”Lykke Li pitää tummissa sävyissä piehtaroinnista. Hänen erikoisalaansa on inhimillisten vastoinkäymisten ja negatiivisten tunteiden fetisisoiminen ja mytologisoiminen.”

Ruotsalaistähden dramaattinen indiehitti valuu tuhoisan rakkauden vetistä mystiikkaa.

”Deep sea baby
I follow you”

Vedellä on ilmeinen, ikiaikainen yhteytensä tuhoisan tai tuhoavan rakkauden teemaan. Rakkauden vuoksi on hukuttauduttu ja hukutettu Aino-tarusta Nick Caven villiruusubiisiin.

Tällaisten skenaarioiden vetovoima voi piillä siinä, että hukkumiskuolemaa pidetään usein poikkeuksellisen seesteisenä tapana lähteä täältä kesken kaiken. Hukkuvan ajatellaan veteen vajotessaan uppoavan samalla hämärtyvän tajunnan pumpuliin tai sulautuvan jonkinlaiseen mystiseen alkunesteeseen, ikään kuin palaavan sinne, mistä tulikin.

Lykke Lin toiseksi paras biisi I Follow Rivers ei ole murhaballadi eikä suoranainen itsemurhalaulukaan. Sen kertojaa ajaa kuitenkin intohimo, joka tuntuisi olevan sitä tuhoisaa laatua. Hän ei silti vaikuta olevan holtiton tai sekaisin. Hän ilmaisee järkähtämättömän aikomuksensa seurata rakkautensa kutsua syvänteisiin ja syövereihin.

Kertojan kielessä rakastettu saa jokien tai syvän meren hahmon: metaforarakennelma on koottu niin tiheäksi, ettei sitä enää voi purkaa osiinsa. Mitä kertoja lopulta seuraa? Viettiminänsä, Freudin idin, käskyjäkö? Ne vievät hänet vertauskuvallisille syvänmerensukelluksille tai Pimeyden sydämen tyyliin ylävirtaan: ”Dark doom honey, I follow you.”

Lykke Li pitää tummissa sävyissä piehtaroinnista. Hänen erikoisalaansa on inhimillisten vastoinkäymisten ja negatiivisten tunteiden fetisisoiminen ja mytologisoiminen. Parhaimmillaan hän on pystynyt tekemään tätä niin tyhjentävästi, että lopputuloksessa on kansanlaulun tai arkkiviisun painokkuutta.

I Follow Rivers kuulostaa säkeistön vähäeleisen laulumelodian perusteellakin traditionaaliselta kappaleelta; kertosäkeen yksinkertainen toisteisuus taas ankkuroi kappaleen 2010-luvun musiikkimaailmaan. Harvakseltaan jyskyttävä elektroninen tuotanto lähinnä tukee biisiä sen sijaan, että esittäisiä omia kommenttejaan.

Wounded Rhymes -levyltä (2011) löytyy vielä I Follow Riversiäkin parempi kappale, Sadness Is a Blessing (mikä ei edusta Nuorgamin ”virallista” mielipidettä, sillä se sijoittui tässä äänestyksessä sijalle 201! – toim. huom.). Kokonaisuutenakin levy on oikein hyvä. Mutta joillekin artisteille käy niin, että he kadottavat yhteyden muusaansa, ja samaa tahtia hiipuu maailmankin kiinnostus.

Seitsemässä vuodessa Wounded Rhymesin jälkeen on Lykke Li julkaissut vain yhden, aika keskinkertaisen levyn. Voihan olla niinkin, että hänen surunsa tulivat surruksi, mutta muuta ei ilmaantunut tilalle.

Video ei ole enää saatavilla

Kuka saapuu paikalle, millä kulkuvälineellä ja miksi?

Pink

Nimi ja ikä: Alecia Beth Moore, 33 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Vaaleanpunaisella vintage-Cadillacilla.

Miksi? Pink on ollut tyyleissään välillä hyvinkin rock, välillä jopa rockabilly. Autostereoissa soi luonnollisesti Pink Cadillac.

Vaaleanpunaista sen olla pitää, tietää Pink.

Adele

Nimi ja ikä: Adele Laurie Blue Adkins, 25 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Tyylikkäällä, museorekisterissä olevalla Jaguarilla.

