#1 Kraftwerk – The Mix (1991)

”Murrosiän kasvun ja muutosten ollessa kiivaimmillaan nuoren unentarve kasvaa. Nuoren pitäisi nukkua noin yhdeksän tuntia yössä.”
(Väestöliitto)

Kiitos Kraftwerkin, teini-ikäisen minäni oli helppo noudattaa edellä mainittua suositusta. Varsin kerettiläinen mielipiteeni, jonka mukaan uudelleenlämmitetyistä Kraftwerk-klassikoista muodostuva The Mix on saksalaisyhtyeen paras albumi, alkoi muodostua tuolloin, yläaste- ja lukiovuosien taitteessa, koulupäivien jälkeisinä uupumuksen ja tylsistymisen tunteina.

The Mix vaivutti takuuvarmasti uneen; höyhensaarten kutsu alkoi tuntua vastustamattomalta viimeistään 40 minuutin kohdalla, jolloin käynnistyy Trans Europe Expressin, Abzugin ja Metal on Metalin muodostama yhteenmiksattu, laiskalla 105 bpm:n tempolla eteenpäin vanutteleva kymmenminuuttinen. Kaiuttimesta toiseen suhiseva hihat-nakutus on musiikillinen vastine Tempur-patjalle ja hypnotisoijan heilurille. (Antti Lähde)

Kuuntele albumi Spotifyssä.

#2 Orüj Guvenç & Tümata – Ocean of Remembrance: Sufi Improvisations and Zhiks (1995)

En tavallisesti koskaan kuuntele musiikkia nukahtaakseni. Nukahdan nopeammin ilman. Tai mikäli uni ei ota tullakseen, esimerkiksi uusimman Finlandia-voittajan selailu saa unen tulemaan paljon tuutulauluja tehokkaammin.

Joskus poikkeusolot vaativat poikkeukselliset keinot. Esimerkiksi flunssassa tai pahassa kohmelossa voi jumittua tilaan, jossa väsymys painaa kuin lyijy, mutta unen vaatimaa rauhaa ei vain tule. Näinä hetkinä laitan soimaan Orüj Guvenç & Tümatan vuonna 1995 julkaiseman levyn Ocean of Remembrance: Sufi Improvisations and Zhiks. Se auttaa.

Tämä ei ole sattumaa. Istanbulin yliopiston kliinisen psykologian professorin Rahmi Orüj Guvençin perustama orkesteri on erikoistunut perinteiseen sufimusiikkiin. Sen pitkissä, hitaasti alkavissa, mutta vähitellen kiihtyvissä kappaleissa kuiskitaan käsittääkseni Jumalan eri nimiä ja ylistetään häntä. Professorin itsensä mielestä kyse onkin eräänlaisesta musiikkiterapiasta.

Kansivihkon mukaan levy voisi parantaa jopa mielenterveyden häiriöitä. Tiedä häntä. Itse tiedän vain rauhoittuvani ja nukahtavani yleensä viimeistään kolmannen kappaleen aikana.
Viime vuosina olen tosin joutunut kuuntelemaan sufilaista kuiskintaa vain kuulokkeista. Vaimosta se kun kuulostaa kebab-ravintolan taustamusiikilta. (Juha Merimaa)

Kuuntele albumi Spotifyssä.

#3 John Abercrombie – Gateway 2 (1978)

Oli aika jolloin laitoin aika usein soimaan mennessäni nukkumaan. Ylivoimaisesti eniten aikaa päivän viimeisenä levynä soittimessani on viettänyt jazz-kitaristi John Abercrombien ECM:llä vuonna 1978 julkaisema Gateway 2. Gateway-sarjan tekivät Abercrombien kanssa basisti Dave Holland ja rumpali-pianisti Jack DeJohnette, eli kyseessä oli niin sanottu superbändi.

Numero kaksi on kahdesta Gateway-levystä se reippaampi, sen ajan jazzarin kantilta katsottuna jopa rockimpi levy, mutta minulle se on aina näyttäytynyt ajoittaisesta kohkauksestaan huolimatta rauhallisena teoksena. Se ei vajoa ambient-suohon kuuluisasta ECM-kaiustaan huolimatta. Tässä ehkä piilee sen viehätys juuri nukahtamislevynä.

Musiikki on rauhallisimmillaan, kuten A-puolen päättävässä Reminiscencessä, todella raukeaa, mutta se on aina keskustelevaa ja kerronnallista. Varsinkin Abercrombien ja Hollandin välinen vuoropuhelu on jatkuvasti läsnä. Ehkä se meni uniin. (Arttu Tolonen)

Albumia ei ole Spotifyssa, mutta kuuntele Nexus-kappale YouTubesta.

#4 Manuel Göttsching – E2-E4 (1984)

Huhujen mukaan Manuel Göttsching pistäytyi studiossa parin tunnin ajan ja loi pohjan modernille teknolle. Noin tunnin kestävä E2-E4 on hitaasti kehittyvä, mattomainen. Se ei koskaan muutu miksikään tanssilattian terminaattoriksi, vaan kehittää säikeen kerrallaan, venyen shakkipelin lailla. Nappula kerrallaan vastustus katoaa, ja lähes tyhjää psyyken pelilautaa vasten on helppo ottaa lukua. Se on myös mainio autoilulevy, mutta sitä suosittelen vain virkeille. Loppupuoli on kiehtovaa kuultavaa missä tahansa tilanteessa.

Usein jo ennen levyn puoliväliä olen täysin tietämätön siitä, mitä kuulisin, jos olisin hereillä. Kuten kaikki parhaat minimalistiset työt, E2-E4 on kärsivällinen tuutulaulu. Olen kerran nähnyt unta, jossa Manuel Göttsching istui pienen Casion kanssa sohvallani ja soitti tätä levyä. Oli vaivaannuttavaa kuulla unissaan toistuvaa ”Schlafen! Schlafen!” -huutoa, mutta musiikki teki silti tehtävänsä.

E2-E4 on hieno tausta sille, kun päivän yksittäiset ärsykkeet sulavat suureksi massaksi ja painavat mielen tainnuksiin. Sen kuunteleminen on myös ainoa tilanne, jossa haluan hävitä henkisen shakkipelin – unirytmilleni totta kai. (Antti Piirainen)

Kuuntele albumi YouTubesta.

#5 Mercury Rev – Deserter’s Songs (1998)

Lukemattomat ovat ne kerrat, kun olen nukahtanut Mercury Revin Jonathan Donahuen pehmeään ääneen. Minulle yhtyeen Deserter’s Songs -albumi on kuin unettava satukasetti. Useimpina öinä olen tempautunut Donahuen mukana albumin värikylläiseen maailmaan, jossa käy lämmin tuuli hiukset kastelevasta tihkusateesta huolimatta. Sellaisena minä albumin maailman nukahtaessani näen.

