Kikka sellaisena kuin hänet muistamme. Kuva: Tomi Palsa.

22-vuotias Kirsi ”Kikka” Viilonen työskentelee meikkikonsulenttina Tampereen Sokoksella, mutta unelmoi tähteydestä. Räikeän pinkissä huulipunassaan (Astor, sävy #23), blondatuissa hiuksissaan ja lyhyessä minihameessaan hän näyttää hieman ihailemaltaan Marilyn Monroelta. Kaupungilla ihmiset ihastelevat, tuhahtelevat ja pyöräyttelevät silmiään.

Kikan mielestä hänellä ja Marilynilla on paljon yhteistä: hankala lapsuus ja halu esiintyä. Mutta Kirsi ei ole kotoisin Hollywoodista, vaan Tesomalta.

* * *

On vuosi 1986. Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus on kaikkien mielissä. Suomea kuohuttaa Mikkelin panttivankidraama, Ruotsin lintukodon on murskannut pääministeri Olof Palmen murha. Modern Talking ja Jean-Pierre Kuselan Naurava kulkuri juhlivat poplistoilla. Neil Hardwickin kirjoittama Sisko ja sen veli on TV2:n iso hitti. Kolmas televisiokanava Kolmoskanava on aloittanut lähetyksensä. Kekkonen kuolee.

21-vuotias, pienestä keskisuomalaisesta Leivonmäen kylästä Tampereelle muuttanut Pia Temisevä työskentelee paikallisradio Radio Musassa. Päivätyönsä ohella Pia heittää keikkaa Dj Pinkkinä sekä kouluttaa ja välittää tiskijukkia. Ensimmäinen kohtaaminen Kikan kanssa tapahtuu juuri levyjen pyörittämisen merkeissä. Kikka haluaa olla dj.

”On toimintaa meissä vain rohkeissa, jotka tajuu rakkauden”

Pia auttaa Kikan alkuun levyjensoitossa. Kikalla on hommaan tarvittavaa musikaalisuutta, mutta ennen kaikkea hän on luontainen tunnelman nostattaja. Välittömät tytöt ystävystyvät nopeasti ja alkavat tehdä yhdessä keikkaa yökerho Maximin ja Manhattanin kaltaisissa ravintoloissa. Yleensä tämä tarkoittaa, että Pia soittaa levyjä ja Kikka esittää välissä muutamia kappaleita Suomessa vielä varsin harvinaisella tavalla: singbackina taustanauhojen kanssa.

Tyttöjen dj-hommat saavat osakseen hyväntahtoista naureskelua. Nais-dj:t ovat vielä suuri harvinaisuus. Ystävyys saa myös ilkeämpää huomiota. Lumenen meikkikonsulttina työskentelevän Kikan tyyli on jo tuolloin kehittynyt kääntämään päitä; hän pukeutuu kumiin ja nahkaan ja rakastaa seksikkäitä asuja. Hameeksi riittää vyötäisille kietaistu nahkabolero. Jalassa on aina korkeat korot.

Piaa varoitetaan hengaamasta Kikan kanssa; Kikka ei ole ”uskottavaa” seuraa nuorelle radiotoimittajalle. Monet ymmärtävät väärin Kikan ulkoisen habituksen. Pia tajuaa kuitenkin ystävänsä herkkyyden tämän sähäkän ulkokuoren alla.

Kikka ei osaa suuttua naisten pahansuovista letkautuksista, hän vain pahoittaa mielensä. Luontaisena ekshibitionistina hän ei ymmärrä, kuinka se, että yrittää olla oma itsensä, voi herättää niin paljon närää ja ilkeilyä.

Levispyllyisten collegepaitatyttöjen meressä Kikka kuitenkin erottuu, halusi hän tai ei. Tavalliselle tallaajalle tämä voi olla ongelma, mutta esiintyvälle artistille hyve, vähittäisvaatimus. Pia päättää, että Kikan pitää tehdä single ja päästä esiintymään ”ihan oikeasti”. Tähti on jo, tarvitaan vain levytyssopimus.

”Koita ymmärtää hei, eka kerralla ei, sillä lailla olla voi kimma näin kunnollinen”

Tampereella Hotelli Rosendahlissa, suuressa dj- ja musiikkialan tapahtumassa kilistelee lasejaan nippu suomalaisen musiikkibisneksen silmäätekeviä ja muutama heidän joukkoonsa pyrkivä. Pia on mukana edustamassa radiotoimittajana, Kikka hänen avecinaan.