Miksi? Adelen suosio on kahden julkaistun levyn jälkeen huipussaan, hän on maailman suosituimpia naisartisteja. Tästä huolimatta hänet on bongattu tekemässä ruokaostoksia Brittein saarten S-marketissa eli Tescossa. Museo-Jaguar on arvokas, mutta ei liian prameileva laulajattaren imagoon.

Adele luottaa brittiklassikkoon.

Feist

Nimi ja ikä: Leslie Feist, 37 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: 1970-luvun Volkswagen Kleinbus -pikkubussilla.

Miksi? Feist on indiemaailman tunnetuimpia nimiä. Kleinbus on musiikissaan autenttiseen äänimaisemaan panostavalle laulajalle sopivan maltillinen kulkuneuvo.

Feistille maistuu kimppakyyti.

Lykke Li

Nimi ja ikä: Li Lykke Timotej Zachrisson, 27 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Volvolla, jota ajaa autonkuljettaja.

Miksi? Lykke Li on ruotsalainen, joten hän saapuu Volvolla. Autonkuljettajaa tarvitaan, koska laulajatar on diivan maineessa. Saab olisi liian vaatimaton.

Volvo, taattua laatua Ruotsista.

Madonna

Nimi ja ikä: Madonna Louise Veronica Ciccone, 54 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Pramealla limusiinilla entouragensa ja joogaopettajiensa kanssa.

Miksi? Limusiinit eivät ole uutta Madonnalle. Hän pääsi niiden maailmaan jo Sacha Baron Cohenin Ali G -hahmon tähdittämällä Music-hittivideollaan.

Madonna – jalkatilan ystävä.

Taylor Swift

Nimi ja ikä: Taylor Alison Swift, 23 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Ford F-150 -pickupilla.

Miksi? Koska amerikkalaisen kantrilaulajan kuuluu saapua kokoontumisajoihin amerikkalaisella pickupilla.

Pick me up, vaatii Taylor Swift.

PJ Harvey

Nimi ja ikä: Polly Jean Harvey, 43 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Vanhalla keikkabussilla.

Miksi? Keikkabussiin liittyy vahvasti tinkimätön tekemisen meininki, jota löytyy myös Harveyn urasta.

Työn sankarille sopii keikkabussi.

Rihanna

Nimi ja ikä: Robyn Rihanna Fenty, 25 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Chris Brownin lahjoittamalla Lamborghinilla.

Miksi? Koska Rihanna sai oikeasti Chris Brownilta viime syksynä lahjaksi Lamborghinin. Kyllä sitä kelpaa saapua Nuorgamin torille esittelemään.

Lahjahevosvoimien suuhun ei saa katsoa.

Björk

Nimi ja ikä: Björk Guðmundsdóttir, 47 vuotta.

Saapuu kokoontumisajoihin: Army of Me -musiikkivideosta tutulla jättiläisrekalla.

Miksi? Björkin jättiläisrekankäsittelytaidot vakuuttivat jo vuonna 1995 valmistuneella musiikkivideolla. Taidot ovat tuskin mihinkään kadonneet.

Ei väistetä! Ei väistetä!

Kokoontumisajojen osallistujista Pink konsertoi Helsingin Hartwall Areenalla tiistaina 28. toukokuuta. Rihanna esiintyy samassa paikassa sunnuntaina 28. heinäkuuta.

Video ei ole enää saatavilla

Lykke Li 10.08.2012 Flow, Helsinki.

Kuuntele Top 365 -soittolistamme Spotifyssä.

# 5 Lykke Li – Sadness Is a Blessing

Video ei ole enää saatavilla

Eleginen rumpukomppi, hienovaraisesti särkyvä tytönääni, kellonkumahdukset. Täydellinen kertosäe, jota lapset voisivat laulaa mukana kevätjuhlassa. Vuoden paras toisinto Ronettesin tai Shirellesin tyttöbändiklassikoista. Onni on yleistä, murhe yksityistä. Soittohan on suruista tehty. Ei olisi onnellista artistia nimeltä Lykke Li, olisi vain onnellinen ei-kukaan. (Niko Peltonen)

