Junior Boys: Matt Didemus ja Jeremy Greenspan.

Onko kitsch-esineillä sielu?

”So this is goodbye
No need to lie
This creature of pain
Has found me again”

Junior Boysin kappaleet ovat kuin niitä pieniä koriste-esineitä, joilla tytöt ja nuoret naiset täyttävät huoneensa. Ulkomuodoltaan harmittomia, hellyyttävän nättejä ja ennen kaikkea omistajalleen merkityksellisiä. Tai ainakin on kivaa, että niitä on ympärillä.

Se, onko näillä kitsch-tavaroilla syvällinen sielu, on minulle arvoitus. Junior Boysin tapauksessa ei tarvitse kuitenkaan arvuutella. Laulaja Jeremy Greenspan kuiskaa ajatuksensa lähietäisyydeltä, sanat ovat täynnä merkityksiä. Intiimien kappaleiden maailmassa jokin on hieman nyrjähtänyt, jokin kivi hiertää kengässä.

Moniin kanadalaisiin indiekollegoihinsa verrattuna Junior Boys on kovin levollinen, paikoitellen jopa setämäisen seestynyt. Ja täysin elektroninen. Yksi rumpukone ja pari syntikkaa: muoto tuo mieleen 1980-luvun alun konepopparit ja varhaisen Chicago-housen kaiut viime vuosikymmeniltä. Junior Boys lähestyy kuulijaansa vähäeleisesti ja ujosti: me nyt vain teemme tällaista musiikkia, ehkä joku pitää siitä.

So This Is Goodbye on nimikkokappale Juniorin Boysin toiselta ja toistaiseksi parhaalta albumilta, jolla debyyttilevyn luonnosmaisuus ja varovaisuus oli jalostunut omaksi, varmaotteiseksi tyyliksi. Kappale on hillitty, melankolisen eteerinen ja pulssiltaan tasainen. Se poikkeaa levyn muutoin kirkassävyisemmästä, paikoin energisestäkin yleislinjasta.

Jäähyväiset, tuska ja epätoivo. Aihe on klassinen, tuhansin tavoin kerrottu. Junior Boysin ansio on esittää menetetty rakkautensa vertauskuvin, muutamalla soinnulla ja yhdellä rytmillä.

Tällöin ollaan pelkistämisen, kiteyttämisen ja hienovaraisen tyylitajun ytimessä.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus!

Junior Boysilta äänestettiin myös kappaletta Count Souvenirs.

Julkaistujen artikkeleiden mukaan päivittyvä soittolista Spotifyssä.

# 245 Lil B – Open Thunder Eternal Slumber

Internetin ihmelapsi julkaisi viime vuonna vaivaiset kuusi omakustannealbumia, joista etenkin I’m Gay heijasteli aikuistumisen paineita: Lil B nousee hetkeksi läppärinsä äärestä ja luopuu hyperaktiivisesta nettipersoonastaan. Open Thunder Eternal Slumberilla matkustetaan Kaliforniaan ja katsotaan todellista maailmaa silmiin Slowdive-samplen pauhatessa taustalla. (Joni Kling)

Video ei ole enää saatavilla

# 244 Junior Boys – Banana Ripple

Banana Ripple on yksi viime vuoden parhaista kappaleista pelkästään sen takia, että se on Howard Hughesin jäätelöpakkomielteen mukaan nimetty yhdeksänminuuttinen elektropopodysseia. Toki se on sitä myös siksi, että noiden yhdeksän ihanan minuutin aikana kanadalaisduo esittää enemmän musiikillisia ideoita kuin mitä keskivertoyhtye keksii koko levytysuransa aikana. (Ville Aalto)

Video ei ole enää saatavilla

# 243 The Weeknd – High for This

Abel Tesfaye valtasi blogosfäärin keväällä ja julkaisi vuonna 2011 jopa kolme mixtapea. High for This avaa The Weekndin debyytin ja on sen jyhkein kappale. Muiden laulujen itseääntoistavat Beach House -samplet tai ylitsevuotava drakemaisuus eivät tunnu miltään sen jälkeen, kun Tesfaye kehottaa kohdassa 2:32 avamaan käden ja ottamaan lasin, mitä se tarkoittaakaan. (Niko Vartiainen)