Aikoinaan kuuntelin levyä niin usein mennessäni nukkumaan, että nyt sen soittaminen keskellä päivää on silkka mahdottomuus. Tekee mieli sammuttaa valot ja painaa pää tyynyyn. En uskalla kuvitellakaan, mitä tapahtuisi, jos olisin Mercury Revin keikalla ja yhtye alkaisi soittaa Deserter’s Songsin kappaleita.

Kokonaisuutena levy on pehmeää äänimattoa päätösraita Delta Sun Bottleneck Stompia lukuun ottamatta. Usein olen havahtunut sen takovaan rumpukomppiin, mutta en pidä sitä ongelmana. Kappaleen ansiosta levy sopii soittimeen myös päiväunien ajaksi. Kun Delta Sun Bottleneck Stompin rumpukomppi alkaa tuntua otsalohkossa, tietää nukkuneensa reilut 40 minuuttia. Päätösraita on kuin herätyskello. (Tuomas Kokko)

Kuuntele albumi Spotifyssä.

#6 At the Gates – Terminal Spirit Disease

Kun teininä vielä käytin nukkumamusiikkia, en koskaan ymmärtänyt, miksi sen pitäisi olla herkkää akustista lilluttelua, ambient-maalailua tai edes hypnoottista junnausta. Nykyään en sitten haluakaan kuunnella yöpuulle painuessani enää yhtään mitään – rauhallista tahi ei.

Aikanaan pidin kuitenkin tärkeämpänä, että musiikissa oli tunnelmaa, johon upota, kuin että se oli päällisin puolin rauhallista. Niinpä matemaattista raivometallia soittanut Meshuggah ei käynyt nukahtamishommiin.

At the Gatesin ei juurikaan vähemmän raivoisa – mutta tunnelmaansa sisään kietova – kuolonmetalli puolestaan kävi hyvin. Muistan esimerkiksi erään kesän, jolloin nukahdin monille makoisille kauneusunille raikkaan hilpeästi nimetyn Terminal Spirit Diseasen sulosointujen tuudittamana, seuranani seuraavankaltaiset unensiniset värssyt:

“Can you feel the pain I feel?
This wound I’ve got will never heal
I’m lost, in the serpent’s own nest”

Teinin mieli on ihmeellinen asia. (Santtu Reinikainen)

Kuuntele albumi Spotifyssä.

Minkä levyn tahtiin sinä nukahdat? Kerro se jutun kommenteissa.

Slash silloin kun tukka ei ollut silmillä ja kitara kädessä.

Polkupyöräily on ollut nosteessa suomalaisissakin kaupungeissa viime vuosina. Myös pyöräkulttuurin kansainvälinen suurtapahtuma Bicycle Film Festival saatiin vihdoin Helsinkiin. Tämän fillariaiheisen kulttuurimoniottelun kunniaksi Nuorgam listasi listasi erilaisia pyöräilyaiheisia kappaleita ja artisteja inspiroimaan rullailua kaduilla. Kappaleet esitellään kronologisessa järjestyksessä.

Queen – Bicycle Race (1978)

Video ei ole enää saatavilla

Bicycle Race saattaa olla maailman tunnetuin pyöräkappale. Kokonaisuuden kruunaa erittäin hieno video. Se välittää positiivista fiilistä oikeastaan kappaleen musiikkiakin enemmän. Videolla on klassisia maantiepyöriä, kauniita ihmisiä ja alastomuutta. Vanha video tuntuu jotenkin ajankohtaiseltakin. Moni nykyartisti haluaisi nykyään varmasti samanlaisen ellei tätä olisi jo tehty.

Kraftwerk – Tour de France (1983)

Video ei ole enää saatavilla

Kraftwerk kuvaa maantiepyöräilyä saksalaisella insinööritarkkuudella. Kraftwerkin kunnianosoitus maantiepyöräilyn merkkitapahtumalle alkoi singlen muodossa jo vuonna 1983. Vuonna 2003 Tour de France-singlellä aloitettu työ vietiin loppuun, kun Kraftwerk julkaisi kokonaisen pitkäsoiton saman teeman ympäriltä.

Tour de Francea voi sekä kappaleena että albumina pitää pyöräilymusiikin ääripäänä. Vastaavaa pyöräilyn tunnelmaa konemusiikissa on tavoitellyt myös Autechre biisillään Bike, mutta Kraftwerkin suoritusta on yksinkertaisesti mahdotonta päihittää.

Sekä alkuperäisen biisin että koko levyn tempo ja kulku on rakennettu maantiepyöräilijän sykkeen ympärille. Hyvä syke oli myös levyn jälkeisellä kiertueella, joka kävi Helsingissäkin. Kiertueen myyntimateriaalina oli pyöräilypaitoja ja -lippiksiä. Fiksi- ja fillaribuumi ei ollut tuolloin vielä iskenyt Helsinkiin, ja Kraftwerkin pyöräilytuotteet kävivät huonommin kaupaksi kuin perusteepaidat. Moni on varmaan harmitellut jälkikäteen ostamatta jääneitä Kraftwerkin Tour de France -fillarituotteita.

Talking Heads / David Byrne – This Must Be the Place (Naive Melody) (1983)

Video ei ole enää saatavilla

Pyöräilyaiheisten biisien tekeminen ei ole helppoa vaikka Kraftwerk siinä onkin onnistunut. Siksi tosipyöräilijä osaa tarvittaessa välttää aiheen musiikissaan. David Byrne on nykyaikaisen rennon kaupunkipyöräilyn edelläkävijä. Hänet on jopa palkittu New Yorkissa pyöräilyn edistämisestä. Silti hän ei ole levyttänyt varsinaisia pyöräilykappaleita.

David Byrne on sen sijaan julkaissut pyöräpäiväkirjoja ja niistä koostetun kirjan. Hän on esiintynyt pyörän selässä lukuisissa haastatteluissa. Kiertueellaan Byrne kuljettaa polkupyörää tai laittaa vuokrapyörän raideriinsa tutustuakseen kiertuekaupunkeihin. Näin Tamperekin on päätynyt Byrnen blogiin hänen raportoituaan pyöräilystä ympäri Tamperetta mainion vuoden 2004 konserttinsa yhteydessä.

Talking Headsin This Must Be The Place on kuulunut Byrnen soolokiertueidenkin vakionumeroihin. Biisi ei ole pyöräilybiisi, mutta sen tunnelmassa on silti jotain pyöräilymäistä. Siitä tulee mieleen iloisesti helähtävä soittokello. Siinä on pyöräilyaiheisille biiseille tyypillinen naiivius mukana vaikkei aiheesta lauletakkaan.

Hopeton Lindo – Bicycle man (1988)

Video ei ole enää saatavilla

Pyöräilyaiheiset biisit antavat siitä yleensä todella positiivisen kuvan. Mutta onko pyöräily tosiaan oikeasti cool juttu? Valloittavatko hipsteripojat tyttöjen sydämiä kaupungilla sittenkään pyörien avulla?