Kakkosalbumillaan Lykke Li löysi kultasuonen syvällisen tunnelmoinnin ja karkean pintaliidon välimaastosta. Valtauksensa hän sinetöi julistamalla surun autuutta vuolaan joululaulun sävelin. Laulu ei kuulosta kuitenkaan itseriittoiselta tai kornilta. Lempeästi tuuppien se vie taikamaailmaan, jossa tunteet ovat totta, mutta totuus tuomittu saivartelusta maanpakoon. (Hannu Linkola)

Kuvittele: roikut rakastajasi lahkeessa, anelet tätä jäämään, räkä tursuaa. Kuinka alentavaa ja rumaa. Tämän mielikuvaharjoituksen yhteydessä ei voi mainitakaan itsekunnioitusta. Mutta sitten tuli Lykke Li, joka rojahti polvilleen ja alkoi kerjätä. Hän teki siitä häpeilemättömän laulun, jonka edessä ei voi muuta kuin nöyrtyä itsekin ja ottaa suru vastaan avosylin. (Auroora Vihervalli)

Lykke Lin katkeransuloinen oodi surumielisyydelle on mahtipontisuudessaan kuin kaikkien Phil Spectorin tyttöpop-balladeiden kolmas potenssi. Korneista ja melodramaattisista lähtökohdista huolimatta rakkauselämän takeltelu kiillottuu lohdulliseksi ja nostattavaksi herkistelyksi. Yllättäen Ruotsin indieprinsessalla olikin muuta annettavaa kuin pelkkä nutturakruunu. (Oskari Onninen)

Muistan hyvin ekan kerran, kun kuulin tämän laulun. Kiersin Tukholman levykauppoja ja Stockholms Skivbörsissä soi uusi Lykke Li. Se oli rakkautta ensikohtaamisella. Rahat tiskiin, levy kassiin. Kerrankin tehdään lauluja oikeista asioista! Suru on ylistyslaulunsa ansainnut. Vielä ei ole ollut pikku vastoinkäymistä, jonka ylitse ei Sadness Is a Blessingillä pääsisi. (Tomi Palsa)

Video ei ole enää saatavilla

# 4 PJ Harvey – The Words That Maketh Murder

Video ei ole enää saatavilla

Korppikotkat liitävät lyijynharmaalla taivaalla ja kärpäspilvet peittävät elottomana taistelukentällä lojuvat Englannin nuoret toivot. PJ Harveyn kotiin palaavan sotilaan näkökulmasta kirjoitettu laulu saa ihon kananlihalle. Pieni usko ihmiseen säilyy, kun sodan epäinhimillisistä kauhuista voi kasvaa lopulta jotain näin upeaa. Mutta eikö ihmiskunta koskaan opi? (Kimmo Vanhatalo)

Lakonisesti soittava bändi, vielä lakonisempi taustakuoro. Lohduton näky Kabulin runnellulla kadulla, sotilaiden ja siviilien ruumiita sekaisin. Oletko koskaan nähnyt jalkoja ja käsiä roikkumassa puusta? PJ:n hahmo on. Tuskinpa on Eddie Cochran -viittaus koskaan kuulostanut näin pisteliäältä ja autoharppu näin aavemaiselta. Tai sotakommentaari näin merkittävältä. (Mikael Mattila)

PJ Harveylla on eri moodi joka levylle. Let England Shakella hän pelaa lastenlaulumaisten melodioiden ja raskaiden aiheiden kontrastilla. Tämänkin singalongin pettävän kepeä tunnelma luhistuu heti, kun Irakin tai Afganistanin tienvierillä vastaan tulevia näkymiä groteskisti kuvaava sanoitus valkenee. Lopun Summertime Blues -mukaelma oli vuoden paras pop-sitaatti. (Tommi Forsström)

Eräs musiikin ja oikean elämän mieleenpainuvimmista kohtaamisista sattui keväällä Genevessä, kun YK:n pytingin ohi kulkiessani PJ Harvey lauloi korviini ”what if I take my problem to the United Nations”. Toki tämä sotien armottomuudesta sekä ihmisoikeuksien toteutumattomuudesta kertova polveileva neronleimaus olisi täydellistä parhautta ilman tuota tapahtumaakin. (Markus Hilden)

