MF Doom, nero rautanaamion takaa.

Monille Daniel Dumile taisi ilmestyä 2000-luvun alussa MF DOOMina kuin tyhjästä. Tosiasiassa mies rautanaamion takana aloitti uransa jo 1980-luvun lopulla yhtyeessä KMD. Silloin hänen nimensä oli Zev Love X ja naama näkyi.

KMD vieraili 3rd Bassin Gas Face -singlellä ja julkaisi yhden albumin (Mr. Hood) huumorilla höystettyä, poliittisesti värittynyt räppiä. Yhtyeen toinen levy Black Bastards hyllytettiin, ja siitä tuli underground-legenda.

Dumile hävisi kuvioista vuonna 1994; hänen veljensä ja bändikaverinsa oli vuotta aiemmin menehtynyt auto-onnettomuudessa. Tarinan mukaan hän alkoi vuoden 1997 tienoilla esiintyä Nuyorican Poets Cafén legendaarisissa open mic -tilaisuuksissa, sukka päässä.

Tämän jälkeen seurasikin se raudoitettu urajakso, josta moni Dumilen tuntee. Loistavia julkaisuja tuli putkeen usean eri nimen alla: Special Herbs -sarja Metal Fingersinä, Mm.. Food MF DOOMina, Take Me to Your Leader King Geedorahina, pari Villain-levyä Viktor Vaughnina ja kirpeänä kirsikkana maukkaan ja rasvaisen kakun päällä Madlibin kanssa tehty mestariteos Madvillainy.

Video ei ole enää saatavilla

Daniel Dumile on todella lahjakas tuottaja. Hänellä on täysin oma, tumma soundinsa. Selvästi huuruisempi ja meluisampi kuin Wu-Tang Clanilla, mutta ei ihan niin pilveä kuin Madlibillä.

Räppärinä DOOM runoilee täysillä, mutta osaa silti viljellä absurdeja punchlineja. Juttuihin ei koskaan kyllästy tai turru, ja ajoittain niistä mieleen tulee Dr. Octagon:

“Quas, when he really hit scar mode
Never will he boost loose Phillies with the barcode
Or take a whole carload on a wasted trip
Or slit White Owl laced tip from tip with yip”

“Goony goo goo loony koo-koo
like Gary Gnu off New Zoo Review
But who knew the mask had a loose screw?
Hell, could hardly tell
Had to tighten it up
Like the Drells and Archie Bell”

“Stopped for a year
Come back with thumbtacks
Pop for the beer, we’re hip hop sharecroppers
Used to wear flip flops, now rare gear coppers”

Video ei ole enää saatavilla

MF Doom Flow Festivalin päälavalla pe 12.8. klo 21.15.

Otis chillaa ja kuubalaisen sikarin kokoinen jointti odottaa polttajaansa.

Stones Throw -levy-yhtiö oli yksi vuosituhannen taitteen vaihtoehtoisen hiphopin korkeimmista majakoista. Yhtiön levottoman kokeileva ja vinoon kasvanut hiphop nosti sen niiden suosikiksi, jotka valtavirran räp-uho jätti kylmäksi.

Firman tähdistä yksi on ylitse muiden: Otis Jackson, Jr:n eli supertuottaja Madlibin hämyinen kädenjälki sävyttää suurta osaa levylafkan tuotannosta.

Madlibin tapauksessa on todettava, että määrä tavallaan korvaa laadun. Spontaanin oloiset biitit eivät jää tuleen makaamaan. Usein ne katkeavat yhtä yllättäen kuin alkoivatkin. Tuotanto ei ole loppuun asti hiottua, mutta kiistämättä tiedolla, taidolla ja rakkaudella tehtyä.

Ollaan rehellisiä: nerokkaiden hetkien joukkoon mahtuu hutejakin. Joskus rytmien yllä leijuu niin paksu kannabis-pilvi, ettei läpi näe.

Mutta tämä on ymmärrettävää. Madlibillä on lusikka monessa sopassa. Miehen tuotoksista ja lukemattomista sivuprojekteista on hankala pysyä kärryillä, eivätkä asiaa helpota lukemattomat yhteistyöprojektit, aliakset ja suoranaiset salanimet. Tila ei Nuorgamin vaatimattomalla torilla riitä tuotannon kattavaan analyysiin – ei auta kuin tyytyä mehustelemaan ja raapimaan pintaa.

Ura alkoi Lootpack-ryhmässä. Hieno albumi Soundpieces: Da Antidote! (1999) edustaa Madlibin tuotannosta tutuinta ja turvallisinta hiphopia. Siitä eteenpäin mennään ja lujaa, suoraan ulkoavaruuteen.

Lootpackia seurannut Quasimoto on Madlibiä oudoimmillaan. Projektin huuruinen ensialbumi The Unseen (2000) on klassikko ja toimi Madlibin menolippuna musiikkimaailman tähtikartalle. Salaperäinen Lord Quas on keltainen mielikuvitusolento, joka kimeällä äänellä tarinoi rikoksista ja pyllyistä. Epäluuloisempi voisi päätellä, että äänessä on Madlib itse, polteltuaan kuubalaisen sikarin mittaisen jointin ja imaistuaan päälle heliumia.

Ja sen jälkeen tulevatkin 2000-luvun alkupuolen upeat kollaboraatioprojektit Jaylib (2003) ja Madvillain (2004). Yhteistyö pukee Madlibiä: hän tuntuu olevan aina valmis yllättäviin kohtaamisiin.

Madvillainy-albumilla Madlib heittäytyy kimppaan toisen räpin oudonlinnun, metallinaamiomies MF Doomin kanssa. Jaylibin Champion Sound on puolestaan vaihtoehtoisen hiphopin supertuottajien kohtaaminen, edesmenneen biittinero J-Dillan lyödessä kättä toisen omantiensäkulkijan kanssa. Artistien yhteentörmäys on puhdasta synergiaa.

Projekteja riittää. Omalla nimellään Madlib on tehtaillut oivaltavaa instrumentaalihiphopia ja äkkivääriä remiksejä mitä erilaisimmissa mitoissa ja muodoissa. Nimimerkki Beat Conductor matkaa leffaäänien maailmaan ja villiintyy sitten Intia-soundien äärellä. Yesterday’s New Quintet vetelee jazzia vaihtelevalla menestyksellä ja ärsyttää monia. Toisaalta Madlibin Blue Note -levyjä remiksaavalla Shades of Bluella (2003) jazzin ja hiphopin yhdistelmä toimii kuin häkä.

Madlibin koko tuotannon haaliminen olisi hankala ja luultavasti hyödytön projekti. Ja tässä piileekin miehen nerous: hän on levoton kokeilija, sekopäinen tiedemies, jonka seuraavia liikkeitä on mahdoton ennustaa.

Madlib – loop digga ja beat conductor – käy rohkeasti sinne minne me tavalliset kuolevaiset emme uskaltaudu, levydivarien pölyisiin kellareihin, loputtomien vinyylilaarien äärelle, metsästämään ennenkuulematonta sämpleä, täydellisen biitin tarveainetta.

Video ei ole enää saatavilla