Tytöt bongaavat Matin ja Tepon ja näiden levymerkin M & P Tuotanto Oy:n A&R-miehen Asko Järven. Kikka järjestää sedille kuplajuoman rohkaisemana spontaanin show’n ilman sen kummempaa säestystä. Esitys ei ole välitön menestys. Krapulassa tytöt katuvat katkerasti rohkeuttaan, kunnes samainen Asko Järvi soittaa ja pyytää parivaljakon koelauluun Turkuun.

Tytöt palaavat Turusta levytyssopimuksen kanssa. M & P Tuotanto on Pian kanssa samaa mieltä: Kikka on hyvä. Mutta Kikka ei ole ainoa, jonka nimi lukee uudessa sopimuksessa. Vasta 22-vuotiaasta Piasta on tullut puolivahingossa Kikan manageri.

Kikka, Mansen Marilyn. Kuva: Tomi Palsa.

”Olet kitkasta syttynyt lakana, loppukiri käy taivaaseen”

Melkein vuoden odottelun ja yhden levy-yhtiöfuusion jälkeen Kikka pääsee loppuvuodesta 1988 vihdoin tositoimiin. Hän tapaa uuden levymerkkinsä Audiovoxin kautta suomalaisen iskelmän grand old manit, Junnu Vainion ja Veikko Samulin, joiden on tarkoitus kirjoittaa Kikalle tämän ensimmäinen single. Ensitapaaminen iskelmänikkarien kanssa on lyhyt, mutta myöhemmin varsinkin Junnusta tulee Kikalle jonkinlainen isähahmo. Tarkkasilmäisenä ihmistuntijana Vainio näkee terävästi Kikan olemuksen artistina ja tähtenä. Kikka haluaa vain viihdyttää.

Stock-Aitken-Watermanin Kylie Minogue -hitistä Got to Be Certain soundinsa lainaava Mä haluun viihdyttää levytetään Vainion ja Samulin tuottamana tammikuussa 1989. Sinkun b-puolelle tulee niin ikään ”sawmainen” Ei kauniimpaa voi todella tietää.

Kenelläkään ei ole erityisiä odotuksia Kikan menestyksen suhteen. Suomalainen iskelmä on soinut jo vuosia alavireisenä, ja eurodisco-biitti on pikemminkin riski kuin hitin tae. Edes Kikka ei odota menestystä; hän haluaa vain päästä levyttämään ja esiintymään.

”Sen teethän, zoomaile, zoomaile mua, mä tahtonut oon tätä pitkään”

Audiovox ei sen kummemmin keskustele Kikan imagosta. Kikan oma tyyli kelpaa ja sillä hyvä. Promokuvia varten Pia ja Kikka tekevät tuubimekkoja tämän lempiväreistä; pinkistä ja limenvihreästä. Syy on hyvin pragmaattinen; tytöt ovat täysin pennittömiä, ja levy-yhtiö ei ole kiinnostunut rahoittamaan Kikan stailausta. Kuvauksissa käytetty nahkatakkikin on Pialta lainassa.

Kuviin syntyy hienovarainen eroottinen lisälataus, kun kylmälle cokis-pullolle keksitään rooli nänninnostattajana. Lopuksi lämpimällä kokiksella skoolataan.

Kikan ensikosketukset lehdistön kanssa ovat haparoivia. Tampereelle asti jutuntekoon saapunut Ilta-Sanomien viihdetoimittaja Satu Saaristo innostuu tilaamaan kahvilassa pullakaffeet kaikilla lisukkeilla, ja manageri Temisevän ja artistin budjetti on vain pari markkaa. Tytöt ottavat pelkät vedet ja supisevat kassalle maksavansa myöhemmin. Haastattelu tehdään ja Kikan julkinen ura mediassa on alkanut.

Mä haluun viihdyttää saa televisioensi-iltansa Mikko Alatalon vetämässä Kolmoskanavan Jukebox-ohjelmassa. Kikan osuus nauhoitetaan remontissa olevalla Tulliklubilla. Remonttireiskat seuraavat silmä kovana, kun Kikka lipsynkkaa ensisinkkuaan paljastavassa pinkissä asussaan rakennuspölyn keskellä.

Halvasta kankaasta kokoon kursittu toppi ei tahdo pysyä kiemurtelevan Kikan ylla,̈ ja yhdessä kohtauksessa Kikan toinen rinta vilahtaakin kameroille. Pia vaatii ohjaajaa lupaamaan, että kohtaus ei päädy lopulliseen videoon. Ohjaajankaan mielestä Suomi ei ole vielä valmis nännikohuun, etenkään Jukeboxin kaltaisessa kokoperheen ohjelmassa, joten ei huolta.