“What if I take my problems to the United Nations?” The Words That Maketh Murderin outro on liki suora lainaus Summertime Bluesista. Mutta siinä missä Eddie Cochran valitti tylsistä aikuisista virne suupielissään, lakonisen toteavalla Harveylla on tosi kyseessä. Silti molempien toivo avun saamisesta tuntuu yhtä mahdottomalta. PJ Harvey osuu kuin tarkka-ampuja (Juha Merimaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 3 Lana Del Rey – Video Games

Video ei ole enää saatavilla

Vuoden puhutuimmat huulet? Loppuvuodesta kiisteltiin siitä, oliko jenkkisensaatio Lana Del Rey muuta kuin taidokasta markkinointia, ulkonäköä ja näppärää soundia, jota kuvailtiin esimerkiksi ”gangsta Nancy Sinatraksi”. Osaisiko Lana todella laulaa? Harva kappale kuitenkaan herätti samanlaista kohinaa jopa kriitikkojen parissa kuin kaihoisa Video Games -balladi. (Aleksi Kinnunen)

Kumpi lopulta on pinnallisempi: myyntiartikkelinsa silikonilla silottava viihdeteollisuus vai aitouteen fiksoitunut musiikkijournalismi, joka päätti ruotia Lana Del Reyn vartalon jokaisen millimetrin? Puffattuine imagoineen Lana on toki selvä jatke adeleille, amyille ja duffyille, mutta olennaisin unohtui: vilpittömästi kaunis kappale, joka ei selittelyjä kaipaa. (Joni Kling)

Ei ole mitään uuvuttavampaa kuin keskustelu siitä, mikä popmusiikki on aitoa, mikä ei. Nyttemmin keskustelu on siirtynyt blogijankkaukseen indiemusiikista – niin myös Pitchfork-sensaatio Lana Del Reyn tapauksessa. Kuulkaa: se on aivan samantekevää, sillä Video Games on ainoa tämänvuotinen kappale, joka Adelen biisien lisäksi tullaan 10 vuoden kuluttua muistamaan. (Santtu Reinikainen)

Töröhuuli-Lana on saanut vaihtoehtomaailmassaan luovivat indiediggarit hetkeksi identiteettikriisin partaalle, sillä tämä täysin vastustamaton popiskelmä sopii beigensävyisyydessään vaikka sohvatyynyjen asettelun taustamusiikiksi. Lana on Pitchfork-mankelin läpi puserrettu nuori Katri Helena ja Video Games Katson autiota hiekkarantaa, melankoliapopin ylväs helmi. (Markus Hilden)

Video Games kuvastaa pop-bisneksen kaupallisimman haaran toimintaperiaatetta nerokkaasti. Del Ray on harkittu nukkebrändi, mutta nukelle on tehty niin toimiva biisi, ettei sitä voi sivuuttaa vuoden tärkeimpien kappaleiden joukosta. Retrotunnelma ja kesäillan haikeus verhottuna y-sukupolven lyriikoihin ja Lanan pumpuliseen ääneen iskee kuin mansikat kermavaahtoon. (Niina Virtanen)

Video ei ole enää saatavilla

# 2 Regina – Jos et sä soita

Video ei ole enää saatavilla

Mitä tapahtuu, jos et sä soita laulun kertojalle? Sanoitusten mukaan luultavasti ei mitään kovin dramaattista. Kertoja kun on päättänyt, että niin kirjoitukset kuin puhelinnumerotkin saavat haihtua käsivarsilta ja hatarat muistikuvat pään sisältä jo seuraavaan iltaan mennessä. Unohtaminen on kevyttä ja suloista, mutta tämä kappale ei haalistunut koko vuoden aikana. (Iida Sofia Hirvonen)

Regina vie vastustamattomasti jalat alta kerta toisensa jälkeen. Yli puolet kitaroilla kuorrutetun ihanan levyn biiseistä maistuivat vuoden valioilta, terävimmässä kärjessä Unessa, Haluan sinut, Lepään aalloilla sekä vuoden kotimainen kappale Jos et sä soita. Joskus ja parhaimmillaan vaivattomuus ja taiteellinen huipputaso ovat yhtä. Melkoinen elämän kaunistaja. (Aleksi Kinnunen)