Reggaeartisti Hopeton Lindo tiputtaa realismia pöytään todella vakuuttavan kuuloisesti. Hanki sittenkin se auto, jos haluat statusta. Mutta toisaalta omalle luonnolleen ei kukaan mahda mitään. Bicycle man is what I am!

Guns N’ Roses – You Could Be Mine (1991)

Video ei ole enää saatavilla

David Byrne voi olla nykyään yhtä tunnettu pyöräilyteoistaan kuin taiteestaan. Mutta Byrnen lisäksi on paljon kovia pyöräilijämuusikoita, joiden mainetta pyöräilijöinä ei samalla tavalla tunneta.

Esimerkiksi nostettakoon rock-kitarasankari Slash. Slashista on YouTubessakin video, jossa hän leikkii ja kaatuilee todennäköisesti humalassa vanhalla bmx-pyörällä Gunnareiden lavarakennelmissa soundcheckiä odotellessaan. Slashilla pyöräilystä meinasi tulla ammattiura ennen kuin kitara vei voiton. Slash oli oman aikansa nuori bmx-lupaus, jonka kuvat päätyivät alan lehtiin ja jonka ovella pyörätallit koputtelivat.

Slashin tavoin kovia pyöräilijöitä on ollut muitakin. Esimerkiksi Twisted Sistersin laulaja ja kasarihevijumala Dee Snider kuului joukkioon joka aloitti Kaliforniassa maastopyöräilyn. Dee Snider loikki hyppyreistä ennen kuin maastopyöriä oli kunnolla keksittykään. Sniderin pyöräuran kunniaksi on jopa tehty hänen myöhäisemmän ja tuntemattomamman bändinsä nimeä kantava maastopyörämalli.

Slashin ja Guns N’ Rosesin nostaa tälle lista muiden pyöräilymuusikoiden ohi kuitenkin Axl Rose. Miehen meriitti pyöräilyn kannalta on hieman toisenlainen. Axl nimittäin tappoi pyöräilyshortsit muotikuvastosta kymmeniksi vuosiksi.

Muotisuunnittelijat olivat onnistuneet tekemään 1980-luvulla pyöräilyshortseista osan katukuvaa. Sitten Axl Rose veti niin pahat pyöräilyshortsiöverit, ettei niistä toivuta välttämättä koskaan.

Axl pukeutui vuonna 1992 kokonaisen kiertueen ajan lähinnä pyöräilyshortseisin ja yhdisti ne kaikkeen vaatetukseen. Pyöräilyshortsit ja prätkänahkatakki. Pyöräilyshortsit ja flanellipaita. Pyöräilyhousut ja kiltti. Pyöräilyshortsit ja toiset pyöräilyshortsit? Todellakin!

Axl saattoi vaihtaa keikan aikana parikin kertaa pyöräilyshortseja. Ensin valkoiset, sitten punaiset, sitten siniset. Koska suosikkiväriä on mahdoton valita, niin biisiksi poimittakoon You Could Be Mine, josta löytyy nettivideo legendaarisilla jenkkilippushortseilla!

R.A.M.B.O. – U-Lock Justice (2001)

Video ei ole enää saatavilla

Tämä kappale soi pitkän linjan fillarilähettien ja fiksiharrastajien ytimessä. Punk on ollut aina luontainen valinta yhteiskunnan marginaalissa eläneille rähjäisille pyöräfriikeille. R.A.M.B.O.:n rutistuksessa kuuluu tämän jengin elämän rytmi.

Biisi kuvaisi fillariskenen ydinjengiä pelkällä musiikillaankin, mutta vasta sanoma tekee sitä selvän fillarikappaleen. U-Lock Justice, eli fillarilukko nyrkkiraudaksi, kun sännätään pyörän selästä tappelemaan autoilijoiden tai muita jurpojen kanssa.

Klamydia – Ookko tehnyt lenkkiä… (2002)

Video ei ole enää saatavilla

Fillarijengin musiikki on tyypillisimmillään R.A.M.B.O.n kaltaista on vihaista ja undergroundia punkia. Klamydian punk ei missään nimessä edusta punkin vihaista tai marginaalista laitaa, mutta sen avulla voi ottaa varovasti tuntumaa fillaripunkiin. Lisäksi biisin kieli poskessa tehdyt fillariaiheiset sanoitukset nostavat sen fillariskenenkin soittolistoille hc-revittelyn rinnalle.

Juhani – Poljen mun pyörää (2005)

Video ei ole enää saatavilla

Suomenkielisen folkhenkisen hiphopin esitaistelija on tehnyt monta pyöräilyaiheista kappaletta. Niissä pyörät ovat luontevasti esillä. Biiseistä puuttuu monia pyöräilybiisejä  vaivaava naiivius. Silti ne ovat sielultaan positiivisia.

Juhani onkin pyöräalan ammattilainen. Pyörien rakentelua harrastanut ja nykyään Töölössä pyöriä päivästä toiseen huoltava mies tietää, mistä puhuu.

Kapteeni Ä-ni – Rullaan (2002)

Video ei ole enää saatavilla

Kapteeni Ä-nen lyhyen uran loppuvaiheen kappaleessa on jotain esimakua Jukka Pojan soolotuotannon iloisista tunnelmista ja aiheista. Varhaisemmalla Kapteeni Ä-nellä rullaaminen olisi todennäköisesti viitannut pyöräilyn sijaan savukkeiden käärimiseen.

Kappaleen naiivius vaivaa liian monia pyöräilystä sanoituksissa kertovaa kappaletta. Tämän kohdalla video korostaa naiiviutta. Simppeli 3d-animaatio ei ole oikein kestänyt aikaa.

Nummiranta – Jag gillar min fillar (2008)

Video ei ole enää saatavilla

Nummiranta on melko uusi tulokas fillaribiisien listoille. Juhanin tavoin Porvoon suunnalta ponnistava Nummirantakin onnistuu saamaan fillaribiisiinsä positiivisuutta ilman naiiviutta. Muutenkin meininki on nykyfolkhenkisen popin parempaa päätä. Hyvä video kruunaa paketin. Tätä kuuntelisi ja katsoisi pidempäänkin kuin alle kaksi minuuttia.

Mc SpandX – Performance (2009)

Video ei ole enää saatavilla

Missä kulkee oikean popkappaleen ja vain euroilla tehdyn mainosmusiikin raja? Keksityn taitelijanimi SpandX:n takana on yllättäen Performance-niminen jenkkiläinen halpapyöräkauppaketju. Mutta biisiä voi pitää oikeana biisinä, koska sen voi ostaakin ainakin iTunesista.

Performancen julkistus oli yksi kaikkien aikojen onnistuneimpia netin viraalikampanjoita. Sen ajoitus oli täydellinen. Fiksipyöristä innostuneet edelläkävijät olivat juuri alkanet innostua myös vaihteellisista kilpapyöristä, kun fiksejä alkoi olla jo liikaa katukuvassa. Performance oli kuin bensaa tähän juuri syttyneeseen maantiepyöräinnostuksen liekkiin.