”Kun kuiskaat tuu, niin luokses tuun, olet samuraini tästä, salaisesta elämästä”

Tytöt ja Pian poikaystävä kokoontuvat tämän asunnolle videon ensi-iltana. Popcornit ja viinilasit käsissä ohjelmaa tuijotetaan hiljaisuuden vallassa. Pian poikaystävä tekee saman huomion kuin koko muukin Suomen kansa: tuo mekko ei tule pysymään ylhäällä loppuun asti. Mutta tytöt tietävät paremmin. Tai ainakin luulevat tietävänsä.

Video ei ole enää saatavilla

Ohjelmassa nähtävässä versiossa vilahtaa kuitenkin se paljon pelätty nänni. Kikka ja Pia ovat musertuneita. Unelma tähteydestä on ohi ennen ensimmäistä levyäkään. Suomessa ei vuonna 1989 näytetä televisiossa paljasta rintaa parhaaseen katseluaikaan.

Onnitteluviinit juodaan loppuun, ja samaan syssyyn kaikki muukin viina mitä talosta löytyy. Itse asiassa tytöt eivät poistu asunnosta kahteen vuorokauteen. Kikka on varma, että hänen laulajanuransa on ohi, mutta yhtä paljon häntä masentaa, ettei tämän jälkeen ole paluuta Lumenen meikkimyyjäksikään.

Lopulta Pian on pakottauduttava töihin radiolle. Tarkistaessaan puhelinvastaajansa viestejä Pia yllättyy – niitä on valtavasti. Kaikissa kysytään samaa: milloin saamme haastatella Kikkaa? Milloin Kikka voisi esiintyä? Kerro kaikki Kikasta!

”Ota nyt kun annan sulle kaiken, välillämme kuumat säpinät käy”

Kikka on saapunut. Mä haluun viihdyttää soi radiossa, Kikkaa imitoidaan Pulttiboisissa ja Lapinlahden lintujen show’ssa, naistenlehdet haluavat haastatteluja, keikkakalenteri on tukossa. Junnu Vainio ja Veikko Samuli räätälöivät Kikalle nopeasti lisää kikkamaisia lauluja, ja mukaan heitetään pari vanhaa Vainio-Samulin-coveria Mona Caritan ja Nisa Sorayan levyiltä. Näin debyyttialbumi saadaan kauppaan ennätysvauhtia, ja yhtä nopeasti se myy kultaa. Ja sitten platinaa. Lopulta levyä myydään reippaasti yli 70 000 kappaletta.

Video ei ole enää saatavilla

Ensimmäisen kultalevynsä syliin saadessaan Kikka kirjaimellisesti itkee onnesta. Tästä hän ei ole osannut edes uneksia. Ja seuraavana vuonna julkaistu kakkoslevy tulee myymään vielä enemmän.

Huippuvuosina 1989–1994 Kikalta julkaistaan viisi studioalbumia ja yksi kokoelma. Niistä neljä myy platinaa ja kaksi kultaa.

”Enkä suostu häpeemään, kun oikeeks tajuun tän”

Kikan keskivertofanien luonteesta ja määrästä kertoo paljon, että vaikka Kikan levyistä vain yksi nousee Suomen virallisen albumilistan kärkikymmenikköön, niitä myydään huikeat 300 000 kappaletta. Kikkaa ei näy listojen terävimmässä kärjessä, koska levyjä ei osteta listasijoihin oikeuttavista levykaupoista, vaan huoltoasemilta, marketeista ja kioskeilta.

Kikan levyjä ostavat luonnollisesti miehet. Mutta keikoilla Kikkaa tulevat jututtamaan ja kiittelemään useimmiten naiset. Lapset, sekä pienet pojat että tytöt, esittävät Kikkaa joulu- ja kevätjuhlissa. Tampereen homot Kikka on voittanut puolelleen jo dj:nä, mutta laulajana hänestä tulee Suomen ensimmäinen camp-ikoni ja osa jokaisen drag-queenin ohjelmistoa. Vielä tänäkin päivänä Tampereen gay-ravintoloissa juhlitaan Kikan syntymäpäivää.

Video ei ole enää saatavilla

Pia ja Kikka kiertävät taustanauhojen kanssa ympäri Suomea reilun vuoden putkeen. Tahti on hurja; keikkoja on parhaimmillaan kolme päivässä, ja tytöt käytännössä asuvat autossa. Toisen levyn äänitysten alkaessa kumpikaan ei halua nähdä enää vilaustakaan toisesta. Kikan ja Pian tiet erkanevat.

