Lady Gaga – syntynyt normaaliksi.

Lady Gagan oli aika kirjoittaa itselleen anthem ja tarjota kädenojennus yleisölleen. Ottaessaan teemaksi oman outoutensa Gaga myös ensimmäistä kertaa normalisoi itsensä.

”My mama told me when I was young
We are all born superstars
She rolled my hair and put my lipstick on
In the glass of her boudoir”

Born This Way -albumin nimisingle edustaa tärkeää, odottamatonta ja ehkä välttämätöntäkin käännettä Lady Gagan uralla.

The Famen ja sitä seuranneen, esiasteensa kaikilla tasoilla päihittäneen The Fame Monster -levyn jälkeen Gagan kaiken huomioarvon ominut substanssi oli hänen outoutensa. Fame Monsterin sisältäessä Gagan taitavimmin kirjoitetut popnerokkuudet koskaan, oli artistin ensisijainen rooli silti olla friikki. Siksi Born This Way -albumi petti ainakin kriitikoiden ennakko-oletukset – hänen odotettiin luovan jonkin vielä merkillisemmän ruumiillistuman.

Tuo ruumiillistuma oli Gagan ja moottoripyörän hybridi levyn parjatussa kansikuvassa. Se rinnastuu kiistatta yhtä huonomaineiseen David Bowien Diamond Dogsiin, jolla viileän futuristisen sivupersoonan kehittänyt avaruusolento yllättäen kasvatti itselleen koiran alavartalon ja siirtyi brittiläisten analyyttisten scifiklassikkojen namedroppaamisesta lapsellisesti sarjakuvamaisen losangelesilaisen kauhurockin pariin.

Madonna taas keskeytti parhaan luomiskautensa Evita-turhamaisuusprojektilla kehittääkseen itselleen kansanäitimäisen musikaalitähden auran, sinetöidäkseen itsensä ikoniksi, tullakseen pyhitetyksi. Uskonnollisella kuvastolla koko uransa leikiteltyään tämä sai viimein kanonisoinnin arvokkaimmalta ja vaikeasti miellytettävimmältä mahdolliselta fanidemografialta: konservatiivisilta homoilta. S&M-klubilla bilettävästä halvan populaarikulttuurin inhottavasta oudokkeesta kasvoikin sisäsiistin maun (lue: yläluokkaisen kitschin ja poliittisen negligenssin) kruunaama ”dame”.

Born This Waylla Lady Gagan oli vuoro normalisoida itsensä. Albumi oli jotain konventionaalista. Ei vielä Joannen (2016) liiankin selkeää countrytähti-performanssia, mutta silti ison rahan amerikkalaista viihdettä. Sellaisenakin se on kiinnostava tuotos ja käännekohta Gagan uralla.

Konventionaalisuus kuitenkin liittyy juuri Gagan fanisuhteeseen, hän ei ole enää yleisönsä tavoittamattomissa ja yläpuolella, vaan laskeutuu heidän pariinsa. Fanisuhteessa tämä vaihe on konsumoinnin hetki: Born This Wayn musiikkivideon introssa Gaga toteaa tämän olevan ”Mother Monsterin” synty – idolista tulee nyt osa yleisöään, yksi meistä. Tähän perheyhteyteen suuri osa popmusiikista perustuu.

Ja koska Gagan rooli on ollut hänen mutanttimainen olemuksensa, hänen kuriositeettinsa, koska hän on ”hirviö”, hänen täytyy sanoa syntyneensä sellaiseksi. Tämän itseääntoteuttavan havainnon, tämän uusindividualistisen ja uusepäyhteiskunnallisen emansipaationarratiivin taustalla kuuluvat selfhelp-kliseet sisäisen kauneuden ja ulkoisen upeuden rinnasteisuudesta ja peiliin katsomisen tuottamasta hybriksestä. Sillä peili ei edusta omakuvaa, itseä, vaan toista. Peili on yleisö.

Gaga hyväksyttää itsensä muilla hyväksymällä itsensä. Yleisönsä kautta hän on ”content”, hän syleilee outouttaan, tuota luontevinta tapaa olla Hän. Ja koska Gaga ei enää ole vieras omassa kehossaan, omassa läsnäolossaan, hän muuttuu tavanomaiseksi. Ulkopuolisuudesta tulee uusi normi. Hänestä tulee barokkinen sarjatuotantomaljakko, musiikillinen Kauko Röyhkä.

Born This Way on viileästi vastaanotetulta albumilta oikealla hetkellä lohkaistu helmi. Se on voitokas, riemuisakin popkappale. Laulunkirjoittamista, jollaiseen Gaga ei sittemmin ole yltänyt. Samalla on kuitenkin myönnettävä sen olevan askel takavasemmalle. Se parfymoi hänen tuotantonsa vaahtobileiden tuoksuiseksi, sanitoi sitä kuluttavat LGBT-yleisöt euroviisukelpoisiksi, ja ennen kaikkea pitopalvelee niitä karnevalisoinnin tarpeita, joilla puristetaan ”hirviöys” hyväksyttävään muottiin.

Video ei ole enää saatavilla

542 miljoonaa Youtube-katselua ja silti sija 71? Voi pettymysten pettymys!

Onko Lady Gagan ja kuuluisuuden välinen avioliitto luotu vain särkymään?

”Rah-rah ah-ah-ah!
Ro-mah ro-mah-mah
Gaga ooh-la-la!
Want your bad romance”

Lady Gaga on kiinnostavinta, mitä populaarikulttuuri on meille tarjonnut sitten Michael Jacksonin hullujen vuosien. Hän on arvoituksellinen, kunnianhimoinen ja lahjakas. Kukaan ei tiedä, onko Gaga lintu vai kala. (Sosiaalisessa) Mediassa keksitään kilpaa merkityksiä Gagan kaikelle tekemiselle. Mistä tuo säe kertoo? Mitä hän tuolla asulla haluaa sanoa? Millainen hän on oikeasti?

