Yleisin syytös, joka ei välttämättä pidä aina paikkaansa, on klassisen musiikin jämähtäneisyys. Klassisesta musiikista saa helposti kuvan, jossa asianharrastajia kiinnostavat vain menneet vuosisadat. Ja todellisia asianharrastajia niistäkin vain tarkasti rajattu määrä. Ehkä rakastat barokkia, mutta et voi sietää romantikkoja. Tai ehkä koit barokin liian raskaaksi (tai koit ja koit… olet syntynyt vuonna 1986) ja fanitat rokokoota.

Taidehistoriallisia ajanjaksoja kuvaavat sanat voi noista lauseista vaihtaa eri indie-alalajeiksi ja juttu toimii silti. Kaikki me rakastamme musiikkia, ongelmaksi saakka.

Totuus klassisesta musiikista on kuitenkin, että senkin puitteissa tehdään jatkuvasti uutta ja kiinnostavaa musiikkia, mutta se ei näy esimerkiksi radioasemien Greatest Hits of Classical -henkisillä soittolistoilla. Kevyen musiikin asemien soittolistoista kiroillaan jatkuvasti. Ei siis ole mitään syytä olettaa, että klassisen musiikin kanavien soittolistat olisivat yhtään edistyksellisempiä.

Infrastruktuurin ääni

Niistä tämän vuoden klassisista levytyksistä, joita olen kuunnellut, kaksi on ylitse muiden. Ja nämä kaksi tuntuvat monilla tavoin toistensa vastakohdilta.

Islantilainen Jóhann Jóhannsson, jonka kaikki toivottavasti muistavat loistavasta teoksesta IBM 1401 A User’s Manual, julkaisi Bill Morrisonin pohjoisenglantilaista hiilikaivostoimintaa käsittelevään dokumenttiin säveltämänsä musiikin The Miners’ Hymns. Kyllä, tässä asetelmassa on varmasti lupa nähdä huumorin pilkahdus, vaikka aihe onkin synkkä. Synkkä ja järkälemäinen on myös sävellys.

Jóhann Jóhannson tulee Islannista.

Kun olin pieni lapsi, 1970-luvun lopussa, asuimme muutaman vuoden Espoossa, Kivennavantiellä. Siihen aikaan Pohjois-Tapiola oli aika harvaan asuttua seutua. Talomme nimi oli Suopursu ja se oli viimeinen ennen metsää.

Seisoin usein metsän reunassa ja kuuntelin kaukaa kuuluvaa huminaa. Se ei ollut metsän ääni. Tämä olisi ollut aivan liian Twin Peaksiä. Muistaakseni kysyin tästä äänestä ja minulle sanottiin, että jossain metsän toisella puolella oli paikka, jossa kivistä tehtiin sepeliä. Voi olla, että en kysynyt ja olen vain keksinyt tämän selityksen. Kyseessä on saattanut olla myös joku kehäteistä. Turunväylä oli lähellä.

Samanlainen humina soi The Miners’ Hymnsin pohjalla, sävyään hienovaraisesti muutellen. Matala ja kaukainen, jonkun näköesteen takana oleva sumuinen ääni, jonka alkuperästä ei voi olla varma, mutta se tuntuu teolliselta. Siinä soi infrastruktuuri. Ja kukkulat, joihin kaivos kaivetaan.

Näille kukkuloille Jóhannsson on puhaltimilla rakentanut säveltorninsa, hissien konehuoneet. Tauoilla ja toiminnalla on selkeä rytmi. Hidas sellainen. Uskomattoman hidas. Musiikki etenee kuin askeliaan varova hautajaissaattue usvaisella polulla. Toiminta koostuu usein toistetuista fraaseista ja klustereista, joiden läsnäolo voimistuu ja muuttuu toiston myötä, jälleen kerran hitaasti.

Kunnes sitten kaikki muuttuu kerralla. Hitaasti. The Cause of Labour Is the Hope of the World on aluksi leikattu samasta kankaasta kuin muukin levy. Matalalla nariseva alku kestää nelisen minuuttia, tulevaan kuuntelijaa valmistaen. Kohdassa 4:10 ilmoille vihdoin räjähtää, arvokkaasti lipuen ja sotilaallisten virvelien saattelemana, katarsis. Öljytankkerin kokoinen äänimassa lyö sinetin kokemukselle. Se lipuu hitaasti ohi ja vaikenee asteittain. Toivoa ja suuruutta henkivä teema värittää hienosti sitä edeltänyttä yli 45 minuutin synkkyyttä, tönien sitä jälkikäteen kohti valoisampia alueita.

Video ei ole enää saatavilla

Sävellykset kuin hyönteisiä

Yhdysvaltalainen Nico Muhly on jotain aivan muuta. Nicholas Collonin johtaman Aurora Orchestran ja viulisti Thomas Gouldin esittämä Seeing Is Believing on kevyttä ja leijailevaa, välillä aggressiivisesti lyövät siivet alleen saavaa musiikkia. Tämä on kaukan Jóhannssonin monumentaalisesta raskaudesta ja hitaudesta. Muhlyn omat sävellykset ovat levyllä usein kuin hyönteisiä.