Performance uskalsi nauraa fiksipyörille juuri samalla hetkellä, kun moni aktiiviharrastaja itsekin oli uskaltanut kyseenalaistaa fiksin ainoana oikeana pyöränä. Ja loput fiksiharrastajista innostuivat biisistä ironiana.

Joka tapauksessa fiksi- ja fillarijengi levitti biisiä netissä kulovalkean tavoin joko ironialla tai ilman. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin levittäjät itse saivat tietää biisin mainokseksi. Silloin moni nolostui, ja ironia loisti poissaolollaan. Mutta vahinko oli jo sattunut, ja biisi soi kaikkien päässä.

Monen fillarien ja musiikin ja fillarimusiikin ystävän kesä pelastuu perjantaina 27. heinäkuuta. Silloin edellä mainittu Juhani tekee odotetun paluun mikin ja dekkien ääreen. Juhani esiintyy Jätkäsaaren idyllisessä L3-Makasiinissa Bicycle Film Festivalin jatkoklubilla. Järjestäjät lupaavat että polkupyörät, skeittilaudat ja muut kaupunkirullailuvälineet saa ottaa halutessaan sisään konserttisaliin.

Pyöräilyn piti olla meille hyväksi.

Kirjoitanpa jälleen yhden Kraftwerk-jutun, jossa otetaan lähtökohdaksi se, miten saksalaiskvartetti on jonkin ilmeisesti Kling Klang -studiosta löytyvän ihmelaitteen avulla kykeneväinen näkemään tulevaisuuteen.

Oikeutan mauttomalle kuluneisuuden asteelle päätyneen tulokulmani sillä, että bändin vuoden 1981 Computer World -levyltä löytyvä Computer Love -single kuvaa tarkemmin 2010-lukulaista surullisen nörtin isolaatiota kuin yksikään oman aikamme tuotos. Tosin internetin kaltaista keksintöä edes Kraftwerk ei onnistunut ennustamaan, ja biisin epätoivo-ongelmista elämässään kärsivä kertoja on juurtunut vain televisioruudun eteen – haluten sieltä pois.

Another lonely night, lonely night
Stare at the TV screen, TV screen
I don’t know what to do, what to do
I need a rendezvous, rendezvous

Computer love
Computer love

Eristäytyminen ja yksinäisyys kiteytyy biisin mekaanisesti todettuun nimeen. Kraftwerkin 30 vuoden takainen visio ihmisen ja koneen muodostamasta yksinäisestä symbioosista on nykyajassa enemmän kuin ajankohtainen teema.

Kappaleen keskiössä ei kuitenkaan ole teksti, vaan television kylmän sinistä valoa loistava ja etääntynyt melodia, jonka voi helposti väittää olevan bändin uran kenties nerokkain. Perusteeksi tästä käy se tosiasia, että Coldplay intoutui lainaamaan sitä ja keikauttamaan kyseisen pimputuksen koko maailman tietoisuuteen Talk-hittisinglellään vuonna 2005.

Coldplay keräsi Computer Lovelle kuulunutta kunniaa kottikärryittäin ilman, että monenkaan bändin perusdiggarin tietoon päätyi tieto melodialainasta. Sen lisäksi biisi jäi myös Kraftwerkin omalla uralla hittipaitsioon.

Se ilmestyi ensin singlenä, jonka B-puolelle oli lykätty vanhempi Kraftwerk-klassikko The Model. Koska radio-dj:t ihastuivat Modeliin, EMI päätyi julkaisemaan sinkun uudelleen puolet käännettyinä. Se kannatti, sillä The Model / Computer Love nousi ensimmäisenä (ja viimeisenä) Kraftwerk-singlenä brittilistan kärkeen.

Computer World -levyä seurasi samanniminen kiertue ja Kraftwerkin uran kirkkain aika. Kiertueen jälkeen Ralf Hütter koki, että bändin on parannettava fyysistä kuntoaan. Lopputuloksena bändi sekosi pyöräilyyn, mikä kuului jo vuonna 1983 ilmestyneellä Tour de France -sinkulla.

Ilmeisesti pyöräily myös sysäsi Kraftwerkin uran alamäkeen, sillä Hütter kaatui polkiessaan muutaman päivän koomavisiitin arvoisesti. Lisäksi rumpali Wolfgang Flur vähensi merkittävästi rooliaan yhtyeessä rumputaiteellisten erimielisyyksien vuoksi ja erosi bändistä vuonna 1987.

Lopulta viisi vuotta Computer Worldin jälkeen ilmestynyt Electric Café -albumi floppasi, Kraftwerkin loiston päivät olivat takana ja bändillä kului vuoteen 2003 asti, ennen kuin he saivat seuraavan albuminsa Tour de France Soundtracksin kasaan. Lopputarinan opetus lienee siis se, että jos olet menestyvä muusikko, ei kannata vaipua syklaushulluuteen – vaikka Tour de France Soundtracks ihan hyvä levy olikin.

Video ei ole enää saatavilla

BONUS! Koska kukaan teistä ei jaksaisi tai tahtoisi kuitenkaan kuunnella Coldplayn Talkia, niin tsekatkaa sen sijaan tämä tummanviileä Glass Candyn Computer Love -versiointi.

Video ei ole enää saatavilla

Kuvassa Shadowplay-fanin vakiovaruste.

Nuorgamin toimitus kokoontui torikahvilan suurimman pöydän ääreen keskustelemaan levyistä, joita ei vielä ole olemassa – ei välttämättä milloinkaan. Keskustelusta tuli niin vuolassanainen, että kirjurin oli pilkottava se kolmeen osaan. Turinoinnin edetessä toivo horisontissa häämöttävistä mestariteoksista alkoi hiipua.

Alla ensimmäiset kymmenen levyä kolmestakymmenestä, joita Nuorgam odottaa hengitystään pidätellen. Artisteille ja yhtyeille asetettu vaatimus listalle pääsemisestä oli, että edellisestä albumijulkaisusta on kulunut vähintään kuusi vuotta.

Keskusteluun osallistuivat Markus Hilden (MH), Iida Sofia Hirvonen (ISH), Jarkko Immonen (JI), Aleksi Kinnunen (AK), Teemu Kivikangas (TK), Samuli Knuuti (SK), Kimmo K. Koskinen (KKK), Hannu Linkola (HL), Antti Lähde (AL), Aku-Tuomas Mattila (ATM), Juha Merimaa (JM), Vilho Pirttijärvi (VP), Teemu Purhonen (TP), Santtu Reinikainen (SR), Anton Vanha-Majamaa (AVM) ja Juho Äijö (JÄ).

Hal – 6 vuotta

Mitä silloin?