Reginan neljäs albumi tuntui aluksi välityöltä. Soita mulle soi yhdeksän kolmeminuuttisen verran aurinkoista kitarapoppia, jossa ei vaikuttanut olevan rahtustakaan Puutarhatrilogian kunnianhimoisuudesta. Kappale kerrallaan levy kuitenkin voitti puolelleen – huipentuen jokaisella kuuntelukerralla Jos et sä soita -hitin 90-lukuisesti pirskahtelevaan Ride-surinaan. (Antti Lähde)

Regina onnistui parhaiten siinä mitä tuhannet kaltaisensa yhtyeet ja artistit ympäri maailman viime vuonna yrittivät. Jos et sä soita toistaa kahdenkymmenen vuoden takaista kitarapoppia kuulostamatta lattealta tyyliharjoitelmalta. Se on innostunut ja innoittava ja osoittaa, että Reginan virheettömältä tuntuvassa tyylitajussa on myös kosolti heittäytyvää rakkautta. (Mikko Valo)

Istun yliopistolla ja juon automaattikahvia. Selectan valmistama cappuccino on jo haalistunutta, mutta maistuu ihanan vaniljaiselle. Kuuntelen Youtubesta tuota mahdottoman ihanaa ääntä. Haa-a-aa, haa-a-aa. Iisa tuu mun uniin. Uu-u-uu. Kantakaupunki on tähän aikaan vuodesta kylmä ja pimeä. Regina tuo siihen valoa ja lämpöä. Tässä on vuoden 2011 kotimainen kappale. (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 1 M83 – Midnight City

Video ei ole enää saatavilla

En tiedä, mikä se ääni oikein, miten se on tehty ja yrittääkö se imitoida jotain luonnollista? Lintua? Se vain alkaa heti ensimmäisellä sekunnilla, sähköistää tunnelman ja kertoo, että ”hei, minä olen nyt täällä, tästä lähtee jotain ainutlaatuista”. Tästä lähtee vuoden paras kappale, kappale, joka vastoin kaikkia odotuksia päättyy saksofonisooloon. Vuoden paras. (Matti Markkola)

Anthony Gonzalez ei ole kohtuuden ystävä. Uusimmalla albumillaan hän repesi ja nuoli viimeisetkin pisarat jokaisesta pullosta, joka sisälsi jotain eeppistä. Seuraavana aamuna Anthony havahtui. Onneksi hän muisti tehneensä myös yhden hienon jutun. Sen alussa oli hupsu melodiakoukku ja lopussa saksofonisoolo, mutta se sai muutkin kuin Anthonyn eri hyvälle mielelle. (Ville Aalto)

Loistavista koukuista rakentuva vuoden kovin bilebiisi Midnight City lumoaa vielä lukuisten soittokertojen jälkeen ja kuljettaa kuulijansa nimensä mukaisesti tanssimaan keskelle keskiöisen suurkaupungin huumaa. Rasittava vajaaälyinen törähtely on nerokkainta, mitä on hetkeen aikaan kuultu muuten niin unenomaisen tunnelman seassa. Kontrasteja, kiimaa ja kuohuntaa! (Verna Vuoripuro)

Midnight City oli vuoden 2011 huomattavin kappale indien saralla. Se jopa meemiytyi – alalala! Totuus on kuitenkin nettivideota ihmeellisempää: syntikalta kuulostava riffi on oikeasti tehty vain Anthony Gonzalezin ääntä säröttämällä. BBC mainostaa jo kappaleella Lontoon olympialaisia – kenties ajatus leviää ja penkkiurheileva isäsikin tuntee sen syksyyn mennessä. (Niko Vartiainen)

Midnight City on niin tarttuva, niin väkevä, niin yllättävä, niin popdramaattinen, niin koko kehoa nytkyttävä, niin omalaatuinen, niin saksofonisoolosteleva, niin suurieleinen, niin oudosti vinkuva, niin elokuvallinen, niin käsittämättömän hyvä popkappale, etten minä pysty kirjoittamaan siitä mitään järkevää tai analyyttistä. Voin vain tunnustaa tämän ja tanssia. (Santtu Reinikainen)

Video ei ole enää saatavilla

Antti H, Sami ja Tiskijukka hekumoivat bailukulttuurin ytimessä.

