdotonta käsitellä erillään elokuvasta – Poutahaukkojen tyylitajuisella Lamppu palaa -levylläkin (2002) se tuntuu olevan hieman vieraassa seurassa – on se samalla luonteva osa Haaviston musiikillista tarinaa ja identiteettiä. Siinä missä elokuvan päähenkilö on hukannut muistinsa, upottaa Haavisto kappaleeseen koko musiikillisen historiansa ja louhii sen ytimestä esille taiten modernisoidun rautalangan himmeän timantin.

Kun elokuvan lumo alkaa karista kappaleen yltä, Paha vaanii kannattaa ottaa vastaan hienon artistin nöyrästi ojentamana käyntikorttina. Sen kertojahahmon silmissä voi nähdä loppuun asti Markku Peltolan ilmeetöntä veitikkamaisuutta, sen soinnissa voi kuulla kerta toisensa jälkeen Kaurismäen filminauhan tummanpehmeää ratinaa. Mutta samalla laulun takana avautuu kokonainen elämäntyö, jossa etsitään musiikillista muotoa lasittuneille katseille, yksinäisyyden syvyyksille, unohtuneille kaduille, ruostehelmaisille autokaunottarille sekä kaiken ylle lohtuna laskeutuville yöhämärille.

Tässä kuvastossa mikään ei ole vailla menneisyyttä.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Marko Haavisto esittää kappaleen soolokeikallaan Tampereen Telakalla marraskuussa 2011. Videon on kuvannut Tomi Palsa.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus 2!

1990-luvun kotimaisiin pop-klassikoihin voisi vastaavasti listata tämän Badding Rockersin singlejulkaisun:

Video ei ole enää saatavilla

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

27. helmikuuta 2002 – Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Töölönlahden kaavamuutoksen, joka mahdollisti kiisteltyjen VR:n makasiinien purkamisen suunnitellun Musiikkitalon tieltä.

Marko Haavisto & Poutahaukat / Marko Haavisto (vas.) sekä Jaakko Rossi 30.07.2011 Karmarock, Harjavalta.