Rough Trade voitti keväällä 2004 levy-yhtiöiden välisen kädenväännön ja sai dublinilaistrio Halin talliinsa. Yhtyeen nimetön debyytti (2005) menestyi niin kaupallisesti kuin kriittisestikin: se sai Euroopan komission myöntämän EBBA-palkinnon eniten kotimaansa ulkopuolella myyneenä esikoisalbumina ja valittiin vuoden albumiksi muun muassa Irish Independentissä. The Thrillsin, The Magic Numbersin ja Sleepy Jacksonin tapaan Hal operoi 1960- ja 1970-luvun ultramelodisen pehmoamericanan (The Band, Harry Nilsson) alueella, mutta löi aikalaisensa laudalta veljesten David ja Paul Allenin mestarillisilla lauluharmonioilla, jotka kohottivat Worry About the Windin ja What a Lovely Dancen kaltaiset balladit Everly Brothersin ja The Bee Geesin mestariluokkaan.

Mitä sen jälkeen?

Hal palasi studioon vielä vuoden 2005 aikana, ja kakkosalbumin oli tarkoitus ilmestyä alun perin vuonna 2007. David Allenin sävellyskynä meni kuitenkin pahemman kerran tukkoon, joten mies pakkasi kitaran laukkuun ja häipyi lähes kahdeksi vuodeksi kiertämään maailmaan. Velipoika Paul keskittyi sillä aikaa valokuvaukseen, kun trion kolmas jäsen Stephen O’Brien rakenteli studiota ja soitteli muun muassa Fionn Reganin kanssa.

Mitä nyt?

Hal palasi viime vuoden joulukuussa uudella kappaleella Down in the Valley, jonka voi ladata ilmaiseksi yhtyeen bandcampista. Haastatteluissa bändi lupasi The Time, The Hour -nimistä albumia huhtikuulle, mutta eipä näkynyt tahi kuulunut. Ehkä sitten syksyllä.

Ilmestymistodennäköisyys: 94 %

Halin kakkosalbumi on kaikesta päätellen julkaisua vaille valmis. Mitä todennäköisemmin se myös ennen pitkää julkaistaan, tuskinpa toukokuussa olisi muuten julkaistu levyn ensimmäistä varsinasta singleä, nimeltään Be With You. (AL)

Video ei ole enää saatavilla

George Michael – 7 vuotta

Mitä silloin?

Putkahdettuaan ulos kaapista Los Angelesin poliisin suosiollisella avustuksella, George Michael oli vuonna 2004 elämänsä parhaassa vanha elostelija -vedossa. Patience-albumi nousi Iso-Britannian listaykköseksi, myi 10 miljoonaa kappaletta ja sai Q-lehdeltä kokonaiset viisi tähteä. Se myös sisälsi jo aiemmin julkaistun Shoot the Dog -kappaleen, jonka videolla assless chapseihin sonnustautunut piirros-George irvaili Blairille ja Bushille.

Mitä sen jälkeen?

26. helmikuuta 2006: Michael löydetään Hyde Parkista autonsa ratin päälle sammuneena ja pidätetään huumeiden hallussapidosta. Hän kuvailee tapahtumaa kuivasti ”omaksi typeräksi syykseen, kuten tavallista”. 23. kesäkuuta 2006: News of the World kuvaa Michaelin harrastamassa seksiä Hampstead Heath -puiston vessassa 58-vuotiaan pakettiautokuskin kanssa. Lokakuu 2006: Michael jumittaa autollaan liikenteen ja pidätetään huumeiden vaikutuksen alaisena ajamisesta. 19. elokuuta 2008: Michael pidätetään huumeiden hallussapidosta (taas) Hampstead Heathissä. 4. heinäkuuta 2010: George rysäyttää autollaan sisään Snappy Snaps -valokuvausliikkeen ikkunasta palatessaan Gay Pride -paraatista. Syyte huumepäissä ajamisesta ja kahdeksan viikon vankilatuomio seuraavat perässä.

Mitä nyt?

Michael palaa ”sinfonisen” kiertueen merkeissä lavoille elokuussa ja aikoo levyttää albumillisen musiikkia nousevien homoartistien kanssa. Hän toivoo albumin korjaavan vahinkoja, joita hän on mielestään aiheuttanut gay-nuorille julkisella sohelluksellaan. Uusia George Michael -levyjä hän ei sen sijaan aio omien sanojensa mukaan enää tehdä, julkaisten sen sijaan kappaleensa ilmaiseksi netissä.

Ilmestymistodennäköisyys: 93 %

93 prosenttia ”gay-kollaboraatio”-albumille, 7 % omalle albumille. George on yleensä ollut sanansa mittainen mies. (SR)

Video ei ole enää saatavilla

Missy Elliott – 6 vuotta

Mitä silloin?

Timbalandin pitkäaikaisena aisaparina ja todellisena innovaattorina tunnettu rap-lady julkaisi vuonna 2005 kuudennen ja epätasaisimman studioalbuminsa The Cookbookin, jolta lohkaistiin iso hitti Lose Control.

Mitä sen jälkeen?

Melissa Elliott vaikuttaa menettäneen luovuuttaan samaan tahtiin kuin elopainoaan. Hän yritti pysyä parrasvaloissa esiintymällä muun muassa Timbalandin, Janet Jacksonin ja Ciaran albumeilla, etsimällä uusia kykyjä tosi-tv-sarjassa sekä levyttämällä musiikkia Step Up 2 -elokuvaan. Vuonna 2006 ilmestyi kokoelma Respect M.E., joka myi Iso-Britanniassa kultaa. Elliott on paljastanut kärsineensä tulehduspohjaisesta kilpirauhasen liikatoiminnasta, mikä lienee yksi syy hänen viimeaikaiseen hiljaiseloonsa.

Mitä nyt?

Viivästynyt albumi on nimetty Block Partyksi, mutta sen julkaisupäivää on siirretty eteenpäin jo neljän vuoden ajan. Uusia biisejä on kuultu kuitenkin jo muutama, mainittavimpana Best Best. Levytyssessioissa ovat käyneet ainakin Timbaland ja Pharrell Williams.

Ilmestymistodennäköisyys: 91 %

Block Party lienee kaupoissa ennen pitkää, ajankohta riippuu rimakauhun vakavuudesta. Albumin laadusta ei ole takeita. (MH)

Video ei ole enää saatavilla

Shadowplay – 14 vuotta

Mitä silloin?

Helsingissä vuonna 1982 perustettu Shadowlay yhdisti punkin ja yökerhojazzin ja nappasi itselleen Suomen viileimmän yhtyeen tittelin. Debyyttialbumi Touch and Glow (1988) on todettu aiheestakin mestariteokseksi ja samaa voidaan sanoa viis vuotta myöhemmin ilmestyneestä Eggs & Pop -albumista. Ilmestymistahti kiihtyi, ja vuonna 1997 ilmestynyt Raw Powder on jäänyt historiaan yhtyeen rockeimpana levynä.

Mitä sen jälkeen?