Ystävyys kuitenkin palaa vuosien mittaan. Loppujen lopuksi Pia löytää itsensä vielä kerran manageroimasta Kikkaa.

Kikan vuodet artistina ovat täynnä menestystä, mutta myös epäonnistumisia ja henkilökohtaisia ongelmia. Ajoittain Kikan elämän sävyt tuntuvat muistuttavan Marilynin traagista elämää muutenkin kuin vain vaalennettujen hiusten osalta.

Kikka oli kirjaimellisesti platinablondi. Kuva: Tomi Palsa.

”Ei kauniimpaa voi todella tietää, jos sun vain saan, mua rakastamaan”

Kikka esiintyy euroviisukarsinnoissa ja Syksyn Sävelessä, on ehdolla Emma-palkinnon saajaksi ja tekee yhteistyötä Kari Tapion ja Pauli Hanhiniemen kaltaisten huippumuusikoiden kanssa. Julkista tunnustusta Kikka ei kuitenkaan saa. Hänelle ei myönnetä yhtään palkintoa tai kunniamainintaa kriitikkojen taholta.

Suomessa pateettisuus on aina sulattanut ihmisten ja musiikkijournalistien sydämet. Vakavaa ja raskassoutuista musiikkia tehdään paljon, koska sitä myydään paljon. Näillä lakeuksilla ei pelleillä, vaan jopa viihteen kuuluu olla asiallista.

Kuinka moni edes pystyisi olemaan se hupsu hölmö kuplamuovihousuissa ja kapteeninlakissa, huulipunat levinneinä, laulamassa onnen paisumisesta silkkitiellä ja sukkuloiden syöksymisestä venukseen? Yksin jossain discosavun keskellä, ehkä Nivalan Tuiskulassa tai köyliön Lallintalolla, luottaen vain itseensä ja siihen, että taustanauha ei katkea. Tällaiseen viihdyttämiseen pystyy vain vahva sydän, joka ei pelkää joutuvansa naurunalaiseksi, kun palkintona on ihmisten ilo.

Kun helmikuussa 2013 juttelen tuttavieni kanssa tämän artikkelin kirjoittamisesta, on jokainen ilahtunut ja innoissaan. Kikka herättää muistoja ja hymyilyttää. Ihmiset tapailevat hittejä ja ällistelevät asuvalintoja.

Kikka on jättänyt oman jälkensä aikaan. Mutta toisaalta, eihän sen pitäisi olla mikään yllätys. Niinhän kaikki oikeat tähdet tekevät.

Näistä hänet muistetaan: Kikan kuusi kuuminta

#1 Mä haluun viihdyttää (1989)

Kikan debyyttisinkulla Junnu Vainio ja Veikko Samuli kierrättivät Euroopan suurimman hitttehtaan Stock-Aitken-Watermanin soundia niin paljon kuin laki salli.

Video ei ole enää saatavilla

#2 Sukkula Venukseen (1990)

Kikan suurin hitti muistetaan rautalankakitaroinnista, pöhköstä synariffista ja tietenkin Fantastic Voyage –henkisestä sanoituksestaan. Tämä Syksyn Sävel -kolmonen oli Kikan oma lempikappale ohjelmistostaan.

Video ei ole enää saatavilla

#3 Kiihkeät tuulet (1990)

Parhaimmillaan Kikan hitit eivät hävinneet perinteisen eurodisco-maan Ruotsin tarjonnalle. Kiihkeissä tuulissa on ripaus Ankie Baggeria ja sanoitukset suoraan Reginan Naisten unelmia -palstalta.

Video ei ole enää saatavilla

#4 Onnen nainenkin silloin vasta saa (1991)

Kikkamainen seksuaalisen tasavertaisuuden ylistys, jossa torutaan hellästi itsekästä rakastajaa. Kikan tuottajat pyrkivät kiitettävällä tavalla varioimaan tähden soundia: tässä voi kuulla enemmän kuin rahtusen Technotronic-biittiä.

Video ei ole enää saatavilla

#5 Kierrätä pyöritä mua (1991)

Kikan tuotannossa ajankohtaisuus oli tärkeää. Tässä Syksyn Sävel -ehdokkaassa käytetään metaforana sellaista uutta ilmiötä kuin ”kierrätys”. ”Käytetyistä” mutta uudenveroisista naisista tosin oli jo runoillut esimerkiksi Dolly Parton vuoden 1975 kappaleellaan The Bargain Store.

Video ei ole enää saatavilla

#6 Tartu tiukasti hanuriin (1993)

”Kurttusi kilisee, tähtiä vilisee, Niin mahdoton, tuo mestari on.. Säkkijärven polkkaa iloisesti sämpläävässä kappaleessa löydetään jälleen yksi hieno tapa puhua siitä itsestään. ”Kurttu” on muuten vanha lempinimi harmonikalle.