The Fame Monster -minialbumilla kuultava Bad Romance kiillotti jo Poker Facella (2008) hyvin lähelle täydellisyyttä päässeen ruotsalaistuottaja RedOnen ja Gagan perussoundin briljantiksi timantiksi. Kappaleet ovat keskenään hyvin samanlaisia musiikillisesti, mutta Bad Romancesta tekee kiinnostavamman sen sanoitus, joka luultavasti kertoo Gagan vaikeasta suhteesta julkisuuteen. Hän elää ja hengittää huomiota – ilman sitä hän ei olisi poptähti.

Ja poptähti Lady Gaga haluaa olla. Hän lauloi samasta aiheesta myös fantastisella Paparazzilla (2008) – itse asiassa koko The Fame -albumipari ammentaa paljon kuuluisuuden iloista ja kiroista – mutta Bad Romancella julkisuus on vienyt maailmaansa niin, ettei menneisyyteen ole paluuta. Nyt katsotaan, miten pitkälle tämä repivä parisuhde kantaa:

”I want your love
And I want your revenge
I want your love
I don’t wanna be friends”

Kamppaillakseen kuuluisuuden kanssa Gagan on täytynyt laittaa itsensä likoon sataprosenttisesti ja synnyttää todellinen populaarikulttuurin supersankari. Hänen on yksinkertaisesti ollut pakko verhota sielunsa. Ja parhaiten se onnistuu muodin avulla – muodin, jonka tehtävä on luoda illuusioita.

”Walk, walk fashion baby
Work it, move that bitch crazy”

Täten Gaga on itsekin taideteos, satojen tuhansien muodista kiinnostuneiden ja siitä elantonsa saavien muusa. Jokainen suunnittelija haluaa vaatteensa Gagan ylle, koska hän edustaa kaikkea, mitä muotikin: suvereeniutta, asennetta ja tinkimättömyyttä. Omien parhaiden puolien korostamista.

Gaga on kerännyt valtavan seuraaja-armeijan olemalla kulmikas kiiltokuvaolento. Hänessä on yhtä aikaa jotain inhimillistä ja jotain tavoittamatonta, jota ihannoida. Jokainen voi halutessaan samaistua Lady Gagaan iästä, sukupuolesta, musiikkimausta tai elämäntilanteesta riippumatta.

Stefani Germanotta on vienyt poptähteyden kenties pidemmälle kuin kukaan koskaan. Toivottavasti Lady Gaga särkyy palasiksi mahdollisimman kivuttomasti.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Lady Gagalta äänestettiin myös kappaleita Poker Face ja Telephone.

Joku roti olla pitää, Rihanna tietää.

Tyttöpopkeskiviikko on viikottainen katsaus, jossa paneudutaan tyttöpopin maailmaan pintaa syvemmältä mutta pintaa unohtamatta. Sarja päättyy viikon päästä.

Tyttöpop on kurinalaista, tiukkaa treeniä ja tinkimätöntä otetta vaativaa suorittaista. Kenties siksi ei ole ihme, että sadomasokistinen kuvasto on löytänyt tyttöpopin maailmasta luontevan paikkansa. Tämän juttusarjan kuluessa pyrin osoittamaan, että balettikorot, sitomisleikit ja kumi ovat yhtä keskeinen osa tyttöpopin sielunmaisemaa kuin cheerleaderit ja diivaposeeraukset.

Rihanna, Christina Aguilera, Lady Gaga & Kerli

Kumi, nahka ja kuri

Lady Gaga on viljellyt sadomasokistista kuvastoa monilla eri biiseillä ja videoilla: kappaleessa Poker Face sanotaan, että hauskaa on vain jos se sattuu, Bad Romancen videolla fetissivetimet sulautuvat osaksi laajempaa, nykytaiteesta ja muodin maailmasta ammentavaa kokonaisuutta, ja Paparazzin videolla päästään jo sairaalatarvikkeiden ja vammaisuuden estetisöimiseen.

Tämä ei jäänyt huomaamatta. Rihanna lähti leikkiin mukaan ytimekkäästi nimetyllä kappaleella S&M.

Video ei ole enää saatavilla

Videon ydinmetafora koskee artistin suhdetta lehdistöön: toimittajilla on suukapulat, mutta samalla artisti liimataan kelmulla seinään. Rihanna on domina, mutta joutuu silti alistumaan nöyristelevän lehdistön joukkovoiman alla.

Liveversiossa kappaleesta on mukana Britney Spears. Esitys on vuoden 2011 Billboard Music Awardsista.

Video ei ole enää saatavilla

Christina Aguileran S&M-video on biisistä Not Myself Tonight.

Video ei ole enää saatavilla

Samaan tapaan kuin Rihannakin, Aguilera ottaa vuorotellen dom- ja sub -roolin. Taustatanssijoiden ympäriöimänä hän hallitsee, mutta seuraavalla hetkellä hän onkin lattialla lähestymässä koiranruokakuppia. Bonuspisteitä video saa kullalla ja jalokivillä koristellusta glitterbondagesta.

PVC, nahka ja korkosaappaat ovat popvideopuvustuksessa niin peruskamaa, ettei niillä vielä erotu joukosta. Siihen tarvitaan balettikorkkarit. Ne ovat fetissijalkineita, joissa korko on nostettu niin ylös, että jalka on balettitanssijatyyliin varpaiden varassa.

Balettikorkkareita voi tarkastella Beyoncén videolla Green Light. Itse asiaan päästään ajassa 1:12.

Video ei ole enää saatavilla

Fetissiuskottavat korkkarit esiintyvät myös virolaisen purkkagoottiartisti Kerlin videolla Walking on Air.

Video ei ole enää saatavilla

Kerli on muutenkin videoillaan ja keikoillaan hankalien jalkineiden ystävä, eivätkä kengät paljoa tätä hankalammiksi pääse. Kenties siksi ne sopivatkin parhaiten kivisängyllä makailuun, kuten ajassa 2:03.

Yhteenveto

Mitä on sadomasokismi? Tähän asti käsiteltyjen videoiden perusteella se on ennen kaikkea fetissivetimiä ja estetiikkaa, joka näyttää niin upealta, että sitä sopii viljellä kaikkialla. Vallan ja seksin yhdistelemää voi vähän tapailla vielä koreografioissa ja esiintyjän asenteessa, ja paketti onkin valmis.