Nuorgam onnittelee tässä kuussa viisi vuotta täyttävää tamperelaista Hang the DJ -klubia mitä sydämellisimminsydämellisesti! Juhlan kunniaksi pyysimme HTDJ-kolmikkoa Antti H, Sami & Tiskijukka valitsemaan viisikymmentä klubin kaikkien aikojen suurinta hittiä.

Hang the DJ juhlii syntymäpäiviään ytimekkäällä maailmankiertueella, joka piipahtaa Pietarista (13.10. Club Griboedov) ennen palaamistaan kotipesään Tampereen Klubille, jossa 14.10. on mukana menossa Nuorgaminkin jututtama Marissa Nadler ja 15.10. puolestaan Magenta Skycode. Hang the DJ tanssittaa myös Helsingin Kuudennella Linjalla lauantaina 22.10.

1. Familjen – Det snurrar i min skalle
2. Two Door Cinema Club – Something Good Can Work [The Twelves Remix]
3. Kings of Convenience – I’d Rather Dance With You
4. Mark Ronson feat. Amy Winehouse – Valerie
5. ESG – Dance
6. Robyn – Dancing On My Own [Fred Falke Remix]
7. Arctic Monkeys – When the Sun Goes Down
8. ZZ Top – Sharp Dressed Man
9. Justice – Phantom Pt. II [Soulwax Remix]
10. Cut Copy – Out There on the Ice
11. The Cure – Close to Me
12. Suede – Beautiful Ones
13. Breakbot – Baby I’m Yours
14. M.I.A. – Paper Planes
15. Risto – Rakkauden rock
16. Cats on Fire – Your Woman
17. Nik Kershaw – The Riddle
18. Jackson 5 – I Want You Back [Dimitri from Paris Supa Funk Brakes Mix]
19. TV on the Radio – Wolf Like Me
20. The Strokes – Someday
21. Beck – Loser
22. Radio Dept. – Heaven’s On Fire
23. Lykke Li – I Follow Rivers [The Magician Remix]
24. Prince & the Revolution – Raspberry Beret
25. Blondie – Hanging on the Telephone
26. Pet Shop Boys – Being Boring
27. Boston – More Than a Feeling
28. Jenny Wilson – Let My Shoes Lead Me Forward
29. The Rapture – House of Jealous Lovers
30. Caesars – Jerk It Out
31. Vampire Weekend – A-Punk
32. Caribou – Odessa
33. Phoenix – If I Ever Feel Better
34. PMMP – Pariterapiaa [Uusi Fantasia Remix]
35. Depeche Mode – Enjoy the Silence
36. Bloc Party – Banquet
37. The Cardigans – Lovefool
38. The Knife – Heartbeats
39. Maskinen – Alla som inte dansar
40. Regina – En tiennyt että osaan tanssia
41. Dizzee Rascal – Dance Wiv Me
42. Daft Punk – One More Time
43. Jay-Z – 99 Problems
44. Snoop Dogg – Drop It Like It’s Hot
45. New Order – Bizarre Love Triangle
46. The Police – Roxanne
47. Mylo – Drop the Pressure
48. The Streets – Fit But You Know It
49. Gossip – Heavy Cross [Fred Falke Remix]
50. MGMT – Kids [Soulwax Mix]

Kuuntele soittolista tästä.

82 Mahtavasta Neutral Milk Hotelista muistettava Jeremy Barnes on tehnyt viulisti Heather Trostin kanssa jälleen albumillisen erittäin alkuperäisen kuuloista balkanilaismusiikkia, jonka voi paikantaa ainakin Turkkiin, Kreikkaan ja Romaniaan. Tällä kertaa mukana on myös ripaus meksikolaisvaikutteita, joita Balkanilla imettiin viime vuosisadan alkupuolella. Ympyrä siis sulkeutuu osuvasti: onhan Cervantine nauhoitettu bändin syntysijoilla New Mexicossa. Albumi on loppua kohden edeltäjiään seesteisempi, mutta se ei tarkoita, etteikö yhtyeen musiikki soisi silti väkevänä ja ilmaisuvoimaisena. Ehkäpä seuraavalle julkaisulle voisi tulla silti joku villimpi uusi näkökulma? (Juho Kaitajärvi)