Artikkeli julkaistiin alun perin kerran Nuorgamin Printissä. Kiitokset Kikan pitkäaikaikaiselle managerille Pia Temisevälle, jota haastateltiin juttua varten Tampereella 26.2.2013.

Hausmylly lauloi gigolosta, Movetron prinssistä ja Flaviosta.

Oi, 1990-luku, emme saa sinusta tarpeeksemme! Ysäripop merkitsi tätä soittolistaa koottaessa muutakin kuin eurodancea. Mukana on leimallisesti 90-luvun soundia edustavia suomalaisia biisejä – myös hieman rocksävyjä, kuten Puolikuun Nyt loppuu todellisuus -klassikko.

Kaiken muun upeuden lisäksi tältä listalta voi bongata epätodennäköisimmät Nuorgamin soittolistalta koskaan esiintyvät sisarukset Mira ja Tiina Törmin. Ensin mainittu laulaa tietenkin soolona, jälkimmäinen O’oussa.

”This is the most impressive piece of music for generations to come” mutisee joku mies Waldon Feels So Goodilla. Onko hän oikeassa? Kuuntele ja päätä itse. Ja mistäkö otsikon lainaus on? Aikakoneen Anna mun bailaa -hitistä tietysti.

1. Hausmylly – Gigolo
2. Movetron – Prinssi
3. @tak – The Pizza Boy
4. 7. taivas – Maailma kuulee
5. 2. maanantai – Mixet tahdo olla mun kaa
6. Sound of R.E.L.S. – Raising My Family
7. Waldo – Feels So Good
8. Dance Nation – True Conviction
9. Ann Bell Fell – We Come We Go
10. Mira – Mun elämää
11. Mascara – Erittäin hyvä (ellei täydellinen)
12. Aikakone – Odota
13. Nylon Beat – Teflon Love
14. XL5 – Jäätä ja tulta
15. Waldo’s People – Let’s Get Busy
16. Taikapeili – Jos sulla on toinen
17. Smurffit – Smurffijengi
18. Tiktak – Lopeta
19. Kikka – Geisha mä olen sun
20. Aikakone – Anna mun bailaa
21. Puolikuu – Nyt loppuu todellisuus
22. Kaija Koo – Tule lähemmäs beibi
23. Neljä ruusua – Sun täytyy mennä
24. Neon 2 – Supernova
25. Sitruunapippuri – Kesäkissa
26. O’ou – Lentää saat
27. A-Tyyppi feat. Antero Mertaranta – Ihanaa, Leijonat, ihanaa!
28. Bomfunk MC’s – Freestyler
29. Darude – Sandstorm
30. Movetron – Alla koivupuun

Kuuntele soittolista tästä.

Nuorgam esittelee kymmenen tähdenlentoa, joiden matka listoilta alelaariin kiinnitti suuren yleisön huomion vain hetkeksi. Kerromme millä tavoin he ovat jättäneet jälkensä ja miksi hekin ansaitsevat musiikinystävän kunnioituksen. Osa on raudanlujia musiikin ammattilaisia, toiset lähinnä studioon sattumalta tupsahtaneita sopivia kasvoja (tai vartaloita) musiikille.

Jokaisella heistä on kuitenkin se jokin, joka ihastutti ja jätti pysyviä muistijälkiä aikakautensa lapsiin.

Tähdet on valittu lähinnä kirjoittajan omien mieltymysten ja maun mukaan. Tämä ei siis ole mikään kattava otanta unohdetuista tähdistä. Satoja, ellei tuhansia samanalaisia tuikkii popmusiikin utuisessa historiassa, ihmisten muistoissa ja iPodeissa. Mutta näillä kymmenellä on erityinen tarinansa.

Stéphanie

Mitä, eikö minun kuninkaallisuudestani ollut parempaa kuvaa?

”Star, distant and free
You shine your light on our tomorrows
Two children are we
Enchanted by the night that follows”
(One Love to Give, 1986)

Stéphanie Marie Elisabeth Grimaldilla oli vuonna 1986 takanaan juuri niitä aineksia mistä europopunelmat syntyvät: draamaa, kauneutta ja geeneissä kulkevaa glamouria. Ja tietenkin Monacon prinsessan arvonimi.