Lady Gagan Paparazzi-videolla seksiin liittyvät valtapelit liitetään artistin ja lehdistön suhteeseen, samalla tavalla kuin Rihannankin biisissä S&M. Tällä kertaa meininki on kuitenkin kipeämpää. Videolla ei lainata S&M:n pintaa, vaan mennään jonnekin syvemmälle. Kuten monilla muillakin Lady Gagan videoilla, artistia riepotellaan.

Video ei ole enää saatavilla

Juhana Pettersson on kirjailija, toimittaja ja roolipelitaiteilija. Kirjoittajan ensimmäinen romaani Sokerisamurai ilmestyi maaliskuussa 2013 (Into Kustannus) ja sijoittuu tyttöpopin maailmaan. Läsnä Twitterissä ja Facebookissa.

Glukoza loihtii eloa vaikka animaatiohahmoihin.

Tyttöpopkeskiviikko on viikottainen katsaus, jossa paneudutaan tyttöpopin maailmaan pintaa syvemmältä mutta pintaa unohtamatta.

Kuka haluaa ihmisen, kun voi saada elämää suuremman, elämää ohuemman kiiltokuvan tai piirroshahmon? Poptähtien imagoja rakennetaan usein muovista, mutta paikoin itse tähtikin on puhdasta plastiikkia. Tai ainakin yrittää olla. Tämän juttusarjan kuluessa pyrin nostamaan esille muovia ja muistuttamaan siitä, kuinka paljon hauskempaa Barbie-nukeilla on.

Glukoza & Lady Gaga

Popin sarjakuvahahmot ja muukalaiset

Vuonna 2002 uransa aloittanut venäläislaulaja Glukoza starttasi piirroshahmona. Tai sellainen ainakin on hänen varhaisissa musiikkivideoissaan esiintyvä persoona:

Video ei ole enää saatavilla

Ensimmäisen videon nimi on Nenavizhu (”Vihaan”). Glukozan lauluääni ja biisin lallatteleva tyyli tekevät artistista entistä karikatyyrimäisemmän.

Tietokoneanimoitu Glukoza toistui videosta toiseen. Paras on nimeltään Schweine, joka oli mukana myös videopelin GTA IV soundtrackillä. Siinä Glukoza on vapaustaistelija, joka sotii sika-Hitleriä vastaan.

Video ei ole enää saatavilla

Kun oli ensin tottunut videoissa esiintyvään animaatio-Glukozaan, oli outoa nähdä keikkavideoita.

Video ei ole enää saatavilla

Kukas tämä henkilö on? Miksi piirroshahmon biisiä laulaa ihminen? Kappale on edelleen Schweine, tällä kertaa englanniksi.

Toki ihminenkin voi tehdä itsestään karikatyyrin. Tästä paras esimerkki on Lady Gaga. David Bowie oli avaruuden muukalainen, joka on pudonnut keskuuteemme taivaalta. Myös Lady Gaga edustaa vierasta maailmaa, mutta paljon eksoottisempaa kuin joku taivaalla killuva planeetta. Lady Gaga esittää olevansa kotoisin nykytaiteen ja muodin maailmasta.

Video ei ole enää saatavilla

Biisi on Paparazzi. Videolla toistuu useissa Lady Gagan videoissa esiintyvä asetelma, jossa Gaga on puolustuskyvyttömässä, alisteisessa tai riippuvaisessa asemassa. Tällä kertaa hänet yritetään murhata, jonka jälkeen hänestä tulee rampa.

Lady Gaga on tunnettu erityisesti keikkojensa ylimaallisesta spektaakkelista. Tässä sama biisi vuoden 2010 VMA Awards -tapahtumasta:

Video ei ole enää saatavilla

Lady Gaga on näppärästi ottanut wow-taiteen ja erityisesti muodin estetiikkaan kuuluvan suurellisen absurdismin näppärästi osaksi omaa tyyliään. Hänen tapauksessaan siihen kuuluu tietty huumorittomuus. Herkkä pianonkilkuttelu jättimäinen pinkki rusetti päässä ei ole mikään naurun asia! Se, että kaikki absurdeimmatkin jutut tehdään aina täysin tosissaan, on tärkeä osa Lady Gagan viehätystä.

Video ei ole enää saatavilla

Biisi on Marry the Night.

Karikatyyrisen pophahmon ongelma on samaistumispinnan puute. Aitouden estetiikkaa tavoitellaan, koska sen myötä kuuntelija kokee tuntevansa poptähden ihmisenä. Sen myötä musiikki merkitsee hänelle enemmän.

Ehkä karikatyyrin rajat tulivat Glukozallakin vastaan. Uudemmalla matskulla piirroshahmotyylistä on luovuttu:

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen nimi on High Sign. Venäjänkielisen version nimi on Взмах:

Video ei ole enää saatavilla

Yhteenveto

Karu totuus on, että animaatio-Glukoza on hauskempi kuin ihmis-Glukoza. Lady Gagasta voitte vetää omat johtopäätöksenne. Tässä pre-Gaga Stefani Germanotta, flyygelitunnelmissa:

Video ei ole enää saatavilla

Kumpi voittaa, tuo vai kappale Telephone (feat. Beyoncé):

Video ei ole enää saatavilla

Huomatkaa erityisesti alussa esiintyvät palavista röökeistä kootut aurinkolasit.

Juhana Pettersson on kirjailija, toimittaja ja roolipelitaiteilija. Kirjoittajan ensimmäinen romaani Sokerisamurai ilmestyy 13.3.2013 (Into Kustannus) ja sijoittuu tyttöpopin maailmaan. Läsnä Twitterissä ja Facebookissa.