Keulahahmo, perustaja, sanoittaja, laulaja Brandi Ifgray teki Raw Powderin ilmestymisen aikoihin kaksi soololevyä Jimi Tenorin valvonnassa tyylilajinaan kokeellisempi sähköisyys. Biisimateriaali tosin oli sellaista, joka olisi sopinut periaatteessa Shadowplaynkin käsittelyyn. Ruotsissa asuva Brandi on ollut levyrintamalla hiljaa reilut kymmenen vuotta, mutta muilla jäsenillä on ollut muita musiikillisia projekteja.

Mitä nyt?

Shadowplay on edelleen olemassa ja tekee keikkoja pari kertaa vuodessa, kerran parissa vuodessa tai sinne päin. Viime vuoden kaksi keikkaa Bar Loosessa myytiin loppuun hetkessä, ja tällekin vuodelle oli kysyntää, mutta Shadowplayn keikkabisneksessä on myyjän markkinat. Keikkakokoontumisissa on kuulemma keskusteltu mahdollisesta levystä ja viime keväänä yhtye on huhujen mukaan demonnutkin jotain.

Ilmestymistodennäköisyys: 87 %

Biisejä on valmiina ja kovana Gang of Four -fanina Brandi halunnee muodostaa Shadowplay-levyistä oman neljän koplansa. (ATM)

Video ei ole enää saatavilla

Ceebrolistics – 6 vuotta

Mitä silloin?

Janne Hyttisen (Pijall), Matti Pentikäisen (MattiP) ja Roope Kinnusen (RoopeK) muodostama Ceebrolistics on kotimaisen hiphopin uranuurtaja sen seikkailunhaluiselta äärilaidalta. Yhtyeen julkaisutahti ei ole koskaan ollut järin tiukka – ensialbumi A Day of the People in Betweenin (1998) ja toistaiseksi viimeisen Ö:n (2005) väliin mahtuu seitsemän vuotta, EMIn julkaisema 0. EP (2001) ja singlet Hyviä Juttuja / Me (2000) ja Aintie (2005). Kädestä käteen kaupattua Spring / Escape -kasettisingleä ei moni ole kuullut. Tämä ei silti vähennä elektronista musiikkia ja dubia keitokseensa rohkeasti sekoittaneen yhtyeen painoarvoa. Päinvastoin: karkki maistuu paremmalta, kun sitä saa vain kerran viikossa. Jokaista Ceebrolisticsin julkaisua on kuunneltu hartaudella, joka tavallisesti varataan pyhien kirjojen tulkintaan.

Mitä sen jälkeen?

Ceebrojen yhteydessä on tärkeää nostaa esille myös ryhmän jäsenten yleinen skeneaktiivisuus. Ilman näitä jannuja Helsinki olisi huomattavan paljon synkeämpi paikka. Radio-ohjelmien ja klubien järjestelyn ohessa pojat ovat pyörineet Murmurecordings- ja Katusea-levylafkojen taustalla ja puuhanneet sooloprojektiensa parissa. RoopeK ja Pijall tarjoilivat menevää hiphopia Serkkupojat-aliaksella, Pijall suuntasi elektromaailmoihin Michael Black Electrona ja MattiP on julkaissut jopa runokirjankin. Pentikäisen tuorein proggis, Teeth, jota paremman termin puutteessa voisi kutsua vaikkapa post-dubstepiksi, on herättänyt täysin ansaitusti ihastusta indie-piirien mahtimediaa Pitchforkia myöten.

Mitä nyt?

Wikipedia lupaa, että Ceebrolisticsin uusi levy on ollut suunnitteilla jo pitkään. Niin tai näin, varmaa on ainakin se, että pojat pysyvät aktiivisina, ja uutta materiaalia saadaan levylautaselle nimellä taikka toisella. Tällä hetkellä esimerkiksi Teeth on niin hurjassa nosteessa, että rajana on tuskin edes kiitorata.

Ilmestymistodennäköisyys: 86 %

Optimisteina uskomme, että Ceebro-levy on luvassa, mutta vuotta emme edes yritä arvailla. Emmekä liioin formaattia – sinkku, albumi, CD-ROM vai jotain aivan muuta. (TK)

Video ei ole enää saatavilla

Kraftwerk – 8 vuotta

Mitä silloin?

Kraftwerk julkaisi kymmenennen studioalbuminsa pitkän odotuksen jälkeen syksyllä 2003, kun Ranskan ympäriajo vietti 100-vuotisjuhlavuottaan. Pyöräilyhullu düsseldorfilaisyhtye on opettanut faninsa kärsivällisyyteen, sillä sen yhdeksäs studioalbumi Electric Café oli julkaistu hulppeat 17 vuotta aikaisemmin.

Mitä sen jälkeen?

Kraftwerk vietti suuren osan seuraavista vuosista kiertämällä ympäri maailmaa. Suomessa yhtye kävi jopa kahdesti: vuonna 2004 Helsingin jäähallissa ja vuonna 2009 Flow Festivalilla. Vuonna 2005 bändiltä julkaistiin erinomainen livealbumi Minimum-Maximum, mutta vuosikymmenen pääprojektiksi osoittautui vuoden 2009 The Catalogue -boksi, jolle Kraftwerkin albumit vuoden 1974 Autobahnista Tour de France Soundtracksiin masteroitiin – ja Techno Popiksi muuttuneen Electric Cafén kohdalla jopa nimettiin – uudelleen.

Mitä nyt?

Kling Klang Studiossa kolisee ja kilisee lupaavasti, mutta henkeään ei kannata uuden Kraftwerk-materiaalin vuoksi pidättää. Sitä paitsi voi olla, että ennen kuin maailma kuulee yhdennentoista KW-albumin, yhtye saattelee päätökseen kolme ensimmäistä albumiaan (1970–1973) käsittävän remasterointi-projektinsa.

Ilmestymistodennäköisyys: 84 %

Kraftwerkin ottaminen tähän keskusteluun tuntuu suorastaan hätäilyltä. Edelsihän Tour de France Soundtracksinkin julkaisua yli kahdenkymmenen vuoden periodi, jolloin Kraftwerk julkaisi vain yhden studio- ja toisen remix-albumin. Levy tulee – muttei välttämättä meidän elinaikanamme. Joten eiköhän keitetä ensin oikein kunnon kahvit! (AL)

Video ei ole enää saatavilla

A Perfect Circle – 7 vuotta

Mitä silloin?

A Perfect Circle oli eräs 2000-luvun juhlituimmista modernin rockin akteista aikana, jolloin listoilla komeilivat lähinnä verkkariheviä puurtavat yhtyeet. Toolin laulajaveijari Maynard James Keenanin ja kitarateknikkona aiemmin tunnettu Billy Howerdelin luoman ryhmän tulevaisuus vaikutti kaikin puolin kirkkaalta, muodostuihan debyyttilevy Mer de Nomsista eräs kaikkien aikojen vauhdikkaimmin kaupaksi käyneistä tulokaslevyistä. Toolia tolloille -teema toimi.

