Antti Piirainen arvioi kymmenen suurirustoisen artistin musiikilliset ja kuonolliset ansiot ja rankkasi heidät tieteellisen tarkasti määritellyn ”nenä/musiikki-indeksin” mukaan. Kirjoittaja myöntää kokeneensa pientä kateutta pienehkön klyyvarinsa vuoksi tehdessään tutkimustyötä.

#10 Barry Manilow

Nenä: Varren paksuus pysyy suunnilleen samana ennen päätä. Muodoiltaan kuitenkin varsin pehmeä. 80/100.

Musiikki: Pehmeämpää kuin nenän muodot. Soft rock kuulostaa varsin hyökkäävältä Manilow’n sokeriballadeja vasten. 48/100.

64 Särmättömyys tulee esille kummassakin, niin nenässä kuin musiikissa. Pehmeitä muotoja etsiville tämä ei tule yllätyksenä.

#9 Riki Sorsa

Nenä: Tämän listan – ja samalla myös populaarimusiikin historian – suurimpia. Päätä kohti ulkoneva ja levenevä. Ei ihmekään, että monet lempinimet ovat liittyneet juuri tähän. 90/100.

Musiikki: Hyvin yleisessä tiedossa olevaa iskelmää. Kirjoittaja ei ehkä pienehkön nenänsä takia ole siihen erityisen mieltynyt. 50/100.

70 Ehkä kookas nenä on aina osoittanut sinne, minne Sorsa on tahtonut musiikkiaan viedä, ja kauanhan tuollaista kestäisi kääntää uuteen suuntaan.

#8 Roger Waters


Nenä: Yksi rockmusiikin kuuluisimmista. Menestyksen myötä käynyt monissa samppanjalaseissa. Kookas, mutta vailla yksilöllisiä piirteitä. 70/100.

Musiikki: Niin, tietänette Pink Floyd -nimisen yhtyeen? Soolourallaan hieman harhailevampaa. 78/100.

74 Varsin diktaattorimainen käytös Pink Floydissa näkyy nenässäkin: optimoitu toimimaan kuten nenän kuuluukin.

#7 Tiny Tim

Nenä: Hurja koukku, jonka luulisi jäävän jumiin ties minne. Varressa häkellyttävä ulkonema. 83/100.

Musiikki: Lähinnä hupaisaa ja lapsenomaista ukulele-materiaalia. Levytti myöhemmin myös Current 93:n David Tibetin levy-yhtiölle huomattavan erilaista materiaalia. 65/100.

74 Tiny Tim koukki varsin erilaisia vaikutteita uransa aikana. Kaikki tapahtui tuskin sormin.

#6 Markku Arokanto

Nenä: Siis katsokaa nyt, hyvät ihmiset. Mihin se ei vaikuttaisi? 99/100.

Musiikki: Vain yhden iskelmälevyn 1980-luvulla levyttänyt Arokanto ei ole kokenut musiikillisesti samaa menestystä kuin geenirintamalla. 51/100.

75 Drag-artistinakin 1980-luvulla ansioitunut Arokanto on sittemmin todistanut vainuaan teatteriohjaajana.

#5 Karen O

Nenä: Pitkä ja ohut. Myös tavallista terävämpi tapaus – voisi tuottaa vammoja törmätessä. 72/100.

Musiikki: Yeah Yeah Yeahsin keulakuvana popularisoinut indierockia vuosituhannen alusta. 80/100.

76 Nenän terävyys viittaa selvästi pääprojektin soundiin.

#4 Bernard Butler

Nenä: Kaikin puolin muotovalio, kritisoitavaa on hankala löytää. 87/100.

Musiikki: Ehkä paras kitaristi 1990-luvun Englannissa. Soitti kuolemattomat kitaraosuudet Sueden kahdelle ensimmäiselle levylle, nosti Duffyn tähtiin ja on sittemmin palannut Brett Andersonin yhteistyökumppaniksi. Kahden ensimmäisen levyn jälkeistä loistoa ei ole kuitenkaan löytynyt. 71/100.

79 Syyt musiikillisen tuotannon hiipumiseen eivät löydy ainakaan nenästä, elleivät mahdolliset nenään liittyvät vaivat ole aiheuttaneet hiljaiseloa. Mutta toivottavasti emme ole kuulleet viimeistä kertaa tästä klyyvarista.

#3 Jay-Z

Nenä: Varsin jykevä tapaus. Enemmän leveyttä kuin ulkonevuutta. 76/100.

Musiikki: Vuosituhanteen vaihteen menestynein räppäri. 94/100.