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 41 Thurston Moore – Benediction

Tuskinpa yksikään toinen vuonna 2011 julkaistu kappale keräsi julkaisemisensa jälkeen vastaavaa merkitysten painolastia kuin Thurston Mooren Benediction. Mooren ja yhtyetoverinsa Kim Gordonin avioerouutisen jälkeen akustisen kitaran kannattelema popkaunokki kuulosti vielä astetta riipaisevammalta, varsinkin sen viimeiset rivit: ”I know better than to let you go.” (Ville Aalto)

Video ei ole enää saatavilla

# 40 Metronomy – Everything Goes My Way

AOR-vaikutteista indietä ihanampaa on indievaikutteinen AOR. Sen kypsästi tuotettuun pehmeyteen erikoistui Metronomyn turhan niukalle huomiolle jäänyt The English Riviera -levy. Everything Goes My Wayn veltto poljento on kuin suoraan Fleetwood Macin Dreamsistä, ja lauluvuoroakin lainaa stevienicksmäisesti rumpali Anna Prior. Thunder only happens when it’s raining! (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

# 39 The Rapture – How Deep Is Your Love

Eräs kesän upeimmista hetkistä tapahtui, kun kaiuttimista kuului ensimmäisen kerran tämä diskohelmi. Ensitahdeista alkaen oli selvää, että tässä kuunnellaan nyt jotain erityistä, eikä biisin lumo ole haihtunut tippaakaan. Thong Song -konnotaatio nosti arvostuksen lähes toiseen potenssiin. Biisi, jossa handclapsit sekä hallelujahit ovat tasan tarkkaan kohdallaan. (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

# 38 St. Vincent – Cruel

Cruelissa tuntuu kummittelevan näpistettynä ainakin neljä eri laulumelodiaa, joita en pysty paikallistamaan mihinkään. Annie Clark pelaa kuulijaansa kuin musiikillinen pokerihai ja vie kaikki rahat. Habitus pysyy viileähkönä, välillä kitarasoolo bluffiksi: julmettu sydänrosmo valloittaa puolelleen. Seireeninkutsu vaikenee vasta, kun eukko on haudattu pihamaalle. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

# 37 Lady Gaga – The Edge of Glory

Vaikka Born This Way -albumi ei ollut aivan toivottu jymypaukku, löytyi lihaksikkaalta levyltä monta hienoa hetkeä. Vuoden mahdollisesti komeimmat valtavirtapopsekunnit koettiin levyn vastustamattomimman kappaleen kliimaksissa, jossa edesmenneen Clarence Clemonsin tuuttailu yhtyy ekstaattiseen tanssipoppiin. Alkaa videon noin kolmannen minuutin kohdalla. Ihanata! (Aleksi Kinnunen)

Video ei ole enää saatavilla

# 36 Florence + the Machine – What the Water Gave Me

Florence Welchillä on huiman keuhkokapasiteettinsa lisäksi ymmärrystä siitä, miten kappaleet tulisi rakentaa. Tässä biisissä on malliopillinen draamankaari: Welch huokailee ja huutaa vuorotellen pitäen mielenkiinnon yllä loppuun asti. Kappale on mystinen, kaunis ja upottava, se houkuttelee vaikka uhkuu myös vaaraa. Biisi on täydellinen vastakohtien leikkauspiste. (Auroora Vihervalli)

Video ei ole enää saatavilla

# 35 John Maus – Cop Killer

Kun on toipunut siitä pienestä pettymyksestä, että kyseessä ei olekaan taideteorioiden läpi valutettu versio Ice-T:n johtaman Body Countin 1990-luvun alun Yhdysvaltoja presidenttitasolla kuohuttaneesta kaimakappaleesta, voi keskittyä miettimään olisiko tämä John Mausin kirkossa kaiutettu taidepop aiheuttanut viitteensä kaltaista kohua kaksi vuosikymmentä sitten. (Mikko Valo)

Video ei ole enää saatavilla

# 34 Cut Copy – Take Me Over

Australialaiselektropoppareiden Zonoscope-albumi oli hieno, vaikka levy ei herättänytkään samanlaista kollektiivista kiimaa kuin läpimurtolevy In Ghost Colours. Alkupään hittiputkesta korvaan tarttui erityisesti Take Me Over, jonka yksi jos toinenkin kuuli muistuttavan Paul Simonin You Can Call Me Alia, Men at Workin Down Underia sekä Fleetwood Macin Everywhereä. (Aleksi Kinnunen)

Video ei ole enää saatavilla

# 33 Jare & Villegalle – Mitä sä siit tiiät (feat. Ruudolf & Karri Koira)

Ostin kesällä melko kalliin yhden koon lippiksen. Sitten JVG, Rudy ja Koira veivät yhden biisin voimin ne kertaheitolla pois tyylistä. Olisi harmittanut enemmän, mutta tämän huikean biisin kuunteleminen toistakymmentä kertaa päivässä helpotti mielialaa kummasti. Missä ihmeessä viipyy Karri Koiran soololevy? Suomen Nate Dogg ansaitsee tulla tunnustetuksi omillaan. (Tommi Forsström)

Video ei ole enää saatavilla

# 32 Radiohead – Bloom

King of Limbs oli valitettavasti turhan tynkä ja vain puoliksi upea levy. Onneksi saimme sentään muutaman Radioheadin merkittävyyttä puolustavan hienon kappaleen. Kosmisen avarasti tutkiskeleva levyn avausraita Bloom sekä videobiisi Lotus Flower jäivät pahiten kutittelemaan päätäni. Vesi kielellä odotan jo kesän keikkoja, joilla kuultaneen paljon KoL-materiaalia. (Aleksi Kinnunen)

Video ei ole enää saatavilla

# 31 Fleet Foxes – Bedouin Dress

Fleet Foxes maustaa Beduin Dressissa Byrds-henkisiin lauluihin ja leijuvaan folkkiin pohjaavaa indietänsä Lähi-itä-vaikutteilla. En osaa sanoa, mikä tässä kappaleessa vetoaa eniten: ihanasti heläjävät stemmat, kevyen progressiivis-psykedeelinen folk-poljento vaiko itämainen viululinja? Ehkäpä näistä elementeistä yhdessä siittyvä oudon epätodennäköinen täysosuma? (Sami Sankilampi)

Video ei ole enää saatavilla

# 30 James Blake – A Case of You

Yleisen ohjenuoran mukaan Joni Mitchelliä ei kannata lähteä coveroimaan. Vaisto sanoo, ettei siitä selviä kunnialla. Tätä neuvoa ovat monet typerykset uhmanneet. James Blakekin sokaistui suuruudenhulluuksissaan, mutta lahjakkaana miehenä onnistui välttämään täystuhon. Blaken A Case of You on kaunis, hento ja persoonallinen cover, joka tekee Mitchellille kunniaa. (Auroora Vihervalli)

Video ei ole enää saatavilla

Yli 64 miljonaa myytyä julkaisua. Yli 42 miljoonaa Facebook-fania. Yli miljardi musiikkivideon katselua YouTubessa. Googlen haetuin nainen. Arviolta 90 miljoonan dollarin tienestit ennen kahdettakymmenettäviittä ikävuotta. Faneja päiväkotilapsista homobaarien nallekarhuihin.

