Vuosi 2011 käynnistyi Birminghamin Duran Duranin kolmannellatoista albumilla All You Need Is Now. Ja katsokaa: (Simon LeBonin knipimäisestä kaulaparrasta huolimatta) se oli hyvä!

Seuraavaksi oli vuorossa Blancmange. Ensin bändin suurin hitti Living on the Ceiling (1982) muistutti olemassaolostaan Berocca-mainoksessa (”And I’m so tall, I’m so tall…”) ja perään ilmestyi Blanc Burn, yhtyeen ensimmäinen albumi 26 vuoteen. Ja katsokaa: sekin oli hyvä!

Kevään syntikkasetätetraptyykin täydensivät John Foxx (ex-Ultravox) kiehtovalla Interplay-albumillaan ja Sheffieldin The Human League, joka palasi vuosikymmenen mittaiselta levytystauoltaan albumillaan Credo. Ja katsokaa: se oli…

No, Credo oli korkeintaan ”ihan okei”, mutta hassusti humppaavan Night People -singlen videolla sentään bailataan kaikista maailman paikoista Tampereen Vastavirta-klubilla!

Ja se, jos mikä, on hyvä se!

Duran Duran Helsingin Kaisanpuistossa 16.6.

Video ei ole enää saatavilla

Duran Duran – All You Need Is Now

Video ei ole enää saatavilla

Blancmange – Drive Me

Video ei ole enää saatavilla

John Foxx & the Maths – Shatterproof

Video ei ole enää saatavilla

The Human League – Night People

John Foxx imitoi yhä Bryan Ferryn laulutyyliä samalla kotikutoisella paatoksella, joka tuli turhankin tutuksi jo Ultravoxin vuoden 1977 debyytillä.

Foxxin alkuperäisen ryhmän ura tunnetusti lähti nousuun vasta vokalistin väistyttyä. Uuden The Maths -taustabändin kanssa levytettyä Interplay-levyä kuunnellessa on ajoittain helppo ymmärtää syyt.

Biisinikkarina Foxx on aina ollut korkeintaan hieman keskinkertaisen yläpuolella. Tuotokset perustuvat vähemmän eleganttiin lainailuun ja kieli poskessa rustattuihin lyriikoihin.

Teiden erkanemista Ultravoxin kanssa seurannut Metamatic (1980) onnistui aikoinaan heijastamaan Foxxin omaa luomisvoimaa. Harkitun vieraantuneine äänimaisemineen se oli kylmä, nihilistinen ja äärimmäisen tyylitietoinen syntetisaattorisynkistelyn helmi.

Useampaan otteeseen uudelleenjulkaistun klassikon kaavaa artisti on sittemmin yrittänyt vaihtelevalla menestyksellä toistaa. Aikalaisensa Gary Numanin tavoin Foxxilla oli jäätävä asenne hallussa, kraka ojennuksessa ja soundi kuin lasinleikkausveitsellä viimeistelty, mutta uusia vaikutteita konseptiin on sittemmin ollut hankalampaa tuoda.

Tähän kuvioon Interplay ei tarjoa muutosta. Kymmenen raitaa vedetään läpi tutuilla maneereilla. Watching a Building on Fire leikittelee jo Metamaticilla esiintyneillä J. G. Ballard -henkisillä teemoilla. Nimikappale ja popahtavampi Summerland luovat sinänsä kiehtovia atmosfäärejä, samoin A Falling Star, mutta lopputulos jää ohueksi.

Turhan monet albumin irrottelevammista hetkistä perustuvat taustalla puuduttavana pauhaavaan industriaalijytkeeseen. Äänimaailma kyllä särisee, kolisee ja säksättää niin kuin oikeaoppisen analogisyntikkalevyn kuuluukin, mutta parikymmentä vuotta liian myöhään. Tunnelma muistuttaa kulahtaneen goottiklubin tanssilattiaa, biisit on kuultu sen seitsemään kertaan ja jalka vipattaa laiskanlaisesti.

33Foxxin uutuudelle lienee kysyntää lähinnä murhaavan syntsadiskon niche-markkinoilla. Aina siihen asti, kunnes paatunut fani palauttaa parin soittokerran jälkeen Metamaticin levylautaselleen.

Video ei ole enää saatavilla

John Foxx & the Maths – Shatterproof