Mitä sen jälkeen?

Debyyttiä seurasi kahden vuoden hiljaisuus, kiitos Keenanin emobändin Toolin aktivoitumisen. Sen päätteeksi vuonna 2003 A Perfect Circle pullautti ilmoille toisen pitkäsoittonsa, 13th Stepin. Kyseessä on debyyttiä melodisempi ja suorempi tekele, joka nousi niin listoille kuin kuuntelijoiden arvostuslistoille. Samaa ei voi sanoa bändin viimeiseksi tuotokseksi jääneestä Emotive-tekeleestä. Kyseessä on sodanvastaisia cover-lauluja sisältävä levy, joka jäi musiikillisesti kauas horisonttiin A Perfect Circlen aiemmista mahtipontisista tuotoksista. Ympyrähanskat lyötiin nauloihin vuonna 2004.

Mitä nyt?

A Perfect Circlen jälkeen Howerdel jatkoi musiikillisia seikkailujaan Ashes Divide -yhtyeensä kanssa. Keenan kehitti Toolin rinnalle toisen sivuprojektin, Pusciferin, eikä A Perfect Circlestä puhuttu enää kuin sivulauseissa. Vuosien kuluessa vanha nälkä kasvoi, ja jo vuonna 2008 aisapari Howerdel & Keenan työstivät uutta materiaalia. Viime vuonna yhtye palasi lavoille pienen kiertueen voimin. Settilistassa oli myös uusia biisejä.

Ilmestymistodennäköisyys: 80 %

Keenan mainitsi vuonna 2010 olevansa tekemässä A Perfect Circlen neljättä levyä, ja Howerdelin twitteröinnin mukaan uutta musiikkia on tulossa hitaasti mutta varmasti. Kaikesta päätellen A Perfect Circle tulee julkaisemaan uutta materiaalia – mutta milloin ja missä formaatissa? (TP)

Video ei ole enää saatavilla

The Postal Service – 8 vuotta

Mitä silloin?

Kun elektronörtti Jimmy Tamborello (Dntl) pyysi indienörtti Ben Gibbardia (Death Cab for Cutie) vierailemaan albumilleen Life Is Full of Possibilities (2001), kaksikko huomasi nopeasti, että maailma todellakin on täynnä mahdollisuuksia. Seuraavan kahden vuoden ajan miehet lähettivät toisilleen postitse (ooh, katso: bändin nimi!) musiikkia, joista syntyi albumi Give Up (2003), täysverinen syntikkapopklassikko, jolla Gibbardin surumieliset melodiat ja kirjalliset tekstit kohtaavat Tamborellon rytmitajun ja elektromagian.

Mitä sen jälkeen?

Harmittomaksi sivuprojektiksi luultu albumi alkoi kerätä mainetta netissä ja muodostui yliopistoradioiden kestosuosikiksi. Keulasingle Such Great Heights on pitänyt albumimyyntiä hengissä pulpahtelemalla esiin useissa mainoksissa ja Garden State -elokuvassa Iron & Winen tekemänä cover-versiona. Vaikka albumi on piipahtanut Yhdysvaltain albumilistalla korkeimmillaan vain sijalla 114, se on myynyt yli miljoona kappaletta ja on Sub Popin historian toiseksi eniten myynyt levy Nirvanan Bleachin jälkeen. Tämä ei ole maailmanhistorian ensimmäinen kerta, kun kaksi nörttiä on tahtomattaan luonut hirviön.

Mitä nyt?

Suosion kasvaessa alkoivat levitä huhut kakkoslevystä; Gibbard ja Tamborello olivat kuulemma taas ryhtyneet raapustelemaan toistensa nimiä kirjekuoriin. Pari vuotta sitten Gibbard kuitenkin vihelsi pelin poikki sanomalla, että muut projektit vievät häneltä ja Tamborellolta kaiken käytettävissä olevan ajan, eikä kakkoslevyn ilmestymisestä ole minkäänlaista tietoa eikä varmuutta. Death Cab for Cutien nousu maailmanmaineeseen tuskin sekään nopeuttaa kakkoskiekon ilmestymistä. Koska luonto kammoaa tyhjiötä, Postal Servicen paikan radioaalloilla on vienyt Owl City -niminen niljake, joka on varastanut emoyhtyeen musiikista kaiken sen, millä ei ole mitään arvoa.

Ilmestymistodennäköisyys: 76 %

Sanovat miehet mitä sanovat, meillä on toivoa niin kauan kuin posti kulkee. The Postal Servicen kakkoslevy on kuin Italian postilaitoksen armoille jätetty kirje: se saapuu noin 13 vuotta myöhässä mutta silti tasan 20 minuuttia sen jälkeen, kun olemme lopullisesti heittäneet toivomme sen suhteen. (SK)

Video ei ole enää saatavilla

Lauryn Hill – 13 vuotta

Mitä silloin?

Fugeesista soolouralle lähtenyt Lauryn Hill julkaisi The Miseducation of Lauryn Hillin vuonna 1998. Solisti ansaitsi debyytillään viisi Grammy-palkintoa, joukossa ”vuoden albumi” ja ”paras uusi artisti”, ja levy on myynyt jo yli 18 miljoonaa kappaletta. Hill kipusi pikavauhtia vaikutusvaltaiseksi poptähdeksi ja tunnetuksi humanitääriksi.

Mitä sen jälkeen?

Vuosituhannen vaihteessa Hill kyllästyi musiikkibisnekseen ja katosi julkisuudesta. Hän palasi kuitenkin konserttitaltioinnillaan MTV Unplugged No. 2, jonka riisuttu ja raaka ulkoasu jakoi mielipiteet. Tässä vaiheessa Hill oli liikkunut ”henkisen neuvojansa” Veli Anthonyn johdatuksella yhä kantaaottavampaan suuntaan: kliimaksina vuoden 2003 esitys Vatikaanissa, jolloin Hill puhutteli tuhatpäistä yleisöä katolisen kirkon pitkästä lasten hyväksikäytön perinteestä.

Mitä nyt?

Levy-yhtiön mukaan Hill on pysytellyt viimeiset vuodet ahkerana, ja biisimateriaalia on kasassa useamman albumin verran. Se, kuullaanko niitä levyllä koskaan, on toinen juttu: artisti on julkaissut yksittäisiä kappaleita vuosien mittaan, ja viime kesänä nettiin vuoti raakaversio Repercussions-nimisestä biisistä, mutta tarkkaa tietoa albumista ei ole. Keikkalavoilla Hill on taas viihtynyt, esimerkiksi tämän kevään Coachellassa.

Ilmestymistodennäköisyys: 75 %

Mikäli materiaalia tosiaan on kasassa, lienee albumikin tosiasia. Sitten Hill voikin taas kyllästyä musiikkimaailmaan ja vetäytyä luostariin. (AVM)

Video ei ole enää saatavilla

D’Angelo – 11 vuotta

Mitä silloin?