Mitä vittua populaarikulttuurin pirstoutumisesta viime vuodet sönköttäneet kulttuurintutkijat? Eihän kenenkään enään 2000-luvulla pitänyt olla mahdollista saavuttaa kaikki rotu- ja kansanluokat läpäisevää suosiota?

WTF, Stefani Joanne Angelina Germanotta? Miten ihmeessä olet saanut luoduksi Lady Gagan kaltaisen superlatiivien artistin, joka hittibiisissään laittaa amerikkalaisteinit tanssimaan saksofonisoololla kuorrutettua euroviisuhumppaa?

Video ei ole enää saatavilla

RIP saksofonin edellisessä kappaleessa soittanut Clarence Clemons.

Miten nopeasti kaikki onkaan tapahtunut. Vielä neljä vuotta sitten Stefani Germanotta oli tähteydestä haaveillut newyorkilaismimmi, joka kiersi Amerikkaa New Kids on The Blocin lämppärinä.

Vielä loppukesästä 2009 tilanne oli odottava. Tuolloin astelin Helsingin Kulttuuritalolle tarkoitukseni chekata yksi hassuista hatuista ja anteliaasta pakaraosastosta tunnettu uusi poptähtönen, jolla oli hyvä hitti.

Video ei ole enää saatavilla

Kaksi tuntia myöhemmin astuin ulos Kulttuuritalosta vakuuttuneena siitä, että tältä samalta on täytynyt tuntua niistä, jotka aikanaan näkivät samalla lavalla Jimi Hendrixin, Led Zeppelinin tai Queenin. Tähti oli syttymässä.

Nyt hän on 2000-luvun suurin poptähti.

Lady Gagalla saattaa olla – nykyään – taustalla maailman parhaista brändinrakentajista koostuva markkinointikoneisto, mutta missään ei ole kiistetty sitä, että Germanotta itse on harvinaisen lahjakas visionääri, määrätietoinen työnarkomaani, jolla on todellista valtaa roolihahmoaan koskevissa päätöksissä. Toisin kuin monet muut isojen tuotantoketjujen lopputuotteet, hän on aktiivisesti mukana musiikkinsa luomisessa.

Kaikki, jotka ovat nähneet Gagan livenä, tietävät, että nuori nainen on taitava, karismaattinen esiintyjä, uuden vuosituhannen stadionpoptähti, joka pystyy muuttamaan kolkon jäähallin sekä mahtipontiseksi friikkisirkukseksi että intiimiksi klubiolosuhteeksi. Se tuskin olisi mahdollista, jos Gaga olisi pelkkä musiikkikoneiston ohjailema sätkynukke.

Lady Gagaa on syytetty muoviseksi tuotteeksi, jossa ei ole mitään uutta tai aitoa. Artistiksi, jota ei olisi edes olemassa ilman Madonnaa, Grace Jonesia, Michael Jacksonia tai kymmeniä muita, joiden vaikutteet ihmiset hänessä näkevät.

Se kaikki on totta. Lady Gaga on artisti, jossa peilautuu koko länsimaisen popmusiikin historia.

Hän on artisti, joka kiivennyt jättiläisten hartioille. Nyt hän seisoo siellä omana ylväänä itsenään ja on tuleva hallitsemaan vielä pitkään.

Video ei ole enää saatavilla

Elipä kaukaisessa valtakunnassa monta monituista vuotta sitten keisarinna, joka rakasti vaatteilla koreilua niin paljon, että mielellään lainaili huikentelevaisia hepeniä naapurivaltiota jo vuosikymmeniä hallinneelta kummitädiltään. Lainapuvuissa keisarinna kulki köyhän kansansa keskuudessa kuitenkin niin koppavana, että eräänä iltana sydämistynyt kummitäti päätti antaa opetuksen isottelevalle suojatilleen ja lähetti lakeijansa hakemaan suuren paraatin aattoiltana kaikki lainavaatteensa takaisin.

Poloinen keisarinna heräsi juhla-aamuun alastomana vuoteessaan, kaikki kaapit tyhjinä, kun kaduilla kansa jo hurrasi vaatien valtiatartaan näytteille. Hädissään keisarinna säntäsi keittiöön, poimi suurelta leikkauspöydältä paistamattomia pekoniviipaleita sulojensa suojaksi ja asteli syvästi häpeillen ulkona odottaviin avovaunuihin.

Kuin katkaisimesta väännettynä kansa vaikeni ja tuijotti järkyttyneenä keisarinnaansa. Tuoko oli heidän rakastamansa hallitsijatar, häpeästä punasteleva pikkutyttö, joka oli hädissään pukeutunut aamupalaansa? Väen keskuudessa nousi uhkaava supatus, kädet puristuivat nyrkkeihin ja kulmat kurtistuivat rypyille. Mutta silloin äänensä korotti eräs pikkutyttö:

”Miten rohkea muodinvastainen lausunto”, tyttö huudahti.

”Eipäs ole vaan julkean feministinen kommentti siitä kuinka popteollisuudessa nuoria naisia kohdellaan kuin lihaa, kulutustarvikkeina”, väitti vastaan vieressä seisova hentopartainen poika.

”Kuinka traaginen muistutus siitä, että kaikki olemme vain mätänevää ja vanhenevaa massaa”, parahti kolmas katsoja, joka oli samaisena aamuna löytänyt kulmakarvojensa joukosta ensimmäisen pigmentittömän valkoisen haituvan.

”Nerokas tapa osoittaa kuinka tekopyhästi suhtaudumme lihaan”, huudahti hamppupaitainen vegaani ja rouskutti sellerinvartta. ”Kulutamme lihaa, mutta emme halua nähdä sitä silmissämme. Olemme turvassa vain, kun se on käärittynä muoviin pakastealtaissa.”