Video ei ole enää saatavilla

Discodeine: s/t
Dirty

68 Kahden ranskalaistuottajan, Benjamin Morandon ja Pilooskin, bändiprojektin esikoisalbumi on miellyttävän napakkaa ja hauskan muovista house- ja elektropoppia, joka kuitenkin jää ruuhkaisilla markkinoilla jalkoihin silkkaa kasvottomuuttaan. Albumin selkeästi paras kappale on sen avaava Singular, Hot Chipin Ready for the Flooria ja LCD Soundsystemin Time to Get Awaytä yhdistelevä tanssipala, johon Flow’hun saapuvan Matias Aguayon paheelliset huokailut tuovat ylimääräistä särmää. Taustamusiikkina toimivan levyn toinen hittitäky on Synchronize, pykälää mitäänsanomattomampi popralli, jonka laulaa autopilotin päälle kytkenyt Jarvis Cocker. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Discodeine – Singular feat. Matias Aguayo

Dum Dum Girls: He Gets Me High EP
Sub Pop

78 Kalifornian garagerock-ympyröistä tunnetun Dee Deen (Kristin Gundred) johtama Dum Dum Girls on parantanut ilmaisuaan julkaisu julkaisulta, eikä uusi He Gets Me High EP tee poikkeusta. The Rolling Stonesin 19th Nervous Breakdownia mukailevalla kertosäemelodialla viettelevä avausraita Wrong Feels Right on säröiseen ja spectoriaaniseen ilmaisuun erikoistuneen yhtyeen tähänastisen uran kohokohtia, eikä täysin puskista tullut tulkinta The Smithsin There Is a Light That Never Goes Out -klassikosta ole sekään hullumpi. Raikas versio tuhansien indiediscojen puhkisoittamasta illan viimeisestä paljastaa Dee Deen taidot suurten tunteiden tulkkina: hän tuo esiin kappaleen sanoituksen seksuaalisesti latautuneen, mutta epävarman toivonpilkahduksen, kun Morrisseyn alkuperäistulkintaa riivasi ujous ja ahdistus. Toisin kuin monille muille Shangri-Lasilta ja The Jesus & Mary Chainilta vahvasti lainaaville yhtyeille, Dum Dum Girlsille voi povata loistavaa tulevaisuutta jo tähänastisen näytön perusteella. Yhtye retroilee hillitysti ja pitää pääpainon vahvoissa sävellyksissä pastissien sijaan. (Juho Äijö)

Video ei ole enää saatavilla

Dum Dum Girls – There Is a Light That Never Goes Out

Lykke Li: Wounded Rhymes
EMI

82 Ruotsalainen Lykke Li harppaa kakkosalbumillaan komeasti eteenpäin esikoisen pikkusievästä orgaanisesta indiestä kohti vahvoja ja ajattomia lauluja. Juuri ajattomuus on hienojen sävellysten ohella Wounded Rhymesin kantavia voimia: tämä ei ole mitään trendimusiikkia, vaikka niin voisikin luulla. Hienoimmillaan, kuten musertavan kauniissa Love Out of Lustissa, haikea sävelmä leijailee kumisevien rumpujen tahdissa jylhästi kuin tuntureilla tai preerialla etsiskellen. Hieno onnistuminen ja odotusten ylittäminen. (Aleksi Kinnunen)

Video ei ole enää saatavilla

Noah & the Whale: Last Night on Earth
Mercury

61 Orkestraalisesta indiefolkistaan tunnettu lontoolaisyhtye sukeltaa kolmannella albumillaan pää edellä valtavirtaan. Muodikkaiden AOR eli adult oriented rock -vaikutteiden sijaan bändi on maustanut musiikkiaan MOR- eli middle of the road -sävyillä. Levyn ensimmäinen single, The Kinksiä (Lola) ja Tom Pettyä (Don’t Come Around Here No More) nokkelasti lainaava L.I.F.E.G.O.E.S.O.N., esimerkiksi puhkuu sellaista yleispositiivista yhteislauluhenkeä, joka on ennenkin nostanut kulttibändejä klubikiertueilta stadioneille. Eaglesin ja Warren Zevonin pehmoamericanan hengessä rullaava Waiting for My Chance to Come ja Coldplayn lailla rytmittelevä Life Is Life ovat vähän liiankin mukavan albumin muut tähtihetket. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Noah & the Whale – L.I.F.E.G.O.E.S.O.N.