Video ei ole enää saatavilla

# 242 Zomby – Natalia’s Song

Dubstepin, raven, Lontoo-teknon (?) ja ties minkä karkkikauppias Zomby tekee lapsuutensa musiikille samaa kuin Tarantino teininä ahmimilleen roskaelokuville: repii juuret irti, oikoo mutkat ja maustaa e-koodeilla. Natalia’s Song on maskimiehen toistaiseksi hävyttömin korvamato. Kolmen vuoden päästä koko maailma ostaa Pepsiä tai Renault’ita tämän kappaleen takia. (Tapio Reinekoski)

Video ei ole enää saatavilla

# 241 War on Drugs – Best Night

Hetkinen, onkos Pomon makkarin ikkuna jäänyt yöksi auki? Tarkemmin kuunneltuna musiikki ei kantaudukaan New Jerseyn kaduilta, vaan Philadelphiasta. Tämä Phillyn yö on lempeä ja lämmin. Sellainen, josta ei enää myöhemmin ole varma, oliko se unta vai totta. Siellä War on Drugs valvoo kunnes vaivut takaisin siihen ihanaan uneen, josta et milloinkaan haluaisi herätä. (Tuomo Yrttiaho)

Video ei ole enää saatavilla

# 240 Niki & the Dove – DJ Ease My Mind

Epätoivoa tanssilattialla – hieno perinne. Repetitiiviset biitit ja sokaisevat valot loiventavat sydänsuruja ja maailmantuskaa. Mutta mikä ihmeen disko tämä on? Kuulen laahaavia ketjuja, näen laukkaavia kasakoita. Rituaalirummut paukkaavat. Ja eksoottisen skenaarion luojiksi paljastuvat ihmiset kantavat niinkin arkisia nimiä kuin Malin Dahlström ja Gustaf Karlöf. (Harri Palomäki)

Video ei ole enää saatavilla

# 239 Caveman – Great Life

Yhden vuoden parhaista albumeista tehnyt Caveman on yhtä vähän singlebändi kuin sen nimekkäämmät hengenheimolaiset The National tai Fleet Foxes. Coco Beware -esikoinen kannattaakin ottaa kuunteluun kokonaisuutena. Mutta aloita kuitenkin tästä. Great Life on niin kaunis kappale, että jos et liikutu sitä kuunnellessasi, tarkista mielenterveyslääkkeitteisi vahvuus. (Matti Markkola)

Video ei ole enää saatavilla

# 238 Pink Skull – Hot Bubblegum

Puolikorvalla ensin kuunnellessani Hot Bubblegum kuulosti ruotsiksi lauletulta, mikä on saavutus sekin. Philadelphialaisporukan laulumuminat ovat petollisen miellyttäviä. Instrumenteista on vaikea sanoa mikä on syntetisaattoria ja mikä kitaraa. Jossain hälvähtää lämmin kuva Tom Verlainesta, ja vielä lämpimämpi Lindsey Buckinghamista säestämässä tätä kellopelillä. (Gaius Turunen)

Pink Skullin kokoonpanoon kuului kuin sattumalta kuusi universumin seksikkäintä miestä.

Kappaleen voit kuunnella Spotifyn kautta tästä.

# 237 Minä ja Ville Ahonen – Jumalalta

Ville Ahonen esitteli kesällä rockimpaa osaamistaan parin minuutin verran ja aivan erinomaisin tuloksin. Jumalalta kuulostaa aivan siltä, miltä trubaduurimaisen esikoisen tehneen artistin pitääkin punkia esittäessään kuulostaa: ei päälleliimatun raivokkaalta, mutta sopivan energiseltä. Ahosen laulaessa kuuntelija tarttuu jokaiseen sanaan tyylilajista riippumatta. (Markus Hilden)

Video ei ole enää saatavilla

# 236 Jay-Z & Kanye West – No Church in the Wild (feat. Frank Ocean)

Räpin kuninkaalliset tekevät juonen selväksi heti yhteislevynsä avauksella. Jumalaan ei ole enää syytä uskoa: kyse on vain siitä, voitko perustella itsellesi omat tekosi. Jokainen on näin ajateltuna oma jumalansa. ”We formed a new religion / No sins as long as there’s permission”. Sitten nokkelia riimejä kokaiinista ja naisista, ja Frank Oceanin eleetön kertosäe. (Anton Vanha-Majamaa)

Video ei ole enää saatavilla

# 235 Black Twig – Lake Song

Olen niitä, joiden sielu on helppo ostaa delay-pedaalien ja feedback-myräköiden avulla juuri kuten Black Twig tekee. Lake Song kuulostaa siltä kuin sen tekijöiden kanssa voisi keskustella tuntikaudet Kim Dealin ja Gordonin välisistä ihanuuseroista, aliarvostetuimmista shoegaze-bändeistä sekä arvuutella Kevin Shieldsin silmälasien vahvuuksia ja muuta supertärkeää. (Oskari Onninen)

Video ei ole enää saatavilla

Kappaleen studioversion voit kuunnella Soundcloudista.