Kansa alkoi seurata kommentoijien väittelyä ja ihastelun äänet virisivät heidän keskuudessaan. Pian ilma oli sakeana serpentiinistä ja orvokinlehdistä.
Keisarinna itse oli kovin viluissaan silavanviipaidensa alla. Ne tuntuivat kovin kylmältä ja rasvaisilta ihoa vasten. Lisäksi hän pelkäsi, että iso ristiselkään läiskäisty suikale oli irtoamaisillaan.

Mitään hän ei toivonut niin paljon kuin että hänen kummitätinsä palaisi leppyneenä mukanaan ja toisi takaisin ne kaikki ihanat, hyväntuoksuiset ja täydellisesti istuvat puvut.

* * * * * * * *

On vaikea tietää, mitä Lady Gaga oikeasti ajattelee Madonnasta vuonna 2011. Olen varma, että suuren osan elämästään hän on rakastanut Louise Cicconea ja tämän musiikkia. Mutta epäilen myös, että mitä pidemmälle Born This Wayn markkinointikampanja on edennyt, rakkaus on alkanut etikoitua katkeruudeksi, ihailu kateudeksi.

Sillä kun Born This Wayta soittaa, ei voi välttyä huomaamasta kaiuttimien vieressä seisovaa mammuttia. Niin kekseliäs, koukkuisa ja ideoita pulppuava popalbumi kuin Born This Way onkin, se on silti monumentti sille, että kaikki mitä Lady Gaga haluaa sanoa, sen hän on oppinut Madonnalta.

Vapaamielinen elämänfilosofia, kepeä flirttailu jumalanpilkan kanssa, tunnustukselliset nuoruusrapsodiat, tuhmat erotiikkabiisit, kevytkenkäinen sukkanauhafeminismi – kaikki viimeisimpien tanssibiittien tahdissa esitettynä, kampaus ja vaatekaappi luotuna uusiksi jokaista kappaletta varten.

Ero on vain volyymissa: Madonnalla on ollut 25 vuotta aikaa rakentaa julkinen persoonallisuutensa, kun taas Lady Gaga haluaa päästä samaan pulskassa tunnissa. Siksi Born This Way on räikeä, korskea ja häikäilemätön levy.

Niinpä ehkä oleellisinta ei olekaan se, että Born This Way on Madonna-pastissi, vaan kysymys, onko se hyvä Madonna-pastissi. Olihan itse Madonnan edellinen levy kammottava Hard Candy.

Kuulijan kannalta vastaus onneksi kuuluu: on.

Hämmentävää kyllä poplevylle, Born This Wayn ilmestymistä on pohjustettu julkaisemalla kolme albumin ehdottomaan huonoimmistoon kuuluvaa kappaletta. Ensiksi julkaistiin kaikille jo tuttu nimiraita, joka saapui naamiaisiin pukeutuneena Express Yourselfiksi. (Ja jonka ”ole itsesi” -ohjelmanjulistus herättää kysymyksen: entä jos on syntynyt pikkusieluiseksi byrokraatiksi, itsekkääksi ilonpilaajaksi tai tunteettomaksi sadistiksi – saako silloinkin ”olla mitä on”? Eikö juuri silloin tarvita kasvatusta pelastamaan meidät itseltämme?)

Kakkosingle Judas puolestaan on polaroidi Bad Romancesta vuotamassa kuiviin Scooterin keikkarekan kanssa tapahtuneen tasoristeyskolarin kanssa. Edge of Glory puolestaan oli edellsessä elämässään Cherin laulama lopputekstitunnari johonkin jenkkileffaan, jossa nörttipoika rakastuu huutosakkityttöön ja jonka loppukohtauksessa koko koulu nousee juhlasalissa seisaalleen hitaasti taputtamaan.

Kaikki kolme kappaletta yrittävät aivan liikaa, mikä on kuolemansynti popkappaleelle. Kun ne on saanut kuunnelluksi alta pois, loppulevyllä Lady Gagan kunnianhimon taso laskee psykoottisesta kuolemanvakavaksi, ja samalla kappaleiden taso paranee.

Government Hooker ei poliittisesta nimestään huolimatta kerro mistään muuta kuin siitä miten fantastista on olla huora, mutta on siitä huolimatta tenhoava tummasävyinen popkappale. Americano on hassutteleva sekoitus flamencokitaroita, musikaalilaulantaa ja latinoteknoa, kun taas Bad Kids ja Black Jesus † Amen Fashion käyvät ryöstöretkellä 1980-luvulla.

Neljäntoista kappaleen albumi on kuitenkin kertakuulemalla liian raskas ateria sulatettavaksi, seitsemäntoista biisin erikoispainoksesta puhumattakaan. Etenkin kun kaikki ainesosat ovat kaloripitoisia ja vaikeasti sulavia: euroteknobiitit, trancevaikutteet, hevikitarat, pöhöballadit, saksofonisoolot ja hi-nrg-säksätykset taistelevat elintilasta albumilla, joka on kuin huonon maun massakulkue.

Born This Waylla ei ole mitään hienovaraista, alleviivaamatonta – eikä itse asiassa mitään mustaakaan. Lady Gagan maailmassa r’n’b on kuollut, eikä hiphop ole vielä kavunnut pois ghetosta. Kokonaisuus on sävyltään kummallisen saksalainen, mitä vain korostaa Scheisseksi nimetty kappale.

Born This Wayn paras hetki on kuitenkin sen kaikista kepein. Hair on nimensä mukaisesti tarttuva ylistyslaulu hiuksille, niiden muokattavuudelle ja muuntautumiskyvylle, sille mitä niiden kautta voi kertoa itsestään. ”This is my prayer / That I die living just as free as my hair”, Lady Gaga julistaa niin vapautuneesti ja irtonaisesti, että kuulija saa oivalluksen: mitään näin höpsöä ei Madonna koskaan tulisi laulaneeksi. Ja kun kappaleen c-osassa Gagan ääni pehmenee säkeeseen ”and I want lots of friends that invite me to their parties”, hän kuulostaa niin vilpittömältä ja haavoittuvaiselta, että jopa mammutti kaiuttimien vieressä värähtää vaikuttuneena.

76 Born This Way ei ole mainoskampanjansa lupaama satumainen poplevy mutta silti yltäkylläinen leikekirja 2000-luvun kertakäyttöpoptaiteen maneereista, motiiveista ja epifanioista. Kunhan ei vain mainitse Madonnan nimeä.

