Uptown Funk on eittämättä kunnianosoitus 1980-luvun röyhkeille diskotyyleille, mutta kaikessa tilkkutäkkimäisydessään aivan omanlaisensa hirviö.

”I’m too hot (hot damn)
Make a dragon wanna retire man”

Muistelen, että kuulin tuottaja Mark Ronsonin kappaleen Uptown Funk ensi kertaa kotikaupunkini Mäntän Valintatalossa. Voi olla, että muisto on vääristynyt. No, joka tapauksessa kuulin sen laulun kaupassa.

Harvoin kauppareissulla kuultu sävelteos herättää niin paljon riemua ja mielenkiintoa, kuin ensimmäinen kuulokuvani Uptown Funkista. Silloin kappaleen hurjalla sykkeellä vaihtuvat osat ja ylenpalttinen juhlatunnelma löivät ällikällä. Kaikki käänteet ja uudet elementit tuntuivat yllätyksellisiltä.

Kappale oli jotakin aivan omanlaistaan julkaisuajankohtansa äänimaisemassa. Paljosta on kiittäminen vierailevaa solistia Bruno Marsia. Aiemmin lähinnä laimeutta ympärilleen viljelleen Marsin funk-elostelu on tavallaan juuri sitä, mitä sellaisen tuleekin olla.

Kappaleessa Mars latelee lauseita, jotka palvelevat tunnelmien nostattamisen päämäärää. Kyse on vain ja ainoastaan hauskanpidosta.

Ilmestyessään Uptown Funkista käyty keskustelu oli lähinnä kappaleen vaikutteiden listaamista ja sellaista Robin Thicken Blurred Linesin jälkeistä vatvomista siitä, että onko kappale pastissi vai varkaus? Vähän Gap Bandia siellä, Princeä tuolla ja Kool & the Gangia täällä.

Uptown Funk on eittämättä kunnianosoitus 1980-luvun röyhkeille diskotyyleille, mutta kaikessa tilkkutäkkimäisydessään aivan omanlaisensa hirviö. Sellainen, joka saa lohikäärmeet eläköitymään.

Video ei ole enää saatavilla