Modern Art

75 Sanfranciscolaisen Geographerin erikoisuus löytyy sen kokoonpanosta: orkesterin instrumenttivalikoimassa sello soi tasavertaisena kitaroiden kanssa. Yhtyeen taivaita hipovassa ja suureellisesti tuotetussa ilmaisussa pääosan varastaa kuitenkin vokalisti Michael Denin kohtalokas falsetti. Vaikka yhtyeen musiikki kuulostaa harkitulta ja vilpittömältä, on siitä vaikea saada pitävää otetta. Parhaimmillaan kolmikko taikoo Depechen Moden hengessä jylhiä ja pakahduttavia kuvaelmia, jotka säilyttävät malttinsa ja melodisen eheytensä. Sydämeen käyvän romantiikan tauspuolella on kuitenkin harmillisen paljon kaavamaisuutta, ja paikoitellen koko visio vinoutuu korniksi. Jälki alkaa vaivaannuttaa viimeistään silloin, kun yhtye lähtee etsimään särmää ja kulmikkuutta metallisesti särjetyllä riffittelyllä. Onneksi tarjolla on pääasiassa asianmukaisesti patetisoitua pop-unelmaa sekä vakavakasvoisten sanoitusten ja pinnallisten sävelien nautinnollista ristiriitaa. Kun Life of Crimen ja Kaleidoscopen kaltaiset kaunokit ihmettelevät maailmaa kirkkaat silmät suurina, antaa orkesterille anteeksi pahimmatkin kliseet.  (Hannu Linkola)

Video ei ole enää saatavilla

Geographer – Life of Crime

Cate Le Bon – CYRK

Ovni

63 Cate Le Bon tulee Walesista eikä valitettavasti ole sukua tunnetummalle lähes-sukunimikaimalleen, Duran Duranin Simon Le Bonille. Vähintään henkistä sukua hän on sen sijaan Christa Päffgenille eli The Velvet Undergroundin esikoisalbumiltakin tutulle Nicolle, jonka laulaman Femme Fatale -balladin Duran Duran pahoinpiteli ikimuistoisesti “The Wedding Albumillaan”. CYRK on notkeaäänisen Le Bonin toinen albumi. Se kuulostaa levyltä, jolla esiintyvät muusikot ovat pukeutuneet vuodenaikaan nähden liian lämpimiin villaneuleisiin ja soittavat kirpputoreilta haalimiaan instrumentteja solukämpän olohuoneen lattialla ringissä istuen parrat innosta väristen. Aluksi CYRK ihastuttaa, mutta kuuntelu kuuntelulta albumi hiipuu yhä joutavammaksi lofi-hippeilyksi. Kymmenen kappaleen joukkoon mahtuu yksi yksi erinomainen ja pari hyvää: levyn ylivoimaiseksi huippuhetkeksi nousee Fold the Cloth, jonka kieppuva folkpsykedelia tuo mieleen Jim Noirin ja Super Furry Animalsin (jonka nokkamiehen Gruff Rhysin ansioksi Le Bonin “löytäminen” lasketaan) 60’s-svengaavimmillaan. Velvet Undergroundin hengessä puksuttava Ploughing Out 1 ja ruotsalaisen Tambourine-studion retrosoundia Gainsbourg-fiiliksiin yhdistelevä Puts Me to Work antavat hyvää taustatukea, mutta kokonaisuutena levystä jää turhauttava puuhastelun ja tarkoituksellisen alisuorittamisen maku. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

The Cranberries – Roses

Cooking Vinyl

66 Ysärijätti teki paluun pari vuotta sitten, ja helmikuussa ilmestyi ensimmäinen studioalbumi kahteentoista vuoteen. Ajan kuluminen ei levyllä juuri kuulu; The Cranberries tekee edelleen vahvoja biisejä omalla soundillaan, ja Dolores O’Riordan on yhtä ihana ja taidokas lirkuttelija kuin ennenkin. Musiikki on yhä paikoitellen häpeilemättömän sentimentaalista, ja lyriikatkin tihkuvat sopivasti ”tomorrow could be too late” -tyylistä paisuttelua. Cranberriesin tapauksessa tämä on siis hyvä asia. Levyä vaivaa kuitenkin tietty yllätyksettömyys – bändin aseet ovat samat kuin ennenkin eli pakahtuminen, siekailematon melodraama ja eleiden ylväs grandeur, mutta ikä on kypsyttänyt käärmeen omenasta reunat pehmeiksi ilman, että oikeastaan mitään uutta näkökulmaa olisi tullut tilalle. Fanit ovat varmasti innoissaan kuin oravat keväällä, ja mikäs siinä – Roses on levy, jota kuunnellaan kevättalven auringonpaisteessa samalla, kun ihastutaan joka toiseen bussipysäkillä seisoskelijaan. Saattaa levyn myötä muutama vihkiytymätönkin bändistä innostua, mutta mihinkään No Need to Arguen aikaiseen massahysteriaan ei ole aihetta. (Jarkko Immonen)