Soul-pioneerin vuoden 1995 debyytti oli kärjistetysti sanoen lähtölaukaus vuosituhannen vaihteen neosoul-buumille. Kakkosalbumi Voodoo ilmestyi vuonna 2000. Virallisten merkintöjen mukaan levyn tuotti The Rootsista tuttu Ahmir ”?uestlove” Thompson, joka myös jakoi rumpupallin D’Angelon kanssa. D’Angelo itse sanoi levyn olevan yhtä paljon Ahmirin tuotos kuin hänen omansa. Voodoo oli ilmestyessään monella tavalla paljon edellä aikaansa. Myöhemmin levy on osoittautunut tärkeäksi suunnannäyttäjäksi tämän vuosituhannen soulin, r’n’b:n ja orgaanisen hiphopin tekijöille.

Mitä sitten?

Voodoon julkaisun ja siihen liittyneiden kiertueiden jälkeen D’Angelo vetäytyi julkisuudesta lähes kokonaan. Levyvierailuja (Q-Tip, Snoop Dogg, J Dilla, Common, Fela Kuti -tribuutti Red, Hot & Riot), EMIn julkaisemaa kokoelma-dvd:tä ja paria nettiin vuotanutta demoa lukuun ottamatta hän ei ollut esillä musiikillisissa yhteyksissä vuosiin. Mies on kyllä pysytellyt julkisuudessa viime vuosina erilaisilla huumesekoilu- ja pidätysuutisilla.

Mitä nyt?

D’Angelon kolmannen albumin piti alun perin ilmestyä vuonna 2009, ja senkin jälkeen ilmestyminen on ollut hilkulla jo useamman kerran. Pari kertaa on menty jopa niin pitkälle, että levykauppojen uutuuslistoilla on pyörinyt D’Angelon uusi levy milloin milläkin nimellä. Viime vuonna levyn ilmoitettiin olevan valmis ja biiseistä vuosi pätkiä nettiin. Kaikesta päätellen lähes valmis levy heitettiin kuitenkin jostain syystä roskikseen. Huhtikuisen tiedon mukaan D’Angelo, ?uestlove ja kumppanit ovat ahkeroineet levyn kimpussa koko alkuvuoden, ja julkaisun pitäisi ehtiä tälle vuodelle. Levyn nimeksi on tulossa James River.

Ilmestymistodenäköisyys: 74 %

Vaikuttaisi siltä, että hiljaisuuden jälkeen D’Angelo on jälleen ryhtynyt tekemään musiikkia tosissaan. Kaiken tapahtuneen jälkeen kynnys julkaisuun saattaa kuitenkin olla jo niin korkea, että ehkä tässä muutama vuosi vielä odotellaan. (JI)

Video ei ole enää saatavilla

Sarjan toinen osa ilmestyy huomenna.

“She’s a model and she’s looking good /
I’d like to take her home that’s understood /
She plays hard to get, she smiles from time to time /
It only takes a camera to change her mind”

Harvassa ovat ne musiikkikappaleet, joita voi oikeasti kutsua lähtölaukaukseksi kokonaiselle musiikkityylille – lajityypin kulmakiveksi, johon kaikki sen puitteissa myöhemmin tehty tavalla tai toisella rakentuu. Bill Haley & the Cometsin Rock Around the Clock on tällainen kappale. Ja toinen sellainen on Kraftwerkin vuonna 1978 julkaisema Das Model / The Model.

Das Model ei ollut ensimmäinen elektroninen popkappale, sellaisena pidetään Hot Butterin Pop Corn -coveria vuodelta 1972, ja olihan Kraftwek itsekin kuljettanut elektronista musiikkia avantgardesta kohti popilmaisua jo Autobahn-albumista (1974) alkaen.

Das Model oli kuitenkin – ja lienee edelleen – Kraftwerkin perinteisin popkappale: kappaleella on kestoa vain 3.38, siinä on kolme laulettua säkeistöä, kertosäkeenä syntetisaatterikuvio, ja yhtyeelle poikkeuksellisesti teemana teknologian sijasta romanttinen kaiho, laulun kertojan ihastus valokuvamalliin.

Das Model toimi nimensä mukaisesti mallina myöhemmälle syntikkapopille; muun muassa Gary Numan ja Orchestral Manouvres in the Dark jäljittelivät sitä ahkerasti 1980-luvun alussa paitsi soundillisesti myös rakenteellisesti. Koska konepopissa syntikat ovat etualalla, oli asianmukaista luovuttaa kertosäe vinkeälle kosketinkoukulle.

Kraftwerk oli myös temaattisesti vuosikymmenen edellä Zeitgeistia, sillä vasta 1980-luvulla valokuvamalleja alettiin palvoa naiskauneuden huippuina siinä missä ennen jumaloitiin missejä tai elokuvatähtiä. Malleilla persoona jää sivuosaan, olisihan se vain tiellä silloin, kun kauneus pitää valjastaa jonkin kaupallisen tuotteen palvelukseen. Niinpä Kraftwerkin kappaleessa haluttu malli onkin sanan toisen merkityksen mukaisesti vain prototyyppi, eri tarkoituksiin muokattavissa oleva kauneuden ilmentymä.

Kraftwerk on ennen kaikkea albumibändi, ja siksi Das Model pitää nähdä myös The Man-Machinen (1978) kokonaisuuden kontekstissa. ”We are the robots”, kuuluu albumin avaavan The Robotsin kertosäe, ja vaikka Kraftwerk kommentoikin miehuuden sijasta ihmiskunnan yleistä mekanisoitumista, on houkuttelevaa nähdä se vinyylilevyn kakkospuolen korkkaavan Das Modelin rinnakkaiskappaleena. Me olemme robotteja, te olette malleja; näin menee uuden uljaan ihmiskunnan soidintanssi.

Video ei ole enää saatavilla

”From station to station / back to Düsseldorf City /
meet Iggy Pop and David Bowie / Trans-Europe Express”

Kraftwerk-herrat ovat aina olleet edellä aikaansa, mutta tuskin tajusivat kuudetta levyään tehdessään, että enää oli vain vähän aikaa siihen, kun maailma oli täynnä syntikoihin nojaavia bändejä, jotka vannoivat Kraftwerkin nimeen.

Trans-Europe Express -lp:n nimiraita on klassikko, mutta perussuomalaiset karttavat sitä tekotaiteellisuutensa takia: klassikkobiisi ei voi kestää yli kuutta minuuttia ja sen kantava teema ei voi olla junan jyskettä jäljittelevä rytmitys sekä vocodorin kautta toistuva biisinnimen hokeminen. Koneelliset viulut onneksi maalaavat kauniisti ja ihmisääni kertoo lyhyesti (noin 35 sanalla, mukaan lukien artikkelit ja prepositiot), että matka kulkee Pariisista Wienin kautta Düsseldorfiin, jossa David Bowie ja Iggy Pop odottavat.

Video ei ole enää saatavilla