Stéphanie oli selvinnyt nipin napin neljä vuotta aiemmin auto-onnettomuudesta, jossa hänen äitinsä, näyttelijätär, prinsessa Grace Kelly kuoli. Tätä traumaa seurasi yleinen kapinointi sekä villikkoprinsessan maine. Stéphanie työskenteli mallina (muun muassa Helmut Newtonin kuvaama Voguen kansi) sekä lanseerasi sopivasti kuumimpaan juppiaikaan oman uimapukumalliston. Ja seuraava looginen askel oli tietenkin poptähteys.

Tuottaja Yves Rozen avustuksella levytettiin prinsessalle juuri sopivan maltillinen, hieman melankolinen syntikkaiskelmä Ouragan (Hurrikaani). ”He’s so sure he’s so vain, he’s a maker of fashion, he’s a faker of passion” laulaa Stéphanie englanninkielisellä Irresistible -versiolla, hyvin ohuella, mutta kiistatta sympaattisella äänellään. Seuraavat sinkut olivat samalla tavoin Stéphanien rajallisille laululahjoille sopiviksi räätälöityjä. Musiikissa ja imagossa yhdistyivät juppiajan hohde ja prinsessan surullinen katse. Oli selvää, että Stéphanien menestys ei ollut oktaaveista kiinni, hieman eksyneen oloinen prinsessa resonoi ihan jotain muuta ihmisten ihasteltavaksi.

Ouragan/Irresistible myi pelkästään Ranskassa yli miljoona kappaletta ja oli iso hitti myös muualla Euroopassa.

Stéphanie olikin täydellinen poptähti nälkäiselle eurotrashille. Hän oli kuninkaallinen, joka suostui astumaan rahvaan eteen pällisteltäväksi sekä kilpailemaan listasijoista ja levymyynnistä promootiosirkuksessa. Ja siellä hän olikin, silminnähden vaivaantuneena, vastailemassa talk show -isännän kysymyksiin. Tai eksyneen kissanpennun oloisena lipsynkkaamassa debyyttialbuminsa hittejä, seisten banaalien muovirakennelmien keskellä studion värivalojen välkkeessä. Kaikki tämä studioyleisön seuratessa herkeämättä. Ei ole sattumaa, että kirjoittaessaan I’m Not Scared -kappaletta (Eight Wonder -yhtyeelle), Neil Tennant käytti omien sanojensa mukaan inspiraationa juuri prinsessa Stéphanieta. ”Take these dogs away from me, before they, before they bite…”.

Hyvin alkanut ura kuivahti kasaan ehkä prinsessan omaan passiivisuuteen. Huomioon ja ylellisyyteen tottuneelta Stéphanielta puuttui nälkä ja epätoivo, joilla pysyvä tähteys saavutetaan. Tai sitten koko touhu vain menetti uutuudenviehätyksensä. Toinen albumi ilmestyi vasta viisi vuotta myöhemmin, jolloin momentum oli jo kadonnut, ja aikuisrockiin siirtynyt prinsessa ei enää kiinnostanut. Stéphanien virallisessa biografiassa ei mainita laulu-uraa.

Stéphanien ura päättyi kuitenkin positiiviseen nuottiin. Michael Jacksonin hittisinkku In the Closet (1992) oli levynkannen mukaan ”duet with mystery girl”. Arvatkaapa kuka tuo mystinen nuori nainen oli?

Video ei ole enää saatavilla

Debbie Gibson

Debbie vasemmalla.

Suomalaiset muistavat Debbie Gibsonin ehkä parhaiten Raptorin (märkien) unelmien kohteena kappaleessa Debi Gibson (1990).

Deborah ”Debbie” Gibsonin jenkkiradiopop ei ehkä purrut täällä, mutta muualla oli toisin. Vuosina 1987–89 julkaistut kaksi albumia myivät kotimaassaan triplaplatinaa ja lisämiljoonia maailmalla. Gibson oli se juuri sopivan söpö naapurin tyttö hassussa hatussa ja liian isossa bleiserissä.

Ja sitten tulikin jo 90-luku, ja Nirvana, ja kaikki ihana pophattara vedettiin vessanpöntöstä alas Courtney Loven oksennuksen ryydittämänä. Gibson vaikutti olevan täysi vastakohta generation x -artisteille. Hän oli niin muovinen, niin kiltti, niin hymyilevä… pelkkä tottelevainen tuote siis? Harva kiinnitti huomiota siihen, että samoin kuin esimerkiksi Kurt Cobain, Debbie sävelsi, sanoitti ja tuotti kaiken materiaalin levyillään. Ollessaan tuolloin siis vielä teini-ikäinen. Lisäksi Gibson soitti itse useita instrumentteja studiossa ja lavalla (piano, synat, rummut). Ei hullumpi saavutus, ja lienee edelleen jonkinlainen ennätys. Mistään popneroudestahan ei musiikissa ehkä ollut kysymys, mutta esimerkiksi Lost in Your Eyesiä parempaa limu-tai limadiscoballadia saa etsimällä etsiä.