# 234 Mogwai – You’re Lionel Richie

Skottipoikien biisien toimivuus on niitä henkimaailman asioita, kaikkein subjektiivisimmillaan. Bändi tekee aika usein tappavan tylsää jööttiä, mutta silloin, kun sävellys, nimi ja draaman kaari kohtaavat oikean kuulijan oikeassa mielentilassa ja oikeaan aikaan, Mogwai jyrää kuin William ’The Refrigerator’ Perry. Tässä 1,9 metrin, 173,3 kilogramman edestä massaa. (Arttu Tolonen)

Video ei ole enää saatavilla

Sarja jatkuu huomenna.

Jeremy Greenspan (oikealla) ei ymmärrä indierockia.

Nuorgam tavoitti Junior Boys -elektroduon toisen puolikkaan Jeremy Greenspanin puhelimitse keskeltä Yhdysvaltain Kentuckya. Miehen mukaan Suomessa syödään pekonia ja hakataan halkoja. Totuus selvinnee keskiviikkona 16.11., kun yhtye esiintyy Helsingin Tavastialla.

Mikä on ensimmäinen popkappale, josta muistat pitäneesi?

”Pidin toki lastenlauluista ja musikaalien tunnuskappaleista, mutta ensimmäinen rakastamani popkappale taisi olla A-han Take on Me.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

”Olen kuunnellut Neil Youngia nuoresta asti ja rakastan hänen musiikkiaan vieläkin. Kappaletta on vaikeaa sanoa, mutta After the Gold Rush on varmasti eniten kuuntelemani levy.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä klassista popkappaletta et ole koskaan oikein ymmärtänyt?

”En ole oikeastaan koskaan ymmärtänyt Velvet Undergroundia.”

Mitkä ovat suosikkisäkeesi popmusiikissa?

”Varmaankin jotain Bryan Ferryltä. [Roxy Musicin] In Every Dream Home a Heartache -kappaleessa on hieno kohta: ’I blew up your body, but you blew my mind’.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä kappaletta toivot dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?

”Itse asiassa en ikinä toivo mitään, koska inhoan sitä, kun ihmiset vinkuvat dj:ltä kappaleita. Se on ärsyttävää.”

Kenen muusikon kuolema on viimeksi koskettanut sinua syvästi?

”Conrad Schnitzler kuoli vähän aikaa sitten. Hän oli saksalainen muusikko, jota arvostan kovasti.”

Video ei ole enää saatavilla

Kenen muusikon haluaisit laulavan tai soittavan levylläsi?

”Valitsisin jonkun mahtavan rumpalin, kuten Bernard Purdien.”

Video ei ole enää saatavilla

Jos et olisi muusikko, mikä olisit?

”Varmaankin opiskelisin. Olisin yksi niistä opiskelijoista, jotka yrittävät saada itselleen mahdollisemman monta tutkintoa.”

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?

”Pari uutta syntetisaattoria, jotka ovat vasta tulleet markkinoille. Paska, mitähän vielä? Taiteilija nimeltä James Castle. Ja vaikka Lil Wayne.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä yhtyettä tai artistia kaikki kiertuebussissasi suostuvat kuuntelemaan?

”Me ollaan kaikesta eri mieltä! Mistäköhän me kaikki pidämme? No ainakin Robert Hoodista, sellaisesta vanhasta teknojäbästä.”

Video ei ole enää saatavilla

Mitä yhtyettä tai artistia todennäköisimmin suosittelet uudelle tuttavuudelle?

”Kelley Polaria.”

Video ei ole enää saatavilla

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi viileämmältä kuin oletkaan?

”En ikinä!”

Oletko koskaan harrastanut seksiä oman musiikkisi tahtiin?

”En ikinä!”

Mitä musiikkigenreä et ole koskaan ymmärtänyt?

”Indierockia.”

Kuka on suosikkibeatlesi?

”Paul, koska hän kirjoitti parhaimmat laulut.”