Video ei ole enää saatavilla

Giotto Scrovegni: Kiss of Judas

Kaksi Nuorgamin toimittajaa väittelevät pääsiäisen kunniaksi siitä, kummasta raamatullisesta hahmosta on tehty parempia biisejä.

Tai niin oli alkuperäinen tarkoitus. Lopputuloksesta tuli jotain aivan muuta.

Sinisessä kulmassa Jeesuksen parran pukee päälleen Hannu Linkola. Punaiseen kulmaan Juudaksen kaapuun asettuu Matti Markkola.

Genesis – Jesus He Knows Me vs. Killing Joke – Judas Goat

Video ei ole enää saatavilla

Hannu Linkola: Nykymaailmassa menestys perustuu suhdeverkkoon ja sen hallintaan. Ei riitä, että on jotain. Pitää myös tuntea joku, jonka tarjoama sosiaalinen pääoma on helppo muuttaa taloudelliseksi.

Jeesus tekee ystävistään rikkaita. Hänen arvonsa määrittyy niiden kautta, jotka luovat hänelle merkityksiä luodakseen itselleen merkityksiä. Uskonnon ja pyrkyryyden suhde on tiivis. ”Taivaan isä ja poika Oy rakkautta tänään halvalla myy.”

Genesis kritisoi tv-evankelistoja aiheesta. Ovathan ne iljettäviä. Mutta jos on tekopyhää tehdä raamatusta rahaa, onko sen jalompaa tehdä rahaa kritisoimalla niitä, jotka tekevät raamatusta rahaa? Ketkä ovat lopulta varsinaisia paimenia ja ketkä vain vuohia paimenen kaavussa?

Video ei ole enää saatavilla

Matti Markkola: On kilttejä ja hyvin koulutettuja paimenkoiria. joiden tehtävä on suojella lampaita. On pahoja ja hyvin koulutettuja paimenvuohia, joiden tehtävä on ohjata autuaan tietämättömät lampaat kohti varmaa kuolemaa teurastamoissa.

Jälkimmäisestä laulaa Killing Joke yli kuusiminuuttisessa maailmanlopun-julistuksessaan. Siis siitä kuinka me, autuaan tietämättömät ihmiset, seuraamme omaa petollista vuohipaimentamme, joka ohjaa meidät tuhoon. Ihanaa.

Tuomari: Pääsiäisen viettäminen alkaa kovin kyynisissä merkeissä. Ottelijat kiertelevät toisiaan kehässä, ja iskut viuhuvat ilmassa, mutta erä jää ratkaisemattomaksi. 0-0.

Depeche Mode – Personal Jesus vs. Depeche Mode – Judas

Video ei ole enää saatavilla

HL: Jos Jeesus olisi täällä tänään, hänet olisi helppo kuvitella Maarit Tastulan kaltaiseksi ymmärtäväiseksi ja empaattiseksi kuuntelijaksi. Hän esittäisi kiperiäkin kysymyksiä, mutta aina toista kunnioittaen ja tämän lähtökohtia arvostaen. Itselleen hän ei pyytäisi mitään.

Kukapa ei haluaisi istua vastapäisessä tuolissa? Kukapa ei haluaisi kertoa huolistaan, uskoutua traumoistaan ja esittää toiveitaan? Martin Goren kauniin ajatuksen mukaan tällainen palvelu on puhelinsoiton päässä, kunhan numero vain on oikea. Armahdukseen riittää toinen ihminen.

Jokainen meistä on vähän Jeesus.

Video ei ole enää saatavilla

MM: Jos Juudas olisi täällä tänään, hänen olisi helppo kuvitella esittävän mukavaa miestä saippuaoopperassa, jonka juonen kaikki arvaisivat ennalta. Tuo hirveä mies tulee pettämään vaimonsa ja tuhoamaan perheensä! Mutta miksi? Se katsojia jännittäisi. Niin mukavan oloinen mies. Katsojat tunnistaisivat Juudaksesta itsensä.

Ihminen on aina lopulta yksin. Kuten Martin Gorekin on aina yksin, kun hän esittää livenä Judaksen sanat:

”Cheating Judases / Doubting Thomases /
Don’t just stand there and shout it / Do something about it”

Mutta mitään ei voi tehdä.

Tuomari: Ottelija sinisessä kulmassa ottaa ylivoiman kauniilla puheillaan, mutta vastustajan torjunta pitää. Hieman kulunut klassikkokappale häviää vähemmän tunnetulle Depeche Mode -helmelle. Juudakselle 1-0.

Kanye West – Jesus Walks vs. Lady Gaga – Judas

Video ei ole enää saatavilla

HL: Populaarimusiikissa sallitaan uskonnon kritisointi. Sen sijaan omaa uskoa ei parane tunnustaa. Usko on tabu, joka ei kuitenkaan vavisuta normeja. Suuren yleisön on vaikea suhtautua sellaiseen.

Listamenestystä tavoittelevassa musiikissa aiheiden pitää olla selkeitä ja provosoinnin räikeää. Tämä lainalaisuus tuottaa omituista arvomaailmaa. Aseet, väkivalta, päihteet tai synnillinen elämä eivät hätkäytä, mutta tasa-arvon ja tasa-armon sanoma hätkäyttää.

Onko siis rohkeutta harjoittaa haureutta Juudaksen kanssa vai lähteä paljain mielin Jeesuksen matkaan? Vai tekeekö postmodernin ajan merkitysvirta kummastakin ratkaisusta vain identiteettipeliä, jossa lopullisen merkityksen antaa tarkastelukonteksti?

Video ei ole enää saatavilla

MM: Ei ole sattumaa, että Lady Gaga hyppää Juudaksen kelkkaan tulevalla levyllään. Juudas oli Jeesuksen lapsista se, jonka tehtävä oli rahakukkaron hallinta. Juudas oli se, joka auttoi Jeesusta pesemään Maria Magdaleenan, likaisen naisen, jalat.