Pelle Miljoona & JJU Jousiensemble: Halki ajan ja rakkauden
Fanfaari

58 Halki ajan ja rakkauden peittää Pelle Miljoonan tuotannon jousikuorrutukseen, kun miehen tueksi astelee kahdeksanhenkinen kamariorkesteri. Toteutus ei ole pompöösi, pikemminkin tuttavallinen. Sikermän pääpaino on tuntemattomammissa tunnelmapaloissa, jotka paljastavat Pellen sydämen suureksi ja tulkintarekisterin rajalliseksi. Jouset myötäilevät Pellen humaania sanomaa pehmeästi ja ymmärtäen, mutta laulun ja soittimien täydellinen liitto toteutuu vain paikoin. Vika ei ole sovituksissa tai täydellä tunteella laulavassa maestrossa, vaan alkujaankin hankalassa yhtälössä. Kiihkeämmät klassikot eivät lähde hyvästä yrityksestä huolimatta tarpeeksi energiseen liitoon, ja hitaampiin paloihin jouset tuovat melko vähän uutta. Levyn päätteeksi Hyvää yötä maailma soi tosin avarampana kuin koskaan ja muistuttaa, että myös Pellen herkempi tuotanto kestää parhaimmillaan erinomaisesti aikaa. Kyyniset kuitenkin karttakoot. (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

Tsembla: Fauna
Ikuisuus

85 Turkulaisen Tsemblan instrumentaalimusiikki ei ehkä ole oikeassa seurassa poplevyjen vieressä arvioituna. Se lähenee oikeastaan äänitaidetta ja sijaitsee samalla jatkumolla kuin Brian Enon 1970-luvun puolivälin tuotanto ja Animal Collective, tosin tässä tapauksessa biiteistä ja laulusta riisuttuna. (Kappaleessa Nisäkkäiden kaupungit en tosin voi välttää kuulemasta kaikuja Massive Attackin Teardropista). Albumin nimen mukaisesti luvassa on runsaasti lintujen laulua ja muitakin trooppisilta eläimiltä kuulostavia äännähtelyjä. Eksoottiset soundit, joista voi tunnistaa ainakin sormipianon, maalavat yhdessä syntikan, efektien ja sampleluuppien kanssa hitusen nyrjähtänyttä, mielikuvituksellista maisemaansa, joka ei taida sijaita meidän pallollamme. Faunan kohdalla taiteellisuus ei rajoitu vain musiikkiin: siitä on toistaiseksi julkaistu vain vinyylipainos, jossa on erittäin hienot, käsin painetut kannet. (Juho Kaitajärvi)

Video ei ole enää saatavilla

25-vuotiaan ruotsalaisen ympärillä leijuu outouden ja ulkopuolisuuden aura. Konserttitilanteessa katsoja ei aina oikein tiedä miten suhtautua piskuiseen kummajaiskeijuun – rohkeasti innostuen vai varautuneesti ympärilleen vilkuillen?

Lykke Lin esikoisalbumi Youth Novels (2008) oli hämmentävä kokoelma kokeellisesti kompuroivaa ja hauraasti huokailevaa popmusiikkia.

Se oli toivottoman epätasainen, mutta ehkä juuri siksi niin kiinnostava kokonaisuus; joka tapauksessa se sai muun muassa Primal Screamin, N.A.S.A.:n, Röyksoppin ja Kleerupin turvautumaan laulajattaren palveluihin.

Jos Youth Novels lähinnä herätti kysymyksiä, antaa maaliskuussa ilmestynyt Wounded Rhymes -albumi niihin yhden ja ainoan oikean vastauksen: juuri nyt Lykke Li on paitsi yksi Ruotsin, myös yksi koko maailman kiinnostavimmista poptähdistä.

Elokuussa Lykke Lin voi nähdä Helsingin Flow Festivalilla.

Video ei ole enää saatavilla

Lykke Li – I Follow Rivers