Kanye Westin megalomaanisin pophitti on Band Aid -single Kanyelle itselleen.
Surkean vuoden 2009 jälkeen Kanye West keksi vittuuntuneen voimaannutuslaulun ja pelasti uransa.
Minimalistinen Runaway-spektaakkeli huipentaa hämmentävän ja häikäisevän barokkiveistospuiston sekä traagisen saippuaoopperan nimeltä Kanye West.
Kuuntele näytteet vuoden 2013 sadalta parhaalta albumilta Iceagen Coalitionista Kanye Westin Black Skinheadiin!
Kanye West. Jeesus. Mitä muuta tarvitaan?
Jösses sentään, kesäkuun kuukauden albumin teki mies, jolla on leijuva pää! Kuukauden kotimainen ei puolestaan ole ihan kotimainen, mutta laulajan etunimi saattaa olla Teemu.
Kanye West tekee kohahduttavan täyskäännöksen kuudennella levyllään.
Nuorgam kunnioittaa päättyneen vuoden 365 parasta kappaletta 365 eri artistilta 365 merkin mittaisin ylisanoin. Tammikuun jokaisena päivänä julkaistavan juttusarjan yhdennentoista osan avaa Lil B ja päättää Mogwai.
Mikä tekee Kanye Westistä neron, on hänen luonnonvoimia muistuttava megalomaniansa.
Hannu Linkola ja Matti Markkola väittelevät pääsiäisen kunniaksi siitä, kummasta raamatullisesta hahmosta on tehty parempia biisejä.
Kevään 2011 innostavimpien asioiden listalla vuorossa hiphopin suurin narsisti, mies, jolle ei riitä mikään.