85 Jay-Z teki pitkän taiston noustakseen New Yorkin kuninkaaksi. Tällainen nenä pystyy ottamaan vastaan useammankin iskun vastustajilta ja on selvästi ollut äärimmäisen arvokas apuri huipulle noustessa – ja siellä pysyessä.

#2 Pete Townshend

Nenä: Varsinainen peruna. Epäkesko ja epäsymmetrinen, mutta röyhkeydessään varsin vaikuttava. 86/100.

Musiikki: Townshendin biisinkirjoitus hallitsi yhtä 1960-luvun tulenarimmista yhtyeistä. Kaikki The Whon jäsenet olivat jonkinasteisia rasavillejä, mutta musiikki iskee yhä lujaa. 92/100.

89 Rujot piirteet ja The Whon korviasärkevä kakofonia – moinen ei olisi tapahtunut muunlaisen nenän hallitessa kasvoja.

#1 Rod Stewart

Nenä: Kookas, muttei liian iso. Näkyvä, muttei liikaa tilaa vievä. Jopa pieni mutka nenän varressa onnistuu näyttämään karismaattiselta. 96/100.

Musiikki: Stewart lauloi maailman ensimmäisella heavy metal -levyllä (Jeff Beck Groupin Truth, 1968) ja oli tärkeässä roolissa brittipunkin synnyssä The Facesin nokkamiehenä. Sittemmin työntänyt nenänsä myös moniin vähemmän sopiviin paikkoihin, mutta ainakin kaikki vuotta 1975 edeltävä on kestänyt aikaa erinomaisesti. Myöhemminkin on syntynyt ajoittaisia täysosumia. 84/100.

90 Lähes loputtoman mukautuva nenä kuvastaa Stewartin uraa täysin, ja kaikki siihen liittyvät mahdollisuudet on myös käytetty.

Lahjoita rahaa hyväntekeväisyyteen Nenäpäivän merkeissä osoitteessa www.nenapaiva.fi.

Kuva: Tomi Palsa

On aika olla rehellinen. Vaikka rakastan Yeah Yeah Yeahsia, en tunnusta pitäväni kuin kourallista yhtyeen kappaleista unohtumattomina. Sen sijaan allekirjoitan yhtyeen estetiikan lähes täysin.

Trio on onnistunut luomaan ympärilleen auran, jossa kaikki sen tekemiset tuntuvat poikkeuksellisen tyylikkäiltä. Orkesteri on jonkin olennaisen jäljillä silloinkin, kun se kierrättää Siouxsie & the Bansheesin keskinkertaisimpia hetkiä tai juuttuu rakentamaan laulumelodioitaan yhden paikallaan junnaavan hokeman varaan.

Kaikessa tässä on jotakin hienoa. Kyse on soinnista ja olemuksesta, kolmesta sopivan erilaisesta hahmosta, jotka tekevät kaiken oikein silloinkin, kun eivät tee mitään.

Asetelma kiteytyy yhtyeen keulahahmoon, Karen O:hon. Hänen ulkonäkönsä ei ole yksiselitteisen kaunis, mutta hänessä on kuitenkin jotakin täysin vastustamatonta, persoonallista ja viehättävää. Hän pukeutuu omituisesti, mutta tihkuu tyyliä ja erotiikkaa. Hän käyttäytyy huonosti, mutta käpertyy samalla syliin. Ja mikä tärkeintä, hänen äänensä ei ole lumoava, mutta siitä huolimatta se kietoo täydellisesti pauloihinsa.

Yksi 2000-luvun tyylittömimmistä keulakuvista on loppujen lopuksi yksi tyylikkäimmistä. Osittain hänen ansiostaan sävellyksellisesti keskiverto yhtye lukeutuu aikamme kiinnostavimpiin ja uudistumiskykyisimpiin.

Mystisyys ja saavuttamattomuus vetävät puoleensa eivätkä päästä irti. Karen O:ssa on vaaraa ja arvaamattomuutta. Samalla hän on samalla haavoittuva, herkkä ja hauras. Päivänsäde ja menninkäinen. Mitä useampaan suuntaan laulaja karkaa, sitä enemmän hän kiehtoo.

Siksi ohikiitävä tekeminen tuntuu ikimuistoiselta. Suuntaapa Karen O kulkunsa mihin suuntaan tahansa, hän määrittelee standardit, joiden kautta häntä pitää tulkita. Hän on aina askeleen edellä. Tätä kameleonttia ei voi olla rakastamatta, ihailematta, palvomatta, himoitsematta.

Kun Yeah Yeah Yeahsin musiikkia kuuntelee tämän ihailun läpi, se on täydellisintä ääntä maailmassa.

Video ei ole enää saatavilla

Video ei ole enää saatavilla