Video ei ole enää saatavilla

Kuka tai mikä on ehdottomasti yliarvostettua?

”Voi, en minä tiedä! Varmaankin minä.”

Nolointa levyhyllyssä?

”Kaikki Rush-albumit vuodesta 1973–1988.”

Video ei ole enää saatavilla

Olet kanadalainen. Miten se näkyy?

”Syön paljon pekonia ja hakkaan halkoja. Vähän niin kuin Suomessa.”

Voitko kuvitella tekeväni muunlaista musiikkia kuin elektroa?

”Voisin, vaikkapa jonkinlaista abstraktia metallia.”

Kuvaile uusinta albumianne kolmella sanalla.

”Jeesus Kristus! Siis ei Jeesus Kristus! Tai no miksei, siinä tuli ainakin kaksi sanaa.”

Jim Morrison – nero vai pölvästi?

”Ei ainakaan nero. En sanoisi pölvästiksikään, mutta enemmän kyllä pölvästi kuin nero.”

Junior Boys Tavastialla 16.11.

Video ei ole enää saatavilla

Junior Boysin uutta albumia seuraa väistämättä kysymys: onko se yhtä hyvä kuin vuonna 2006 ilmestynyt So This Is Goodbye?

Aivan kuin kahden vuoden takaisen Begone Dull Caren kohdalla, vastaus on ei.

Se ei silti tarkoita, että It’s All True olisi huono levy, ei lainkaan. Huono ei ollut myöskään Begone Dull Care, jonka vanhanaikaisen analoginen sointi oli yhtä lailla todiste Jeremy Greenspanin omintakeisesta musiikillisesta näkemyksestä kuin uusklassikon auran ylleen saanut So This Is Goodbye.

It’s All Truella Greenspan ja yhtyekumppani Matt Didemus katsovat eteenpäin ja loihtivat elektronista popmusiikkia, joka on ankkuroitu tähän päivään. Kokonaisuuden tuntu kaksikolta on entistä enemmän hukassa, mutta jostain syystä se ei haittaa. Albumin vahvimmat palat ovat niin pistämätöntä modernia poppia, etteivät ne kaipaa symmetristä kokonaisuutta ympärilleen.

Levyn avaaja Itchy Fingers leikittelee taiturimaisesti tempon puolittamisella ja heittää vielä peliin selkäkarvat pystyyn nostavan syntetisaattoribreikin, jonka itämainen sävy voisi eri yhteydessä tippua jo huumorin puolelle.

Vielä upeampiin tunnelmiin uppoudutaan levyn lopulla. Jo ennakkoon kuultu, mystisesti nimetty ep sisältää viisi minuuttia ja neljäkymmentäkaksi sekuntia musiikillisen jännitteen rakentamista. Se, ettei jännitettä koskaan pureta, tekee raidasta tuhannesti hienomman kuin loppuun väkisin rakennettu huipennus.

Eräänlainen huipennus kuitenkin on sitä seuraava singlekappale Banana Ripple, vuoristorata-ajelu elektropoplaulun muodossa. Sen pulputtavat, ujeltavat ja kilisevät syntetisaattorit tarjoavat taustan sekä Greenspanin sympaattiselle falsettiäänelle että miehen pehmeän intiimille matalalle mutinalle.

Yhdeksänminuuttiseen kappaleeseen on saatu mahtumaan niin monta temppua, että pituutta voisi helposti olla kaksin verroin.

Levyn keskellä kuullaan muun muassa tylsähkö balladi Playtime, potentiaalinen single A Truly Happy Ending ja  päämäärättömästi jumittava Kick the Can. Yksikään niistä ei onnistu laajentamaan Junior Boysin repertuaaria mihinkään kovin kiinnostavaan suuntaan.

Olisi sangen ilahduttavaa, jos Junior Boys julkaisisi vielä yhtä yhtenäisen ja koskettavan albumikokonaisuuden kuin So This Is Goodbye.

Jos meidän on sen sijaan tyytyminen It’s All Truen kaltaisiin sekaviin mutta ylellisiin ja nokkeliin elektropoplevyihin, emme ole mitenkään kauhean epäonnisia.

73

Junior Boys on yksi 2000-luvun taitavimmista elektropopyhtyeistä, jolta on lupa odottaa vaikka mitä. It’s All True on ehkä välityö, mutta äärimmäisen laadukas sellainen.

Video ei ole enää saatavilla