Gibson laulaa ja näyttelee edelleen, stadionit ovat vaihtuneet kuitenkin klubeiksi ja tosi-tv:kin on tullut tutuksi. Tällä hetkellä hänet nähdään Yhdysvalloissa Donald Trumpin vetämässä julkkis-Diilissä. Pelkästä rahantarpeesta tuskin on kuitenkaan kyse; rojalteja napsahtanee edelleen mukavasti neiti Gibsonin tilille. Ehkä ammattimuusikko haluaa yhä vain esiintyä?

Video ei ole enää saatavilla

Kikka

Näkyyks nännit?

Kikka oli 80-luvun lopulla suomalaisen Audiovox -levy-yhtiön vastine maailman samanthoille ja sabrinoille. Kotikutoiselta vaikuttanut ”Kikka-projekti” oli tarkkaan suunniteltu pitkän linjan musiikin ammattilaisten tuote. Juha Vainio ja Veikko Samuli kirjoittivat Kikan kahden ensimmäisen levyn kappaleet. Vainion kuoltua siirtyi vastuu tämän pojalle Ilkalle, joka myöhemmin toimi muun muassa Nylon Beatin hovisäveltäjänä. Koko pakkaus kuitenkin rakennettiin juuri Kirsi ”Kikka” Sirénin persoonan ympärille. Tämä ekstrovertti artisti oli tehnyt jo vuosia töitä viihdebisneksen liepeillä esimerkiksi laulavana tiskijukkana ja ensimmäiset televisioesiintymisetkin olivat jo 80-luvun puolesta välistä.

Kikan ensisinkku Mä haluun viihdyttää oli melkein täydellinen Stock-Aitken-Waterman -pastissi, pikkutuhmin sanoituksin. Tulliklubilla kuvattu video, jolla Kikka kiemurtelee pinkissä minihameessaan kiihdytti, viihdytti ja innoitti muun muassa Aake Kallialan unohtumattoman imitaation Pulttibois-ohjelmassa.

POP -lehdelle 2000-luvun alussa antamassaan haastattelussa Kikka kommentoi uransa alkua näin: ”Kaikki oli tarkkaan etukäteen mietittyä ja me odotettiin sitä oikeata hetkeä, jolloin mun aikani on tulla julkisuuteen. Ja mua valmisteltiin työhöni, koska tällaisen seksikkään imagon luominen vaatii ihan omanlaisensa tyypin ja luonteen, että sen pystyy viemään läpi onnistuneesti. Ja mä olin valmis lähtemään siihen täysillä mukaan.”

Täysillä mentiinkin. Kikka oli 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa kaikkialla ja levyt myivät kuin kuumat kakut. Kaiken kaikkiaan Kikka myi urallaan melkein 300 000 levyä, vertailun vuoksi esimerkiksi PMMP-yhtye on toistaiseksi myynyt noin 280 000 levyä.

Kikka oli myös ensimmäisiä suomalaisia artisteja, jolla oli selkeä ”gay following”. Aikana jolloin suomalainen homokulttuuri oli vielä lapsenkengissä ja selkeästi poissa valtamedian fokuksesta, esiintyi Kikka toistuvasti DTM -homoravintolassa. Kikan camp-henkinen musiikki, über-naisellinen tyyli ja humoristisen pikkutuhma ote oli kuin räätälöity drag-kuningattarien imitoitavaksi.

Humoristisuudestaan huolimatta Kikan uraa ei pitäisi nähdä pelkkänä sketsinä; levynmyynti ja laulajan tuotannosta vastaava lahjakkuuden määrä yksinkertaisesti puhuvat toista. Kikka kuuluu pikemminkin samaan kategoriaan kuin Irwin Goodman ja Esa Pakarinen, hän oli kansantaiteilija ja koko kansan viihdyttäjä.

Video ei ole enää saatavilla

Fancy

”Your loving heart, your credit card
I want all you can give
In return I make dreams come true
C’est la vie ma chérie
C’est la vie, c’est la vie mon amour
Don’t you see, love is sweet
But it never comes for free”
(C’est la vie, 1990)

Fancy on eurodiscon mystisiä hahmoja – outo sekoitus eltaantunutta vanhaa playboyta, Elvistä, Liberacea ja transvestiittia. Parhaimmillaan Fancy on parasta mahdollista eurodiscoa, pahimmillaan ö-luokan hansa-schlageria. Videoita katsoessa ei tiedä pitäisikö itkeäkö vai nauraa, mutta yhtä kaikki, kohta on koukussa ja huomaa hyräilevänsä Flames of Lovea.