Video ei ole enää saatavilla

Kaiser Chiefs – Start The Revolution Without Me

Fiction

59 Kaiser Chiefsin menestyksen käyrä on ollut laskeva jo viisi vuotta. Vielä vuonna 2007 Leedsin powerpoppareiden yksinkertaiset sinkkuhitit, kuten Ruby, saivat pubien nurkkapöydissä tuopit läikkymään ja levyt myymään itsensä hyville listasijoituksille. Off With Their Hits oli pettymys. The Future Is Medievalilla viime vuonna bändi päätti leikkiä Radioheadiä ja kokeilla albumin julkaisuprosessin rajoja. Fanit saivat ladata lätylleen haluamansa kappalekokoonpanon 20 vaihtoehdosta kuin täytteet pitsalleen. Start The Revolution Without Me on näistä roiskeläpistä kokoonkyhätty yhdysvaltojen julkaisu, jolla yhtye yrittää saavuttaa menestystä rapakon takana. Tullaanko siinä onnistumaan? Ei. Kokonaisuus ei ole koherentti, Kaiser Chiefs on kadottanut kykynsä saada kuulijaansa hoilaamaan mukana ja ainoa uusi kappale On The Run ei pelasta ketään. Parhaina paloina säilyvät vuoden vanhat Little Shocks ja Child of Yago. (Joonas Kuisma)

Video ei ole enää saatavilla

Terry Malts – Killing Time

Slumberland

77 Killing Time on yksi vuoden kivoimmista täysin tyhjänpäiväisistä levyistä. Sanfranciscolainen Terry Malts tykittää ilman lepotaukoja neljätoista 80–194 sekunnin mittaista punkrypistystä, joissa on puolet Ramonesia, neljännes Descendentsiä ja loput The Strokesin, The Cribsin ja The Vaccinesin kaltaisten yhtyeiden huokumaa 2000-lukuista indierockviileyttä. Rehellisen puupäinen levy pitää sisällään kourallisen äärettömän nautittavia kolmen soinnun helmiä, joista kirkkaimmin kimaltavat ramonesmainen Tumble Down ja… öö, ramonesmainen No Good for You. Tekstit ovat totta kai suurta taidetta: “People treat me like a turd”, “I don’t have any plans for heaven”, “you’re love makes me nauseous” ja niin pois päin. Waiting Room ei valitettavasti ole Fugazi-cover, mutta I’m Neurotic sentään kuppaa Beach Boysia ja Can’t Tell No One on lainattu Negative Approachilta, että ei pääse Terry Maltsin ääretön omaperäisyys ahdistamaan. (Antti Lähde)

Video ei ole enää saatavilla

Kaiser Chiefsin Nick Baines (toinen oikealta) tarttuu toveriaan kädestä.

Leedsin unelmavävyt, Kaiser Chiefs, saapuu keikalle Helsinkiin perjantaina. Kosketinsoittaja Nick Baines kertoi Nuorgamille kuinka odotettavissa Lontoon mellakat olivat ja paljasti rakastelleensa oman musiikkinsa tahtiin.

Mikä oli ensimmäinen popkappale, josta muistat pitäneesi?

”Äidilläni oli Beach Boysin kokoelma, jota kuuntelin jatkuvasti. Se oli alkupään tuotantoa, joten suosikkini on ollut Surfin’ USA.”

Video ei ole enää saatavilla

The Beach Boys – Surfin’ USA

Mitä klassista popkappaletta et ole koskaan oikein ymmärtänyt?

”Hölmö kysymys. Biisit merkitsevät eri asioita eri ihmisille. Kappaleen voi ’ymmärtää’ täysin eri tavalla kuin joku toinen.”

Mitkä ovat suosikkisäkeesi popmusiikissa?