Gagan Judas-kappaleessa Gagalla on meneillään kolmiodraama hänen, Juudaksen ja Jeesuksen välillä. Juudas pettää Gagaa, mutta Gaga ei pysty olemaan rakastamatta häntä:

”Jesus is my virtue, Judas is the demon I cling to”

Kappale ei ole Gagan parhaita, mutta se tekee tärkeän kulttuuriteon tuomalla Juudaksen 2010-luvulle populaarimusiikissa.

Tuomari: Edellisen erän hävinnyt partasuu nousee hallitsemaan rakkauden voimalla. Rakkaus voittaa vihan ja Kanyen hurmoksellinen hiphop-eepos Gagan halvan kierrätyshitin. 1-1.

Pelle Miljoona Oy – Jos Jeesus olisi täällä tänään vs. Juice Leskinen – Suutele, Juudas

Video ei ole enää saatavilla

HL: Jeesusta pidetään usein latteana hahmona – jeesustelijana, joka saarnasi pehmeitä arvoja ja puhui isänsä puolesta. Luonteeton mies.

Kapinallinen tuntee kuitenkin kapinallisen. Pelle Miljoona näkee Jeesuksessa aikansa radikaalin toisinajattelijan, anarkistin. Nasaretilainen vapaustaistelija oli valmis korostamaan itsekeskeisyyden sijasta ihmistenvälisyyttä, silläkin uhalla että tie veisi ristille.

Pellessä ja Jeesuksessa on paljon samaa. Kummassakin hahmossa on karikatyyrin piirteitä, kummankin muotokieli kaipaisi päivitystä – mutta sopivasti valikoituna heidän sanomassaan on edelleen paljon kuuntelemisen arvoista. Eikä kenestäkään ole heidän sijaisikseen. Ei edes Juicesta.

Video ei ole enää saatavilla

MM: Uskonnon irvikuva on kuin jatkuva Juudaksen suudelma. Yhä uudestaan Juudas suutelemalla kavaltaa aidon uskonnon:

”Suutele Juudas / sen tänään jo siedän /
kun sinun laillasi totuuden tiedän /
Suutele Juudas / ja hymysi viekkaan /
voit ikuistaa jokaisen areenan hiekkaan”

Tätä sanoitusta korostaa karnevaalitunnelma, posetiivimusiikki, joka tulee kuin karusellikentältä, tivoli on täynnä yleisöä. Onko uskonto vain leipää ja sirkushuveja sekin?

En tiedä. En ole äskeisen kirjoittaja. Googlasin pätkän netistä. Olen heikko ihminen. Saatana meni korvastani sisään. Kuten Juudaalla.

Tuomari: Ottelun kiivainta erää säestävät suomirockin ikonit. Sinisestä kulmasta hyökätään vahvalla Juicen kyseenalaistamisella, ja vastustaja joutuu turvautumaan hakukoneeseen! Rakkaus voittaa taas. Jeesukselle 2-1.

The Velvet Undergroud – Jesus vs. Current 93 – Judas as Black Moth

Video ei ole enää saatavilla

HL: Kun ihminen on eksyksissä itsensä kanssa, hän kaipaa lohdutusta ulkopuolelta. Hän haluaa kääntää katseensa pois itsestään, mutta lohdun tarve vangitsee itsekeskeisyyteen.

Tällaista tilaa ihminen haluaa paeta. On sattumasta kiinni, mikä valikoituu todellisuuspaon väyläksi. Lou Reedille kaikki suunnat ovat tuttuja. Yhden tien päässä hän anoo apua Jeesukselta, toisaalla hän tekee itsestään heroiinilla Jeesuksen pojan.

Uskonto on oopiumia ja oopiumi uskontoa. Kumpikin on avunpyyntöä, rohkeuden keräämistä tai rohkeuden katoamisen peittelemistä.

”Help me find my proper place.”

Video ei ole enää saatavilla

MM: Viisi minuuttia eteeristä pianonsoittoa. Se on kaunista, mutta tuntuu ajanpeluulta, rohkeuden keräämiseltä ennen puhumaan uskaltautumista.

Kun pato murtuu, puhetta tulee. Seitsemän minuutin kohdalla uskalletaan kysyä olennaiset kysymykset:

”Do you believe in God? Do you believe in Christ?”

Ja sen jälkeen tunnustaa:

”What monsters we have become”

Tähän tunnukseen tarvittiin tarvittiin gnostilaisena tunnettu lyyrikko David Tibet.

Tuomari: Ottelu saa yllätyskäänteen! Ottelijat laskevat nyrkkinsä ja syleilevät toisiaan veljellisesti, partasuu saa jopa poskelleen suudelman. Mutta mitä – sen seurauksena hän tuupertuu maahan, ja Juudas on ottamassa tyrmäysvoiton. Sinisen kulman ottelija lupaa kuitenkin nousta vielä, ja ottelu päättyy ratkaisemattomaan. 2-2.

Bonuskierros!
Junior Murvin – Judas and Jesus vs. !!! – Even Judas Gave Jesus a Kiss

Video ei ole enää saatavilla

HL: Jumalan ja saatanan välisestä kilvoittelusta on laulettu kautta kristikunnan historian. Junior Murvinin taistelupari on kuitenkin paljon kiinnostavampi.

Kyse ei ole mustavalkoisesti hyvästä ja pahasta, vaan jatkuvasta inhimillistä moraalia määrittävästä ristiriitaisuudesta. Miksi ihminen on valmis toimimaan tavalla, jolla hän ei tahdo toimia?

Asetelma on tuttu jokaiselle. Jos tällaisista kiusauksista onnistuu luopumaan ja jos samalla osaa antaa anteeksi niille, jotka ovat itseä vastaan rikkoneet, ei ole Jeesusta vähäisempi.

Mutta huono ei ole sekään, joka osaa ottaa anteeksiannon vastaan. Oikeastaan vasta siinä punnitaan todellinen rakkaus.

Video ei ole enää saatavilla

MM: Tähän on hyvä lopettaa. Rakkauteen. Uskon, että Juudas tiesi, mitä oli tekemässä, kun hän luovutti Jeesuksen roomalaisille. Hän tiesi tapattavansa Jeesuksen.

Jonkun se oli tehtävä. Kuka muu sen olisi tehnyt? Sinä?

Kuuntele pääsiäisen huippujännittävään otteluun liittyvä soittolistamme täällä:

Jeesus vs. Juudas