Tess Teiges -nimellä alunperin jo 70-luvun alusta iskelmää tehnyt nuorimies tapasi 80-luvun alussa Amanda Learin hovituottajana kunnostautuneen Anthony Monnin. Yhdessä heillä syntyi idea yhdistää Monnin syntetisaattoribiitit Teigesin schlager-perinteestä kumpuaviin melodioihin. Tuloksena oli Slice Me Nice, saksalainen italodiscohitti, joka lainasi soundin New Yorkin Hi-NRG -tuottajavelho Bobby Orlandolta ja sanat luoja tietää mistä:

”I’m like a cake that wants to be baked
I’m like a pie made for hungry guys
Slice me nice”

Fancy tahkosi enemmän tai vähemmän samalla konseptilla musiikkia menestyksellä sekä itselleen että muille (Linda Jo Rizzo, Grant Miller) aina 90-luvun alkuun asti, jolloin uusi rapilla maustettu eurobiitti löysi tiensä junteimpiinkin Euroopan nurkkiin. Musiikintekoa hän ei ole kuitenkaan lopettanut. Kauniisti sanottuna vaihtelevantasoisia levyjä on ilmestynyt tasaisin välein ja samalla keikkaa on heitetty varsinkin entisissä neuvostomaissa ja Venäjällä, missä Fancyn soundia edelleen rakastetaan.

Vaikka Fancy katosi listoilta ja mediasta, oli yhteys jo syntynyt. Tyylin ollessa näin erityislaatuinen, on selvää, että artistin ja yleisön välille syntyy myös erityislaatuinen suhde. Eurodiscon omalla Ed Woodilla on edelleen pieni, mutta lojaali faniverkosto ympäri maailmaa ja internetiä. Muutama täysosumahitti taskussaan Fancyn karavaani jatkaa matkaa eteenpäin; seuraava yökerho jossain päin Kazakstania odottaa jo illan pääesiintyjäänsä!

Video ei ole enää saatavilla

Shampoo

Shampoo ja hoitoaine.

”They’re so old, and they sound like band’s we’ve heard before” (Shampoo Oasiksesta, Melody Maker, 1994)

Manic Street Preachersin megafanit, kaverukset Jacqui Blake ja Carrie Askew kyllästyivät 90-luvun alussa fanzinejen kyhäilyyn ja backstageilla odotteluun, ja päättivät perustaa itse bändin. Koulutytöillä oli toinen jalka vahvasti punkissa ja riot grrrl -liikkeessä ja toinen kaikessa pinkissä ja pörröisessä. Ensimmäiset singlet julkaistiin Saint Etienne -miesten Icerink -levymerkille ja Shampoo huomattiinkin NME:n ja Melody Makerin kaltaisissa julkaisuissa. Täysosuma oli kuitenkin kolmas, isomman levy-yhtiön (EMI:n alamerkki Foodin) julkaisema, tyttöjen itsensä kirjoittama Trouble.

”Uh oh, we’re in trouble
Something’s come along and it’s burst our bubble”

Bailaamisen ongelmallisuudesta kertova kappale puhutteli. Se ja neljä seuraavaa singleä nousivat brittien top 40 -listalle, ja tyttöjen kasvot koristivat sekä Smash Hitsin että Melody Makersin kantta. PVC-muoviin ja pinkkeihin tekoturkiksiin pukeutuneet tytöt vetivät pokalla valitsemaansa punk-linjaa ja muun muassa kieltäytyivät vastaamasta haastatteluissa yhteenkään kysymykseen. Jonkinlaiseksi novelty-bändiksi mielletty Shampoo oli nopeasti passé Euroopassa, mutta keräsi vielä toisella ja kolmannella levyllään myyntiä ja huomiota kitschin luvatussa maassa Japanissa. Bändin single Girl Power (1995) kiinnitti tuottaja Simon Fullerin huomion, ja seuraavaksi fraasia käytettiinkin jo Fullerin uuden projektin, Spice Girlsin markkinoinnissa.

Carrie, Jacqui ja parisataa miljoonaa jeniä katosivat jonnekin, eikä edes internet osaa kertoa mitä tytöt touhuavat nykyään.

Video ei ole enää saatavilla

Kirjoittaja on Suomen kenties johtava roskapopin kerääjä ja dj. Sarjan toinen osa ilmestyy huomenna.