”Liian paljon vaihtoehtoja. Vaikka pidän kyllä tästä Pink Floydin Echoes-biisin kohdasta. Se voi tarkoittaa eri asioita eri päivinä…”

”Strangers passing in the street
By chance two separate glances meet
And I am you and what I see is me”

Video ei ole enää saatavilla

Pink Floyd – Echoes

Minkä kappaleen laulat todennäköisimmin karaokebaarissa?

”Ei tule tapahtumaan!”

Millä tavoilla musiikkibisnes muuttuu seuraavan kymmenen vuoden aikana?

”Haluaisitko myös ensi viikon lottonumerot? No, bändit tulevat säilymään. Musiikkiteollisuus on kummallisessa tilassa tällä hetkellä, mutta liituraitamiehet eivät voi estää skidejä tarttumasta kitaroihin ja tekemästä biisejä.”

Jos et olisi muusikko, mikä olisit?

”Olisin aina halunnut astronautiksi, mutta pääsykokeet ovat käsittääkseni melko vaikeat. Päätyisin luultavasti johonkin nörtähtävään atk-duuniin ja yrittäisin hakkeroitua Pentagoniin tai jotain…”

Minkä musiikkivideon muistat parhaiten lapsuudestasi?

”Michael Jacksonin Badin.”

Video ei ole enää saatavilla

Michael Jackson: Bad

Minkä levyn ostit viimeksi?

”The Horrorsin Skyingin. Mahtava levy.”

Video ei ole enää saatavilla

The Horrors – Endless Blue

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?

”Ihmiset, jotka eivät enää ole täällä. Valokuvaus. Hyytelökarkit.”

Mitä mieltä olet ”kielletyn nautinnon” käsitteestä popmusiikissa?

”Se on ihan ok. Kaikilla niitä on. Minun on Girls Aloudin versio Pointer Sistersin Jump-biisistä. Täydellistä poppia.”

Video ei ole enää saatavilla

Girls Aloud – Jump

Oletko koskaan harrastanut seksiä oman musiikkisi tahtiin?

”Muistaakseni eräs biisi tuli radiosta kun olin tytön kanssa vuosia sitten. Melko huvittavaa.”

Kuka on suosikkibeatlesi?

”Paul. En tiedä miksi. Varmaan siksi, että olemme tavanneet hänet muutaman kerran. Todella asiallinen kaveri ja mahtava biisintekijä. Vaikka Georgen kitarointi ansaitsee myös kannatuksen.”

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia?

”Pelkäänpä että tietämykseni rajoittuu The Rasmukseen ja Apocalypticaan.”

Kuinka odotettavissa mielestäsi Lontoon mellakat olivat? Mitä mieltä olet koko kuviosta?

”Mielestäni mellakointi oli väistämätöntä. Kukaan ei tiennyt tarkkaan milloin, mutta en usko ihmisten yllättyneen kauheasti, kun jotain tällaista lopulta tapahtui. Olemme puhuneet Iso-Britannian sosiaalipoliittisesta tilasta jo vuoden 2004 I Predict a Riot -biisistä lähtien. Emme ole iloisia mellakoista, mutta luulen, että olemme laulaneet joistain asioista, jotka johtivat niihin.”

Video ei ole enää saatavilla

Kaiser Chiefs – I Predict a Riot

Kuka tai mikä on ehdottomasti yliarvostettua?

”Käsikirjoitettu tosi-tv. Mitä paskaa.”

Mikä on edellinen todella hyvä biisi, jonka olet kuullut?

”Lana Del Reyn Video Games. Upeaääninen ja kaunis tyttö, mahtava biisi ja komea video. Hyvin tehty.”

Video ei ole enää saatavilla

Lana Del Rey – Video Games

Mikä on noloin omistamasi levy?

”Niitä on muutama. Osti ennen paljon 12-tuumaisia dance-vinyyleitä. Olen varma, että Vengaboysin levy lymyilee siellä jossain…”

Video ei ole enää saatavilla

Vengaboys – Shalala Lala

Jim Morrison – nero vai pölvästi?

”Paha sanoa, kun nykymedia vääristelee asioita niin paljon. Nero? En ole varma, mutta ei ainakaan pölvästi!”

Kaiser Chiefs esiintyy Circuksessa Helsingissä pe 14.10. Liput 32€/35€.

Video ei ole enää saatavilla

Kaiser Chiefs – Everyday I Love You Less and Less