Nico Muhly tulee Yhdysvalloista.

Nimisävellys on Muhlyn sähköviululle säveltämä. Hän on onnistunut ottamaan kahdella lisäkielellä varustetun sähköviulun tarjoamasta äänipaletista kaiken ilon irti sortumatta kikkailuun. Gouldin soitto elää.

Ylärekisterin pitkät äänet tavoittelevat synteettisiä sfäärejä. Alarekisterissä soitto on mahtavan säröistä ja käheää. Sävyvaihtelut ovat ajoittain todella nopeita ja äkkivääriä. Soittimen luonteesta on tietoinen koko ajan. Hyvällä tavalla.

Simon Reynolds kirjoitti Muhlysta tuoreessa Retromania-kirjassaan nykyaikaisena, kaikkia edeltäneitä aikakausia siiteeraavana ja versioivana (dubauttavana?) säveltäjänä. Joissain Muhlyn omissa sävellyksissä tällä levyllä tuon ajatuksen voi ymmärtää, mutta ei se häiritse.

Seeing Is Believingillä on hetkiä, jotka ovat vahvasti sukua Steve Reichin tai muiden amerikkalaisten minimalistien töille. By All Meansissä ja nimensä mukaisessa Motionissa voi ihan hyvin kuulla Aaron Coplandia. Tai ainakin se sopisi kuin nakutettu samaan iltaan jonkun Coplandin teoksen kanssa.

Levyllä on myös neljä Muhlyn kamariorkesterille sovittamaa kuorolaulua 1500-luvulta; kaksi Byrdiltä ja kaksi Gibbonsilta. Ne ovat äärimmäisen toimivia jo itsessäänkin, mutta ripoteltuna Muhlyn omien, enimmäkseen 1900-lukua meidän ajastamme käsin peilaavien teosten väliin ne ovat taivaallisia.

Video ei ole enää saatavilla

Helsingin Juhlaviikot ja Islannin suurlähetystö tarjoilevat lauantaina Huvila-teltassa täysipainoisen kattauksen vulkaanista herkkua konsertissa, jossa esiintyvät luoteiset geysir-serkkumme Ólöf Arnalds, Snorri Helgason, Sin Fang Bous ja dj:t Múm-yhtyeestä. Nuorgam kokosi konsertin odottelun soundtrackiksi täysinpainoisen neljänkymmenen biisin soittolistan islantilaisen pop- ja muunkinlaisen musiikin merkkiteoksia. Soittolistan tunnelmat vaihtelevat Björkin soolouraa edeltäneistä kilkatuksista Sigur Rósin eeppiseen sävelmaalailun, Appart Organ Quartetin elektronisen sykkeen ja lukuisien herkkein folk-laulelmien kautta Johann Johannssonin moderniin klassiseen, Jakobinarinan teini-Strokesiin ja Solstafirin tymäkkään metalliin. Avaa korvasi ja nauti!

Nuorgamin matkaopas Islantiin

1. KUKL – Let Us Get Rid of the Bomb
2. The Sugarcubes – Birthday
3. Björk – Joga
4. Sigur Ros – Hoppípolla
5. Jónsi – Go Do
6. Amiina – What Are We Waiting For?
7. Múm – Green Green Grass of Tunnel
8. Avey Tare & Kria Brekkan – Sis Around The Sandmill
9. Slowblow – Very Slow Bossanova
10. Seabear – I Sing I Swim
11. Sin Fang Bous – Catch the Light
12. Soley – Theater Island
13. Ólöf Arnalds – Innundir skinni
14. Bang Gang – It’s Alright
15. Hafdis Huld – Who Loves the Sun
16. Emiliana Torrini – Sunny Road
17. Gus Gus – Believe
18. Worm Is Green – You’re Too Late Satan
19. Apparat Organ Quartet – Konami
20. Ghostigital feat. Mark E. Smith – Not Clean
21. Bloodgroup – My Arms
22. FM Belfast – Underwear
23. Hjaltalín – Feels Like Sugar
24. Borko – Continental Love
25. Lay Low – By And By
26. Pascal Pinon – I Wrote A Song
27. Benni Hemm Hemm feat. Jens Lekman – Aldrei
28. Kira Kira – Drakúla Darling
29. Ólafur Arnalds – 3055
30. Johann Johannsson – The Rocket Builder (Io Pan!)
31. Stafraenn Hakon – Tætir Rækju II
32. Mugison – Murr murr
33. Jakobinarina – I’m a Villain
34. Leaves – The Spell
35. Agent Fresco – A Long Time Listening
36. Singapore Sling – The Nothing Inside
37. Minus – The Long Face
38. Brain Police – Rooster Booster
39. Kimono – Vienna
40. Solstafir – Love Is the Devil (And I Am in Love)

Linkki soittolistaan tästä.

Frá Íslandi – akustista ja elektronista Islannista Huvila-teltassa lauantaina 3.9. klo 19. Liput 30 euroa.